SAA LUKITA! Ohjeita USA:n viisumeiden hakuun K-1 (kihlattu)

[Heidi*]

Katoin just et jos laitan postin mukana niin 15kg saa 75e:lla... Luulen et se tulee halvemmaksi, kun mitä todennäkösemmin AA rahastaa multa vielä yhden laukun siellä Dallasissa, ja sitten mulla onkin laukulle yhtäkkiä kertynyt hintaa ainakin 150e. Onneks mulla on jo kaikki kesäkamat siellä, niin ei tarvii niiiin paljoo raahata. Mut aina sitä painoa jostain kumman syystä ilmestyy

Mä laitan aina kans destination-osoitteen, just esim jenkkeihin mennessä siipan osoitteen (tulevan kotiosoitteen! ) ja Suomeen päin tullessa tän mun kaverin osoitteen, missä nyt oon suomiaikoina asustellut. Ja jenkkeihin mennessä mun jenkkinumeron ja suomeen tullessa mun suomi-numeron

[Heidi*]

Mulla tais kestää reilu neljä kuukautta AOS-papereiden lähetyksestä siihen että sain Green Cardin - me saatiin RFE mun rokotuksista mutta meitä ei haastateltu. Mr. Borgström Eirassa ei ollut merkannut mitään vesirokon kohdalle, joten USCIS mielestä multa puuttui kyseinen rokote (vaikka toki olen siis sen sairastanut). Kävin siis lääkärissä siirrättämässä Suomesta saadun todistuksen tiedot täkäläiselle kaavakkeelle, maksu tais olla jotain about $50 ja lähin lääkäri löytyi onneksi kilsan päästä kotoa. Ottakaahan varuilta siis vielä kopsu siitä lääkäritodistuskopsusta ennen kuin lähetätte paperit AOS-hakemuksen mukana .

Mä olen tainnut laittaa laukkuihin aina vain destination-osoitteen...ja spostin sekä puhelinnumeron. Mutta tosiaan Mrs. Cat sullahan on destinationosoite sama kuin homeosoite joten ei huolta !!!!

Mä olen kantanu ylimääräisiä laukkuja KLM:llä sekä Icelandairilla. Icelandairilla toinen laukku on ilmainen, ja KLM:llä se muistaakseni oli jotain €75. Mutta mun ei ole tarvinnut noilla reissuilla vaihtaa USA:n puolella lentoa... lentoyhtiöt rahastaa nykyään niin kaikesta, että varmaan joutuis maksaa uudelleen ylimääräsestä laukustakin.

Mä sain kopiot siitä lääkärintarkastuksesta, mutta just kattelin sitä rokotuskorttia ja mä en ymmärrä niistä lyhenteistä mitään.. :/ Sen tiedän, että 2006 oon saanut "paketin" jossa on jäykkäkouristus, raivotauti ym. jotain näitä perusjuttuja ja nyt otin polion tehosteen sillon tarkastuksen yhteydessä. Hepatiittejä mulla ei muuten sitten ole ollenkaan,(on ihan laiskuuttani jäänyt ottamatta, kun se on vieläkin tosi monimuikaista!) Borgström ei sanonut niistä mitään eikä influenssasta ym. Pitääkö ne mun vielä hakea? Ja oon kanssa sairastanut vesirokon, mutta ei tohtori edes kysellyt siitä mitään, eli en tiedä/ymmärrä noiden lomakkeiden perusteella onko se merkannut siihen mitään vai ei.

No mut ainakin oon perusteellisesti (No tai mr. Borgström ei nyt kovin perusteellinen ollut ) testattu ja tutkittu yksilö, ja voin hyvillä mielin sen puoleen lähteä reissun päälle

[Epätoivoinen]

Mä sain kopiot siitä lääkärintarkastuksesta, mutta just kattelin sitä rokotuskorttia ja mä en ymmärrä niistä lyhenteistä mitään.. :/ Sen tiedän, että 2006 oon saanut "paketin" jossa on jäykkäkouristus, raivotauti ym. jotain näitä perusjuttuja ja nyt otin polion tehosteen sillon tarkastuksen yhteydessä. Hepatiittejä mulla ei muuten sitten ole ollenkaan,(on ihan laiskuuttani jäänyt ottamatta, kun se on vieläkin tosi monimuikaista!) Borgström ei sanonut niistä mitään eikä influenssasta ym. Pitääkö ne mun vielä hakea? Ja oon kanssa sairastanut vesirokon, mutta ei tohtori edes kysellyt siitä mitään, eli en tiedä/ymmärrä noiden lomakkeiden perusteella onko se merkannut siihen mitään vai ei.

No mut ainakin oon perusteellisesti (No tai mr. Borgström ei nyt kovin perusteellinen ollut ) testattu ja tutkittu yksilö, ja voin hyvillä mielin sen puoleen lähteä reissun päälle

Heidi, raivotauti Raivotautiin saa sarja-injektioita vain jos raivotautia sairastava eläin puree sua ja raivotautia vastaan pitää aloitaa vastalääkitys! Raivotautia ei Suomessa ole, joten mitään raivotautirokotuksia et kyllä ole saanut Hepattiittirokotukset olis kannattanut Suomessa ottaa, mutta toki voit ottaa ne USA:ssakin. Twinrix on rokotteen nimi ja se on kauheen kätsy, kun se suojaa sekä A sekä B -hepatiiteilta. Twinrixiä tulee yhteensä 3 piikkiä: perusrokotukseen kuuluu kolme annosta, joista toinen annetaan kuukausi ja kolmas puoli vuotta ensimmäisen annoksen jälkeen. Kun suojaa tarvitaan nopeasti, voidaan poikkeustilanteessa yli 15-vuotiailla käyttää aikataulua 0, 7 ja 21 vrk. Tällöin tarvitaan neljäs annos rokotetta 12 kk:n kuluttua.

t. nurse

[Epätoivoinen]

Vielä näistä isoista asioista: miten te rapakon takana olevat olette selättäneet koti-ikävän??? Koti-ikävän Suomeen, suomen kielen ikävän ja ikävän perhettä ja ystäviä kohtaan??? Puhuttiin taas eilen 3 tuntia Skypessä ja mies oli kovin huolestunut ja peloissaan siitä, että jossain vaiheessa muhun iskee kauhee koti-ikävä ja haluan muuttaa USAsta takaisin Suomeen. Tilastotkaan ei kauheesti oo tässä asiassa mun puolella, kun viime kesänä ollessani 3kk siellä, ehdin jo siinä ajassa potea koti-ikävää (ikävä perhettä, ystäviä, suomen kieltä), vaikka siis vihaan Suomea ja vihaan olla täällä Suomessa. Eikä kauheesti vakuuta sekään, että aikaisemmin olen ottanut avioeron ihan omatoimisesti, kun kävi elämäntilanne ex-miehen kanssa pännimään.

Ja kun puhutaan siitä, että "kyllä mä tiedän mitä teen, olen 100 % varma, olen tehnyt päätöksen" - niin c'mon, ei tällä palstalla kukaan tiedä mitä elämältään haluaa joskus 5 vuoden päästä, vaikka ois kuinka 'päättänyt'! Mä olin mun entisen miehen kanssa 7 vuotta yhdessä ja kun mentiin naimisiin, niin olin todellakin päättänyt ja todellakin 100 % halusin olla sen miehen kanssa lopun elämääni yhdessä. Mutta kaikki muuttui vuosien saatossa ja sitten vuosien kuluttua en enää halunnutkaan, vaan kasvettiin erilleen. Eli ei tämä elämä mene aina niin, että "nyt haluan, nyt olen päättänyt, joten tämä pitää..." vaikeaa selittää. Ennen ekaa avioliittoani olin paljon sinisilmäisempi ja naivimpi näissä asioissa.

[Epätoivoinen]

MrsCat, 16.11 on varattu lennot (Ja paluu 20.1.2013, no sitähän nyt en tietenkään käytä, mutta yks suuntanen olisi ollut melkein 4000e niin tuo menopaluu on ihan hyvä vaihtoehto 750e:lla ) Eli Helsinki-Lontoo-Dallas-Springfield, miellyttävät 19h taas matkustusta .

Hurjat lennot ja hurja matkustusaika! Mä lähden 28.11.2012 ja lennän BA:lla myös, mutta lennot ovat siis vain itä-rannikolle eli Helsinki-Lontoo-Boston Mutta kattoo taas, että pääsenkö edes maahan, vaan onko edessä taas kuulustelut kentällä ja mahdollinen karkoitus, my god!

