Toinen osapuoli sanoo toisen kerran "tahdon"

[maar-i]

Täällä on käyty vain keskustelua siitä miltä tuntuu itse sanoa toisen kerran "tahdon".

Varmasti löytyy muitakin kuin vain minä, joiden sulhanen sanoo toista kertaa tahdon ja itse on vasta ensimmäistä kertaa alttarilla...?

Millaisia ajatuksia teissä herättää se, ettei tämä ole puolisolllenne ensimmäinen kerta?

[Xaura]

Täällä sulkki toista kertaa alttarille ja kyllähän se on viimeistään häiden suunnitten alettua mietityttänyt kovasti. Haluan, että kaikki aina hääjuhlasta itse avioliittoon menisi eri tavalla kuin sulhon edellisellä kerralla.

[Minc]

Meillä myös sulho toisella kierroksella. Alkuun otin siitä hurjat paineet, että mikään ei saa olla niinkuin ekoissa häissä, mutta nyt ajan kuluessa olen huomannut, että se ressi on häipynyt kokonaan, onneksi mä olen vaan päättänyt, etten anna asian häiritä ja that's it ja sitä paitsi, tottakai siis meidän hääthän on paljon kauniimmat ja ihanammat ku ne ekat

Turha stressi pois vaan, niin hyvin menee

[maar-i]

Kiva kuulla muiden ajatuksia...

Mä otin jotenkin ensin kanssa vähän paineita siitä, että sulhokultani asteli jo toista kertaa alttarille,

mutta sitten ajattelin että hitot niistä häistä! Aivan sama mitä siellä on ollut.

yhdessä häitä kuitenkin on suunniteltu, ni kai se osais suunsa avata jos olis jotain mitä edellisissä

häissä oli... Ja just niin kuin minc sanoi, niin meidän häät on ainakin paljon hienommat, kuin ne

ekat! Ja sen tiedän ihan faktaksi.

Kaikkein eniten kuitenkin on helpottanut se, kun joskus ihan seurustelun

alkuaikoina kulta sanoi minulle, että "olispa ihanaa mennä uudelleen naimisiin nyt, kun

on ihan oikeasti rakastunut"

[Xaura]

Meillä myös sulho toisella kierroksella. Alkuun otin siitä hurjat paineet, että mikään ei saa olla niinkuin ekoissa häissä, mutta nyt ajan kuluessa olen huomannut, että se ressi on häipynyt kokonaan, onneksi mä olen vaan päättänyt, etten anna asian häiritä ja that's it ja sitä paitsi, tottakai siis meidän hääthän on paljon kauniimmat ja ihanammat ku ne ekat

Turha stressi pois vaan, niin hyvin menee

Mä ajattelin kans jossain vaiheessa niiiiiiin samalla tavalla. Rentouduin siinä vaiheessa kun totesin, ettei sulholla ole mitään käsitystä edes edellisten häidensä häävalssista. Teen just sellaiset juhlat kun mä (ja tietysti sulkkikin hehe) tahdotaan

[jkp]

Olipas kiva löytää tämmönen ketju täällä on tosiaan vaan keskusteltu siitä ketkä itse sanovat toisen kerran tahdon!

Meillä siis myös se tilanne, että mies astelee toista kertaa alttarille. Ajatus sinällään saa karvani pystyyn edelleen, mutta olen kyllä jo rauhoittunut vähän ajan kuluessa

Alkuun olen kyllä muutamat "itsesääli-itkut" itkeny asian suhteen, kun en saa olla "se ensimmäinen"...mutta helpottaa tietää, että mies todella tuntee nyt eri tavalla kuin aiemmin (ja uskon kun hän sanoo niin)!! nyt on oikeasti kyse rakkaudesta

Mulla oli samoja fiiliksiä alkuun (ja on vähän edelleenkin), etten tahdo mitään samaa kuin aiemmissa juhlissa on ollut. Kaikkea en ole urkkinut edellisitä juhlista, enkä kaikkea tahdo tietääkään, mutta luotan siihen, että mies älähtää kun tahtoo jotain toisin! Sen tiedän, että tyyliltään meidän juhlat tulevat olemaan täysin erilaiset. Pikkuasioista en enää jaksa välittää ja hyvä niin!

