Tälläinen tilanne meillä.

[cuppycake]

Olen siis 20 vuotias 2 vuotiaan äiti.

Suomen kansalainen.

Minulla on poikaystävä (25v) jenkeissä jonka olen tavannut vasta kerran kun menin hänen luokseen USA:aan 2 viikoksi.

Vaikka olen hänet tavannut kerran on suhteemme jatkunut päälle 6 kk. Internetin välityksellä tosin.

Siis puhelimitse, msn, email, skype, tekstiviestein.

Kysyin usembassystä niin he sanoivat että riittää kun ollaan kerran tavattu.

että tuo ei ole ongelma.

Haluaisimme kuitenkin aloittaa yhteisen elämämme sielpäin.

Eli haluaisimme naimisiin.

Mutta halusin siis kysyä neuvoa että mikä on nopein ja paras tapa että pääsisimme tyttäreni kanssa sinne muuttamaan ja naimisiin miehen kanssa?

Olen kullut että voisin mennä sinne ja olla 3kk ja palata yms vaihtoehtoja, mutta kun muutan ja menen sinne lapseni kanssa haluan sen olevan sitten jo pysyvää eikä tarvitse palata suomeen. Tämä ihan vain lapseni takia. En halua stressata häntä turhilla lennoilla yms maasta maahan hyppimisellä.

Eli siis onko tässä tilanteessa parasta hakea K-1 viisumia vai ensi kerralla kun menen sinne mennä naimisiin ja sitten palata suomeen ja hakea K-3 viisumia?

Onko kellään kokemusta asiasta? Nimen omaan mennä naimisiin kun on jo oma lapsi.

Lapsen isällä ja minulla on jaettu huoltajuus. Onko siis tässä tilanteessa mitää erikoisia asioita hoidettavana?

Ja jos jollain on em. kokemusta, paljonko teillä siihen meni aikaa kunnes pääsitte olemaan kultanne kanssa?

Kiitos

[Guest Kokemuksesta]

Tuohon asiaan mun on pakko kysäistä lapsen kohdalta; oletko aivan varma? Erottaisit lapsen isästään ja muusta suvustaan? Eikö tässä tapauksessa miehen olisi parempi muuttaa Suomeen?

Itselläni on myös lapsi ja eron jälkeen uusi rakkaus ilmestyi elämään ulkomailta. Yhdessä ollaan Suomessa, sillä vaikka lapsen isä olisi saattanutkin suostua siihen(meillä on myös yhteishuoltajuus ja käsittääkseni ilman toisen vanhemman lupaa et saa viedä lasta) että muutan lapsen kanssa ulkomaille, se olisi satuttanut häntä ja muuta sukua, minä olisin jäänyt ilman tukiverkkoa vaativan lapsen kanssa...ja tärkeintä, kuinka lapsi siihen olisi reagoinut? Ja vaikkei olisi reagoinut nyt, miten tulevaisuudessa? Syyttää äitiään siitä että äiti vei pois kaikesta tutusta ja rakkaasta - miehen takia?

Ihan ystävällisellä mielellä sanon tämän.

[cuppycake]

No meidän perhe tilanne on vähän niin ja näin.

Siis kun lapsen isä näkee lasta muutenkin vain joka toinen vkl ja siinä välissä tuskin ollenkaan.

Ja suvusta sen verran vain että suomeen jäisi vain isän vanhemmat ja setä sekä minun puoleltani iso vanhemat ja tädit. (siskoja minulla on 2 ja molemmat alle 5 vutiaita)

Ja koska oli muutenkin suunitelmissa muuttaa USAan n. 4-6 vuoden sisällä. Niin miksi ei nyt, ihanan miehen kanssa ja nyt kun lapsikin on niin pieni niin voi hän paremmin kiintyä uuteen ihmiseen.

Ja sitä harvoin löytää rehellisesti hyväsydämisen miehen jolla on niin paljon yhteistä kanssani ja joka pitää kanssa lapsista, eläimistä yms mikä minulle on tärkeää...

Joten kyllä. Olen varma

Varsinkin kun olisin muutenkin ollut muuttamassa jenkkeihin myöhemmin.

Kun en itse ole synnyinperältäni suomalainen niin en ole niin kiintynyt tähän maahan vaikkakin olen asunut suurimman osan elämästäni täällä.

Jotenkin aina ollut tunne etten kuulu.

Silloin kun olin kanadassa sukulaisteni luona niin jopa silloin kaikki tuntui oikeammalta..

Ja mitä tulee lapsen isään niin lapsi kyläilisi isänsä luona jonain tiettyinä pyhinä ja joka toinen kokonainen kesä. Ja kun hän kasvaa niin hän saa itse päättää haluaako muuttaa takaisin suomeen isänsä luokse vai ei

[Guest Kokemuksesta]

Joo, mustakin tuntuu että kuulun muualle. MUTTA kotimaasta lähdetään vasta kun lapsi on tarpeeksi iso lentääkseen yksin. Eli vaikka täällä sitten se 10 vuotta vielä oltaisiin.

Mulla särkyisi sydän, kun mietinkin että mitä jos se olisikin toisinpäin. Isä haluaisi lähteä ulkomaille lapsen kanssa mennäkseen naimisiin naisen kanssa jonka on kerran tavannut.

