Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

[Elyna]

Meillä ainakin on ihan selvää, että mies ottaa mun nimen, koska mulla on erittäin harvinainen ja mun mielestä kaunis sukunimi, kun miehen nimi taas löytyy suomalaisten sukunimien top5-listalta. Eipä ole kukaan meidän päätöstä ihmetellyt, vaan sitä on pidetty hienona juttuna.

[ipana]

No tottakai se on näin mennyt kun ei laki ole aikaisemmin antanut muuhun mahdollisuutta Kuinkahan moni tämänkin palstan kävijöiden äideistä olisi pitänyt mieluummin oman nimensä avioituessaan, jos olisi voinut sen tehdä?

_o/

Mun äitini meni naimisiin 80-luvun alussa, ja yhä edelleen säännöllisesti nillittää siitä, että olisi todellakin halunnut pitää oman nimensä. Se onkin kyllä paljon kauniimpi, ja enemmän mun äitiä kuin isäni nimi. Äiti ei myöskään haluaisi tavallaan kuulua samaan porukkaan isän suvun kanssa, tai tulla millään tavalla yhdistetyksi heihin, joten siksikin sama sukunimi kuulemma ajoittain yhä ahdistaa. Olisi kuulemma lapsetkin mieluummin ottanut omalle nimelleen. Vaan ei ollut mahdollista silloin, joten hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Nykyään olisi toki mahdollista vaihtaa, mutta kuulemma mennyttä mikä mennyttä.

Jos mulla olisi äidin tyttönimi, niin itseasiassa meidänkin sukunimiasia olisi paljon vaikeampi. Voisihan sen nytkin ottaa yhteiseksi nimeksi, mutta jotenkin tuntuisi teeskentelyltä. Ei se ole koskaan ollut mun nimeni, enkä jotenkin osaa tässä tilanteessa kuvitella itseäni sillä nimellä.

[Indis]

Meillä molemmat pitää omat sukunimensä. Haluaisin, että mieheni ottaisi minun sukunimeni, mutta en omasta mielestäni voi vaatia ketään vaihtamaan sukunimeään jos en itse en halua sitä tehdä. Tuleville lapsillemme tulee minun sukunimi.

Moni kaverini on mennyt/menossa naimisiin aikalailla kaikkille on ihan selvää, että miehen sukunimi otetaan. Mää en tätä ymmärrä ja itseä ärsyttää ihan suunnattomasti kun naisen sukunimeä ei näytetä edes harkitsevan. Mulle on aina ollut selvää, että pidän oman sukunimeni.

Vaikka minua kuinka suututtaa, että kaverini vaihtavat sukunimensä niin loppujen lopuksi se on jokaisen oma asia. Minun pitää elää vain oman sukunimeni kanssa.

[Luna]

ei ole kyllä tullut harkittua minun sukunimeni ottamista. Sulhasen sukua on enää niin vähän jäljellä että tuntuu luontevammalta ottaa hänen sukunimensä. Appiukon tekele oli anopintekeleen kanssa liikuttuneita moisesta kunniasta

Muokattu: April 3, 2009, käyttäjä: Luna

[free attitude]

Joo-o, minäkin vaihdan oman nen-päätteisen sukunimeni miehen lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen, vaikka tähän asti olen kuvitellut, että kun näin kauan on tyttönimellä menty, niin mennään loppuun asti. Vaan toisin tulee käymään...

[Deena]

Meillä sukunimi on vielä auki. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että molemmat pitävät omat nimensä. Minulla on nimittäin harvinainen nimi (n. 15kpl Suomessa) ja siitä en halua luopua. Pienenä nimi oli kyllä rasite ja haaveilin päivästä jolloin voin ottaa miehen nimen

Mies on sitä mieltä että yhteinen nimi täytyisi olla ja onkin halukas ottamaan minun nimen. Ongelma on siinä, että sukunimeni on myös miehen nimi. Eli miehen nimestä tulisi tyyliin "Matti Kalle". Minusta ei kuulosta hyvälle ja mielestäni tuottaa miehelle vaan hankaluutta selittää että se "Kalle" on sitten sukunimi jne. Itse olen niin tottunut tavaamaan sukunimeni ihmettelijöille. Miehellä luulisin asian olevan vielä hankalampaa (suvun miehet asuvat pääpiirteittään samalla paikkakunnalla, jossa kaikki tietää sukunimemme). Täällä Etelä-Suomessa ei taas ole yhtäkään saman sukunimen omaavaa.