[Guest PennyV]

Mun koti-ikavaan auttaa kaverin ja perheen postittamat jutut, veli toi taalla kaydessaan ruisleipaa, ja mulla on Hans Valimaen "Mummola"-keittokirja, josta olen pikkuhiljaa opetellut vasaamaan mm. ruislimppua. Olen talla viikolla tehnyt kotona jogurttia, tuorejuustoa, graavilohta, ruislimppua, ja just asken otin uunista ulos kaalipiirakan.

Naikkarit paikkaa vahan sita suomenkielen "hopottelytarvetta". Yritetaan miehen kanssa matkustaa ensi vuonna suomeen, kun kerran lupauduin mm. kaverin haihin kaasoksi. Eli siihen mennessa olen ollut USAssa melkein 2.5v putkeen. Ma en onneksi hirveasti luontoa ja ihan lahiperhetta, ja lahiperheeseen kuuluvia karvatassuja lukuunottamatta ole kaivannut. Ja kun kerran asun osavaltiossa, joka kulttuurinsa puolesta on hyvin suomenkaltainen, niin ero ei nyt ole oikeasti kamala.

Taallahan on aika iso skandinaavipopulaatio, ja valilla tormaa suomenkielentaitoisiin esimerkiksi Redmondissa Microsoftin konttorien seudulla. Jos sanon kalakauppiaalle, etta tartten tarpeeksi tuoretta lohta graavaamiseen, ei tartte selittaa, mista puhun, kerran oli kalatiskin pojalla tyttoystava kotoisin Kuopiosta. Ja muistaakseni olen kylla maininnut ennenkin tassa ketjussa, mutta taalla on myos suomikoulu, eli lapset saa altistettua suomen kielelle sitten joskus.

http://www.finnishschoolofseattle.org/

[Heidi*]

Hih kiitos oikaisusta Ei mulla oo katos mitään hajua, että mitä piikkejä muhun on pistelty, auliisti vaan nostan hihan ylös kun joku käskee Eli mitäs siihen sellaseen peruspakettiin sitten oikeasti kuuluu? Eli nyt kun on polio ja jäykkäkouristus, niin muistaakseni siinä on joku kolmaskin... Mutta tosiaan ne hepatiitit mua vähän harmittaa, kun joskus sain jostain lääkäriltä sen reseptinkin, mutta sitten olisi pitänyt mennä apteekkiin ja hakea ne, ja sitten mennä tääs lääkäriin/terkkarille tms joka olis pistänyt ne muhun. Saamattomana ihmisenä se jäi sinne kaapin pohjalle pölyttymään ja vanheni. Ja tosiaan nyt se Borgströmin pentele ei vaatinut kuin sen polion tehosteen... No pitää hakea se sitten sieltä, tai jos nyt vielä kerkeis aloittamaan sen täältä käsin ennen kuin lähden...

Joo ja ei nämä kyllä mitään helppoja ratkaisuja ole... Asuin jenkeissä Kansas Cityssä elokuu2010-syyskuu2011, mutta se oli tavallaan erilaista kun tiesin, että olen tulossa Suomeen jossakin vaiheessa, plus että mulla oli duunipaikka ja suomalainen kämppis. Viimeisen vuoden mä oon ollut puolet ja puolet Jenkeissä ja Suomessa, ja jenkeissä oloaikana en oo tehnyt duunia tms. Asiaa on helpottanut se, että seutu on tuttua ja sieltä löytyy jo kavereita. Mutta tosiaan, esim. viimeks kun mä olin siellä sen 2kk heinä-syyskuussa, niin kyllä siinä oli monia vaikeita hetkiä. Mun siippa kun asustelee noin 2,5h matkan päässä sieltä Kansas Citystä, ja meillä tuntui olevan joka viikonloppu jotain kissanristäisiä, niin ei keretty sinne käymään kuin kerran. Eli ts. en juuri ollenkaan päässyt tapaamaan omia kavereitani, kun ei mulla siellä Springfiedissä vielä oikein asu muuta kuin tuttuja. Alkoi kyllä ahdistaa ihan täysillä, ja kun ei ollut ketään muuta kehen purkaa se kun siippa-parka, niin tuntui pahalta.

Ja vaikka oli ihan kauheeta tulla takas Suomeen, niin hitsi, että oli kivaa nähä omia kavereita Eli kyllä se sopeutumista vaan vaatii... Varsinkin kun ei ole duunissa, ja tuntuu, ettei ole mitään omaa vaan on täysin riippuvainen siitä toisesta. Mutta kyllä mä hyvillä mielin oon lähdössä, ja nyt ei tarvitse enää laskea meen yhteisiä viikonloppuja eli voin hyvillä mielin sillon tällön useemmin reissata itseksenikin sinne KC viettämään kaveri-vloppua. Ja ens keväälle me ollaan puuhaamassa muuttoa sinne kuitenkin...

Mutta ikävä tulee ihan varmasti Suomeen, kavereita, perhettä jne. Vaikka viihdynkin jenkki-kulttuurissa...

Mutta tosiaan, kyllä sitä aina itsekin välillä miettii ja äiti varsinkin jaksaa muistuttaa, että mitä JOS. Eli jos tunteet haalenee tai muuten vaan tulee eroavaisuuksia, kun arki oikein kunnolla alkaa. Mut sitähän meistä ei voi kukaan tietää, pitää vaan heittäytyä täysillä siihen tunteeseen, mikä sillä hetkellä on, ja miettiä sitten myöhemmin jos ongelmia tulee vastaan. Kyllä tää, että on nyt virallisestui vuosi asuttu kahdessa eri maassa ja oltu pitkiä aikoja erossa, niin kyllä se on vahvistanut tätä suhdetta eli en usko, että me ihan heti ekaan ongelmaan kompastutaan. Tunteet on vain vahvistunut erossaolo aikana. Joskus toki erossaolo-aikana alkaa miettiä, että onko tää sen arvosta jne ja sitten välillä on hassu tunne nähdä ja koskea toista parin kuukauden näkemättömyyden jälkeen. Mutta ihan hetkessä siihen sopeutuu, että se toinen on siinä taas ja tuntuu taas niin hyvältä Tuntuu, että tunteet vahvistuu vielä melkein enempi sillon kun ollaan yhdessä, kun on niin hyvä vaan olla siinä. Mutta kyllä se muutto on riskin arvoinen asia. Ei mitään voi saavuttaa, jollei jostain sitten luovukkin (yäks, mitä kliseitä!). Tsemppiä, kyllä se siitä.

Ja jos sä sinne Bostoniin meet, niin mehän voidaan järkätä jotain suomityttöjen tapaamista jonnekin päin jenkkejä Sitten voidaan viikonloppu hengailla yhdessä, höpöttää suomea ja vaihtaa ajatuksia kaikesta mieleen tulevasta Se helpottaa ainakin hiukan

Mitä tulee lentoihin, niin mä oon jo ihan tottunut Mä oon reissannut pienestä pitäen, yksinkin ja pitkiä lentoja, joten ylees mä syön sen eka aterian ja otan pari viiniä ja sammahdan siihen asti, kun seuraava ateria saapuu Lyhimmillään tuonne Springfiediin pääsee yhdessä vaihdolla suoraan Helsingistä Chicagoon, mutta AA on niiiiiin ankea matkaväline... Ja nyt hinnat oli paremmin kohdillaan BA:lla, niin se oli helppo valinta. Siellä on vielä palveluakin tarjolla...

Kauan meinasit jenkeissä olla tällä kertaa?

[Heidi*]

Mun koti-ikavaan auttaa kaverin ja perheen postittamat jutut, veli toi taalla kaydessaan ruisleipaa, ja mulla on Hans Valimaen "Mummola"-keittokirja, josta olen pikkuhiljaa opetellut vasaamaan mm. ruislimppua. Olen talla viikolla tehnyt kotona jogurttia, tuorejuustoa, graavilohta, ruislimppua, ja just asken otin uunista ulos kaalipiirakan.

Naikkarit paikkaa vahan sita suomenkielen "hopottelytarvetta". Yritetaan miehen kanssa matkustaa ensi vuonna suomeen, kun kerran lupauduin mm. kaverin haihin kaasoksi. Eli siihen mennessa olen ollut USAssa melkein 2.5v putkeen. Ma en onneksi hirveasti luontoa ja ihan lahiperhetta, ja lahiperheeseen kuuluvia karvatassuja lukuunottamatta ole kaivannut. Ja kun kerran asun osavaltiossa, joka kulttuurinsa puolesta on hyvin suomenkaltainen, niin ero ei nyt ole oikeasti kamala.

