Häälahjat
Varhaisempina aikoina talonpoikaiseen naimisiinmenoon liittyi myös monenlaista lahjojen antoa, vielä moninaisempaa kuin nykyään. Kihloiksi sulhanen antoi morsiamelle paitsi sormuksen myös silkkihuivin ja usein muitakin lahjoja varallisuutensa mukaan. Morsiamen isälle ja puhemiehelle sulhanen antoi viinapullon, morsiamen äidille usein pukukankaan. Varhempina aikoina morsian ei ostanut sormusta sulhaselle, vaan antoi tälle vaikkapa itse valmistamansa paidan, sukat tai joskus koko vihkipuvunkin. Morsiamen kuului myös lahjoittaa sulhasen sukulaisille ja jopa koko hääväelle vaatelahjoja, jotka hän oli itse valmistanut. Tämä tapa oli paikoin käytössä vielä 1920-luvulla. Näitä morsiamen antamia lahjoja kutsuttiin nimellä annit, antimet, lahjukset, lahjat, myymit tai myymit ja kapiot; myymit, myymit ja kapiot tarkoittivat lisäksi morsiamen myötäjäisiin kuuluvia vaatetavaroita. Morsiamen antimet jaettiin yleensä häiden loppupuolella: sukkia, lapasia, paitoja, nenäliinoja, pirtanauhoja, esiliinoja ja huiveja, arvokkaimmat lahjat sulhasen äidille ja isälle. Tapa on vanha, peräisin ainakin 2 000 vuoden takaa ja tuttu myös muiden itämerensuomalaisten kansojen häistä. Morsianhan siirtyi häissä sulhasen kotiin asumaan ja hänen sulhasen perheelle antamansa lahjat olivat eräänlaista peeärrää ja myöskin näyte hänen käsityötaidostaan, joka oli tärkeä omavaraistalouden aikana.
Puhemiehelle morsiamen piti antaa paita, sukat tai lapaset. Puhemiehen paidasta kerrotaan monenlaista leikillistä juttua: sen piti esimerkiksi olla valtavan pitkä tai siinä piti olla seitsemän, yhdeksän tai kaksitoista taskua, jokaisessa nenäliina tai viinapullo. Nummisuutarin Eskokin osasi puhella vertauskuvallisesti naimahankkeestaan: "Tuumailen matkaansaattaa Vilkastuksen Mikolle uuden paidan!”
Tietysti naimisiin meneville nuorille annettiin ennen vanhaankin lahjoja, mutta ei nykyisenlaisia ostolahjoja. Ostolahjat yleistyivät maalaisväestön häissä vasta 1900-luvun alkukymmeninä, 1930-luvulta lähtien myös porukalla ostetut lahjat, esimerkiksi kyläkunnan tai nuorisoseuratovereiden yhteisesti hankkimat.
Jo ennen häitä, kihlausaikana oli morsiamen, oli hän sitten rikas tai köyhä, tapana kiertää jonkun vanhemman naishenkilön kanssa lähiseuduilla keräämässä morsimenapua: Hänelle lahjoitettiin pellavia ja villoja, joista hän valmisti kapioitaan ja morsiamenantejaan. Tapaa kutsuttiin morsiuskeruuksi ja Karjalan kannaksella susimiseksi. Siitä on tietoja 1500-luvulta asti. Myöskin inkerinmaalaiset, virolaiset, saksalaiset, norjalaiset, pohjoisenglantilaiset ja skotlantilaiset maaseudun morsiamet ovat aikanaan kiertäneet pyytelemässä käsityötarpeita ennen häitä ,ja on arveltu, että tapa saattaisi periytyä muinaiselta pohjois-germaaniselta ajalta. Keruulla käyvistä morsiamista on Itä-Suomesta tietoja vielä 1930-luvulta. Häitä varten naapurit ja häävieraat toivat lahjaksi häätaloon ruokatarpeita: maitoa, voita, leipiä, palvattua lihaa ym. Tästäkin tavasta on tietoja vielä pitkälti 1900-luvun puolelta.
Varsinaisia häälahjoja annettiin vanhoissa suomalaisissa talonpoikaishäissä eri tavoilla. Yleisin tapa oli antaa rahalahjoja tai tehdä lahjalupauksia esim. kotieläimistä tai peltotilkuista erillisessä maljanjuontitilaisuudessa tai hääaterian päätteeksi. Maljojen juontia kutsuttiin myös huomentuopin juonniksi tai kerranjuonniksi. Juhlavimmaksi tapa kehittyi Savossa, jossa erityinen kuuluttaja tai puhemies ensin piti maljapuheen kehottaen kaunopuheisesti häävieraita muistamaan nuortaparia varojensa mukaisella lahjalla ja sitten kuulutti ja kehui erikseen jokaisen lahjan antajan. Pohjanmaalla kerättiin hääpöydässä kiertävälle lautaselle rahaa lahjaksi morsiusparille; lautasta ja tapaa kutsuttiin morsianvadiksi.
