Onko nimen harvinaisuus tärkeää?

[Guest peikko]

Luulen, että harvinaista nimeä kantaville henkilöille nimestä muodostuu tärkeämpi osa identiteettiä kuin "tavallisia" nimiä kantaville.

Tätä en oikein usko. Luulen, että nimi voi olla iso osa identiteettiä riippumatta siitä onko se harvinainen vai ei. Minun sukunimisiäni on kymmeniä, miehen satoja eli kummallakaan ei ole kovin yleinen sukunimi, minun toki on harvinaisempi. Kuitenkin molemmat tuntevat nimen olevan osa identiteettiä eikä kumpikaan meistä välttämättä haluaisi vaihtaa. Toisaalta siskoni, jolla on siis sama sukunimi kuin minulla, vaihtaa taas mielellään nimensä miehen nimeen. Eli varmaankin vaihtohalukkuus johtuu ainakin yhtä paljon ihmisestä kuin nimen harvinaisuudesta.  

Itse en vielä tiedä mitä teen, kun mielipide nimiasiassa vaihtuu päivittäin :.

[Marnie]

En usko minäkään. Oma tyttönimeni on varsin harvinainen (168 kpl) ja sellainen josta sai varsinkin muksuiässä väänneltyä kaikkea todella typerää, minua kiusattiin jonkin verran sen vuoksi. Oli todella suuri helpotus päästä eroon vanhasta nimestä ja alkaa -nen -loppuiseksi, joita löytyy Suomesta 18000 muutakin.

[Guest madre m]

Minä otan miehen sukunimen sen takia että meidän lapset ovat jo isänsä nimisiä, en sen takia että sitä sukunimeä on 32 kpl (omaani n. 4000 kpl). Nyt vasta tätä ketjua luettuani alkoi hieman hirvittää tuo anonyymisyyden katoaminen :

[Arsa]

Mulle nimen harvinaisuus on tärkeää. Luulen, että harvinaista nimeä kantaville henkilöille nimestä muodostuu tärkeämpi osa identiteettiä kuin "tavallisia" nimiä kantaville.

ALLEKIRJOITAN!

Kun olin pikkutyttö etunimeni oli hyvin harvinainen Suomessa, mutta nykyään kaimoihin törmää enemmän. Ala-asteella luokallani oli pari katjaa ja pari katia, sekä monen monta mikkoa ja mikaa. En usko että omasta nimestäni olisi tullut minulle niin tärkeä jos en olisi pienenä huomannut eroavani muista kaimattomuudellani.

Sukunimeäni on tutkittu 1700 -luvulle asti ja supisuomalaisia ollaan! Nimeni ei lopu -nen eikä -la ja on ulkomaalaisen oloinen, koska alkaa kahdella konsonantilla. Nimi on minulle rakas ja tärkeä osa identiteettiä, mutta joskus tuntuu että hieman oudosta nimestä on harmiakin. Onpa minulta kerran jopa kysytty puhunko suomea!

Sulholla on suomalaiseen tapaan -nen loppuinen sukunimi (ei kuitenkaan kovin yleinen) mutta nimi ei käy yhteen etunimeni kanssa (vai kaipaako se paljon totuttelua?)! Mies taas ei kelpuuta minun sukunimeäni, koska sitten hänen etunimensä olisi yhtä tavua pitempi kuin sukunimi, ja se kuulemma vasta hölmöltä kuulostaisikin.

Ehkä tässä joutuu kokeilemaan yhditelmiä tai keksimään uuden nimen? Onneksi on vielä aikaa miettiä

[Guest Dharma]

Harvinaisuutta tärkeämpää on mun mielestä se, että nimi on kaunis ja jää ihmisten mieleen. Myös kansainvälisyys on plussaa. Miettikää nyt Helmenkalastaja tavaamassa nimeään jossakin ulkomailla, ei hyvää päivää...

[Guest mieb.]

[Guest Eshter]

Miten voi olla vanhaa sukua, jos sama sukunimi on vain 10-30 ihmisellä?

Meillä ainakin muutamakin sukunimi on jäänyt vaarini vanhempien sukupolveen eli suku on pienentynyt koko ajan tai on syntynyt vain naispuolisia jälkeläisiä, jotka ovat ottaneet miehensä nimen.

Oikeestaan en edes ymmärtänyt sun kysymystä. Ehkä vastasin ihan turhaan.

