Puolisoiden omaisuuden jako
...kun avioliitto purkautuu puolison kuoleman johdosta
Kun avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman johdosta ja kuolleelta puolisolta on jäänyt rintaperillisiä (lapsia tai näiden jälkeläisiä), voivat leski tai perilliset vaatia toimitettavaksi omaisuuden jakoa eli ositusta.
Tässä omaisuuden osituksessa puolisoiden kaikki omaisuus jaetaan pääsäännön mukaan tasan. Eloonjäänyt puoliso saa omaisuudesta puolet ja perilliset yhteensä toisen puolen. Omaisuuden osituksen jälkeen kukin perillinen voi lisäksi vaatia, että perillisten kesken toimitetaan perinnönjako.
Omaisuus jaetaan tällä tavoin tasan kuitenkin vain silloin, kun eloonjääneelle puolisolle kuuluu vähemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle. Jos sen sijaan eloonjääneelle puolisolle kuuluu enemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle, on eloonjääneellä puolisolla aina oikeus pitää kaikki oma omaisuutensa itsellään.
Esimerkki 1: Matti ja Maija ovat avioliitossa keskenään ja heidän avioliittonsa purkautuu Matin kuoleman johdosta. Matin perillisinä ovat puolisoiden lapset A ja B. Matilla on omaisuutta 200 000 euron arvosta, Maijalla 100 000 euron arvosta. Tässä tapauksessa omaisuuden ositus toimitetaan siten, että Maija saa puolet yhteenlasketusta omaisuudesta (300 000 euroa) eli 150 000 euroa ja lapset A ja B yhteensä samoin 150 000 euroa. Toisin sanoen: koska tässä tapauksessa eloonjääneellä puolisolla, Maijalla, oli vähemmän omaisuutta kuin ensiksi kuolleella puolisolla, Matilla, puolisoiden omaisuus jaetaan tasan Maijan ja lasten A ja B kesken.
Esimerkki 2: Jos edellisessä esimerkissä avioliitto olisikin purkautunut Maijan eikä Matin kuoleman johdosta, saa Matti pitää koko oman omaisuutensa (200 000 euroa) ja lapset A ja B saavat vain äidilleen Maijalle kuuluneen omaisuuden (100 000 euroa). Toisin sanoen: koska eloonjääneellä puolisolla, Matilla, oli enemmän omaisuutta kuin Maijalla, Matti saa pitää koko omaisuutensa itsellään eikä hänen tarvitse luovuttaa mitään omaisuudestaan lapsille A ja B.
Edellä sanotun lisäksi eloonjääneelle puolisolle turvataan oikeus pitää hallinnassaan perheen yhteisenä kotina käytetty asunto ja siihen kuuluva asuntoirtaimisto, jos eloonjääneellä puolisolla ei ole omistuksessaan muuta, kodiksi sopivaa asuntoa.
Jos avioliitto purkautuu puolison kuoleman johdosta, mutta kuolleelta puolisolta ei ole jäänyt rintaperillisiä (lapsia tai näiden jälkeläisiä), eloonjäänyt puoliso perii koko kuolleen puolison omaisuuden, jos kuollut puoliso ei ollut testamentilla toisin määrännyt. Molempien puolisoiden kuoltua on viimeksi kuolleelta puolisolta jäänyt omaisuus jaettava pääsäännön mukaan tasan kummankin puolison perillisten kesken
...ja avioerossa
Kun avioeroa koskeva asia on tullut käräjäoikeudessa vireille, voi kumpikin puoliso vaatia omaisuuden jakoa, ositusta, toimitettavaksi. Puolisoiden ei tarvitse jäädä odottamaan kuuden kuukauden harkinta-ajan umpeen kulumista tai lopullista avioerotuomiota, vaan ositus voidaan toimittaa heti, kun asia on tullut vireille. Avioeron perusteella toimitettavassa omaisuuden osituksessa jaetaan pääsäännön mukaan puolisoiden kaikki omaisuus tasan puolisoiden kesken.
Esimerkki 3: Matti ja Maija hakevat avioeroa yhteisellä hakemuksella. Omaisuuden ositus voidaan toimittaa sen jälkeen, kun hakemus on jätetty tuomioistuimelle. Matilla on omaisuutta 200 000 euron arvosta, Maijalla 100 000 euron arvosta. Tällöin omaisuuden ositus toimitetaan pääsäännön mukaan siten, että kumpikin saa osalleen puolet puolisoiden omaisuudesta (300 000 euroa) eli 150 000 euroa.
On kuitenkin muistettava, että omaisuuden jakaminen tasan on vain pääsääntö, josta voidaan poiketa. Tästä pääsäännöstä poikkeaminen voi erityisesti perustua siihen, että puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen, taikka siihen, että omaisuuden ositusta sovitellaan kohtuusnäkökohtien perusteella.
Avioehtosopimus ja omaisuuden ositus
Avioehtosopimus vaikuttaa siihen, miten omaisuus jaetaan osituksessa. Avioehtosopimus koskee osituksen toimittamista sekä silloin, kun avioliitto purkautuu toisen puolison kuoleman johdosta että myös silloin, kun ositus toimitetaan avioeron perusteella.
