Sukunimivalinta monikulttuurisessa avioliitossa

[patrika]

No johan on - tassa on suoraan kopioituna oma vastaukseni (taman vuoden kevaalta)

Suomen kansalaisen esteettömyys tarkistetaan väestötietojärjestelmästä.

Ulkomaalaisesta pitää olla siviilisäätytodistus varustettuna notaarin antamalla

apostillella (varmistuksella). Maistraatin sivuilta voi tulostaa pyynnön

avioliiton esteiden tutkinnasta ja se täytettynä ja allekirjoitettuna sekä

edellä mainittu siviilisäätytodistus voidaan lähettää postitse maistraattiin.

Kun olemme saaneet edellä mainitut asiakirjat, niin saantipäivästä 7 päivän

kuluttua kirjoitamme todistuksen vihkimistä varten. Todistus on voimassa 4

kuukautta. Kun vihkiaika on tiedossa, niin se kannatta varata ajoissa.

Ja tosiaan tuo ulkomaisen lomake kelpasi englanniksi, oli siina apostille kuitenkin. Ja tosiaan, seitsemassa paivassa papereiden saapumisesta saatiin todistus.

[chutney]

Nimiasiat on kyllä mahdottoman monimutkaisia. Me mietimme - enemmän vitsin asteella tosin - että olisimme ottaneet kokonaan uuden nimen molemmille, mutta olis ollut vähän turhaa kikkailua..

Päädyin ottamaan bulgarialaisen mieheni nimen. Slaavilaisessa nimistössähän naisen sukunimeen liitetään a-pääte, joten Suomessa kyllä tuottaa vähän sekaannuksia, että meillä ei olekaan sama nimi, vaikka toki Bulgariassa kaikki ymmärtävät sen samaksi nimeksi. Halusin kuitenkin sen lisäkirjaimen sinne, anoin sitä erikseen, koska menimme Suomessa naimisiin ja tarvitaan jonkinlainen poikkeuslupa että nimi voi olla eri muodossa kuin miehen nimi.

Varsinkin jos tietää naimisiin mentyään asuvansa vähän siellä täällä, joutuu kyllä varautumaan siihen, että aina jossain päin joutuu tankkaamaan ja tarkistelemaan, että oma nimi on oikein. No, mulla on kyllä ollut hankaluuksia Bulgariassa jopa tällä nykyisellä sukunimelläni, koska he eivät ymmärrä ollenkaan tätä suomalaista kahden etunimen käytäntöä. "Mikä ihmeen nimi tuo tuossa keskellä on?" Tajuavat varmaan että ei se oikein näytä isältä perityltä... Täällä se keskimmäinen nimi kun on aina muotoa "matinpoika" tai "matintytär" eli jos perheen isän nimi olisi Mihail Pavlov nin tytär voisi olla Albena Mihailova Pavlova ja poika Krasimir Mihailov Pavlov. Ja kun minun nimeni on nyt muotoa Anna Margit Pavlova niin se ei oikein mene jakeluun... Ehkä tuosta johtuen mun bulgarialaisessa pankkikortissa lukee vaan Anna Margit Eli kun sillä maksaa kaupassa, parasta muistaa allekirjoittaa vaan ekalla ja tokalla nimellä

[Scaglietta]

Mä vastasin nyt "ulkomaalaisen nimi yhteisenä" vaikka se ei olekaan ihan oikein, mutta kai se mitä tässä tarkoitettiin. Meillä siis minä (suomalainen) olen ulkomaalainen kun miehen kotimaassa asutaan, ja koko perheellä on siis hänen nimensä.

Eipä siihen mitään erikoista syytä ollut, mutta onhan se kiva että kaikilla on sama sukunimi Ja se on toki kotimaassamme helpompi ymmärtää kuin omani.

[Guest *signorina_jogurt*]

Itse painin tämän asian kanssa.Aikaa sellaiset 1,5 viikkoa päättää.

