Vieläkö uskot avioliittoon? ...ja mitä se merkitsee?

[.o.O.o.]

Päättyvänä vuotena (tai itse asiassa kuluneen syksyn aikana) 2 kaveria on ilmoittanut avioerostaan ja 2 muuta (vakavista) ongelmista avioliitossaan. Keskimäärin 5v avioliitoista kyse. Itse olen ollut kerran aikaisemmin naimisissa ja nyt siis toista kertaa vihille menossa, helmat hulmuten.

Eräs kaveri, joka vähän aikaa sitten kuuli avioaikeistamme, kysyi minulta silmät pyöreänä, enkö ole menettänyt uskoani avioliittoon.

Kuvittelin 1. liiton kestävän ikuisesti, mutta ero tuli ja paljastui, että liitolla ei alunperinkään ollut selviämismahdollisuuksia, koska minulle ei oltu kerrottu totuutta (tai ehkä pikemminkin niin, että jos sen totuuden olis tiennyt, ei koko liittoa olis solmittu). Ehkä siis olisin voinut menettää uskoni miehiin, "ne on kaikki sikoja ja pettureita", mutta en itse avioliittoon. En myöskään pidä itseäni epäonnistujana tmv vain siitä syystä, että olen kerran eronnut (mitä asennetta olen ollut aina silloin tällöin avioeroja/liittoja käsittelevissä lehtijutuissa ym aistivinani).

Nyt kun h-hetki lähenee ja näitä ero- ja "huonosti menee" -ilmoituksia on tullut, sitä kyllä on tullut miettineeksi, että mitä ihmettä avioliitoissa oikein tapahtuu, kun näin pääsee käymään. Miten ihmiset voivat saada asiansa solmuun näin lyhyessä ajassa. Onko siellä takana näitä salattuja asioita, jotka ovat pulpahtaneet esille papin aamenen jälkeen vai..? Liian lyhyt seurusteluaika ei voi olla kaikissa syynä. Ja mitäs jos mekin saamme asiamme solmuun..?

Kaikesta ympärillä vellovasta ero/kriisikuohunnasta huolimatta pidän avioliittoa hyvänä juttuna ja meille sopivana (juridisena) ratkaisuna, helpottaa käytännön asioita. En nyt muista, että kukaan olisi ihmetellyt, että olen menossa uudestaan naimisiin (tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta, jos sen sellaiseksi laskee). Kuitenkin jos tämä liitto jostain syystä päättyisi eroon, en usko, että enää 3. kertaa vihille menisin. Tai en ainakaan häitä järjestäisi - on tämä niin tylsää väkertämistä.

Mitenkäs on asianlaita teidän muiden toisella/kolmannella/... kierroksella olevien kohdalla? Onko usko avioliittoon horjunut - ja mitä se "usko avioliittoon" edes tarkoittaa? Miksi pitää mennä taas naimisiin, eikö avoliitto tai etäsuhde jo tällä kertaa riittäisi? Tunnetko itsesi luuseriksi, koska takana on jo eroon päättynyt avioliitto? Onko tämä nyt se ehdottomasti viimeinen kerta - ja miksi näin?

[Neferty]

Toisella kierroksella minkäkin, ens kesänä menen naimisiin toisen kerran. Myös tuleva mieheni on toisella kierroksella.

En ole menettänyt uskoani miehiin, avioliittoon tai parisuhteeseen.

Ensimmäiseen liittooni menin täydellä tarkoituksella olla loppuelämä yhdessä, mutta toisin kävi. Meitä ei sittenkään oltu luotu toisillemme. Ei sille voi mitään, vaikka kovasti niin luulinkin.

Nyt monta kokemusta rikkaampana ja monta vuotta vanhempana uskon oikeasti löytäneeni "sen oikean", jonka kanssa haluan ja pystyn kokemaan myös elämän alamäet.

Ensi kesän häät tuleva olemaan suhteellisen suuret. Meillä molemmilla ensimmäiset häät olivat erittäin pienet, joten tällä kertaa halusimme järjestää sukulaisille kunnon bileet. Yhtään negatiivista kommenttia emme ole vielä keltään kuulleet, vaikka aika nopeasti olemmekin edenneet.

