Sukunimen vaihtuminen - Identiteettikriisi?

[Guest Vihqu]

Otin mieheni sukunimen ja nyt olemme koko perhe samalla nimellä. Mies, minä ja poika. Mutta sukulaisille olen vielä neiti-ihminen, me kun karkasimme kaksi kuukautta sitten naimisiin ja vain ystävistä osa tietää asiasta. Joten arvatkaapa kuinka hauskaa mulla on kun on kaksi kela-korttia. Vanha Kela-kortti on lompakossa esillä kun olen sukuloimassa ja uudet silloin piilossa. Ajokortti on visusti jemmassa kun siitä ei saa vanhaa säilyttää. Allekirjotukseni on sellainen sotku etten sitä ruvennut muuttelemaan, vaikka uusi nimi onkin aivan erillainen kun tyttönimeni.

Ja puhelimessa esittely vasta hauskaa onkin, kun välillä joudun uudella nimellä esittelemään ja välillä vanhalla Tälläin sitä vasta saakin identiteettikriisin aikaiseksi.

Ja ennenkö joku ihmettelee miksi olemme salassa naimisissa ja jne. Niin suoraan sanottuna, me jänistimme. Kirkossa siunaus ensi vuonna jolloin se sukulaisillekkin selviää, siihen asti koitetaan olla paljastamatta. Siinä on sukulaisille sitten yllätystä kun onkin 1v hääpäivä ja siunaus, vihkimisen sijaa

Muokattu: November 4, 2009, käyttäjä: Vihqu

[ynck]

tällä hetkellä tuntuu et tilanne on 70/30 sen puolesta että otan miehen sukunimen. aiemmin olin jyrkempi ja ehdottomasti sitä mieltä, että perheessä pitäis olla sama sukunimi mut nyt toisaalta kun häät lähestyy niin jonkilainen haikeus on iskenyt osaksi siitä syystä että nykyinen sukunimi rimmaa paremmin etunimen kanssa..suurta muutosta ei tule, molemmat nimet on hyvin samantyylisiä ja alkavat samalla kirjaimella. ainut muutos allekirjoitukseen tulee olemaan se että nykyisten ii:n pisteiden sijasta voin samalle kohdalle vetää ää:n viivat

lisäksi tulen työskentelemään HYVIN vanhoillisella alalla jossa eri sukunimet saattaisi aiheuttaa epäilyksen suhteen laadusta (=avoliittoko?).

nimen muutoshan voi olla myös positiivinen identiteettikriisi kotona ainakin tulee luultavasti monia hempeitä hetkiä, kun tutustutaan yhdessä rouvan uuteen nimeen

[rizie]

Minä taas odotan innolla, että saan uuden sukunimen. Vihaan omaa sukunimeäni ja otan mieluusti mieheni nimen. Mies ehdotti, että keksittäisiin kokonaan uusi sukunimi. Se ei ole poissuljettu vaihtoehto, mietimme vielä sitä. En koe muuttuvani ihmisenä, vaikka vaihdan sukunimeä. Eikä se myöskään ole minulle mikään siirtymäriitti. Pääasia, että olemme kaikki samannimisiä, on se sitten mieheni sukunimi tai aivan jokin muu.

[Elfie]

Minäkin odotan innolla nimestäni eroon pääsemistä! Se kun on semmoinen ulkomaalainen hirvitys, jota kukaan suomalainen ei osaa kirjoittaa tai näkemältä lausua. Kun nimeä kysytään, joudun aina tavailemaan, en malta odottaa sen loppumista. Ärsyttää välillä se ainainen ulkomaalaisena kohtelu, vaikka olen Suomessa koko ikäni kasvanut suomalaisen tyttärenä, vaikka isän puolelta melkoinen piski olenkin veren perinnön suhteen.

Identiteettiä hieman kyllä hajottaa se, että minulla tulee olemaan tismalleen sama nimi kuin mieheni ex-vaimolla, kaima kun olen. Liikumme paljon samoissa piireissä, joten tuo voi aiheuttaa sekaannusta. Harkitsen hieman etunimeni vaihtoa, mutta oudolta se näin aikuisiällä tuntuisi.

Muokattu: December 16, 2009, käyttäjä: Elfie

[Mrs M.]

Minä en ole oikeastaan ollenkaan kiintynyt sukunimeeni, enkä kyllä liioin etunimeenikään.

