Onko nimen harvinaisuus tärkeää?

[Vermeli]

Mulla on aika harvinainen sukunimi  (n.145 Suomessa) ja   kauniiksikin kehuttu .

Ennen sulhon löytymistä tuumailin että jos tuleva mies on virtanen tms, niin sitten pidän oman nimeni. Mutta tulevalla miehelläni onkin paljon harvinaisempi nimi, minusta tulee nimen 25 kantaja Suomessa!

Minusta on tärkeää ettei kaimoja ole! Välttyy kaikilta sekaannuksilta. Esim. siskoni mies on täyskaima tunnetun jääkiekkoilijan kanssa ja siitä on ollut riesaa moneen otteeseen!

Lapsienkin nimissä olen sillä linjalla ettei kaimoja saa pahemmin olla. Tytöllämme onkin vain 3 etunimikaimaa Suomessa.

[Katjuska76]

En oikein edes ymmärrä, mitä hienoa harvinaisessa nimessä on? Omaa nimeäni saan aina tavata, vaikka se on aivan tavallinen suomalainen nimi.?

Mulla samanlaisia kokemuksia. Meitä (tyttönimeni sukunimisiä) (ööh mikä sana)  ;D on 37 naista ja tuleva sukunimeni on suomen kolman suosituimman nimen joukossa.

Totta kai minäkin mietin, että säilyttäisin oman nimeni ja sitten siihen väliviivalla jatkoksi miehen nimi, mutta.. oma tyttönimeni on ihan turhan pitkä eikä se koko nimi mihinkään mahtuisikaan.

[Avere]

Mielenkiintoinen kysymys. Oma sukunimeni on harvinainen, ainoastaan parikymmentä kappaletta Suomessa, mutta suku on jatkumassa minustakin riippumatta. Minulla ei ole yhtään kokonimikaimaa, sillä etunimetkin ovat aika harvinaisia. En kuitenkaan ole erityisen kiintynyt sukunimeeni, ja otan ihan mielelläni mieheni yleisemmän nimen. Toinen vaihtoehto on, että ottaisimme molemmille uuden sukunimen jommankumman suvusta. Itse asiassa mieheni on ehdottanut tällaista vaihtoehtoa. Molempien suvuista löytyy ihan kivoja elvyttämisen arvoisia harvinaisia sukunimiä.

[Metri]

Meikäläisen sukunimi kaimoja on elossa 8kpl. Miehelläni on sukunimi, joka vastaa yleisyydeltään lähes Virtasta... En taida raaskia luopua nimestäni, vaikka ei meidän sukunimi enää kauttani periydykkään, koska lapsemme sai kasteessa isänsä sukunimen. Hmm... Ellei sekä mies, että lapsi vaihtaisi sukunimeään...   Tuleekohan tästä kädenvääntö, kun alan asiaa tiedustella. Onhan tietty yhdistelmä, mutta..ääh..

[Hipsutin]

Minulla on harvinainen nimi, joita suomessa vain n. 300 kpl ja pidän myös omasta nimestäni. Kuitenkin kun naimisiin mennään niin otan 99% varmuudella vain mieheni nimen, joka sekin on ihan kiva nimi. Haluaisin kuitenkin että koko perheellä on sama nimi, eikä niin että äitillä on eri nimi kuin lapsilla  ym. Se tuntuisi vähän hölmöltä..

[Solene]

Mulle sukunimi luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja siinä suhteessa on kivaa, jos nimeä ei kovin monilla ole oman suvun ulkopuolella. Ei siinä muuten mitään. Omaa sukunimeäni on parilla sadalla henkilöllä ja niistä n.50-100 on mulle sukua ( en tiedä kaikkia sukulaisiani.. ). Nimeni on suht harvinainen.

Kun miehen kanssa mietittiin että kumpi nimi otetaan, heitin ihan vitsinä että otetaan se harvinaisempi. Olin lähes varma että mulla on harvinaisempi, mutta niin taas. Miehen sukunimeä on 20 hengellä ja niistä 99%kuuluu miehen sukuun   Yhdestä hautakivestä suomessa löytyy kyseinen nimi ja se on miehen pappa. Hävisin siis kisan kirkkaasti, mutta onneksi miehen nimi on harvinaisuudestaan huolimatta hyvin suomalainen ja nätti nimi.

[Guest naapurintytto]

Itse olen vielä tietääkseni Suomessa ainoa tämän nimen8etu + sukunimi) omaava, mutta annas kun vaihdan nimen mentyäni avioon, en enää olekaan "ainoa"! Mieheni sukunimi on kyllä kaunis, ehkä hienompikin kuin omani joka ei ole niin yleinen.... Kuitenkin mulle olisi tärkeätä erottua joukosta niin, ettei olisi Suomessa ihmistä jolla on sama kokonimi kuin mulla.