[UusioMorsian]

Tiedätkö, en osaa sanoa. Niin, mitä se usko avioliittoon sitten edes tarkoittaa? Ihan kuin avioliitto olisi jotenkin parisuhteesta ja ihmisistä erillinen asia. Avioliittohan tarkoittaa sitä parisuhdetta, joka avioliitossa olevilla ihmisillä on keskenään. Jos ei uskoisi avioliittoon, ei siis uskoisi parisuhteeseen. Kyllä minä uskon parisuhteeseen vaikka olenkin kerran eronnut ja uudelleen naimisiin menossa. Uskonko, että meidän parisuhteemme kestää? Perhana, en tiedä. Tahdon että se kestää, ja niin tahtoo murukin, ja siihen minä perustan parisuhteemme ja oikeastaan siihen perustuu minun mielestäni parisuhde noin yleiselläkin tasolla. Kukaan meistä ei voi tietää miten käy, sehän on tullut jo todistettua kun kertaalleen jo uskoin että tässä on ihminen jonka kanssa tulen elämään loppuikäni, eikä se sitten mennytkään niin! Uskoa voi mitä vain, sanoa voi mitä vain, mutta tilanteet ja ihmiset muuttuvat. Uskon siis myö siihen, että parisuhde voi hajota, vaikka siihen joskus olisi uskonut täysillä.

Entinen mieheni ei halunnut tehdä suhteemme eteen työtä, vaan olin siinä aivan yksin. Nykyinen kihlattuni, tuleva aviomieheni paiskoo duunia kanssani rintarinnan että suhteemme pysyisi hyvänä ja jaksaisimme yhdessä. Duunia se vaatii kun kyseessä on kaksi meidänkaltaistamme ihmistä höystettynä kolmella muksulla edellisistä liitoista, mutta sitä olemme valmiit tekemään molemmat, koska rakastamme toisiamme aivan hulluna.

Sanon siis, että niin kauan, kun molemmat tahdomme elää onnellisina yhdessä ja teemme yhdessä kumppaneina töitä suhteemme eteen, uskon tähän parisuhteeseen ja tulevaan avioliittoomme. Tiedän myös, että on olemassa riski, että tapahtuu jotain sellaista ettei suhteemme kestä sitä. Se riski on olemassa ihan jokaisen suhteen kohdalla, vaikka siihen nyt uskoisi kuinka kovasti! Sen riskin tiedostaen astelen avioliittoon niin vahvassa tahtotilassa, ettei kovemmasta väliä. Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua. Mitä muuta voisin sanoa?

[scarface]

Toista kertaa astelen minä avioon, mieheni ensimmäistä. Ja uskon kyllä, että tämä on nyt viimeinen kerta. Ensimmäinen liitto oli hätiköity ja ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Liitto loppui miehen järjettömään mustasukkaisuuteen.

Nyt olen löytänyt Sen Oikean, näin kornisti sanottuna Mies tuntee ihan samoin, seurustelua takana kohta 4 vuotta. Miksikö naimisiin toistamiseen? Siihen en sen kummempaa syytä keksi kuin että haluan vakinaistaa KUNNOLLA suhteemme - ja koska mieheni haluaa sitä samaa. Miksei. Kun erosin exästäni, päätin, ettei enää ikinä.. Mutta eipä se päätös pitänyt.

Muokattu: January 23, 2008, käyttäjä: _petomaani_

[Emäntä]

meilläkin mulle toka ja miehelle eka... ekan liiton jälkeen myös minä vannoin ettei ikinä enään, niin pahasti petyin. mutta kun tämän nykyisen, maailman kiltimmän ihmisen tapasin mieli ajanmyötä muuttui. Häneen voin luottaa ja turvata kaikissa asioissa, tässä suhteessa ei ole salaisuuksia ja valheita. Edellisessä suhteessa kun oli papin aamenen jälkeen, väkivaltaa, alkoholi ongelmaa, pettämistä ja vielä kaiken huipuksi asuntosäästöjen "varastaminen" niin kyllä se oli kova paukku kun kaikki paljastui... Kyllä se kauan kesti ennen kuin opin luottamaan jälleen. Eli usko avioliittoon on palannut ja todella 100% sydämestäni uskon tämän tulevan liiton kestävän loppuelämän ajan.

Muokattu: February 3, 2008, käyttäjä: Silkkiuikku

[Sleeping Sun]

Meilläkin minä menin tokaa kertaa naimisiin, mies ensimmäistä. Tän vuoden lopulla ollaan seurusteltu pitempään kuin siinä edellisessä avioliitossa seurusteltiin, eikä edelleenkään kaduta että ero aikanaan otettiin exän kanssa , ei myöskään kaduta että nykyisen kanssa naimisiin mentiin. Edelleenkin tuntuu hyvältä olla tämän nykyisen ihmisen kanssa ja haluamme vanheta toistemme rinnalla. Tunne on alusta saakka ollut aivan erilainen kuin viime liitossa...

