Liian nopeasti naimisiin?

[Siipileikki]

Sekin riippuu niin kovasti tilanteesta ja ajoituksesta. Toiset kohtaa elämänsä varrella ihmisiä, joiden kanssa kasvaa ja harjoittelee, mutta joiden kanssa ei kuitenkaan halua olla koko loppuelämäänsä. Toiset taas kohtaa heti sen ihmisen, jonka kanssa yhteisen tulevaisuuden jakaminen on luontevaa. Tärkeintä on kuunnella itseään ja olla rehellinen tunteilleen.

[Mermaid2010]

Meidän läheiset pitävät tahtiamme hitaana, vaikka naimisiin menemme 2,5 vuotta ensi tapaamisen jälkeen (ensi maaliskuussa). Kummankin vanhemmat ja ystävät ovat jo ehtineet odottaa naimisiin menoamme. Kun olemme molemmat kolmenkympin "paremmalla" puolella, niin kyllä sen tosiaan tietää, kun tapaa sen oikean. Ja onhan se mukavaa, kun läheisetkin ovat samaa mieltä, että olemme luodut toisillemme.

[blue.eyes]

Mä "tapasin" mieheni netissä kesä-heinä tietämillä 2002 elokuussa 2002 aloimme seurustelemaan, syyskuussa 2002 kihloihin. Yhteenmuutto lokakuussa 2002 ja naimisiin 2pv vuoden seurustelun jälkeen elokuussa 2003. Tällöin ikää mulla 22v ja mies 27v

Nykyhetki: Olemme siis olleet naimisissa 6v, yhdessä 7v, meillä on kaksi ihanaa tyttöä ja olemme edelleen ihan hulluina toisiimme

[Lainie]

niin paljon kun on näitä "vuoden kahden sisällä naimisiin" niin en ainkaan minä ihmettele miksi on jatkuvasti lööpeissä nämä kasvavat avioerotilastot.

Mä näen puolestani, että suhteellisen nuorina eronneiden tilastoja nostavat parit, jotka vain ajautuvat naimisiin. Siis tarkoitan pareja, jotka ovat olleet pidempään yhdessä ja kokevat, että "jotain pitäis suhteelle tehdä" ja kokevat että naimisiinhan tässä on kait yleensä ollut tapana mennä. Nopeasti kuitenkin huomaavat, että naimisiin meno oli virhe ja tulee ero, kun elämässä ei olekaan enää mitään yhteistä tms. eikä se naimisiin meno sitten piristänytkään suhdetta.

Ai niin tiesin itse n. 4 kk jälkeen, että tulen menemään mieheni kanssa naimisiin, kihloihin 10 kk jälkeen ja naimisiin menimme 1v4kk päästä tapaamisestamme. Olisimme varmaan menneet jo aiemmin, jollei häiden suunnittelu olisi ottanut omaa aikaansa.

Muokattu: September 10, 2009, käyttäjä: Lainie

[Naele]

Joku voisi meistäkin ajatella, että meneeköhän nuo liian nopeasti naimisiin. Olen itse 22 häiden aikaan ja sulho on 28. Seurustellaan molemmat ensi kertaa, vaikka kyllä mulla ja sulhasellakin on ollut aiempia ihastuksia ja juttuja.. ei voi sanoa, että kummallakaan ei olisi kokemusta muista, mäkin oon sen verran monilla treffeillä käynyt sekä suomalaisten että ulkomaalaisten miesten kanssa, että tiiän kyllä, että ne ei toimineet yhtään. Olin aina tosi varovainen ihmissuhteissa eli seurustelemaan en alkanut vaikka joku voisi mun juttuja kutsua seurusteluksikin..

Ollaan tunnettu tulevan mieheni kanssa keväästä 2006, ja oltu vain hyvänpäivän-mesetuttuja pitkän aikaa. Tavattiin ensi kerran livenä kesällä 2008 ja silloin ei edes kolahtanut mitenkään.. mä olin ihastunut yhteen toiseen ja ajattelin vain sitä. Se oli siis ihan hetken mielijohde, että tavattaisiin tämän mesetuttuni kanssa. Kyllä mulle silti jäi tosi mukava mielikuva toisesta, vaikka se olikin hiljainen ja ujo. Se oli tosi pitkä ja mukavan tuntuinen kuitenkin.

