Häätaikoja: ennen häitä, pukeutuminen ja asusteet

Ennen häitä

* Ennenkuin morsian astuu hääkulkuneuvoon, täytyy hänen heittää oluttuoppi taaksensa päänsä yli. Jos tuoppi jää pystyyn, tulee morsiamen elämästä yhtä juhlaa. Jos taas kyljelleen, niin tulevaisuus ei ole niin hyvä.

* Hääkirkkoon mennessään morsian ei saa kertaakaan katsoa taakseen. Jos näin tekee, alkaa avioliitossa kaivata vanhaa elämäänsä.

* Bestmanin täytyy laittaa höyhen sulhasen vasempaan pohkeeseen, rekeen ja kolmannen untuvan vielä omaan ajopeliinsä. Näin varmistuttiin siitä, ettei matkalla pääse pahat henget iskemään ja että hevonen kulkisi suoraan.

* Pahaa karkoitti myös se, että bestman otti vanhan kalaverkon (jonka kutojaa ei tiedetty) ja kolme hevosen häntäjouhta. Tämän verkon jouhineen bestman sitten kieritti paljaalle iholleen vatsansa ympärille.

* Jos bestman ajaa sulhasen hääautoa/rekeä, kannattaa hänen ensin peruuttaa pieni matka. Näin parin yhteiselämä tulee olemaan onnekasta.

* Matkalla kirkkoon on huono enne, mikäli näkee ensimmäisenä ihmisenä naisen.

* Morsian ja sulhanen eivät saa nähdä toisiaan hääpäivänä ennenkuin vihillä. Jos hääpari ei malta juhlapäivänä pysyä erossa toisistaan määrähetkeen asti, on se huono enne.

* Kumpi näkee toisensa ensin, tulee onnellisemmaksi tai saa ylivallan avioliitossa.

* Jos valkoinen kyyhkynen lentää lähellä morsianta, on se hyvä enne..

* Yöllä ennen häitä on pantava punainen ruusu pieluksen alle; jos silloin näkee unta tulevasta miehestään, on hänen rakkautensa kestävä.

* Ennen lähtöä kirkkoon morsian istutetaan täysissä juhlavaatteissaan ruokapöytään lähimmäs ulko-ovea. Sitten morsiamelle tarjotaan kolme viinaryyppyä. Tämän tain tarkoitus on irrottaa neito lapsuudenkodistaan, mitä ulko-ovea lähellä ja päällysvaatteet päällä ateriointi symboloi. Kolminkertaiset viinaryypyt takasivat sen, ettei morsiamelle tullut miehelässä koti-ikävä.

* Kun viimeinen ateria ennen vihkimistä on kotona syöty, katkaisee morsian lusikkansa ja heittää sen oven suuhun. Tämä symboloi lapsuuden ajan päättymistä ja uuteen säätyyn siirtymistä.

* Viimeisen aterian jälkeen morsiamen noustessa pöydästä, kaaso kaataa morsiamen tuolin nurin. Nyt avioon menevä on lopullisesti heitetty ulos neidonkastista.

* Jos nuoren parin asunnon lähellä kukkii kirsikkapuu, se tietää hyvää, mutta kukkia ei saa poimia.

* Morsiamen pitää nousta varhain hääpäivän aamuna ja pestä kasvonsa ruohikossa olevalla aamukasteella. Se tuottaa onnea.

* Mikäli morsian haluaa itselleen kiltin miehen, tulee hänen hääpäivänä pitää huolen siitä, että hän näkee sulhasensa ennen kuin tämä näkee hänet.

* Ennen vihkiäisiä pitää morsiamen mennä morsiuspukuunsa sonnustautuneena navettaan ja lypsää lehmä. Silloin häneltä itseltään ei tule koskaan äidinmaito loppumaan.

* Morsiamen pitää ottaa kotipihaltaan multaa mukaansa miehelään muuttaessaan. Näin hän vei lapsuudenkotinsa mukanaan uuteen paikkaan.