Sanoin aina etten ole menettänyt uskoani avioliittoon, oltiin vaan väärät toisillemme exän kanssa, ollaan parempia kavereina niin kuin nyt, yhteisen lapsen takia tekemisissä ollaan nyt ja jatkossakin.

Lisäyksenä etten ole vaihtanut lennossa, edellinen avioliitto oli siis loppunut 3 vuotta aiemmin kun nykyiseni kohtasin... hieman epäselvästi sanoin.

[Sessu]

Usko ei ole loppunut. Toivoa täytyy löytyä ja Rakkautta

Muokattu: February 5, 2009, käyttäjä: Sessu

[Toukokuu-08]

Minä olen menossa toista ja mies ensimmäistä kertaa naimisiin. Miehellä takana yksi pidempi avoliitto. Mulla 2 poikaa ensimmäisestä liitosta.

Ensimmäinen mies osoittautui väkivaltaiseksi (fyysistä & henkistä). Eroa työstin pitkään ja kun viimein se aikaiseksi saatiin olin jo surutyönkin tehnyt. Eli "virallinen ero" oli mulle todella helppo ja todellinen helpotus.

Miehiin luottaminen ei liton jälkeen helppoa ollut.

Nykyinen mies onkin sitten aivan erilainen. Tulee myös mahtavasti toimeen mun poikien kanssa. (jotka ovatkin "meiän poikia"). Toki meillä riidellään, mutta tiedän että miehelle ei tulisi mieleenkään käydä mun päälleni.

Niin ja sitten varsinaisesti vastaus kysymykseen. Uskon avioliittoon. Matkan varrella on ollut pelkoja, mitäs jos ei onnistuta, jos mut on tuomittu epäonnistumaan avioliitossa. Mieheni sanoi mulle, ei naimisiinmeno meitä ihmisinä muuta, kaikki jatkuu yhtä hyvänä kuin tähänkin asti.

Naimisiin menemme siksi että rakastamme toisiamme. Lisäksi haluamme järjestää kavereille kivat bileet ja mennä kahdestaan häämatkalle.

Osasyynä (pakko se on myöntää) on myös se, jos mulle kävisi jotain, ex-mies ei pääsisi poikien varjolla meidän "talon kimppuun".

[chutney]

Kyllä avioliitto merkitsee mulle ihan samaa nyt kuin se merkitsi silloin ensimmäistä kertaa naimisiin mennessäni: päätöstä sitoutua toiseen ihmiseen loppuelämäksi. Ekalla kerralla valitettavasti mieheltä loppui tahto yrittää. Uskon että ajoissa asioihin puuttumalla olisimme saaneet kriisiytyneenkin liittomme toimimaan, joten uskon edelleen avioliittoon - siihen että jos kaksi ihmistä TAHTOO, se on mahdollista.

Naimisiin menen siksikin, että se on mulle henkilökohtaisesti ainoa varteenotettava parisuhteen muoto. Meillä yhteinen elämä alkaa tosissaan vasta kun ollaan juridisestikin toisiimme sitouduttu. Sitten vasta on "meidän perheen" ja yhteisen osoitteen aika.

[Nightfall]

En ole menettänyt uskoani miehiin, avioliittoon tai parisuhteeseen.

Ensimmäiseen liittooni menin täydellä tarkoituksella olla loppuelämä yhdessä, mutta toisin kävi. Meitä ei sittenkään oltu luotu toisillemme. Ei sille voi mitään, vaikka kovasti niin luulinkin.

Nyt monta kokemusta rikkaampana ja monta vuotta vanhempana uskon oikeasti löytäneeni "sen oikean", jonka kanssa haluan ja pystyn kokemaan myös elämän alamäet.

Tuo pitää 100% paikkansa myös minun kohdallani. Nykyinen liittoni on siis minulle toinen, miehelleni ensimmäinen.

[empelt]

Olen siinä mielessä eri tilanteessa kuin moni muu täällä koska ensimmäinen avioliittoni kesti "kunnes kuolema meidät erotti"

Haluan uskoa että tämä liitto on minun viimeiseni..

[Radha]

Päädyin eksäni kanssa yhteen teini-iässä, ihan kakarana. Oli kiire päästä itsenäistymään, ei siinä ajatellut järkevästi. Ihan erilaisia ihmisiä oltiin jo silloin ja erot vain vahvistuivat kun kasvoimme toistemme rinnalla aikuisiksi. Me oltiin joka asiasta eri mieltä. Maailmankatsomus, kiinnostuksen kohteet, haaveet, käsitys hyvästä elämästä - ihan kaikesta oltiin eri mieltä. Silti 13 vuotta kestimme parina!