[Guest peikko]

Meillä ainakin muutamakin sukunimi on jäänyt vaarini vanhempien sukupolveen eli suku on pienentynyt koko ajan tai on syntynyt vain naispuolisia jälkeläisiä, jotka ovat ottaneet miehensä nimen.

Niin, siis juuri näin. Täällä ainakin minä (ja muutkin?) puhuvat sukunimien niistä määristä, jotka väestörekisterikeskuksen mukaan ovat tällä hetkellä käytössä. En siis laske nimen kantajiin kuolleita ja niitä, joilla se on entisenä nimenä. Nimihän on voinut harvinaistua paljonkin jos on tosiaan syntynyt vain naispuolisia jälkeläisiä. Lisäksi väestörekisterikeskuksen tilastoissa on muistaakseni nimiä vain 1800-luvulta eli onhan nimi voinut olla jo ennen sitä olemassa, mutta ei näy tilastoissa (jos siis haluaa laskea nimen kantajia ylipäätään, kuolleita ym.)

[ingenjoor]

Miten voi olla vanhaa sukua, jos sama sukunimi on vain 10-30 ihmisellä?

Jaa-a, meitä on 41 ja suvulla on juuret 1600-luvun alkupuolella. Noihin aikoihin kirkonkirjat uppoivat siirrettäessä järveen, joten sitä ennen olevat tiedot ovat hieman hataria. Nimeä on nykyisin vähentänyt se, että esim. ukilla oli vain 3 veljeä, joista 1 sai lapsia (muut kuolivat nuorina). Lisäksi hänellä oli lukuisia siskoja. Isällä on sisaruksia, mutta heillä ei ole kellään lapsia...

[PimPamPam]

Minäkin mietin tuota sukunimen harvinaisuuden tärkeyttä kun luin sitä toista keskustelua. Minulla on tylsä, jopa suomalaiselle vaikeasti äännettävä sukunimi (niin käy kun konsonantti ja sen perässä tuleva kaksoisvokaali eivät äänny hyvin peräkkäin) ja olen aina vihannut sitä, jo ala-asteelta. En tiedä miksi, mutta se ei vaan ole ollut minun nimeni, ainakaan tuntunut siltä... Eikä minun nimeni oikeasti mitenkään yleinen ole, pääkaupunkiseudullakin meitä taitaa olla vain kourallinen, mutta kuitenkin haluan siitä eroon.

Miehen nimi on käytössä noin 600 henkilöllä, mikä 5 miljoonasta ihmisestä minulle riittävän harvinainen.  

[Guest .venla]

Omalla nimelläni minulla ei ole täyskaimoja (Suomessa), miehen nimellä kaimoja olisi kaksi. Siinä mielessä nimen harvinaisuus painaa, haluan olla uniikki  . Tuo on kyllä vain yksi päätöstäni tukevista näkökohdista, ei se tärkein. Ja minun sukunimeä on n. 120 elävällä, mieheni sukunimeä n. 1200:lla.

[ElleWoods]

Mun sukunimi kuuluu top10 Suomessa ja kaimojakin on vaikka kuinka monta. Mun identiteettiin kuuluu se mitä todella SISIMMÄSSÄ olen eikä se minkä niminen mä olen. Eri asia sitten jos olisin itse valinnut nimeni, voisi se jotenkin kuvastaa itseäni, mutta kun se nyt sattuu edelleenkin olemaan se, minkä vanhemmat on valinnut, niin... Mulle nyt on melkein se ja sama, että mikä nimi mulla olisi ( no en välttämättä tykkäisi Lerssistä) mutta vaikka mieheni nimi olisi Virtanen, niin voisin silti vaihtaa.

Välillä tuntuu siltä, että kaikki haluavat olla jotain niin erikoista, että tavallisuus alkaa kohta olemaan erikoisempaa kuin erikoisuus.

[Guest peikko]

Harvinaisuutta tärkeämpää on mun mielestä se, että nimi on kaunis ja jää ihmisten mieleen. Myös kansainvälisyys on plussaa. Miettikää nyt Helmenkalastaja tavaamassa nimeään jossakin ulkomailla, ei hyvää päivää...

Toisaalta tuskin ketkään muut kuin suomalaiset miettivät nimen kansainvälisyyttä ja sitä, että se olisi helppo ääntää ulkomailla. Onhan monissa kielissä esimerkiksi suomalaisille tosi vaikeasti äännettäviä nimiä (monta konsonanttia peräkkäin), mutta tuskin kukaan esim. puolalainen ajattelee että vaihdetaanpa sitten nimeksi Smith entisen nimen sijasta, että on ulkomaalaisten helpompi lausua. Ja luulenpa, että Helmenkalastaja on ulkomailla helpompi nimi kuin vaikka Hämäläinen.