Juuri se, ottaakko kaksoisnimi vai miehen nimi..Ongelman aiheuttaa se, että oma nimeni on harvinainen ja jopa suomalaisille hankala (joudun tavaamaan jatkuvasti!) ja siksi en tahtoisi sitä tiputtaa pois. Mutta, siihen kun lisätään mieheni nimi, niin tulisi pitkä, ja erittäin eksoottinen yhdistelmä! Ei siinä sinällään mitään, sillä etunimenikään ei ole yleisemmästä päästä, joten sointuu ainakin. Mutta nuo käytännön asiat.. Molempien nimet nimittäin ovat ulkomaillakin harmaiden hiuksien paikka.. Ja varsinkin omani, sillä sattuu sisältämään ääkkösiä... Hmm..Ja mieheni nimi taas.... noh, pitkä ja vielä lausutaan eritavalla kuin kirjoitetaan, niin voitte usko toimistoissakin virkailijoiden ilmeet kun latelen!

Mieheni on sanonut, että jos et osaa päättää, pidä oma nimesi, hänelle ei ole niin suuri ongelma, sillä heillä päin naimisiin mentäessä molemmat pitävät omansa. Mutta itse koen, että jollain tavoin täytyisi yhdistää. Että voi sanoa olevansa samaa perhettä.

Uskaltaisin jopa veikata, että tämä on yksi vaikeimmista asioista päättää naimisiin mennessä!

Niin, ja meillä siis minä suomalainen, mies ulkomaalainen.Toistaiseksi asutaan suomessa..

[SisterRay]

Miehen nimi. En halua kaksoinimeä vaikka omasta sukunimestäni tykkäänkin (se on aika harvinainen Suomessa) ja miehelle ei käy kuuloonkaan nimenmuutos (hyvin ylpeä omasta suvustaan). Eipä tuo niin haittaa. Tykkään miehen sukunimestä ja miulla on kansainvälinen etunimi, joten se ei kuulosta hassulta tai mitään

Muokattu: May 9, 2010, käyttäjä: SisterRay

[tx]

Makin vaihdoin naimisiin mennessa miehen nimeen. "Omaan" sukunimeen ei ollut mitaan siteita - isani otti sen aikanaan kun hanen aitinsa meni naimisiin, eli se ei ollut isaan muuten kuin aidin naimisiinmenon kautta yhteydessa (isa syntyi ennen ko liittoa ja eri isasta - josta minulla ei ole mitaan tietoa). Lisaksi kyllastytti jatkuvat "mista tuo on lahtoisin", "miten tuo lausutaan" ja "mita se tarkoittaaa" tms kysymykset. No clue, tai ei haluakaan, eli alkuosa on kirjaimia ja tuo toinen osa nimea ilmaisee etta on sukunimi. Jee.

Aidin suunnalta olisi ollut sukunimi joka kuulosti mielenkiintoiselta, ja olisi ollut harvinainen (alle 20 Suomessa, ja lisaksi jossain pain Eurooppaa ilmeisesti..). Mutta siis - miehen nimi siis kayttoon, 'vanhanaikaisesti'. Valiviivallisia sukunimia inhoan, ja sellaisessa ei oikein olisi ollut mielta kun toinen sukunimi ei siis miellyttanyt. Nyt sukunimi on helpompi kirjoittaa oikein eika noita ianikuisia kysymyksia kuule - tosin kun sukunimea on yli 250,000 maailmassa ja etunimet on kanssa yleisimmasta paasta muutamia samannimisia on mutta eipa ole juuri haitannut.

[Suomi<3Afrikka]

Mulle tulee miehen sukunimi. Se ei ole mitenkään kovin omituinen, vaikka onkin Afrikasta. Ja monet luulee sitä Brittiläiseksi nimeksi. Itse en uskaltanut kysyä mieheltä saanko hänen sukunimensä, koska en tiennyt miten heillä on se tapana tehdä, mutta hän itse otti sen puheeksi ja me happy

[Rotella]

Me painitaan tämän nimi asian kanssa.. Miehen kotimaassa ei käytetä sukunimiä, vaan nimi määräytyy isän nimen mukaan. Tänne tullessaan mieheni ilmoitti toiseksi etunimekseen isänsä nimen ja sukunimekseen isoisänsä nimen. Minä kuitenkin miellyin sulhasen isän nimeen ja haluaisin sen sukunimeksi.. (meneeköhän jo liian vaikeaselkoiseksi ) en tiedä miten onnistuu, sillä sulhasen pitäisi periaatteessa vaihtaa sukunimi etunimeksi ja etunimi sukunimeksi.. Sulhasen isän nimeä ei ole onneksi täällä suomessa kenelläkään sukunimenä eli sen puolesta asia olisi ok.. Pitäisi ilmeisesti lähteä asiaa tarkemmin selvittämään.

