Khaleesi Kirjoitettu December 2, 2014 Raportoi Share Kirjoitettu December 2, 2014 Oma pukuetsintä ei mennyt perinteisen prinsessakaavan mukaan, enkä käynyt muissa liikkeissä kuin Juhlapuku Bellassa, siitä syystä että löysin pukuni heidän nettisivuiltaan. Liikkeessä ei ollut mallikappaletta, mutta tilaaminen oli siinä mielessä turvallista, että vaikka se mittatilauksena lähtikin, oli puvulla kuitenkin täysi palautusoikeus, mikäli se ei olisikaan mielyttänyt/toinen puku olisi löytynyt/ tms. Kävin heillä ottamassa mittoja, puvun saavuttuaan sitä sovittamassa ja vielä kerran korjausten jälkeen sovittamassa. Aikoja löytyi hyvin ihan mille päivälle tahansa, enkä missään vaiheessa huomannut mitään kiirettä tai hermojen kiristämistä työntekijöissä. Päin vastoin, viimeisen sovituksen yhteydessä mittailtiin helmaa vaikka kuinka kauan ja viimeiset korjaukset tehtiin vielä mun odottaessa. Kuvia sai ottaa ja työntekijät kehoittavat ottamaan mukaan oikeat kengät ja asusteet sovitukseen. Puvusta sen verran, että halusin itse lyhyen hääpuvun, mikä aika lailla rajoitti valikoimaa. Olin loppujen lopuksi todella tyytyväinen pukuuni, tosin siinä oli enemmän kirjailuja kuin mitä kuvien perusteella ymmärsin. Se ei tosin haitannut, koska prinsessaleikkeihin tottuikin pikkuhiljaa... Joten, plussaa työntekijöiden palveluasenteesta, MEKOSTA ja sujuvuudesta. Eikä hintataso todellakaan paha tuolla ollut, lyhyestä mekosta maksoin alle 300 e mittatilaustyönä.Miinusta olisi voinut tulla tilauksen viiveestä, onneksi tilaus oli lähtenyt expressinä, koska joku viikon viive siinä kuitenkin tuli (en siis ollut kovinkaan ajoissa liikkeellä.... ). Viiveen takia en sitten joutunutkaan maksamaan expresstilauksesta ylimääräistä, joten en oikein siitäkään voi valittaa kun kuitenkin sain mekon ajoissa. Suosittelen siis, mikäli etsit kohtuuhintaista pukua! Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Helinäkeiju_ Kirjoitettu December 10, 2014 Raportoi Share Kirjoitettu December 10, 2014 Mä en yhtään pitänyt Niinattaren palvelusta Olin ainoa asiakas silloin paikalla ja myyjiä oli 2 ja he lähinnä keskittyivät juoruiluun keskenään ja tunsin olevani lähinnä tiellä ja häiritsevän heitä ja vastaukseksi tosiaan sain lähinnä ynähtelyjä. Stillissiman palvelu oli mielestäni hyvää, vaikka siellä oli 3 asiakasta samaan aikaan. Samoin stockalla oli mielestäni hyvä palvelu. Nyt en käynyt kaunis morsiamessa, mutta aiemmin olen pitänyt myös sen palvelua hyvänä. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
sisuaski Kirjoitettu December 11, 2014 Raportoi Share Kirjoitettu December 11, 2014 Kahden morsiamen pukuetsinnässä mukana olleena kokemukset menevät aika samassa linjassa aiempien kirjoittajien kanssa. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen kolme paikkaa. Niinatar oli tosiaan aika liukuhihnapaikka, pukuja tuotiin kyllä mutta juuri tuo huomiointi ja erilaiset ehdotukset puuttuivat. Seremonia oli ihan ok, valokuvia sai ottaa ja myyjällä oli käytännön vinkkejä ja huomioita puvuista. Kauniissa Morsiamessa oli ehkä eniten sellaista ihkuttelu-meininkiä, osittain varmaan myös siksi, että morsiamen päällä kaikki näytti upealta Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
nilmelwen Kirjoitettu February 1, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu February 1, 2015 (muokattu) Koska Turun hääpukuliikeissä oli mahdotonta saada minkäänlaista palvelua ilman ajanvarausta, päätimme lähteä Helsinkiin katsastamaan valikoimaa.Olin vakaasti päätätnyt teettää pukuni, sillä tiesin olevan mahdotonta, että löytäisin sellaisen puvun kuin haluaisin, valmiina rekistä.Kävimme ensimmäisenä Stillissimassa, jossa oli kymmenkunta ihmistä kaupassa sisällä, mutta myyjättäret vastasivat silti muidenkin kysymyksiin ja ehtiessään myös auttoivat etsimään pukuja. Palvelu oli todella ystävällistä, mutta valitettavasti sieltä ei oikean tyyppistä pukua löytynyt. Toisena kävelimme Lovebirdsiin, jossa ei meidän lisäksemme ollut kuin 1 asiakas. Myyjätär tuli heti kysymään, minkälaista pukua olemme hakemassa ja pahoitellen totesi, että sen tyyppistä pukua harvemmin näkee jälleenmyynnissä. Myyjä kuitenkin kertoi, että monista puvuista saa muokattua hakemani tyyppisen. Kerrottuani, etten ollut koskaan kokeillut ainoatakaan pukua, myyjä totesi, että nythän olisi hyvä aika aloittaa. Ensimmäinen puku oli huti, mutta toiseen ihastuin, kun myyjä kävi hakemassa mustan satiininauhan vyötärölle ja taiteili bolerosta harsomaisen yläosan. Jälkimmäinen puku lähti mukaani ja voin todellakin suositella Lovebirdsiä, etenkin niille morsiammille, jotka hieman ahdistuvat mekkoruljanssista. Todella ystävällistä ja kiireetöntä palvelua. Muokattu: February 1, 2015, käyttäjä: nilmelwen Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