Taallahan on aika iso skandinaavipopulaatio, ja valilla tormaa suomenkielentaitoisiin esimerkiksi Redmondissa Microsoftin konttorien seudulla. Jos sanon kalakauppiaalle, etta tartten tarpeeksi tuoretta lohta graavaamiseen, ei tartte selittaa, mista puhun, kerran oli kalatiskin pojalla tyttoystava kotoisin Kuopiosta. Ja muistaakseni olen kylla maininnut ennenkin tassa ketjussa, mutta taalla on myos suomikoulu, eli lapset saa altistettua suomen kielelle sitten joskus.

http://www.finnishschoolofseattle.org/

Missourin alueella taitaa heikosti olla noita suomijuttuja tai ylipäänsä mitään skandinaavista Pandan lakua löytyy kaupasta, samoin Finlandia-vodkaa ja niin Kallen mätitahnaa ja Gevalia-kahvia Eli kyllä mäkin aina raahaan Suomesta mukanani jääkaapillisen kamaa, ja nyt oon jo varoittanut perhettä ja kavereita, että saavat laitella mulle sitten suklaata ja suomalaisia naistenlehtiä ym. Ja tuo Mummola-keittokirja kuulostaa hauskalta, pitääpä kurkata jos sen löytäsin matkaan mukaan. Voisin sitten tossa työpaikkaa odotellessa olla oikein ehtoinen emäntä ( Siinä kohtaa alkaa kyllä mies kyselemään, että vaihtuko vaimoke johonkin toiseen naiseen viimeisimmällä suomi-reissulla )

Munkin tarvii myöntää, että omaa jo vanhempien luona asuvaa karvatassua ja kavereita tulee kaikkein eniten ikävä. Oon muuttanut lapsuudenkodista poies jo melkein 10v sitten, enkä niiden kanssa samassa kaupungissakaan ole asunut 8 vuoteen plus ulkomailla vietetyt ajat, niin kyllä se koti-ikävän pahin ranka on jo taittunut. Toki se tulee olemaan eri asia asua 18h lentomatkan kuin 3h automatkan päässä. Mutta skype on kätevä, ja facebook ja sähköposti. Ja textarinkin voi aina laittaa, jos siltä tuntuu. Kavereita ja lähiperhettä on heti tulossa kylään ens keväänä meen hääpippaloihin, ja jenkeissä asuu jo ennestään muutama kaveri Suomesta.. Ja ens kesänä me koitetaan itsekin päästä Suomeen kylään. Aika rientää...

[*Eve*]

Mä sain kopiot siitä lääkärintarkastuksesta, mutta just kattelin sitä rokotuskorttia ja mä en ymmärrä niistä lyhenteistä mitään.. :/ Sen tiedän, että 2006 oon saanut "paketin" jossa on jäykkäkouristus, raivotauti ym. jotain näitä perusjuttuja ja nyt otin polion tehosteen sillon tarkastuksen yhteydessä. Hepatiittejä mulla ei muuten sitten ole ollenkaan,(on ihan laiskuuttani jäänyt ottamatta, kun se on vieläkin tosi monimuikaista!) Borgström ei sanonut niistä mitään eikä influenssasta ym. Pitääkö ne mun vielä hakea? Ja oon kanssa sairastanut vesirokon, mutta ei tohtori edes kysellyt siitä mitään, eli en tiedä/ymmärrä noiden lomakkeiden perusteella onko se merkannut siihen mitään vai ei.

No mut ainakin oon perusteellisesti (No tai mr. Borgström ei nyt kovin perusteellinen ollut ) testattu ja tutkittu yksilö, ja voin hyvillä mielin sen puoleen lähteä reissun päälle

Hmm, tosi hassua ettei se sanonut mitään noista rokotuksista. Mä nyt mielenkiinnosta kaivoin omat todistuskopsuni esille, ja eipä oo mullakaan rukseja missään kohtaa rotaviruksesta alaspäin. Vaikka mulla on hepatiitti-rokotukset ja Borgströmillä oli niistäkin tieto (vein kv-rokotuskortin mukanani sinne). Noh, toi I-693 taas joka täällä täytettiin, siinä on ruksia ja päivämäärää ja seltystä joka rokotuksen kohdalla. Toivottavasti sun ei Heidi tartte otattaa rokotuksia sitten täällä vaan Borgstromin todistus menee kertaheitolla läpi .

Toi koti-ikävä kyllä iskee ihan välttämättä aina välillä, eikä sille voi mitään. Olo on ihan erilainen kun tulee tänne loppuelämäksi, eikä sillä periaatteella että palaa vielä Suomeen. DC:ssa on melko suuri suomalaisyhteisö, mutta ne on melkein kaikki järestään lapsiperheitä jotka on täällä parin vuoden työkomennuksella ja kuten mä oon tainnutkin sanoa (vai oliko se siellä Housewives-ketjussa), niin tuolloin on toki asenne täääääysin erilainen. Ja ne on muutoinkin ihan erilaisessa elämäntilanteessa, eikä pelkkä yhteinen kieli ja sama kotimaa aina riitä että olis tarpeeksi samalla aaltopituudella. Mä kaipaan Suomesta eniten mun kavereita ja työpaikkaa. Perhettäkin kaipaan, varsinkin sillon kun tuntuu tosi yksinäiseltä ja muutenkin epätoivoiselta, mutta eniten kyllä ikävöin mun kavereita ja sitä, että aina oli joku kenen kanssa käydä lenkillä taikka viinittelemässä taikka vaan katsoa telkkaria. Tai ihan vaan joku kenelle soittaa mihin aikaan vaan, vaikkei olis asiaa. Sitä, että oli mahdollista valita mitä tekee, milloin tekee, kenen kanssa tekee. Sitä, että oli koko ajan kauheasti menoja, hyvä työpaikka ja ihana työporukka. Suomenkieltä mulla oli aluks kanssa ikävä, ja sain kauheita raivareita jos joku enkkusana ei heti muistunut mieleen (vaikka noita käy suomenkielelläkin) tai jos joku vitsi ja slangisanonta meni ohi, ja noin kävi varsinkin väsyneenä jolloin on muutenkin valmiiks hermoherkkä. Ruoista mulla on ikävä tietty niitä ruokia, joita ei pysty postittamaan tai ei löydy täältä: valion raejuustoa (täkäläiset maistuu ihan eriltä), tavallista rahkaa (quark tai greek yoghurt ei oo sama), mehukeittoa, maksamakkaraa. Huomasin tosin kesällä kun olin 2kk Suomessa, että mulla oli ikävä täkäläisiä ruokia . Ja ihmisten hymyilyä, ystävällisyyttä ja avuliaisuutta.

Parin kaverin kanssa tehtiin kerran Skypellä illanistujaiset, pelattiin trivialia, juoruskeltiin ja juotiin viiniä . Oli tosi hauskaa, mutta aikaeron takia ne tietty meni sitten nukkumaan jolloin mä jäin pienessä viinihumalassa yksin (siippa oli taas poissa kotoa) jo alkuillasta mikä oli todella mälsää.

Enivei, kyllä siipalta on vaadittu kärsivällisyyttä että kestää mun ikäväkohtauksia. Me ei myöskään kumpikaan oltais haluttu naimisiin, mutta nyt kun ollaan niin ihan kivaahan se on ja selkeästi täkäläisessä kultuurissa aviopariin suhtaudutaan niin eri tavalla että mun asenne avioinstituution tarpeettomuudesta ei veis täällä kovin pitkälle . Meillä koko alkutaipale on ollu muutenkin vähän erilainen, kun ekat noin 3kk asuttiin lähinnä hotelleissa ympäri maata ja yhteinen asunto saatiin vasta viime vuodenvaihteessa (ja siippahan vasta nyt alotti työt täällä Washingtonin seudulla, eli ollut melkein järestään tähän asti poissa melkein kotoa joka viikko, joskus myös vkonloput). Meillä oli tuolloin auki, että oisko muutto Bostoniin vai Washingtoniin. Washington on siis meille kummallekin yhtä uusi ja tuntematon kaupunki, eikä myöskään siipalla ole täällä kaveriporukkaa jota kautta mä oisin myös voinut saada kavereita. Ihan yhtä vähän ihmisiä me täällä tunnetaan. Onneks täällä asuu siipan äiti ja sisko, joka olikin iso syy miksi tänne päädyttiin. Mulla oli täällä onneks ihmisiä vierailemassa aika paljon viime keväänä mikä helpotti ikävää. Ekaks tuli hyvä ystävä viikoks, sitten isosisko, sitten äiti ja pikkuveli. Äiti oli pari vkoa ja pikkuveli kuukauden. Ja kesänhän mä olin Suomessa.

