Miten nim(i)en päättäminen eteni/on edennyt?

[Mesimarja]

En halua mieheni nimeä, eikä hän halua minun nimeäni. Harkitsimme molemmille uuden, yhteisen sukunimen ottamista, mutta mieheni päätyi lopulta siihen, ettei halua luopua sukunimestään. Itse aion kuitenkin mahdollisesti vaihtaa sukunimeni vielä ennen häitämme. Yhteistä sukunimeä meille ei kuitenkaan tule, ja jos meille joskus tulee lapsia, he saavat minun sukunimeni.

[Piku_prinsessa]

Voi miksei tähänkin asiaan voisi olla joitain patentti ratkaisuja alan olla niin lopen kyllästynyt miettimään ja ajattelemaan. Ja  kohta aika loppuu ja päätös pitäisi olla valmiina.  Meillä tilanne tämä minulla harvinainen nimi, miehelle kohtalaisen yleinen. Molemmat haluaisivat perheellemme yhteisen nimen oli se sitten minun tai sulhasen ( tai joku muu mitä olemme yrittäneet miettiä tuloksetta). Kummatkin haluaisivat pitää oman nimensä, mutta kummatkin olisivat periaatteessa valmiit vaihtamaan sen vuoksi että se olisi toiselle niin tärkeää. Kaksiosaiset nimen käyttäminen hieman kammoksuttaa minua ja varsinkaan sulholle en sitä "taakkaa" ( ei osaisi tulla toimeen kaksoinimen kanssa) haluaisi antaa. Itselleni sukunimeni on tärkeä myös siksi, että isäni kuoli kun olin yläaste-ikäinen ja jotenkin sukunimi on minulle ollut konkreettinen muisto isän tyttönä olemisesta.

Myöskään minä en pidä ajatuksesta, että on selvää että morsian vaihtaa sulhon sukunimeen. Sehän kun ei ole mitenkään selvää. Tosin tällä perusteella en päätöstäni ole tekemässä, on vain ärsyttänyt ihmisten kommentit siitä kuinka päätös on niin helppo, kun tietenkin sinun on "PAKKO" ottaa miehesi sukunimi se nyt vaan on perinne. äääärrrrrrr... selvennykseksi hieman, minua kun on aina ärsyttänyt se jos joku muu haluaa päättää asioistani tai on täysin varma että tietää mikä minulle on parhaaksi (poislukien äitini, joka silloin kun neuvoo, yleensä on oikeassa ). Äitini on onneksi ymmärtänyt tämän sukunimi ongelmani aika hyvin eikä ole siihen suuremmin puuttunut.

Vielä on 4 viikkoa aikaa :S

p.s. kysyttiin sulhon kanssa jo netin oraakkeliltakin mitä meidän tulisi tehdä , vähän antoi ympäripyöreitä vastauksia..

[turkinpippuri]

Myöskään minä en pidä ajatuksesta, että on selvää että morsian vaihtaa sulhon sukunimeen. Sehän kun ei ole mitenkään selvää. Tosin tällä perusteella en päätöstäni ole tekemässä, on vain ärsyttänyt ihmisten kommentit siitä kuinka päätös on niin helppo, kun tietenkin sinun on "PAKKO" ottaa miehesi sukunimi se nyt vaan on perinne. äääärrrrrrr... selvennykseksi hieman, minua kun on aina ärsyttänyt se jos joku muu haluaa päättää asioistani tai on täysin varma että tietää mikä minulle on parhaaksi (poislukien äitini, joka silloin kun neuvoo, yleensä on oikeassa ). Äitini on onneksi ymmärtänyt tämän sukunimi ongelmani aika hyvin eikä ole siihen suuremmin puuttunut.

Vielä on 4 viikkoa aikaa :S

p.s. kysyttiin sulhon kanssa jo netin oraakkeliltakin mitä meidän tulisi tehdä , vähän antoi ympäripyöreitä vastauksia..

Olen kyllä sitä mieltä, että jos tuossa tapauksessa sinä (nimellä tunnearvoa) olisit mies, niin kovasti naista painostettaisiin ottamaan miehen nimi. Miksi ihmeessä se ei voi toimia toisinpäin??? Rohkaisuna vielä teille, että mieheni vaihtoi kolme viikkoa sitten nimensä ja on hyvin tyytyväinen. Myös minä olen tyytyväinen, kun meillä on yhteinen nimi.  

