Liian nopeasti naimisiin?

[Rhonda_Tyger]

Meidän suhde alkoi viime lokakuun alussa ja melkein heti tiesin että tässä se nyt on. Kihlat vaihdetaan 1.1.2011 ja häitä pitäisi juhlia 13.7.2012. Epävirallisesti ollaan asuttu yhdessä noin 1,5kk ja vuoden vaihteen jälkeen muutetaan yhteiseen omakotitaloon. Juu, nopeasti mennään. Itse olen avioeron ja paljon huonoja suhteita kokenut, ehkä aavistuksen kyyninenkin, kaikki ollaan yhdessä ikuisesti jutut otan vastaan hyvin pitkin hampain. Elämä on opettanut kovalla kädellä ja viime kesän sinkkuillessa kysyin itseltäni että mitä minä haluan. Aloin jo suunnitella omaa elämääni ja sitten Inssi tupsahti elämääni vähän puun takaa. Avioliitto ei sinänsä muuta mitään, minulle se on muodollisuus ja suhteen virallistaminen, byrokratiaa jos ollaan oikein raakoja, ollaanhan me yhdessä ilman virallisuuksiakin. Toki on hienoa että meistä tulee mies ja vaimo, meillä on yhteinen sukunimi ja sormukset sormessa. Osaltaan haluaisin aikaistaa häitä ja saada homman "pois alta". Odotan tietty kovasti ko. päivää, pieniä juhlia, pukeutumista kauniiseen mekkoon jne. Frendien Monican sanoin, en halua häitä vaan haluan avioliiton. Häät ovat kuitenkin vain yksi päivä, ennen ja jälkeen häitä on elämää ja arkea. Tämän ihmisen kanssa jaksan tehdä suhteen eteen töitä joka päivä, rämpiä vaikeiden paikkojen läpi, sillä olen puoliskoni löytänyt ja hänen kanssaan haluan jakaa elämäni.

[hhaidi.]

Itse aloin seurustella kihlattuni kanssa 17.1.10. Kihloihin mentiin 4.5.10. Yhteen muutettiin 1.10.2010. Häät ovat suunnitteilla 18.8.2012

Joidenkin mielestähän tämä voi olla nopeaa toimintaa. Mutta kun tietää että on löytänyt Sen Oikean, niin mitäpä sitä hidastelemaan <3

[nikitar]

Itse kuulun kanssa kategoriaan "miks te noin nopeesti naimisiin menette?" Mutta mitäs sitten? Molemmat sitä haluaa ja se tuntuu oikealta ja todella hyvältä.

Tavattiin mieheni kanssa loppukesästä ja kirkko on varattu 7.5.2011. Yhteen muutettiin jo muutaman kk seurustelun jälkeen. Sukulaisista suurin osa molemmin puolin on ottanut asia hyvin vastaan kavereista puhumattakaan, osa sukulaisista ei pysty ymmärtämään miksi näin nopeasti, mm. oma äitini, ilmotin hänelle että eihän sinne pakko ole tulla jos vastenmieliseltä tuntuu niin sitten olikin pikkuhiljaa jo toinen ääni kellossa.

[Sculpture]

Näen asian niin, että on tyystin kaksi eri asiaa rakastua ja rakastaa.

Rakastuminen on biologinen reaktio, joka kestää jokusen vuoden. Se lienee kehittynyt evoluutiossa, jotta lapset saisivat alkunsa ja ihmislaji menestyisi.

Rakastaminen taas on laaja maailmankatsomuksellinen prosessi, jossa yksilö joutuu punnitsemaan elämänsä arvoja ja valintoja ja opettelemaan tyytymään epätäydelliseen.

Rakastaminen on hyvin laimeaa verrattuna rakastumiseen.

