Kapiot

Kapiot ovat vaatetavaroita, joita sekä talonpoikais- että säätyläismorsiamen piti tuoda mukanaan naimisiin mennessään osana myötäjäisiä. Myötäjäiset olivat eräänlaista ennakkoperintöä. Kapioihin kuului vaatteita morsiamen omaan käyttöön ehkä hänen loppuiäkseen tai ainakin avioliiton alkuvuosiksi, ettei aviomiehen tarvinnut kuluttaa varoja vaimon pukemiseen, sekä tusinoittain lakanoita, pyyhkeitä ym. liinavaatteita ja muutamia vuodepeitteitä. Nuoresta asti talontyttö valmisti äitinsä avustamana aittansa orsille tai kapiokirstuunsa näitä vaatetavaroita. Herrasperheissä käytettiin tietysti myös palkattua apua tyttären kapioitten ompeluun. Varsinkin kihlausaika oli kiireistä kasityöaikaa.

Vuonna 1933 ilmestynyt Morsiamen kirja tarkastelee kapioita jo nykyaikaisemmin. Se ei enää katso järkeväksi, että morsiamella olisi naimisiin mennessä suuria määriä alusvaatteita, jotka hänen keski-ikään tullessaan eivät enää sopisi hänen tukevoituneelle vartalolleen ja jotka siis jäisivät käyttämättä. Mutta lakanoita ja pyyhkeitä Morsiamen kirja edelleen kehottaa ompelemaan kapioiksi perinteisiä määriä: tusinan valkaistuja puuvillalakanoita, tusinan tyynynliinoja, tusinan kiiltopuuvillalautasliinoja, tusinan puolipellavakäsipyyhkimiä jne.

Vuoden 1944 Morsiamen kirja väittää, että säätyläisperheen tyttären kapioiden varustaminen ennen maksoi perheenisän vuotuisen palkan. Tällaisen ylellisyyden kirja katsoo kuuluvan menneeseen aikaan, mutta paheksuu komeilunhaluisten poroporvarillisten perheiden uutta tapaa varustaa morsiamen mukaan silkkisiä tai muuten ylellisiä liinoja, peitteitä ja verhoja. Keskisäädyn perhetyttö ja virkanainen ei opaskirjan tietämän mukaan enää hanki erityisiä henkilökohtaisia vaatevarastoja, koska uusia, valmiita ja muodinmukaisia saa koska tahansa ja koska pienissä huoneistoissa ei ole säilytystilaa. Teos paljastaa, että miehet eivät ole kovin ihastuneita pyjamapukuiseen naiseen, joten morsiamen ei ole syytä käyttää pyjamaa ainakaan kuherruskuukautenaan, vaikka se hänen kapioihinsa kuuluisikin.

Vielä 1960-luvun alussa opiskelemaan lähtevä tyttö sai kotoa mukaansa äidin ja mummon ompelemia ja nimikoimia lakanoita ja pyyhkeitä, tosin kutakin lajia oli enää puoli tusinaa. Eräänlaisia kapioita nämäkin olivat, vaikka sulhasta ei välttämättä ollut vielä näköpiirissä.

Teksti: Terttu Kaivola