Millainen on kynnys lähteä toiselle kierrokselle?

[Guest palladium]

Tunnen itseni toisikertalaiseksi. Ehdin jo kihloihin silloin joskus, ja hääpäivä oli päätetty. Kihlajaislahjoja saimme myös ja jotain vastaavaa. Loppu oli niin kamala, että nyt jos hänet kohtaisin, kävelisin kadun toiselle puolelle pakoon.

Tällä kertaa haluan osaksi vain suorittaa. Maistraatissa, nopeasti, ei uutta pukua, ei mitään muuta kuin sormukset ja häämatka. Tänne foorumille olen tullut oikeastaan etsimään sellaista kipinää, intoa juhlasta, mutta se enemmän ahdistaa. Haluan vain naimisiin, hypätä sen päivän yli suoraan avioliittoon.

[Rhonda_Tyger]

Itse olen enimmäkseen innoissani tulevista pienistä kotihäistä, mutta joskus iskee se kokemuksen tuoma kyynisyys ja nousee niskavillat pystyyn ajatuksestakin. Mieheni kanssa olen tästä puhunut ja sanonutkin etten enää koskaan halua käydä läpi sitä erohelvettiä, vaan haluan pelata varman päälle. Tosin ihmissuhteissa ei voi koskaan olla täysin satavarma, koskaan ei tiedä mitä se huominen tuokaan tullessaan. Siksi mua hiukan ällöttää ne kaikki ollaan yhdessä ikuisesti - jutut, kun olen sen yhden liiton jo nähnyt. Ikuisuus on niin pitkä aika.

Mutta kuten sanottu, pääosin olen innoissani ja tiedostan, että tämä mies on ihan eri maata kuin edellinen. Yhdessä meidän pitää tehdä töitä että liitto kestää, pelkkä ihkuttelu ja söpöstely ei riitä.

[Guest MinniOnni]

Seurustelin ex:n kanssa 6 vuotta, kunnes menimme naimisiin ollessani 23. Liitto loppui 5 vuoden jälkeen, kun tapasin tulevan mieheni ja olisi loppunut, vaikken olisi tavannutkaan. Tavallaan kynnys uuteen liittoon on korkea, juuri tuon epäonnistumis-tunteen vuoksi, varsinkin, kun olemme edenneet tulevan mieheni kanssa kovaa vauhtia; menimme kihloihin 8kk tutustumisesta ja yhdessä asuimme käytännössä jo 2 kk kuluttua tapaamisesta, vaikka avioeroni on tullut vasta muutama viikko sitten voimaan. Toisaalta tunne siitä, että olen vihdoin löytänyt kotiin, turvaan ja rakkaan luo on niin voimakas ja jotain mitä en koskaan ole kokenut, että se syrjäyttää nuo ikävät tunteet ja muistot nuorena solmitusta suhteesta ja liitosta.

[Mauskis]

Mulla toka kerta naimisiin. On kieltämättä paljon tullut mietittyä ettei tee toista virhettä, edellinen kun oli niin huono kokemus, mies jätti heti kun tuli pikkasen vaikeuksia suhteeseen. On kuitenkin tullut siihen tulokseen, että meni syteen tai saveen niin rouvaksi haluan jälleen tulla ja kun mies on exään verrattuna kuin toiselta planeetalta, niin uskallan ottaa riskin. Pahimmillaanhan siitä tulee ero, ja kun yhdestä on jo selvinnyt niin tuskin se olisi mitään pahempaa..Tilanne on nyt niin toinen ja rakkaus kantaa..

[Annis_]

Kyllä minä katuisin muita asioita enemmän, kuin karille mennyttä avioliittoa. Paljon pahempi olisi tappaa tai vammauttaa joku. Mitäs siinä on suremista, ettei osannut valita heti ekalla kertaa sellaista kumppania, jonka kanssa voisi olla loppuelämän tai ainakin vuosikymmeniä? Elämäähän tämä on, täysin rinnoin vaan kohti uusia haasteita ja vanhat asiat unohdetaan.

Juuri näin.

Joskus aiemmin ajattelin kynnyksen kihlautumiselle ja uudelleennaimiselle (HAH mikä sana) olevan korkea, mutta kun Se Yksi käveli vastaan, niin kuinkas kävikään. Mikään tässä elämässä ei kuitenkaan ole varmaa ikinä, mutta tarkoitus olisi pysyä hamaan hautaan saakka yhdessä. Eli siis juu ei, kynnys ei sittenkään ole korkea. Sitä paitsi tämä on ensimmäinen kerta miehelleni, vaikka on silläkin jo kilometrejä ja kokemuksia mittarissa.

[Tuulikellohame]

Kiitos tästä ketjusta :-)

[MeOllaanNe]

Minä haluaisin todellakin naimisiin, ryhtyä rouvaksi. Kynnys on korkea lähinnä juhlien järjestämisen ja suvun reaktion suhteen. Ehkä ajattelen liikaa, mitä muut ajattelevat. Toisaalta voisi vain karata vihille kahden kesken ja ilmoittaa jälkikäteen, mutta mikä soppa siitä sitten syntyy, on toinen asia. Äh, ei oo helppoa.

Taisin siis juuri löytää kynnyksen kompastumalla.

Muokattu: July 7, 2014, käyttäjä: MeOllaanNe

[Katijohanna90]

Minulla on tuoreehko avioero takana ja nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Tästä nykyisestä miehestä olen niin varma, etten ikinä mistään, enkä ole tippaakaan perinteikäs ihminen, joten asenteeni uutta avioliittoa kohtaan ihmetyttää.

Tiedän haluavani naimisiin, tiedän rakastavani, olen niin varma meistä että joskus ahdistaa. Silti joku perinteitä vaalivan pikkuperkele hihkuu olkapäällä, ettei sovi toisesta liitosta innostua ja ainakin pitää juhlia maltilla ja pienesti. Kynnys itsessään uuteen liittoon ei ole kovinkaan korkea, mutta juhlien järjestämiseen liittyen sitten kipuilenkin hieman enemmän.

[Hermisty]

Me olemme molemmat toiselle kierrokselle lähdössä. Tosin kummallakin on se tunne, että Se Oikea on tässä ja nyt. Sukulaisten asenne juhlien suhteen on negatiivissävytteinen. Miksei voisi juhlia avioliittoa vaikka yksi onkin jo takana?

[TeMi]

Eka avioliittoni oli erehdys jo ennen avioliittoa, se ei kauan kestänyt ja ison osan voin pistää nuoruuden typeryyden piikkiin. SILTI mulla on ihan jäätävä kynnys mennä nyt naimisiin, paljon isompi kuin ekalla kerralla. Nyt tuntuu sltä, että on tosi kyseessä, ekalla kerralla vain paineli päätä pahkaa. Mun avioerostani on aikaa 11 vuotta, hyvä kun joku ees muistaa mun olleen joskus naimisissa ja ekat häät oli hyvin pienet, joten mulle ei ympäristöltä tule minkäänlaisia paineita vaikka on "jo" toinen kierros tulossa.