Jatkettiin mesetystä ja päätettiin n. 1,5 kk:n päästä tavata uudelleen, ja silloin se oli menoa.. molemmat taisivat olla tosi ihastuneita sen päivän aikana. Kävimme yhdessä luontoretkellä ja oli tosi kivaa. Se oli tosi viatonta, mut meillä oli koko päivän ajan tosi hauskaa ja kiusoiteltiin toisiamme.. Oi niitä aikoja!

Virallisesti alettiin tuosta vasta 2,5 kk:n päästä seurustelemaan, kun oltiin sen kans niin varovaisia. Kumpikaan ei halunnut alkaa seurustella, ennen kuin voitiin todella sanoa toiselle, että rakastetaan toisiamme. Ja niin se sit menikin..

Kihloihin mentiin n. 4 kk:n seurustelun jälkeen. Kosinta tuli vähän yllätyksenä, vaikka oltiin me aina puhuttu tulevaisuudesta ja että mennään naimisiin. Se oli alusta asti selvä juttu, puhuttiin jo alkuseurusteluaikana jopa lapsistakin. Olin todella onnellinen kun kihlauduttiin..

Tässä välissä on ollut pari kk etäsuhteilua mun asuessa toisessa maassa tuhansien kilometrien päässä.. ja senkin koetuksen suhteemme on jo kestänyt. Mä uskon, että tää on niin vahvalla pohjalla että kestää. Meillä on tosi vahva luottamus toisiimme rakkauden lisäksi, ja ollaan oltu alusta asti toisillemme rehellisiä ja avoimia kaikessa. Sulho on mun paras ystävä ja tuleva mies, voisko parempaa toivoa.

Se oli ehkä suurin ero edellisiin miesjuttuihin meidän yhteisessä olemisessa, että heti alusta lähtien mulla oli sellanen tunne tän sulhaseni kanssa ollessa että se hyväksyy mut, saan olla oma itteni ihan täysin ja että voin luottaa siihen kuin kallioon. Ja se on tosi tärkeä tunne! Aina aiemmin mä olin jotenkin epäluonteva, vaikka oisin ollut tosi ihastunut. Meillä ystävyys oli ensin ja rakkaus vasta sitten, ja mun mielestä se oli tosi hyvä järjestys ja moni asia toimii sen takia nytkin ihan loistavasti meidän välillä.

Ollaan lähennytty ihan sairaan paljon toisiamme tän seurustelu- ja kihlausajan aikana. Kun mennään naimisiin, ollaan seurusteltu n. 1 vuosi ja 1 kk.

[willowfrost]

Uskaltaakohan sitä avata suutaan, ettei tule haukutuksi. *ujostelee*

Meidän tapauksessa kaikki on edennyt aika vauhdilla. Vähän päälle 3kk seurustelun jälkeen

muutimme yhteen, olimme aluksi kaukosuhteessa ja olimme samaa mieltä

siitä asiasta, ettei kumpikaan haluaisi olla kovin kauan kaukosuhteessa. Ensin oli

tarkoitus muuttaa yhteen vasta myöhemmin, mutta asiat meni näin.

Kihlauduimme vähän päälle 5kk seurustelun jälkeen ja puhuimme jo silloin,

että aiomme mennä naimisiin joko kesällä 2010 tai 2011. Meillä tuo ns.

alkuhuuma hävisi harvinaisen pian, kun olimme aloittaneet seurustelun.

Avomieheni on jo kertonut äidilleensä vievänsä minut vihille ensi kesänä

ja tuleva anoppi otti asian todella hyvin, hän jopa ehdotti, että meidät

vihittäisiin hänen kotonaan, koska siellä on vihitty aiemminkin pareja.

Olemme puhuneet, että vihkiminen pidettäisiin maistraatissa, tai sitten

tuolla tulevan anopin kotona ja että häihin kutsuttaisiin vain ne läheisimmät

sukulaiset ja ystävät. Emme oikein pidä isoista juhlista ja haluaisimme

mahdollisimman pienet juhlat/kahvittelut.