Ja jos minä pysyin täysin yhteensopimattoman ihmisen kanssa noin kauan yhdessä, niin jaksan uskoa siihen, että tämän nykyisen kanssa pysyn loppuikäni :-) Meillä kun on yhteinen maailmankatsomus, kiinnostuksen kohteet, haaveet ja käsitys hyvästä elämästä! Pitkä ystävyys kypsyi rakkaudeksi eroni jälkeen. Kumpikin tuntee rakastavansa toista enemmän kuin ketään koskaan aiemmin. Ja hän on suorastaan palvonut kahta lastani jo kauan ennen kuin keskinäiset tunteemme kuumenivat tämmöisiksi (itse hän on lapseton, vielä! ) Luottavaisin mielin siis olen uudelleen avioitumassa!

[Kalle]

Minä astelen toista kertaa avioliittoon. Avokkini ei ole ollut aiemmin naimisissa.

Ensimäinen avioliitto oli nuoruuden hairahdus.

[Guest Maritta]

Uskon vielä avioliittoon. Toinen kerta toden sanoo Ensimmäisen kerran menin naimisiin liian nuorena ja todella sinisilmäisenä. Oikeasti uskoin että naimisiin meno parantaa parisuhteen ongelmat, mutta eihän se niin ole! Tällä kertaa olen aikuisempi ja enemmän elämänkokemusta takanani ja voin olla varma siitä että todella haluan mennä ja sitoutua tulevaan aviomieheeni oikeista syistä. Avioliitto merkitsee minulle ensimmäiseksi sitoutumista yhteiseen tulevaisuuteen, huolenpitoon ja haluun kulkea elämässään toisen kanssa ja todella jakaa ne ilot ja surun aiheet. Tärkeää minulle on, että vierelläni on ihminen joka kuuntelee minua ja jonka viereen saan tulla koska vain ja mistä syystä tahansa .

[SnowBrigade]

Minä koen asian niin, että nyt vasta uskonkin avioliittoon, nyt vasta todella tiedän mistä on kyse, mitä avioliitolta haluan ja miksi haluan naimisiin. Ensimmäinen liitto tuli solmittua harkitsemattomasti, elämäntilanteessa jossa en vielä ollut oppinut tarpeeksi ihmissuhteista ja elämästä. Eihän sitä silloin tietenkään ymmärtänyt. En minä sitä varsinaisesti kadu, mutta toisaalta en myöskään ole surrut kauheasti eroa jälkikäteen, se oli hyvinkin opettavainen kokemus. En olisi tämä ihminen joka nyt olen, ellen olisi käynyt läpi tuota edellistä liittoa.

Nyt kun olen menossa toisen kerran naimisiin, tämä tuntuu tavallaan ensimmäiseltä kerralta. Tuntuu että nyt vasta olen menossa "oikeasti" naimisiin, oikeista syistä, oikeassa elämäntilanteessa, ja ennenkaikkea oikean ihmisen kanssa.

[Catharina]

Taidan pistää paremmaksi; ensimmäinen aviomieheni kuoli, toisesta jouduin eroamaan ja silti yhä edelleen uskon avioliittoon. Joten toivon, että se kuuluisa kolmas kerta toden sanoo. Aina kaikki ei vain mene niin kuin luulee ja odottaa, ja elämässä voi sattua kaikenlaista itsestään riippumatta.

Ensimmäiset hääni olivat pienet, omassa perhepiirissä. Nyt ensi keväänä juhlimme hyvien ystävien, tuttujen, kavereiden ja lasteni kesken kunnolla.

Ja ihanaa häähömppäää ja hömpsötystä on tulossa, ilman stressiä, vaikka vieraslistalla yli satahenkeä.

[Guest Vianne]

Minä koen asian niin, että nyt vasta uskonkin avioliittoon, nyt vasta todella tiedän mistä on kyse, mitä avioliitolta haluan ja miksi haluan naimisiin. Ensimmäinen liitto tuli solmittua harkitsemattomasti, elämäntilanteessa jossa en vielä ollut oppinut tarpeeksi ihmissuhteista ja elämästä. Eihän sitä silloin tietenkään ymmärtänyt. En minä sitä varsinaisesti kadu, mutta toisaalta en myöskään ole surrut kauheasti eroa jälkikäteen, se oli hyvinkin opettavainen kokemus. En olisi tämä ihminen joka nyt olen, ellen olisi käynyt läpi tuota edellistä liittoa.

Nyt kun olen menossa toisen kerran naimisiin, tämä tuntuu tavallaan ensimmäiseltä kerralta. Tuntuu että nyt vasta olen menossa "oikeasti" naimisiin, oikeista syistä, oikeassa elämäntilanteessa, ja ennenkaikkea oikean ihmisen kanssa.