[Guest Morre]

Minusta olisi aika inhottavaa, jos kumppanini sanoisi minulle että "Nyt on ihana mennä naimisiin kun on oikeasti rakastunut". Miksi hän meni ensimmäisen kerran naimisiin? Sanoiko hän ensimmäiselle vaimollekin niin? Tunnustiko hän rakkauttaan? Mistä tiedän, että hän nyt puhuu totta? Luultavasti ensimmäinenkin vaimo olettaa, että he ovat menneet naimiin rakkaudesta...

Minä enkä kumppanini ole olleet kumpikaan aiemmin naimisissa, mutta uskon siihen, että me molemmat sanomme 'tahdon' oikeasti rakastuneina.

[jkp]

Niin..no oli ehkä vähän inhottavasti kirjoitettu multa kun en selventänyt asiaa enempää! Taustat ja syyt hänen naimisiin menolleen menneisyydessä ovat semmoiset etten niitä rupea tässä selvittämään. Itse tiedän mitä hän on tarkoittanut sanomisellaan, ja siihen uskon! Ja minähän kirjoitinkin tuohon aiemmin, että hän on sanonut tuntevansa eri tavalla nyt kuin aiemmin, en tarkoittanut etteikö aiemmin olisi ollut rakkautta. Nyt hänellä on ehkä eri kokemus rakkaudesta ja siitä mitä se oikeasti on?!

Tottakai naimisiin mennään rakkaudesta, mutta elämäntilanne voi kuitenkin olla erilainen ja sitä kautta syytkin. Meidän tilanne on nyt erilainen kun hänellä aiemmin ja molemmat tiedämme, että nyt on oikea aika! Jos joku on aiemmin tehnyt "virheitä" niin en rupea häntä niistä tuomitsemaan. Tuskinpa hän itsekään on tahtonut alunperin mennä naimisiin erotakseen..kyllä siihen on ollut vakavat syyt!

Muokattu: April 22, 2008, käyttäjä: jkp

[Guest Morre]

Onhan niitä liittoja toki, että mennään naimisiin "kun kaikki muutkin" tai "toinen painostaa" jne. Taustoja on toki erilaisia ja jokainen tilanne on omanlaisensa, ainutlaatuinen (niin hyvässä kuin pahassa).

Lähinnä pohdin yleisesti ottaen tuota, että kuinka kumppani voi sanoa jotakin vastaavaa. Tulee mieleen tilanne, jossa suhde on alkanut pettämisestä (kumppani on siis ollut aluksi ns. kakkoskumppani). Miten sitä voisi luottaa siihen, että puoliso ei petä minuakin? (Tämä on tietysti jo ihan oma aiheensa, mutta otin sen esiin havainnollistaakseni vertausta.)

Kukaanhan ei voi kieltää toisen tuntemuksia. Jos mies tuntee, että tällä kertaa hän menee naimisiin rakkaudesta (toisin kuin viimeksi), niin milläs sitä tuntemusta estäisikään? Pointti on siinä, että en itse haluaisi kuulla tuollaista vertausta, koska mieleeni herää kysymys siitä, että sanoiko hän exälleenkin noin jne.

[jkp]

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat pointillasi noin yleisesti ottaen..esim. pettämis vertauskuva. En itsekään tiedä miten suhtautuisin asiaan siinä tilanteessa?!

Itse painotan kuitenkin sitä, että mieheni ei edelleenkään sanonut etteikö olisi ollut kyse rakkaudesta aiemmin, vaan että tuntee nyt eri tavalla kuin silloin. Hänellähän on nyt vertauskuvaa rakkaudentuntemisesta ja suhteessa elämisestä ylipäätään. Olen itsekin miettinyt aiemmin sitä, kuinka hämmentävältä ja epävarmalta se tuntuu kun tietää että hän sanoo toisen kerran tahdon. Miksi minä olisin nyt varmemmassa tilanteessa kun hänen puoliso aiemmin? Miksi meidän liitto kestäsi myötä- ja vastamäet? Nyt ajattelen kuitenkin asiaa niin, etten aio tuomita häntä siitä että hän on tehnyt elämässään aiemmin virheen, vaan että nyt hän tietää varmemmin, että minä olen se oikea (ainakin toivon niin). Hmm...vaikea selittää tätä asiaa näin. Kuulostaa lähinnä hullulta, mutta toivottavasti joku ottaa selvää ja sitähän ei koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tuleeko meillekin ero? mutta sitä en tässä vaiheessa aio murehtia kun olen onnellinen ja teidän että puolisokin on! <3