Olihan se meilläkin kaukosuhde alkuun, msn, puhelut ym, mutta että samantein naimisiin...? Jokainen tyylillään, ei siinä mitään...lapsi tekee vaan asioista todella paljon monimutkaisempia. Ei meidänkään pienellä ole Suomessa kuin "vain"(?) isän vanhemmat ja sisarukset sekä mun 3 jäljellä olevaa sukulaista. Pahasti särähtää tuo "Suomeen jäisi VAIN"....mitä isä tuohon sanoo? Että hän on lapselle "vain" isä tai siihen että aiot viedä lapsenne vieraaseen kulttuuriin, vieraan miehen luo jossa äitikin puhuu, kuten kaikki muutkin, vierasta kieltä?

[orchidee]

Tässä hiukan taustaa - olen siis ollut samankaltaisessa tilanteessa itsekin.

Itse tapasin tulevan (ulkomaalaisen) mieheni internetissä ja vaikka melkolailla alusta asti tiedettiin, että tässä on nyt "sitä jotakin" ja kiinnyttiin toisiimme nopeasti, on meille vuosien kuluessa käynyt kuitenkin selväksi se, miten vähän oikeastaan tiesimme toisistamme niinä alkuaikoina. Tavallaan toisen silloin sanomat asiat ovat "auenneet" vasta toisen luona vieraillessa ja toiseen lähemmin tutustuessa. Ennen ensimmäistä tapaamistamme olimme mesettäneet erittäin tiiviisti melkein 8kk ja ensimmäinen matka kesti 1,5 viikkoa. Silloin varmistui se, että yhdessä halutaan olla juu - mutta ei olisi tullut mieleenkään alkaa heti suunnittelemaan naimisiin menoa.

To sum up, toiseen tutustuminen ja jopa rakastuminen onnistuu mainiosti internetissä, mutta syventyäkseen suhde tarvitsee aikaa.

Etenkin kun välissä on kulttuurieroja ja lapsi. Jo kulttuurierojen vuoksi mielestäni jonkinlainen miettimisaika olisi hyväksi ja lapsen vuoksi miettisin jokaista siirtoa monen monta kertaa. Se, että isä näkee joka toinen viikonloppu on aika paljon - ts. siinä on kuitenkin säännöllisyyttä ja on aivan eri asia nähdä kerran - kaksi vuodessa.

Sanoit, että olet 20-vuotias. Oletko miettinyt työ/opiskelujuttuja? Menisitkö USA:han jokin ammatti taskussa? Miten opiskelu/työelämän aloittaminen onnistuisi siellä?

Toki itse teette päätökset, mutta kehotan miettimään asioita ja alkuun vaikka kaukoilemaan hiukan - siten toista voi oppia tuntemaan rauhassa ja ilman paineita, eikä lapsikaan joudu heti vaihtamaan ympäristöään

[Guest Ulkomailla asunut]

Orchideen tavoin mietin minäkin tuota työntekoa ja ammattiasiaa? Ulkomaille ei ole helppo lähteä jos ei löydy ammattia. Eikä se työnsaanti ole helppoa ja yhtä lailla sielläkin kuitenkin sitä arkea eletään, laskut on maksettava ym.

Miten terveydenhuolto, oletko siitä ottanut selvää, erityisesti lapsen kohdalla?

Eikö tosiaan ole mahdollista että mies tulisi Suomeen, ensialkuun?

[Guest aloittaja]

Eikö tosiaan ole mahdollista että mies tulisi Suomeen, ensialkuun?

Noh, vuokrasopimukseni menee muutenkin umpeen ensivuoden puolessa välissä niin jos muutamme voimme samantien muuttaa sinne.

Ja kun mies ei puhu suomea niin mitä järkeä hänen tänne on tulla?

ja kun hänellä on työ Ja koulu sielä puolella niin en haluaisi sitä häneltä keskeyttää (opiskelee lääkäriksi)

[Guest Kokemuksesta]

No, ei puhu minunkaan mies Suomea ja silti tuli tänne. Koska mulla on se lapsi. Jolla on isä ja isovanhemmat, serkut ym täällä. Ei ajatellut hetkeäkään uhraavansa työpaikkaansa tms mun takia, vaikka jätti ylellisen elämän taakseen ja tuli tänne kituuttamaan. Kun tärkeintä se että saadaan olla yhdessä.

Kyllä sinne ulkomaille ehtii, vaikka missään tapauksessa en kannusta unohtamaan omaa onnea ja omaa elämää sen takia että sattuu olemaan äiti, mutta pitää muistaa myös ettei voi ajatella pelkästään omaa napaa enää.

Ehkä lapsi voisi muuttaa isänsä luo vähäksi aikaa, että pääset kokeilemaan sitä elämää ja laittamaan asiat sille mallille että lapsi voi tulla perässä? ja muakin kiinnostaa, joten vastaisitko tuohon työ/koulutusasiaan?

[shaadi]

Täytyy allekirjoittaa kaikki, mitä orchidee sanoi. Lisäksi on olemassa muitakin maavaihtoehtoja, vaikka Britit tai Irlanti, josta on jo huomattavasti helpompaa pitää yhteyttä isään eikä kielikään ole ongelma.