sandraaa Kirjoitettu February 1, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu February 1, 2015 Tästä keskusteluketjusta oli itselleni paljon apua (esim. jätin Meslewin täysin väliin, koska en halunnut samoja kokemuksia itselleni kuten lähes kaikilla täällä olevilla), joten ajattelin itsekin laittaa tänne kokemuksia Helsingin liikkeistä. Olin varannut jokaiseen liikkeeseen ajan jo erikseen ja käyntini olivat arkipäivisin ennen klo 16. Suomen Pukuvuokraamo:Itselläni oli tietty tyyli, jota etsin, mutta täältä ei löytynyt kuin muutama sellainen. En myöskään saanut päälleni kuin omaa kokoani olevia (eli 2-3), enkä siinä sovitusprosessin alussa edes tajunnut pyytää isompikokoisia hääpukuja sovitukseen. Myyjä oli mukava, osasi vastailla kysymyksiin, mutta ei ollut varmaan hirveän kauan ollut liikkeessä töissä. Nuori, lähti usein pois eikä millään lailla kommentoinut pukuja, vaan vaikutti todella poissaolevalta. Ei tullut sellainen olo, että olisin kovin asiantuntevassa seurassa ollut. Sovitustilat olivat epämukavassa paikassa, melkeinpä "eteisessä" heti ulko-oven edessä; seisoin siinä sitten hääpuvussani ja sisään lappasi aina välillä porukkaa ja seisoivat tyyliin vieressäni. Tuntui todella epämukavalta, kun ei ollut yhtään rauhallinen tai ns. suojaisa olo pukuja sovittaa. Niinatar:Saavuimme n. 20 min aikaisemmin liikkeeseen ja saimme valita pukuja sovitukseen rauhassa. Liikkeessä ei ollut ketään muuta kuin me ja myyjä. Kerrottuani myyjälle toiveeni, sain häneltä ehdotuksen puvusta, jossa oli ominaisuus, josta juuri hetki aiemmin sanonut etten halua (liittyen pääntiehen). Pukuja oli PALJON ja olivat todella kauniita, yksikään ei kuitenkaan omaa kokoani (olen pienikokoinen, joten hyvinkin ymmärrettävää eikä sinänsä negatiivista, itselleni vain harmillista). Myyjästä osasi vastailla kysymyksiini ja oli avulias mm. hakemalla koneelta tietoja eri pukujen valmistuksesta yms, välillä kävi kuitenkin vastailemassa puhelimeen. Yritin saada myyjältä edes jonkinlaista mielipidettä/näkökulmaa sovittamiini pukuihin, mutta en saanut yhtään mitään irti. Ymmärrän, että myyjä tietää nämä riskit, mutta olisi ollut kiva kuulla "asiantuntijan" mielipide. Tästä jäi vähän huono fiilis. Kuten edellisessä, myös tässä liikkeessä myyjä vaikutti vähän poissaolevalta. Kuvia sain ottaa 2-3 lempipuvustani, mutta myyjä lähti aina kuvaa ottaessa pois, eikä minulla ollut ketään pitämässä pukua "omassa koossani", joten kuvissa päälläni on 4-5 kokoa liian suuri puku, eikä täten hirveästi helpottanut ostopäätöstä. Stockmann: Todella positiivinen kokemus! Ei mitään huonoa sanottavaa, vaikka loppujen lopuksi en pukua täältä löytänytkään. Voin suositella Stockmannia kaikille erittäin lämpimästi. Tapaamisen aluksi myyjä kuunteli ja kyseli pukutoiveistani, jonka jälkeen hän toi minulle näytille pukuja, joihin joko sanoin ei tai joo. Oli todella helppo kieltäytyä puvusta, sillä myyjä osasi jo itse katsoa ilmeestäni että pidänkö vai en. Erittäin asiantunteva myyjä, joka osasi vastata kaikkiin kysymyksiini ja ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja. Tuntui todella hyvältä olla VIHDOIN liikkeessä, jossa selvästi oli asiantuntemusta puvuista. Kommentoin yhtä pukua epäsopivaksi omaan vartalotyyppiini, ja myyjä osasi heti vastata tähän ymmärtävänsä mitä tarkoitan – sain siis vihdoin tämän kauan toivomani asiantuntijan mielipiteen. Myyjä kutsui myös ompelijan paikalle, mikä oli kiva, sillä sai heti tietää mahdollisten korjausten hintaa ja ensinnäkään niiden mahdollisuutta (itselläni oli jotain tiettyjä juttuja, mitä halusin puvussa muuttaa). Tuli sellainen olo, että halusivat tehdä kaikkensa, jotta saisin sellaisen puvun kuin olin toivonut. Kuvia sai ottaa, ja myyjä aina lähti jonkin tekosyyn varjolla hetkeksi pois paikalta, jotta sain keskustella puvusta äitini kanssa kahdestaan. Tämä tuntui todella kivalta, sillä aiemmin myyjät olivat vain seisoneet vieressä ja oli tuntunut vähän epämukavalta esim. "haukkua" pukua tai tuoda jotain negatiivista puvusta. Zazabella:Täältä vihdoin ja viimein löysin pukuni! Sain alussa käydä läpi pukuja itse; tosin tämä oli hyvin hankalaa, sillä puvut olivat niin tiiviisti pakattuja rekkiin, että oli hyvin vaikea saada selkoa pukujen kokonaiskuvasta (HUOM: tähän saattoi myös vaikuttaa tässä vaiheessa jo oma turhautunut olotilani puvun etsintään!). Kerroin myyjälle ne puvut, joita olin katsellut heidän nettisivuiltaan ja joita halusin sovittaa, jonka jälkeen myyjä mietti omia vaihtoehtojaan, jotka nekin olivat todella hyviä. Myyjä vaikutti myös nuorehkosta iästään huolimatta erittäin asiantuntevalta: osasi esim suoraan sanoa, mikäli jokin puku oli liian "iso" minulle eli puku, joka olisi hallinnut minua sen sijaan, että itse olisin hallinnut pukua (jos ymmärrätte ). Pidin todella paljon tästä suorasta tyylistä, sillä siitä tuli sellainen olo, ettei minulle yritetty myydä mitä tahansa vaan aidosti haluttiin löytää puku, joka näyttäisi hyvältä päälläni. Myyjä myös kehui sitä, että tietty puku sovi kropalleni yms, mikä tuntui rauhoittavalta. Täälläkin koin mahdollisuuden keskustella äitini kanssa, vaikka myyjä ei pois lähtenytkään - hän ennemminkin osallistui ystävällisellä tavalla keskusteluun ja tämäkin oli itselleni ok. Sovitustilat olivat liikeen takaosassa, mistä pidin. Ainoa miinus oli se, ettei puvuista saanut ottaa kuvia! Se harmitti, mutta onneksi kuvat netissä olivat hyvät. ***Kaiken kaikkiaan; Stockmannia & Zazabellaa voi ehdottomasti suositella, ei mitään huonoa sanottavaa. Niinattaresta jäi vähän huono mieli, Suomen Pukuvuokraamoon en ehkä lähettäisi ystävääni. Toivottavasti tästä oli jollekin apua! Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Haiku Kirjoitettu March 4, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu March 4, 2015 En käynyt kovinkaan monessa paikassa, kun "the it" puku löytyi heti ensimmäiseltä sovittelukierrokselta. Niinattaresta jäi vähän valju olo. Pukuja oli paljon ja ihan hienojakin. Palvelulta olisin kaivannut enemmän. Jotenkin kylmän tunteeton palvelu ja sai odotella, kun myyjä palveli kenkäostajia samaan aikaan. Jäi harmittamaan, kun sattui olemaan ensimmäinen kerta, kun sovitin hääpukuja ja vaikken ajatellut asian olevan iso juttu, niin oli se sittenkin. Jäi harmillisen kiusaantunut olo, kun en saanut myyjään mitään kontaktia. Hieman karua myös se, että miellyttävin puku, jota sovitin kaksi kertaa jäi myyjältä merkitsemättä sovituslappuun ja tilalla taisi olla puku, jota en muista sovittaneeni. Inhimillinen erehdys, mutta kielii liukuhihnamaisesta palvelusta. Oma puku löytyi viereisestä Stilissimasta. Kiitokset Helille todella huomaavaisesta palvelusta! Olit kaikkea, mitä jäin Niinattaressa kaipaamaan. Pukuja ei ollut niin paljoa, mutta kaikki olivat laadukkaita ja hyvin pidettyjä. Stockmannilla olen vieraillut useampaan otteeseen ja palvelua voi kyllä kehua, eikä siellä tunnu olevan samanlaista ruuhkaa ja kiirettä kuin muissa paikoissa. Arvostan sitä itse suuresti. Vaikea keskittyä itseensä rauhassa jos ympärillä pyörii kolme muuta morsianta tukijoukkoineen. Stockalla ei ollut muita asiakkaita samaan aikaan, mikä on vähän säälikin. Käykää hyvät ihmist siellä! Yleisesti voi sanoa, että olen hämmästynyt hääpalveluita tarjoavien yritysten asiakaspalvelun huonoudesta, enkä nyt tarkoita pelkkiä morsiuspukuliikkeitä. Omalla alalla vastaavasti toimiminen ei olisi mahdollista. Asiaan ei palata, vaikka luvataan, kukaan ei lue sähköposteja, tai ei ainakaan vastaa niihin, myöhässä oleminen on normaalia, eikä sitä edes pahoitella. Hääpalveluista joutuu pulittamaan häälisän, joten olisin kuvitellut, että palvelu pelaisi. Ilmeisesti asiakkaita kuitenkin riittää ilmankin. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Pommepoire Kirjoitettu April 25, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu April 25, 2015 Itse olin varannut sovitusajat Zazabellasta, Niinattaresta (ns. huonosta maineesta huolimatta) ja Stilissimasta.Loppujen lopuksi unelmieni puku löytyi Zazabellasta noin 30min sovittamisen jälkeen, joten en edes mennyt käymään kahdessa muussa paikassa En olisi ikinä uskonut, että minulla kävisi tämä näinkin helposti tällä epäsuomalaisella kropalla. Muista paikoista en siis osaa sanoa muuta kuin sen, että Niinattaresta ei vastattu puhelimeen. Yritin varata sovitusaikaa - soitin puoli päivää, että sain heidät kiinni. Kaasoni yritti perua sovitusaikaa - ei saanut heitä ollenkaan kiinni. Tämä mielestäni jo haiskahtaa huonolta palvelulta. Stilissimassa olivat puhelimessa erittäin ystävällisiä ja vastasivat puhelimeen, muuta en sitten tiedäkään. Zazabellassa oli erinomaisen hyvää palvelua. Myyjän kanssa synkkasi täydellisesti ja hän onnistui todella heti etsimään minulle juuri sen unelmieni puvun parin inspiraatiokuvan perusteella! Olen käynyt siellä ennenkin iltapukuostoksilla ja aion todella käydä siellä uudelleen ostamassa juhlamekkoja! Ehdottomasti aion tästä eteenpäin aina suunnistaa ensimmäisenä sinne. He ovat hyvin ystävällisiä ja asiansa osaavia sekä joustavia. Suosittelen!! Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Verdier Kirjoitettu May 23, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu May 23, 2015 Täydet pisteet Stockmannille myös minulta! Asiantuntevaa, miellyttävää palvelua joka kerta kun asioin siellä. Sieltä se lopullinen puku löytyi, vielä ensimmäisenä sovitettu malli, vaikka muitakin harkitsin. "Kaupan päälle" tuli paljon hyviä käytännön vinkkejä, asioista mitä en ollut tajunnut edes miettiä. Suosittelen lämpimästi. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Mänty Kirjoitettu May 23, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu May 23, 2015 Jännä, mulla kyllä tuli ihan hyvä fiilis Niinattaressa. Oli ystävällistä palvelua ja todennäköisesti pukuni sieltä otan. Saivat vielä seuraavalle päivälle pistettyä pikasovitusajan että myös äiti pääsi katsomaan pukua. Kävin myös Lavemissa (hyvä palvelu myös siellä) ja Stilissimassa, jossa oli myös ihan ystävällistä palvelua sinäänsä, mutta ei kokoja ilmeisesti edes tilattavissa. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
