Boolin koristelu

Tuunaa boolisi koristein, jotka sopivat tapahtuman teemaan ja tunnelmaan. Käytä koristeina esimerkiksi marjoja, hedelmiä, kukkia tai lehtiä.

Marjat

Valitse koristemarjat sen mukaan, mikä on boolin päämaku. Mainiosti sopivia marjoja ovat mansikat, vadelmat ja kirsikat sekä syksyiset puolukat ja karpalot.

Hedelmät

Käytä mieluiten kiinteälihaisia hedelmiä, kuten omenia, päärynöitä, luumuja ja rypäleitä, sillä ne säilyvät tuoreen raikkaina pitkään. Erinomaisia ovat myös monet eksoottiset hedelmät, kuten meloni, kiivi, ananas, persikka sekä viime aikoina yleistyneet kaki (sharonhedelmä) ja karambola. Lisäksi booliin sopivat tietysti mehukkaan kirpeät sitrushedelmät: appelsiini, sitruuna, limetti ja mandariini. Hedelmistä sinun kannattaa muistaa, että jotkut niistä ovat kelluvia, kuten appelsiini, sitruuna ja karambola, jotkut taas uppoavat boolimaljan pohjalle, kuten viinirypäleet, säilykehedelmät ja cocktailkirsikat.

Hedelmien kuoret

Kauniinvärisiä koristeita saat hedelmien, etenkin sitrushedelmien, kuorista leikatuista spiraaleista. Parhaiten onnistut, jos käytössäsi on spiraaliveitsi, mutta tavallinen hedelmäveitsikin käy.

Kukat

Kukilla voit koristaa sekä boolimaljan reunan että itse boolin. Varmista kuitenkin, että koristekukat eivät ole myrkyllisiä. Käytä hennon kaunista harsokukkaa hääbooleissa ja herkistä kesäjuhlien booli mansikankukilla. Kauniin, sinisävyisen boolin teet myös kurkkuyrtillä, ruiskukalla ja orvokilla. Hehkuvanvärisen syyskesän boolin saat aikaan koristekrassilla ja kehäkukalla.

Yrtit

Voit somistaa boolisi myös kauniilla koristeyrteillä, kuten sitruunamelissalla, mintulla tai voimakkaanmakuisella basilikalla. Esimerkiksi kanelibasilika sopii erinomaisesti omenabooleihin.

Lehdet

Boolimaljasi koristeeksi sopivat mainiosti esimerkiksi mansikan- ja herukanlehdet. Syksyiseen booliin saat erityisen värikkään ilmeen, kun koristelet sen syksyn hehkuvan värikkäillä lehdillä.

Mausteet

Koristele ja ryyditä etenkin lämpimät boolit aromikkain maustein. Glögin koristeiksi sopivat kanelitangot, neilikat, mantelit ja tähtianikset sekä tietysti mantelit, rusinat ja muut kuivatut hedelmät.

Lähde: Minttumansikat, Raikkaita booleja - helposti (Alko Oy)

 

Mediatiedot & mainostus

palvelut(ät)naimisiin.info

 

2000-2018 © naimisiin.info