[Guest PennyV]

Vanha ketju, mutta vastaan silti. Olen kolme vuotta katsellut, kun Amerikkalaisviranomaiset hikoilevat tuskaisina Ö-kirjaimen sisältävän, kirjoitusasultaan vanhakantaisen ruotsinkielisen sukunimeni kanssa (ja nimen haltijoita ollut maassamme väestörekisterin olemassaolon aikana noin 250 yhteensä).

Sulhasen nimi on <sukupuolineutraali etunimi, joka on täällä pojan nimi, USAssa yleisempi tytön nimi> <toinen etunimi on Sanskritinkielinen nimi, jolla hippivanhemmat pieksivät pahasti> <sukunimi, joka on yksi USAn 100 yleisimmästä pojan etunimestä>.

Yleensä, kun tehdään jotain, johon liittyy nimen kertominen palvelutiskille, hänen nimekseen tulee <sukunimi etunimen tilalla> <toinen etunimi sukunimenä>, kun kaikki olettavat, että nimi menee niin päin. Huoh...

Usein mm. kuriirit olettavat minun olevan mieheni, koska nimi tosiaan on yleisempi tytön nimi siellä... Täällä sekaannuksia ei satu.

Otan suosiolla hänen skunimensä, koska omaa nimeäni ei kukaan pysty ääntämään ekalla kerralla oikein, ja luovun samalla symbolisesti isäni nimestä, ja viimeisistä siteistä ei-toivottuun suvunhaaraan, josta on enemmän murhetta kuin iloa.

Lisäksi sen jälkeen ei enään käy jatkuvasti niin, että ennen 50-lukua syntyneelle esittäytyessä, jatkokysymys on "Oletko niitä sen <paikkakunta> ruukin <teollisuussuku>ja?" Olen, ollaan oltu rutiköyhiä jo ennen vanhempieni syntymää, ja en halua, että olen sukuni maineen varassa, vaan aloitan mieheni kanssa uuden yhteisen elämän, ilman symbolisia taakkoja, joita vanhan nimen myötä tulee.

Minulle on myös ehdotettu, että vaihtaisin toisen etunimeni kirjoitusasun "Anglikaaniseksi", että se olisi helpompi kirjoittaa/ääntää, mutta kyllä se pitää jotain "Suomalaista" pitää tallessa!

Ja nimikirjaimemme häiden jälkeen ovat söötisti samat!

[chellam.]

taidan olla ainut joka on aanestanyt suomalaisen nimi yhteisena

[Nikitita]

Pidän oman nimeni, enkä muuta vaihtoehtoa ole edes harkinnut. Espanjattaret pitävät naimisiin mennessä oman nimensä, joten asuinmaamme käytännön mukaan mennään siis myös. Etunimeni on kansainvälinen ja sukunimeni niin lyhyt ja ilman skandeja, joten se ei tuota täällä mitään ongelmia. Mies joutuu myös tavaamaan omansa, joten miehen sukunimi ei toisi mitään "helpotusta" tuohon asiaan. Lisäksi, kuten joku jo aiemmin ketjussa sanoi, olemme eläneet susiparia jo vuosikymmenen, joten avioliitto ei muuta mitään, eikä tee meistä enempää "perhettä". Jos lapsia joskus siunaantuisi, heille tulisi automaattisesti meidän molempien sukunimet.

Jotkut myös espanjalaisen kanssa naimisissa olevat suomalaiset työkaverini ovat liittäneet miehensä sukunimen omaansa "de" sanalla, mutta itse näen tämän hieman hankalana, ja jotenkin tuosta tulee hieman "miehen omaisuutta" -fiilis, mutta nämä ovat toki hyvin henkilökohtaisia asioita, ja jokainen mielipide on oikea.

