Morsiamen pukeutuminen ennenwanhaan

Teksti: Terttu Kaivola

Aikaisemmin oltiin sitä mieltä, että valkea morsiuspuku ja huntu kuuluvat vain neitsytmorsiamille, mutta nykyään tällaista ei edes yritetä uskotella. Valkeaa pukua huntuineen käytetään perinteen takia, ja ainakin ensimmäistä kertaa vihittäessä se on sopivaksi katsottu asu.

Varhaisina aikoina morsiuspuku ei eronnut tavallisesta muodikkaasta juhlapuvusta. Kun morsiamelle hankittiin häihin uusi puku, se pysyi hänen parhaana pukunaan niin kauan kuin se mahtui hänen ylleen ja siirtyi sitten ehkä tyttärelle perinnöksi. Vain puvun lisänä käytettävät kruunu ja seppele ja morsiuskorut tekivät siitä hääpuvun. Säätyyhteiskunnan aikana oli lisäksi tarkoin määrätty, mitä materiaaleja ja kuoseja kukin sääty sai käyttää, joten aatelis- ja porvarismorsian eivät voineet pukeutua samalla tavalla, vaikka olisivat sattuneet olemaan yhtä rikkaita.

Koska morsiuspuvut olivat aikansa muotipukuja, ne eivät olleet nimenomaan valkoisia vaan kulloisiakin muotivärejä ja -kankaita. Tosin 1600-luvun ruhtinashäissä morsian saattoi käyttää hopeakankaista morsiuspukua. 1600-luvun häät kestivät monta päivää ja morsiamella oli eri puku joka päivänä.

1600-luvun lopulla kukkakuvioinen silkki tuli muotiin ylempien säätyjen pukukankaana, samoin 1700-luvulla. Niinpä morsiuspuvutkin olivat usein kukallista silkkiä. Valkoisia morsiuspukuja alkoi esiintyä 1700-luvulta alkaen, uusklassisessa muotivaiheessa, kun valkea väri alkoi symboloida viattomuutta. Vuodesta 1778 Ruotsissa ja Suomessa käytettiin morsiuspukuna myös ns. kansallista ruotsalaista pukua, jonka kuningas Kustaa 111 oli suunnitellut maansa säätyläisille lähentääkseen säätyläisiä ja tavallista kansaa. Kansalliseen ruotsalaiseen pukuun kuului musta villa- tai silkkipuku, punainen silkkivyö, valkeat irtokalvosimet, koristeltu kaulus ja rintalappu, johon saattoi kiinnittää häissä käytettävät korut. Säätyläiset kyllästyivät pian tähän kuninkaan luomukseen ja lahjoittelivat epämuodikkaiksi tulleita kansallisia pukujaan kuten muitakin vanhoja pukujaan alempisäätyisille, palvelusväelleen ja papinrouville, jotka usein toimivat talonpoikaismorsiamien pukijoina ja lainasivat näille morsiusasuja. Tästä sai alkunsa talonpoikaisten kruunuhäiden morsiamen puku, jota Suomessa paikoitellen käytettiin 1900-luvulle asti.

Säätyläisten parissa valkoinen kävi yhä suositummaksi, ensin varakkaimmilla. Nimittäin jos naisella oli valkoinen silkkipuku, hänellä oli myös musta ja värillisiä juhlapukuja. Vaatimattoman puvuston ainoa puku oli musta. Kansan parissa oli sen takia musta morsiuspuku tavallinen vielä pitkälle 1900-luvulle, kun säätyläiset olivat jo aikoja sitten siirtyneet valkoisiin.