Olen häiden aikaan vasta 21-vuotias ja sulho 24, mutta olen aivan varma,

että tämä suhde kestää siihen asti, kunnes kuolema meidät erottaa. Olemme

häiden aikaan olleet yhdessä 1v6kk. Olemme jutelleet lapsistakin, mutta niiden

aika on sitten myöhemmin, vaikka minulla tuota lapsikuumetta onkin.

Nuoresta iästä huolimatta minulla on joissakin asioissa valitettavan paljon

elämänkokemusta, joista en nyt tässä sen kummemmin mainitse.

[Jenny-Maria]

Meidän läheiset pitävät tahtiamme hitaana, vaikka naimisiin menemme 2,5 vuotta ensi tapaamisen jälkeen (ensi maaliskuussa). Kummankin vanhemmat ja ystävät ovat jo ehtineet odottaa naimisiin menoamme. Kun olemme molemmat kolmenkympin "paremmalla" puolella, niin kyllä sen tosiaan tietää, kun tapaa sen oikean. Ja onhan se mukavaa, kun läheisetkin ovat samaa mieltä, että olemme luodut toisillemme.

Tuo on muuten hauska juttu, meillä ja tuttavapariskunnalla oli samainen 2,5 vuotta välillä seurustelun aloittelu - häät, minä 27-vuotiaana teininä olin ainoa joukon alle 30-vuotias ja lähes kaikki kommentoivat meille pareille liian nopeaa avioitumistahtiamme.

[morsian 07/10]

Me ollaan mun mielestä edetty suht normaalia tahtia, eli yhteen muutettiin 1v seurustelun jälkeen, kihlauduttiin tästä kahden kuukauden päästä ja häät ovat ensi kesänä, kun yhteistä taivalta on takana 4v5kk.

[SisterRay]

Me alettiin puhua naimisiin menosta 5kk yhdessäolon jälkeen. Nyt vasta joku 3 viikkoa sitten (kun oltiin oltu n. 9 kk yhdessä) kerrottiin kavereille ja perheille, että me ollaan kihloissa ja kaikki oli tosi iloisia vaikka eivät sulhoani kovin hyvin tunnekkaan. Hauskaa oli se, että kaikki on koko kesän ja syksy kysellyt, että millos te meette naimisiin (varsinkin kun sanoin muuttavani virallisesti Walesiin) ja ollaan vaan huijattu kaikkia sanomalla, että ei me uskota avioliittoon

Ollaan oltu molemmat kihloissa aikaisemminkin ja kumpikaan ei halunnut pitkiä kihloja joten hääpäivä on 12.8.2011. Omat vanhemmat hiukan järkyttyi kun soitin ja sanoin, että me mennään naimisiin mutta rauhoittuivat kun sanoin ettei nyt ihan heti kuitenkaan. En mie jaksa alkaa miettimään, että onko tää liian nopeeta toimintaa kun tiedä, että tän miehen haluan loppuelämäksi.

[Sarah_]

Me muutettiin yhteen 3kk seurustelun jälkeen, ja häistä on puhuttu melkeinpä siitä asti, mutta kihloihin mentiin kun oltiin oltu yhdessä tasan 6kk. ja hääpäivänä ollaan yhdessä oltu 1v2kk. Ei ole tuntunut yhtään liian nopealta tahdilta. Aikasessa vaiheessa jo molemmat tiesi että vierellä on se ihminen jonka kanssa haluaa loppuelämänsä viettää.

Molempien vanhemmatkin otti asian todella hyvin vastaan, ja innolla ovat mukana suunnittelemassa.

[belle*]

Itselläni on tässä nyt reilu 3 vuotta seukkailua takana ja ensi syksynä mennään naimisiin kun yhdessä oltu 4 vuotta. En nyt suoraan tyrmää ajatusta vuoden päästä naimisiin kun tapasimme-tavasta, mutta henkilökohtaisesti itselleni se olisi tuottanut suurta tuskaa ja ahdistusta olla jo naimisissa ihmisen kanssa josta paljastuu hirmusesti uusia puolia monen vuoden jälkeekin. Aikamoisia kompastuskiviä olivat esimerkiksi molempien masennukset (eri aikoihin). Jos olisimme tässä vaiheessa jo olleet naimisissa ja sitä takaovea ei enää olisi ollut auki, niin erohan siinä varmaan olisi tullut. Nyt kun tietää että toisessa on oikeasti negatiivisia puoliakin ja kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, on helpompi hyväksyä huonot kaudet.

