Liian nopeasti naimisiin?

[helliih]

Hääpäivä sovittu elokuuksi 2014 jolloin ollaan oltu yhdessä 1 v 10 kk ja tää on hyvä meille, en tiiä mistä muka voisin parempaa miestä koskaan löytää. Ollaan oltu ystäviä kuitenkin jo vuodesta 2010 joten hyvät ja huonot puolet on ehditty nähdä toisistamme jo ennen seurustelun alkua

 

Exäni kanssa olin yli 6 vuotta yhdessä eikä koskaan tullut sellaista oloa kuin nyt on, että on valmis sitä toista katselemaan oikeesti elämänsä loppuun saakka, joten luotan tässä ihan täysin fiilispohjaan <3

[Guest nnipsu]

häitte aikaa yhdessä oloa takana reilu 3 vuotta, toiste mielestä mennään liian "nopeasti" naimisiin kun taas moni omasta suvusta odottaa jo häitä. ollaan varmoja että halutaan olla toistemme kanssa, joten mitä sitä viivyttelemään!

[isle]

Me ollaan häitten aikaan oltu yhessä melkeen 6 vuotta. Oma perhe oli että jee, vihdoinkin!! Kun taas miehen vanhemmat oli että teilläpä kiire on mennä naimisiin... ARRGGH!

[helliih]

^hämmentävää

[Hulkki]

Ensimmäiseen liittooni mennessä olimme tunteneet toisemme 3 kk. Tarkennuksena etten ollut raskaana, eli se ei ollut syynä. Liitto kesti 28 vuotta. En usko että mikään olisi muuttunut vaikka olisimme silloin menneetkin myöhemmin naimisiin.

Nyt toisella kertaa olemme seurustelleet/asuneet yhdessä 3 vuotta ennen häitä. Tunteneet olemme 18 vuotta, vaikka ei oltukaan nähty vuosiin tuossa välillä. Toivon että tämä kestäisi nyt loppuiän.

[rouvaksi14]

me ollaan häiden aikaan oltu yhdessa reilu 3 vuotta yhdessa asuttu reilu 2,5 oikeampaa miestä en itselleni voisi löytää.

[Tinkaliina]

Me ollaan häitten aikaan oltu yhessä melkeen 6 vuotta. Oma perhe oli että jee, vihdoinkin!! Kun taas miehen vanhemmat oli että teilläpä kiire on mennä naimisiin... ARRGGH!

Komppaan helliihiä, hyvin hämmentävää

Me olemme tutustuneet 2007, jolloin seurustelimme vuoden. Elämä vei eri suuntiin, mutta kavereina pysyttiin eron jälkeenkin ja pidettiin yhteyttä ja nähtiin aina silloin tällöin. Keväällä 2011 tunteet lämpeni kunnolla uudelleen, huhtikuussa 2012 muutettiin jälleen samaan kaupunkiin ja samalla saman katon alle, kihloihin mentiin marraskuussa 2012 ja häitä juhlitaan toukokuussa 2014

[Katinka26]

Seurustelu alkoi 2012 ja yhteen muutimme nyt huhtikuussa 2013. Häät siis suunnitteilla 2015 elokuulle, en nyt tiedä onko kovin nopeaa toimintaa. Perheiden mielestä ei, kavereiden mielestä joo.

[Apple_blossom]

Yhdessä oltu häiden aikaan 8vuotta ja rapiat, ja silti kuullut kavereilta ja puolitutuilta että "nytkö jo?". Sukulaiset eivät oikeastaan tiedä vielä että menemme naimisiin kahden vuoden päästä, mutta kovasti tulee vihjailua joka suunnasta että kirkko pitäisi jo varata

[Fallow]

Me tavattiin tammikuussa 2012, siitä keväällä jo muutimme yhteen. Toukokuussa menimme kihloihin ja lokakuussa ostimme ensimmäisen oman yhteisen asunnon. Ja nyt toukokuussa 2013 menimme vihdoin naimisiin. Nopeaa olemme edenneet, mutta jos on huonoja suhteita takana, niin kyllä sen sitten tietää, kun sen oikean viimein löytää. Sitten on turha enää odotella mitään, tai välittää muitten jarrun painamis-kommenteista. Omaa elämäähän me täällä eletään, joten pitää tehdä niin kuin tuntee olevan oikein. Tärkeintähän on kuitenkin, että on onnellinen.