Miehen veli otti vaimonsa sukunimen, joten sen vuoksi miehelle ei olisi mikään ihmeellinen juttu, jos nimeni ottaisin. En vaan vielä tiedä annanko ottaa

[azucena]

Ite pohtiessani nimiasiaa mietin samoja juttuja kuin monet täältä: myös meidän kaveripiirissä avioituneiden keskuudessa naisen sukunimi ei tuntunut olleen edes vaihtoehtona kovinkaan monille. Mua tää käytäntö ärsytti suunnattomasti. Jo tän ärsytyskertoimenkin takia mulle oman nimen pitäminen oli kyllä vaihtoehto, tai sitten se että otettais mun nimi. Mies sen sijaan oli sitä mieltä että haluaa ehdottomasti pitää oman nimensä. Koska nähtiin molemmat tärkeänä että meillä ois yhteinen nimi, ja koska tykkäsin kyllä kovasti myös miehen sukunimestä (kauniimpi ja hiukan epätavallisempi kuin mun oma), päädyin ottamaan sen. Toisaalta viihdyn tämännimisenä ja nykyään koen yhteisen sukunimen olevan tärkeä osa sitä, että ollaan me, ollaan perhe. Tiedän ettei tää nimiasia oo kaikille perhettä symboloiva juttu, eikä tarvikaan olla. Ite kuitenkin oon alkanut pitkän pohdinnan jälkeen ajatella näin.

Hyvä ketju!

[ilmisa]

Kun eräänä päivänä huikkasin sulholleni, että "niin sustahan tulee sitten herra MUNSUKUNIMI" ja hän ratkes räkänauruun.. Noh, jos hän ei edes harkitse, niin en harkitse minäkään. Hänellä on vähän liian yleinen ja tylsä sukunimi mun makuun. Kompromissina pidetään omat nimet. Lapsien nimistä riidellään sit myöhemmin kun on sen aika.

[ingenjoor]

Miehen veli otti vaimonsa sukunimen, joten sen vuoksi miehelle ei olisi mikään ihmeellinen juttu, jos nimeni ottaisin. En vaan vielä tiedä annanko ottaa

Siis mieshän saa tehdä naimisiin mennessä, miten haluaa. Sitä, että hän ottaisi sukunimesi, et pysty kieltämään (laillisesti). Rohkaisuksi, että kyllähän noita etunimi etunimi yhdistelmiä on nähty sekä miehissä että naisissa. Jos ei vastapuoli tajua, niin omahan on ongelmansa

Kun eräänä päivänä huikkasin sulholleni, että "niin sustahan tulee sitten herra MUNSUKUNIMI" ja hän ratkes räkänauruun.. Noh, jos hän ei edes harkitse, niin en harkitse minäkään. Hänellä on vähän liian yleinen ja tylsä sukunimi mun makuun. Kompromissina pidetään omat nimet. Lapsien nimistä riidellään sit myöhemmin kun on sen aika.

Muistathan, että lapsille tulee automaattisesti äidin sukunimi. Piste. Tätä pystytään kiertämään äidin suostumuksella, ei muuten

[Annique2010]

Kyllä. Mies ottaa minun sukunimeni.

[Guest miinin]

Heips! Kuinka monen morsiamen mies on ottanut yhdistelmänimen? Siis morsiamen nimen oman sukunimensä perään.

Me kummatkin pidetään todella paljon omista nimistämme, muut/harrastuspiirit ovat tottuneet niistä meidät tuntemaan. Minulle oma nimeni on suorastaan rakas, todella merkittävä osa identiteettiäni, myös tietty sukuyhteys karjalaisine juurineen on osa tuota nimen merkitystä. Olen saanut nimen omalta äidiltäni, joka ei periaatteesta mennyt koskaan naimisiin, vaikka isä(puoleni)asiaa ehdotti/kysyikin. Äiti harmitteli tosin valintaansa isäni kuoltua, kauhean paperisodan ja muiden hankaluuksien myötä. Mutta opiskelujen ja (postmodernin) feminismin symppauksen myötä olen yhä enemmän arvostanut sekä äitini nimeä, että hänen valintojaan. Omasta nimestäni on kasvanut THE nimi, jonka vaihtamista en edes lapsena ajatellut.