[Guest Morre]

Ei tuo minusta kuulosta hullulta. Tai ainakaan sitä taustaa vasten, että minä ja sulho ajattelemme ettei avioliitto joka tapauksessa kestä välttämättä kuolemaan saakka. Siis emme mene naimisiin erotaksemme, mutta emme myöskään halua luvata mitään "kunnes kuolema" -juttua koska kumpikaan ei pysty lupaamaan että se pitää. Yrittää toki voi ja pitääkin

Ja tuo rakkaus-juttu tuli varmaan siitä, että yhdistelin tavallaan sekä sinun miehesi että maar-i:n miehen että ihan yleisellä tasolla olevia kommentteja

[jkp]

Ookoo, niinpäs olikin, en huomannut, että viittasit myös aiempiin kommentteihin

En minäkään uskalla enää niin ajatella, että meidän tulevaisuus on 100%:sti tässä. Tottaki toivon, ja molemmat toivomme, että olemme aina yhdessä, mutta eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä kuljettaa! Nyt eletään näillä eväillä ja toivotaan tulevalta parasta

[maar-i]

Kaippa munkin pitää nyt sitten vähän "puolustautua".

Jkp vei sanat suustani. Juuri noin minäkin ajattelen.

On vaarallista ottaa lauseita irralleen koseptistaan - myönnetään.

Epäilemättä siippani rakasti myös exäänsä. Eikä hän edes yritä väittää mitään muuta.

Kyse on juuri siitä, että hän on mitä luultavimmin oppinut ensimmäisestä

avioliitostaan ja aiemmista suhteistaan jotain, jonka perusteella voi sanoa kokevansa

voimakkaampia tunteita nyt kuin koskaan aiemmin.

Myös minä omalta osaltani tiedän asian olevan näin omien tunteideni osalta.

En minä kuvittele, että minä olen ainut ihminen, jota hän on koskaan rakastanut.

Onhan hänellä ollut pitkäaikaisia suhteita reilun kolmenkymmenen ikävuotensa aikana.

Samoin kun minäkin olen ollut lähes 8 vuotta kestäneessä suhteessa aiemmin.

Ei tässä ihan naiveja olla, mutta tietyillä asioilla on mukava "hehkuttaa" ehkä jopa hieman edellisten

suhteiden kustannuksella.

[Guest sekameteli]

Kyllä mä voisin sanoa, että nyt vasta rakastan ihan oikeasti. Menneisyydessäni on pitkä avoliitto, jonka aikana olisin myös hyvin helposti voinut päätyä naimisiin - jos vaan joskus jompikumpi osapuoli olisi tosissaan tarttunut asiaan. Me vain ajauduimme yhteen sen miehen kanssa, asiat johtivat toiseen ja yhteisiä vuosia kertyi, vaikka ei meistä varmaan kumpikaan ollut täysin onnellinen. Rakkautta varmasti oli mukana, mutta eri tavalla. Oltiin liian erilaisia ja haluttiin ihan eri asioita elämältä ja siihen se sitten lopulta päättyikin.

Tietenkin olen kypsynyt ihmisenä vuosien saatossa jnpp, mutta nykyinen suhde on tuntunut alusta saakka niin oikealta, tavalla jollaisesta en ole aiemmin tiennyt mitään.

[Guest Morre]

Ääh... Mä olen kirjoittanut jotenkin varmaan ihan nurinkurisesti. Musta siis ei ole mitään väärää siinä, että vasta toisella kertaa tuntee rakastavansa oikeasti. Oli sitten kyse avioliitosta, seurustelusta, avoliitosta... Mistä hyvänsä rakkauteen liittyvästä ihmissuhteesta.

Kritisoin (yleisellä tasolla) sitä, että se sanotaan toiselle osapuolelle ääneen. Eli jos kumppanini sanoisi minulle nyt että: "Ihanaa olla kanssasi avoliitossa nyt kun rakastan ihan oikeasti", niin minulle tulisi sellainen olo, että

a) onko hän sanonut vastaavaa exälleenkin?

B ) mitä hän sanoisikaan seuraavalle kumppanilleen jos meille tulisi ero? sittenkö hän todellaihansatavarmasti tietää mitä on oikea rakkaus?

