Jump to content
Naimisiin.info

??Alle 18 vuotiaina naimisiin??


sugarhearts

Recommended Posts

 
Ensinnäkään minä en tarvitse perustella kypsyyttäni kenellekään, riittää kun itse tunnen olevani TARPEEKSI kypsä naimisiin. Tässä ketjussa olen puhunut yleisesti ihmisten kypsyydestä.

Joillekin se vuosia on 17 vuotta, toisille 30 vuotta. 17-vuotias harvoin on niin kypsä kuin 30-vuotias, tietenkään, mutta se onko 17-vuotias kasvanut yksilönä TARPEEKSI yksilönä, jotta pystyy tekemään päätöksen elämän kestävästä liitosta, on myös yksilökohtainen asia.

no hohhoijaa. en oikeasti viitsi sanoa enempää, vastaukset kun ovat aina samanlaisia, joten vääntäminen on turhaa, ihmisten kanssa, jotka ovat varmoja omasta aikaisesta kypsymisestä ja kehityksestään. (17-vuotias on aina keskeneräinen, jos 30-vuotias ei ole jälkeenjäänyt, niin 17-vuotias ei ole koskaan niin kypsä kuin 30-vuotias)

en sano mitään pahalla kellekään, ja jokainen tehköön mitä lystää niinkauan kuin se ei satuta ketään muuta. mutta on asioita joita vastaan väittäminen on täysin turhaa, ihan kuin väittäisi veren maku suussa kissaa koiraksi  ::)

ja en edelleenkään ymmärrä mikä on se pakkomielteinen syy mennä naimisiin alaikäisenä, vielä ihan kersana, eikä voi odottaa muutamaa vuotta ::)

paljonkohan sain taas kiukkua osakseni :P

Link to comment
Share on other sites

Uskonnollisen kasvatuksen kun olen saanut, niin tiedän kolme pariskuntaa, joiden naimisiin mennessä morsian oli alaikäinen, jokaisessa tapauksessa muistaakseni 17-vuotias ja seurustelua oli takana maksimissaan vuosi. Kaikki saivat uskonnollisen vakaumuksensa takia luvan mennä naimisiin alaikäisinä, mutta mielestäni lupa anottiin kymmenisen vuotta sitten presidentiltä eikä oikeusministeriöltä. Voin olla väärässä, kun on sama pää kesät talvet. Mikä näillä pareilla on yhteistä, on - valitettavasti - se että kukaan ei ole enää yhdessä. Kaksi morsiamista otti ja jätti uskontonsa, joten samalla avierokin muuttui hyväksyttäväksi. Mielestäni kuulostaa aika hurjalta sanoa eronneensa jo 19-vuotiaana! Kolmannella parilla on lapsi, eivätkä he ole virallisesti eronneet, vaikkakin asuvat eri osoitteissa. Toki avioliitot kestivät muutaman vuoden, koska tuskin häiden jälkeisessä onnen ja seksin huumassa ruvetaan heti ensimmäiseksi miettimään eroa ja uskonnollisissa yhteisöissä todella, todella harvoin muutenkaan mietitään eroa. Kokemuksiahan tässä kysyttiin 8-)

Itsekin muistan 17-vuotiaana olleeni kypsempi kuin koskaan, mutta vajaa kymmenen vuotta myöhemmin tunnen olevani 15-vuotias :D "Ikä on vain numeroita" ja "olen kypsempi kuin muut ikäiseni" on lipsahtanut tästäkin suusta erään kerran... ::) Mielestäni lait on tarkoitettu suojelemaan lapsia, jotka eivät vielä tunne itseään tarpeeksi valitakseen itse suunnan elämälleen.

Link to comment
Share on other sites

Guest Mirella

Kuten monet muutkin, niin minuakin hieman kauhistuttaa noin nuorena naimisiin meneminen. Tiedän toki, että ketjun aloittaja kyselee, onko muita alaikäisiä, joten tämä ei mene suoraan aiheeseen. Mutta arvaahan sen, että kun sellaisen keskustelun aloittaa, niin väkisinkin jotkut alkavat ihmetellä, että miksi niin nuorena pitää mennä naimisiin. Näin ollen väistämättä se painava syy alkaa kiinnostaa. Valitettavasti ketjun aloittaja ei halua tätä syytä kertoa. Mielenkiintoistahan se olisi kuulla, mikä tällainen painava syy voi olla, mutta henkilökohtaisia asioita ei tietenkään välttämättä aina halua julkisesti kertoa.