Käytännössä on tavallisin avioehtosopimus, jossa määrätään, että kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että avioliiton purkauduttua puolisoiden omaisuutta ei jaeta tasan, vaan kumpikin puoliso pitää oman omaisuutensa itsellään.
Avioehtosopimuksella voidaan myös määrätä, että puolisolla ei ole avio-oikeutta tiettyyn toiselle puolisolle kuuluvaan omaisuuteen, esimerkiksi tämän perintönä saamaan maatilaan. Tämä määräys merkitsee sitä, että puolisoiden kesken jaetaan tasan kaikki muu omaisuus paitsi avioehtosopimuksessa mainittu maatila.
Avioehtosopimus ei kuitenkaan ole ehdottomasti sitova. Sen määräyksistä voidaan poiketa tai se voidaan jättää kokonaan huomiotta osituksen sovittelussa, jos avioehtosopimuksen noudattaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.
Omaisuuden osituksen sovittelu
Omaisuuden osituksen sovittelu tarkoittaa sitä, että yksittäistapauksessa voidaan kohtuusharkinnan perusteella poiketa niistä säännöistä, joita omaisuuden osituksessa olisi muutoin noudatettava.
Omaisuuden ositusta voidaan sovitella, jos se johtaisi:
- kohtuuttomaan lopputulokseen tai
- siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua.
Kun osituksen sovittelua harkitaan, on erityisesti otettava huomioon:
- avioliiton kestoaika
- puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi
- muut näihin verrattavat, puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Osituksen sovittelu tapahtuu siis ottamalla huomioon kohtuus- ja oikeudenmukaisuusnäkökohdat kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tämän vuoksi ei voida ennalta asettaa yleisiä sääntöjä siitä, milloin osituksen sovittelu tulee kysymykseen, miten sovittelu toimitetaan taikka kuinka useissa tapauksissa ositusta sovitellaan.
Sovittelun edellytyksiä harkittaessa puolisoiden henkilökohtaisilla väleillä - kuten sillä, kuka on eroon syyllinen - ei ole asiassa merkitystä.
Avioliiton kestoa arvioitaessa ei kiinnitetä huomiota pelkästään avioliiton muodolliseen voimassaoloaikaan. Puolisot ovat saattaneet asua jo pitkään yhdessä ennen avioliiton solmimista, jolloin avioliittoa edeltävä mahdollinen taloudellinen yhteys on otettava huomioon. Toisaalta aviopuolisot ovat saattaneet asua jo pitkään erillään avioliiton voimassaollessa, mikä on katkaissut normaalin taloudellisen yhteyden.
Normaalisti kumpikin puoliso antaa oman panoksensa perheen yhteisen talouden hyväksi ansiotyöllä, elinkeinotoiminnalla tai kotona työskentelemällä. Esim. toisen puolison kotityö saattaa mahdollistaa toisen ansiotyössä käymisen ja tämän rahallisen panoksen perheen talouteen ja omaisuuden kartuttamiseen. Saattaa olla myös, että toisen ansiotulot on käytetty kokonaan perheen elatukseen ja toinen on hankkinut tuloillaan omaisuutta. Nämä seikat otetaan huomioon kun harkitaan, onko avioehtosopimusta syytä sovitella.
Sovittelua harkittaessa merkitystä on myös sillä, milloin tai millä tavoin omaisuus on saatu. Toinen puolisoista on voinut omistaa omaisuuden jo ennen avioliiton solmimista tai on saanut sen avioliiton aikana vastikkeetta perintönä, testamentilla tai lahjana. Kyseessä on siis omaisuus, jonka hankkimiseen tai saamiseen toinen puolisoista ei ole millään tavoin myötävaikuttanut.
Mikään edellä mainituista seikoista ei yksin ratkaise sovittelun tarpeellisuutta, vaan se ratkaistaan kokonaisharkinnan perusteella kaikki asianhaarat mukaan lukien.
Tavallisimmat tilanteet, joissa sovittelu tulee harkittavaksi, voidaan kuitenkin kuvata seuraavan kahden esimerkin avulla:
Esimerkki 1: Lyhytaikainen lapseton avioliitto, ei avioehtosopimusta. Matti ja Maija solmivat avioliiton. Avioliiton kestettyä kaksi vuotta puolisot tuomitaan avioeroon. Matilla on omaisuutta 600 000 euron arvosta, Maijalla on 200 000 euron arvoinen asunto-osake. Kumpikin on ansiotyössä, avioliitosta ei ole lapsia. Omaisuuden osituksesta voimassaolevien pääsääntöjen mukaan puolisoiden omaisuus (800 000 euroa) olisi jaettava tasan, jolloin Matti joutuisi luovuttamaan 200 000 euroa omasta omaisuudestaan Maijalle.
Osituksen sovittelua koskevien sääntöjen mukaan voidaan kuitenkin tällöin päättää, että kumpikin pitää oman omaisuutensa, koska muutoin Maija tulisi lyhytaikaisen avioliiton jälkeen saamaan perusteetonta etua.