Toinen asia mitä minä tulevana seksuaalikasvattajana haluan vähän alleviivata on seksielämä. Siitä puhutaan palstalla aika vähän, vaikka se on erittäin suuressa osassa sitten tulevien avioliittovuosien aikana. Ensimmäisen vuoden aikana luonnollisesti rakastuneena seksiä varmaan onkin, mutta on eri asia onko se säilynyt sitten 5 vuotta siitä eteenpäin ja minkälaisena. Jos pariskunnalla ei ole kykyä puhua asiasta (haluttomuus, vähyys, omat tarpeet ja toiveet), voi suhde olla vähän vaakalaudalla. Avioliiton solmiessa kuitenkin sitoudutaan siihen yhteen seksikumppaniin ja useinhan avioeroihin liittyy uskottomuus/tyytymättömyys yms.

Itse olen näitä asioita ainakin tarkkaillut tässä suhteen edetessämme. Toisen sairastuminen on asia, mitä ei ehkä alkuhuumassa tule miettineeksi. Seksielämä taatusti muuttuu seuraavien vuosien aikana, useimmiten tyydyttämättömämmäksi jos asiasta ei avoimesti puhuta ja sitä ei aktiivisesti yritetä parantaa. Alkuhuuma ei kanna pitkälle, vaan työnteko astuu kuvioon.

Nyt on yleistyneet nämä kolmekymppisten pika-avioliitot, vedotaan siihen, että on nähty jo niin paljon elämää, että tietää varmasti että tämä on se oikea. Monet tuntemani ihmiset ovat vaan luoneet uraansa tähän saakka, ja sitten tämä "biologinen kello" (joka laahaa jäljessä yhteiskunnan vaatimusten takia) alkaa tikittämään. Naisille lisääntymisaika on oikeasti rajallinen, ja 30-vuotias alkaa olemaan jo suhteellisen heikoilla raskaaksi tulon suhteen alle 25-vuotiaaseen nähden. Tällöin luonnollisesti ei aleta tutustumaan vuosikausia, vaan lapsi laitetaan aluille ja usein mennään samalla heti naimisiin. Lapsi on kuitenkin paljon sitovampi tekijä, kuin avioliitto... Mutta tätäkään ei voi yleistää, sanoisin kuitenkin että näitä tapauksia on suhteellisen paljon.

Ketään yritän olla toki tuomitsematta, toivottavasti herättää keskustelua

Olen myös Lainien kanssa samaa mieltä siitä, että mennään naimisiin nuorena vain sen takia, kun ollaan vaan oltu yhdessä niin kauan. Tunnen näitäkin, mutta tämäkään ei tietenkään kaikilla nuorilla ole näin. Yllättävän moni nuori on fiksu ja osaa puntaroida asioita eri kanteilta!

[kultanen]

Nyt on yleistyneet nämä kolmekymppisten pika-avioliitot, vedotaan siihen, että on nähty jo niin paljon elämää, että tietää varmasti että tämä on se oikea. Monet tuntemani ihmiset ovat vaan luoneet uraansa tähän saakka, ja sitten tämä "biologinen kello" (joka laahaa jäljessä yhteiskunnan vaatimusten takia) alkaa tikittämään. Naisille lisääntymisaika on oikeasti rajallinen, ja 30-vuotias alkaa olemaan jo suhteellisen heikoilla raskaaksi tulon suhteen alle 25-vuotiaaseen nähden. Tällöin luonnollisesti ei aleta tutustumaan vuosikausia, vaan lapsi laitetaan aluille ja usein mennään samalla heti naimisiin. Lapsi on kuitenkin paljon sitovampi tekijä, kuin avioliitto... Mutta tätäkään ei voi yleistää, sanoisin kuitenkin että näitä tapauksia on suhteellisen paljon.

Ketään yritän olla toki tuomitsematta, toivottavasti herättää keskustelua

Komppaan koko tekstiäsi täysin siinä mielessä, että se antaa vähän uutta äkökulmaa keskusteluun. Varsinkin, kun täällä ovat kaikki menossa naimisiin, niin tuntuu varmasti siltä, että suhde kestää loputtomiin.