* Morsian ottaa lapsuudenkodistaan mukaansa myös suolaa, eikä häneen tämän johdosta tartu mikään paha matkalla.

* Mikäli hääparia kuljettavat hevoset hirnuvat, on se merkki siitä, ettei morsian ole neitsyt.

* Jos morsian tai joku hänen saattajistaan kompastelee kirkkoon lähdössä, pitää hänen lähteä takaisin ja istua vähän aikaa, koska tuollainen kompastelu tietää onnettomuutta.

* Jos hääpäivänään näkee nuohoojan, tietää se hyvää onnea. Parasta on, mikäli tämä tapahtuu kirkkoon mennessä ja tällöin kannattaa morsiamen pyytää suudelma nokikolarilta. Tämän paremmin ei voi aviotaival alkaa. Tämän tapahtuman varmistamiseksi useat parit vuokraavat nuohoojan tähän tehtävään anglosaksisessa maailmassa.

* Hääpäivän aamuna ei kukaan saa kulkea morsiamen ja sulhasen välistä, sillä tämä erottaa parin tulevaisuudessa.

* Mikäli sade peittää morsiamen jäljet hänen matkallaan kirkkoon, tulee hänestä onnellinen uudessa avioliitossaan.

Pukeutuminen ja asusteet

* “Something old, something new, something borrowed, something blue - and a six-pence in your shoe.” Eli jotakin vanhaa, jotakin uutta, jotakin lainattua, jotakin sinistä - ja hopeakolikko kengässä. Sininen kuvaa uskollisuutta, hopeakolikko vasemmassa sukassa tai kengässä, kantapään alla taas suojasi köyhyydeltä ja pahalta.

* Jos morsian kokeilee pukuaan sen jälkeen, kun siihen on tehty viimeiset pisteet, on se huono enne.

* Jos morsian katselee itseään kuvastimessa ollessaan valmiiksi puettu häihin, tietää huonoa.

* Morsiamen ei pidä itse ommella morsiuspukuaan - silloin hän saa itkeä yhtä monta kyyneltä kuin puvussa on neulanpistoja.

* Morsiuspukua ommeltaessa lankaan tulleet akansolmut ovat vain hyvä asia, sillä ne tietävät onnea.

* Morsiuspuvun ei pidä olla tyköistuva. Tiukka puku tietää ahdasta avioliittoa. Samasta syystä pitää välttää liian pieniä kenkiä.

* Mitä rikkirepeytyneempi morsiushuntu, sitä onnellisempi avioliitto.

* Saadakseen elämäänsä onnea ja menestystä pitää ommella muutama hius tai kolikko morsiuspuvun helmaan.

* Toisen morsiuspukua ei pidä sovittaa. Silloin omia häitä ei tule.

* Morsiamen tulee riisua oikean jalan kenkä ja sukka ensin. Se tuo onnea.

* Mikäli morsiamen kengännauha aukeaa, hän saa uskottoman miehen.

* Morsiamen kannattaa laittaa kenkäänsä muutama sulhasen hius. Tällä tavoin suojaudutaan väkivallalta ja saadaan ylivalta avioliitossa.

* Jos kenkiin laittaa lehmänkarvoja tai sianharjaksia, tulee morsiamesta hyvä käsittelemään eläimiä.

* Jyvien laittaminen kenkiin tai sukkiin vaikuttaa myönteisesti hedelmällisyyteen.

* Hääkimpussa pitäisi olla joko mistelinoksa, myrtti tai ainakin sinistä väriä, onnea ja uskollisuutta tuomassa.

[ 1 ]  [ 2 ]  [ 3 ]  [ 4 ]  [ 5 ]  [ 6 ]  [ 7 ]

 

Mediatiedot & mainostus

palvelut(ät)naimisiin.info

 

2000-2018 © naimisiin.info