Häätaikoja: morsiussauna

Häiden kuten muidenkin juhlien edellä suomalaiset ovat käyneet saunassa. Etenkin morsianten ja sulhasten on ollut tärkeää olla puhdas, kaunis ja terve astuessaan uuteen elämänvaiheeseen. Entisaikaan morsian on joskus saunoitettu vasta hääpäivän aamuna, jotta hän olisi vihillä punakka ja kaunis. Kylpemisellä on karistettu kateellisten kaunat niskoista, varmistettiin tulevan liiton lykky, vihdottu menneisyys menemään ja heitetty pesuveden mukana kaikki vanhat painolastit.§

Hääaaton saunomiseen liittyi monin paikoin Suomen maaseudulla vielä 1900-luvun alkupuolella erityisiä tapoja ja taikoja. Varsinkin morsiamen kylvetykseen kuului monenlaisia rituaaleja: silloin oli kysymyksessä morsiussauna.

Lounais-Suomessa morsianta kylvetti ystävätärjoukko tai tehtävään erityisesti pyydetty vanhempi nainen. Sauna koristeltiin lehvin ja oljin, talvella havunoksin, ja lauteille levitettiin puhtaat lakanat. Saunan eteiseen vietiin kylpijöille pieni pöytä, jolle oli katettu kahvia, viinaa tai olutta, olutkeittoa, juustoa ja ehkä muutakin herkullista. Jos morsianta kylvettivät ystävättäret, morsiuspiiat, he kilpailivat siitä, kuka pääsi ensimmäisenä istahtamaan lauteille morsiamen paikalle tai saisi siepatuksi hänen vihtansa. Voittaja pääsisi seuraavana naimisiin. Saunan ulkopuolelle kokoontui nuorisoa metelöimään ja rämisyttämään kelloja, kulkusia ja metalliastioita. Saatettiinpa saunan seinään paiskata suuri kivi, niin että jysähti. Metelöijät pukeutuivat usein hassuihin vaatteisiin.

Eikä morsian saunassakaan ollut turvassa pilailijoilta: saunanlauteille tai morsiamen vihtaan pisteltiin nokkosia ja ohdakkeita, että hän saisi esimakua avioliiton varjopuolista. Kun morsian ystävättärineen poistui saunasta, metelöivä joukko saattoi häntä kulkueena tupaan.

Pohjois- ja Itä-Karjalan ortodoksiseuduilla tunnettiin neitsytkylpy: morsian tyttöystävineen kylpi yhdessä häiden aattona. Saunassa esitettiin itkuvirsiä, joissa morsianta valmistettiin eroamaan huolettomista tyttöajoista, mutta myös laulettiin, pidettiin hauskaa ja syötiin namusia. Saunan jälkeen morsiamen tukka palmikoitiin tuvassa.

Morsianta palmikoidaan:

Sulho, viljo veljyöni!
Vuotit viikon, vuota vielä.
- Panes piätä palmikolle
sivo silkillä hivusta.-

Sulho, viljo veljyöni!
Vuotit viikon, vuota vielä:
puol’ on piätä palmikolla
toin’ on palmikoitavana.


Eri puolilla Suomea oli siis paljon taikoja tai pilailutapoja morsiussaunaan liittyvinä:

* Jos morsian ja sulhanen saunovat yhdessä, tehdään se morsiamen kotona. Saunan jälkeen sauna kierretään kolmesti ympäri soihtu kädessä ja saunanuuniin heitetään hopeakolikko. Tämä tietää rikkautta.

* Vihtominen tuo naimaonnea.

* Metelöimällä pyritään pitämään hääparin onnea uhkaavat pahat voimat loitolla avioliiton vahvistamista edeltävänä, maagisesti vaarallisena aikana.

* Saunomisen jälkeen vihta heitettiin saunan katolle ja jos vihta jäi sinne, se tiesi hyvää.

* Kun hääpari saunoo, niin heidän täytyy vihtoa toistensa vastoilla. Näin taataan aviosopu ja uskollisuus.

* Jo pelkkä saunominen karkoittaa kaiken pahan ja tekee morsiamesta ja sulhasesta vastustuskykyisen tulevien onnettomuuksien varalle.

* Morsiussaunassa saunotaan neidon liat pois (menneisyys) ja sen jälkeen morsian aloittaa puhtaana uuden elämän.

* Saunassa täytyy morsiamen ja sulhasen ihoa hieroa suolalla ja jauholla. Suolalla puhdistetaan vanhat synnit ja jauho valmistaa tulevaan elämään.

* Morsiussaunassa (kuin myös sulhasen) täytyy löyly lyödä oluella tai viinalla.

* Morsiamen täytyy saunoa sulhaselle tulevana huomenlahjana annettava sulhasen paita päällään. Näin paitaan tarttuu tulevaa vaimoa itseään. Saunan jälkeen morsian sanoo oman ja tulevan miehensä nimet ja käärii paidan kokoon. Hiki ei saa irrota paidasta ennen sen antamista huomenlahjana, joten paita kannattaa laittaa vaikka muovipussiin. Näin käsitellyn vaatteen kun tuore vaimo antaan miehelleen huomenlahjaksi, parista tulee uskollinen ja onnellinen. Sulhanen voi tehdä saman asian puvulla, silkkiliinalla tai muulla asusteella ja varmistaa näin vaimonsa uskollisuuden.

* Jos morsianta kylvettivät tämän ystävättäret, morsiuspiiat, he kilpailivat siitä, kuka pääsisi ensimmäisenä istahtamaan morsiamen paikalle tai sieppaisi hänen vihtansa. Voittaja pääsisi seuraavana naimisiin.

* Saunanlauteille tai vihtaan laitetaan nokkosia tai ohdakkeita, että hän saisi esimakua avioliiton varjopuolista.

* Morsiamen vaatteet käännetään nurin päin hänen saunoessaan, jotta nähtäisiin, suuttuuko hän helposti.

* Morsiamen vihdan side laitetaan salaa morsiamen mukaan onnea tuomaan.

* Saunassa syödään tilaisuutta varten keitettyä puuroa. Puuroon on piilotettu papu ja se tytöistä, joka saa pavun itselleen, on seuraava morsian.

* Paluumatkalla saunalta morsiamen pitää kumarrella eri ilmansuuntiin.

[ 1 ]  [ 2 ]  [ 3 ]  [ 4 ]  [ 5 ]  [ 6 ]  [ 7 ]

 

Mediatiedot & mainostus

palvelut(ät)naimisiin.info

 

2000-2018 © naimisiin.info