Pointti on siis se, että tuntemuksiahan saa olla vaikka mitä, mutta kannattaako kaikkea parisuhteessakaan sanoa ääneen? Minulle riittäisi hyvin, että kumppanini sanoisi minulle että "Ihanaa olla kanssasi avoliitossa, sillä rakastan sinua"

Muokattu: April 23, 2008, käyttäjä: Morre

[Minc]

Pakko tulla nyt munkin vielä työntämään lusikkani tähän pataan toivottavasti osaan nyt ilmaista itseäni oikein...

Meilläkään ei ole kumpikaan väittänyt, ettei olisi rakastanut ex-kumppaniaan (mulla takana 5vuoden avoliitto, miehellä reilu 4vuoden avoliitto, joka oli on/offia aina joskus + 1/2vuoden avioliitto) Mutta ainakin omassa suhteessani, kuten myös mieheni ex-suhteessa (niin hän ainakin väittää) kävi niin, että vaan kertakaikkiaan kasvettiin erilleen. Mä olin just 16 täyttäny ku alettiin seurustella mun exän kanssa, siitä puolen vuoden päästä kihloihin jne. Siinä vaan kävi niin, että toisesta kasvoi aikuinen ja toisesta ei. Alkoi tuntua, että ollaan ku sisko ja veli, näin kävi myös miehelleni exänsä kanssa. Joten miksi ihmeessä jatkaa moista suhdetta?

No, tästä päästäänkin aasinsillalla siihen, että noh, rakastaako nyt sitten oikeesti vai mitä? Mulla ainakin on sellanen tunne sisällä, etten ole kokenut tätä ennen koskaan. Ja taas jälleen kerran, mieheni väittää samaa. Jopa ihan suhteemme alkuaikoina tämä vannotti mulle, että tiedä sitten se, että naimisiin hän ei aio enää koskaan mennä, ku ekalleki liitolle kävi noin. Ja minä hyväksyin asian niine päivineen. Mutta kas, kuinkas kävikään? Reilu vuoden päästä tästä vannotuksesta ukko oli jo aivan toista mieltä ilmaisi asian jotenkin niin, että tää arkikin mun kanssa on jo aivan erilaista ku exän kanssa, me riidellään ja sovitaan REHELLISESTI, annetaan anteeksi, ei suututa joka ikisestä känkkäämisestä toisillemme ja mikä kuulema tärkeintä, me oikeesti nauretaan keskenämme, niin itsellemme ku toisillemme. Tätä mies ainakin väittää, ettei entisessä suhteessa ollut koskaan. Noh, herää kysymys, miksi sitten aikanaan meni naimisiin? Siihen en vastausta tiedä, kysynyt olen monta kertaa, mutta kunnollista vastausta en ole saanut, muuta kuin jotain mutinaa, että ku se exä halus ym. En minä tiedä. Vaikka mitä väliä sillä edes on, ei se kuulu mulle tippaakaan.

Ja sitten on tämä luottamuskysymys. Minä en oppinut luottamaan exääni koskaan. Älkääkä kysykö miksi, mutta nykyiseen mieheeni luotan ku pässi suuriin sarviini, ja mun mielestä se on enempi ku tärkeä asia. Tästä me ollaan ton ukon kanssa monta kertaa juteltukin, että on niin tärkeää että luottaa ja on vakaa usko siihen, että toinen säilyy siinä rinnalla vaikka mitä tulisi ja tukee aina.

En tiedä, menikö nyt ihan ot, mut kuitenkii...

[Guest sekameteli]

Morren viestiin liittyen: itse ainakin olen sellainen lärppä, että olen tuon sanonut miehellekin. Ja ei minua vaivaa se, että se on rakastanut jotain ennen mua ja jos elämä oikein heittelee, niin varmasti se rakastaa jotain mun jälkeenikin. Toivottavasti. Tärkeintä on se, että tässä hetkessä ollaan onnellisia yhdessä ja valmiita yrittämään pitää sitä tilannetta yllä jatkossakin.