En ymmärrä, miksi mielipiteiden sanominen olisi arvostelua? Miksi ei saisi sanoa, että minusta tuntuu oudolle, että miksi niin nuorena pitää mennä naimisiin? Ja kaikkeen pitää näköjään liittää liirumlaarumit siitä, että -toki teillä voi avioliitto onnistua, en tarkoita, että kaikilla nuorilla- jne. jne. Oma mielipiteeni nyt kuitenkin on se, että alle 20v on todella nuori menemään naimisiin! Yleensä sen ikäisen ajatusmaailma on vielä hyvin mustavalkoinen ja yliopistolla psykologian professori ainakin on niin sanonut, että ihmisen ajatusmaailma kehittyy eniten juuri tuossa 18-22 vuotiaana. Lisäys: Siis tuon ikäisenä ajatusmaailma kehittyy paljon enemmän kuin vastaavassa ajassa vanhempana, joten tuon ikäisenä on suuri asia sellainen muutama vuosi, kun taas esim. 25v voi olla yhtä kypsä sen ikäisenä kuin 30 vuotiaana.

Kyllä itse ainakin olin joskus 18 vuotiaana aivan kakara. Luulin kyllä olevani kypsä jne.  

Tuttuvapiirissäni ainakin näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että nuorena (teininä) aloitetut suhteet ovat päättyneet eroon.

Link to comment
Share on other sites

Guest Memmuska
 
pointti usein onkin juuri tämä. lähes jokainen kokee olevansa hirveän vanha ja kypsempi kuin muut. vanhempana sen totuuden huomaakin sitten.. ::)

Ja nyt mennään jo tosi OT-linjalla, mutta on pakko lisätä yksi ajatus tänne. Minäkin kuvittelin olevani 18-vuotiaana tosi kypsä, ihan valmis aikuinen. Nykyään sallin itselleni sen, etten koskaan tule olemaan täysin aikuinen, vaan minua saa myös lapsettaa joskus, kypsänä ihmisenä osaan vain tunnistaa tilanteet, joissa sen voi tuoda esille.

Link to comment
Share on other sites

Guest onlylonely
 
Tuttuvapiirissäni ainakin näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että nuorena (teininä) aloitetut suhteet ovat päättyneet eroon.

Tällainen suuntaus on varmasti aika yleinenkin. Mutta voisiko yksi syy olla, että aika monet nuorena (teininä) seurustelevat eivät ajattele siinä sitoutuvansa pitkäksi aikaa (jopa loppuelämäkseen), vaan lähtevät alun perinkin sillä ajatuksella, että yhdessä ollaan vaikka vain vähänkin aikaa?

Olen muutaman nuoren suusta kuullut, kun on kysynyt jotain tulevaisuuden suunnitelmista sen silloisen poika- tai tyttöystävän kanssa, että "en mä ton kans ainakaan mitään yhteen muuta/mene naimisiin/perusta perhettä". Miksi sitten edes seurustella, jos ei tunne toisen olevan oikea itselle?

Link to comment
Share on other sites

Guest Mirella
 
Tällainen suuntaus on varmasti aika yleinenkin. Mutta voisiko yksi syy olla, että aika monet nuorena (teininä) seurustelevat eivät ajattele siinä sitoutuvansa pitkäksi aikaa (jopa loppuelämäkseen), vaan lähtevät alun perinkin sillä ajatuksella, että yhdessä ollaan vaikka vain vähänkin aikaa?

Olen muutaman nuoren suusta kuullut, kun on kysynyt jotain tulevaisuuden suunnitelmista sen silloisen poika- tai tyttöystävän kanssa, että "en mä ton kans ainakaan mitään yhteen muuta/mene naimisiin/perusta perhettä". Miksi sitten edes seurustella, jos ei tunne toisen olevan oikea itselle?

Mä taas oon huomannu joittenkin nuorien suhtautuvat asiaan siten, että tämän kanssa menen varmasti naimisiin ja sitä rataa. Sitten "kasvetaan erilleen" juuri tuossa vaiheessa, kun ajatusmaailma muovautuu ja kypsyy nopeasti. Varmasti kuitenkin löytyy paljon myös niitä, jotka vaan hengailevat toisen kanssa teininä. Heille on varmaan vaan tärkeää, että on joku jonka kanssa seukata, kun "kaikilla muillakin on"  ::).

