Jump to content
Naimisiin.info

Turun seutu


jkp84

Recommended Posts

Itsekkin olen tässä samassa jamassa eli hääpaikan etsinnässä. Tämä ei näytä Turun seudulla olevan helppoa.

:-X Aluksi halusimme paikan lähellä Naantalia. Kävimme katsastamassa Pohjankulman ja testasimme myös ruokaa. Ruoka oli muuten ihan ok, mutta vähän liian suolasta (tietysti suolaa saa aina vähennettyä). Ihastuin muuten paikkaan kokonaisuudessaan, mutta kun aloin keskustelemaan emännän kanssa niin kesälauantaisin tarvitsee häävieraita olla vähintää 100 ihmistä. Jollei sitä sata ihmistä saada kasaan, niin he kuitenkin veloittavat 100:sta. Eli jos meille tulisi vaikka 80 vierasta, niin 100 ihmisen ruuat kuitenkin maksetaan. Se jäi sitten siihen.

:-X Sitten käytiin katsomassa Taattisten tilalla. Minä pidän paikasta, mutta tuleva mieheni on sitä mieltä, että ihmiset eivät voi istua penkeillä, jossa ei ole selkänojaa. Sinne saa viedä muuten omat juotavat, ihan vaan tiedoksi.

:-X Käytiin myös katsastamassa Tammiston tila, paikka on ihana, mutta ei isoa yhtenäistä tilaa vaan kaikki pienissä huoneissa.

:-X Askaisissakin käytiin katsastamassa Louhisaaren kartanon kahvilaa, mutta se taitaa jo olla liian kaukana ja tila oli vähän liian pieni n. 80-100:lle henkilölle. Sellaisen samalaisen paikan kyllä haluasin löytää täältä Turusta, ja sinne saa viedä omat juotavat.

:-X Sitten siiryttiin Naantalin suunalta pois ja alettiin katsastamaan Turussa sijaitsevia paikkoja, kuitenkin lähellä Naantalia, että ei enää missään Paimion ym. suunalla.

:-X Käytiin katsomassa Hirvi-Lampea. Siitähän tällä palstalla on paljon keskusteltu. Meille oli liian kaukan, muuten ihana paikka. Sitten käytiin Ala-Lemun kartanossa, ihana paikka, mutta aivan liian kallis meidän budjetille.

:-XNäin ollen päädyimme tuohon Meri-Karinaan, mutta en ole vieläkään saannut keneltäkään vastausta, millainen paikka oikein on ruuan, palvelun ym. suhteen.

Alunperin emme haluneet mitään koulun "juhlasalin" tapaista tilaa, mutta näytämme sittenkin päätyneen sen tapaiseen. Onneksi Meri-Karinan salissa on punaiset isot verhot. Tuntuu vain, että se ei kuitenkaan ole suosittu hääviettopaikka, koska ketään ei ole vielä kommentoinut paikasta mitään.  :-/

Haluasin vain tietää kommentteja, tietääkseni, että pitääkö paikanetsimistä vielä jatkaa...Tietenkin täydellisyyttä tavoitellen; ihana paikka,  mahdollisimman halpa, mutta kuitenkin lähellä Naantalia. Eikö olekkin ihanat vaatimukset  ;) ja näyttää kaikki muutkin olevan liikenteessä...

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 1.3k
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • 2 weeks later...

Huomasin ettei Raision Huhkotaloa (eikä Huhkokartanoa, josta ei omakohtaista kokemusta) ole mainittu lainkaan näissä listoissa. Varsin mainio juhlapaikka lähellä Turkua, ja pitopalvelukin löytyy samasta! Hyvää ruokaa eikä hinta kuitenkaan liian kova pienempäänkään budjettiin. Ja ruokiin saa itse vaikuttaa aika paljon...ainakin sai vielä nelisen vuotta sitten ;)

Meillä oli aikanaan n.80 vierasta ja tilaa oli sekä tanssia että oleskella. A-oikeudet löytyy myös. Valitettavasti en muista mitään hintoja ja toki ne nyt jo ovat muuttuneetkin, mutta suosittelen!

Link to comment
Share on other sites

Olen samaa mieltä, että Hirvilampi saattaa näyttää tyhjältä 30 hengelle. Se muuten on varattu jo ensi kesäksikin lähes kokonaan, eli perjantai häät ovat mahdollisuus, jos ensi kesänä siellä haluaa häät järjestää.

Muuten ihana paikka, koska mahdollisuudet sekä sisä, että ulko oleskeluun, siisti ja samaan aikaan sekä vanha- että uudenaikainen. paikan hintaan kuulu siivous, liinat ja muuta järjestelyä lisäksi paikan omistaja sanoi omaavansa myös rekvisiittaa häitä varten(?)

