>> Häämatkakertomus: Sri Lanka & Malediivit jatkuu edelliseltä sivulta

Koko lomaahan kukaan ei jaksa vain löhöillä ja ihmetellä pikkukylän toimintaa, joten päätimme palkata kuskin autoineen kahdeksi päiväksi, joka veisi meidät vuoristoon hieman muuta osaa saarta katsomaan. Lähtö hotellilta oli jo kl. 05.00, koska päätiellä on kovin ruuhkaista ja vaikkakin välimatkat ovat suht. koht. lyhyet, on tiet aika huonokuntoisia ja mutkittelevia. Tämän takia Sri Lankassa ei ilmoiteta välimatkoja kilometreissä vaan tunneissa. Saavuimme aamukymmeneltä norsujen orpokotiin, joka sijaitsee Pinnaweelan kylässä. Siellä seurasimme norsuvauvojen ruokintaa, heidän saadessaan maitoa jättituttipulloista, jolloin niiden silmät lurpsahtivat kiinni nautinnosta. Matkalla orpokotiin olimmekin jo pysähtynyt kerran paikkaan, jossa saimme ratsastaa norsulla. Vesa oli varma, että hän putoaa sen selästä ja minä käskin hänen vaan pitämään kiinni minusta lujasti. Ratsastimme pientä tietä pitkin 15 minuuttia, ja Vesa väitti, että matka oli kestänyt ainakin ½ tuntia, että hänen takapuolensa ei enää ikinä palaudu ennalleen tämän norsuratsastuksen jälkeen.

Iltapäivällä saavuimme brittihallinnon aikaiseen pääkaupunkiin Kandyyn, joka on aika tasan keskellä Sri Lankan saarta. Ohjelmassa meillä oli kaiken maailman perinnetanssien katsomista ja batikkitehtaalla käyntiä, mutta me oltiin koko päivän matkustamisesta jo ihan puhki, joten pyysimme kuskia viemään meidät pikimmiten hotelliin. Hotelli, jonka kuski oli jo aikaisemmin valinnut, oli ihan ok, 3 tähden hotelli, mutta siinä vaiheessa kun olimme ihan ränsistyneitä ja nälissämme, emme voineet sille mitään, että hotelli ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Pyysimme päästä hieman parempaan hotelliin ja parin kommervenkin jälkeen pääsimme onneksi uuteen Regent-hotelliin, joka sijaitsi upealla paikalla, Kandyn järven yläpuolella. Sovimme kumminkin tapaamisen kuskimme kanssa parin tunnin päästä, jotta ehtisimme nähdä edes buddhalaisen kultainen hammas -temppelin, jossa tarun mukaan säilytetään Buddhan yhtä kulmahammasta. Temppeliin pääsimmekin parin lepotunnin ja hyvän huoneessa nautitun illallisen jälkeen. Kandystä saimme myös ostettua kaunista sari-kangasta, silkki-puuvilla sekoitetta, jonka aiomme ripustaa sänkymme yläpuolelle kattoon. Kangasta on kuusi metriä ja maksoi ainoastaan noin 25 euroa.

Aamulla lähdimme ajamaan Kandystä teeviljelmille Nuwara Elian suuntaan. Oli mahtava nähdä saaren villiä luontoa ja kylän asukkaita noustessamme korkeammalle vuorille. Tämä alue on saaren kauneinta seutua, missä esimerkiksi vesiputoukset ovat mahtavia nähtävyyksiä. Ilmakin viileni päästessämme yhä korkeammalle, vaikkakin lukemat taisivat pysyä siinä 25 asteen tuntumassa edelleen. Pysähdyimme eräässä teetehtaassa, jonka englantilaiset perustivat jo 1870-luvulla. Saimme nähdä teen valmistuksen, poimimisesta kuivaamiseen ja jauhoamiseen saakka. Hauskinta oli saada tietää, että ainoastaan teepensaan oksien kolme ylintä lehteä poimitaan, sillä ne loput on käyttökelvottomia. Reitin varrella pysähdyimme kerran ostamaan piikkisikojen kanssa leikkivältä mieheltä banaaneja ja parilta naiselta ostimme lits-hedlmiä.