Enivei, mä oisin ehdottoman innoissani myös tunkemaan suomi-tyttöjen juoruilu- ja viinittelymiittiin!!!! Siipalla on tammikuussa työreissu Vegasiin, ja jos en oo löytänyt siihen mennessä fulltime vakiduunia, niin voipi olla että tungen sen reissulle mukaan . Epätoivoinen, Washingtonin ja Bostonin väliä on myös helppo ja halpa lentää, jos haluat jossain välissä rehvailla!!!!

Muokattu: October 27, 2012, käyttäjä: *Eve*

[babyhanna]

Eve, toivottavasti sillä siipalla on myöhemminkin duunimatkoja Vegasiin! Joskus täytyy kyllä sit järkätä joku isompi miitti jossain päin jenkkejä!

Mä en kauheesti pode koti-ikävää. Tai lähinnä on ikävä jotain ruokaa (no suklaata ja karkkia lähinnä..) ja lemppari bändien keikkoja. Ruisleipää en kaipaa, saunasta en välitä ja talvea vihaan Oon asunu sen 3 vuotta ulkomailla, joten oon tottunu oleen erossa kavereista ja perheestä, ja tottunu siihen, et niitä näkee ehkä kerran vuodessa. Kaikki mun kaverit Suomessa asuu ihan eri puolilla maata, et en mä niitä nytkään näe usein kun oon täällä. Vegasissa oon hypänny lomilla pian viiden vuoden ajan, eli tiedän et rakastan sitä paikkaa ja viihdyn siellä. Yhteen suomalaiseen pariskuntaan oon tutustunu siellä, ja he tuntee enemmänkin suomalaisia, eli toivottavasti tutustuu lisää ihmisiin sit. Kieli on ehkä yks semmonen jota tulee ikävä, just sen takia jos ei vaikka muista/tiedä jotain tai lausuminen menee ihan päin itteään. Mä hermostun heti tommosissa tilanteissa. Kihlatun kautta on tietty sosiaalista elämää, mutta toivottavasti niitä omiakin kavereita ja omia menoja löytyy sit enemmän, ettei tarvii aina olla porukan ainut tyttö kun hengaillaan miehen kavereitten kanssa. Tai no, tähän asti se on aina ottanu mut mukaan, mut kaippa asia muuttuu kun ihan oikeesti asun siellä eikä se joka hetki jaksa katella mua

[Guest PennyV]

Mulla on Porvoolaisen karkkitehtaan lakuja nimella "Finnska Liquorice" lahikaupassa. Ja loytyi Espoossa leivottua nakkileipaa, kun konttailin alahyllyja... ...eli ruokaa kylla loytyy, vaikkei aina loyda just silloin tahtomaansa. Hyvaa suklaata on lahes mahdoton loytaa. Jos tahdon jotain konvehtikarkkia, melkein tulee helpommaksi tehda itse (olen ollut suklaapuodissa toissa, ja tekivat osan karkeista itse kasin kaupassa). Tanaan mulla on uunissa kalkkunaa ja bataattia. Tarkoitus on tehda casual koti-illallinen, eli ei ole suomiruoka-paiva. Saan kaytettya vikan Cranberry Saucen viime vuoden sailykkeista pois, ja voin aloittaa ensi viikolla uuden satsin.

Sailonta jenkkityyliin lasisiin sailykepurkkeihin umpioittamalla on tosi antoisa harrastus, ja ma tykkaan.

[Ellinora]

Jos me muutetaan takaisin sinne rapakon taakse. niin toivon kovasti, etta muutettaisiin lahemmaksi jotain suomalaiskeskittymaa tai yhta teista! Minulla oli kanssa jonkinasteinen koti-ikava siella keskella ei mitaan, skype on kylla aika laiha sukulaisten korvike ja minun Suomen kieleni kylla ruostui siina kuudessa vuodessa. Kun palasimme Suomeen, kaverit sanoivat, etten ole enaa ollenkaan suomalainen! Vahan tuli tippa linssiin, vaikkeivat he sita mitenkaan negatiivisesti tarkoittaneet. Jotenkin olen aina ollut niin ylpea suomalaisuudestani, kun olen asunut ulkomailla. Muutoin eniten ikavoin rapakon takana apteekin tarjontaa (luotettavia tuotteita, vaikka viime aikaisten D-vitamiini uutisten valossa se onkin ehka harhaa), ja tallaisena ruokarajoitteisena ikavoin myos suomalaisten ruokakauppojen selkeaa tarjontaa. Yhdysvalloissa sain olla koko ajan silma tarkkana, etten vahingossa osta jotain, missa onkin kaytetty esim chicken brothia yms. Mutta nyt minulla on kova ikava sikalaisia ystaviani erityisesti ihania kamppiksiani. Ja Sonicsia ja Culversia ja Dairy Queenia yms jatskipaikkoja Ja pikkaisen on ikava myos Walmartin kosmetiikkaosastoa, siis hintojen puolesta...

Mekin mentiin vahan nopeammin naimisiin oleskeluluvan takia. Tai no mies halusi kylla menna naimisiin, siella keskella ei mitaan kun on tapana kovin nuorena astua avioon, mies on siis minua nuorempi. Mina olen ollut tallainen sitoutumiskammoinen (pahoittelut vaan entisilleni) ja mies muuten jalkeenpain sanoi, etta pelkasi etten tule kirkkoon vaan karkaan Oli kuulemma pelannyt kieltavaa vastausta kosiessaankin. No nyt olen siis sitoutunut loppuiakseni (vaikka niinkuin sanoitte, ei sita koskaan tieda), eika tunnu yhtaan ahdistavalta, vaikka niin aluksi ajattelin. Saattaa olla, etta tuo pikkurakas vahan rauhoitti minua myos

Me siis elellaan miehen tyon perassa, itse olen sitoutunut ensisijaisesti hoitamaan kodin ja lapsen, mutta tarkoitus on menna toihin ehka ensi vuonna, ainakin osa-aikaisesti. Muutettiin Suomeen, kun miehen tyonakymat oli yllattaen taalla paremmat, vaikkei Suomea osaakaan (ja nyt han saikin promotionin, jipii!) ja mina sain jatkaa opiskelujani taalla ilmaiseksi Mutta mies kylla haikailee takaisin kotimaahansa, joten saa nahda kuinka kauan viihdytaan taalla Suomessa.

[*Eve*]

^Mä toivon, että jos Ellinora muuttaa takasin jenkkeihin, muuttaisi tänne itärannikolle ja lähelle meitä !!

[Heidi*]

Mä sain kopiot siitä lääkärintarkastuksesta, mutta just kattelin sitä rokotuskorttia ja mä en ymmärrä niistä lyhenteistä mitään.. :/ Sen tiedän, että 2006 oon saanut "paketin" jossa on jäykkäkouristus, raivotauti ym. jotain näitä perusjuttuja ja nyt otin polion tehosteen sillon tarkastuksen yhteydessä. Hepatiittejä mulla ei muuten sitten ole ollenkaan,(on ihan laiskuuttani jäänyt ottamatta, kun se on vieläkin tosi monimuikaista!) Borgström ei sanonut niistä mitään eikä influenssasta ym. Pitääkö ne mun vielä hakea? Ja oon kanssa sairastanut vesirokon, mutta ei tohtori edes kysellyt siitä mitään, eli en tiedä/ymmärrä noiden lomakkeiden perusteella onko se merkannut siihen mitään vai ei.

No mut ainakin oon perusteellisesti (No tai mr. Borgström ei nyt kovin perusteellinen ollut ) testattu ja tutkittu yksilö, ja voin hyvillä mielin sen puoleen lähteä reissun päälle

Hmm, tosi hassua ettei se sanonut mitään noista rokotuksista. Mä nyt mielenkiinnosta kaivoin omat todistuskopsuni esille, ja eipä oo mullakaan rukseja missään kohtaa rotaviruksesta alaspäin. Vaikka mulla on hepatiitti-rokotukset ja Borgströmillä oli niistäkin tieto (vein kv-rokotuskortin mukanani sinne). Noh, toi I-693 taas joka täällä täytettiin, siinä on ruksia ja päivämäärää ja seltystä joka rokotuksen kohdalla. Toivottavasti sun ei Heidi tartte otattaa rokotuksia sitten täällä vaan Borgstromin todistus menee kertaheitolla läpi .