Varsinkin tuo töitten tekeminen parisuhteen eteen vaikuttaa monissa suhteissa olevan se rankin osa. Ystäväni meni naimisiin tunnettuaan miehensä vähän alle vuoden verran. Ulkopuolisena ja uskottuna seurattuani heidän suhdettansa sivusta, täytyy sanoa, että ystäväni ansaitsee tuosta työn tekemisestä suhteen eteen kyllä hatunnoston. Ystävälleni alkoi selvitä naimisiinmenon jälkeen, että hänellä ja miehellänsä on perustavanlaatusisa mielipide-eroja elämän isoissa asioissa, ystäväni on ollut aika rankoilla miehen arvostellessa häntä, mies ei ole osallistunut lapsen hoitoon paljoakaan yms. Itse en olisi todennäköisesti jaksanut enää yrittämisen jälkeen yrittää, kuten ystäväni teki ja tekee edelleen. Ystäväni oli naimisiin mennessä juuri tuo vajaa 30 lasissa ja hän halusi nopeasti lapsia. Hän on sittemmin todennut, etttä olisi ollut parempi mennä rauhassa ja tutustua ensin toiseen. On kuulemma ollut aika rankkaa, mutta toisaalta ei hän halua erotakaan, kun on lapsi ja töitä tekemällä liitto on suht. onnellinen.

[belle*]

Ja ylläolevaan lisätäkseni: kaikki avioliitot vaatii ihan älyttömästi töitä, mutta kun on katsellut sitä kultansa naamaa vähän pidempää kuin vuoden, on ehkä jonkinlainen käsitys mikä se tarvittava panos tähän suhteeseen on. Kuten kultanen kertoi, ystävä tekee tosi paljon töitä suhteensa eteen. Tämä on hieno asia, mutta tältä voi välttyä selvittämällä suhteen laatua ja toisen arvomaailmaa hieman pidempää. Itselleni tuollainen ei tulisi kyseseen, jossain menee se työmäärän raja minkä haluan/jaksan panostaa. Perustavanlaatuisista asioista, kuten lasten kasvatuksesta, miehen osallistumisesta siihen, seksistä yms. meillä puhutaaan aika paljon. Aina ei olla samaa mieltä mutta sitten voi ennakoida ehkä tulevia ongelmia ja miettiä ratkaisuja ja kompromisseja etukäteen.

Muokattu: November 22, 2009, käyttäjä: lokakuunmorsian

[Autumnbride10]

Voipi olla, että nyt tulee kakkaa niskaan, mutta kuitenkin...

Ollan mieheni kanssa tavattu ensimmäistä kertaa n.5 vuotta sitten ja törmätty aina ohimennen kesäisin yhteisen harrastuksen takia. Heinäkuun lopulla aloimme seurustelemaan ja mies pakkasi samantien kamat ja kantoi ne luokseni. 3kk seurustelun jälkeen minut "yllätyskihlattiin" ja nyt 10kk päästä on häät edessä. Eli "Tahdon" sanotaan 15kk seurustelun alkamisen jälkeen... Saattaa olla nopeaa toimintaa joidenkin mielestä, mutta molemmat tietää, että tämä on nyt SE juttu. (ja ei, nämä ei ole vaaleanpunaisia teiniunelmia, vaan kahden aikuisen ihmisen yhteinen päätös)

[Firegirl]

Edellisen parisuhteen kohdalla olisi varmastikin ollut virhe suunnitella samanlaista elämän etenemistä kuin nyt. Siinä suhteessa mentiin noin vuoden seurustelun jälkene kihloihin, toinen vuosi ja muutettiin yhteen... ja stten viiden vuoden jälkeen tulikin ero eteen... sellaista se on joskus. Tosin siinä suhteessa ei myöskään koskaan tullut sitä tunnetta, että tarvitsisi mennä naimisiin, johtuikohan tämä siitä että myös tunteet toista kohtaan ei ollut niin "vahvat"?? tiedä sitä sitten.