Satakunta vuotta sitten morsiamen tanssittaminen rahasta oli sangen suosittua. Tanssittaja sai lisäksi ehkä ryypyn palkakseen. Raha pantiin lautaselle tai tuoppiin, Kannaksella morsiamen esiliinantaskuun.
Pohjois-Pohjanmaalla noudatettiin näyttävää tapaa: rahan lahjoittaja piti tanssiessaan morsiamen kättä ylhäällä seteli sormien välissä tai kolikko hampaissaan, että kaikki varmasti näkivät kuinka suuren summan hän antoi.
Köyhien suosioon tulivat tanssihäät, joissa häävieraat saivat viinaa ja muita juomia, kun he tanssittivat morsianta rahaa antaen. Vallan hurjaksi kävi meno usein raha- eli viinahäissä, joitten pääohjelmanumero oli viinaryyppyjen myyminen. Tällaiset voittoa tuottavat häät olivat 1800-luvun lopulla jatkuvasti lehdistön hampaissa ja useilla paikkakunnilla kuntakokoukset kielsivät ne järjestyshäiriöiden takia. Kerjuu-, tienaus- ja kolehtihäiksi kutsuttuja häitä, joiden tarkoitus oli saada runsaasti lahjoja tai rahaa, on kyllä pidetty 1970-luvulle asti. Kaikkien entisajan häälahjojen tuotosta osa meni morsiusparille, osa hääjuhlien kuluihin ja pieni osa myös vaivaisille eli köyhäinavustukseksi.
Säätyläisten parissa morsian sai lahjaksi koruja, arvoesineitä ja vanhoina aikoina huomenlahjaksi mieheltään arvokkaan lahjan, vaikka maatilan, joka oli hänelle eräänlainen henkivakuutus miehen kuoleman varalta.
Kaupunkilais- ja herrasväen piirissä on ollut tapana tuoda häälahjoja jo kuuliaisiin. Vuonna 1933 ilmestynyt Morsiamen kirja tosin kertoo, että häälahjat voidaan lähettää myös kuuliaisten jälkeen, hääpäivänä tai sen jälkeen. Teoksen mukaan on toisinaan tapana järjestää kertyneet lahjat erityiselle pöydälle hääpäivänä.
Uudempi 1944 ilmestynyt Morsiamen kirja sanoo englantilaisperäiseksi tapaa järjestää lahjat erityiselle pöydälle hääpaikalla. Paitsi tavanomaisia hopealusikoita teos suosittelee häälahjoiksi hyvälaatuisia kotimaisia lasi- ja posliiniesineitä, tietosanakirjaa miehen työhuoneeseen sekä kalliita nykyaikaisia keittiövälineitä kuten mehuttaja ja rex-keittiö. Sulhanen voi kuulemma antaa morsiamelle perityt sukukoristeet, jos niitä sattuu olemaan, sukuhopeita, muinaisesineitä ja tyylikapineita tai ostamiaan koruja, turkiksia jne. Morsian lahjoittakoon sulhaselle esimerkiksi oivallisen matkalaukun tai omin käsin valmistamansa lepopeitteen.
Käytöksen kultainen kirja vuodelta 1954 siteeraa amerikkalaista asiantuntijaa, jonka mukaan morsiamen täytyy aina itse käsin kirjoittaa kirje jokaiselle, joka on antanut häälahjan. Teos antaa myös muutamia kiitoskirjeen malleja, esim:
”Parahin rouva L. Pyydän saada esittää Yrjön ja omat parhaat kiitokset teidän ja insinööri L:n meille osoittamasta ystävällisyydestä lähettäessänne meille niin kauniin häälahjan. Oli kovin ystävällistä muistaa meitä. Olemme jo muuttaneet uuteen asuntoomme äidin uhrautuvan uurastuksen avustamina. Ihastelemme usein lähettämiänne kynttilänjalkoja, jotka ovat tässä ruokasalimme pöydällä. Vastaanottakaa vielä kerran meidän molempien parhaat kiitokset. Kunnioittaen ja sydämellisin terveisin X.X.”
Teksti: Terttu Kaivola
|