Rakkaani ja kihlautumisemme myötä aloin kuitenkin harkitsemaan yhdistelmänimeä, sillä meille selvisi, ettei yhdistelmänimi lapselle ole mahdollinen. Eihän sitä koskaan tiedä, saammeko lasta vai emme, mutta ykkösvaihtoehto olisi tosiaan ollut kummankin sukunimi lapselle. Kuultuani kommentteja erinimisistä vanhemmista ja toisen vanhemman kuulumattomuudesta perheeseen näissä tapauksissa aloin miettiä yhdistelmänimeä yhä enemmän vaihtoehtona, mutta oma nimeni etunimineen ja sukunimineen on jo tälläkin hetkellä hirviö kirjoitettuna, joten luovuin ajatuksesta. Kumppanini kuitenkaan ei ole sulkenut pois yhdistelmänimen mahdollisuutta, vaikkei kokonaan omasta nimestään hänkään tahtoisi luopua. Eikö yhdistelmänimi ole mahdollinen miehelle siinä kuin naisellekin? Silloin tulisi kuitenkin se yhteinen perhenimi, mikäli lapsi/a saadaan. Vaikka en haluaisi taipua jonkinlaiseen "yleiseen ajattelutapaan" jonka mukaan erinimiset ihmiset eivät ole yhtälailla samaa perhettä. Mieluisin vaihtoehto itselleni olisi omien sukunimien pitäminen. Sulho ei ole vielä varma mielipiteestään.

[Ella]

^Kyllä, mies voi yhtä hyvin ottaa yhdistelmänimen siinä missä nainenkin. Molemmat eivät kuitenkaan voi ottaa yhdistelmänimeä vaan vain jompikumpi. Kyllä näitä yhdistelmänimiä miehilläkin on, mutta se taitaa olla kaikista sukunimivaihtoehdoista harvinaisin Suomessa. Olisiko ollut jotain alle prosentin luokkaa avioituneista per vuosi.

[muffeli]

Moni kaverini on mennyt/menossa naimisiin aikalailla kaikkille on ihan selvää, että miehen sukunimi otetaan. Mää en tätä ymmärrä ja itseä ärsyttää ihan suunnattomasti kun naisen sukunimeä ei näytetä edes harkitsevan.

Mua ärsyttää tää sama ihan hirveästi. Ei se, että otetaan miehen sukunimi, jos se on kivempi tai muuten vaan todellisen punninnan jälkeen päädytään siihen. Mutta se, että miehen nimi otetaan "koska niin sen kuuluu mennä", vaikka oma nimi olisi niin kaunis ja harvinainen ja miehellä on joku hirveä. Tai koska mies vaatii sitä.

[marabello89]

Meille ei ole vaihtoehto, koska ensinnäkin minun sukunimeni on hyvin tylsä ja yleinen, ja miehen sukunimi taas on todella kaunis ja aika harvinainen. Mulla ei ole koskaan ollut erityistä tunnesidettä sukunimeeni. Lisäksi mulle on jotenkin ajatuksen tasolla tärkeää ottaa miehen sukunimi ja olen aina ajatellut, että niin teen, ellei nimi ole aivan kamala. Kai se sitten on sitä perinteistä ajattelua, mutta ei perinteissä mun mielestä mitään vikaa ole.

[Guest ironic]

Mutta opiskelujen ja (postmodernin) feminismin symppauksen myötä olen yhä enemmän arvostanut sekä äitini nimeä, että hänen valintojaan. Omasta nimestäni on kasvanut THE nimi, jonka vaihtamista en edes lapsena ajatellut.

Tää teksti on kun mun suusta. Mulla myös äitini ja isoäitini nimi, joista kumpikaan ei koskaan avioitunut, ei edes äitini joka on ollut isäni kanssa yhdessä jo 40 vuotta. Sukunimestäni tekee merkittävän myös se, että tätä nimeä ei ole kellään muulla elossa olevalle kuin minulla ja äidilläni. En siis halua omasta nimestäni luopua ja jos joskus saan lapsen, tulee hänelle mieheni sukunimen sijasta omani.

Sukunimeni ei ole minulle vain nimi muiden joukossa, vaan se muistuttaa itsenäisistä naisista jo kolmannessa polvessa.

Niin ja aiheeseen liittyen, meillä molemmat pitää siis omat sukunimensä.

Muokattu: July 29, 2010, käyttäjä: ironic

[Narg]

Itselläni tärkein pointti nimenvalinnassa oli että sukunimi olisi yhteinen. Ei kaksiosainen, mikä on ihan esteettinen asia tosin, jos niikseen tulee niin kyllä minä olisin morsiamen sukunimen voinut ottaa. Asian lopulta ratkaisi se että morsiamesta tulee M.A Nummisen nimikirjainkaima sukunimeni ottamisen myötä.

[sins]

Pakko heittää tänne, että voitteko kuvitella, täällä sulkki vetää säännöllisin väliajoin pienen herneen nenään, koska ajattelin ottaa yhdistelmänimen... Voi kääk. Mitähän se siihen sanoisi jos haluaisin pitää pelkästään omani?!