[kiltsu]

Mulle on ollut aina selvää, että kaksoisnimeä en ota, ne on jotenkin luonnottomia (ei siis ihan oikeasti, mutta vaikeita). Nuorempana olin ihan varma pitäväni oman sukunimeni, joka on kaunis ja harvinainen. Kuitenkin aloin jossain vaiheessa miettimään asiaa toiselta kantilta, kun en ole ollut isäni suvun kanssa juuri missään tekemisissä (isäni kuoli kun olin vauva) ja nämä vähät tekemisetkään eivät välttämättä ole jättäneet kovin positiivista kuvaa. Toisin sanoen koen isäni suvun enemmän tai vähemmän hylänneen minut (ja äitini). Tästä syystä olen mielenosoituksellisesti päättänyt ottaa mieheni nimen, joka onneksi on sekin ihan hieno. Huonona puolena voi kyllä pitää, että tulevaisuudessa mun nimessä on 20 kirjainta (eikä edes yhtään tunnelmaa keventävää väliviivaa).

[Ruusukulta]

Me arvottiin kysymystä pitkään ja hartaasti koko vuoden kestävän häiden valmistelun ajan.

Yhdysnimi ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto, koska emme niistä perusta (näyttää ja kuulostaa useimmiten hassulta!)

Netissä testailtiin että kummankin sukunimi oli samalla määrällä porukkaa Suomessa.

Kokeiltiin myös yhdistää kaksi nimeä yhdeksi uudeksi. Uusia yhdistelmiä kyllä löytyi, mutta useimmat kivalta kuulostavat sisälsivät jonkun vähemmän mairittelevan sisällön (siis joku substantiivi tai taivutettuna). Koettiin että olisi liian riskialtista yrittää jotain uutta.

Seuraavaksi oltiin molemmat ihan yhtä vähän innostuneita/kiinnostuneita vaihtamaan sukunimen toiseksi. Molemmat oli kyllä valmiita, mutta ei valtaisan innostuneita vaihtamisesta toisen nimeen. Tähän vaiheeseen jäätiin moneksi kuukaudeksi.

Seuraavaksi miehen innostus ottaa mun nimi selkeesti laski, joten mä mietin vähän aikaa miehen nimen ottamista. No, mä olin vielä vähemmän halukas ottamaan myöskin miehen nimen vastaavasti. Loppujen lopuksi kahta päivää ennen häitä tehtiin lopullinen päätös, että pidetään omat nimemme, kun tähänkin asti (kolmikymppisiksi) on niillä selvitty.

[pähkinä]

Oli tuskaa. Siis minulle. Sulho ei harkinnut muutosta lainkaan. Mietin asiaa koko kihlauksen ajan ja nyt lopulta päätin että vaihdan mieheni nimelle, ja se päätös perustui ihan täysin siihen, että se vaan tuntuu oikealta  

[Gurmeli]

Olisin ihan periaatteesta halunnut pitää oman sukunimeni ja se olisi profeministimiehellenikin käynyt ihan mainiosti. Hän ehdotti jopa sellaista vaihtoehtoa, että minun sukunimestäni tulisi perheemme yhteinen sukunimi.

Aivan ihana mies sulla. Mä oon kihlautumisestamme saakka toivonut, että mieheni tajuaisin oman parhaansa ( ;D ) ja valitsisi mun sukunimen. Haluan mahdolliselle tulevalle perheelle, jos lapsia joskus tulisi, yhteisen sukunimen. Olen ainoa tämän sukunimen jatkaja suvussamme. Lisäksi pidän ruotsinkielisistä sukunimistä ja omani on sellainen , sulhasen ei.

Lisäksi harrastuspiirissämme nimeni aiheuttaa aina pientä hilpeyttä, se kun voidaa yhdistää erääseen harrastuksemme keskuudessa maamme laajuisesti tunnettuun poliittishistorialliseen "käytäntöön".

Olen isästäni ylpeä ja kotikaupungissani hänet tunnetaan melko laajalti, pidän siitä, että identifíoidun nimen kautta hänen tyttärekseen.  

