>> Häämatkakertomus: Sri Lanka & Malediivit jatkuu edelliseltä sivulta

Thulagirin saari, jossa vietimme lomamme, on yksi pohjoisen Male-atollin pieni saari, kooltaan noin 500 metriä kertaa 500 metriä. Saaren maaperä on kokonaan vitivalkoista hiekkaa, jossa on sekoitettuna pientä korallihiukkasta. Saaressa kasvaa palmuja, joitakin kauniita kukkia ja vihreitä puskia siellä täällä. Saarella on yksi päärakennus, jossa ei ole seiniä sinällään vaan rakennus on rakennettu paaluista, joita päällystää banaanilehtikatto. Lattiana toimi hiekka, joten ruokailemaan mennessä voi unohtaa kengät kokonaan. In fact, ne voi unohtaa koko reissun ajaksi. Ainakaan minä en pitänyt kenkiä koko reissun aikana jalassa. Saarellahan ei elä mitään myrkyllistä tai vaarallista. Ainoat mitä meitä häiritsi oli muurahaiset, pienet koppakuoriaiset ja hyttyset. Kaikkia näitä oli erittäin vähän, jopa niin vähän, että tuntuu hassulta edes mainita niitä.

Saarella asutaan bungaloweissa, jotka on rakennettu sinne tänne palmujen sekaan ja rannalle, kumminkin niin, etteivät ne häiritse saaren kokonaiskuvaa mereltä katsottuna. Saarella on myös parikymmentä vesibungalowia, jotka siis ovat veden päälle rakennettuja asutuksia, joista voi suoraan pulahtaa mereen. Meillä oli rannalle rakennettu omarantainen bungalow, joka oli erittäin toimiva ja siisti ja tilava. Ilmastointi oli joskus siivoojan jäljiltä jopa liian kylmällä.

Varmasti ikimuistoisinta mitä olemme tehneet, oli sukellus. Vesa innostui asiasta ihan mahdottomasti ja suoritti sitten sen Open Water kurssin. Vesa oli yhteensä 4 sukelluksella, joista kaksi oli harjoittelua ja kaksi ihan oikeasti todella syvällä olemista. Minä olin yhdellä harjoitussuskelluksella ja yhdellä oikealla sukelluksella. Suoritin pelkän Scuba Diver kurssin. Minua ei ole varmasti ikinä jännittänyt niin paljon, kuin silloin siellä 10 metrissä oleminen. En tietenkään siellä syvyyksissä ollessa tajunnut, että olemme jopa 10 metrissä, enkä myöskään sitä että aikaa siellä meren pohjassa vietettiin 55 minuuttia! Voin sanoa täydestä sydämestä, että veden päällinen maailma on puolet matkan kokemuksesta ja veden alainen maailma se toinen puolisko!

Sukeltaminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaa, ennen mereen laskua joutuu katsomaan vähän videoita ja opettaja näyttää miten kamppeet toimivat ja hätätapauksia varten harjoitellaan erilaisia keinoja selvitä. Mutta se, että ajoimme veneellä noin 35 minuuttia saaresta pois, keskelle ei mitään ja hyppäsimme alas mereen oli jo hurjaa! Sitten vene ajoi pois ja minulle tuli pakokauhu, että mitäs jos jotain tapahtuu, täällä ei ole ketään joka vetäisi minut ylös täältä vedestä. Ja siis huom tässä vaiheessa ei oltu edes päästy vielä veden alle! No eipä siinä sitten muuta kuin ilmat pois liiveistä ja antaa vetovoiman laskea itsensä alas.  Päästyämme suht’koht alas olin tulla taas pakokauhun valtaan ja viittelöin jo opettajalle, että haluan ylös. Opettaja sai minut kumminkin rauhoittumaan ja hän otti minua kädestä kiinni ja etenimme näin yhdessä koko tunnin. Puristin hänen kättään niin kovaa, että omat sormeni jähmettyi valkoisiksi jääpaloiksi ja opettaja valitteli vielä seuraavana päivänä, ettei hänen sormensa toimi vieläkään! Jossain vaiheessa taisin kumminkin ainakin jonkun verran nauttia koko kokemuksesta, koska se vedenalainen väriskaala ja ne kalat ovat niin uskomattomia. Niitä en tule unohtamaan koskaan. Korallit, jotka kasvavat usean metrin korkuiseksi ja jotka heijastuvat eri väreissä ovat ihan uskomattomia. Puhumattakaan kaikista niistä kaloista joita nähtiin. Ja minä onnistuin näkemään kilpikonnankin. Se oli noin 70 cm halkaisijaltaan ja leijaili eteenpäin meidän sitä seuratessa. Ja se, kuinka suuria kalaparvia siellä on, uskomatonta. Kun tuhatpäinen kalaryhmä vilistää silmiesi ohitse ja yht’äkkiä koko rypäs vaihtaa suuntaa on jotain ihan uskomatonta.

