Erilaisia kultasepäntekniikoita

Tekst ja kuvati: TUKES

Valtaosa myynnissä olevista jalometalliesineistä on valmistettu teollisesti massatuotantona. Esine tai sen osat on joko valettu tai prässätty. Prässätyt esineet ovat yleensä ohuita. Niissä metallin kiderakenne on puristunut kestävään muotoon ja pinta on tiivis. Prässäämällä tehdään levystä koruja, astioita, ruokailuvälineitä, mitaleja jne. Valetut esineet ovat prässättyjä paksumpia ja niissä näkyy usein pieniä huokosia.  Valetut esineet eivät kestä kovin hyvin vääntämistä tai esimerkiksi sormuksen venyttämistä suuremmaksi. Kultasepällä on valamisen ja prässäämisen ohella mahdollisuus lukemattomiin käsityötekniikoihin. Perustekniikoita ovat sahaaminen, viilaaminen, vasarointi ja juottaminen. Näiden lisäksi käytössä ovat mm. seuraavat tekniikat, joista jokainen jättää esineeseen ominaisen ja tunnistettavan työnjäljen.

Punonta

Useimmat ketjut punotaan eri muotoisista lenkeistä. Punomisen lisäksi varsinkin erittäin ohutta hopealankaa voidaan virkata, kutoa ja nyplätä.

Emalointi

Emalointi on esineen pinnan koristelemista eräänlaisella lasilla. Emalointiin sopiva lasijauhe sulatetaan kiinni esineen pinnalle. Aito emali ei kestä iskuja, toisin kuin muoviset jäljitelmät.

Filigraani

Filigraani muistuttaa pitsiä (lat. filum = lanka ja lat. granum = jyvä, helmi). Monet myynnissä olevat filigraanikorut tai filigraanilla koristellut korut ovat valamalla tehtyjä kopioita.

Pakottaminen

Pintaan saadaan kolmiuloitteinen kuviointi muokkaamalla ainetta vuoroin kummaltakin
puolelta punsseleilla eli “rautatapeilla”, joiden metallia muokkaavat päät on muotoiltu eri tavoin. Pakotetun näköisiä esineitä voidaan tehdä myös prässäämällä.

Niello

Niello esineen pinnassa muistuttaa lyijykynän jälkeä (lat. niger = musta). Niellomassa, joka on tehty hopeasta, kuparista ja lyijystä, sulatetaan kiinni esineen pintaan tehtyihin syvennyksiin.

Kaivertaminen

Kaiverrus yksilöi tuotteen ja voi helpottaa kadoksissa olleen tuotteen oikean omistajan tunnistamisessa. Vanhoissa esineissä kaiverruksilla on historiallinen merkitys. Arvokkaat esineet tulisi ehdottomasti kaivertaa käsin. Käsinkaiverruksessa viivan paksuutta ja syvyyttä voidaan säädellä. Konekaiverrettu ura on tasapaksu ja matala eikä kestä kovaa kulutusta. Konekaiverrus sopii hyvin epäjaloille tuotteille, mitaleihin ja kellojen takakansiin. Tekstejä ja kuvia voidaan kaivertaa koneella (kaksi ylintä riviä) ja käsin (alimmat rivit). Alpakkaa – ei leimoja 

Muita kultasepäntekniikoita

Filigraanitöihin liittyy usein granulointi (lat. granum = jyvä, helmi). Granuloinnissa esineen pinta koristellaan kiinnittämällä siihen pieniä metallijyväsiä. Kuten filigraanit myös useimmat granuloidut esineet ovat valamalla tehtyjä kopioita. Vanhoissa hopeisissa silmälasi- ja savukerasioissa on useasti ryppyinen eli skrympattu pinta. Se tehdään kuumentamalla hopealevyä niin, että levyn pinta sulaa ja kuroutuu jähmettyessäään poimuille. Esineeseen saadaan kolmiulotteisia kuvioita myös syövyttämällä esineen pinnasta metallia pois sopivilla hapoilla. Lankaupotusta käytetään useimmin aseiden teräsosissa tai itämaisissa messinkisissä koristelautasissa. Lankaupotusta varten esineen pintaan tehdään uria, joihin upotetaan eri värisiä metallilankoja.