Siksi ajattelinkin vaihtaa koko nimeni siten, että yhdistän kaksi etunimeäni yhdeksi ja otan mieheni sukunimen.

Olin ajatellut etunimen vaihtoa jo ennen kuin olin edes tavannut kihlattuani, että ihan tuulesta temmattua tämä ei ole  

[-amalia-]

Kyllä se ottaa pattiin kun saa oikean nimisiä, mutta eri ihmiselle tarkoitettuja kirjeitä toistuvasti... Nimi menee vaihtoon. Varsinkin kun sen mukana siirryn kuuden tuhannen joukosta vajaan kahdensadan nimenhaltijan porukkaan. Hieman ärsyttää, jos ja kun sitä uutta nimeä joutuu selittelemään enemmän, jotta se osattaisiin kirjoittaa oikein.

[Sleeping Sun]

Oma sukunimeni on harvinainen, silti vaihdoin nimeni tuiki-tavalliseen ensimmäisessä avioliitossani. Vanhanaikainen kun olen, vaihdan sen myös uudelleen kun seuraavan kerran menen naimisiin, silläkin kertaa suht tavalliseen suomalaiseen nimeen. Ainoastaan jos tulen raskaaksi ennen kuin olen uudelleen naimisissa, otan tyttönimeni takaisin ennen lapsen syntymää koska exän nimelle en kovin mielelläni lapsia synnytä.

Harvinainen sukunimi ei siis ollut niin tärkeä että sen olisin säilyttänyt. Yhdistelmäsukunimi ei tule kysymykseen koska etunimiä on 3 ja tyttönimessä 13 kirjainta joten yhdistelmästä tulisi aivan tolkuttoman pitkä. Jo lapsena ei nimi meinannut mahtua minnekään papereihin... :

Lkm  Miehet  Naiset  Suomessa  Ulkomailla  

Nykyisenä nimenä  19  11  8  16  3  

Entisenä nimenä  7      

Kuolleilla  6  2  4  6  0  

Yhteensä  32  

Väestörekisterikeskuksen mukaan, nykyisenä nimenä tyttönimeäni on siis maailmassa 19 joista 3 asuu ulkomailla.

...ennen olin ainoa maailmassa, nyt yksi monista ja kun uudelleen naimisiin menen niin olen samanniminen kun kälyni oli tyttönimeltään... ja edelleen vain yksi monista... ;D

[Lootuskukka]

Saattaisi se ollakin tärkeää, jos tyttönimeni olisi jotenkin harvinainen..ehkä sitten ainakin harkitsisin oman nimen säilyttämistä. Ehkä.

Mieheni nimi kuuluu Suomen 10 yleisemmän sukunimen joukkoon, mutta eipä tuolla tässä tilanteessa ainakaan ole mitään väliä. Täytyy varmaan olla onnellinen, että oma tyttönimikin on tuiki tavallinen (tosin hiukan harvinaisempi kuin miehen, mutta ei ratkaisevasti), eli eipä tarvitse turhaan päätään vaivata: voin sen suuremmitta pähkäilyittä olla ihan vanhanaikainen ja ottaa mieheni nimen.

[Mirmeli]

Nimen harvinaisuus on sinänsä meille tärkeää, että sulhasen sukunimi on todella harvinainen, tällä hetkellä 8 samannimistä ja kaikki hänelle sukua. Joten naimisiin mennessämme otan ehdottomasti miehen sukunimen. Toisinsanoen tuo miehen nimen harvinaisuus on se peruste, miksi otamme juuri hänen nimensä, muutoin olisi mahdollista ottaa myös mun sukunimi käyttöön. Ja sen jälkeen ei voi tulla toista samannimistä ihmistä vastaan kun minä. Tälläkin hetkellä se on hyvin epätodennäköistä, mutta nimenvaihdon jälkeen mahdotonta. Se ei kyllä sinänsä oo tärkeetä, mutta ihan kiva juttu.  

[marrasmorsian]

Harvinaisuudesta viis, vaikka onhan kiva ettei koko maailmassa ole muita samalla sukunimellä kuin me kaksi.  ;D Haluttiin yhteinen nimi, muttei kummankaan "omaa" nimeä, joten mietittiin kummankin suvusta jotain, muttei mikään oikein iskenyt. Päädyttiin sitten keksimään ihan uusi.