[Guest B]

Hei!

Mies on latinalaisesta Amerikasta ja hänellä on siis kaksiosainen sukunimi, isän sukunimi ensin ja sitten äidin.

Mietin tässä, että onko mahdollista että ottaisin pelkästään hänen jälkimmäisen sukunimensä eli äitinsä sukunimen?

Hän itse käyttää virallisesti koko sukunimeään, mutta esim. Facebookissa ja itsensä esitellessään vain jälkimmäistä nimeä. Vai pitäisikö ottaa koko sukunimi tai pelkästään ensimmäinen? En pidä ensimmäisestä sukunimestä, se on aika uskonnollinen eikä oma etunimeni tunnu sopivan siihen. Mieluiten ottaisin tuon jälkimmäisen nimen taikka sitten pitäisin oman tyttönimeni. Asutaan Suomessa.

Mies on aikaisemmin ollut naimisissa suomalaisen kanssa, menivät miehen kotimaassa naimisiin ja nainen otti molemmat miehen sukunimet, että se ainakin on mahdollista, mutta en tiedä voinko ottaa vain jälkimmäistä eikä tiedä mieskään... Ei olla ihan juuri naimisiin menossa kyllä mutta olisi ihan hauska tietää jo etukäteen

[tx]

Hei B,

Kaverini meni chilelaisen miehen kanssa naimisiin. Hankin olisi halunnut pitaa oman sukunimensa mutta ottaa lisaksi miehen sukunimista ensimmaisen. Se ei kuulemma ollut mahdollista, eli jos olisi ns kaksiosaistanut nimensa, olisi pitanyt ottaa molemmat miehen sukunimen oman sukunimen lisaksi. Joten paatyi sitten pitamaan oman nimensa.

Eli jos on Virtanen + Garcia Lopez, niista EI onnistuisi Virtanen-Lopez tai Virtanen-Garcia vaan Virtanen-Garcia(pitaakohan tahankin tunkea tuo valiviiva?)Lopez tai oma vanha sukunimi. Ellei sitten ole muuttuneet kaytannot tuosta viimeisen 10+ vuoden aikana.

[Lainie]

Ymmärtääkseni menee edelleen noin kuten tx kirjoitti. Noiden väliviivojen paikoista en tosin ole minäkään varma.

[Guest B]

Kiitos vastauksista!

Mutta juuri kyselin kaverilta niin kyllä hänen kaverinsa oli ottanut miehen ensimmäisen sukunimen oman sukunimensä perään ja ilman väliviivaa. Mies siis myös latino mutta Suomessa naimisiin menivät tässä lähiaikoina.

Siis jos nimet olivat edellisen esimerkin mukaan Virtanen ja Garcia Lopez niin vaimon nimi on nyt Virtanen Garcia.

Mutta tuskin taitaa olla siltikään mahdollinen tämä toivomani malli eli jälkimmäinen sukunimi yksinään tai yhdysnimenä oman nimeni kanssa... Tuntuisi vähän hölmöltä ottaa miehen ensimmäinen sukunimi yksinään tai oman sukunimen kanssa kun mies ei itsekään sitä käytä kuin paperilla. Menee vähän nurinkurin tämä, monesti latinot käyttävät pelkästään ensimmäistä sukunimeään

[Aydinia]

Vastasin tuonne ennakoivasti ottavani miehen ulkomaalaisen sukunimen. Tosin enpä olekaan niin varma asiasta, kun mies saattaa jopa haluta ottaa minun suomalaisen sukunimeni. Päivitän tietoja, jos muutoksia tulee.

[Marjasin]

Otin mieheni sukunimen. Yhdysnimi ei tullut kysymykseen, sillä kummatkin nimet olivat varsin pitkiä. Mieheni sukunimi ei kuitenkaan ole täkäläinen, joten oikeastaan vaihdoin yhdestä "oudosta" sukunimestä toiseen "outoon" (sain sekä ennen että nyt tavata sukunimen melkein aina)...