Link to comment
Share on other sites

Guest onlylonely
 
Mä taas oon huomannu joittenkin nuorien suhtautuvat asiaan siten, että tämän kanssa menen varmasti naimisiin ja sitä rataa. Sitten "kasvetaan erilleen" juuri tuossa vaiheessa, kun ajatusmaailma muovautuu ja kypsyy nopeasti. Varmasti kuitenkin löytyy paljon myös niitä, jotka vaan hengailevat toisen kanssa teininä. Heille on varmaan vaan tärkeää, että on joku jonka kanssa seukata, kun "kaikilla muillakin on"  ::).

Molempaa ääripäätä siis löytyy.

Joku syyhän siihenkin on, miksi ihminen on lain mukaan aikuinen vasta 18-vuotiaana. Enkä ole kyllä koskaan kuullut alaikäiseltä mitään pätevää syytä, miksi mennä naimisiin alaikäisenä. "Me ei jakseta odottaa", "me ollaan jo valmiita"... Sekin että odottaisi, vaikka omasta mielestään varma olisikin, kasvattaisi vain kypsyyttä ja luonnetta.

Link to comment
Share on other sites

Guest Memmuska
 
Sekin että odottaisi, vaikka omasta mielestään varma olisikin, kasvattaisi vain kypsyyttä ja luonnetta.

Ja varmaan osoittaisi myös sitä kypsyyttä ja valmiutta. Niin se vaan nyt minun mielestä  on, että jos ihminen ei pysty jotain asiaa vielä odottamaan, vaan se täytyy heti saada, niin ei se kummoista kypsyyttä osoita.

Link to comment
Share on other sites

Pistetäänpä lusikka tähänkin soppaan... Minä ainakin sulhoni tavattuani halusin odottaa kihloihin ja naimisiin menemistä, kun yhteen muutettiin aika välittömästi.  Halusin siis odottaa näitä muita ihania asioita, jotka tiesin olevan edessä avopuolisoni kanssa. En halunnut makeaa mahan täydeltä...  ;) (Ja sulhon tavatessani olin 26-v. ja nyt kolmekymppisinä ollaan menossa naimisiin. )

Link to comment
Share on other sites

Monet on kyselleet niitä painavia syitä. En tiedä painavuudesta  ;), mutta tosta tän keskustelun toiselta sivulta voi lukee mun sepustuksen, mukaan lukien ne perustelut, joilla meille oikeusministeriöstä naimalupa irtosi.

Vaikka meidän perustelut voivat jonkun mielestä vaikuttaa heppoisilta, ja alaikäisenä ollaan vaan epäkypsiä kun ei odoteta kauempaa, niin uskon että lupa saadaan aina, kun sitä haetaan. (Jos sen pystyy perustelemaan, ja huoltajalta saadaan suostumus [joissain tapauksissa varmasti ilman sitäkin]) Siis eihän kukaan sitä hakisi, jos ei olisi tosissaan ja elämäntilanne sitä vaatisi.

Miettikääs nyt vaikka sitä, mitä kaikkii puheita tämmönen erikoisluvan hakenut saa kuulla itsestään. Tosin me ei olla saatu suoraan muuta kuin positiivista palautetta, koska sukulaiset ja ystävät tuntevat meidät. Mutta voin vaan kuvitella millainen juorumylly puolituttujen keskuudessa pyörii. Ainoastaan yksi rohkea sellainen tähän mennessä on uskaltanut ja kehdannut avata suunsa, ja ette usko millaiseen ristikuulusteluun jouduin!

Ja vielä sekin, että tässä nyt tosiaan ollaan menossa naimisiin!  ;D Asia piti perin pohjin ensin selvittää itselleen ja olla vielä valmis perustelemaan se muille. Että itseasiassa musta tuntuu, että meidän naimisiin menomme on harkitumpi kuin monet muut liitot.  ;)

edit: Täsmennän hieman. Tarkoitan tuolla harkitsemisella sitä, että olemme myös itse tietoisia tuosta tässä keskustelussa monesti esiintyneestä henkisestä kasvamisesta, joka on erityisen nopeaa nuoruudessa. Ja kuten Mirella sanoi, aikuisena ihminen tietää mitä haluaa (niin hyvin kuin sitä koskaan voi kuvitella tietävänsä), ja voi vapaasti toteuttaa sellaisen asian kuin naimisiin meno. Mutta meidän kohdallamme homma onkin oikeusministeriöstä haettavan luvan ja yleisten, ajatusta vastaan olevien käsitysten takana. Eli asiaa on täytynyt puida kunnolla (luulen, että keskimääräistä enemmän) ennen kuin ollaan viitsitty lähteä mokomaan rumbaan.  ;D Ympäristön yleinen epäileväinen asenne on siis aiheuttanut sen, että omia tunteita ja yrityksen riskejä on joutunut pohtimaan paljon. Harvemmin varmaan vanhemmille ihmisille sanotaan et olettepas tyhmiä kun nyt menette naimisiin, ei se kumminkaan tuu kestämään.  :P

