Häiden jälkijuhlia
Länsi-Suomessa pidettiin aikoinaan isojen talonpoikaishäiden jälkeen rääpiäisiksi, rääppiäisiksi sanottuja juhlia. Niihin kutsuttiin tai odotettiin tuleviksi paikkakunnan köyhiä, lähisukulaisia ja niitä kyläläisiä, jotka eivät päässeet tulemaan varsinaisiin haihin.
Kartanot ja pappilat kutsuivat usein häiden jälkeen alustalaisensa pitoihin. Rääppiäisissä syötiin hääruokien tähteitä, juotiin oluet loppuun ja joskus tanssittiinkin. Itä-Suomessa köyhille ja kutsumattomille ei tarvinnut järjestää erikseen jälkijuhlia, sillä kuokkavieraaksi tulo oli siellä päin normaalikäytäntö ja kuokkavieraitakin kestittiin.
Länsi-Suomessa vietettiin maalla myös sellaisia häiden jälkijuhlia, joissa siivottiin ja korjattiin pois hääkoristeet tuvasta ja pihalta. Tällaisia juhlia sanottiin esimerkiksi laasiaisiksi tai himmelihypyiksi. Laasiaiset-nimitys tulee lakaisemista merkitsevästä sanasta, himmelihypyt-sana viittaa häätuvan koristeina olevien himmeleitten ja muitten laitteiden hypellen eli tanssien pois siivoamiseen.
Nykyäänkin sukulaisia ja naapureita voidaan kutsua napostelemaan häistä jääneitä herkkuja. Naimisiin mennyt joutuu myös jälkikäteen tarjoamaan työpaikallaan kakkukahvit.
Kulta- ja hopeahäät
Vuonna 1994 maamme sanomalehdissä oli tiheään ilmoituksia kultahäitään, häittensä 50-vuotispäivää viettävistä pariskunnista. Uutisen yllä oli tavallisesti alkuperäinen hääkuva, sulhanen sotilas- ja morsian lottapukuisena. Tällaiset juhlat eivät ole nykyään harvinaisia, koska ihmiset elävät vanhemmiksi kuin ennen. Aikaisemmin tällä vuosisadalla meillä juhlittiin useammin hopeahäitä, häitten 25-vuotispäivää.
Kulta- ja hopeahäät ovat Suomessa yleistyneet ja levinneet eri yhteiskuntaluokkiin vasta 1900-luvun puolella. Vanhin tunnettu kultahäiden kuvaus on Saksasta. Eteläsaksalaisen Wineden-nimisen pikkukaupungin pormestari Erasmus Grunninger vaimoineen vietti vuonna 1547 kauniina kesäsunnuntaina häittensä 50-vuotisriemujuhlaa. Iäkäs pariskunta lapsineen, vävyineen, miniöineen ja lapsenlapsineen marssi juhlakulkueena parhaisiinsa sonnustautuneena kaupungin kirkkoon, jossa kirkkoherra saarnassaan pyysi heille Herran siunausta. Malli tällaisten hääriemujuhlien viettoon oli todennäköisesti saatu katolisen kirkon jo vuodesta 1300 viettämistä kirkollisista riemuvuosista. Nämä taas perustuivat Vanhan testamentin kohtaan, jossa kehotetaan viettämään joka viidettäkymmenettä vuotta riemuvuotena (3 Moos. 25:9-). Paitsi riemuvuosiksi tällaisia vuosia sanottiin Saksassa kultaisiksi vuosiksi, ja niin "riemuhäitä" ruvettiin 1600-luvun puolivälissä kutsumaan myös kultahäiksi, joka nimitys sitten yleistyi. Hopeahäistä, häiden 25-vuotispäivästä, on terminä ja tapana ensimmäinen tieto Hollannista vuodelta 1680.
Kulta- ja hopeahäiden vietto levisi Saksasta alkaen ja oli 1800-luvun lopulla tuttu koko Euroopassa ja myös Pohjois-Amerikassa, jossa hääpäiviä nykyäänkin juhlitaan yleisesti. Vain Saksassa tapa oli levinnyt maaseudulle, kun muualla se pysyi vielä kaupunkiporvariston ja säätyläisten tapana. Pohjoismaihin kulta- ja hopeahäät saapuivat 1700-luvulla. Ruotsin ensimmäiset tiedossa olevat kultahäät vietettiin Göteborgissa vuonna 1737. Suomesta on varhaisin tieto Helsingistä, jossa kämnerioikeuden esimies ja varapormestari Lorents Sträng ja hänen vaimonsa Maria Burtz viettivät kultahäitään 7.1. 1755, ja toinen Turusta, jossa rykmentinmuonittaja Grundström vaimoineen vietti vastaavaa juhlaa 10. l. 1758. Varhaisin tieto Suomessa vietetyistä hopeahäistä on Turusta vuodelta 1849.
Aikoinaan kulta- tai hopeahääpari pukeutui hääasuihinsa tai niitä muistuttaviin juhlavaatteisiin. Vielä 1940- ja 1950-luvun suomalaiset tapaoppaat suosittelevat, että "hopeamorsian" pukeutuisi hopeahääpäivällisillä hopeanharmaaseen silkki- tai samettipukuun ja että pöytäkoristeina olisi mahdollisimman paljon hopeaesineitä. "Hopeasulhasen" kuului lahjoittaa vaimolleen koru. Juhlien oli tarkoitus muistuttaa mahdollisimman paljon alkuperäisiä häitä istumajärjestyksineen, kukkineen, sähkeineen ja puheineen. 1990-luvun tapaoppaissa ei "hopeanharmautta" enää korosteta, mutta edelleen aviomiestä painostetaan lahjoittamaan vaimolleen koruja tai arvoesineitä. Kultahäissä lasten kuuluu nykyään antaa vanhemmilleen näiden yhteiskäyttöön sopiva lahja. Hopeahääpäivän juhlan kustantaa juhliva pari itse, kultahääpäivän juhlan pariskunnan lapset.
Termit kulta- ja hopeahäät tarkoittavat samaa kaikissa maissa, joissa niitä vietetään. Muitten hääpäivien nimitykset ovat syntyneet vasta 1800- ja 1900-luvulla ja ne vaihtelevat suurestikin. Timanttihäät on niistä levinnein termi, mutta sekin tarkoittaa kahta merkkipäivää: useimmissa maissa häitten 60-vuotis-päivää, mutta Englannissa, Hollannissa, USA:ssa ja Ranskassa myös häitten 75-vuotispäivää, joka on tietysti hyvin harvinainen. Muut hääjuhlien nimitykset viittaavat liiton kestoon ja materiaaliin, josta tehtyjä lahjoja aviomiehen sopii lahjoittaa vaimolleen kyseisenä vuosipäivänä.
Teksti: Terttu Kaivola
|