Sulhasen nimi olisi harvinaisempi ( mun nimisiä on 1051 ja sulkin 22). Mutta en haluaisi lukuisien sukusolmujen ja suvun keskinäisten erimielisyyksien takia identifioitua sulkin sukuun. ( mm. häidemme valmistamisten yhteydessä sulkin suvun puolelta on tullut typerää valittamista)

Sulhanen ei halua lukuisien neuvottelujenkaan jälkeen itselleen mitään muuta nimeä kuin omansa. Yritin kaupata hänelle HÄNEN suvussaan kaksi sukupolvea sitten käytössä ollutta nykyisen nimensä ruotsinnosta, mutta sekään ei harkinnan jälkeen kumminkaan hänelle käynyt.

Yhdysnimi kuulostaisi meidän tapauksessamme kököltä, ruotsinkielinen pitkä nimi-suomenkielinen pitkä harvinainen nimi.

Ärsyttää. mä oon niin vanhanaikainen kumminkin, että haluaisin perheelle yhteisen sukunimen - juuri tästä hölmöstä ja lapsellisesta syystä :"tarhan tädit ja opettajat soittelee kotiin ja luulee, että lapsi onkin vaikka ed avioliitosta" tms...

Nimi on osa identiteettiäni. miksi vaihtaisin? Miksi naisen kuuluu aina vaihtaa ja luopua, taipua? Kysyy tämä hieman hiiltynyt tasa-arvoilija. Eli voi voi, mahdollisille lapsille tulee sitten synnytyssairaalasta saakka ilmeisesti mun nimeni. ?????

p.s. myös yh´ksi vakaa syy siihen, etten halua mieheni nimeä on protesti. Kun kaikki tuntuvat pitävän NIIIIN itsestäänselvänä, että tottakai musta tulee sitten "Rva miehensukunimi". AAAARGH. Minä päätän itse.  ;D  

[Guest poodle]

Nimi on osa identiteettiäni. miksi vaihtaisin? Miksi naisen kuuluu aina vaihtaa ja luopua, taipua? Kysyy tämä hieman hiiltynyt tasa-arvoilija. Eli voi voi, mahdollisille lapsille tulee sitten synnytyssairaalasta saakka ilmeisesti mun nimeni. ?????

p.s. myös yh´ksi vakaa syy siihen, etten halua mieheni nimeä on protesti. Kun kaikki tuntuvat pitävän NIIIIN itsestäänselvänä, että tottakai musta tulee sitten "Rva miehensukunimi". AAAARGH. Minä päätän itse.  ;D  

Täysin samaa mieltä! Hyvä, että edes jotkut naiset pitävät puolensa tässä nimiasiassa, eivätkä ota miehen nimeä vaikka haluaisivat pitää omansa. Moni on täälläkin sanonut, ettei mies ota naisen nimeä, vaikka nainen sitä toivoisi, joten nainen ottaa sitten miehen. Perusteluina on ollut mm. "koska se on tosimies". No mä olen ilmeisesti sitten tosinainen ;D. Muakin ärsyttää, ku joka kerta kun kerron uudelle ihmiselle, että olen menossa naimisiin vastaus on, "minkä niminen susta tulee" >. Mutta eipä toi mun tuleva mieheni ole joutunut tähän kysymykseen vastata vielä kertaakaan, vaikka elämme 2000 lukua..

[Tepe]

Minä päätin nimeni noin tuntia ennen vihkimistä...

Mulle nimi ei ole mikään sukujuttu vaan sanayhdistelmä. Oma nimeni on erittäin harvinainen, mihenkään ei yleinen mutta kuulostaa tavalliselta. Tällaisia asiota tuli pohdittua

1. Oma nimi

+ Ei tarvitse uusia henkkareita, pankkikortteja, bonuskortteja yms yms -> säästyy aikaa ja rahaa

+ Hauskempi kuin miehen nimi

+ Ihmiset eivät usko kuullessaan nimen, joten nimeä saa aina tavailla -> muodostunut iso osa persoonaa

+ erilainen ratkaisu

- Mulla on ruma nimmari, jonka haluaisin vaihtaa. -> jos nimi säilyy, ei nimmariakaan kannata vaihtaa

- Mies haluaisi yhteisin nimen

2. Miehen nimi

+ yhteinen

+ saisi vaihtaa nimmarin

- kuulostaa tavalliselta

- kauhea vaiva henkkareiden yms vaihdosta

- "normaali tapa"

3. Yhdysnimi

+ saisi vaihtaa nimmarin

+ yhteinen nimi

- tyhmä käyttää

- hidas kirjoittaa (ei ole kuin 11 kirjainta + väliviiva)

- henkkareidenvaihto-operaatio

Ei siis mitään suuria periaatteellisia syitä. Mihinkään niemiseen tai virtaseeb en ikinä olisi vaihtanut.

