Oletko seurustellut suomalaisen kanssa?

[Elin@]

Niin. Minä en kerinnyt. Tapailin yhtä suomalaista heppua muutaman kerran, ennen kuin tutustuin mieheeni. Mutta ei sitä oikein seurusteluksi voi kutsua, jos tapaa toista noin viisi kertaa kahden kuukauden aikana.  

Miten teillä?

[Antsa]

Olen seurustellut, mutta niistä tiesi jo alkaessaan, ettei tule mitään. Parempaan kyllä "vaihdoin" kun otin ruotsalaisen herrasmiehen suomalaisen juntin sijaan...

Tällainen kokemus siis mulla, eikä todellakaan yleistys mun aikaisemmista seurustelusuhteista vaan absoluuttinen totuus.  

[Guest hinapulkka]

Mulla on ollut kaksi ihanaa suomalaista poikaystävää! Toisesta jäi ikäviäkin muistoja, mutta ensimmäisestä suhteesta ei ole pahoja muistoja oikein jäänyt, vaikka vaikeaa välillä olikin. Ei vaan oltu toisillemme oikeat. Tämän ensimmäisen miehen kanssa ollaan vieläkin, joskin hyvin harvakseltaan, yhteyksissä. Joitain säätöjä on sitten ollut ja täytyy sanoa, että kyllä suomalainen mies on hyvä mies, vaikka aina juntiksi haukutaankin. Hassua vaan, ettei mun kohdalle yhtään junttia sattunut   Miespuolisista kavereistakaan ei juntteja löydy. Eiköhän nää junttiudet sun muut "suomalaiset erityispiirteet" ala olla jo kuluneita aiheita ja myytin tasolla. Kun nimittäin kyllä täältäkin niitä juntteja löytyy.

Että en minä mistään erityisestä syystä tätä ulkomaalaista valinnut, sattui vain tämä sveitsiläinen olemaan sopiva mulle. Olisi tällainen varmasti Suomestakin löytynyt, ellei satsi (Schatz) olis ehtinyt ensin mua napata

Ei sillä kansallisuudella ollut merkitystä valintoja tehdessäni.

[Elin@]

Niin ketjun tarkoitus ei ollut suinkaan haukkua suomalaisia miehiä. Ihan yleisen kysymyksen heitin vain.

[herne]

Elämäni kahdesta Tärkeästä Kumppanista ensimmäinen oli suomalainen, nykyinen on englantilainen. Ainoa merkittävä ero suhteissa on kieli. Sille ei voi mitään, joten sen kanssa on elettävä.

Loppujen lopuksi kansallisuus on "luonteenpiirteistä" vähäpätöisin kun sen sielunkumppanin löytää...

[L B]

Mulla oli muutama Suomalainen poikaystava ennen tata nykyista (joka tosin ei ole enaa poikaystava, vaan aviomies). Niin ja sitten oli tietty niita saatoja ja perusdeittaulua myos Suomalaisten kanssa. En mina todellakaan mitaan ulkomaalaista miesta etsinyt, painvastoin.

[Fifi]

Olenhan toki... ja muutama muukin kansallisuus on tullut testattua... mutta paadyin brittiin - siksi etta han on minulle se sopivin eika silla ei ole mitaan tekemista synnyinmaan kanssa.

kyllä suomalainen mies on hyvä mies, vaikka aina juntiksi haukutaankin. Hassua vaan, ettei mun kohdalle yhtään junttia sattunut. Miespuolisista kavereistakaan ei juntteja löydy. Eiköhän nää junttiudet sun muut "suomalaiset erityispiirteet" ala olla jo kuluneita aiheita ja myytin tasolla. Kun nimittäin kyllä täältäkin niitä juntteja löytyy. .

Taysin samaa mielta!

[Finnmarie]

"Virallisesti" en ole suomalaisen miehen kanssa koskaan seurustellut - säätöjä tietysti riitti  

Ainoa vakavamielinen exä on myös ulkomaalainen... ja sen suhteen jälkeen vannoin, ettei minua enää ulkomaanelävät saa  

En todellakaan siis pidä suomalaisia miehiä jotenkin huonompina (mitä nyt kaikki miehet on tuota Hasiani huonompia kuin ulkomaalaisia - kaikki kun ollaan yksilöitä (latteuksien latteuksia, pidämpä suuni kiinni)

[Rosarot]

Olen seurustellut parinkin suomalaisen kanssa. Muutamia teinijuttuja ja sitten yksi ihan useamman vuoden avoliitto. Ei sen päättymisellä suomalaisuuden kanssa mitään tekemistä ollut, kuten ei nykyisen suhteen alkamisella ulkomaalaisuuden kanssa. Olin jo tutustuessamme ollut niin paljon tekemisissä ei-suomalaisten kanssa ja tottunut kulttuurien erilaisuuteen, että mukana ei juurikaan ollut edes sitä tyypillistä eksotiikka-faktoria, mikä monessa suhteessa antaa alkusysäyksen.