Nimeni kun on muotoa: Etunimi Kutsuma-Nimi (yhdysnimi väliviivalla siis) Sukunimi, niin minua kutsutaan sekä Etunimellä, Kutsuma-Nimellä että pelkästään Kutsumalla. Selkeää Tavallaan siis kolmella nimellä. Eihän tuossa enää yksi sukunimen muutos paljon sekoita pakkaa.

Voisin kyllä vaihtaa etunimeni ihan joksikin muuksi, mutta on tämä nykyinenkin ihan hyvä. Ainakin on erikoinen ja ihan kauniskin.

[Odetskaja]

Identiteettikriisiä ei täällä ihan nimenmuutos aiheuttanut, vaan ennemminkin hämmennystä. En osaa kirjoittaa uutta nimeäni allekirjoitukseen, en osaa kutsua itseäni uudella nimellä, tunnen itseni huijariksi kun käytän uutta nimeä papereissa - vähän kuin nimenmuutos olisi ollut leikkiä, eikä oikeasti tapahtunut.

Mulla on ihan samanlaiset huijarifiilikset

[Aleysha]

Toisessa topicissa kirjoittelinkin tästä sukunimiasiasta, ja itse olen henk. koht. sitä mieltä,

että sukunimi on erittäin tärkeä asia.

Itse olen juuri laittanut maistraattiin hakupaperin uudesta sukunimestä, koska suvussani

on ollut YKSI ainoa henkilö tällä nimellä, ja hän ei voinut jatkaa sukua, joten ajattelin

koittaa onneani ja säilyttää tämän ihanan sukunimen.

Odotan innolla vastausta, mutta pahin pelkoni on se, että hakemusta ei hyväksytäkkään...

Yhtään hyvää syytä en ole asialle keksinyt.

Omasta mielestäni osasin perustella asiani fiksusti ja olenkin sillä kannalla, että nimi hyväksytään,

mutta toisaalta pelottaa...

Erittäin ristiriitaista...

Etunimeäni en suostuisi vaihtamaan mistään hinnasta, koska tiedän, että se on isäni valitsema,

ja vaikkakin se teini-iässä (ja vielä nykyäänkin joskus) oli iso pilkan kohde, niin nykyään

jo pidän nimestäni!

[Gaby]

Ihanaa, että täällä on sukunimi-asiasta keskustelua! Mulle suurinta pähkäilyä aiheuttavaks jutuks naimisiinmenossa on osoittautumassa tämä nimiasia. Ennen olin täysin varma, että ottaisin mieheni nimen tulevaisuudessa toivottavasti syntyvien lapsien takia jne. Nyt kun oikeesti ollaan menossa naimisiin ja koko juttu on todellista, alkaa identiteettikriisi nostaa päätään.

Niinkun muutkin on sanonu, sitä on tottunu oleen tietyn niminen koko ikänsä ja mullakin on aika harvinainen sukunimi, tosin täysin suomenkielinen. Miehen sukunimi on yhtä harvinainen, mutta kaikki luulee sitä ruotsalaiseks ja ääntää sen niin ja lisäks hän on ikänsä joutunu sen oikeinkirjoitusta tavaamaan. Toivoin että mulle selkiytyis kumpi tuntuu oikeammalta mutta luultavasti vaan päätän jommin kummin ihan viime tipassa...

[marppu]

Oijoi, muillakin on samoja ongelmia ku mulla, HUH!

Pidän omaa sukunimeäni varsin kauniina, joskin siitä saa kyllä väännettyä vitsiäkin, jos haluaa. Miehen sukunimeä en pidä kauniina, se tuo minulle mieleen lähinnä huumeet. Siihen pitäisi sitten vielä lisätä etunimeni, mikä on lempinimi eräälle huumeelle. Musta tulee siis kunnon huumeveikko Molempien sukunimet ovat todella harvinaisia, joten en oikein siihenkään voi vedota. Enkä oikein osaa siihenkään päättyä, että mieheni ottaisi minun sukunimen tai itse kaksiosaisen. Nimestä tulisi hirvittävän pitkä, eihän tämä mahdu mihinkään papereihinkaan Xxxx Xxxxxxxxxx-Xxxxxx

[muffeli]

^No mulla on nyt Xxxxxxxx Xxxxxx-Xxxxxxxx ja kyllä se on tähän mennessä kaikkialle mahtunut Tosin kirjoittaessa se kieltämättä välillä tuntuu jokseenkin pitkältä; etenkin tänään, kun jouduin hirveässä kiireessä kirjoittamaan sen käsin noin kymmeneen lomakkeeseen. Mutta muuten siitä ei ole aiheutunut mitään käytännön ongelmia. Allekirjoituskin on sama kuin ennen.