[Tiamin]

^Mulla hoitui oman sukunimeni pito hyvin kätevästi. Olen aina ollut sitä mieltä, etten nimeäni vaihda ja jo ensi kerroista kun mieheni aikoinaan alkoi puhumaan minusta rouva Mieheninimellä korjasin, että siis rouva Minunnimeni. Asiasta puhuttiin muutenkin jo vuosia ennen avioliittoa ja mieheni siis tiesi hyvissä ajoin aikeeni. Hänellä on tällä hetkellä yhdistelmänimi ja asiaa makusteltuaan/mahdollisten lapsien synnyttyä saattaa vaihtaa kokonaan minun nimeeni. Päätös jääköön hänelle.

Minulla todella pieni suku isäni puolelta ja kaunis, vähän harvinaisempi sukunimi. Siksi oman sukunimeni pito oli minulle tärkeää, muuten olisin ihan mielelläni jopa vaihtanut sukunimeä.

[-tirppa-]

Meidän perheeseen ei tule yhteistä sukunimeä. Minä aion pitää oman sukunimen, kuten myös mieheni. Hetken harkitsin ottavani yhdistelmänimen, olisi ehkä hiukan helpottanut asioimista lasten asioista. Lapset kun ovat jo miehen nimelle, joka vähän harmittaa, tosin lasten nimet sointuvat paremmin miehen sukunimeen.

Minun kaveripiirini taitaa olla hiukan erilainen, kun lähes jokainen on pitämässä oman sukunimensä. Yksi poikkeus oli, joka vähän kummastutti kaikkia. Nainen oli jo pitkään kertonut että pitää oman nimensä, kun kysessä oli harvinainen sukunimi, jonka takia pariskunnan lapsetkin olivat äidin nimellä. Hääpäivänä sitten ilmoitti ottaneensa miehen nimen kun ei mies ollut suostunut ottamaan naisen nimeä. Lasten sukunimi vaihdettiin häiden jälkeen.

[Lily]

Otan mieheni sukunimen, sillä se on kauniimpi, vaikka onkin tavallisempi. Ei minunkaan nimessäni varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta kun se on ruotsalainen nimi ja vähän vaikeasti kirjoitettava, olen ihan kyllästynyt aina tavaamaan sitä puhelimessa ja muutenkin... Ja vaikka kuinka aina automaattisesti tavaan sukunimeni sen sanottuani, aika harvinaista on, että se oikein kirjoitetaan. Mieheni nimi taas on oikein mukavasti suuhun sopiva ja kivan kuuloinen etunimienikin kanssa, eikä edes lopu -nen, joten sen tahdon itselleni Ei olla harkittukaan muuta vaihtoehtoa, koska minulle on koko ajan ollut itsestään selvää, että nimeni vaihdan. Sulhanen ei kyllä varmaan suostuisi omastaan luopumaankaan, joten hyvä näin.

Minun kaveripiirissäni on jonkun verran naisia, jotka ovat oman sukunimensä pitäneet. Yhdenkin parin tapauksessa ihmettelin kovasti, miksi nainen piti oman nimensä, vaikka se ei kovin kaunis ollut ja miehensä nimi olisi ollut ainakin minun mielestäni oikein nätti. Satuin sitten tarkistamaan väestörekisterikeskuksesta, kuinka monella Suomessa on tuo sukunimi. Alle 5 taisi olla määrä, ja miehenkin sukunimeä oli vain noin 15:llä tai jotain. Ei siis ihme, että molemmat halusivat nimensä pitää. Toinen ystäväpariskuntani taas otti vaimon nimen, lähinnä siksi, että vaimolla on pelkästään siskoja, jotka ovat jo tahoillaan naimisissa, ja kaikki ovat ottaneet miehensä nimen, ja halusivat nimen jatkumisen varmistaa. Eipä tuo miehen sukunimen ottaminen taida ihan niin itsestään selvää nykyään enää olla.

[Ella]

Pakko heittää tänne, että voitteko kuvitella, täällä sulkki vetää säännöllisin väliajoin pienen herneen nenään, koska ajattelin ottaa yhdistelmänimen... Voi kääk. Mitähän se siihen sanoisi jos haluaisin pitää pelkästään omani?!

Minä vetäisin herneet omaan nenääni, jos miehellä olisi (tai siis olisi ollut) tuollainen asenne. Pidin oman nimeni enkä missään nimessä olisi hyväksynyt mieheltä vaatimusta hänen nimensä ottamisesta, missään muodossa. Enhän minäkään ole häneltä vaatinut nimestään luopumista. Samat oikeudet kuuluvat molemmille!