En enää voisi kuvitella seurustelevani suomalaisen kanssa, mutta sehän nyt johtuu ihan siitä, ettei tässä enää ole tarkoitus miestä vaihtaa, vaan suunnittelemme kyllä (ruusunpunaista) loppuelämää yhdessä

[Mollu]

Olen seurustellut vakavammin yhden suomalaisen miehen kanssa. Ihan kiva se oli. Sitten seurustelin vakavasti aika kauan puoliksi saksalaisen ja puoliksi suomalaisen miehen kanssa. Ihan kiva sekin. Ja nyt jo 6 vuotta saksalaisen. Ihan ehdottomasti tosi hyvä mies  

Tosin tällä tuskin on paljon tekemistä kansalaisuuden kanssa.

Niin ja lyhyempiä ja pidempiä säätöjä on ollut suomalaisten ja muunkin maalaisten miesten kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että sanonnassa "suomalainen mies ei puhu eikä pussaa" saattaisi ehkä olla jotain perää. Mutta voinhan sanoa vain omien kokemusteni perusteella.

Eikä ole tarkoitus haukkua ketään. Suomalaiset miehetkin on ihan mainioita miehiä  

[Guest moppelchen]

Juu, tulihan sitä säädettyä ihan urakalla ennen kuin just ja just 19-vuotiaana maailmalle (Saksaan) lähdin, alunperin au pair-keikalle ja sille tielle jäin. Pisin "suhde" suomalaisen kanssa taisi olla se ihan ensimmäinen 13-vuotiaana, sentään yli 4 kuukautta.

3 pitempää suhdetta on nyt ehtinyt vuosien aikana jämptien (??) sakemannien kanssa kertymään. Nykyisen ajattelin pitää seuraavat vuosikymmenet, ei kai tässä muuten naimisiin tekisi edes mieli.

[Jeann]

Vuosia seurustellut eri suomalaisten miesten kanssa, tapasin mieheni kun olin 24.

Empä kaipaa ketään takaisin.

[Bluebird]

Minullakaan ei ollut mahdolisuutta olla suomalaisen miehen kanssa. Elin railakasta sinkkuaikaa lukiossa, kunnes rakastuin tulevaan mieheeni 18-vuotiaana.  En ole koskaan tuntenut syvää yhteyttä suomalaiseen mentaliteettiin, joten jotenkin minulla on sellainen fiilis, etten jäänyt paljosta paitsi. (oma henk. koht. kokemukseni, joten älkää nyt vaan vetäkö papuja nenään...)

[Graintad]

Pari suomalaista oli ennen tota nykyistä... Mulla kävi huono tuurii niiden suomalaisten kanssa, täysin idiootteja molemmat... Tää nykyinen on aivan ihana, sulonen mies... Ei siinä ole kyse mistä maasta on, S on vain se oikea mulle...  

[Elina-Estella]

Olen kanssa seurustellut kahden suomalaismiehen kanssa ennen sulhoani. En usko että tömö liittyy kansalaisuuteen, vaan enemmän siihen mystiseen satukseen ja sielunkumppanuuteen. Ja johdatukseen ja sattumaan... Ja täytyy kyllä myöntää, että on niitä eroavaisuuksiakin alkanut huomaamaan, sekä hyvään että pahaan kallistuvia. Mutta näin on hyvä silti.

[Niina73]

Olen seurustellut muutaman suomalaisen miehen kanssa, yhden kanssa ehdin jopa kihloihin asti. Huonoja muistoja ei muuten ole, mutta ei tuntunut kohtaamistani suomalaisista miehista loytyva mun tempperamentille vastinetta - ja tama ei ole sen 'vika' etta on suomalainen!! Muut pitka aikaiset suhteeni ovat olleet kyproksen-kreikkalainen ja tama nykyinen britti, josta tulee aviomies parin kuukauden paasta!!!!  

[prittastiina]

Tottakai. Eikä ole huonoa sanaa sanottavana. Tosin verbaalista vastusta löytyy paremmin tästä nykyisestä miehestä eikä mieheni säikähdä vähästä minun äkkinäisiä tunteenpurkauksia. Eli rauhassa saan olla niin temperamenttinen kuin olenkin, sopivan olen löytänyt. (Tosin yhtä hyvin voisi olla suomalainenkin.)

[Cucciola]

Olen seurustellut suomalaistenkin miesten kanssa. Parin exan kanssa oli useita vuosia kestaneet suhteet ja asuttiinkin yhdessa. Olen myos seurustellut ulkomaalaisten kanssa aikaisemminkin, ennen tata suhdetta.

En niinkaan ajattele, etta seurustelen jonkin tietyn kansalaisuuden kanssa, vaan paremminkin kukin heista on ollut ihka oma persoonansa, tavallinen kundi  

[marija]

En niinkaan ajattele, etta seurustelen jonkin tietyn kansalaisuuden kanssa, vaan paremminkin kukin heista on ollut ihka oma persoonansa, tavallinen kundi

Juurikin näin.Alkuun ehkä ajattelee sitä kansalaisuutta enemmän,mutta eipä sillä myöhemmin ole kauheasti merkitystä.Jos kemiat pelaa niin ne pelaa,kansalaisuudesta viis.