Nykyisessä suhteessa on kaikin puolin edetty aika paljon nopeamalla kaavalla näin alkuun. Yhteen kun muutettiin noin 3kk seurustelun jälkeen. Kihlausta vielä odotellessa, mutta häistä on puhuttu ja mahdollisesti, jos kaikki toteutuu kuin morsiammen unelmissa, niin häitä vietetään hieman reilu kahden vuoden kuluttua seurustelun alkamisesta. Tiedän saavani tästä noottia omalta suvultani ja en usko että miehenkään lähisuku tätä aivan purematta nielee, mutta uskon että sne vain tuntee ja tietää kun se OIKEA osuu kohdalle ja haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa. Ihanko hurahtanut hölmö??

[Aurea]

Me tavattiin miehen kanssa 2006 toukokuussa ja 1.12 alettiin seurustella. Vähän reilun vuoden päästä alettiin odottaa esikoista ja kahden vuoden seurustelun jälkeen mentiin kihloihin. Suunnitelmissa oli naimisiin meno ensi kesänä, jollonka siis yhdessä oloa olisi kasassa vajaa neljä vuotta, mutta toinen lapsukainen ilmoitteli tulosta just parahiksi, että LA olisi osunut hääpäivän tienoille. Niinpä meidän häät siirtyy nyt kerta heitolla monella vuodella. Tähän ratkaisuun päädyttiin ihan käytännön syistä, kun tässä on kaikenlaista elämänmuutosta tulossa seuraavina vuosina. En ajatellut missään vaiheessa, että oltais liian nopeasti menossa naimisiin (vaikka voihan tuo 4 vuotta olla ehkä jonkun mielestä pitkäkin aika ). Mieheni on paras ystäväni ja luotettava elämänkumppani, jonka kanssa arjestaki löytyy ne pienet ilot. Ollaan oltu valmiita sitoutumaan lyhyemmälläkin aikataululla, mutta mennään nyt edes tämän naimisiin menon kanssa pitkän kaavan kautta. Hyvää kannattaa odottaa

Joskus se harkinta on varmaan ihan kannattavaa, mutta toisinaan ne tunteet vaan vie. Tätini meni naimisiin miehensä kanssa 10 kuukauden seurustelun jälkeen, tosin tässä ajassa heille oli jo ehtinyt syntyä lapsi. Yhdessä ovat edelleen ja onnellisen ja harmonisen oloinen liitto heillä on.

[Sahrami79]

Ja ylläolevaan lisätäkseni: kaikki avioliitot vaatii ihan älyttömästi töitä, mutta kun on katsellut sitä kultansa naamaa vähän pidempää kuin vuoden, on ehkä jonkinlainen käsitys mikä se tarvittava panos tähän suhteeseen on. Kuten kultanen kertoi, ystävä tekee tosi paljon töitä suhteensa eteen. Tämä on hieno asia, mutta tältä voi välttyä selvittämällä suhteen laatua ja toisen arvomaailmaa hieman pidempää. Itselleni tuollainen ei tulisi kyseseen, jossain menee se työmäärän raja minkä haluan/jaksan panostaa. Perustavanlaatuisista asioista, kuten lasten kasvatuksesta, miehen osallistumisesta siihen, seksistä yms. meillä puhutaaan aika paljon. Aina ei olla samaa mieltä mutta sitten voi ennakoida ehkä tulevia ongelmia ja miettiä ratkaisuja ja kompromisseja etukäteen.

Kaikki on kovin suhteellista. Kun rupesimme mieheni kanssa seurustelemaan 2 vuotta sitten, tunsimme toisemme jo sen verran, että tiesimme arvomaailmamme, maailmankatsomuksemme, harrastuksiemme ja kiinnostuksenkohteiden olevan samanlaiset. Eli olimme tutustuneet muutama kuukausi aikaisemmin ja tapailimme toisiamme kaveripohjalta. Sitten roihahti rakkaus molemminpuolisesti, kesällä mentiin kihloihin ja nyt viime kesänä naimisiin (eli alle kahden vuoden tuntemisen ja seurustelun jälkeen ). Saman ajan, kun seurustelimme, asuimme myös yhdessä, eli tosiaan toisen oppi tuntemaan varsin hyvin ennen avioliittopäätöstä, vaikka se nopealla aikataululla tehtiinkin. Myös lasten hankkimisesta eli hankkimatta jättämisestä meidän tapauksessa sovittiin hyvin nopeasti seurustelun alussa, joten sekin meillä on yhdessä päätetty.