Ja tässä ollaan, elokuun alun häitä odotellaan perheiden ja ystävien kanssa erikoislupalappu kainalossa.  :D

Link to comment
Share on other sites

Guest Mirella
 
Ja vielä sekin, että tässä nyt tosiaan ollaan menossa naimisiin!  ;D Asia piti perin pohjin ensin selvittää itselleen ja olla vielä valmis perustelemaan se muille. Että itseasiassa musta tuntuu, että meidän naimisiin menomme on harkitumpi kuin monet muut liitot.  ;)

Kyllä varmasti aikuinen järkevä ihminen harkitsee avioliittoa hyvin tarkkaan, eikä vaan hyppää siihen  ;). Ja aikuinen ihminen usein myös jo tietää, mitä haluaa  ;).

Joo, ihan hyvät perusteethan teillä on mennä naimisiin noin nuorena. Siltikin pysyn kannassani, että se ajatusmaailma tulee siinä iässä vielä muuttumaan todella paljon (kirjoitin tästä tuolla aiemmin). Se ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että avioliitto on tuhoon tuomittu.

Kuitenkin, joskus käy siten että vasta myöhemmin huomaa olleensa epäkypsä teininä. Minä olen tosi onnellinen, etten mennyt naimisiin joskus 18-kesäisenä silloisen poikaystävän kanssa, vaikka silloin se tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Vasta myöhemmin tajusin, että yritin miellyttää häntä kaikessa, vaikka silloin luulin, että haluamme samoja asioita. Se oli ensimmäinen vakava ja pitempi (monta vuotta kestävä) suhteeni, enkä vielä täysin tiennyt, mitä suhteeltani haluan (silloin tosin luulin tietäväni). Tietysti joku voi nyt alkaa sanomaan, että mistä sitä sitten ikinä tietää, mitä myöhemmin haluaa. No, kuten kirjoitin jo aiemmin, niin ajattelun muutos on niin suurta juuri tuossa myöhäisteini-iässä, että sen jälkeen juuri voi tapahtua tämä "herääminen". Olen huomannut myös itse, että joskus 18-20 vuotiaana henkinen kehitys oli paljon suurempaa kuin nyt on ollut vaikka 24-27 vuotiaana  ;). (Olen siis 27)

Te, jotka olette päätöksen jo tehneet ja menette nuorena naimisiin, mukavia häitä teille ja onnea tulevaisuudelle!

Link to comment
Share on other sites

 
Ja vielä sekin, että tässä nyt tosiaan ollaan menossa naimisiin!  ;D Asia piti perin pohjin ensin selvittää itselleen ja olla vielä valmis perustelemaan se muille. Että itseasiassa musta tuntuu, että meidän naimisiin menomme on harkitumpi kuin monet muut liitot.  ;)

minä sanoisin harkitsemiseksi ennemmin sitä, ettei hätäile, odottaa ja antaa itsensä ja suhteensa kasvaa kypsemmäksi.

minua ei myöskään vakuuta koskaan kommentit, "kun nyt meidän suhde on vain parempi kuin muiden"

Link to comment
Share on other sites

 
Mäkään en ihan ymmärrä, että MIKSI niitä häitä pitää aikaistaa kolme kuukautta, eikä voi odottaa siihen asti, kun on oikeasti täysi-ikäinen. Jos haluaa välttämättä kesähäät, kesä tulee vuodenkin päästä. Itseäni ei oikein vakuuta perustelu "Emme tahdo asua yhdessä ennen häitä" sille, että naimisiin pitää päästä alaikäisenä. Mielestäni ala-ikäisenä ei tarvitsisi asua vielä kenenkään kanssa (tai sitten vanhempien).

jes, olen emoronsun kanssa täysin samaa mieltä :P

vanhetessa huomaa, kuinka junnu alaikäisenä ihminen on, vielä 18-vuotiaanakin. miksi ei siis voi edes sitä muutamaa kuukautta odottaa? hätäily muutaman vuoden seurustelun jälkeen alaikäisenä tuntuu todella älyttömältä. ja ei todellakaan vaikuta jotenkin enemmän harkitulta kuin muiden liittojen solmimiset...