[Pörris]

Minulla ei tiettävästi ole yhtään täysnimi kaimaa ja tyttönimeäni on vain 40 henkilöllä Suomessa ja nimi (ainakin aikoinaan) on suojattu, mutta silti otan tulevan mieheni sukunimena, vaikka tällöin löytyy varmasti saman etunimen ja sukunimen omaavia Suomesta, toisin kuin nyt  

[marrasmorsian]

^Kaikki sukunimet on suojattuja = ulkopuoliset ei voi niitä ottaa. Ulkopuolisia ovat siis kaikki ne, joiden suvussa nimeä ei ole ollut. Isovanhempien nimen saa vielä ottaa, isoisovanhemmista en ole enää varma. Sisarusten nimeä ei saa myöskään ottaa, eli pitää olla suoraan alenevassa polvessa halutun nimen kantajaan.

[Aycelin]

Itse olen top3-sukunimeni vaihtamassa mummoni tyttönimeen. En halua edes ajatella kuinka monta täyskaimaa nykyään on, kun samassa opinahjossakin on täyskaima.

Minusta tulee tuon sukunimenvaihdoksen myötä täysin uniikki ja sukunimeni 15. elossa oleva kantaja.

Minusta tulisi myös miehen nimellä uniikki (noin sadalla ihmisellä nykyisenä nimenä, suurin osa mieheni omaa sukua), mutta kunnioitan mummoani.

Ja jos päädynkin aikanaan kaksoisnimeen, niin olen sitenkin täydellisen uniikki  8-)

Julkisessa työssä uniikkiudesta on vain etua. Muistan lapsuudestani kuinka isälle soitettiin milloin heinäkuorman tuomisesta, milloin lainan hankkimisesta kotio. Täyskaimoja puhelinluettelossa kun oli kymmeniä, siellä oli kaikkea maanviljelijästä pankinjohtajaan...

En sano vaihtavani erikoisuudentavoittelusta, mutta en halua tulla sekoitetuksi kehenkään muuhunkaan.

[Takkupyörre]

Minulla ei ole yhtään etunimi+sukunimi kaimaa ja samaa sukunimeä kanssani kantaa 20 ihmistä. Sukunimen harvinaisuus ei ole minulle se tärkein asia, vaan se mitä nimi tarkoittaa. Nimi sattumoisin on luonteenpiirteeni ja saan usein kuulla olevani nimeni veroinen. Mikäli otan mieheni nimen, minulla on Suomessa ainakin yksi etunimi+sukunimi kaima, ja ajatus kirveltää pahasti, kun on tottunut, että on ainoa omaa nimeään kantava. Toisaalta, kaksoisnimet suorastaan kiljuvat siviilisäätyäni (ei sillä että haluaisin piilotella avio-onnea) ja tuntuvat jotenkin kokoon kyhätyiltä. Saa nähdä mitä keksin, vajaat kaksi viikkoa aikaa.

[miva]

Oma sukunimeni on harvinainen ja kaunis, alle 40 sen nimistä olemassa. Mieheni sukunimi taas on tylsä ja yleinen. Miksi siis vaihtaisin nimeni? Osaksi ajattelen myös niin, että haluan sukuni jatkuvan, siis sukunimenkin jatkuvan. Niinpä lapsemme ovat myös minun sukunimellä kun veljeni eivät lapsia hanki. Nyt kun saisi vielä miehen vaihtamaan sukunimensä mun sukunimeen ;D Yleensäkään en kannata asioiden tekemistä vain sen takia että niin on aina tehty, tai että kaikki tekevät niin.

[Guest flower07]

Haluan ilman muuta ottaa miehen nimen naimisiin mennessämme. Olen tässä asiassa hieman konservatiivinen, mutta haluan miehen nimen myös siksi, koska se on kaunis ja harvinainen (tällä hetkellä Suomessa 24 kpl). Omaa tyttönimeäni on taas lähemmäs 10 000. Nimen harvinaisuus on tietysti plussaa, mutta muuten nimi merkitsee enemmän (miltä se kuulostaa etunimeni kanssa jne). Jos siis miehellä olisi sukunimi, joka olisi jotenkin vastenmielinen ottaa, syystä tai toisesta, en sitä ottaisi vaikka Suomessa olisi vain muutama sen niminen.