[traakki]

Me tavattiin elokuussa 2010, esikoisemme syntyi jouluna 2011, ostettiin talo ja mentiin kihloihin elokuussa 2012 ja nyt elokuussa 2013 menemme naimisiin ja odotamme toista lasta syntyväksi marraskuulle 2013   eli naimisiin menemme 3vuotistapaamispäivänämme

[Ayda]

Riippuu niin monesta seikasta esim. osapuolten ikä, seurustelukokemus, elämänkokemus, henkinen kypsyys, elämäntilanne jne. Entinen työkaveri joka oli n. 30 v meni kihloihin vuoden seurustelun jälkeen, mutta kyseessä oli erittäin aikuinen ja kypsä parisuhde joten minä en ainakaan yhtään ihmetellyt nopeaa tahtia. Jos kyseessä olisi nuori parikymppinen pari niin kyllä vähän mietityttäisi koska nuorena niin moni asia muuttuu, ihminen vielä etsii itseään ja tulevaisuus on epävarmaa. Minulle psykologian professori sanoi että älä ikinä tee loppuelämänsitovia päätöksiä alle 25-vuotiaana koska aivojen kehitys on silloin vielä kesken. No, oma serkkuni on menossa ensi kesänä naimisiin 22-vuotinaana 5 vuoden seurustelun jälkeen ja minussa tämä nuori rakkaus herättää lähinnä hellyyden tunteita. Tiedän tosin että kyseessä on henkisesti kypsä, oikeasti rakastunut, uskonnollinen pari joka ottaa avioliiton äärimmäisellä vakavuudella.

 

Omalla kohdallani, en suostuisi kosintaan jos mies olisi kosinut minua alle vuoden seurustelun jälkeen. Vanhemmat aina sanoivat minulle että pitää seurustella vähintään vuosi, mikä on omasta mielestäni aika hyvä ohje. Vuosikin on loppupeleissä tosi lyhyt aika kun miettii että rakkauden alkuhuuma kestää n. 2 vuotta, ja parhaassa tapauksessa pari voi olla naimisissa yli 50 vuotta. Olen itse seurustellut nykyisen ihanan avomieheni kanssa yli 3 vuotta eikä meillä ole mitään kiirettä naimisiin. Huomaan itse että se rakkauden alkuhuuma, hullun rakkauden aika seurustelun alussa on aivan erilainen kuin pitkäaikainen parisuhde iloineen ja suruineen. Alussa ei kalloon mahtunut yksikään toinen ajatus kuin mies, nyt ymmärrän että mies on aivan yhtä inhimillinen ja viallinen kuin minäkin, osaamme riidellä oikein ja sopia, pyytää anteeksi ja vaatia kunnioitusta. Rakkaus on vahvempaa mutta myös "oikeampaa", siis että rakastan miestä oikeasti sellaisena kuin hän on vaikka olen nähnyt ne kaikki huonot puolet.

 

Muistan kun olimme seurustelleet n. 6 kk ja sanoin kaverille että jos mies kosisi nyt sanoisin varmasti kyllä. Onneksi ei kosinut, koska en usko että nuori avioliitto ruusunpunaisten haaveiden keskellä olisi kestänyt ne kaikki kaikki koettelemukset joita meille on annettu.

[merkinkantaja]

Me ollaan häiden aikaan seurusteltu 3v4kk, mutta me oltiinkin nopeita hommaamaan asuntolaina ja yhteisiä lapsia. Esikoinen syntyi 1,5v seurustelun jälkeen. Mua on henkilökohtaisesti aina häirinnyt, kuinka "vanhemmat ja viisaammat" hokee sitä "nuorena parikymppisenä" virttä. Ymmärrän tuon psykologi-kommentin ettei alle 25v kannata tehdä päätöksiä, mutta silti ei voi yleistää. Itse täytän ennen häitä 25v, mutta mies on 4v vanhempi. Yhteiset tulevaisuudenpäätökset on kyllä tehty jo kauan ennen kihloja.