Ensin pudotin yhdysnimen pois ja mietin  oman ja miehen nimen välillä ja päädyin melkein omaan nimeeni. Sitten mieheni esitti todella hyvän perustelun, miksi hänelle sama nimi olisi tärkeää. Tästä johtuen pudotin oman nimeni pois ja aloin pohtia miehen nimen ja yhdysnimen välillä. Miehen nimen ottaminen ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä. Jossain  vaiheessa aloin pohtia oman nimen ja yhdysnimen välillä.

Ja tosiaan noin tuntia ennen vihkimistä päätin ottaa yhdysnimen. Sain sillä tavoin vaihdettua nimmarini ja mies sai yhteisen nimen. Eli ei mitään fiksuja perusteluja

Kaduttaako? Todella paljon. Yhdysnimi on ihan älytön, tiesin sen valitessani jo, että tulen sitä katumaan, mutta silti piti sellainenkin virhepäätös tehdä.

Vielä en ole päättänyt, miten nimeäni käytän. Luultavasti yritän unohtaa tuon jälkimmäisen puoliskon. En vain ole keksinyt, miten se käytännössä onnistuu.

Voisin kyllä vielä vaihtaa takaisinkin...

[Guest Lena(Guest)]

Olen aina ajatellut että haluan ehdottomasti koko perheelle saman sukunimen (miehen nimen). On ollut vaikea sopetua siihen, että käytännössä en usko sen olevan mahdollista. Mieheni entisellä vaimolla nimittäin on yhtä kirjainta vaille sama etunimi kuin minulla. Lausuttaessa ne kuulostavat samalle ja usein minun nimeni kirjoitetaan muutenkin vahingossa samalla tavalla kuin hänen nimensä. Jos siis ottaisin miehen sukunimen, olisimme hänen entisen vaimonsa kanssa lähes täyskaimoja (vieläpä toinenkin nimi on melkein sama). Ja usein saisin postia sitten väärin kirjoitettuna, jolloin saisin postia HÄNEN nimellään. Ja lausuttaessa nimeni kuulostaisi hänen nimeltään. Ei kivaa . Pidän siis oman nimeni ja mies omansa. Yhdysnimeä en ota, koska molemmilla on pitkä sukunimi. Mies taas ei voisi kuvitellakaan ottavansa minun nimeäni koska sitten hänen lapsillaan entisestä liitosta olisi eri nimi. Mahdollisten tulevien yhteisten lasten nimi mietityttää. Haluaisin heille minun sukunimeni, koska jotenkin tuntuu hölmölle että minun(kin) lapseni olisivat saman nimisiä kuin miehen ex-vaimo, jokuhan voi luulla lapsia hänen lapsikseen, etenkin kun itse olen perheen ainoa eriniminen. Toisaalta miehelle on tärkeää että lapsilla on hänen nimensä.

Kommentteja?? Mitä itse tekisitte nimiasian kanssa tässä tilanteessa?

[Guest marrasmorsian(Guest)]

Me otetaan kokonaan uusi nimi. Hain nimenmuutosta aikoja sitten, ja kun meidät vihitään, mies ottaa minun nimeni.

[isohoo]

En ole vielä päättänyt ja innolla lueskelin mielipiteitänne.

Mulla on kuitenkin TOSI iso ongelma. Voisin kyllä ottaa miehen sukunimen mutta: Sillon mun nimenksi tulis sama kun murhaajalla!!! Ja kyseisen murhaajan nimi on ollut lehdessä ja henkilö on vielä melkein saman ikäinen kuin minä. Eli pelkkä miehen nimi ei käy...

[Unda]

Meillä on ollut alustalähtien selvää, että perheelle tulee yksi sukunimi. Kumman nimi se on,  lähinnä siitä on käyty keskustelua. Nyt on päädytty siihen, että minä otan mieheni sukunimen.  