[jkp]

Sekameteli kirjoitti kyllä hyvin omasta menneisyydestään. Vaikka se kuulostaa hullulta niin kyllä sitä kai voi myös avioliittoon "ajautua" (vaikkei sekametelille niin ihan käynytkään). Niin kuvittelen myös miehelleni käyneen..osaltaan! Ja me ollaan kyllä keskusteltu paljon asiasta, ettei nyt vaan "ajauduta" avioliittoon. Ja uskon kyllä, että mieheni on oppinut virheistään eikä tällä kertaa mene hepposin perutein naimisiin..minä se olen enemmän tässä asiasta kantanut huolta, ja varmistellut, että nyt menemme oikeista syistä naimisiin

Ja siitä olen vähän eri mieltä ettei kaikkea kannata sanoa ääneen. Kyllä mun mielestä kaikesta pitää pystyä puhumaan, niin hyvistä ku huonoistakin asioista. Ja olen erittäin tyytyväinen siihen, että me molemmat ollaan pystytty puhumaan myös miehen menneisyydestä (vaikkei se aina helppoa olekaan). Ei sillä ettäkö jauhaisimme asiasta, ei meistä kumpikaan tahdo kaivella menneitä sen enempää, mutta tuntuu helpottavalta tietää siitä edes jotain. Mitä on tapahtunut ja miksi..

Mutta näin..hyvää keskustelua on täällä tullut! kiva kuulla myös muiden tilanteista

[Guest Morre]

Näkökulmaero lienee sitten kyseessä.

Ihan kaikkea en tosiaan sanoisi ääneen eikä se minusta tunnu edes valehtelulta/salaamiselta, vaan on myös kunnioitusta kumppania kohtaan; oli sitten kyseessä kakkaviirut kalsareissa tai vertailu nykyisen ja ex-kumppanin väliltä!

Kyllähän meilläkin on puhuttu edellisistä suhteista enkä siis pidä sitä mitenkään outona (oudompaa olisi itseasiassa totaalinen vaikeneminen), mutta kyse on siitä, että MITÄ sanoo ja MITEN sanoo.

Olen itse ollut hyvin vähällä ajatua avioliittoon (kirkkokin oli varattuna...), joten sen näkökulman ymmärrän hyvin. Ymmärrän myös sen erilaisen rakkauden tunteen verrattuna silloiseen avomieheeni ja nykyisen tulevan sulhaseni väliltä. Mutta en sano sitä ääneen juuri aiemmin mainitsemistani syistä.

[Lesser Belle]

Minusta olisi aika inhottavaa, jos kumppanini sanoisi minulle että "Nyt on ihana mennä naimisiin kun on oikeasti rakastunut". Miksi hän meni ensimmäisen kerran naimisiin? Sanoiko hän ensimmäiselle vaimollekin niin? Tunnustiko hän rakkauttaan?

Näkemyseroja tosiaan taitaa olla. Olen jkp:n kanssa samaa mieltä siitä, että kaikesta voidaan puhua, kun suhteen pohja on kunnossa. Toki sanavalinnoilla on merkitystä, mutta mielestäni tuossa ylläolevassa lauseessa ei mitään pahaa ole. Mies todennäköisesti vain haluaa osoittaa rakkautensa tulevalle vaimolleen. Noin sanomalla hän viestittää, että tämä uusi avioliitto on ainutlaatuinen, vaikka on naimisissa jo kerran ollutkin. Kauniisti sanottu mieheltäsi jkp

Minusta tuo ei edes eroa kovinkaan siitä, että sanotaan "en ole ennen tuntenut näin" tai muuta vastaavaa. Ihmiset kasvavat ja tunteet muuttuvat. Se, minkä aiemmin (nuorena) kuvitteli rakkaudeksi, voikin tuntua joltain aivan muulta, kun löytää oikean rakkauden. Miksi sitä ei voisi ääneen sanoa, vaikka olisikin ollut jo joskus naimisissa? Silloinkin saattoi mennä naimisiin siinä uskossa, että rakastaa (ja varmaan menikin) mutta ei vain tiennyt paremmasta.

Sanottakoon vielä, että meillä molemmat ovat vasta ensimmäiseen liittoon menossa, joten ensikäden kokemusta ei ole.

[Brassi]

"Minusta tuo ei edes eroa kovinkaan siitä, että sanotaan "en ole ennen tuntenut näin" tai muuta vastaavaa."