Toi koti-ikävä kyllä iskee ihan välttämättä aina välillä, eikä sille voi mitään. Olo on ihan erilainen kun tulee tänne loppuelämäksi, eikä sillä periaatteella että palaa vielä Suomeen. DC:ssa on melko suuri suomalaisyhteisö, mutta ne on melkein kaikki järestään lapsiperheitä jotka on täällä parin vuoden työkomennuksella ja kuten mä oon tainnutkin sanoa (vai oliko se siellä Housewives-ketjussa), niin tuolloin on toki asenne täääääysin erilainen. Ja ne on muutoinkin ihan erilaisessa elämäntilanteessa, eikä pelkkä yhteinen kieli ja sama kotimaa aina riitä että olis tarpeeksi samalla aaltopituudella. Mä kaipaan Suomesta eniten mun kavereita ja työpaikkaa. Perhettäkin kaipaan, varsinkin sillon kun tuntuu tosi yksinäiseltä ja muutenkin epätoivoiselta, mutta eniten kyllä ikävöin mun kavereita ja sitä, että aina oli joku kenen kanssa käydä lenkillä taikka viinittelemässä taikka vaan katsoa telkkaria. Tai ihan vaan joku kenelle soittaa mihin aikaan vaan, vaikkei olis asiaa. Sitä, että oli mahdollista valita mitä tekee, milloin tekee, kenen kanssa tekee. Sitä, että oli koko ajan kauheasti menoja, hyvä työpaikka ja ihana työporukka. Suomenkieltä mulla oli aluks kanssa ikävä, ja sain kauheita raivareita jos joku enkkusana ei heti muistunut mieleen (vaikka noita käy suomenkielelläkin) tai jos joku vitsi ja slangisanonta meni ohi, ja noin kävi varsinkin väsyneenä jolloin on muutenkin valmiiks hermoherkkä. Ruoista mulla on ikävä tietty niitä ruokia, joita ei pysty postittamaan tai ei löydy täältä: valion raejuustoa (täkäläiset maistuu ihan eriltä), tavallista rahkaa (quark tai greek yoghurt ei oo sama), mehukeittoa, maksamakkaraa. Huomasin tosin kesällä kun olin 2kk Suomessa, että mulla oli ikävä täkäläisiä ruokia . Ja ihmisten hymyilyä, ystävällisyyttä ja avuliaisuutta.

Parin kaverin kanssa tehtiin kerran Skypellä illanistujaiset, pelattiin trivialia, juoruskeltiin ja juotiin viiniä . Oli tosi hauskaa, mutta aikaeron takia ne tietty meni sitten nukkumaan jolloin mä jäin pienessä viinihumalassa yksin (siippa oli taas poissa kotoa) jo alkuillasta mikä oli todella mälsää.

Enivei, kyllä siipalta on vaadittu kärsivällisyyttä että kestää mun ikäväkohtauksia. Me ei myöskään kumpikaan oltais haluttu naimisiin, mutta nyt kun ollaan niin ihan kivaahan se on ja selkeästi täkäläisessä kultuurissa aviopariin suhtaudutaan niin eri tavalla että mun asenne avioinstituution tarpeettomuudesta ei veis täällä kovin pitkälle . Meillä koko alkutaipale on ollu muutenkin vähän erilainen, kun ekat noin 3kk asuttiin lähinnä hotelleissa ympäri maata ja yhteinen asunto saatiin vasta viime vuodenvaihteessa (ja siippahan vasta nyt alotti työt täällä Washingtonin seudulla, eli ollut melkein järestään tähän asti poissa melkein kotoa joka viikko, joskus myös vkonloput). Meillä oli tuolloin auki, että oisko muutto Bostoniin vai Washingtoniin. Washington on siis meille kummallekin yhtä uusi ja tuntematon kaupunki, eikä myöskään siipalla ole täällä kaveriporukkaa jota kautta mä oisin myös voinut saada kavereita. Ihan yhtä vähän ihmisiä me täällä tunnetaan. Onneks täällä asuu siipan äiti ja sisko, joka olikin iso syy miksi tänne päädyttiin. Mulla oli täällä onneks ihmisiä vierailemassa aika paljon viime keväänä mikä helpotti ikävää. Ekaks tuli hyvä ystävä viikoks, sitten isosisko, sitten äiti ja pikkuveli. Äiti oli pari vkoa ja pikkuveli kuukauden. Ja kesänhän mä olin Suomessa.

Enivei, mä oisin ehdottoman innoissani myös tunkemaan suomi-tyttöjen juoruilu- ja viinittelymiittiin!!!! Siipalla on tammikuussa työreissu Vegasiin, ja jos en oo löytänyt siihen mennessä fulltime vakiduunia, niin voipi olla että tungen sen reissulle mukaan . Epätoivoinen, Washingtonin ja Bostonin väliä on myös helppo ja halpa lentää, jos haluat jossain välissä rehvailla!!!!

Eve, puit juuri mun kaikki ajatukset sanoiksi Eihän mun tarviis kuin painaa copypastea ja esittää nuo ajatukset omanani

Jotenkin tänään muhunki iski yhtäkkiä, et hei mä oon MUUTTAMASSA toiseen maahan ja vielä jonnekin 8000km päähän. Tapasin yhtä ihanaa ystävää, käytiin kahvilla ja Töölön rannoilla kävelemässä, ja sen jälkeen itsekseni kiertelin muutamia kauppoja Helsingin keskustassa. Iski vaan yhtäkkiä tajuntaan, että kolmen viikon päästä mä en voi enää tehdä tätä ja vitsit, miten ikävä mun tuleekaan Helsinkiä. Oon alunperin Porista kotoisin, mutta Helsinki on kyllä niin maailman paras kaupunki.

Ehkä kamalaa sanoa näin, mutta kyllä mullakin ehdottomasti tulee eniten ikävä kavereita. Ne on kuitenkin tavallaan muodostanut tän aikuisiän "perheen" ja mullakin on melko iso ja tiivis ystäväpiiri ja vilkas sosiaalinen elämä. Ja ihanaa tosiaan, kun voi millon vaan soittaa kavereille, poiketa kylään viinipullo kainalossa ja parantaa maailmaa villasukat jalassa hyvän ystävän kanssa <3 Jenkeissä mulla ei oo -varsinkaan siellä Springfiedissä- oikeen ketään ystäviä ja pelottaakin vähän, että tuleeko musta yksinäinen ja onneton. Siipalla kyllä on onneks kavereita ja saan niiden mukana pyöriä, mutta ei se ole ihan sama asia. Tutustun helposti kyllä uusiin ihmisiin, mutta kyllä se vie aikansa ennen kuin ollaan ystävyydessä sellaisella tasolla, että oikeasti voisi kaikesta puhua. Ja mulla vielä kun on täällä Suomessa oikeastaan enempi kundi- kuin tyttökavereita ( se kundien selkee, ronski huumorintaju miellyttää mua) niin sekin saattanee aiheuttaa ongelmia. Jenkeissä on jotenkin nuo tyttö/poikaystävyys-roolit paljon kapeampikatseisempia kuin Suomessa.. Siippaselle oonkin aikanaan tehnyt sen selväksi, että se on joko minä JA mun miespuoliset kaverit tai sitten ei mua ollenkaan, ja se onkin onneksi vähän rennompi tuossa asiassa kuin monet muut, joihin oon törmännyt.

