Häätaikoja: lempi leiskumaan ja vastamyrkyt

Lempi leiskumaan

* “Kämmekän juuria nimitetään Aatamin kämmeneksi. Ennen vanhaan jos tytöt tai pojat niistä keitettyä vettä juottivat toisilleen, niin saatiin sitten toinen rakastumaan toiseen.” sks/1

* “Jos rakkaus on kylmettynyt pitää sen joka on vielä hellä kutsuman kylmettyneen luoksensa ja juottaman hänelle kahvia, jonka jyvät ynnä sokuri on kauan ollut sen hellan povessa hiostumassa. Tai kun sulhanen ja morsian paneutuu maata, pannaan olkiside olkien sekaan alle makaavien.” sks/2

* “Lempikahvi. Kevväillä, lehen avvetessa, otetaan lehtipuusta kolomeyheksää varpuva, jossa kussai on kolome nypykkee (silimuva) ja tehhään vastan tapanen. Männään lähteellen ja lyyvään sillä vastalla yheksän kertoo. Lähteestä viijjään vettä ja keitetään liellä kahvit, johon uunin suusta pannaan näpillä kolomasti porroo.” sks/3

* “Otetaan niityllä kiiltäviä kultakärpäsiä, pannaan pulloon, kuivataan, jauhetaan hienoksi ja sekoitetaan viinaan. Tätä viinaa jos antaa tytölle, parhaiten kahvin mukana, niin se seuraa antajaa.” sks/4

* “Lemmen ikävän taika. Tyttö voi tehdä pojalle lemmen ikävän jos antaa pojalle salaa kahvikermana mustan lampaan maitoa. Silloin on kuulemma rakkaus kiini! -Sama taika ei tehoa pojan tekemänä tytölle.” sks/5

* “Jos tahtoo suaha naimisenkiiman syttymän tytössä tahi pojassa, niin sillen syötettävä Kiimaheinijä (=Kärpäsloukku).” sks/6

* Pojat voivat ottaa lepakon vasemmasta siivestä veripisaran ja kätkeä sen omenaan ja tarjota tämän mielitietylleen.

* Tytöt puolestaan laittavat omenaan pari pisaraa omaa kuukautisvertaan ja tarjoavat sitten omenan pojalle.

* Toinen omenatemppu: poraa omenaan kolme reikää ja pidä sitä vasemmassa kainalokuopassa niin kauan, että se on kauttaaltaan hien peitossa. Tarjoa sen jälkeen omena tytölle. Omenan sijaan voit käyttää myös leipäpalaa.

* Naimakelpoisen nuorukaisen pitää kestää kuusi ryyppyä, ja hänen tulee pystyä pitämään kunnon nuuskamälliä huulessa. Lisäksi hänen on pystyttävä pitämään härkää, pysyttävä kesyttämättömän hevosen selässä ja jaksettava kantaa tynnyri tallin ylisille.

* Tipauta tilkkanen kuukautisvertasi vihkisormuksen läpi viinilasiin ja tarjoa. Kolme tippaa kuukautisverta kahvissa on toinen perinteinen konsti.

* Etsi oikein limainen sammakko, pitele sitä kunnolla käsissäsi ja anna liman kuivua käsiisi. Peseydy ja halaa tyttöä. Hän rakastuu aivan takuuvarmasti sinuun päätä pahkaa!

* Heitä sammakko tytön päälle, niin hän menee vuoksesi täysin pois tolaltaan. Siperiassa tapana on käyttää etanoita ja täitä. Ainakin täit purevat hyvin...

* Sammakkojauheen käyttö on myös hyvä keino. Jauha sammakon luuranko ensin hienoksi ja heitä sitten hyppysellinen jauhetta tytön perään. Tämän jälkeen tyttö on sinun. Voit myös pitää elävää sammakkoa housuntaskussa samanaikaisesti, kun varastat hellien tunteittesi kohteelta suudelman. Tunteesi saavat vastakaikua. (Toim.huom:”Mikä sinun housuissasi pullottaa? -Sammakko, kultaseni, sammakko.”)

* Yritä hankkia itsellesi hiuskiehkura tytön päästä ja laita se sitten oikean jalan kenkääsi. Pidä tupsua siellä jonkun aikaa. Tyttö ihastuu sinuun hullun lailla.

* Laita pari vasemmasta kainalosta otettua karvaa leipään ja tarjoa kosijalle, niin hän rakastuu sinuun. Mieluiten tulisi käyttää kolmea kokonaista kainalokarvaa tai kolmea karvaa, jotka on leikattu yhdeksään osaan. Karvat voi laittaa myös miehen ruokaan ja sanoa samanaikaisesti: “Niin lähellä kuin mitä nämä karvat ovat minua olleet, niin läheiseksi olen minä sinulle tuleva.”

* Sukupuolielinten ympärillä olevien karvojen ja hien käyttö tuottaa erityisen hyvin tulosta lempeä lietsottaessa. Halutessaan voi myös ottaa karvoja kehostaan kolmesta eri paikasta. Häpykarvojen laittaminen pannukakkutaikinaan on erityisen tehokas keino.

* Kätke tytön vaatteisiin kaksi käärmeenkieltä.

* Kävele tytön jalanjäljissä. Tyttö alkaa varmasti pitämään sinusta.

* Voodoo-keittiö suosittelee seuraavaa ohjetta naisille, jotka haluavat herättää miehen huomion: Tarjoa miehelle lihapala, jota on pidetty kolme päivää peräkkäin kengässä. Mausta mielellään leikatuilla kynnenpalasilla ja kuukautisverellä.

* Lasillinen olutta, siideriä tai limsaa maustettuna teelusikallisella hienoksi jauhettua kynttä toimii myös.

* Sekoita lemmenjuomaan kengurunkivekset.

* Ajattele mielitiettyäsi samalla kun nielaiset neliapilan, niin rakkautesi saa vastakaikua

Kosijan karkoitus ja häätaikojen vastamyrkyt

* Taikuus ei tehoa sellaisiin tyttöihin, jotka pitävät neliapilaa rintojensa välissä.

* Pioninkukan ydinosan tai näsiän ompeleminen hameenhelmaan kumoaa taikuudet.

* Nuorten miesten, jotka on viekoiteltu kasveista valmistettujen lemmenkeitosten avulla, tulee kolmena perättäisenä torstaiaamuna juoda vettä vasemman jalan kengästään. Vesi tulee ottaa pohjoiseen virtaavasta purosta.

* Toinen vaihtoehto miehille on kulkea kymmenen kilometrin matka rivakkaa vauhtia uudet kengät tai saappaat jalassa niin, että jalat ovat aivan hikiset. Sen jälkeen kaadetaan viiniä tai olutta oikean jalan kenkään ja juodaan. Pohjanmaan kautta!

* Mikäli tämäkään ei auta, on olemassa vielä yksi keino. Anna jonkun viisaan eukon pissiä vasempaan kenkään ja heitä sitten kengän sisältö sitkeän ihailijasi kasvoille. Sen jälkeen saat kyllä olla rauhassa!

[ 1 ]  [ 2 ]  [ 3 ]  [ 4 ]  [ 5 ]  [ 6 ]  [ 7 ]

 

Mediatiedot & mainostus

palvelut(ät)naimisiin.info

 

2000-2018 © naimisiin.info