Rakastaminen mitataan lopullisesti vasta silloin, kun pitkässä suhteessa ollessaan hullaantuu johonkin toiseen. Tällöin paljastuu, onko ihminen sitoutunut kumppaniinsa maailmankatsomuksellisella vai tunteiden tasolla. Tunteisiin perustuviin avioliittoihin en usko. Ne ovat lähes varmasti tuhoon tuomittuja. Tunteet kyllä käynnistävät suhteen, mutta eivät elätä sitä.

Yllä olevan perusteella lienee sanomattakin selvää, että pidän lyhyeen seurusteluun perustuvia liittoja arvauksina. Jotkut niistä kestävät ja toiset eivät, mutta etukäteen sitä ei voi tietää.

Komppaan täydellisesti.

[Cressie]

^Mitäs sitten, jos rakastaa toista niin paljon ettei edes hullaannu kehenkään toiseen? Pystyykö rakkautta silloin mittaamaan?

[tammikuu09]

^^Tai pitäisikö sitä kaiken varalta vain odotella vuosikausia, että hullaantuisi toiseen, ihan vain siksi, että tietäisi, rakastaako omaansa tarpeeksi? Vähän niin kuin vastaisi kosintaan "hei sori kulta, en mä voi mennä sun kanssasi naimisiin, kun en ole koskaan hullaantunut toiseen enkä siis tiedä, rakastanko sua tarpeeksi"

[Guest Werna]

Kai me ollaan vaan kaikki niin erilaisia.

Mulle oli ainakin selvää "heti", että nyt tuntuu oikealta. Mä nyt vaan oon sellanen. Tiedän heti, jos joku juttu kolahtaa, oli kyse sitten ihmisestä tai vaikka kenkäparista. Enkä mä sit yleensä kyllästy edes vuosien mittaan, ellei jutussa ole jotain oikeasti PIELESSÄ, siis jos se "kenkä puristaa".

Jos asiaa pitäisi jahkailla ja harkita monta vuotta, niin itselleni se ois outo lähestymistapa. Itse asiassa, oisin jopa hiukan loukkaantunut, jos toinen haluaisi vuosikausia vaan katsella ja katsella, että oonko mä nyt varmasti tarpeeksi hyvä. Sitä lujaa tahtoa sitoutua voi löytyä lyhyenkin seurustelun perusteella, ihan todellista tahtoa siis. Mutta se näyttää riippuvan ihmisestä NIIIIN paljon. Mullakin on niitä "ilman intohimoa hiljaa hyvä tulee -kavereita", joille se tuntuu sopivan.

Ja sitten on esim. mun miehen sisko, joka ei 13 vuodessa ole saanut muutettua yhteen poikaystävänsä kanssa, koska ei ole vakuuttunut, onko se sille oikea mies :D Ja mies ei näytä valittavan

Niin erilaisia me ollaan. Mä nyt vaan oon tämmönen. Liekki, joka syttyy nopeasti - ja jää roihuamaan.

[tammityttö]

Ei kai tämä asia sentään kenenkään osalta ole niin mustavalkoinen, että sitä joko jahkataan epävarmana monta vuotta tai sitten tiedetään heti (saatika että joku oikeasti odottaisi jotain toiseen hullantumista ).

Minäkin voisin sanoa, että tiesin heti, että tämä jos jokin voi kestää, mutta ei se silti estänyt naimisiinmenon odottamisessa. Se, ettei nopeasti kihlaudu tai avioidu ei millään tavalla tarkoita, etteikö sitoutuisi.

[Werna]

Jep, oikeastaan mäkin vain tarkoitin sitä, että on todella monta oikeaa tapaa toimia: musta, valkoinen ja - kuten suurimman osan kohdalla - kaikki sävyt siltä väliltä. Unohdin ehkä vain mainita selvästi, että suurin osa meistä toimii varmaan kultaisen keskitien mukaan. Mä taidan silti itse edustaa yhtä äärilaitaa noista, ja annoin esimerkiksi ton mieheni siskon sieltä ihan vastakkaisesta

[magilla]