Pointtini siis oli, että vaikka tekisi nopeita ratkaisuja, voi ne perustua tarkkaan harkintaan ja yhdessä puhuttuihin ja sovittuihin päämääriin. Kenenkään muun kanssa en olisi tällaista vauhtia edennyt.

[noonu]

Me tavattiin miehen kanssa ensimmäisen kerran viime heinäkuussa, ja seuraavana päivänä sanoin äidilleni löytäneeni sen unelmieni miehen. Parin tapaamisen jälkeen päätettiin seurustelevamme, ja kuukauden päästä ensitapaamisesta tulin raskaaksi. Neljän kuukauden päästä ensimmäisestä tapaamisesta kysyin mieheltä, mennäänkö naimisiin ja kihlat vaihdettiin. Tällä viikolla sovittiin hääpäivä ensi syyskuulle, eli tunnettu ollaan silloin 1v 2kk. Eikä tunnu yhtään siltä, että kiirehdittäisi.

Ikää minulla on 24, miehellä 26. Molemmilla takana suhteita, ja viimeiset näistä oli molemmilla hyvin samankaltaiset, rankat ja opettavaiset. Mies ehti suhteessaan naimisiin (ero tuli 3kk häistä), minä ehdin tehdä lapsen eksälleni. Kummatkin ollaan oltu alusta asti sitä mieltä, että tässä on sitä jotain, tämä on sellainen "once in a lifetime"-mahdollisuus. Tiedetään, mitä kumppaniltamme halutaan ja mitä vaaditaan, ja vielä paremmin tiedämme sen, mitä emme elämältämme ja kumppaniltamme halua.

Ollaan nuoria, mutta silti uskon, että tässä on se ihminen, jonka kanssa jaan loppuelämäni. Ketään muuta en halua, ja olen valmis pistämään itseni täysillä likoon suhteemme takia. Ymmärrämme molemmat, ettei vuosikymmeniä kestävä suhde tule olemaan yhtä juhlaa, mutta tiedämme, että aina niiden vaikeiden aikojen jälkeen koittaa paremmat ajat. Näillä mennään, ja toivottavasti pitkälle päästään.

[nin--]

Mutta käytännössähän kaikki etenee omaan tahtiin. En paheksu ihmisiä jotka menee pian tutustumisen jälkeen naimisiin. Kaikkihan me tehdään virheitä. Jos elämä ei onnistu yhdessä nii pistetään kattilat jakoon ja etsitään jotain uutta ihmistä kenen kanssa vanheta. Itse olin aina ennen sitä mieltä että en tule menemään naimisiin ennen kuin 10 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin olisin todennäköisesti tuntenut mieheni todellakin perinpohjaisesti.

Vielä tämän suhteen alussakin sanoin puolisolleni: "etten tule sitten menemään naimisiin ennen ku 10vuotta yhteiseloa tulee täyteen.." Mutta kai se mieli muuttuu..

Olen tutustunut tulevaan mieheeni toukokuun lopulla 2006,, yhtään päivää en ole sen jälkeen viettänyt soittamatta hänelle tai miettimättä häntä, kesäkuun puolessa välissä seurustelimme jo ja hän käytännössä asui minun luonani aina marraskuulle asti jolloin muutettiin yhteen. Olimme tuon 5kk seurustelun aikana olleet varmaan 6 yötä erossa..

Yhteen muuton jälkeen kaikki sujui niinkuin ennenkin.. Siinä kun opettelimme elämään yhdessä tuli ne toisen tavat ja tottumuksetkin tutuiksi todella hyvin..

2009 alkuvuodesta puhuimme jos menisimme jossain vaiheessa kihloihin.. Aina vuorotellen sitä ehdoteltiin toisillemme.. Asia jäi kummankin mieleen muhimaan,, Samalla puhuimme lapsen hankkimisesta,, ja päätimme että jos sellainen on meille tarkoitus tulla niin tulkoon koska vain. Me odotamme innolla.. (lapsen saaminen ei minulle ole nii helppoa,,) 22.12 kävimme sitten ostamassa sormukset..