Muokattu: April 25, 2013, käyttäjä: Marjasin

[Aydinia]

Päivitystä.. Mieskokelas haluaa kuin haluaakin ottaa minun nimeni. Tykkää kuulemma suomalaistua silläkin tavalla.

Onko pöljää, että itselleni tulee välillä sellainen olo, että haluaisin ihan kaikkien sitten huomaavan, että olen mennyt viimein naimisiin ja sen näkisi kuka vain uudesta sukunimestä... ja nyt sitten en ehkä uutta nimeä otakaan? Hm, eipä tuo nyt kauheita tee, mutta kaikkea sitä tuleekin mietittyä. Kyllähän ne tärkeimmät ihmiset tietävät sitten muutenkin, että naimisiin on menty.

[katju88]

Otin vietnamilaisen mieheni nimen Oli minulle alusta alkaen selvä valinta.

[Ninahi]

Meilläkin tämä on tapetilla. Vaimoke tahtoo minun suomalaisen sukunimeni ja minä hänen taiwanilaisen sukunimensä. Ollaan vitsailtu, että vaihdetaan päittäin.

Minä haluaisin omasta sukunimestäni eroon, suhteet isänpuoleiseen sukuun ovat viileät eikä mitään motivaatioita pitää sukunimeä. Sitäpaitsi Hirvonen on ruma sukunimi verrattuna soinnikkaasti yksitavuiseen Huang.

Vaimoke tosin argumentoi, että valitettavasti molempien työnhaku hankaloituu, jos sukunimenä on Huang, asuimmepa sitten Yhdysvalloissa tai Suomessa. Meillä on kansainväliset etunimet, joten minun suomalaisuuteni pyyhkiytyisi oletettuun aasialaisuuteen.

 

Yhdistelmänimeä ollaan pohdittu, mutta Hirvonen-Huang se vasta ruma onkin. Kuinkahan kaukaa sukuhistoriasta sen sukunimen saisi hakea?

[BusinessAngel]

Sain synttärilahjaksi Hääkirjan, jossa kerrotaan, että sukunimen voi kaivaa jopa viiden polven takaa historiasta.

 

Mä sitten taas haluan olla "hankala" ja ottaa pitkän yhdysnimen. Miehen nimi on onneks aika helppo myös täällä Suomessa, kuulostaa ruotsalaiselta sukunimeltä. Mies sitten taas haluaa pitää oman nimensä, niin menee ihan kivasti. MUTTA... joskus jos toivottavasti saadaan lapsia, haluttaisiin niille kyllä kummanki sukunimi. Miehen kotimaassa tämä on ihan yleistä, mutta Suomessa ilmeisesti ei. Oon ymmärtäny, että kun mä otan mieheni sukunimen yhdysviivalla, meidän perheen nimi on sitten miehen nimi ja lapsille tulee sitten tuo perheen nimi, kun se on yhteinen. Täytyy vielä koittaa selvittää... Suomessa ollaan aina niin tarkkoja säätelemään joka asiaa!

[Aure]

Meillä pohdittiin myös melko pitkään, kumman sukunimi otetaan. Mies sanoi, että ottaa mielellään mun nimen ja minä taas sanoin että otan mielelläni hänen nimen. Mietimme varmaan puolivuotta kumman nimi otetaan, sillä minulle olisi ollut myös ihan ok pitää oma sukunimeni.

 

Lopulta asian ratkaisi niinkin pinnallinen asia kuin etunimet. Mun etunimeni on melko kansainvälinen ja miehellä perus britti nimi. Joten mun etunimeni sopii paremmin yhteen miehen sukunimen kanssa kuin hänen britti nimensä mun suomalaisen sukunimen kanssa. Hänen nimensä ei sopinut yhtään sukunimeeni, joten päädyimme hänen sukunimeen. Nyt olen sitten aloittanut mielikuvaharjoittelun kuinka usein joudun tavaamaan uuden nimeni häiden jälkeen (kaksi n:nää ja kaksi l:llää ) tai kuinka moni luulen minun olevan natiivi britti (siis nimen perusteella).