Olen menossa nyt toista kertaa naimisiin. Ja tällä toisella kertaa nopealla aikataululla. Alle vuoden sisään seurustelun aloittamisesta. Olemme tosin tunteneet toisemme jo vuosia ennen seurustelua, joten tunnemme kyllä toisemme hyvin ja tiedän, että tässä on se mies, jota olen kaivannut. Ensimmäisen mieheni kanssa olimme yhdessä 10 vuotta ennen naimisiinmenoa. Olin 16 kun aloitimme seurustelun ja kolmen vuoden päästä menimme kihloihin. 7 vuoden kihloissaolon jälkeen menimme viimein naimisiin. Ja tästä meni alle 5 vuotta kun erosimme. Mitä kauemmin erosta kuluu aikaa, sitä selvemmin tajuan, että se suhde ei ollut minua varten. Jotenkin nyt päälle kolmekymppisenä tietää jo ihan tarkkaan mitä haluaa ja mitä ei. Siksi en epäröikään nyt edetä nopeasti tällä kertaa. Isä-parka tosin on kovasti huolissaan, että etten nyt hätiköi, mutta olen lohduttanut, että eiköhän tän ikäinen jo tiedä mitä tekee.

[tiia-maria]

Me ollaan seurusteltu puolitoista vuotta ja kihloihin mentiin viime kesänä. Naimisiin mennessä ollaan siis 2 vuotta oltu yhdessä. Varasin eilen hääpaikan ja kerroin siitä kahdelle hyvälle ystävälleni ja molemmilta sain tosi tylyn vastauksen. Toisen kanssa tuli oikeen kina, koska hän mielestäni aika töykeästi ilmaisi tämän ihmettelynsä "ihan kuin olisi kiire mennä naimisiin". Pyysi kyllä lopulta anteeksi, että töksäytteli. Epäilen tämän olevan jonkinlaista kateutta, koska hänen miehensä on tehnyt hyvin selväksi ettei aio naimisiin mennä, kun taas ystäväni aiemmin puhui haluavansa mennä. On vaan tosi ikävää, kun kertoo iloista asiaa ja toiset reagoivat noin.

Oon kyllä päättänyt olla välittämättä, musta jokainen saa mennä vaikka parin päivä seurustelun jälkeen naimisiin jos siltä tuntuu, eikä se kuulu muille.

[KahJo]

Kihloihin kuukauden seurustelun jälkeen, viralliset kihlat/sormukset vaihdettiin ja vanhemmille kerrottiin n. 2kk seurustelun alottamisesta. Sulhasen äiti (isä kuollut) on tietenkin aivan innoissaan. Mun vanhemmat eivät ilahtuneet. Päätettiin ottaa tähän opiskelutauko ja valmistua molemmat ennen häitä, jolloin seurustelun alottamisesta tulee kuluneeksi 3v 7,5 kk eli ihan nopeimmasta päästä täällä ei olla kuin kihlauksen suhteen

[Guest]

me ollaan oltu yhdessä paria kuukautta vajaa kaks vuotta kun mennään naimisiin. Tämän ikäisenä se ei tunnu mitenkään liian lyhyeltä ajalta, kyllä sen tietää kun sen tietää

[anskumuru]

Me seurusteltiin 1kk 2pv ja mentiin samantien sit kihloihin. Hääpäivä päätettiin seuraavalle vuodelle (kihlauksen vuosipäivälle), mut asiat meniki vähä toisella tapaa, kun tulinkin siinä piakkoin sit raskaaks. Nyt ollaan ens kesälle vihdoinki suunnittelemas häitä ja yhdessä ollaan häiden aikaan oltu 2v 1kk.

Musta tää kaikki vaan tuntuu oikeelta näin. <3

[kinuski]

Meillä kummallakin natsasi heti kun ensimmäisen kerran nähtiin, mies jopa ilmoitti heti sen jälkeen ystävälleen tavanneen tulevan vaimonsa. Seurustelua oli ehtinyt kulua ehkä puoli vuotta, kun rupesimme jo puhumaan kihloista ja häistä. Vaikka kumpikin olisi jo silloin ollut valmis tahtomaan, olen silti lopulta ihan tyytyväinen, että olemme jaksaneet odottaa.