[Wife01082015]

heippa kaikille.. meikäläinen on menossa "toisella" kierroksella, sillä ensimmäinen avioliittoni (hätäinen) päättyi hieman kehnosti.. noh, nopeasti naimisiin menosta sanoisin sen verran, että omalla kohdallani se oli hieno kokemus, mutta väärä ratkaisu ja lopputulos näkyi avioerossa.. :/ Mutta siitä on toivuttu hyvin ja nyt rinnallani on rakastava mies ensimmäisen kanssa olimme yhdessä vajaan vuoden kun päätimme mennä naimisiin, yhteiseloa oli takana n.1,5v kun häitä  vietettiin..

[Joala]

Me ollaan häiden aikaan oltu yhdessä reilu puoltoista vuotta Tunnettu ollaan kyllä jo melkein kymmenen vuotta joista osa vuosista oltiin todella läheisiä ystäviä. Sitten vain tapahtui jotain ja rakastuttiin. Kukaan ei meillä tätä ihmettele, johtuuko siitä että kummallakin on takana pitkiä vakaita suhteita, ikä ja se meidän persoonallisuus ja meidän yhteensopivuus. Kumpikin on koittanut jonkun muun kanssa, yrittänyt aika pitkäänkin, ja nyt ainakin mun läheiset huomaa että olen aidosti ja vilpittömästi onnellinen ja löytänyt sen joka kestää mun huonot päivät niiden hyvien lisäksi.  

Ihmiset on aina erilaisia, ja mielestäni se mitä itse tuntee on kuitenkin se ehdottomasti tärkein asia

[elomorsian14]

Minä häiden aikaan 27, mies 26. Tunnettu toisemme silloin vajaa 4 vuotta, tapailtu vajaa 3 vuotta ja seurusteltu reilu 2,5 v. (alussa oli pitkä aika, kun emme olleet varmoja tilanteestamme, tapailu vaan johti lopulta siihen, että huomasimme olevamme parisuhteessa ) 2,5 vuotta voi monelle ola lyhyt aika, mutta siihen mahtuu meidän kohdalla nin paljon kaikkea. Mies oli alle vuoden seurustelun jälkeen mm. 2 kk yli 10 000 km päässä ja minulla oli vuoden seurustelun aikaan masennuskausi, josta mieheni auttoi minut yli. Miehellä on ollut kyllä liudaksi asti naisia ennen minua, mutta olen ensimmäinen avopuoliso hänelle (vitsillä aina sanon, että alkuun kesti ne muutamat kuukaudet "kesyttää" hänet, vaikka todellisuudessa tuo aika meni varmaan molemminpuoliseen kesytykseen ) Minä olen ehtinyt aiemmassa elämässäni hyvin nuorena kihlautumaan 2,5 v. ensirakastumisestani exäni kanssa. Ex jätti minut 5 vuoden yhdessäolon jälkeen. Minusta ei niinkään siis se aika, mutta se, että molemmat tietää minkä lupauksen toiselleen tekee ja mitä vastuuta tämä tarkoittaa. Ensihuumaa kestää tutkitusti se pari vuotta ja sen jälkeen on oikeasti sitouduttava siihen toiseen ja tehtävä töitä tunteidensa ja parisuhteensa eteen. Elämässä eletään ja ollaan nuoria kuitenkin vain kerran ja ehdottomasti pitää tehdä sitä, minkä kokee mieluisaksi. Mieheni kanssa rakastamme toisiamme ja meille se 2,5 vuotta on oikea aika juhlia yhteistä elämää yhteisen sukunimen alla Eri asia sitten, mitä lähipiiri asiasta ajattelee. Toivottavasti nyt kuitenkin enemmän positiivisesti, emme siis vielä ole asiaa muille kertoneet

[Sartsuli]

Me tavattiin juhannuksena 2011, jonka jälkeen se oli menoa. Käytännössä tuosta ajankohdasta lähtien vietettiin jokainen viikonloppu ja muukin liikenevä aika yhdessä. Kummallakaan ei ollut muita, vaikkei "virallisesti" seurusteltukaan, mutta käytännössä kylläkin. Tammikuussa 2012 alettiin "virallisesti" seurustelemaan. Helmikuussa 2012 siirrettiin virallisesti kattilat samaan kaappiin. Toukokuussa 2012 ostettiin oma asunto. Kesäkuussa 2012 mentiin kihloihin ja helmikuussa 2013 vietettiin häitä. 

Näin meillä.