Aivan näin. Minulla eikä miehelläni ole avioliittoja takana mutta suhteissa olemme aikaisemmin molemmat olleet. Seurustelin muutaman vuoden saman ihmisen kanssa ennen kuin tapasin nykyisen mieheni ja kyllä on tullut moneen kertaan todettua, etten ole koskaan tuntenut mitään tällaista, vaikka kai jollain tasolla eksääni rakastin ja hänestä tietysti välitin. Tiedän kuitenkin tunteeni, jotka ovat jotain ihan uutta minulle ja tietenkin haluan sen ilmaista rakkaalleni. Haluan, että hän tietää mitä on saanut minussa aikaan.

Ei se ole mitään eksien vertailua, vaan nimenomaan omista tunteista kertomista. Kai jokainen haluaa olla ainutlaatuinen ja se spesiaalein tulevalle miehelleen? Minusta olisi helkkarin outoa kuulla, että "ihanaa rakastaa taas" tai jotain muuta skeidaa, mikä olisi vastapaino tuolle "rakastan enemmän kuin koskaan"-fraaseilulle.

Kaikkea ei toki tarvitse sanoa, mutta on täysin eri asia kertoa tunteistaan, kuin verrata eksää nykyiseen. Tässä tapauksessa mielestäni erittäin selkeä omien tunteiden kertominen kyseessä.

[Guest Morre]

Minä taas näen sävyeron lauseuden "En ole tuntenut ennen näin" ja "Ihanaa olla kanssasi avoliitossa nyt kun rakastan ihan oikeasti".

Ensimmäisessä lauseessa ei näy minkäänlaista vertauskohtaa. Tunne on siis uusi ilman minkäänlaista toista rakkaudeksi luultua vertailukohtaa (siis esim. edellinen suhde).

"Nyt kun rakastan oikeasti" taas kertoo enemmän sitä, että aiemmin on luullut rakastavansa, mutta nyt on havainnut, ettei se ole ollutkaan rakkautta.

Hiukan OT:

Vaikka aihe on aika henkilökohtainen ja tietylllä tapaa "tulenarka", on minulle jäänyt kuva, että keskustelun henki on kuitenkin positiivinen Sellaisena sen soisin säilyvänkin. Tarkoitus ei ole siis tuomita tai kyseenalaistaa kenenkään tunteita.

[Brassi]

""Nyt kun rakastan oikeasti" taas kertoo enemmän sitä, että aiemmin on luullut rakastavansa, mutta nyt on havainnut, ettei se ole ollutkaan rakkautta."

No olisiko tässä sitten jotain pahaa? Eikö se kerro todella paljon ihmisestä, jos tuollaisen asian pystyy myöntämään, eli että on tehnyt virheitä ja käsittää nyt monta asiaa? Kyllä minusta ainakin olisi kiva tietää, jos aiemmassa liitossa olisi ollut kyse vain jostain tottumuksesta, ajautumisesta tai tyyliin teinirakkaudesta, josta vaikea lähteä. En vaan tajua, miten on paha asia siitä kertoa, tai miksei siitä kannattaisi kertoa.

Mielestäni kuitenkin kunnon suhteeseen kuuluu tunteista kertominen ja menneiden asioiden rinnastaminen jollain lailla nykypäivään: ihminenhän on menneisyytensä tuote jolle tietyt asiat ovat todella tärkeitä. Varsinkin jo tilanne on se, että nyt rakastaa todella, ennen ei "oikeasti" niin onhan se kiva tietää.

Missä sitten kulkee Morre mielestäsi raja, mitä tuntemuksia voi/saa/pitää kertoa suhteen toiselle osapuolelle? Miksi ne pitää muotoilla jonkinlaiseen asuun, joka sopisi kuulijalle, vaikkei ihan näin sanasta sanaan ajattelisi (viitaten tuohon lainaamaani)?

Semmoisia ajatuksia vain heräsi.

[Guest Morre]

Ei siinä sinänsä olekaan mitään pahaa, että aiemmin on luullut rakastavansa. Sellaista sattuu ja tunteet ovat muutenkin sellainen mylläkkä, että välillä niistä ei ota tolkkua lainkaan edes jälkikäteen.

Ajan siis lähinnä sitä tässä takaa, että miksi toiselle pitää kertoa että "Luulin rakastavani exääni, mutta ei se ollutkaan rakkautta"? Mikä siinä asiassa on niin erikoisen tärkeää, että se nykyiselle kumppanille pitää sanoa? Miksi pelkkä "rakastan sinua" ei riitä? Mitä tuolla vertailulla halutaan saavuttaa?