Nyt tuntuu, että avioitumisesta (ja hääjuhlasta ) osaa nauttia paljon enemmän, kun yhteisen tulevaisuuden odottamisen lisäksi on myös sitä historiaa, mitä muistella. Niin hyviä kuin heikompiakin hetkiä, joiden ansiosta kävelen alttarille vielä monta kertaa onnellisempana, kuin mitä olisin ollut vaikka neljä-viisi vuotta sitten.

Muokattu: January 21, 2011, käyttäjä: kinuski

[LaSit]

Meillä kävi vähän sama juttu kuin kinuskilla ja ensitapaamisesta lähtien vietettiin aikaa yhdessä niin tiiviisti, että tuo eka päivä on myös vähän niin kuin vuosipäivä meille.

Yhdessä oltiin kihloihin mennessä oltu reilu vuosi ja 6 kuukautta. Hääpäivänä on yhteistä taivalta takana 3 vuotta ja pari kuukautta. Jollekin se voisi olla nopeaa toimintaa, toiselle ei.

Nopeampaa tahtia ollaankin sitten pidetty asunnon vaihdon kanssa. Nyt toinen osoite jo menossa, seuraava muutto edessä muutaman kuukauden päästä!

[Dilemma]

Juu ei meilläkään mitenkään erityisesti jahkailla. Vuosipäivänä vaihdoimme kihlat ja naimisiin mennessämme olemme seurustelleet 2 v 2 kk. En ole muutenkaan mikään tulevaisuuden uhkakuvien maalailija, vaan jos asioiden on tarkoitus jossain vaiheessa mennä päin honkia, niin sittenhän ne menevät.

Itselläni takana kaksi pitkää suhdetta ja nyt kolmannella kerralla minulla ei ole niitä vaaleanpunaisia yliromanttisia laseja päässä, vaan alusta saakka on ollut rauhallinen ja varma olo tämän herran kanssa. Ensimmäinen mies, joka suostuu keskustelemaan asioista eikä arvosta alkoholin nauttimista kovinkaan korkealle. Minun

[Guest Nella]

Kyllä sen mielestäni tietää... Me menimme naimisiin 1,5 vuotta seurustelumme aloittamisesta ja jo alkuvaiheissa olimme kumpikin varmoja siitä, että loppuelämämme tulemme viettämään yhdessä. Mies sanoi tästä kavereilleenkin, edelleen muistan miten hänen kaverinsa kysyi minulta, että kuinka kauan olen täällä ja mieheni vastasi ennen minua, että riippuu menemmekö naimisiin.

Samaan aikaan kuin aloitimme seurustelemaan, muutin myös mieheni luokse (mieheni siis ulkomaalainen ja minä olin jo viettänyt hostellielämää lähes vuoden) ja tuolloin hän asui itse vanhempiensa luona, koska oli juuri tullut Everestiltä! Hänellä oli 2 kk lomaa jäljellä ja vietimme tuon ajan 24/7 yhdessä. Tuli myös appivanhemmat aika tutuiksi, kun heidän luonaan tuli hetki asuttua!

Kihloihin mentiin reilu puoli vuotta seurustelumme alkamisesta (olimme tunteneet jollain tasolla toisemme ennen tätä aika pitkän aikaa).

Tästä on kulunut nyt 5 v. ja muistan, että olisimme sinänsä halunneet mennä kihloihin jo aikaisemminkin yms., mutta tuntui hassulta, koska mieheni tapasi perheeni vasta hiukan ennen kihlautumista. Tuolloin hän myös muutti perässäni Australiasta Suomeen... Uskomatonta miten nopeasti aika mennyt! Missään vaiheessa en ole katunut yhtään.