Oon kyllä muuten kanssa huomannut, että jenkeissä aviopareihin suhtaudutaan eri tavalla mitä Suomessa. Siellä se on vielä instituutiona arvossaan.. En mäkään ihan vielä olisi vihille ehkä mennyt, mutta ihan hyvältä ja oikealta se kuitenkin tuntuu. En oo kuitenkaan minkään suurien kermakakku-häiden perään enkä muutenkaan tykkää kauheesti olla huomion keskipisteenä juhlissa, missä en tunne puoliakaan ( Siipan vanhemmat haluaa järjestää meille keväälle ne isot juhlat, niin saas nähä ollaanko niiden kanssa enää kohta väleissä, kun kerrotaan meidän mielipiteet. Mies onneks komppaa mua, eli ei ainakaan meille tuu asiasta näkemyseroja )

Muutenkin perhearvot on mun mielestä siellä enemmän arvossa kuin täällä Suomessa, vai tuntuuko se vaan musta siltä.. Siellä ollaan kauheen läheisiä ja aina on jotain kissanristiäisiä missä kokoonnutaan perheen tai lähisuvun kanssa yhteen. Ihanaahan se, varsinkin kun mun tuleva "perhe" on ihan huippu ja mut on otettu vastaan kuin kauan maailmalla asunut tytär Sopivasti vielä pääsen sinne nyt, kun holiday-season alkaa

Ja mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että meen pitää järkätä joku ryhmätapaaminen vaikka tuossa alkukeväästä jonnekin minne kaikille olisi helppo tulla. Mulla on ainakin teistä kaikista tullut hyvät fiilikset, ja vois olla hauska viettää viikonloppu suomi-teeman ja viineilyn merkeissä Tosiaan nuo komennusmatkalaiset on ihan eri rotua... Mullakin yksi kaveri asui monta vuotta Pekingissä, mutta se ei juuri koskaan ollut tekemisissä noiden komennusmatkalaisten kanssa, kun ne kuulemma vaan asuivat kaukana keskustasta aidatuissa "villoissa" eikä juuri vaivautuneet edes tutustumaan paikalliseen kulttuuriin.. Nää vähän valveutuneemmat Pekingin suomalaiset kai kutsuikin niitä "villakoiriksi" Kun muuttaa maahan loppuelämäksi, on vähän pakkokin suhtautua eri tavalla. Ei jenkeistä koskaan tuu kotia, jollei heittäydy siihen ihan täysillä

[Ellinora]

^^ Samoin, Eve!

HeidiShawn, olet kylla aivan oikeassa tuosta mies/naisystavista ja rooleista. Minunkin mieheni on vaan joutunut sopeutumaan siihen, etta minulla on paljon miespuolisia ystavia. Silloin kun tutustuttiin Nebraskassa, asuin kolmen pojan kanssa kimppakampassa, joten vahan oli pakkokin Arvatkaapa oltiinko synnytyssairaalassa muuten huuli pyoreena, kun olin juuri saanut lapsen ja meita kavi monta eri miesta moikkaamassa, kun en ollut naimisissakaan viela silloin ja siis kyse on yltiokonservatiivisesta alueesta ja viela katolisesta sairaalastakin. Meilla on sellainen ryhmakuvakin sairaalasta minun kamppiksista, parista kaverista, miehesta ja pikkumiehesta eli minun "pojista" Yksi kaveri huikkasi vitsillaan sairaanhoitajalle, etta arvaapa kuka meista on isa hehee. Sairaanhoitaja ei hymyillyt, mutta tuoretta aitia nauratti kovasti

[Heidi*]

Hahha, kuulostaa kyllä tutulta Mullakin oli sillon jenkeissä työharjoittelussa kämppiksenä suomalainen kundi, ja muutenkin parhaat vaihdon ajalta saadut kaverit edustaa miessukupuolta... Kyllähän siinä oli siipalla aluksi vähän nielemistä, varsinkin kun siinä vasta tavattiin ja oli suhteen alulle tyypillistä epävarmuutta... Mutta kyllä se nyt on jo tottunut. Ärsyttää vaan noin yleisesti, kun tehdään isommalla porukalla jotain (jenkeissä) niin miehet lähtee tekemään keskenään kaikkea kivaa ja jännää, ja mut on tuomittu jäämään muiden naisten seuraan keskustelemaan omenapiirakka-resepteistä... No vähän kärjistetysti tämä esimerkki, mut näin se vaan valitettavan usein menee. Ja jos lähtisin sinne miesten seuraksi, niin takuulla saisin kaikkien naisten vihat niskoilleni

Muutenkin on suomalaisena vähän vaikea tottua näihin kulttuurieroihin. Suomessahan käydään kaikki pinossa ja poikittain saunassa ja kesämökillä naku-uinnilla, ja siellä taas alastomuuteen suhtaudutaan ihan eri tavalla, jopa saman sukupuolen kesken. Ei siellä esim. mieskaverit voisi keskenään kuvitellakaan heittäytyvänsä nakuksi toistensa seurassa ja naisetkin tuntuu olevan kauhean häveliäitä. Mulla on rempseenä ja suorana suomalaisnaisena aina välillä vähän mietittävä miten toimin Tai minkälaisia vitsejä päästelee suustaan.

Ellinora, miten sun miehesi on noin niin kuin ylipäätään sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin ja tapaoihin? Mitä tykkää esim. saunasta?

[*Eve*]

Tosiaan, USA:ssa labels (=nimikkeet?) on paljon tärkeämpiä, juurikin tuo naimisissa/naimaton on iso osa ihmisen identiteettiä. Ja yhteiskunnallisesti hyväksytyt roolit mukaanlukien sallitut tekemiset ja ystävät, on paljon sukupuolipainotteisempia. Mun siippa ei onneksi koskaan ole mun miespuolisia kavereita ihmetellyt ja hyväksynyt heidät mun ystäviksi joiden kanssa hengaan kahdestaan ja joiden luona saatan yöpyä, tai he mun luona, ihan samalla tavalla kuin hyvien naispuolisten ystävien kanssa tehdään. Mulla oli tosin jo high schoolissa sillon kun tutustuttiin pari tosi hyvää poikapuolista ystävää, joten ehkä se tottui jo sillon. Siippa ei muutenkaan oo mustasukkaista sorttia, kuten en minäkään.

Toi häveliäisyys on musta joskus kyllä huvittavaa, ja se vaatii itseltäkin opettelemista ettei esim. ala vaihtamaan vaatteita in-law -perheen edessä taikka kun on yökylässä jossain marssi tyytyväisenä esim. pikkareissa ja topissa aamulla sängystä vessaan. Meillä kun ei ole vierashuonetta niin tietty mun perheenjäsenet kyläillessään tyytyväisenä vaihtoi olkkarissa vaatteitaan, kun taas siippa itse marssi vessaan oven taakse vaihtamaan paitaa taikka housuja (meidän makkarissa on jonkinsortin ranskalaiset ovet ja pidetään niitä yleensä auki). Mua kyllä nauratti .

[Heidi*]

Jooo meilläkin asustelee vielä hetken kämppis (siippasen paras kaveri) ja munkin pitää aina muistaa, etten missään "vähissä" vaatteissa vaikkapa mene käymään vessassa. Vois mennä kaverilta pasmat sekaisin. Ja huom., siis edes Shawnkaan ei kävele esim. boxereissa vessaan vaan aina vetää päälleen esim. pyjamahousut. Ihan kummaa touhua

Mua aina naurattaa, kun Shawn kertoo suomalaisista tavoista, siis siitä reissusta kun se kävi viime syksynä Suomessa.. Kun mentiin vanhempien luokse niin totta kai sauna oli ohjelmassa ja Shawnin mielestä oli huvittavaa, että se tapas tulevan vaimonsa vanhemmat vasta toista toista kertaa, niin heti vaan työnnettiin kuumaan laatikkoon alasti tyttären kanssa ja lyötiin vielä bissekin kouraan kaupanpäälliseksi Ei ihan sopis jenkki-kulttuuriin tuollainen käyttäytyminen...

[mrs.Cat]

Varmaankin tulee kyllä jossain vaiheessa ikävä ihan näitä juttuja joita on tähän asti pitänyt itsestäänselvänä, kuten esim. pitkiä kävelyjä, syksyistä metsää ja jopa junalla kulkemista sekä selkeitä vuodenaikoja, kylmää ja lumista talvea ja sen jälkeen koittavaa kevättä ja tottakai perhettä. Mutta toisaalta meille aukeaa kokonaan uusi maailma ja opittavaa riittää paljon....eikä sinne lähdetä ikävöimään vaan elämään uutta elämää oman rakkaan kanssa.