franny Kirjoitettu July 4, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu July 4, 2015 Stilissima on lopettamassa, eivätkä sen takia tilaa enää mitään. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nanshe Kirjoitettu July 25, 2015 Raportoi Share Kirjoitettu July 25, 2015 Stilissimassa hurja ryysis ja kiire loppuunmyynnin takia. Osa henkilökunnasta yrittää jaksaa hymyillä, osa ei. Lovebirdsissä ihan ok palvelu, myyjä ei kuitenkaan edes yrittänyt myydä mitään - ehkä mun kasvoista näkyi niin hyvin että mikään puku ei kiinnosta Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Nanshe Kirjoitettu January 26, 2016 Raportoi Share Kirjoitettu January 26, 2016 Helsingistä pukua etsivät! Keskustan Stockan City Outletissa roikkui muutama Pronovias alerekissä Oisko ollut ainakin Pronovias Odone ja pari muuta, suunnilleen kokoa 38. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Fiukkis Kirjoitettu December 1, 2016 Raportoi Share Kirjoitettu December 1, 2016 Helsingin Zazabellasta kehno kokemus. Selitin myyjälle tärkeimmät kriteerit pitsin, mallin ja olkaimellisuuden suhteen... hän alkoi vähän epävarmana plarailla pukurekkejä ja hetken päästä kehotti minuakin vähän katselemaan jos löytyisi jotain ja lähti itse hetkeksi palvelemaan ovesta tullutta uutta asiakasta. No minä siinä sitten katselin pukujen kankaita ja kokolappuja (koska kovin paljon muuta ei henkarissa roikkuvasta puvusta kannata arvioida), enkä löytänyt oikeastaan yhtään kiinnostavaa enkä oikein omaa kokoanikaan (aiemmissa liikkeissä sovitellut kokoja 42-46). Sitten muistin että olin laittanut puhelimeen ylös 5 nettisivulta löytämääni kiinnostavaa mallia ja kun myyjä tuli takaisin, niin katsottiin löytyisikö niitä heiltä ja missä koossa. Eipä löytynyt yhtäkään, missään koossa! Puvut olivat kolmea eri merkkiä, niistä osa olisi löytynyt Kaarinasta ja yksi Oulusta. Noh, jatkoimme rekkien penkomista ja myyjällä ei tuntunut olevan mitään hajua että mitä voisi edes ehdottaa minulle. Pukuja oli paljon ja ne oli aika tiukassa rekeissä ja kyllä mielestäni muutenkin myyjän pitää tietää missä on minkäkinlaisia ja kokoisia pukuja ja osata ehdottaa, ei asiakasta voi laittaa etsimään semmoisesta massasta. No pari ehdotusta myyjä sitten löysi ja sovitin ne, mutta ne eivät säväyttäneet millään tavalla. Välillä myyjä hyppäsi taas toisen asiakkaan pakeille ja minä sitten seisoskelin epäkiinnostava puku päällä peilin edessä. Kaiken kaikkiaan hyvin hataraa asiakaspalvelua sain ja kyllästyin koko hommaan tosi pian. Onneksi tuo ei ollut ensimmäinen sovitukseni, koska aika ankea ja toivoton kuva olisi jäänyt morsiuspuvun etsimisestä Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Lady Moon Kirjoitettu February 2, 2017 Raportoi Share Kirjoitettu February 2, 2017 Mun kokemukset tammikuulta 2017: Seremonia En varannut aikaa, vaan marssin vaan sisään. Myyjät huomioivat heti ja oman myyjän sain n. viiden minuutin sisällä siitä, kun olimme tulleet liikkeeseen. Palvelu oli todella ystävällistä, kuvia sai ottaa. Mielestäni Seremonian pukuvalikoima on aika suppea, mutta asiakaspalvelun puolesta suosittelen ehdottomasti. Zazabella Tänne varasin ajan. Myyjä oli aika nuori, mutta asiansa osaava. Ehdotteli aktiivisesti erilaisia pukuja ja jaksoi kiskoa päälleni kaikki 10+ mekkoa, jotka halusin sovittaa, osan kahteen kertaan. Ja oli todella ystävällinen ja mukava koko ajan. Puvuista sai ottaa kuvia. Täältä löysin kaksi vanhaa ehdokasta, joista toiseen lopulta päädyinkin. White Dress Stockalla Täällä mun mielestä aika hinnakkaat puvut, en tiedä löytyykö alle tonnin mitään. Esim. Pronoviaksen puvut olivat järjestään pari tonnia. Palvelu ystävällistä, joskaan mekkoja ei autettu päälle, mikä oli mun mielestä vähän hankalaa. Myymälätila on kyllä tyylikäs ja ihanat isot, koristeelliset peilit. Myös täällä sai ottaa kuvia. Onneksi puku löytyi näinkin lyhyellä etsinnällä, olisi varmaan mennyt hermot, jos olisi pitänyt vielä useammassa liikkeessä rampata. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tauriel Kirjoitettu October 24, 2018 Raportoi Share Kirjoitettu October 24, 2018 (muokattu) Jaanpa minänkin nyt sitten sovittelukokemuksia tänne kun the dress löytyi viime viikolla Seremonia oli oikein mukava kokemus, edullisia ja kivoja mekkoja, ei ajanvarausta. Ystävällinen palvelu. White Dress Stockalla ihan ok kokemus vaikkei oman näköisiä mekkoja siellä ollut ainuttakaan. Aika kallis paikka. Glamour oli ainutlaatuinen kokemus skumppineen kaikkineen! Ihania boho-tyylisiä mekkoja, mutta aika kalliita. Sovitus siis maksoi myös, mutta koko liike oli vain meidän käytettävissä ja sisälsi tarjoilut. Mukava kokemus kaikenkaikkiaan. Ystävällinen palvelu. Niinatar ei ollut minusta hyvä paikka. Aluksi piti täyttää lomake, johon tuli tosi paljon kaikkia tietoja, mm. millaista mekkoa etsin. Siitä huolimatta jouduin itse alkaa muoviläpysköiden kanssa selaamaan rekkejä, pukuja oli niin paljon ja niin ahtaasti rekeissä (+muovipusseissa!), että oli mahdotonta nähdä millaisia ne edes olivat ja yrittää merkitä sieltä mitä haluaa sovittaa. Myyjä ei tuntunut osaavan yhtään tuoda sellaisia mekkoja minulle sovitettavaksi, millaista olin lomakkeessa kuvaillut. Liikkeessä oli myös aivan liikaa sovittelijoita kerralla, liukuhihnatunnelma. Tuntui enemmän itsepalvelulta koko homma. Kaunis Morsian tänne ei tarvinnut myöskään ajanvarausta, liikkeessä oli kiireetön ja mukava tunnelma. Kaunis "morsiushuone" ja kauniita mekkoja. Täältä omani löytyi Palvelu oli ensimmäisellä kerralla ystävällistä, mutta sillä kerralla kun menin vielä kerran sovittamaan ja ostamaan mekkoni, oli paikalla melko ynseä myyjä, eri kuin edellisellä kerralla. Se vähän pilasi kokemustani liikkeestä