[Neela]

En nyt tiedä, onko omasta mielestäni sillä harvinaisuudella merkitystä... Vaihdoin oman tosi yleisen sukunimeni mieheni harvinaisempaan sukunimeen (18 kpl Väestörekisterin mukaan tämännimisiä elossa ), ja sikäli nimi on toisaalta kivempi kuin entinen nimeni, koska mielestäni se jää paljon paremmin ihmisille mieleen kuin tuo entinen, niin ainakin kuvittelisin  :-? Ihan siltä pohjalta en kyllä nimenvaihdokseen päätynyt, vaan halu saada koko perheelle yhteinen nimi painoi vaakakupissa eniten. Lisäksi en koskaan ole ollut niin erityisen rakastunut vanhaan nimeeni, ettenkö siitä voisi luopua täysin ongelmitta.

[Hdi]

Tää on niin vaikeeta. Mun sukunimellä olevia ihmisiä on Suomessa tällä hetkellä 12, jos kuolleet lasketaan mukaan, niin yhteensä meitä on ollut 19. Ja mä tykkään omasta sukunimestä enkä halua siitä luopua!! Mutta mutta... Sulkullakin on aika harvinainen sukunimi, ei niitäkään oo kun vähän päälle 20. Mutta kun mun uus sukunimi olis älyttömän pitkä ja valmiiks väliviivallinen. Mikään kaksoisnimi ei siis tuu kysymykseenkään, mulla olis silloin kaks väliviivaa sukunimessä ja se on ihan liikaa! :-?

Vaikka sukunimi onkin noin harvinainen, niin silti mulla on etunimi + sukunimi kaima. Mikä ei haittaa mua yhtään.

Oon yrittäny ehdottaa, että keksittäis joku ihan uus oma sukunimi, mut se ei ainakaan vielä oo menny läpi. Eli mä taidan vaan pitää oman sukunimeni, en halua luopua siitä. Täytyy sitten miettiä uudelleen joskus jos niitä lapsia sattuu putkahtamaan...

[Guest pikkaraiset]

^ Jos sun miehesi ei halua nytkään keskustella muista vaihtoehdoista, niin tuskin hän innostuu ajatuksesta että lapset olisi sun sukunimellä. Kannattaa asiasta keskustella jo nyt.

mikä hitossa siinä sukunimiasiassa on miehille niin hankalaa  >

[ingenjoor]

Täytyy sitten miettiä uudelleen joskus jos niitä lapsia sattuu putkahtamaan...

Lapset saa automaattisesti äidin nimen, jos vanhemmilla on eri nimi ja he eivät pysty päättämään asiasta yhdessä.

Ihmettelen naisia, jotka pitävät omasta nimestään niin paljon, että haluavat pitää sen myös naimisiin mennessä. Kuitenkaan tästä nimestä ei pidetä niin paljoa, että lapsille vaihtoehtona olisi oma nimi. Enemmin annetaan lapsille isän ns. tusinanimi. (hieman kärjistäen). Miksi naisen sukunimi lapsille ei ole todellinen vaihtoehto näissä tapauksissa?

[Hdi]

Kyllä meiän lapset sitten joskus saa isänsä sukunimen, siis jos ei päästä yhteisymmärrykseen ja oteta mun sukunimeä. Sitä mä meinasin, että sitten jos joskus käy semmonen ihana tuuri, että niitä lapsia tulee, ja meillä on eri sukunimet, niin sitten voi olla, että mäkin vaihdan sen oman nimeni. Saa nyt nähdä. On niin vaikeeta. Onneks on vielä aikaa miettiä tätäkin asiaa.  

[marrasmorsian]

Ihmettelen naisia, jotka pitävät omasta nimestään niin paljon, että haluavat pitää sen myös naimisiin mennessä. Kuitenkaan tästä nimestä ei pidetä niin paljoa, että lapsille vaihtoehtona olisi oma nimi.

Jos nainen on saanut "mainetta ja kunniaa" ;D omalla nimellään esim. työssä, niin ymmärrän ihan täysin, ettei nimeä haluta muuttaa avioituessa.

[ingenjoor]

Jos nainen on saanut "mainetta ja kunniaa" ;D omalla nimellään esim. työssä, niin ymmärrän ihan täysin, ettei nimeä haluta muuttaa avioituessa.

No, miksi lapsille ei haluta antaa ns. arvostusta muiden silmissä ja samalla mainetta ja kunniaa keränneen äidin sukunimi?

Siis mä ymmärrän, että halutaan pitää oma sukunimi. Sitä en ymmärrä, että sitä omasta mielestä tärkeää/arvokasta/maineikasta/harvinaista/ hienoa tms. sukunimeä ei haluta antaa lapsille vaan "tyydytään" isän nimeen. Suurin osa lapsista jää eron sattuessa äidille, joten äiti ja lapset ovat tässä vaiheessa erinimisiä, eikä ns. yhdistävää linkkiä ole lähipiirissä.