Nykyään on kuitenkin helppo pitää yhteyttä, kun on esim. Facebook, MSN yms. ja varmasti nämä keskustelupalstatkin auttavat pitämään suomenkieltä yllä. Eräs työkaveri kysyi, että onko tämä muutto joku hetken mielijohde.....tuskin meistä kukaan muuttaa niin kauas hetken mielijohteesta, kyllä asia on mietitty puhki jo monta kertaa. Kunhan päästään kaikki samalle mantereelle, niin sitten vaan Suomi juhlaa suunnittelemaan

[Heidi*]

Mrs.Cat, mä oon muuten saanut ihan samanlaisia kysymyksiä.. Melkein välillä alkaa tulla jo paha mieli, kun ihmiset sanoo mulle, että mun pitäs viimein alkaa hankkimaan suuntaan elämälleni, hankkia kunnon töitä jne mitä siihen nyt kuuluu. Ei jaksas enää jokaselle selittää koko tätä viisumiprosessia ja sitä mikä palkinto siellä sitten lopussa odottaa.. Oon tietoisesti pysytellyt nyt pätkätöissä enkä oo hankkinut pysyvä asuntoa jne, koska viimisen vuoden oon käytännössä henkisesti & fyysisesti valmistautunut maasta muuttoon. Jos olisin päättänyt jäädä Suomeen vakituisesti, niin totta kai olisin hankkinut oman asunnon ja kunnon duunia, mutta tässä tilanteessa se ei vaan kannattanut.

Mun "elämän suunta" nyt vaan on siellä Jenkeissä ja joidenkin tuntuu olevan sitä vähän vaikea hyväksyä. Paljon kuulee myös kliseitä, että "niin vaan miehen perässä muutat". No kyllä, näin teen mutta ei se mun mielestä oo ollenkaan huono syy. Nyt on ainakin jotain tuttua ja turvallista odottamassa uudessa maailmassa Ja ihanaa nimenomaan on se, kuinka paljon kaikkee uutta ja jännää elämään tulee. Varmasti myös ikävää, surua ja ongelmia , mutta niille ei saa vaan antaa periksi. Jos mistään ei luovu, ei mitään saakkaan.

Ohhoh,olipas nyt vähän liirumia ja laarumia ja ties mitä, mut tältä se nyt vaan tuntuu

Ps. Mrs.Cat, joko on liput hankittu?

[Epätoivoinen]

Kiitos kaikille vastanneille! Ja kiitos, että uskaltauduitte kirjoittamaan myös näistä asioista, kun eipä kauheesti ole tullut tällä palstalla vastaan tätä juttelua "negatiivisia" asioista. Oli pakko nostaa kissa pöydälle, kun eihän tämä ole vain ihanaa ihqudaata kokoajan

Olisi ihan hirveesti kirjoitettavaa! Yritän olla kirjoittamatta pitkästi!

Heidi, mulla on lentoliput 28.11.-7.1.2013. Tarkoitus olisi siirtää paluupäivää vasta Bostonissa. Muistaakseni se oli palstalaisista Ellinora, joka aikaisemmin mulle syksyllä vinkkasi, että kannattaa vaihtaa se paluupäivä myöhemmäksi vasta Bostonissa, jotten joudu border controllissa taas kuulusteluihin epäilyttävän pitkän reissun vuoksi. :/

Heidi, olen asunut koko elämäni Helsinki-Vantaalla ja kun olen pikkuisesta lähtien näitä katuja tallannut, niin uskallan kyllä olla eri mieltä sun kanssa siitä, että Helsinki olisi maailman paras kaupunki Hirveetä on aina tulla maailmalta tänne tuppukylään takaisin... Eli mitään hinkua jäädä tänne ei ole.

Koti-ikävästä ja kulttuurieroista: Olin siis kesällä 3 kk Bostonissa. Ikävä Suomea ei ollut kertaakaan, koska en pidä Suomesta. En pidä Suomen paskasäästä, en pidä saunasta enkä edes ruisleivästä. Olen varmasti adoptoitu ulkomailta, mutta vanhemmat eivät ole ainakaan toistaiseksi myöntäneet mitään. MUTTA mulla oli karsea ikävä suomen kieltä. Ja kuten Eve kirjoitti, mä olin ekat pari kuukautta ihan sairaan turhautunut siihen englannin jatkuvaan puhumiseen! Sain kanssa turhautuneena jotain aivan karmeita kiukkukohtauksia, kun otti päähän... Siis kun suomeksi sitä osaa heittää läppää, leikkiä sanoilla ja olla nokkela - niin suorastaan vitutti, kun englanniksi se ei luonnistu. Suomeksi: koen ja tunnen olevani ihan helkkarin tylsää seuraa englanniksi! Eniten sen harmitti miehen kavereiden seurassa.

Puhuitte myös kulttuurieroista. Mun mies on perhekeskeisestä, republikaaniperheestä, joka käy joka viikko kirkossa. Tosin miehestä on myöhemmin tullut agnostikko. Anyway, perhetausta on täysin meidän perheen vastakohta, minä ja meidän perhe on aina ollut kovin liberaali. Huvittava kulttuurien yhteentörmäys sattuis sitten jo ensimmäisenä aamuna, kun mies oli lähtenyt aikaisin töihin, mutta palasi aamulla asunnolle takaisin - ja meinasi saada sydänkohtauksen, kun mä viiletin asunnossa pelkissä alusvaatteissa kaikki verhot auki! "What the heck are you doing?!?!?" - ja täysillä verhot kiinni! Mä olin ihan monttu auki, että mikä sun ongelma on... Sitten myöhemmin mies kertoi veljelleen ja veljenvaimolleen tämän episodin, ja kertoi vitsinä, että hän olis voinut alkaa myydä pääsylippuja asuntoon sisälle ja autot olisi jonottanut vaan pihalle katsomaan mun showta. Mä en voinut käsittää. Kyse on kuitenkin Bostonin esikaupunkialueesta, ei citystä ja vastapäätä oli vain yhden perheen talo - ja silti hirvee hulabaloo! Ja toinen nolo asia: viime kesänä oli superhelteet, joten käytin koko kesän polven yläpuolelle ylettyviä farkkuhameita, jota mieheni ei voinut käsittää. Ja omituista kyllä, tästä kun tuli puhetta, niin huomasin itsekin, että siellä kaikki tytöt/naiset pukeutuvat lyhyisiin shortseihin, ei hameisiin, koska hameissa on tämä vilahtamisen mahdollisuus. Siis voi luoja. Sitten kävi vielä niin, että kun tapasin miehen veljen ja sen vaimon ensimmäistä kertaa, istuttiin yhdessä sohvilla ja mulla oli farkkuhame päällä, niin yhtäkkiä tää mun mies sitten laittaa tyynyn mun syliin ja sanoo siinä sitten ääneen jotain, että "kaikki näkee sun haaravälin" (tai jotain muuta yhtä noloa). En ole eläissäni hävennyt niin paljoa!!! Olin sen jälkeen aivan raivona miehelle, että se nolasi mut sillä tavalla, kun mun mielestä kukaan ei nähnyt yhtään mitään. Silloin olin niin nolona, että ajattelin, etten tollasen konservatiivin kanssa ole kohta enää päivääkään!

[Epätoivoinen]

Bostonista: Boston on aivan ihana, "USAn eurooppalaisin kaupunki". Bostonissa on sitä jotain, kun siellä on niitä huippuyliopistoja, Harvardista alkaen. Eurooppalaista tunnelmaa tuo siis se, että se on New Englandissa ja sen on englantilaiset siirtolaiset perustaneet jo silloin ammoisina aikoina. Tykkään historiasta ja Boston on USA:n itsenäistymisen kannalta niin olennainen ja historiallinen paikka. Oli upeeta viettää siellä 4th of July

Bostonissa on myös paljon suomalaisia. Liityin jo viime keväällä tosi aktiiviselle Boston Finns -sähköpostilistalle, jossa on siis jotain 400 suomalaista jäsentä! Joka viikko suomalaisilta tulee viestiä milloin mitäkin koskien - oli se sitten, että mitä suomalaisia ruokia myydään missäkin kaupassa tai milloin kenenkin lapsi kaipaa muiden suomalaisten lasten leikkiseuraa. Ja Bostonissa toimii myös Suomi-koulu. Eli suomalaisista ei siis ainakaan ole pulaa.

Te varmaan nauratte mut kohta pihalle, mutta ehdin olee vasta n. kuukauden USAssa, kun jo laitoin ilmoituksen sinne sähköpostilistalle, että tarviin suomalaista juttuseuraa, kun tuun kohta hulluksi - ja samantien tuli varmaan 20-30 sähköpostia. Ehdin sopiakin treffit yhden suomalaisen hieman nuoremman naisen kanssa, joka asuu vain n. 2 kilometrin päässä perheineen amerikkalaisen miehensä kanssa, mutta sitten se joutui perumaan treffit. Tarkoitus olisi nähdä jossain vaiheessa, kun menen sinne takaisin.