mutta en antanut sen häiritä liikaa.. voi olla että en olisi ostanut liikkeestä jos hän olisi ollut ensimmäisellä kerralla "palvelemassa". Zazabella hieman samanlainen liukuhihnameininki, kuin Niinattaressa. Itse sai katsella rekit läpi että mitä haluaa sovittaa, vaikka oli aika varattuna.. myös mekot olivat samaa luokkaa kuin Niinattaressa, lähinnä pelkkää bling blingiä, mitä en itse hakenut. Mekkoja ei myöskään autettu päälle, tätä ei tapahtunut missään muussa liikkeessä! Muokattu: October 24, 2018, käyttäjä: Tauriel Magneetti 1 Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Magneetti Kirjoitettu October 24, 2018 Raportoi Share Kirjoitettu October 24, 2018 Kiva saada lukea tuoreista kokemuksista @Tauriel Itse aloitin etsiskelyn noin kuukausi sitten Lovebirdsistä ja Seremoniasta. Olin molempien palveluun oikein tyytyväinen, mutta ihan täydellistä pukua valikoimista ei vielä kuitenkaan löytynyt. Sain kuitenkin rajattua ajatuksiani tiettyyn suuntaan. Pidin kovasti Victoria & Vincentin puvuista, mutta valitettavasti sitä omaa suosikkiani ei ole vielä löytynyt sovitettavaksi. Merkin puvut tuntuivat mukavilta päällä ja istuivat hyvin. Myös Lillyllä oli pari boho-tyylistä pukua, jotka jäivät mietityttämään. Kävin myös Tampereella Morsiusgalleriassa, mutta valikoima ei oikein miellyttänyt eikä kokemus muutenkaan ollut niin ”juhlava”. Seuraavaksi ehkä sitten Kaunis Morsian tai kierros Turun liikkeissä... Tauriel 1 Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Rapsuttaja Kirjoitettu November 3, 2018 Raportoi Share Kirjoitettu November 3, 2018 Kävin viime kuussa sovittelemassa mekkoja neljässä eri paikassa ja The Mekko löytyikin sieltä neljännestä liikkeestä lopulta melko pienellä vaivalla. Tässä siis omat kokemukseni sovitteluista. Itse olen kokoa ~44, joten etukäteen vähän jännitin löytyykö minulle edes hyvin sovituskokoja, koska tiesin että suurin osa mekoista on suunniteltu pienemmille morsiamille. Kaikista liikkeistä sain kuitenkin useita mekkoja päälle, joskin vain kahdesta oikeasti mielestäni kauniita. Alla liikkeet siinä järjestyksessä kuin niissä kävin. Niinatar Etukäteisodotukset Halusin Niinattareen ensimmäiseksi, koska olin kuullut siellä olevan todella iso valikoima. Odotin myös Niinattaren pukujen olevan melko laadukkaita. Olin etukäteen kuullut sekä ylistävää että kovin negatiivista palautetta Niinattaren palvelusta, joten sen suhteen en tiennyt mitä odottaa. Palvelu Saamani palvelu oli todella ystävällistä ja minulle osunut myyjä oli kovin mukava. Hän ei kuitenkaan joko tuntunut oikein ymmärtävän mitä etsin, tai sitten liikkeestä ei vain löytynyt minulle lainkaan sopivia mekkoja, sillä kerta toisensa jälkeen hän toi minulle sovitettavaksi vain mekkoja, joiden tyylille olin jo aiemmin vahvasti sanonut ei. Luulen kyllä, että kyse oli nimenomaan valikoimasta, mutta ehkä myyjä olisi voinut jo aiemmin rohjeta sanoa, ettei heillä nyt vaan ole muunlaisia mekkoja, sen sijaan että vain toi sellaisia, joista kuitenkin olin jo sanonut etteivät ne miellytä. Myyjä kuitenkin tuntui aidosti haluavan auttaa minua, ja antoikin minulle lopuksi parin malliston nimet, joita kehoiti minua katsomaan netistä. Mukana olleet kaasoni kertoivat, että minulle osui heidän mielestään parhain myyjä, ilmeisesti muita kahta sovitusmorsianta auttaneet myyjät olivat heidän mielestään töykeämpiä. En kuitenkaan osaa tästä itse mitään sanoa. Sen tosin tiedän, että minun myyjäni yrittäessä johdattaa minua sovituskoppiin, kehotti yksi toisista myyjistä minua siirtymään odotustilaan istumaan, sillä sovitustilat olivat ahtaita ja varattu vain morsiamille. En tiedä miksi hän koki että minä en selkeästikään ole morsian, varsinkin kun nimenomaan seurasin oman myyjäni perässä, mutta oma myyjäni hänelle nopeasti korjasikin tilanteen. Omituiseksi koin myös, että kun kaasoni yrittivät kuvata muutamaa mekkoa, myyjä kielsi sen ja sanoi että heillä on tiukka sääntö siitä, että vain ehdottomat suosikkimekot saa kuvata. Olisin ymmärtänyt tämän muuten, mutta kaasot vahvistivat että kaikista kolmesta sovitusmorsiamesta tämä sääntö koski vain minua, sillä muiden kahden sovittelijan kaikista mekoista otettiin läjäpäin kuvia. Ilmeisesti tämän säännön valvominen riippuu siis vahvasti myyjästä. Valikoima Isoin miinus Niinattarelle tulee minulta valikoimasta, mikä tuli minulle aikalailla yllätyksenä, sillä Niinattaren valitsin ensimmäiseksi liikkeeksi nimenomaan koska olin kuullut siellä olevan suurin valikoima. Mekkoja olikin monia, mutta lähes kaikki näyttivät aivan identtisiltä keskenään, yhtään hiukankaan "erilaista" oli turha toivoa. Niinattaresta löytyi paljon jäykkiä ja kiiltäviä satiinipukuja (jotka olivat minulle ehdoton ei), ja vielä enemmän valtavia ja jäykkiä tyllihirviöitä (jotka olivat myös minulle vahva ei), mutta mitään pehmeästi laskeutuvaa tai hiemankaan näistä malleista poikkeavaa oli turha odottaa. Niinattaressa sovittelu onnistui kuitenkin selkeyttämään minulle hyvin mistä pidän ja mistä en, sillä ennen liikkeeseen saapumistani minulla ei ollut kovin selkeää käsitystä siitä mitä hain. Niinattaresta löytyi mekkoja, joissa oli yksittäisiä elementtejä