Huntu

Morsiushuntu oli aluksi harvinainen, mutta 1800-luvun alkupuolella se liittyi morsiuspukuun yhä yleisemmin. Aikakaudelle ominainen itämainen romantiikka, orientalismi, todennäköisesti vaikutti morsiushunnun muotiintuloon. Aluksi huntu oli pieni pitsirakennelma hiuksissa tekokukkien alustana, mutta pian se kasvoi suureksi pitsi- ja tyllipoimutelmaksi. Morsiushuntu oli aina valkoinen morsiuspuvun väristä riippumatta. 1800-luvulla muutkin kuin säätyläismorsiamet rupesivat käyttämään huntua, myös tumman morsiuspuvun kanssa. Huntua on käytetty pienin tauoin näihin aikoihin asti ja sitä käytetään edelleen, vaikka hunnun pituus ja materiaali on vaihdellut

Pääkoristeet

Morsiuskruunu, seppele ja muut pääkoristeet ovat myös kuuluneet morsiamen asuun, Morsiuskruunun käyttö on pohjoismaissa vanha tapa, josta on tietoja 1500-luvulta asti sekä säätyläis- että talonpoikaishäistä. Arvellaan morsiuskruunujen polveutuvan keskiajan kirkkojen Neitsyt Mariaa esittävien patsaiden kruunusta. Seurakunnat teettivät morsiamille lainattavia kruunuja, joiden tarkoitus oli korostaa morsiamen neitsyyttä, ihannenormia, jota kirkko yritti melko turhaan vuosisadat pohjoismaissa juurruttaa talonpoikaisväestöön, jonka käytänteenä oli aloittaa avioelämä heti kun avioliitosta oli sovittu eikä vasta vihkimisen jälkeen. Jos kruunua kantanut morsian sai lapsen kovin pian, pariskunta joutui maksamaan sakkoa. Tällaista sakkoa kutsuttiin kansanomaisesti tervarahaksi, koska kuulemma tuen kertyneillä rahoilla tervautettiin kirkon kattoa. "Sainpa, koira vieköön! maksaa tervarahaa Eskon tähden, kirkkoa tervata sain", muistelee Nummisuutari-näytelmän Topias omia sulhasaikojaan.

Säätyläismorsiamet luopuivat pramean metallikruunun käytöstä: Talonpoikaismorsiamet Suomessa rupesivat kalleista metalleista valmistetun kruunun asemesta käyttämään koristeltuja korkeita helykruunujä. Tällaisia kruunuja käytettiin vanhakantaisilla seuduilla 1900-luvulle asti.  Morsiuskruunut olivat poissa muodista jonkun aikaa 1900-luvulla, mutta 1910-luvulla ryhdyttiin käyttämään pientä siroa prinsessakruunua, joka oli tavallisesti kullattua hopeaa. Sellaisen saattoi vuokrata esimerkiksi kultasepänliikkeestä. 1960-luvulla käytettiin nyplättyjä ja virkattuja pikku kruunuja.

Kun säätyläiset luopuivat morsiuskruunun käytöstä, he ryhtyivät käyttämään seppeleitä. 1820-luvulta lähtien seppeleet ja diadeemit tehtiin vahasta valmistetuista appelsiininkukista tai myrtistä tai molemmista. Appelsiininkukkia käytettiin morsiamen pääkoristeina 1950-luvulle asti. Appelsiininkukat symboloivat hedelmällisyyttä ja myrtti siveyttä ja ikuista rakkautta. Myrttikruunuja käytettiin 1950-luvulle asti ja ne tulivat uudestaan muotiin 1980-luvulla.

1700-luvulla säätyläisnaiset käyttivät Suomessakin usein juhlapuvun rinnassa pientä kukkakimppua, pukettia. 1800-luvun säätyläismorsiamen puvussa oli koristeita aidoista tai tekokukista puvun vyötäröllä, olkapäällä, liepeessä tai siellä täällä. Irrallista kädessä pidettävää morsiuskimppua suomen säätyläiset ryhtyivät käyttämään 1870-luvulla, muut kansanluokat myöhemmin. 1920-luvulta 1940-luvulle morsiuskimput olivat suuria ja näyttäviä, 1950-luvulla pienempiä ja pyöreämpiä ja vielä pienempiä 1960-luvulla. 1980-luvulta alkaen isojen häiden tultua muotiin ovat morsiuskimputkin kasvaneet. Lisäksi on nykyään käytössä angloamerikkalaisen mallin mukaan morsiuskimpun lisäksi pieni erillinen heittokimppu, jonka morsian viskaa naimattomien häävieraiden joukkoon ennustaakseen seuraavan morsiamen.