[kuutti83]

me mennään naimisiin tasan vuosi siitä, kun koko juttu alkoi, eli seurustelua alle vuosi. monen mielestä varmaankin järjetöntä, mutta tää on meille molemmille se juttu

[pigeon]

Muutama kuukausi ensitapaamisen jälkeen asuttiin jo "epävirallisesti" yhdessä, ja 7kk jälkeen muutettiin virallisesti yhteen. Mies kosi 10kk jälkeen, jolloin päätettiin myös hääpäivä 16.7.2011 Mies on ollut kerran aikasemmin naimisissa, minä en oo ees aikasemmin seurustellu. Kyl sen vaan tietää kun se oikea osuu kohdalle (vaikka itsekään en ennen tuohon uskonut..)

[Laurin_tyttö]

Siirsin elämäni miekkosen asuntoon suunnilleen neljänsien treffien tietämillä, ollaan asuttu yhdessä kauemmin kun edes "virallisesti" seurusteltu. Kihlasormukset tulee parin viikon päästä, sopivasti puoli vuotta toisista treffeistä. Ollaan tosi nuoria, etenkin minä, mutta ei tässä kumpikaan pelleile. Ikinä ei voi onnistua, jos ei yritä. En aatellut mennä naimisiin erotakseni.

[keijukainen4]

Mä muutin asumaan tulevan mieheni luokse toisten treffien jälkeen, kihloihin mentiin 8kk jälkeen ja nyt on hääpäivä varattu 12.11.2011 ja silloin ollaan oltu 1v 7kk yhdessä. Kumpikaan meistä ei pidä tätä kiirehtimisenä kun tuntuu niin hyvältä. Ja olemme muutenkin aloittamassa rakentamaan yhteistä kotia sekä alamme yrittämään yhteistä lasta niin mielestäni emme kiirehdi yhtään Minä 25v ja tuleva mieheni 31v.

[Taku<3]

Me tavattiin 10/10 ensimmäisen kerran. Minulla oli takana kaksi pitkää suhdetta, toinen melkein 6 vuotta, toinen 3 vuotta ja yksi lyhyempi, josta kuitenkin seurasi pahasti särkynyt sydän. Välissä tietysti myös sinkku aikaa. Poikaystäväni taisteli itsensä elämääni ja kahden kuukauden jälkeen annoin tunteilleni periksi. Tuosta vajaan 2kk päästä eli 28.1.2011 päätimme hääpäivästä kesälle 2013. Poikaystävälläni alkoi valitettavasti armeija tammikuussa ja on luultavasti siellä vuoden , mutta sen jälkeen muutamme yhteen ja viimeistään silloin hankimme sormukset sekä virallistamme kihlauksemme ystäville ja perheille. Minusta on tuntunut ehkä vähän liian nopealta meidän kihlautuminen, mutta hän on paras ystäväni, kaikkea mitä mieheltäni voisin ikinä toivoa ja hän tuntuu juuri siltä Oikealta, joten miksipäs ei. Takana on kuitenkin pari pitkää suhdetta, joista olen oppinut paljon ja kasvanut ihmisenä. Me kerkeämme siis olemaan yhdessä 2 vuotta ja 8kk ennen häitämme.

[Lee]

Olisi kiinnostavaa nähdä tilastoja siitä, kuinka moni ensirakkautensa kanssa alle kahden vuoden seurustelun jälkeen naimisiin menevistä eroaa.

[Wipsukka87]

Mikä on liian nopeasti? Jos tuntuu hyvältä niin mikä estää? Jokainen tekee omat päätöksensä.

Me ollaan oltu hääpäivänä 1v3kk yhdessä. Yhteenmuutettiin 2kk seurustelun alkamisesta ja edelleen asutaan yhdessä. Mies kosi n.7kk siitä kun oltiin tavattu.

Itse en ole katunut päivääkään omia valintojani ja tiedän että tää mies on mulle se paras ja kaikista ihanin! Kyllä sen vaan tuntee kun on tavannut sellaisen jonka kanssa haluaa jakaa koko loppu elämänsä!