(Varasimme sen kesäkuun alussa ensi vuoden häihimme, silloin kaksi viikonloppua ensi kesältä enää vapaana...) :-*

Link to comment
Share on other sites

Meri-karina on kivassa paikassa ja nätti muutenkin, mutta itse en henkilökohtaisesti viettäisi siellä mitään juhlia. Tulee jotenkin hassu olo, kun juhlii häitä ja sit siellä samaan aikaan on syöpäpotilaita hoidossa. Nousee karvat nyt jo pystyyn ::)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
 
Meri-karina on kivassa paikassa ja nätti muutenkin, mutta itse en henkilökohtaisesti viettäisi siellä mitään juhlia. Tulee jotenkin hassu olo, kun juhlii häitä ja sit siellä samaan aikaan on syöpäpotilaita hoidossa. Nousee karvat nyt jo pystyyn ::)

Meri-Karina on eri asia kuin Karina-koti. Meri-Karina nimenomaan juhlapaikka, Karina-koti syöpäpotilaiden saattohoitopaikka. Samalla tontilla (?), eri talot.

Link to comment
Share on other sites

;D Moron!! Haluaisin kuulla kokemuksia Rymättylän VPK:n talosta hääpaikkana???!! eli tilavuokra, pitopalvelu ilmeisesti ulkopuolelta hommatava, miten toimi, toivatko omat astiat , liinat jne. miten tilan akustiikka, koska sai tulla touhuamaan, kuka siivosi, eli kaikenkaikkiaan miten kaikki meni?? VINKKEJÄ JA KOKEMUKSIA PLIISS!!  :o

Link to comment
Share on other sites

Kävin juuri katsastamassa Tarmon taloa. Salin puolelle mahtuu noin sata vierasta eli meilläkin olisi "eteisen" puolelle joutunut kolmisenkymmentä vierasta. Vuokra ei ollut huima, en nyt muista tarkalleen. Keittiötilat oli erittäin pienet, normaali hella ja pakastin+jääkaappi. Ei pöytäliinoja, pihaa aika vähän ja parkkitilat jaetaan vieressä olevan juhlapaikan kanssa. Varauksia on kuulemma erittäin vähän ja en ole minäkään sitä listaa pidentämässä. Sinänsä paikassa ei varmaankaan ole mitään vikaa mutta ei soveltunut meidän tarpeisiin.  

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Rymättylän VPK-talo juhlapaikkana todella toimiva, ainakin 130 hengelle! Me käytimme keväällä paikallista pitopalvelua (Hellman) ja kaikki toimi hyvin + oli suht edullista. Ainoastaan tarkkana pitää olla, mitä kuuluu mihinkäkin hintaan, esim VPK-talon pöytäliinat olivatkin yllättävän kalliit. VPK-talon sai käyttöön jo perjantaina ja talonväki hoiti (maksusta) siivouksen sunnuntaina. Juhlat saivat jatkua aamukolmeen. Koristelimme tilan lähinnä vain kukkasin ja kaunis tuli. Suosittelen, jos haluaa kunnon tanssihäät.

Link to comment
Share on other sites

Onko kellään tietoa saako Ilamristen tilalle tuoda omat juomat??? Entäpä kokemuksia Kavalton tilalta, tarkoitan lähinnä palvelua ja sen joustavuutta paikan päällä?

Hakusessa on n. 150 hlö juhlatila Turun läheltä, jonne saisi viedä omat juomat ja ehkä jopa pitopalvelunkin.

Link to comment
Share on other sites

Kavaltoon saa vielä omat juomat, mutta pitopalvelu tulee varmaan heidän kauttaan. Tämän takia siellä ei ole tilavuokraa. En tiedä voiko tehdä niin, että maksaa tilavuokraa ja tuo oman pitopalvelun. Tuntumani mukaan Kavaltossa saa vaikuttaa tosi paljon itse siihen, että mitä haluaa. Tämä koskee tarjoilua, koristelua jne. Emäntä on todella mukavan ja innokkaan tuntuinen. Itse juhlan palvelusta ja joustavuudesta en tiedä. Uskon, että sopimalla asioista saa sitä mitä haluaa. Kannattaa käydä juttelemassa paikan päällä.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Onko kellään kokemuksia Liedon Vanhalinnasta?

Me ollaan varattu se juhlapaikaksi, ihastuin siihen heti kun kävin siellä. Mutta nyt mietityttää että onko ruoka hyvää, entä palvelu ja muut järjestelyt? Kertokaa kokemuksia  :)

Link to comment
Share on other sites

 
Onko kellään kokemuksia Liedon Vanhalinnasta?

Me ollaan varattu se juhlapaikaksi, ihastuin siihen heti kun kävin siellä. Mutta nyt mietityttää että onko ruoka hyvää, entä palvelu ja muut järjestelyt? Kertokaa kokemuksia  :)

Mekin vietämme häitämme Liedon Vanhalinnassa. Tähän asti kaikki on toiminut hyvin, mutta toki minua jännittää, miten kaikki jatkossa toimii.

Vanhalinnan ympäristö on kyllä todella kaunis.  :-X

Link to comment
Share on other sites

Meillä varattuna Kalliorannan tanssilava Karunassa. Matkaa Turusta tulee n. 50km.