[sins]

Mä en osannut ollenkaan ajatella, että ottaisin miehen nimen, eikä hänkään voinut edes harkita ottavansa minun nimeäni... vaikka hänellä kuitenkin toiveena oli että minä ottaisin hänen nimensä. Niinpä vissiin. Ja täydestä erinimisyydestä ilmeisesti perhekokonaisuus jotenkin häiriintyisi.

Lopputuloksena yhdysnimi, joka tietysti siitäkin kiva, että näkevätpä kaikki että olen naimisissa

Luojan kiitos että sulhasella ei sattunut olemaan nen-päätteistä nimeä (kuten itsellä), joten saan aikaiseksi siedettävän yhdistelmänimen... Tosin, on noita tupla-nen-päätteisiäkin tullut vastaan, eivätkä nekään hullumpia toisaalta ole.

Oma nimeni on varsin pitkä, joten toinen nen-päätteinen pitkä sukunimi olisi kieltämättä ollut hieman karmivaa.

Vaan riittää tässä tulevassa silti: Xxxxxxx Xxxxxxxxxx-Xxxxxxx

En vain tiedä käyttääkö tuota koko rimpsua joka tilanteessa? Joskus olen nähnyt ja kuullut että saatetaan silti käytellä sitä "omaa" nimeä enemmän...

[Guest onnellinen]

Mua ei harmittanut luopua sukunimestäni, koska se ei ollut mitenkään erityisen kaunis. Uusi sukunimi kuuluu Suomen yleisimpiin eikä herätä oikein mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. On hyvin neutraali nimi joka kyllä sopii ihan mukavasti etunimeni kanssa yhteen. Asia joka minua pohdituttaa, on se, että miten ihmiset tunnistaa minut uudella nimelläni? Eli siis jos soitan vaikka harrastusasioista, varaan ajan tutulle kampaajalle, soitan jotain työpuheluita tms. niin eihän ne ihmiset äkkiseltään voi tajuta, että kyse on minusta. Entinen sukunimeni oli aika harvinainen mutta nykyinen tosiaan niin yleinen, että tästä pikkukaupungistakin varmaan löytyy useita täyskaimoja.

[MotoLaura]

Uuh, onneksi muutkin ovat tuskailleet tämän asian kanssa.

Meillä on tilanne niin, että miun sukunimi on isännän sukunimeä harvinaisempi (ei tosin tosi harvinainen, puhutaan kuitenkin about tuhannesta henkilöstä), mutta kuitenkin oma lähisuku on sen verran pieni ja miullakin on vaan sisaruksia, joten olis pieni palo sydämessä, että nimi säilyis suvussa, kun ei noista omista sisaruksista tiedä, mitä ne elämässään vielä tekevät. Lisäksi on vahva nykyisen sukunimeni identiteetti, minua myös kutsuttiin sukunimellä ja minut tunnettiin kylillä sukunimen perusteella. Nyt mielessäni taistelen, että olenko edelleen "omaa sukua", vaikka papereissa lukisikin mieheni sukunimi.. Ja se, että olen saanut nauttia siitä, että kokonimikaimoja ei tiedettävästi ole, vaikka etunimeni onkin hyvin yleinen. Jos vaihtaisin mieheni sukunimeen, niin kokonimikaimoja alkaa tulla joka tuutista. Olenko enää "ainutlaatuinen" nimeni perusteella?

Erittäin varteenotettava vaihtoehto on toki pitää omat sukunimet. Mut yhteinen sukunimi olis toki kiva, varsinkin jos perhettä tulee, niin ennen kaikkea sitten se, että kaikilla olis sama sukunimi. Mutta onko se mahdollisen identiteettikriisin arvoista? En ole vielä kerennyt varsinaiseen työelämään, enkä oo muita suuren suuria saavutuksia tehnyt tyttönimelläni, niin sikäli ei ole paineita sen suhteen. Omat sukulaiset ovat kommentoineet, että "tee miten tykkäät", mutta silti omatunto hieman kolkuttelee vielä ainakin tässä vaiheessa, jos menen vaihtamaan sukunimeni.

Ei se ole ihan täysin ammuttu alas sekään, että isäntä ottais miun sukunimen, mutta mie taas haluaisin, että hän pitäisi oman sukunimensä. Miehellä on kans yhtä lailla oman sukunsa identiteetti ja hän oli ennen kaikkea "isin poika" - isi on nyt hautuumaalla. Toivon kuitenkin, että hän pitäisi sukunimensä.