Esimerkki 2: Pitkäaikainen avioliitto - avioehtosopimus. Antti ja Raija tuomitaan avioeroon avioliiton kestettyä 16 vuotta. Puolisoilla on avioliitosta 14 ja 12 vuoden ikäiset lapset. Antin kuukausitulot ovat 4000 euroa kuukaudessa, Raijan 2000 euroa. Raija on ollut kotona kymmenen vuotta ja tänä aikana hoitanut kotia ja lapsia. Puolisoiden ainoan omaisuuden muodostaa Antin nimissä oleva 400 000 euron arvoinen osakehuoneisto, puolisoilla ei ole velkoja.
Antin ja Raijan tekemän avioehtosopimuksen mukaan kummallakaan ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, joten omaisuutta jaettaessa Antti tulisi säilyttämään nimissään olevan osakehuoneiston eikä Raija saisi lainkaan omaisuutta.
Osituksen sovittelua koskevien sääntöjen mukaan avioehtosopimuksen määräykset voidaan jättää huomiotta ja jakaa omaisuus (400 000 euroa) tasan puolisoiden kesken, koska avioehtosopimuksen noudattaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen, kun otetaan huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden taloudellinen asema sekä Raijan toiminta yhteisen talouden hyväksi. Tällöin kumpikin tulee saamaan omaisuutta 200 000 euron arvosta.
Miten omaisuuden ositus toimitetaan?
Omaisuuden ositus voidaan toimittaa joko siten, että
- osapuolet toimittavat osituksen itse keskenään tekemänsä sopimuksen mukaisesti (sopimusositus) taikka
- osituksen toimittaa tuomioistuimen tähän tehtävään määräämä pesänjakaja, tavallisesti asianajaja (toimitusositus).
Kun ositus toimitetaan sopimusosituksena, osituksesta on laadittava asiakirja, joka on päivättävä ja allekirjoitettava sekä kahden esteettömän henkilön todistettava oikeaksi. Jos taas pesänjakaja toimittaa osituksen, laaditaan toimituksesta asiakirja, jonka pesänjakaja allekirjoittaa.
Puolisoiden omaisuussuhteita selvitettäessä ja omaisuuden ositusta suunniteltaessa on aina syytä kääntyä asianajajan, valtion oikeusaputoimiston tai muun asiantuntevan lakimiehen puoleen. Tällöin on myös aiheellista tiedustella mahdollisuutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluista oikeusturvavakuutuksen (kotivakuutus) perusteella tai valtion varoin kustannettua oikeusapua.
Osituskirjan rekisteröinti
Osituskirjan rekisteröinnillä puoliso voi suojautua toisen puolison velkojien takaisinsaantivaatimuksilta.
Ilmoituksen tekemiselle ei ole säädetty määräaikaa, eli ilmoitus voidaan tehdä koska tahansa sen jälkeen kun ositus on tehty.
Osituskirjan rekisteröiminen antaa suojaa vain velkojia vastaan eikä se vaikuta itse osituksen pätevyyteen osapuolten välillä.
Osituskirjan rekisteröinti tehdään maistraatissa.
Kuka voi saada leskeneläkettä?
Yleistä perhe-eläkettä (PEL) Kelasta saa vain alle 65-vuotias leski.
Edunjättäjän ansioeläketurvasta maksetaan leskelle eläkettä hänen iästään riippumatta, ja sitä voi saada myös eläkkeellä oleva leski.
Sekä Kelan hoitamaa että ansioeläkelakien mukaista leskeneläkettä maksetaan vain silloin, kun leski ja edunjättäjä olivat avioliitossa ja he ovat menneet naimisiin ennen kuin edunjättäjä oli täyttänyt 65 vuotta. Avopuolison kuoleman jälkeen leski ei voi saada itselleen leskeneläkettä, mutta avopuolison lapset voivat saada Kelasta lapseneläkettä
Jos leskellä ei ole ollut yhteistä lasta edunjättäjän kanssa, hän voi saada leskeneläkettä vain, jos edellä mainittujen ehtojen lisäksi
- leski oli alle 50-vuotias avioliittoa solmittaessa ja avioliitto oli kestänyt vähintään viisi vuotta ja
- leski on täyttänyt 50 vuotta edunjättäjän kuollessa.
Jos avioliitto oli purkautunut edunjättäjän kuollessa, entinen puoliso voi saada leskeneläkkeenä osan edunjättäjän ansioeläkkeistä. Näin on vain silloin, kun edunjättäjä oli velvoitettu maksamaan hänelle elatusapua.
Jos leskellä ei ole huollettavanaan alle 18-vuotiasta lasta, alle 65-vuotias leski voi saada lesken alkueläkkeen kuudelta kuukaudelta ja sen jälkeen jatkoeläkettä vain, jos hänen omat tulonsa oikeuttavat siihen.
- Kela ei myönnä lesken jatkoeläkettä, jos lesken omat tulot ylittävät tulorajat.
- Ansioeläkejärjestelmässä verrataan lesken tulevaa ansioeläkettä edunjättäjän ansioeläkkeen määrään.
|