Hyvä kirjoitus, SnowBrigade! Koen ihan samoin itsekin. Meillä minä menen naimisiin toista kertaa, mies ensimmäistä. En suostu katumaan ensimmäistä kertaa, koska päätökset tehtiin aikoinaan sen tiedon ja tunteen valossa, joka silloin oli käytettävissä.

Nyt pidämme hyvin pienet häät, koska ensimmäiseni olivat melko suuret eikä tulevalla miehelläni ole mitään sitä vastaan, ettei ihan koko suku tule paikalle. Olemme asuneet yhdessä, mutta silti avioliitto merkitsee uuden elämänvaiheen alkua ja sitoutumista loppuelämäksi.

[Ledup]

Vielä uskon. Kaikkihan teemme joskus isoja tai pieniä virheitä ja harharetkiä elämässämme.

[wensu]

Menetin uskoni vain eksään, en miehiin yleensä enkä todella avioliittoonkaan

[Pelakuu]

En ole menettänyt uskoani miehiin, avioliittoon tai parisuhteeseen.

Ensimmäiseen liittooni menin täydellä tarkoituksella olla loppuelämä yhdessä, mutta toisin kävi. Meitä ei sittenkään oltu luotu toisillemme. Ei sille voi mitään, vaikka kovasti niin luulinkin.

Nyt monta kokemusta rikkaampana ja monta vuotta vanhempana uskon oikeasti löytäneeni "sen oikean", jonka kanssa haluan ja pystyn kokemaan myös elämän alamäet.

Tuo pitää 100% paikkansa myös minun kohdallani. Nykyinen liittoni on siis minulle toinen, miehelleni ensimmäinen.

Tässä tuleekin sanotuksi juuri omakin näkemykseni.

[empelt]

En ole menettänyt uskoani avioliittoon. Lähipiirissä niin monta pitkää avioliittoa, esim. mun vanhemmat olleet yhdessä 30 vuotta, ja naimisissa 26v. Pikemminkin olen oppinut kantapään kautta, että suhteen eteen on tehtävä töitä ja molempien hoidettava ensin omat ongelmansa jotta voidaan yhdessä hoitaa yhteisiä ongelmia.

Erotessa olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei koskaan ikinä enää. Aluksi olin etäsuhteen kannalla, mun opiskelu-/työpaikkakunnan ja miehen työpaikkakunnan välimatkaa reilu 100 km, mutta se alkoi tuntua aika raastavalta joten muutettiin yhteen. Nyt kun on vauvakin tulossa (aiemmasta liitosta ei lapsia) ni on alkanut tuntua, että mitä jos kuitenkin vielä naimisiin..

[Miu]

Kyllä avioliitto merkitsee mulle ihan samaa nyt kuin se merkitsi silloin ensimmäistä kertaa naimisiin mennessäni: päätöstä sitoutua toiseen ihmiseen loppuelämäksi. Ekalla kerralla valitettavasti mieheltä loppui tahto yrittää. Uskon että ajoissa asioihin puuttumalla olisimme saaneet kriisiytyneenkin liittomme toimimaan, joten uskon edelleen avioliittoon - siihen että jos kaksi ihmistä TAHTOO, se on mahdollista.

Joo aika hyvin kiteytetty, paitsi että meillä se joka ensimmäisessä liitossa luovutti olin minä itse. En kuitenkaan missään nimessä ole menettänyt uskoani avioliittoon vaan vahingosta viisastuneena, oppineena ja kypsyneenä tietyllä tapaa uskon siihen entistä enemmän. Kyse on kahden ihmisen sitoutumisesta siihen juttuun ja siitä tahtomisesta, indeed.

Kun ero tuli käsillä niin mulla ei kyllä missään vaiheessa ollutkaan sellaista ajatusta, että never again.

[Tuulikellohame]

Mulla ei ollut mitään ruusuisia kuvitelmia ekallakaan kerralla. En koe epäonnistuneeni, enkä kadu mitään - elämää tämä vain on. 

[MeOllaanNe]

En ole menettänyt uskoani avioliittoon - erehdyksille ei minkään voi! Ja kun sen oikean kumppanin löytää, on avioliiton perimmäinen tarkoitus ja siihen sitoutuminen aivan omaa luokkaansa

[Jennakoo]

On 10.1.2010 at 13.28, wensu said:

Menetin uskoni vain eksään, en miehiin yleensä enkä todella avioliittoonkaan

No juurikin näin. Toinen kerta minulle, miehelle ensimmäinen. Uskon vakaasti, että molemmille viimeinen