Link to comment
Share on other sites

Guest Mirella
 
No ei tuostakaan ihan takuuseen voi aina mennä.  ;)

Huomasitko sanan järkevä? ;) Kyllä järkevä aikuinen ihminen harkitsee ja tietää, mitä haluaa ;). Eri asia on sitten, että onko jokainen aikuisenakaan niin järkevä. Mutta teininä tuskin ainakaan :D.

Link to comment
Share on other sites

Mirella, kyllä huomasin. Järkeväkin voidaan määritellä monella tavalla, se mikä yhden mielestä on järkevää, on toisen mielestä järjetöntä.

Vaikka mä periaatteessa olen harkinnan kannalla, niin en mä siltikään voi yleistää niin, että aikuisen tekemä päätös on tarkemmin harkittu kuin nuoren. Enkä niin, että aikuinen ihminen tietäisi paremmin, mitä haluaa. Eiköhän sekin vaihtele ihan ihmisestä riippuen, niinkuin asiat yleensä.

Link to comment
Share on other sites

 
Vaikka mä periaatteessa olen harkinnan kannalla, niin en mä siltikään voi yleistää niin, että aikuisen tekemä päätös on tarkemmin harkittu kuin nuoren. Enkä niin, että aikuinen ihminen tietäisi paremmin, mitä haluaa. Eiköhän sekin vaihtele ihan ihmisestä riippuen, niinkuin asiat yleensä.

se, mikä erottaa aikuisen ja nuoren, vaikka ihmiset ovatkin erilaisia, on kasvaminen ja kypsyminen. aikuisella suurin psyykkinen ja fyysinen kasvu on jo läpikäyty, nuorella poikkeuksetta ei.

nuori väki yleensä perustelee erilaisella elämänkokemuksella kypsyyttään, tai jopa vain sillä, "kun nyt vain on kypsempi kuin muut ikäisensä".. ::)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

mielenkiintoinen keskustelu.

Toivottavasti alottaja on vieläkin onnellinen liitossaan.

Olen itse 20 kohta 21 ja kun kerron meneväni kohta naimisiin itseäni vanhemmalle ihmiselle heidän suustaan tulee joko "osanottoni" tai " Oletko sä nyt iha varma mitä sä teet?"

;D ;D

Mutta alle 18 vuotias on minustakin liian nuori. Kun itse olin 18 vuotias, serustelin itseäni 8vuotta vanhemman miehen kanssa. Me muutettiin jopa yhteen.

Siinä iässä en ymmärtänyt sanaa "vastuu" eli äitini ei ollut enää minusta vastuussa eikä todellakaan tämä exä ja kuitenkin hän oli. En käsittäny raha asioista yhtään mitään. En ollut koskaan tehny siinä vaiheessa kunnon töitä. En ollut koskaan joutunut selviytymään yksin ongelmista. Enkä todellakaan ollut kokenut tota suhdetta ennen vakavaa seurustelua.

Eli olin asioista todella tumpelo, vaikka mä itse koin olevani jo aikuinen.

Noh...mies jätti mut, koska koki olevansa lapsenvahti ::):P

Siitä eteenpäin jouduin ottamaan asioista vastuuta. Olin koditon, eikä töitä ollu. Kotiin en voinut enää palata. Äitini oli menny uusiin naimisiin ja muuttaneet yksiöön.

Tein sen jälkeen paljon virheitä, niin pieniä kuin isojakin, joista kärsin vieläkin ( ulosotto)

Nyt nykyisen sulhasen kanssa koen olevani asioista hieman perillä ja koen olevani valmis avioliittoon. Koskaan en voi olla varma olenko tämän miehen kanssa loppu ikäni, vaikka olen varma tällä hetkellä. Mutta tiedän olevani tämän miehen kanssa onnellinen ja me toimimme tiiminä niin kauan aikaa kun on mahdollista. Me olemme jo hankkineet kumpikin elämän kokemusta kasvattaneet luonetta ja kenelläkään ei ole enää oikeus tulla siinä vaiheessa arvostelemaan suhdettamme.

Me kaikki teeme virheitä, mutta niistäkin saadaan jotain hyvää ja opetuksen tulevaa varten.

Ei järkevä ihiminen ( toivottavasti ) tee kahta kertaa sama virhettä.

jaahas.. teksitistä tulikin hirveä vuodatus, mutta toivottavasti tekstissäni on jotain tolkkua ::)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...