Jump to content
Naimisiin.info

Kiina kutsuu


Recommended Posts

Kertokaahan minulle, miten menetellä. Tuleva mieheni on Kiinasta ja minä siis suomalainen. Hän haluaisi mennä naimisiin Kiinassa ja tulla sitten Suomeen tai muualle Pohjoismaihin, mutta eikö meidän tarvitse mennä Suomessa ensin naimisiin, että voimme hakea hänelle oleskelulupaa perhesyihin vedoten? Tai ei välttämättä ensin, mutta eikö avioliiton pidä olla Suomen lakien mukainen? Lisäksi meillä on eri uskonnot, joten kirkkohäitä emme voi järjestää missään, vaan siviilivihkiminen on ainut vaihtoehto.

Kaikki on uutta ja ihmeellistä, auttakeehan joku tietäväinen

Link to comment
Share on other sites

Avioliitto on Suomen lakien mukainen kun se on solmittu kyseisen maan lakien mukaan. Eli jos se on voimassa Kiinassa, hyväksytään se Suomessakin. Ei tosin automaattisesti, vaan siitä pitää tehdä ilmoitus maistraattiin ja siten se tulee voimaan myös Suomessa.

Eri kirkoilla on eri käytännöt. Yleensä kristillisissä kirkoissa Suomessa riittää, että toinen on kyseisen kirkon jäsen. Joissain tapauksessa ei kummankaan tarvitse olla, mutta taas jotkut kirkot vaativat molempien jäsenyyttä.

Kirkkohäät voi järjestää myös siviilivihkimisen (esim. Kiinassa) jälkeen avioliiton siunaamisen yhteydessä (esim. Suomessa).

Link to comment
Share on other sites

Ulkomailla voi mennä naimisiin siten, että liitto on virallinen Suomessakin  

Eli vihkimisen jälkeen avioliitto on virallistettava Suomen suurlähetystössä ja siellä varmasti osaavat neuvoa paremmin. Tietää siis vain enemmän paperisotaa kuin täällä päässä. Riippuu pitkälti myös Kiinan laista, mitä papereita tarvitset Suomesta vihkimistä varten. Esteettömyystodistus, lääkärintodistus tms. Jos haluat(te), voitte myös hankkia kirkossa avioliitolle siunauksen, vaikka itse vihkiminen olisikin maistraatissa. Siis jos itse kuulut kirkkoon.

edit. Pikkulilli kerkesikin kertomaan pitkälti samoja asioita  

Link to comment
Share on other sites

  • 9 months later...
Guest Turre(Guest)

Ava80

Oisi kiva tietaa miten teilla tassa jutussa kavi. itsekkin olen nyt miltei 1v asunut kiinassa avovaimoni kanssa ja olisi tarkoitus tulla suomeen ja aviointua.

Oliko teilla millainen ruljanssi tassa viisumin haussa ja joutuiko miehesi haastatteluun? ja miten muut asiat sujuivat ?  

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Poikkean aloituksesta, mutta ehkä tässä topicissa voisi vaihtaa myös muita kuulumisia suomi-kiina parien kesken. Miten häät ovat menneet? Miten sukulaiset suhtautuneet yms?

Oma avomieheni on kiinalainen, mutta hänellä on suomen kansalaisuus. Häät tiedossa vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta silti aihe kiinnostaa. Mies tahtoisi pitää häät sekä Suomessa, että Kiinassa. Kirkkoon emme kuulu, joten ehkäpä siviilivihkiminen ensin Suomessa ja juhlat täällä asuville sukulaisille ja sitten juhlat Kiinassa asuville miehen sukulaisille.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 years later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...