mistä pidin ja joita tiesin seuraavissa liikkeissä etsiä. Luulen, että valikoima olisi ollut hieman isompi pienemmille morsiamille, ja pari kaunista mekkoa näinkin vilaukselta muiden sovittelijoiden päällä, joten voi olla että tämä ongelma on vain plus-koon morsiamilla. Myyjä kyllä kehoitti katselemaan eri malleja vielä netistäkin ja antoi minulle parin malliston nimetkin, ja kertoi että kaikkia näitä voidaan tilata isoissakin koissa. Nettimallistoista olisi löytynyt kauniitakin pukuja (ainakin mallien päällä), mutta en kuitenkaan halunnut tilata mitään pääsemättä sovittelemaan. Kokemuksen toimivuus Sovituskokemus Niinattaressa oli hektinen ja ahdistava, enkä voi nimittää sitä toimivaksi. Toki tähän varmasti vaikutti se, että sovitusaikamme oli lauantaina. Olimme liikkeessä n. 20 minuuttia ennen aikani alkamista ja sinä aikana minut ohjattiin plus-kokoisten morsianten rekeille ja kehoitettiin etsimään siitä mieleisiä mekkoja, jotka voisin merkitä renkailla sovitettavaksi. Mekkojen katselu itsenäisesti oli hankalaa ja lähes mahdotonta, sillä ne oli pakattu niin tiiviisti vieri viereen, ettei niistä saanut lainkaan selvää minkälaisia mekkoja ne olivat, ja kaikki tuntuivat näyttävän aivan samanlaisilta keskenään. Myös käytävät olivat ahtaita. Aikaa oli riittävästi niin, että ehdin ihmetellä myös pienempikokoisten morsianten valikoimat, ja niissä oli samat hankaluudet. Sovituskoppini oli mukavan tilavahko ja siellä oli sisällä iso peili. Myyjä auttoi kaikki mekot päälleni taitavasti. Varsinainen sovituspeili jaettiin kuitenkin muiden sovittelijoiden kanssa ja peilin edessä olli hyvin ahdasta. Liikkeestä poistuttua oli vähän sellainen olo, että ei minulle varmaan löydy yhtään mitään. Yhteenveto + Saamani palvelu oli hyvää ja ystävällistä, ja myyjä tuntui oikeasti yrittävän etsiä juuri minulle sopivaa mekkoa, vaikkei siinä onnistunutkaan. + Sovituskoppi oli melko tilava ja siellä oli myös iso peili. - Liiketilat olivat ahtaat ja yleistunnelma oli melko ahdistava ja hektinen. - Isoin miinus tulee valikoimasta, jota ei vaan millään tuntunut löytyvän kuin keskenään hyvin samanlaisia mekkoja. - Mekkoja ei saanut kuvata (paitsi ilmeisesti muut saivat) - Mekoista oli vaikea sanoa miltä ne näyttäisivät ennen kuin ne sai päälle. ~ Hintatasoa en osaa kommentoida, sillä en kysynyt hintaa sovittelemistani mekoista, koska yksikään ei miellyttänyt. Alussa minulta kuitenkin kysyttiin maksimibudjettia, ja taisin ruksata 2000-2500, joten teoriassa oli ainakin mahdollisuus että minulle tuotiin sovitettavaksi todella kalliitakin mekkoja. Jos tuotiin, niin en kyllä mitenkään erottanut niitä muista sovittelemistani. Mutta kuten todettua, en pysty sanomaan minkä hintaisia mekkoja sovitin, saattoivat ne olla edullisiakin. = En oman kokemukseni perusteella voi suositella Niinatarta hääpuvun etsintään. Minua pienemmille morsiamille saattaa ehkä olla vähän enemmän valikoimaa, mutta sovituskokemus jää silti kovin ahtaaksi ja hektiseksi, joten ainakaan kovin juhlavaa sovitusfiilistä sieltä ei kannata hakea. Sovittamani mekot eivät päällä myöskään tuntuneet erityisen laadukkailta. Zazabella Etukäteisodotukset Zazabellaan menin aika epäileväisin mielin, koska olin kuullut liikkeestä paljon negatiivista etukäteen, ja liikkeen eettisyys epäilytti. Toisaalta olin kuullut myös todella hyvää palautetta, joten ajattelin mennä omin silmin katsomaan. Zazabellalta toivoin Niinattaren tapaan isoa valikoimaa. Palvelu Zazabellassa myyjäni oli ihan ystävällinen, mutta ei oikein tuntunut kuuntelevan mitä hänelle puhuin, vaan hänen keskittymisensä tuntui olevan vähän muualla. Hän ei myöskään auttanut mekkoja päälle, paitsi paria jotka täytyi laittaa ylhäältä, ja nämäkin vain kun erikseen pyysin (myyjä yritti koettaa ehdottaa laittamaan ne itse alakautta, mutta se ei näiden mekkojen kanssa onnistunut). Myyjä ei ottanut oikein kantaa mihinkään, eikä ehdotellut mekkoihin muutoksia oikein edes kysymälläkään. Valikoima Zazabellan valikoima tuntui keskittyneen enemmän juhlapukuihin kuin morsiuspukuihin, mutta löytyi jälkimmäisiäkin jonkin verran. Vaikka mekkoja oli yhteensä huomattavasti vähemmän kuin Niinattaressa, löytyi täältä jo muutamia selkeästi toisistaan eroavia mekkoja, joskin suurin osa mekoista olivat silti kaikki Niinattaren tyyliin hyvin samanlaisia keskenään, eikä mikään radikaalisti eronnut muista. Zazabellasta löytyi pari mekkoa, joissa oli tosi kiva yläosa, ja pari joissa oli tosi kiva alaosa, mutta ei yhtään joissa molemmat olisivat mielestäni näyttäneet hyviltä. Kerroin tämän myyjälle ja yritin kysyä olisiko mitään mahdollisuutta löytää sellaista, joissa yhdistyivät nämä pitämäni elementit, mutta myyjä sanoi suoraan ettei sellaisia ole. Toisin kuin Niinattaressa, myyjä ei lainkaan maininnut että tilaamalla voisi löytyä erilaisiakin malleja, vaan tosiaan tyrmäsi vain suoraan ajatuksen siitä, että haluamanilaista mekkoa voisi heiltä saada. Myyjä vielä muotoli sanansa jotenkin niin, että kuulosti vähän siltä kuin haluamanilaisia mekkoja ei voisi ylipäätänsä olla olemassa. Zazabellasta lähtiessä olo oli melko turhautunut ja harkitsin hyvin vahvasti puvun