Itsellä myös pari pidempää juttua suomalaisten poikien kanssa,ja irkkuvuosinani seurustelin pitkään englantilaisen pojan kanssa,mutta nyt siis onnellisesti perulais-brassimiehen kanssa menossa naimisiin.

[tuikku1]

Olen seurustellut, pari vakavaa suhdetta ollut. Viimeinen oli 7 vuoden seurustelu, josta 5 avoliitossa. Ei mulla ollut aikomusta ulkomaalaista ottaa...olin vannonut suomalisuuden nimiin.. edelleenkin, vaikka mies muualta onkin

[OZ_Bride]

Mä itse en oo koskaan seurustellu suomalaisen kanssa. Tiesin jotenkin jo ala-aste ikäisenä että englantia sitä tullaan puhumaan loppu ikä ja yhden englantilaisen ja muutamien amerikkalaisten jälkeen päädyin yhteen australialaisen kanssa ja löysin hänestä sen oman prinssini.  

[Guest Tennis]

Minulla oli kolme vakavaa suhdetta ennen tätä skottimiestäni, kaksi suomalaisen miehen ja yksi ulkomaalaisen kanssa.

En luonnollisestikaan seurustele kansallisuuden vaan ainutlaatuisen luonteen kanssa, mutta jotenkin pohdituttaa se kun lukee täältä kommentteja, joissa kerrotaan ettei olla seurusteltu suomalaisen, siis samoja juuria edustavan ihmisen kanssa laisinkaan. Juuret - en keksi parempaa sanaa, koska en halua rajata sitä pelkkiin 'arvoihinkaan' - on jotain sellaista, jota ei sanota ääneen, ja joka sitoo automaattisesti kahta saman kulttuurin ihmistä, ovat he sitten kuinka eriluonteisia tahansa.

Joskus katson ystäväpariskuntiani, ja näen heidän suhteessaan sellaista automaattista toisen syvempää ymmärtämistä, jota toivoisin meillekin. Mieheni ymmärtää tietysti minua ja kuuntelee, kun yritän selittää, muttei hän koskaan voi ymmärtää sitä syvempää taustaa asioille ja hän pystyy omaksumaan asioita vain käytännön esimerkkien kautta ja silloinkin vain tiettyyn tasoon asti (ainakin tältä minusta tuntuu).

Sielunkumppanuus, jota mieheni kanssa tunnen, on jotain muuta kuin juuria, ja tietysti tärkempää, mutta silti väitän, että on joitain muitakin kuin käytännön ja tapakulttuurin, mentaliteetiksikin kutsuttuja, eroja siinä seurusteleeko oman kulttuurinsa edustajan vai ulkomaalaisen kanssa.

No oli vähän tajunnanvirtaa, mutta sitoakseni tämän alkuperäiseen aiheeseen sanon, että olen todella tyytyväinen, että olen vakavasti seurustellut suomalaisen kanssa, koska tiedän mistä "jään paitsi", ja että minun on kompensoitava sitä muualla (suomalaisten ystävieni kanssa, suomalaisia kirjoja lukien jne.). Itsestäänselvää lienee, että olen saanut itse todella paljon toisen kulttuurin edustajan kanssa seurustelemisesta enkä kehenkään vaihtaisi ei-suomalaista aarrettani.

Tajusikohan kukaan mitä tarkoitin?

[Exotica74]

Hm... Mä olen kyllä tsekkiläisen mieheni kanssa kokenut jotenkin myös kulttuurista yhtenäisyyttä. Ehkä maata enemmän siihen vaikuttaa se, että jotenkin perheemme ovat olleet arvoiltaan samankaltaisia. Tsekillä on hiukan samallainen historia kuin Suomella ja arvot siellä ovat jotenkin maanläheisiä. Arvostetaan 'yksinkertaisia' asioita. Toki niitä eroja myös löytyy, mutta jotenkin mieheni on kuin suomalainen poika ja samalla tsekkiläinen poika.

    Yhden eron olen huomannut, että suomalaiset ovat ehkä enemmän isänmaallisia ja mäkin alan mieheni kanssa puhuessa kuullostaa nationalistilta melkein, vaikka en koe itseni mitenkään erityisesti sellaiseksi...

[zlato]

Kaikki suhteeni ennen tätä nykyistä ovat olleet suomalaisten miesten kanssa. Yhden kanssa olin kihloissakin.

Opiskeluaikoina olin parissa paikassa vaihdossa ulkomailla, mutta aina oli suomalainen poikaystävä kotona odottamassa.

[Kea]

Tennis puhuu asiaa. Vaikka kuinka hyvin ymmarran miestani (tulevaa) ja han minua, en kuitenkaan usko, etta ymmarrys on samanlaista kuin kahdella suomalaisella. Ei han tieda kuka on Katri Helena tai mika on potkulkelkka. Se taytyy hanelle selittaa, ja silti esim. naihin liittyvat tunneasiat jaavat eri tasolle kuin suomalaisella. Miestani en mihinkaan vaihtaisi, mutta tosiasia on, etta suhde on erilainen kuin se olisi jos han olisikin suomalainen.