Sen jälkeen olemme puhuneet häistä.. Aina meillä on oikeastaan ollu tiedossa että haluamme toistemme kanssa naimisiin mutta kumpikin on antanut asian olla jottei muka "säikytä toista vakavilla asioilla" Nyt kun siitä on puhuttu niin kummallakin on samanlaiset ajatukset ja haaveet unelma häistä.. Odotamme innolla ensi kevättä <3

[Sahrami79]

Mutta käytännössähän kaikki etenee omaan tahtiin. En paheksu ihmisiä jotka menee pian tutustumisen jälkeen naimisiin. Kaikkihan me tehdään virheitä. Jos elämä ei onnistu yhdessä nii pistetään kattilat jakoon ja etsitään jotain uutta ihmistä kenen kanssa vanheta.

Tämän voisi nyt tulkita niin, että ne jotka menevät nopeasti naimisiin, tekevät sun mielestä virheen ja kattilat menee todennäköisemmin jakoon kuin muilla.

:

[Gredelin]

Me menimme mieheni kanssa kihloihin 1,5 kuukauden seurustelun jälkeen. Siitä meni vielä puoli vuotta ennen kuin muutimme yhteen. Hääpäivänämme olemme olleet 7 vuotta yhdessä..Kihlautuminen ei ollut ns. teinikihlaus vaan lupaus avioliitosta. Voisi kai sanoa, että me olemme pitkän kaavan kautta menossa naimisiin eli liian nopeasta toiminnasta tuskin on kyse.

Mielestäni aikataululla ei ole merkitystä niin kauan kun avioliitto solmitaan tosissaan eikä kevein mielin, tyylin "kokeillaan tätä ja jos ei toimi niin ainahan voidaan hankkia avioero". Ainoastaan naimisiin menevä pari tietää kuinka sitoutuneita toisiinsa ja yhteiseen tulevaisuuteensa he ovat. Ei toisille voi mennä sanomaan, että nyt te etenette liian nopeasti - jos itselle tahti ei ole sopiva niin ei se tarkoita, että se ei myöskään ole sopiva kenellekkään muulle.Toiset tietävät heti, että tässä on se oikea, toisilla menee sen ymmärtämiseen kauemmin. Toiset haluavat pikaisesti naimisiin, toiset haluavat odottaa...

...Ja sitten on niitä, jotka kovasti haluaisivat jo mennä naimisiin, mutta muut asiat estävät sen

[nyyssönen]

No tuota... Monikin saattaa hämmästellä tätä tahtia. Tavattiin lokakuussa 2008, kihlat maaliskuu 2009, häät elokuu 2009. Eli siis ollaan oltu yhdessä 1v5kk, naimisissa 8kk. Onnellisesti yhdessä Koko ajan oppii toisesta uusia asioita, mutta eikös sitä toisesta opi vaikka 20 vuoden kuluttuakin

[belle*]

Mä ehkä vähän paheksun äitäni, joka teki hätäisen päätöksen ja meni vuoden päästä naimisiin tavattuaan miehensä. Tämä oli 2007, nyt 2010 avioero viereillä kun mies alkoholisti. Oli "unohtanut" kertoa entisestä elämästään ennen avioitumista. Lähinnä olen todella surullinen kuitenkin.

Jos olisi voinut odottaa enemmän, niin olisi tältäkin vältytty.

Tämä vaan tuomaann vähän perspektiiviä tähän hommaan. Toisesta voi oppia uutta positiivisessa mielessä vuosien kuluessa, mutta kolikolla on aina kääntöpuoli.

[Gredelin]

Tuo kolikon kääntöpuoli on kyllä niin totta. Aina ne ei ookkaan pelkästään hyviä asioita mitä toisesta paljastuu ajan kuluessa..

[nyyssönen]

Varmasti on noinkin. Enkä ollut sokea sen asian suhteen, otin kyllä hyvin taustat selviks tästä miehestä. Jokasella on menneisyytensä, mut ne on ihan selvitetty Pidin silmät auki myös seuratessani läheisteni ajatuksia jne. He kun ovat hyvin tarkkoja miesasioiden suhteen (just ettei kävis huonosti) niin eivätpähän hekään löytänyt mitään moitittavaa.