teetättämistä, sillä tuntui siltä ettei liikkeistä ehkä oikeasti vaan voisi löytyä mieluista. Kokemuksen toimivuus Zazabella oli melkolailla yhtä hektinen kuin Niinatarkin, mutta palvelu oli huomattavasti heikompaa. Sovituskoppini sisällä ei ollut lainkaan peiliä, mikä tuntui vähän kummalliselta, koska tällöin en itse lainkaan nähnyt miltä mekko näytti päälläni ennen kuin kaasoni näkivat sen kun olin vasta kävelemässä sovituspeileille. Olisinkin tyrmännyt pari mekkoa jo sovituskopissa, jos ne olisi pystynyt siellä näkemään kunnolla. Peilailutila oli tilavampi kuin Niinattaressa, mutta toki sekin tuntui vähän hektiseltä kun se jaettiin niin monen morsiamen kanssa. Toki tähänkin varmasti vaikutti valitsemani ajankohta (sama lauantai, jona kävin Niinattaressakin). Yhteenveto + Mekkoja sai kuvata vapaasti. - Palvelun taso tuntui heikolta, vaikka myyjä olikin ihan ystävällinen. - Valikoima oli oli suppea, joskin asteen parempi kuin Niinattaressa ihan vain sen johdosta, että täältä sain päälleni sentään hieman toisistaan eroavia mekkoja. - Sovituskokemus tuntui hektiseltä ja ahtaalta. - Sovituskopeissa ei ollut peilejä. - Mekoista oli vaikea sanoa miltä ne näyttäisivät ennen kuin ne sai päälle. ~ Hintataso oli matalahko, mutta mekkojen laatukin tuntui matalahkolta, eli ehkä hinta kohtasi laadun tai oli hieman yläkanttiin? Minulle mieleisin mekko, josta en kuitenkaan siitäkään juuri pitänyt, oli n. 800€, joka olisi minusta ollut edullinen hinta maksaa hääpuvusta josta pidän, mutta tuntui kalliilta näistä mekoista. = En voi kokemukseni perusteella suositella Zazabellaa. Tämä oli ehdottomasti kehnoin kokemus näistä kaikista neljästä liikkeestä jossa kävin, koska en keksi oikein lähes mitään hyvää sanottavaa, vaikkei mikään ollut järisyttävän huonoakaan. Kokemus vaihteli neutraalin ja negatiivisen välillä. White Dress Etukäteisodotukset Halusin White Dressiin, koska Niinattaren ja Zazabellan jälkeen kaipasin sovituskokemusta, joka olisi rauhalllinen ja laadukas. Valikoima kuitenkin huoletti, koska olin kuullut ettei se ole kovin iso. Samoin pelkäsin liikkeen hintatasoa hieman. Palvelu Palvelu oli aivan erinomaista. Myyjä tervehti meitä heti liikkeeseen saapuessamme, ja alkoi palvelemaankin meitä heti saapuessamme, vaikka olimme paikalla n. 20 minuuttia ennen sovitusaikaani. Olimmekin tosin ainoat asiakkaat, mikä hämmästytti minua, koska oli kuitenkin viikonloppu. Myyjä kuunteli minua hyvin ja alkoi heti ehdottelemaan pukuja, jotka täyttivät kriteerini. Hän uskalsi ehdottaa myös kriteerieni ulkopuolelta mekkoja, joista kuitenkin pidin kovasti, eli hän selkeästi ymmärsi mitä halusin ja mikä minulle sopisi. Myyjä myös kommentoi mekkoja sovittaessani niitä. Palvelusta en keksi mitään negatiivista sanottavaa, vain ylistystä. Valikoima White Dressin valikoima oli mielestäni todella hyvä. Mekkoja ei ollut läheskään yhtä monta kuin Niinattaressa, mutta niitä oli silti hyvä määrä ja tämä oli ensimmäinen liike, josta löysin oikeasti paljon toisistaan eroavia mekkoja. Täältä löytyi mekko, jolla oli vahvat mahdollisuudet päätyä omakseni, ja kyseinen mekko oli vielä nimenomaan myyjän ehdottama, hieman omien kriteerieni ulkopuolelta. Lisäksi löysin toisen, josta tykkäsin melko paljon. Tämä oli ensimmäinen liike, joista yksikään sovittamani mekko ei mielestäni ollut ruma päälläni, vaan kaikki olivat kauniita ja näyttivät hyvältä, vaikka vain kaksi nousi selkeästi ylitse muiden. Kun lähdin White Dressistä, tunsin ensimmäistä kertaa oloni luottavaiseksi siitä, että kyllä minäkin voin näyttää kauniilta häämekossa. Kokemuksen toimivuus White Dress tarjosi minusta ehdottomasti toimivimman sovituskokonaisuuden kaikista neljästä liikkeestä joissa kävin. Valikoimaa oli miellyttävä ihmetellä, koska mekot olivat rekeissä tilavasti, eivätkä sullottuna täysin vieri viereen. Mekoissa oli kiinni myös laput, joissa oli kuvat mekoista mallien päällä, joten sai heti käsityksen miltä mekko voisi näyttää päällä. Sovituskoppi oli ihanan valtava ja siellä oli iso peili. Myös itse peilailutila oli iso ja tilava, ja näitä näytti olevan toinen samanlainen liikkeen perällä, eli ilmeisesti vaikka sovittelijoita olisi ollut useampiakin, olisi peilailutilan saanut silti kokonaan omalle seurueelleni. White Dress -sovituskokemus tuntui aidosti juhlavalta ja laadukkaalta ja kaikki toimi. Yhteenveto + Palvelu oli aivan erinomaista. + Valikoima oli iso ja laadukas. + Sovitustilat olivat todella tilavat ja toimivat. + Mekoissa oli laput, joissa oli kuva niistä mallien päällä, eli jo mekkoja katsellessa sai hyvän käsityksen siitä miltä ne näyttävät päällä. + Mekkoja sai kuvata vapaasti. ~ Hintataso oli korkeahko, mutta mielestäni mekot olivat hintansa arvoisia. Minulle mieleisin mekko oli n. 1500€, ja mekko oli sen verran kaunis että olisin siitä voinut tämän hinnan ilomielin maksaakin, ellen olisi löytänyt muualta The Mekkoa. En kuitenkaan kysellyt liikkeen yleistä hintatasoa, joten pidän ihan todennäköisenä että liikkeestä olisi löytynyt myös huomattavasti edullisempia ja kalliimpiakin mekkoja. = Ehdottomasti suosittelisin White Dressiä, jos vain budjetti sen sallii. Kokemus oli minulle