[essi--87]

Meillä ei kyllä rakkauden alkuhuuma kestänyt lähellekään kahta vuotta, kyllä se arki astui kuvioihin jo kauan aikaisemmin. Ollaan kyllä muutenkin menty nopeaa tahtia. Sain uuden vuokra-asunnon viikon seurustelun jälkeen ja siitä lähtien mies ei ole ainuttakaan yötä viettänyt omassa kodissaan. Alle kolmen kuukauden seurustelun jälkeen mentiin kihloihin ja siitä parin viikon päästä mies muutti virallisesti mun luo. Mulla päättyi asunnosta koeaika ja piti joka tapauksessa silloin tehdä uusi vuokrasopimus, joten päätettiin odottaa virallista yhteenmuuttoa sinne asti. Kun puoli vuotta seurustelua oli täynnä, me oltiin oltu jo pari viikkoa naimisissa! Maistraatissa mentiin ihan kaikessa hiljaisuudessa, todistajina vain miehen veli ja mun paras ystävä. Nyt kuukauden päästä vietetään hääjuhlia ja avioliittomme siunataan. Niin ja sylissä nukkuu 2kk vanha pikkutyttö. 2 vuotta tulee yhdessäoloa täyteen syyskuussa

 

Edit: Eksän kanssa oltiin 6 vuotta yhdessä eikä koskaan tullut mieleenkään, että naimisiin voisi mennä tai lapsia hankkia. Nykyisen mieheni kun tapasin, tuntui kaikki niin luontevalta ja niin hyvältä, etten epäröinyt hetkeäkään. Ei ole kaduttanut! 1,5 vuotta ollaan siis oltu pian naimisissa ja mieheni on parhain aviomies ja isä

Muokattu: July 28, 2013, käyttäjä: essi--87

[tiria]

Me oltiin tunnettu sellaiset kaksi kuukautta, ennen kuin ruvettiin seurustelemaan. Mutta tuon kahden kuukauden aikana opin tuntemaan sulhoni melko hyvin, sillä me vietettiin joka arkipäivä vähintään 6,5 tuntia yhdessä. Tavattiin siis töissä ja tehtiin kahden kuukauden ajan töitä samassa pienessä projektiryhmässä hyvin intensiivisesti Seurusteltiin viisi kuukautta ja sitten mentiin kihloihin. Äiti ainakin kommentoi, että menittepäs tekin nopeasti kihloihin (siskoni seurusteli aikoinaan kaksi kuukautta nykyisensä kanssa ennen kuin he menivät kihloihih. Mistähän lie olen mallia ottanut ). Häiden aikaan olemme sitten olleet 2 vuotta yhdessä. Kaipa me ollaan sitten suhteellisen nopeasti edetty.

 

Siskoni seurusteli aikoinaan ex-poikaystävänsä kanssa 8 vuotta, koskaan eivät kihloja vaihtaneet. Tiedän myös yhden tuttavapariskunnan, jotka menivät kahden viikon seurustelun jälkeen kihloihin. Nyt he ovat olleet yli 20v naimisissa ja heillä on kolme lasta.

[Suli]

"Liian nopeasti" on suhteellijnen käsite. Avioiduin nuorena  reippaan puolen vuoden seurustelun jälkeen, jota seurasi onnellinen 20- vuotinen avioliitto. Avioidun nyt toista kertaa, mutta elämän kokemuksen myötä aikajänne avioitumispäätökselle on huottavasti pidempi

[Christabel-]

Ei meillä ihan noin tiuhaan ole menty. Mutta nopeaan tahtiin kuitenkin.

 

Tavattiin toukokuussa 2013, ja muutettiin hyvin pian yhteen. Kaikki tuntui alusta asti oikealta, ja toisella meistä kuvioissa täyspäiväisesti mukana kaksi pientä lasta, joten koettiin kaikkien kannalta pysyvyys parhaimmaksi ratkaisuksi. Elokuussa 2013 mies kosi minua, ja maalailtiin, että 2015 pidetään ne häät. Hääpäiväksi valikoitui sitten toukokuu 2015. Suunnittelu/ensimmäiset järjestelyt häiden suhteen on aloitettu.

 

Meille tämä tahti on sopinut oikein hyvin. Tietysti asiaan on vaikuttanut se, että kolmannen tapaamiskertamme jälkeen yhteenmuuttomme on käytännössä tapahtunut - tilanne ei todellakaan olisi tämä, mikäli perus seurustelumeiningillä oltaisiin jatkettu pidempään.