Mutta joo, meillä ei onneksi ollut moista ongelmaa vaan sulassa sovussa päätettiin kumpikin pitää nimemme.

[sate]

.

Muokattu: October 5, 2010, käyttäjä: sate

[Wayne]

Meillä molemmat pitää omat nimensä. Keskustelua on käyty, mutta mieheni haluaa pitää omansa, koska hänen sukunimensä on erittäin harvinainen, hän on vanhempiensa ainoa lapsi eikä samalla sukunimellä varustettuja nuoria ihmisiä ole muita. Tämän takia suostun myös (todennäköisesti...hmm..)antamaan mahdollisille lapsille hänen sukunimensä. Jos tilanne ei olisi tämä, olisi kokonaan uuden sukunimen ottaminen todennäköisintä.

Sukulaiset tuskin ihmettelevät sitä, ettei nimi vaihdu, ovat jo tähän ikään mennessä tulleet tietoiseksi omasta "yksityinen on poliittista"- asenteestani Samanikäisten kavereiden sukunimioletusten ("siis miten niin et ota, mulle on ollu aina itsestään selvää, että otan miehen nimen!") lisäksi verenpainetta nostaa ennenaikainen rouvittelu. En lainkaan pidä siitä(kään) perinteestä, jonka mukaan vain naisen siviilisääty näkyy arki- ja virallisessa puheessa (neiti -> rouva)

[Guest]

Siirrän tämän tuolta toisesta ketjusta, johon tänään vastasin ja joka oli hyvin samaa aihetta käsittelevä:

"Olen ollut nuorempana naimisissa ja jo avioliiton aikana otin tyttönimeni takaisin, koska en vain millään tottunut siihen miehen sukunimeen. Olin aina jotenkin väärällä identiteetillä liikkeellä. Muutettuani nimen takaisin olin jälleen oma itseni.

Tulen mitä ilmeisimmin menemään uudelleen vihille. Nimiasiasta keskusteltiin miehen kanssa ja hän kysyi, olenko sitten hänen nimellään. Sanoin, etten koskaan enää vaihda nimeäni. Sitten hän kysyi yhdistelmänimen mahdollisuutta, koska hänen exänsä oli ottanut tuon yhdistelmän. Sanoin, etten aio tehdä sitäkään, vaan pidän oman nimeni. Huvikseni sanoin, että voihan mies ottaa minun sukunimeni tai tehdä siitä yhdistelmän oman nimensä kanssa. Hän maisteli nimiä hetken, ilmeisesti sitten tajusi, ettei hänkään haluaisi nimeä vaihtaa, eli miksi sitten minun pitäisi.

Sitten vielä kerroin, että ei tuo edes ole mikään vanha asia, että naiset ottivat miehen nimen avioituessaan. Onneksi sukunimilaki uudistui."

-Eli ei kai minun sukunimeni tule olemaan mikään vaihtoehto, mutta en myöskään tule luopumaan omastani enää, Jos sellaista minulta yritettäisiin vaatia, tuskin sitten menisimme vihillekään. Mielestäni ei ole mitään perustetta vaihtaa. Emme enää saa lapsia, olemme jo sen verran ikääntyneitä. Ja minä olen kuitenkin oma itseni ihmisenä ja nimeni kuuluu minulle sellaisenaan.

[Guest Woodwoman]

Mua on alkanut jostain syystä jo etukäteen risomaan se, että tiedän monien tulevan kyseenalaistamaan ääneen päätökseni ottaa mieheni nimi. Jotenkin se vituttaa, että tietyillä ihmisillä on aina tapana niputtaa toiset tiettyihin karsinoihin sen mukaan, miten tällaisissa asioissa toimitaan. Joo, en ole vanhanaikainen, joo, en ole iänikuisten tapojen vanki ja kaavoihin ja perinteisiin kangistunut, joo, en ole huolissani siitä että menetän identiteettini ja itsenäisyyteni.

Mä haluan mieheni nimen, koska haluan olla selkeästi samaa perheyksikköä, haluan että se näkyy jo nimestäni. Haluan että meillä on vain yksi nimi postilaatikossa. Haluan näyttää, kuinka sitoutunut häneen olen, vaikka toki näytän sen muutenkin. Mä olen aina muutenkin ollut niin itsenäinen ja omapäinen, ettei mulla ole mitään tarvetta käyttää mitään sukunimiä sen korostamiseen. Mieluummin käytän sitä sukunimeä korostamaan yhteenkuuluvuutta mieheni kanssa.