Eli siis suomalaisia riittää - mutta ei se ole sama kuin oma perhe ja omat ystävät täällä! Ja siksi mieskin on huolissaan, kun entäs jos alankin peruuttamattomasti kaivata takaisin Suomeen. Miehen äitikin suhteen alussa varoitteli näistä vaaroista, että ulkomaalainen nainen voi kaapata lapset, etkä nää niitä koskaan jne. Mutta siis älkää saako väärää kuvaa, sen vanhemmat on aivan ihania ja meidän olisi tarkoitus mennä niiden luoksi perhejoulua viettämään. Jännittää ja pelottaa jo ihan aivan sairaasti, kun en ole nähnyt miehen muita sukulaisia vielä kuin veljen ja sen vaimon. Ne sen vanhemmat asuu New Jerseyssä.

Ja siis ehdottomasti nähdään! Ja Eve tuun käymään varmasti siellä DC:ssäkin! Ootko muuten kunnossa Sandyn jäljiltä???? :/

[Epätoivoinen]

Ai niin, yksi asia vielä: vaikka olen liberaali, niin mulle sopii tuo jenkki-mentaliteetti, että yleisesti ottaen mies ja nainen eivät yleensä ole kavereita. Mä olen Suomessa yrittänyt olla kaveri monesti kundien kanssa, mutta aina jossain vaiheessa viimeistään kännissä kundit ovat yrittäneet lähennellä tai sitten on ollut jotain ihastumista jne. Omien kokemuksien perusteella en usko, että mies pystyy olee aina vain naisen kaveri, paitsi jos ei ole homo, joten ollaan siis edes tässä asiassa mun miehen kanssa samoilla linjoilla

[Heidi*]

Kivaa kun joku muukin kirjottaa pitkästi... Musta on ihanaa lukea muiden kirjotuksia, ja tykkään itsekin välillä avautua.

Mutta joo, Epätoivoinen, vaikka Helsinki onkin mun lempparikaupunki niin onhan se monella tavalla vielä toivoton takapajula ja ahdistavan pieni, varsinkin kun palaa reissusta jostain maailman metropolista Mutta oon vaan vuosien saatossa oppinut yhdistämään Helsingin myös kaikkeen mukavaan, kuten esimerkiksi mun läheisimpiin ystäviini. Ja onhan tänne aina kiva palata...

Mä oon muuttamassa Springfieldiin MO, mikä asukasluvultaan on noin Turun luokkaa mut siihen ne yhteneväisyydet sitten loppuukin. Kaikki on ihan levällään ja minnekään ei pääse ilman autoa. Joka kulmassa on pankki tai kirkko, joskus jopa ne molemmat yhdessä, baarit sulkeutuu kello 01 ja melkein kaikilla mun ikäsillä (Öpauttirallaa plus-miinus 2 vuotta kolmestakympistä) on lapsia, ja ne on naimisissa ekaa taikka tokaa kertaa. Koita siinä sitten muodostaa kaverisuhteita, kun seuraava perheetön ikäluokka on joko 20vee tai sitten jo melkein 50v.

Että kyllä tässä pientä pelonkin poikasta on rinnassa jännityksen lisäksi... Se Kansas City, missä asuin vuoden, on mun toinen lempparikaupunki, ja sinne ehdottomasti haluan takaisin. Siippa on jo käytännössä suostuteltukin, mutta se on vaan huolissaan duuneista ym., ja kun se ei enää haluais minkäännäköstä kaukosuhdetta; esim. jos mä saisin eka duunin sieltä ja muuttasin sinne. Mut aika utopistista on, että me molemmat saatas hyvä duunipaikka samalla kellonlyömällä, että saas nähdä minkänäköseen kompromissiin me sitten päädytään.

Mutta pitää vaan nyt pitää peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin. Oon vähän kärsimätön luonne ja kaiken pitäs tapahtua nyt ja heti, vaikka onhan tää viisumiprosessi tietty opettanut kärsivällisyyttä munkin kaltaiselle hätähousulle.

Mulla kans tuo englanti aiheuttaa välillä ongelmia. Oon kanssa siipalle sanonut, että ihan oikeasti mulla on ihan hyvä huumorintaju ja saan ihmiset joskus nauramaankin mun jutuille. Englanniksi se on lähinnä sitä, että äännän/sanon jotakin hassusti, ja se on niiden mielestä niiiiiiin huvittavaa. Mua se alkaa vaan ottaa päähän Ja tosiaan kun oikein vituttaa, niin olis kivaa kun vois oikein kunnolla ärripurreilla, tuntuu että englanniksi riidellessä se kiukun pahin särmä kaatuu siihen kieleen. Mutta oppia ikä kaikki, eiköhän se sieltä joskus 10 vuoden päästä tule...

Heh, mä voin vaan Epätoivoinen kuvitella sen tilanteen, kun oot hihhuloinut siellä alusvaatteissa... Meillä ei muistaakseni oo sattunut tuollaisia juttuja, siippanen on melko rento noiden asioiden kanssa. Mutta silti ihmetyttää edelleen se, että se ei voi tallustella boxereissa kotona, jos sen kämppis (paras ja lapsuudenkaveri jostain 20vuoden takaa toim.huom!) on himassa. Mä oon tottunut omien suomalaiset miespuolisten kaverieni kanssa, et ne tallustaa menee keskenään sukukalleudet heiluen eikä kukaan pidä sitä yhtään omituisena

Ja joo, onhan kaikki Itärannikkolaiset kunnossa Sandyn jäljiltä? Pahoja kuvia ainakin New Yorkista

[Ellinora]

^^ Olipas mielenkiintoista lukea sinun kokemuksiasikin Epatoivoinen! Boston on myos yksi lempparikaupungeistani! Tosi hienoa, etta siella on noin paljon Suomalaisia!

Minunkin mieheni on republikaaniperheesta ja kayvat kirkossa, mutta mies ei niinkaan, kumpaakaan. Miehen perhe ei minun onneksi paljon politisoi, joten olen paassyt helpolla. Exan kanssa oli eri juttu, hanen aitinsa kanssa oltiin koko ajan tukkanuottasilla. Vanhoillinen aitinsa nimesi minut greencard hunteriksi ja varoitti poikaansa, etta mina jatan hanet heti, kun saan gc:n. Yllatys olikin suuri, kun lahdinkin opiskelemaan eri osavaltioon, enka jaanyt exan kotipiiaksi (heidan mielestaan naisen paikka on kotona). Exan aiti oli muutenkin anoppi-kokelas helvetista ja kun erosimme olin helpottunut etten joudu ikina nakemaan sita negatiivista eukkoa. Han ei muun muassa ymmartanyt miksi emme kayttaneet Euroopassa dollareita, piti meita suomalaisia typerina kun juhlimme 4th of Julyta joulukuussa (jep), outoina kun emme vieta thanksgivingia jne. Han oli myos sita mielta, etta kaupungeista hanen poikansa pitaa olla varovainen, koska siella yritetaan varastaa hanen sisaelimiaan. Han oli niin hyvin ruokkinut lapsensa, etta heidan sisaelimensa olivat varmasti kovaa valuuttaa. Esiaviollinen seksi oli saatanasta, ja minun lukemani Cosmopolitan pornolehti jne. You get the picture.

Mita shortseihin tulee, niin Nebraskassa ne oli must. Ekan kerran kun laitoin mekon paalle, ymmarsin miksi. Jos ei halua Marilyn Monroe momentteja, pidetaan shortsit jalassa Keskella ei mitaan nimittain tuulee koko ajan. Mutta Vermontissa pidin paljon lyhyita mekkoja, niinkuin kaikki muutkin. Ja tuosta "vilauttelusta" minulla on hauska kokemus. Asuessani dormissa avasin kerran oven pelkassa kylpypyyhkeessa (joku koputti, niin duh, avasin tietenkin), siella oli yksi tuttu poika jonka ilme oli ihan nakemisen arvoinen Taman jalkeen han kavereineen kavi muutaman kerran kokeleimassa, jospa olisin taas pyyhe paalla...

Miespuolisiin ystavista, minakin olen tavannut useimmat amerikkalaiset miespuoliset ystavat siten, etta he ovat yrittaneet iskea minua Kaikkien kanssa ei ole paasty yhteisymmarrykseen, ettei mitaan tapahdu, mutta niiden joiden kanssa ollaan, ovat parhainpia ystaviani.