[makaki]

Minulle nimen harvinaisuus ei ole tärkeä. Itselläni on harvinainen nimi ja olen hyvin onnellinen päästessäni siitä eroon. (meilläkin on vanha suku, mutta kaikki on vaihtanut nimensä pois, joten nimi on harvinainen). Olisin ottanut miehen nimen vaikka olisi ollut Virtanen. Nyt vain plussana on, että tuleva nimi on todella harvinainen.

[Ei]

Sorry Margot, oli ihan pakko kokeilla saanko sen selville.   ;D ;D  Sukusi taitaa olla vahvaa väkeä ;-)

(Toivottavasti et pelästy) :-[

En kyllä pelästynyt, kun en tajunnut. Lähetä vaikka privaa, jos haluat jatkaa keskustelua.

[prittastiina]

Minulle nimen harvinaisuus ei ole tärkeää, vaan se että sukunimi sointuu kauniisti yhteen etunimen kanssa.  Tästä syystä varmaan tulen pitämään oman sukunimeni (nen-loppuinen) enkä ota mieheni sukunimeä (ulkomaalainen ja harvinaisempi, jopa helppo lausua ja tuskin tulisi täyskaimoja vastaan missään maassa), sillä se ei vain soinnu suussani niin kauniisti.

Minua ei siis haittaa pitää tavallisempaa nimeäni, vaikka täyskaimoja taitaakin olla Suomessa. (En ole vain itse törmännyt.) Minusta on itse asiassa huvittavaa, että pienenä etunimeni oli harvinainen ja sitä kummasteltiin, mutta nykyään se tuntuu olevan hyvin suosittu ja muodikas nimi. Niin ne trendit vaan vaihtuvat. Tällä perusteella Virtasia ja Koskisia ei kohta enää olekaan. Sitten varmaan ihmiset alkavat ottaa näitä nimiä uudelleen käyttöönsä sillä perusteella, että niistä on tullut harvinaisia.

Ja tosiaan meillä suomalaisilla tuntuu olevan kumma ajatus siitä, mikä on kansainvälistä. Minunkin etunimeäni varmaan pidetään kansainvälisenä ja sitä siksi nykyään lapsille annetaan. Mutta se ei todellakaan ole helppo nimi ulkomaalaisten ymmärtää. Ja mieheni kotimaassa etunimeni on suoranainen vitsi, sillä se on suunnilleen sama kuin nimeni olisi Rovaniemi. Minua se ei suuremmin haittaa sillä minulle nimen merkitys on siinä, että siihen olen pienenä leimautunut ja sillä itseni tunnistan.

[Guest memmuska]

Sukunimen harvinaisuus ei ole tärkeää, mutta helpottaa kun koko nimikaimoja ei kävele vastaan joka nurkan takaa. Oma nimeni on siis melko yleinen. Miehen nimi taas (jonka siis otan avioiduttuamme) on harvinainen (Suomessa tällä hetkellä 32 sen nimistä, joista 10 naisia), joten kovin äkkiä ei varmaan kokonimikaimaa kävele vastaan...

[MrsPooh]

Vaihdan todella harvinaisen sukunimeni (ei suomalaista alkuperää) avioliiton myötä todella tavalliseen suomalaiseen nimeen. Kokonimikaimoja minulla on tähän asti ollut tasan yksi USAssa, toukokuun jälkeen minulla tulee olemaan todella monta kaimaa Suomessa. Aluksi tämä asia ahdisti, tuntui että identiteetti kärsii mutta nyt olen sopeutunut ajatukseen ja olen ihan positiivisella mielellä.   : Romantikkona ajattelen myös, että on ihanaa kun meillä on sama sukunimi mieheni kanssa!      