Tuottaa päänvaivaa tämä :S Muuten on tulossa kengännauhabudjetin häät, vain vähän ressiä ja järjestelyitä, mutta sitten nää juridiset asiat tuottaa senkin eestä päänvaivaa - ainakin miulle. Voipi olla, että lopputuleman tässä sukunimiasiassa tietää vasta just ennen vihkimistä. Ja silloinkin "alea iacta est", arpa on heitetty?

[Cosmoriitta]

Meillä oli koko ajan selvää, että pidetään omat nimet. Tai siis minä olin päättänyt jo vuosia sitten, että haluan pysyä tämän nimisenä. Mies puolestaan ei halunnut vaihtaa nimeään, joten asia oli sillä selvä. Mulla ei ole mitään tarvetta liittyä miehen sukuun tai mitään sellaista ja miehelläkään ei onneksi ollut tarvetta pitää perinteitä yllä, joten päätös oli helppo ja kummallekin mieleinen.

[Sarah13]

Eipä olis pitänyt lukaista tätä ketjua.. jotenki meille molemmille ollut selvää että otan miehen sukunimen. Nyt kun luin muiden kokemuksia niin johan pukkas kriisiä päälle!

Eihän kukaan tunne mua uudella nimellä, enkä ole enää isin tyttö sitten   No enpä näemmä ainut kriiseilijä jolla ottanut aikansa käydä sisäinen taistelu läpi, kyllä haluan olla samannniminen kuin mieheni.

[pink_girl]

Mua ahdistaa sukunimen vaihtumisessa lähinnä se, etten ole enää sen jälkeen ainutlaatuinen. Tällä hetkellä mulla ei ole yhtään kaimaa, mutta uuden nimen myötä niitä tuleekin sitten jo useita, sillä tuo sukunimi on kuitenkin huomattavasti yleisempi niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Just tsekkasin väestörekisterikeskuksen sivuilta, että nykyistä sukunimeäni on ollut noin sadalla, joista noin puolet on tällä hetkellä elossa. Tämän vuoksi minua hieman harmittaa vaihtaa nimeäni, mutta toisaalta haluan kunnioittaa perinteitä ja ottaa mieheni nimen. Tosin tässäkin teemme pienen poikkeuksen normaaliin, sillä mies vaihtaa ennen häitä sukunimekseen äitinsä tyttönimen. Näin saamme hänen äitinsä sukunimen säilymään, ja tuo tuleva anoppihan se itse tätä meille ehdottikin   Minulle tuo sopiikin vallan mainiosti, sillä pidän siitä sukunimestä huomattavasti enemmän kuin miehen nykyisestä    Mies on jopa miettinyt vaihtavansa etunimensä, mutta minä olen kieltänyt häntä. Kuka meitä sitten häiden jälkeen enää tunnistaisi, jos miehellä olisi kokonaan uusi nimi. Nytkin voi tulla hieman kyselyitä, että kenes kans sä siis menit naimisiin! 

[Jerry]

Tulevalla miehelläni on hieman erikoisempi sukunimi, joten otan nimen mielelläni nimen vastaan sillä todennäköisesti olen sitten ainoa tällä nimiyhdistelmällä Suomessa. Oma sukunimenikään ei kauhean yleinen ole mutta kuitenkin aika perusnimi. Kivaa, että uuden sukunimen kanssa nimmarin kirjoitus ei kestä enää päivää, toisin kuin nyt sekä pitkän etu- että sukunimen kanssa. Tärkein asia mulle on kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunne ja se että jos (toivottavasti) saamme lapsia tulevaisuudessa, haluan että koko meidän perheellä on yhteinen nimi. Tottakai mietin, että miehen nimellä sitoudun eri tavalla myös osaksi hänen sukuaan, mikä tuntuu tässä vaiheessa vielä hassulta, mutta ei pahalta, kun on sen verran mukavat appivanhemmat ja langot ja käly Voi olla että hetkenaikaa ihmetyttää, mutta toivottavasti uuteen nimeen tottuu pian..

[Zita]

Mulla on kyllä vähän kriisi ja ahdistus tän nimiasian takia. Mulla on tosi harvinainen sukunimi (suomessa 14) ja oon aina ollut varma etten sitä vaihda johonkin virtaseen (ei mulla mitään virtasia vastaan ole). Nyt kuitenkin kävi niin, että miehelläkin on kohtuu harvinainen sukunimi, Suomessa reilut sata.