Nimensä mukaisesti Kallioranta on kalliolla, meren rannalla sijaitseva aivan iiiihana vanha rakennus, jonka yhteydessä ulkolava (katto päällä, mutta ei seiniä). Siis viimeisen päälle perinteiset maalaishäät tulossa!

Tilaa oli muistaakseni n. 150 hengelle, mutta sopii hyvin pienemmällekin porukalla. Säävaraus täytyy kyllä huomioida, eli jos taivaalta tulee mummoja reet selässä, kannattaa ehkä siirtää tanssikin sisätiloihin...

Ei maksa paljoa ja saa/täytyy tuoda oma pitopalvelu ym. tarjoilu. Kesä 2004 voi olla jo melko varattu, mutta kannattaa kysellä ja käydä tutustumassa.  :-X :-X :-X

Link to comment
Share on other sites

Vietimme mieheni väitöskaronkan Liedon Vanhalinnassa viimetalvena. Paikka oli tosi ihana, etenkin se kustavilaistyylinen sali, jossa mekin tärkeää päivää juhlistimme. Järjestelyjen osalta emme olleet kovin tyytyväisiä.

Alkuperäinen tilauksemme (jossa kaikki oli jo täsmälleen sovittu) hukkui jonnekkin tilausmappiin koskaan löytymättä, ja kaikki ruuat ja sopimukset sovittiin uudelleen alusta.

Sitten ruoista. Olimme päättäneet valita todella hyvän kuuloiset ruuat:katkarapuceaser-salaatin, broiler-fileen madeirakastikkeessa ja romanovin mansikat vanilijakermalla.

Kaikki ainakset olivat periaatteessa ihan raikkaita ja hyviä, mutta alkuperäisistä sopimuksista ei pidetty kiinni. Esimerkiksi!!!!  broilerin kastike oli herkkusienikastike, vaikka olimme nimenomaan sopineet ettei  kastikkeessa ole herkkusieniä.  Romanovin mansikat olivat aivan tavallinen "koulustakin tuttu" pakastemansikkakiisseli pienellä kermavaahtonokareella.

Sitten tarjoilusta, periaatteessa ihan hyvin onnistunutta, Mutta. Kun tarjoilija toi lisäkahvi/teekierrosta, ilmoitin kohteliaasti etten halua enempää teetä. Pyynnöstäni huolimatta hän kuitenkin kaatoi teekupin täyteen ja aimo lorauksen myös iltapukuni päälle...

Sitten laskusta. Kun laskua ei reilun kahden kuukauden jälkeen juhlista kuulunut soitin Vanhalinnaan, jossa ihmetellen kerrottiin laskutuksen olevan jotenkin ilmeisesti vielä kesken.

Jotenkin jäi paha maku suuhun, kun kaikki oli niin huolimatonta ja ruuat niin arkisia. Tahtoohan sitä aina parasta omiin juhliinsa enkä voi siksi todellakaan suositella paikkaa.

Link to comment
Share on other sites

Kyseessä ei ollut Maija Laineen Pitopalvelu!!! Olemme varanneet Maija Laineen häihimme, emmekä totisesti tahdo samaa kohtelua.

Liedon vanhalinnassa tietääkseni AINA paikan oma pitopalvelu, eikä sinne saa tuoda omaa pitopalvelua.

Unohdin virhelistassani mainita myös, että varaamamme alkoholittomat viinit oli "unohdettu" ja että järjestäjä oli myös "unohtanut", että juhlissamme piti olla alkoholimyyntiä. Nämä virheet saatiin onneksi viime tipassa, noin varttia ennen juhlien alkua hoidettua, kun muistin asiasta erikseen kysyä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
 
Kyseessä ei ollut Maija Laineen Pitopalvelu!!! Olemme varanneet Maija Laineen häihimme, emmekä totisesti tahdo samaa kohtelua.

Liedon vanhalinnassa tietääkseni AINA paikan oma pitopalvelu, eikä sinne saa tuoda omaa pitopalvelua.

Liedon Vanhalinnassa paikan oma pitopalvelu = Maija Laineen pitopalvelu, joskus ovat käyttäneet myös Top Cateringia ns. alihankkijanaan...

Link to comment
Share on other sites

Guest Morsio -04

Voi kauhistusta, miten tästä selvitään! Olit oikeassa Vanhalinnaan äsken soitettuani pitopalveluksi varmistui tosiaan Maija Laine- Anteeksi. Asian ainut lohtu on, että Vanhalinnassa ruoista vastaaava ravintolaihminen on vaihtunut eikä asioista kanssamme vastannut (Suo...) enää ole siellä töissä. Tarjoilijoiden mokia sekä vaatimattomia ruokia tämäkään asia ei tietysti poista. Ruuat Aurinkoravintolassa olivat kuitenkin hyviä, joten minun ei auta kuin uskoa huonoon onneen Vanhalinnan tapauksessa, muuten menetän yöuneni.

Link to comment
Share on other sites

Guest
This topic is now closed to further replies.

×
×
  • Create New...