[Guest Nanna74]

Sama etunimi mikä mulla on, löytyy 677  muulta ja sukunimi 184.  Näillä näkymin otan miehen sukunimen ja nykyisenä nimenä löytyy 24161 ihmistä...toisaalta jos sais ton sulkun ottamaan mun nimi  [smiley=grin.gif] Jos joskus lapsia saadaan niin sitten ainakin yksi sukupolvi eteenpäin olisi nimi taattu. Koska sukunimeä ylläpitäviä ja "hedelmällisessä" iässä olevia miehiä on vain enää 7. Muut vanhempia ihmisiä, joilla ei enää pitkää ikää ole luvassa ja kaikki suvun naiset ovat sanoneet ottavansa miehensä nimen...kuihtuukohan meidän sukunimi täysin :'(

[nourahia]

Tällä hetkellä olen ainoa tämän niminen ja sukuniemeäkin löytyy vain alle 40kpl, ensimmäiseen tulevan nimeni kaimaan olenkin jo törmännyt :-)

[Cordelia]

Kiva kuulla Mrs pooh! Mulla on kans harvinainen nimi (olen ainoa) ja sulholla tosi yleinen, mutta mielestäni silti hieno nimi. Ärsyttää kun ihmiset sanovat heti "no sähän TIETENKIN pidät oman nimesi" ihan kuin jotenkin vaihtaisin huonompaan, jos ottaisin sulhon nimen!

Mulla on aika vahva "sukuidentiteetti" ja tykkään meidän nimestä tosi paljon (vaikka välillä mietinkin, että ois kivaa kun heti ei kysyttäis "siis mikä?!?" kun sen sanoo). Toisaalta ajtukseen suvusta liittyy kaikki "ikiaikaiset perinteet" ja kaikki meidän suvun naiset on aina vaihtaneet nimensä (no, tietenkin, sehän oli pakko 1980-luvun puoliväliin) joten siten se ei tuntuis oman suvun takia huonolta, kun nimen jatkajiakin kuitenkin on... äh onpas sekavaa, tajuskohan kukaan mitä ajoin takaa...

Ja en siis tedä vielä yhtään mitä teen, tai jos vaikka sulho ottaakin meidän nimen...

[Guest peikko]

Cordelian teksti voisi olla mun kirjoittamaa ;D.

Itse vaihdoin nimeni miehen nimeen. On ollut "pienehköä" identiteettikriisiä, mutta nyt alan jo tottua ja uusi nimi tuntuu kivalta. Pienestä pitäen mulle on sanottu ulkopuolisten taholta, että sähän et tietenkään vaihda nimeäsi ja näin jälkeenpäinkin on tullut kommenttia, että miksi vaihdoit, kun oma nimi oli harvinainen.

Sen takia oikeastaan alunperinkin perustin tän ketjun, kun en ihan täysin ymmärrä, että mikä siitä harvinaisesta nimestä tekee NIIIIN hienon ja kadehdittavan. Olettavatko ihmiset oikeesti, että jos on erikoinen nimi, niin on jotenkin erikoislaatuisempi ihminen ja tavallisella nimellä varustetut ovat tavallisia?

[Guest Eshter]

Mun oma kokonimi oli niin yleinen, että sain puheluita, jotka olivat tarkoitettuja yhdelle julkisuuden henkilölle (sattumalta ammattimme on samantapainen) ja olen ollut yhdessä työpaikassa, jossa kokonimikaiman ja mun palkka-asiat menivät sekaisin...

Olen tyytyväinen uuteen harvinaisempaan nimeeni, joka jää aiempaa paremmin ihmisten mieleen. Sukunimeä Suomessa väestörekkarin mukaan on alle 10 henkilöllä, jotka tunnen kaikki (mutta netistä googlaamalla saan kyllä enemmän, mikä on jotensakin outoa).

Nimen opin yllättävän äkkiä. Samalla muutin nimmarinkirjoitustapaa etunimenkin osalta vähän aikuisemmaksi... Tyytyväinen olen. (Ja edustan muutenkin sitä koulukuntaa, että on vaivattominta, kun perheellä on yksi yhteinen sukunimi...)

[Marzupilami]

Mulla on Suomessa yksi saman etunimen ja sukunimen omaava ihminen. Emme ole sukua keskenämme.  Mulla ei oo kovin harvinainen nimi, mutta ei kovin yleinenkään. Suomessa n. 500:lla henkilöllä on sama sukunimi. Miehellä taas on tuiki tavallinen sukunimi, joita on Suomessa

23 000. En voisi kuvitellakaan ottavani hänen sukunimeä pelkästään. Nyt harkinnan alla on ottaako sulhaseni minun sukunimen. Jos hän ei halua minun nimeäni, otan yhdysnimen.

[Guest tytti82]

Mä otan mieheni harvinaisen sukunimen siitä syystä, että kunnioitan hänen sukujuuriaan, jotka löytyvät aivan toiselta puolelta maailmaa... Minulle on suuri kunnia saada ottaa se nimi!