[alannee]

Kaivetaanpa vanha ketju esiin  

Mä olen pienestä asti ajatellut, että haluan miehen nimen (ellei se sitten ole joku Runkka). Ihan siksi, että oma nimeni on pitkä ja harvinainen, eli aina saa tavata ja toistaa ja kuitenkkin se kirjoitetaan väärin.

Nyt olen menossa naimisiin top 10 nimisen miehen kanssa. Nimi on kaunis ja ottaisin sen ihan mielelläni. Mutta mies ei halua pitää omaa nimeään. Eli minä en päättänyt mitään, mies päätti puolestani. Ja nyt kun olen asiaa ajatellut, on oikeastaan ihan mukavaa että meistä tulee minun sukunimeni perhe.

[Hurlumhei]

Hhhmm. Mulle on aina, ihan lapsesta asti, ollut itsestään selvää että pidän oman nimeni. Kaikki serkut sunmuut on nimensä vaihtaneet ja tunnen olevani "sukuni viimeinen". Aiemmin ajattelin myös että jos joskus saan lapsia niin niistä tulee tietenkin mun nimisiä. Nyt kyllä ymmärrän etten voi ihan noin vaan sanella sitä lasten nimi asiaa ja sattuupa vielä mieheni olemaan samalla tavalla oman sukunsa viimeinen joten ei se olisi reiluakaan. Olemme ajatelleet että jos lapsia joskus tulee niin sitten arvotaan niitten nimi. Onpahan ainakin reilua. Oma nimi on mulle sellnen kokonaisuus, tunnen sen kokonaan omakseni. Kun yritän ajatella etunimeäni yhdistettynä miehen sukunimeen se kuulostaa minusta ihan erilaiselta ihmiseltä ja kaikenlisäksi ärsyttävältä sellaiselta. Littyy mulla tähän nimiasiaan kyllä sekin että olen todella onnellinen siitä että tämä maailma on muuttunut niin ettei miehen nimen ottaminen ole enää pakollista. Juhlistan siis sitäkin päätökselläni. Hankalahan näitä on perustella, aika fiilis juttujahan nämä on.

[Guest Jii83]

Mä en osaa päättää. Viikko aikaa.  

[kissendaali]

en mäkään osaa päättää. tää muodostunee koko tän hääprokkiksen vaikeimmaksi asiaksi. nimim alle kolme viikkoa häihin, melkein puolitoista vuotta arvonta-aikaa takana...  :

[Miu]

Ilmoitin miehelle jo heti seurustelun alussa, että otan sitten kaksoisnimen. Valinta on ollut mulle selvä jo lapsesta saakka. Miehelle asialla ei ole pahemmin mitään väliä, joten ei siitä hirveästi ole keskusteltukaan.

Päätöstä entisestään helpottaa se, että anopillani ja miehen tädillä on sama etunimi kuin minulla. He ovat ainoat kyseisen sukunimen omaavat naiset Tampereella, joten en todellakaan halua liittyä siihen seuraan kolmanneksi.

Muutenkin tuntuisi, hhmm, pelottavalta olla samanniminen kuin anoppi  ;D Se nimi ei yksinkertaisesti sovi _minun_ identiteettiini.

Ainoa miinus on se, että oma nimeni on ruotsalainen ja miehen saksalainen (sopivat kyllä tyylikkäästi yhteen). Mutta voi sitä tavaamisen riemua mikä mulla on edessä  :

[Fandango]

Meillä pohditaan 2 vaihtoehdon välillä: joko minä otan mieheni sukunimen tai hän minun. Itse pitäisin mieluiten omani, koska se on mielestäni kauniimpi , ja suvussani ei ole muuten oikein ketään nimen jatkajia. Jos sulhanen ei kuitenkaan halua vaihtaa sukunimeään, niin sitten otan hänen nimensä. Tällä hetkellä en oikein edes tiedä mihin ratkaisuun hän on päätymässä :. Aina kun yritän hienovaraisesti tiedustella asiaa, niin hän vaan vastaa jotain että katsotaan nyt. En haluais painostaa, mutta ois kiva vaan jo saada tietää minkä nimisiä meistä tulee!