 

Ehkä jotakin meidän etenemisnopeutemme voi kauhistuttaa, mutta meille tämä on ollut luonnollista ja oikeaa... Tuntui vain heti kerralla, että nyt se oikea löytyi - ja että tuon ihmisen kanssa minä haluan olla ja elää. Sukulainen menee pian naimisiin, sillä parilla takanaan yhteisiä vuosia kohta kaksitoista. Jokainen tyylillään siis, joku hitaammin, joku nopeammin

[Eternityandwe]

Olen elämäni varrella miettinyt tätä aihetta monesti eri näkökulmista. Naimisiinmeno ei tosin ole ollut koskaan itselleni ajankohtainen, ennen kuin nyt.

 

Asiat menivät omalla kohdallani niin, että kihlauduimme suht nopeasti, muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Tunsimme kyllä erittäin hyvin toisemme ennen seurustelun alkua, ja olimme keskustelleet mm. elämänkatsomuksistamme, arvoistamme, menneisyydestämme (myös huonoine puolineen) ja heikkouksistamme hyvin avoimesti ja syvällisesti, vielä ilman "siinä mielessä"- ajatusta. Hääpäivää ei ole sovittu, mutta emme aio asian kanssa jahkailla vuosikausia, asiahan on jo päätetty.

 

Täällä on ollut monia hyviä pointteja pikaisesta naimisiinmenosta puoleen ja toiseen, joita olen itsekin miettinyt, ja molemmissa on viisautta. 

 

Olen tullut siihen tulokseen, että:

 

Tärkeää ei ole se aika, vaan toisen tunteminen. Jotkut ihmiset eivät tunne toisiaan syvällisesti kymmenenkään vuoden päästä, koska on täysin ihmiskohtaista kuinka paljon syvimmistä tuntemuksistaan ja ajatuksistaan pystyy tai haluaa avautua ylipäätään kenellekään. Jollekin pystyy avautumaan päivässä enemmän kuin jollekin toiselle koko elinaikana. Jos molemmat kokevat että pystyvät rehellisesti avaamaan sisimpänsä toiselle ilman pelkoa, hyväksyvät toistensa heikkoudetkin, saavat ymmärrystä ja tukea ajatuksiinsa ja mahdollisiin kipuiluihinsa ja elämän vaikeuksiinsa, ollaan lujalla pohjalla lyhyelläkin aikataululla. Voi olla, että usein ihmisillä menee tuossa avautumisessa ja rehellisyyteen oppimisessa aikaa. Siinä on varmasti paljon eroja, kuinka ihmiset sen seurusteluajan käyttävät. Joillakin se menee korostetusti seksiin, läheisyyteen ja romanttisiin kokemuksiin, jotkut puhuvat enemmän kaikesta maan ja taivaan välillä. Jos toisen tunteminen perustuu enimmäkseen fyysisyyteen ja rakastumisen tunteisiin, ei tietenkään pohja ole kovin luja avioliitolle.

 

Ei ikänumero, vaan henkinen kypsyys ja kyky ratkaista ongelmia. Hyvin ihmiskohtaista, oikeastaan täysin. Tärkeää on, että on opittu ainakin jonkin verran käsittelemään omia ajatuksia, tunteita, haavoja, heikkouksia jne. Että on ns. tunneälyä, tajua havaita syitä ja seurauksia omassa ja myös toisten käytöksessä. Jotkut eivät opi ikinä. Nuo asiat voivat kehittyä parisuhteessa paljonkin, mutta jos ne ovat jo kunnossa, ei tarvitse sen takia pelätä naimisiinmenoa. Ne ovat tärkeitä palikoita pitkään suhteeseen ja onnistumiseen. Henkiseen kypsyyteen kuuluu ne perusjutut kuten toisen kunnioittaminen, tasa-arvoisuus suhteessa, anteeksianto, luottamus, rehellisyys, kuunteleminen, auttaminen... jne. Niitä ei saavuteta pitkän seurustelun myötä, vaikka ne voivat kyllä kehittyä jos on halua siihen, oli sitten naimisissa tai seurustelusuhteessa, mutta tulos ei ole varma.