kaikista sovituskokemuksista miellyttävin, ja The Mekkokin melkein löytyi täältä. Seremonia Etukäteisodotukset Seremoniaan halusin sovittamaan mekkoja, koska olin etukäteen kuullut siitä pelkkä hyvää. Olin myös erityisen kiinnostunut Maggie Sotteron mekoista. Toisaalta jännitti miten toimisi se, että liikkeen marssittaisiin ilman ajanvarausta, kun kaikkiin muihin liikkeisiin oli suositeltu varausta. Palvelu Palvelu oli mielestäni ensiluokkaista, enkä keksi siitä mitään valitettavaa. Kävin Seremoniassa lopulta kahdesti ja kummallakin kerralla minulla oli eri myyjä, jotka olivat molemmat todella mukavia ja ammattitaitoisia. Myyjät ehdottelivat hyvin makuuni soveltuvia mekkoja ja ottivat niihin kantaa. Molemmat sovituskertani olivat kahtena eri maanantaina - halusin liikkeeseen nimenomaan arkipäivänä, koska pelkäsin että viikonloppuna olisi ruuhkaisempaa. Ensimmäisellä kerralla olinkin liikkeen ainut asiakas ja sain myyjän heti, toisella kerralla myyjää jouduin odottelemaan vain muutaman minuutin. Valikoima Seremoniassa oli mielestäni hyvä valikoima. Olinkin jo etukäteen liikkeen nettisivuilta valikoinut joitain mekkoja, joita haluaisin sovittaa, mutta näistä taisin saada päälleni vain yhden tai kaksi. Yhtään Maggie Sotteroa ei löytynyt minulle sopivassa sovituskoossa, mikä harmitti koska pariin olin ollut erityisen ihastunut. Myyjä kuitenkin ehdotteli hyvin minun makuuni sopivia mekkoja, ja sain kuitenkin hyvän määrän kauniita mekkoja päälleni. Seremoniassa oli selkeästi toisistaan erottuvia mekkoja, jotka tuntuivat laadukkailta. Seremoniasta löytyi kaksi mekkoa, joista pidin erityisen paljon, ja joita jäin vielä viikoksi sulattelemaan, ennen kuin kävin sovittamassa molempia uudestaan ja päädyin valitsemaan niistä toisen. Seremoniasta lähtiessä oli oli jo tosi luottavainen siitä, että minullekin löytyy vielä kaunis mekko, ja jopa huomattavasti edullisemmin kuin olin toivonut. Kokemuksen toimivuus Kokemus oli oikein toimiva. Mekot olivat rekeissä sen verran löyhästi, että niiden selailu oli helppoa. En tosin muista oliko niissä kuvia siitä miltä mekot näyttäisivät päällä. Sovituskopit olivat melko pieniä, mutta hyvin niihin silti mahtui isommankin mekon kanssa, ja myyjä auttoi kaikki mekot päälle. Tämä oli ainoa liike, jossa sovittaessa piti käyttää sovitushuppua. Peilailutila oli iso ja tilava. Toisella sovituskerralla sain sen kokonaan itselleni. Jälkimmäisellä kerralla jaoin tilan toisen morsiamen kanssa, mutta tila oli niin iso, ettei tämä häirinnyt yhtään, vaan molemmat saivat "oman puolen" peilihuoneesta. Yhteenveto + Palvelu oli erinomaista. + Valikoima oli laaja ja sieltä löytyi useita kauniita mekkoja. + Sovitustilat olivat toimivat, ja erityisesti peilailutila oli iso ja viihtyisä. + Mekkoja sai kuvata vapaasti. - Maggie Sotteron mekkoja ei löytynyt minulle sovitettavaksi asti. ~ Hintataso oli mielestäni todella kohdallaan, joskin osuin liikkeeseen alennusmyyntien aikaan. Kahdesta suosikkimekostani toisen alennettu hinta oli n. 800€ ja toisen n. 1000€, jotka mielestäni molemmat olivat hyvin edullisia mekkojen laatuun ja kauneuteen nähden. = Ehdottomasti suosittelisin Seremoniaa. Sovituskokemus ja palvelu olivat molemmat ensiluokkaisia ja myös valikoima oli hyvä ja kohtuullisen hintainen. Täältä löytyi kaksi mekkoa, joista kummassakin olisin voinut kuvitella avioituvani, mutta erityisesti toinen tuntui vahvasti omalta. Magneetti and Tauriel 2 Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Magneetti Kirjoitettu November 4, 2018 Raportoi Share Kirjoitettu November 4, 2018 Ooh ihanan kattava analyysi! @Rapsuttaja Kokemuksesi perusteella taidan suosiolla skipata Zazabellan ja Niinattaren. Turun Sydänkäpyyn tilattiin sovituspuvuksi havittelemani malli ja tämän toimituksesta lähetettiin säännöllisesti tekstiviestejä, joten tämän palvelun perusteella odotukset ovat kovat! Jos ei kuitenkaan Turusta tärppää, pitää jatkaa Helsingin liikkeiden kiertelyä. Lovebirdsiinkin oli näköjään taas tullut pari potentiaalista pukua. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Vaniella Kirjoitettu September 21, 2019 Raportoi Share Kirjoitettu September 21, 2019 Kävin Kauniissa Morsiamessa ja Seremoniassa arkipäivänä päiväsaikaan ja sain sovittaa pukuja rauhassa, koska liikkeissä ei ollut muita asiakkaita. Molemmissa oli kiireetön tunnelma ja myyjät asiantuntevan oloisia ja mukavia. Molemmissa paikoissa myös autettiin puvut päälle ja siirreltiin rintsikoita, jotta avonaiset selät pääsivät oikeuksiinsa. Kauniissa morsiamessa valikoima oli aika pieni, mutta yksi ihan potentiaalinen mekko löytyi. Mielestäni se oli laatuunsa nähden kuitenkin hieman ylihintainen. Myyjä kuitenkin onnistui mallailemaan ja maalailemaan hyvän kuvan, millainen puku olisi pienten muutosten jälkeen. Vähän enemmän olisi voinut kuitenkin antaa tilaa omalle mielipiteelleni. Seremoniasta löytyi useampikin potentiaalinen mekko. Puvut olivat aika edullisia. Plussaa ehdottomasti siitä, että pukuja sai kuvata ja myyjä itseasiassa otti kuvat minulle, koska olin yksin liikenteessä. Sovitustila oli mukavan tilava. Lainaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.