[Laulis]

Meilläkin nimen miettiminen alkaa olla edessä. Meillä miehellä on hyvin tavallinen nen-loppuinen nimi (jos ei kuulu yleisimmät sukunimet Suomessa top10:iin, niin ainakin 15:n yleisimmän sukunimen joukossa se on) ja minulla suhteellisen harvinainen (nykyisenä nimenä reilulla sadalla ihmisellä) ja "erikoinen" (ts. nimeä joutuu tavailemaan aika usein). Pienenä inhosin sukunimeäni juuri tuon "anteeksi mikä"-kyselyn vuoksi, mutta nykyään en ole enää niin innokkaasti vaihtamassa nimeä mihin tahansa. Lisäksi meidän molempien sukunimet on sen verran pitkiä, että yhdysnimet voi unohtaa samantien (lyhyemmillä nimillä mä varmaan ottaisin yhdysnimen).

Me halutaan yhteinen sukunimi, joten vaihtoehtojakaan ei ole kuin tasan kaksi, mutta siltikään me ei osata tehdä päätöstä suuntaan eikä toiseen. Anoppi kyseli meiltä sukunimiasiaa jo viime syksynä ja ilmoitti, ettei heille ole väliä vaikka päädyttäisiin ottamaan mun nimi yhteiseksi nimeksi (no, hyvähän sen on tietysti sanoa, kun ovat appiukon kanssa eronneet, eiköhän ne ole miehen isä ja mummo, jotka asiasta loukkaantuvat, jos joku loukkaantuu). Kaveripiirissä ollaan välillä vähän puolihuolimattomasti sivulauseessa nimiasiaa sivuttu ja kuulosteltu reaktioita siihen että se olisikin mies joka vaihtaisi nimensä. Osa on tainnut ottaa asian ihan vitsinä, mutta kukaan ei ole ideasta toistaiseksi vielä järkyttynyt (ei sillä, että kavereiden mielipiteet nyt suoranaisesti meidän päätökseen vaikuttaisi).

Mä tietysti mielummin pitäisin oman nimeni, eikä mieskään ole sitä vaihtoehtoa mitenkään tyrmännyt. Mä varmaan teen tästä asiasta suuremman ongelman mitä se onkaan, kun vaikka mies on sanonut ettei sille ole mikään ongelma vaihtaa nimeään, niin mä saan keksittyä sen nimenvaihtoon miljoona "ongelmaa" :. Kuten sen, että mun miehellä ja isän veljellä on hyvin samantyyppinen etunimi (ei kuitenkaan sama, mutta isän veljen lempinimenä käytetään joskus samaa nimeä kuin mun miehen nimi), joten mä saan toki väänneltyä päässäni miten ne nyt sekaantuu toisiinsa jne (miten niin olen tottunut olemaan ainut itseniniminen maailmassa, musta oli ihan riittävästi kun isän veljen lapselle annettiin nimi, joka eroaa omastani vain yhden kirjaimen verran). Ja sitten mua tietysti mietityttää tuo jonkun loukkaantuminen. Mies kun ei ole (koskaan ollutkaan) missään erityisen hyvissä väleissä isänsä ja mummonsa kanssa (tulevat kyllä toimeen, mutta esim. vanhempiensa erotessa asettui selkeästi äitinsä puolelle), joten vaarana on, että kokevat miehen nimenvaihdon v****iluna niitä kohtaan (miehen vanhempien ero on suhteellisen tuore asia, johon liittyi kaikennäköistä). Ja ettei nyt vaan kukaan luulisi, että mies on niin mun tossun alla ettei saa pitää edes omaa sukunimeään (kun ainahan vaimot ovat miehensä sukunimen ottaneet) ;D

En mä tiedä. Onneksi on vielä aikaa miettiä (alkaa olla jo meidän häiden teemana tuo "onhan tässä vielä aikaa").

[Guest Anna-Elina]

Olen pienestä asti ollut vakaasti sitä mieltä, että jos joskus naimisiin menen, otan mieheni sukunimen. Oma sukunimi on ajoittain ollut jopa riesaksi asti: vaikka sen kuinka selkeästi artikuloi, on ihmisten vaikea sitä ymmärtää tai kirjoittaa oikein. Eikä nimi ole edes suomalaiselle foneettisesti hankala. Jatkuva nimen toistelu ja tavaaminen on tympeää, vaikka yritän aina ajatella ettei asiakaspalvelija tms. sitä piruuttaan väärin kuule.