Jos jossain haluaa päästä irti arjesta, on Malediivit se oikea paikka. Se, että herää aamulla sitten kuin herättää, menee aamupalalla sitten kuin tekee mieli, löhöää biitsillä niin kauan että tulee kuuma, ottaa snorkkelin ja snorklailee semmoisen tunnin läpinäkyvässä vedessä, kalojen elämää ihmetellessä, ottaa iltapäivänokoset kun lukeminen rannalla vie aivot unten mailla, käy uimassa ja haukkaa jotain pientä syömistä, ottaa taas aurinkoa, käy suihkussa ja ottaa pari lasia viiniä. Menee päivän päätteeksi illalliselle ja siitä bungalowiin nukkumaan on päivärytmi joka sopii minun makuun. Ja jos jostakin tuntuu, että tämä oli tylsää niin väärin! Saari on niin ihana itsessään, että pelkkien kauniiden asioiden näkeminen ja katsominen antaa niin paljon, että tylsyys jää unholaan. Meidän saarella asui esimerkiksi Kanarianlintuja useita kymmeniä, joille oli kaiverrettu kookospähkinöistä pesät. Näiden lintujen  elämää oli huisin hauska seurata.

Myöskin suurikokoinen pelikaani käväisi yhtenä päivänä saarellamme ja se seisoa toljotti meitä turisteja vähän aikaan ja hävisi sitten merelle. Jos linnut väsyttää voi siirtyä seurailemaan rapujen elämää. Niitä nimittäin vilisi tietyissä paikoissa aivan mahdottomasti. Ravuilla oli tietyt kivikkopaikat, meren ääressä joissa he viihtyivät. Ja ne olivat yllättävän suuria. Suurimmat olivat punaisia ja kahden minun nyrkin kokoisia.

Me juuri mietittiin, että Survivors- ja Robinson- ohjelmat pitäisi kuvata juuri tämmöisillä saarilla, koska siellä ei ainakaan ruoka loppuisi kesken. Näistä tv:stä näytetyistä saarista tämä erosi siinä, että tässä meni ranta koko saaren ympäri, ja että mitään korkeuseroja ei ole ollenkaan. Saari ei siis nouse veden tasosta ollenkaan, eikä se ole yhtä umpimetsää, vaan helposti kuljettavaa tosiaan hiekkapohjaista maata. Jos luonto ei kiinnosta voi lähteä snorklailemaan ja sukeltamaan tai opetella surffaamaan (paitsi, että ei siellä kyllä paljon tuullut). Jotkut kiinalaiset kimittäjänaiset menivät semmoisella veneen perässä vedettävällä ilmatyynyllä ja eräs jet set -tyyppinen pariskunta (arvelimme miehen olevan ranskan jalkapallon maajoukkueesta ja tyttöystävän silmäätekevä malli/laulaja/julkkis-blondi) otti ja hiihti vesisuksilla.

Saarella on ehkä yhteensä 50 majapaikkaa, ja suurin osa tulijoista oli saksalaisia ja ranskalaisia. Bungalowit ovat niin rakennettu, että kaikilla on oma rauhansa ja oma paratiisinplänttinsä. Silti ihmisten kanssa oli välillä kiva jutskailla ja esimerkiksi illallispöydässä kertoilla juttuja. Kaikilla saarella olijoilla oli joko täysihoito tai puolihoito. Kaikilla oli kaikkien ruokailujen ajan sama pöytä käytössään, joten sitä jotenkin tunsi itsensä kotoisaksi koko lomansa ajan. Niin huomautettakoon, että saarella tosiaan oli vain yksi ravintola, mikä oli seisova pöytä tyyppinen ja erittäin hyvä sellainen. Silja Linen buffeet ovat todella surkeita tähän verrattuna. Saarellahan ei tosiaan kasva mitään, joten kaikki piti tuoda sinne erikseen laivoilla, siksi ihmettelinkin kuinka he onnistuivat loihtimaan siellä meidän saarella semmoiset ruoat kuin mitä ne oli. Alkoholi oli erittäin kallista siellä. Malediivit ovatkin muslimimaa, joten sinne ei myöskään saanut tuoda itse omia alkoholejaan mukaan. Coctailit maksoivat 10 dollaria, olut ja joku viini oli suht. halpaa 2,50 dollaria ja 3 dollaria. Meillä kun ei ollut täyshoitoa, jouduimme maksamaan juomat itse, mutta mielestämme puolihoito oli riittävä, sillä söimme päivällä yleensä vaan jotain pientä, leipää, keittoa, hedelmiä ja semmoista.

Me rakastavaisina nautimme lomastamme enemmän kuin osasimme kuvitellakaan. Nyt jo suunnittelemme seuraavaa matkaa Malediiveille, jossa silloin aiomme viihtyä vähintään kolme viikkoa!

<<< Takaisin häämatkakertomuksen aloitussivulle