Tietenkään kaikella sanomisella ei pyritä mihinkään. Sanonhan minäkin joskus että "olipa ikävä sää" enkä siis pyri saavuttamaan sillä mitään. Mutta tunneasiat ovat sellainen alue, että niiden ilmaisulla pyritään saavuttamaan jotakin.

En tiedä kuulostanko tylyltä, mutta minua ei edes kiinnosta rakastiko mieheni exäänsä oikeasti vai ei. Se asia ei edes kuulu minulle. Minua kiinnostaa se, rakastaako hän minua nyt. En kaipaa minkäänlaista tietoa mieheltäni siitä kuinka paljon oikeampaa rakkautta saan häneltä kuin hänen exänsä. "Rakastan sinua oikeasti" on ihan ok, koska se ei sisällä mitään vertausta mihinkään ajankohtaan toisin kuin "Nyt kun rakastan oikeasti" sisältää.

Minusta ylipäätään kumppanin edelliset suhteet eivät kuulu nykyisen suhteen osapuolelle (lukuunottamatta erittäin voimakkaita seikkoja kuten pahoinpitely, psyykkinen väkivalta ym.). En vain näe nykyisen ja entisen suhteen tunnevertailujen tarvetta. Minusta mies voi hyvin kertoa vaikka että "Ajauduimme suhteeseen Maijan kanssa kuin sattumalta ja erosimme kasvettuamme erilleen" mutta tätä ei pitäisi linkittää rakkaudentunnustukseen minua kohtaan. Tämä siitä syystä, että tunteiden ja suhteiden vertailu on minusta loppujen lopuksi aika älytöntä vaikka jokainen sitä varmasti jollain tasolla harrastaa. Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat jne., joten vertailu on vain niin turhaa.

Miksi pitää muotoilla sanojaan? Noh.. Siis miksi ylipäätään muotoilemme sanomisiamme? Jos näen ystävättärelläni järkyttävän kukkamekon, niin en sano hänelle suoraan, että riepu on järkyttävä ja korostaa hänen takalistoaan ihan liikaa, vaan voisin sanoa että mekon kuosi ei ole minun makuuni ja toisenlainen leikkaus voisi sopia hänen vartalotyyppiinsä paremmin.

[alma-kaarina]

Mulla on ukkeli ollut kertaalleen naimisissa ja itse olen seurustellut vakavin aikein ennenkuin tapasin tulevan mieheni. Se, että toisella on kokemusta avioliitosta on hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta hän tietää, mitä se on, mutta taas pelkää mitä se voi olla (eli ne syyt, jotka johtivat eroon ekalla kierroksella) Mutta hänellä on exänsä kuten on minullakin, sitä asiaa ei voi muuttaa. Meillä puhutaan existä toisinaan, eivät he lakkaa olemasta eron jälkeen. On yhteisiä juhannuksia, syntymäpäiviä, matkoja, iloja, suruja, kissoja, pesukoneita ja paistinlastoja.

Minä uskon, että jokaisella kerralla jokainen on rakastanut oikeasti, minä en nimittäin usko teeskenneltyyn rakkauteen. Rakkautta voi myös ilmaista eri syvyyksillä ja ulottuvuuksilla. Minä näen niin, että exiä on rakastanut eri ulottuvuuksin kuin nykyistään. Rakkauden laatu riippuu siis kokonaan sen kohteesta. Eihän äidin rakkaus lapseen puolitu uuden sisaruksen syntyessä vaan se kaksinkertaistuu!

En epäile hetkeäkään etteikö mieheni olisi oikeasti rakastanut ex-vaimoaan. Koska olemme avoimesti keskustelleet heidän suhteestaan ja eron syistä, tiedän millaista häntä on rakastaa, millaista on olla hänen rakkaimpansa ja myös sen, kuinka hänen rakkautensa saa sammumaan. Ja mies tietää minun menneisyydestäni ja on joskus jopa kommentoinut joistakin loukkauksista, ettei hän koskaan tekisi minulle niin, ettei hän ymmärrä, miten niin voi tehdä sille, jota rakastaa.

Me ei olla siis mikään tuitui-pari, kaukana siitä. Me ollaan kuin Pentinkulman Akseli ja Elina.. mut se ei ole meillä häätanssina!!