Se, mikä eniten nimessä ottaa päähän, on ihmisten lapsellinen ja muka-hauska vitsailu. Nimestä saa - ah - niin mukavia väännöksiä ja vitsejä aikaiseksi. Ongelmana on vain se, että olen itse kuunnellut niitä esikouluiästä asti, joten kiintiö tuli täyteen toistakymmentä vuotta sitten. Ja jokainen vitsailija kuvittelee olevansa asialla ekaa kertaa.

Edellä mainituista syistä minun ei tarvitse pitkään harkita, otanko tulevaisuudessa mieheni sukunimen vai en. Oma suku on tietysti minulle rakas, mutta minun mielestäni on aivan mahdollista yhtäaikaa pitää suvustaan ja olla pitämättä sukunimestä.

[DiipaDaapa]

Pienestä pitäen olen ajatellut pitää oman nimeni. Samoin olen ajatellut, että lapsistani tulee "minun" nimisiä. Tämän ilmoitin sulkille jo ensimmäisillä treffeillä. (eikä se karkuun juossut) Tosin lasten sukunimistä olisin voinut vielä neuvotella, jos tämä olisi ollut sulholle kynnyskysymys.

Minusta nimiasiat ovat molempien henkilökohtainen päätös. Minä en yrittänyt vaikuttaa mieheni päätökseen, eikä hän minun.  Hyvä niin!

Luulin todella pitkään, että molemmat pitävät oman nimensä. Itselleni perheen yksinimisyys ei ole mikään ISO ASIA. Olen elänyt noin 25 vuotta niin, että olen ollut eri niminen kuin ydinperheeni.

Noin kuukautta ennen vihkimistä sulho sitten ilmoitti haluavansa ottaa minun nimeni.  

[MsS]

Mä otan miehen sukunimen, koska se on nätimpi kuin omani Eikä omaan sukunimeen liity mitään erityisiä tunteita. Kummankaan nimi ei ole mikään älyttömän yleinen, kumpikin kirjoitetaan väärin ja kumpaakin joutuu toistelemaan. Menen siis yhdestä väärinymmärryksestä toiseen ;D

[Dukes]

Muistattehan, että sukunimi ei tule vain sulhaselta tai morsiammelta vaan koko suvulta

Pakko kommentoida miten kävi ex:n kanssa. Nuorena ja nohevana en ennen naimisiin menoa pahemmin nimiasiaa edes miettinyt kovin kriittisesti. Itseasiassa yksi iso syy naimisiin menoon oli saada koko tulevalle perheelle sama nimi. Kun sitten nimi oli vaihdettu, alkoi ahdistus. En tullut kovin hyvin toimeen ex:n suvun kanssa ja ko. sukunimi sai about joka kerta, kun sen sanoin, pienen puistatuksen aikaan. Mietin nimeni vaihtamista jo naimisissa olessani, koska koin oman identiteettini hukkuneen. Tai lähinnä nimen edustavan minulle jotain melkein vastenmielistä. En halunnut edustaa sitä mitä se nimi minulle (ja mahdollisesti muille) edusti. No, ero ratkaisi sen(kin) huolen..

Eli miettikää ja maistelkaa nimi tarkkaan. Kokeile miltä tuntuu, kun vaikka vastaat puhelimeen pelkällä ko. sukunimellä (kuten ennen vanhaan, kun oli vain lankapuhelin - "Virtasella"). Mikä fiilis tulee eli tuntuuko luontevalta, tuleeko mitä mielleyhtymiä jne.

[Fröken Strand]

Muistattehan, että sukunimi ei tule vain sulhaselta tai morsiammelta vaan koko suvulta

No jaa...

Minulla ei ole samannimisiä sukulaisia muita kuin äitini.

Syyt, miksi pidän oman nimeni:

+ nimeni on mielestäni kaunis

+ en tunne muita samannimisiä äitini lisäksi

+ periaate, miksi pitäisi ottaa miehen nimi?

+ olen tehnyt työelämässä itseni tunnetuksi omalla nimelläni

+ minä olen minä, nimeni on osa persoonaani

+ ruotsinkielinen nimeni on kansainvälisempi kuin suomenkielinen