Morsiuspukujen mallit eri vuosikymmenillä

Morsiuspukujen kuosi on vaihdellut 1900-luvulla aluksi muun muodin mukaisesti. 1930-luvulla morsiuspuvut olivat suoria ja kapeita eivätkä kovin koristeltuja, laahuksiakin suosittiin. Puku lyheni polvipituiseksi ja siihen kuului pitkä huntu ja helmidiadeemi tai tyllirypytys kasvojen kehyksenä.

1940-luvulla sota-aikana ja sen jälkeen oli vaikea hankkia morsiuspukua, jos ei onnistunut saamaan lainaksi 1930-luvun pukua. Siksi käytettiin vihillä myös arkimekkoa ja sen kanssa pientä hattua ja valkeita puuvillakäsineitä. Lottapuku kävi myös vihkipuvusta. 1950-luvulla aikojen parantuessa voitiin jo hankkia muodikas morsiuspuku: kapeavyötaröinen, leveähelmainen ja lyhythuntuinen.

1960-luvulla yksinkertaisen rimsuttomat morsiuspuvut olivat muotia ja niihin liittyi usein laahus ja huntu. Käytettiin myös lyhyitä morsiuspukuja, jopa minihameita. Tai sitten ei hankittu morsiuspukua ensinkään, vaan käytiin vihillä tavallisissa vaatteissa, kävelypuvussa, housupuvussa tai jopa farkuissa tai hippivaatteissa. Sitten alkoi romanttisempi linja tulla muotiin, pitsejä ja kukkapitseja. Hunnun asemesta morsiuspuvussa saattoi olla huppu, joka teki morsiuspuvun kylpytakin näköiseksi.

1970-luvulla röyhelöt tekivät tuloaan. Valkea ei ollut ainoa väri, vaan morsiuspuku saattoi olla vaikka pikkukukallinen tai kansallispuku. Huntua useammin puvun kanssa käytettiin suurta velttoa hattua. 1980-luvulla valkeat puvut, kirkko-häät ja suuret hääjuhlat tekivät paluutaan. Tämä suurten näyttävien häiden suosio jatkuu yhä. Morsiuspukujen kysyntää kuvaa vilkaisu Helsingin kaupungin puhelinluettelon keltaisille sivuille: vuonna 1954 ja 1964 ei yksikään liike mainostanut morsiuspukuja -otsikon alla, 1974 niitä oli viisi, 1984 samoin viisi, mutta vuonna 2004 peräti kaksikymmentäneljä.

Muut asusteet

Pari asustetta, jotka joskus mainitaan morsiuspukua kuvattaessa, ovat morsiusnenäliina ja morsiussukkanauha. Morsiusnenäliina on koristeellinen pitsinen tai kirjottu nenäliina, jota morsian piti kädessään vihillä. Säätyläismorsiamet käyttivät niitä 1700-luvulta alkaen. Sukkanauhoista on puhetta monissa hääkuvauksissa. Talonpoikaisoloissa tarkoitetaan silloin pirtanauhaa, joita morsian jakeli lahjaksi häissä. Säätyläishäissä oli 1800-luvun morsiamella erityiset röyhelöiset morsiussukkanauhat. Sitten morsiussukkanauhojen käyttö lakkasi, kunnes nykyään tunnetaan englantilaisen hääperinteen uusvaikutteena morsiamen reisinauha, jonka sulhanen tai bestman irroittaa ja nakkaa poikamiesten joukkoon ennustaakseen seuraavan naimisiinmenijän.