Kylät olivat usein aika hauskoja siinä mielessä, että yleensä aina yksi kylä oli erikoistunut johonkin tiettyyn alaan tai tuotteeseen. Ajoimme harjantekijäkylän ohi, jossa joka kojussa myytiin suunnilleen saman näköisiä harjoja, ajoimme myös tuoli-, puumaski-, banaani-, ananas- ja pähkinä-kylän ohi. Kerran pysähtyessämme automme ovelle ilmestyi suht.koht. siistejä lapsia, jotka kerjäsivät rahaa ja kyniä (ilmeisesti, emme olleet varmoja oliko se kyniä vai karkkia vai mitä). Annoimme pienen summan heille rahaa, koska he olivat niin hellyttäviä. Tämä tapahtui singaleelilaisessa kylässä. Kuskimme oli itse buddhalainen ja kysyttäessämme oliko se ihan ok antaa lapsille rahaa, hän sanoi ensin, että tehkää mitä haluatte, eihän se hänen asiansa ole, mutta hieman tingattuamme hän sanoi, että onhan ne nyt ihan ok, kun he ovat lapsia, mutta kun he kasvavat aikuisiksi he ovat vaarallisia, koska he alkavat sotimaan. Näin sisällissodan haavat ovat edelleen käsin kosketeltavissa jokapäiväisessä elämässä saarella.

Malediivit

Päätimme ettemme koskaan enää mene Finnmatkojen mukana Sri Lanka-Malediivit -yhdistelmämatkalle. Seuraavan kerran järjestämme matkamme itse. Nimittäin meillä oli lento Sri Lanakalta Colombosta Malelle (pääsaari) kl. 02.25 yöllä, jolloin saavuimme perille Maleen kl. 03.00 paikallista aikaa. Olimme saaneet tietoomme, että pääsemme pikaveneellä majasaareemme Thulagirille heti silloin yöllä, mutta yht’äkkiä lentokentällä meille ilmoitetaankin jonkun paikallisen toimesta, että menemme yöksi pääsaareen erääseen hotelliin ja jatkamme Thulagirin saarelle vasta seuraavana päivänä kl. 12.00. Vielä pahemmin olisi voinut käydä, sillä eräät joutuivat tulemaan samaan hotelliin, jonne päästiin noin 04.00 ja heillä oli herätys kl. 05.00 koska heillä lähti pienkone kl. 05.30 omaan saareen. Lentokone ei edes vienyt heitä suoraan sinne, vaan teki pari välilaskua muille saarille ja jätti ihmisiä pois kyydistä.

Näistä huonoista matkajärjestelyistä huolimatta voin vannoa, että Malediivit on maanpäällinen paratiisi, jonka kaltaista ja jonka voittavaa paikkaa ei ole missään! Ensinnäkin minusta oli äärettömän suloista nähdä, että pääsaari on tosiaan vain kilometri kertaa kaksi kilometriä iso, johon siis on mahdutettu koko hallinto presidentteineen (jonka muuten näimme ja hän tuli valokuvaan minun kanssa!) ja virkakoneistoineen puhumattakaan kaikesta muusta elinkeinoelämästä. Malediivilaiset ovat hyvin länsimaisia ja kaikki ajoneuvot, talot ja tavarat ovat hyvin edistyksellisiä.  Lentokenttänä on pääsaaren viereinen saari, siis sanoin kuvaannollisesti, koska kiitorata on yhtä pitkä kuin saari ja näyttää siltä, että koneet laskee ihan suoraan mereen, kun ne laskeutuvat lentokenttäsaarelle.

Seuraava sivu >>>