 

Ei koettelemusten odottaminen ja testaaminen selviääkö suhde niistä, vaan ihmisen yksilöllinen kyky tehdä päätöksiä ja sitoutua. Nämä kyvyt eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ole kiinni seurusteluajasta, vaan pikemminkin luonteesta. Asenne naimisiinmenoon, mitä avioliitto tarkoittaa itselle ja mitä odottaa elämän olevan avioliitossa. Mitä siis haluaa, haluaako oikeasti avioliittoa vai haluaako vielä miettiä ja odotella, kasvaa ym. Tai eikö vaan ole varma haluaako juuri tämän kanssa. Jos on epävarmuutta, ei tietenkään pidä vielä mennä naimisiin! Joskus ihminen ei tiedä vuosienkaan jälkeen, haluaako naimisiin. Ei se ole itsestäänselvyys, että niin käy kun seurustellaan tarpeeksi pitkään. Täyttä varmuutta ei tule välttämättä ikinä. Jos on varmuus vaikka vain lyhyen ajan jälkeen, miksi odottaa odottamisen vuoksi? Odottaa epävarmuutta? Mitä järkeä siinä on? Joskus voi lyhyessäkin ajassa käydä läpi koettelemuksia ja kriisitilanteita jotka kasvattavat luottamusta. Sitten taas elämä osaa taatusti heittää eteen sellaisia yllättäviä kriisejä avioliiton aikana, joihin ei voi varautua pitkän seurustelun avulla vaikka kuinka yrittäisi. Kyse on niissäkin tilanteissa puhtaasti sitoutumisen laadusta.

 

Samanlainen elämänkatsomus ja arvomaailma. Se vaan menee niin, että se on yleensä erittäin tärkeää. Muuten mahdollisuus isoihin kriiseihin on hyvin suuri, viimeistään lasten kasvatuksessa. Tässä asiassa myös toisen kunnioitus voi kärsiä. Jos avioliitolle on luja yhteinen perusta ja tarkoitus, kuten vaikka usko samaan Jumalaan, se antaa voimaa ja luottamusta, auttaa sitoutumaan.

 

Sitten suuri kysymys; vaikka olisi kaikki ominaisuudet kunnossa, niin kestääkö ne ajan kanssa??? Niin. Hyvä kysymys. Tässä asiassa ei auta muu kuin heittäytyä ja luottaa, yrittää pitää huolta omasta osuudestaan mahdollisimman hyvin. Tämäkin on ihmiskohtaista. Vaikka seurustelisi miten pitkään, ei voi ikinä tietää. Jos on ollut toisen kanssa kymmenen vuotta, on turha olettaa etteikö siitä ihmisestä voisi löytyä yllättäviä puolia, tulla eteen yllättäviä muutoksia. Voi tietysti sanoa että vuoden seurustellut ei tunne puolisoaan samalla tavoin kuin kymmenen vuotta seurustellut, mutta sitten voi sanoa, että ei hänkään tunne puolisoaan samalla tavoin kuin 20 vuotta seurustellut. Jos on kolmekymppinen ja menee nopeasti naimisiin, se ymmärretään paremmin, koska silloin jo tietää mitä haluaa ja on nähnyt elämää. Tuskin niin ajattelee nelikymppisenä. Luulen että elämä on näyttänyt paljon enemmän. Pitäisikö ihmisten mennä sittenkin naimisiin vasta viisikymppisinä, niin ehkä tuntisi itseään ja elämän kulkua hieman paremmin...    Itsensä tunteminen on varmaankin koko eliniän kestävä prosessi, kaikki muuttuvat matkan varrella.

 

Tulipa pitkästi. No, tykkään vain kirjoittaa... 

 

Olen edellisissä suhteissani feilannut lähes jokaisen kohdan mistä kirjoitin, tarkoitan siis että suhteista on puuttunut syystä tai toisesta nuo asiat, osittain itseni takia, osittain toisen takia. Siksi olen niin luottavainen nyt, kun nuo kohdat ovat kunnossa. 

 

 

 

 

[Air]

Tektisi oli mielestäni hienosti kirjoitettu ja täyttä asiaa Eternityandwe!

[kinuskimansikka]

Kiitos ja kumarrus Eternityandwe! Puhut paljon mutta pelkkää asiaa   

[Fallow]

^komppaan edellisiä!