Perinteitä haluaisin kunnioittaa, mutta kun... oon kovin kiintynyt tähän nimeen, vaikka joutuukin välillä tavailla. (Toisaalta niin joutuu mieskin.) Yhdistelmänimeä en ainakaan ota, enhän mä silloin enää oo sen niminen ku olin, mut en myöskään saman niminen miehen kanssa. Kauhee ahdistus. Varmaan tääkin päätös jää siihen, kun se mahdollinen uusi nimi siihen lappuun pitää kirjoittaa.

[weeper]

Kyllä nimi on osa ihmisen identiteettiä, ja on täysin ymmärrettävää, jos joku kriiseilee sen vaihtuessa. Meille oli alusta alkaen selvää, että otan itselleni miehen sukunimen, mutta kyllä siinä silti on totuttelemista ja miettimistä.

[Tinkaliina]

Vaikka mulla onkin melkein vuosi vielä aikaa miettiä tätä niin silti mietityttää jo nyt. Ennen olin varma, että haluan miehen sukunimen eikä minulla ole kiintymystä omaan sukunimeeni. MUTTA nyt, kun oikeasti pitää miettiä asiaa, niin hieman mua alkaa harmittamaan muuttaa omaa sukunimeä. Mun sukunimi on kertaalleen vaihdettu jo isän sukunimestä äidin sukunimeksi, tosin kylläkin jo lapsena. Mun sukunimi on myös harvinaisempi (n. 200) kuin miehen sukunimi (n. 8000) ja lisäksi, jos vaihdan sukunimen niin ollaan miehen siskon kanssa täydellisiä nimikaimoja Yhdistelmästä tulisi todellinen nimihirviö, joten se ei liene vaihtoehto. Pohditaan, pohditaan, eiköhän se valinta sieltä tule

[Fallow]

Mulla itselläni oli hirveä kriisi nimen vaihtumisesta, tuntui kuin osa identiteettiä vietäisiin. Mutta mun miehelle oli kumminkin niin tärkeää se, että koko perheellä on sama sukunimi, niin otin kuitenkin mieheni nimen, vaikka omani olisi ollut tosi harvinainen, halusin siten osoittaa hänelle miten tosissani olen tässä meidän jutussa.

[kaylan]

Mä pidin oman sukunimeni, vaikka mietinkin hyvin pitkään miehen nimen ottamista. Mulla on kuitenkin se harvinaisempi nimi, joten päädyin sen pitämään. Kaksoisnimestä ei olisi tullut mitään, koska virallinen etunimenikin on kaksiosainen. Mies myös mietiskeli mun nimen ottamista, mutta totesi sitten, että hänkin haluaa omansa pitää. Saahan sen vaihdettua, jos tulee sellainen olo jossain vaiheessa.

[elspeth]

On tässä pientä kriisiä kyllä.

 

Haluan meille yhteisen nimen ja oon siinä mielessä vanhanaikainen, että haluan myös sulhasen nimen.

Kuitenkin, oma sukunimi on harvinainen ja oma nimeni taitaa Suomessa olla ainoa laatuaan, joten hieman "ahdistaa" muuttuminen ns. tavalliseksi... Mut oon ajatellut asian myös niin, että sen voi joskus vaihtaa, jos liikaa alkaa ahdistamaan.

 

Kaksoisnimeä en halua, kun on niin kätevä että postilaatikossa on yksi yhteinen nimi...

[GwenMari]

Olen ottamassa miehen sukunimen, omaan isän puolen sukuun ei olla yhteydessä, joten sukunimeenkään ei mitään vahvaa sidettä... MUTTA iski jonkinaikaa sitten semmonen paniikki että meidän (toivottavasti) tulevat lapset, tulevat tunteman minut vain tuolla uudella nimellä! Samalla tavalla kun itselle tuntuu oudolta äitin tyttönimi... Tämä pääasiassa ainoa asia joka vähän häiritsee, vaikka toki tulee muutenkin olemaan totuttelemista uuden nimen kanssa..

[Amayah]

Ehdottomasti otan miehen nimen häiden yhteydessä! Tykkään nykyisestä nimestänikin, mutta mulle oli alusta asti selvää että miehen nimi otetaan. Tästä keskusteltiinkin, ja mies oli samaa mieltä - onneksi, en olisi halunnut tulla "kuokkimaan" jos hän jostain syystä olisi nimenvaihdon nähnyt huonona ajatuksena.

 

Mulla on pitkään ollut sukunimestäni johdettu lempinimi kaverien keskuudessa, pitää varmaan nimenvaihdon jälkeen tiedottaa että lempparinimeä saa yhä käyttää vaikka virallisissa papereissa lukeekin nyt muuta