Kosinnan odottelu vol. III

[Vaimoksijo]

Hei, olen uusi täällä. Tässä meidän tarinaa:

 

Olemme pian seurustelleet neljä vuotta, yhdessä asuttu kolme vuotta (yhteinen omistusasunto) ja meillä on 6kk ikäinen vauva.
 

Seurustelun ensimmäisinä vuosina mies vihjaili naimisiin menosta ja ”suunnitteli” häitämme tyylillä ”olen jo miettinyt kuinka kosisin sinua” ja ”haluan sitten meidän häihin asian X”. Aloin sitten todenteolla odottamaan kosintaa jo n. 2v seurustelun kohdilla ja olen joutunut pettymään asian tiimoilta usean kerran. Nykyään kun keskustelemme, mies sanoo vain, että kyllä me menemme vielä naimisiin yms. ympäripyöreää. 

Mies on joskus hermostunutkin minulle, kun olen kiukkupäissäni tivannut häneltä asiaa. En haluaisi painostaa enää miestä, mutta taas kesää kohden unelma kosinnasta nousee yhä voimakkaammin päähän.

Mies selkeästi haluaa yhteisin tulevaisuuden, joten en ymmärrä mikä maksaa. Minun vanhemmatkin vihjailevat miehelle asiasta. Tuttavia menee kihloihin ja naimisiin. Mies tietää että naimisiin meno on suurimpia haaveitani. 

[Opukka]

On 3.3.2022 at 08.01, Marble said:

Vihdoinkin! Nyt saakin sitten alkaa suunnittelemaan häitä jonnekin aikavälille 2024-2025.

Kuun lopussa tulee 8v seurustelua täyteen, eli onhan tässä jokunen vuosi ehditty jo odottelemaankin.

Onnea Marble! ❤️

[Opukka]

On 30.4.2022 at 17.54, Vaimoksijo said:

Hei, olen uusi täällä. Tässä meidän tarinaa:

 

Olemme pian seurustelleet neljä vuotta, yhdessä asuttu kolme vuotta (yhteinen omistusasunto) ja meillä on 6kk ikäinen vauva.
 

Seurustelun ensimmäisinä vuosina mies vihjaili naimisiin menosta ja ”suunnitteli” häitämme tyylillä ”olen jo miettinyt kuinka kosisin sinua” ja ”haluan sitten meidän häihin asian X”. Aloin sitten todenteolla odottamaan kosintaa jo n. 2v seurustelun kohdilla ja olen joutunut pettymään asian tiimoilta usean kerran. Nykyään kun keskustelemme, mies sanoo vain, että kyllä me menemme vielä naimisiin yms. ympäripyöreää. 

Mies on joskus hermostunutkin minulle, kun olen kiukkupäissäni tivannut häneltä asiaa. En haluaisi painostaa enää miestä, mutta taas kesää kohden unelma kosinnasta nousee yhä voimakkaammin päähän.

Mies selkeästi haluaa yhteisin tulevaisuuden, joten en ymmärrä mikä maksaa. Minun vanhemmatkin vihjailevat miehelle asiasta. Tuttavia menee kihloihin ja naimisiin. Mies tietää että naimisiin meno on suurimpia haaveitani. 

Ihan samoissa tunnelmissa. Yli 3 vuotta olen jo itse odotellut kosintaa, kun asiaa ekan kerran läpikäytiin ja annettiin ymmärtää, että ihan näillä näppäimillä. Mutta eipä ole vieläkään mitään tapahtunu. 
 

Ollaan seurusteltu 5 vuotta, asuttu yhdessä 4 vuotta ja ostettiin viime syksynä talokin. ”Kaikki muut” menee naimisiin paitsi me ja tästä on riidelty monta kertaa, kun en enää vaan jaksa odottaa (ja tää on itelle TODELLA tärkeä asia). Enkä mitään selitystä ole saanut miksei minua ole kosittu. Todella syö ihmistä sisältä, kun tuntuu etten riitä vaikkei mitään ongelmaa parisuhteessa olekaan (paitsi tämä ettei kosintaa kuulu).

Monta ”sitten kun” vastausta olen saanut, mutta jokainen ollut valhe. Aina ku ollu elämässä ”sitten kun” niin mitään ei ole silti tapahtunut. 

Alan olemaan siinä pisteessä, että sitten kun mies lopulta kosii, niin vastaan EN ihan vaan piruillakseni, kun tää ottaa niin päähän… Ja tosiaan itse olen ”kosinut” ehkä noin 77 kertaa, että ei toimi sekään.

[Vaimoksijo]

Tuo on Opukka nimenomaan se kaikista ikävin asia, että annetaan ymmärtää ja annetaan turhaa toivoa! Sitä alkaa sitten odottamaan ja saa aina pettyä. Minä olen sanonut miehelle, että tarpeeksi kauan kun saa odottaa, menee maku ja asia ei tunnu enää onnelliselta, eikä sitä ehkä sitten halukaan.

Luulen, ettei sitä toinen voi ymmärtää miltä tuntuu odottaa kosintaa ja haluta naimisiin ja joutua pettymään sen asian tiimoilta. Minulla ainakin on kausia, jolloin kosinta ja naimisiin meno pyörii päässä 24/7. Se on aikas raskasta sitten ”yksin” unelmoida.
 

MUTTA! Meillä oli tässä eilen mukava keskustelu  Mies ensimmäistä kertaa seurustelun alun jälkeen otti asian itse puheeksi. Hän sanoi aikalailla näin: ”haluan sanoa, että kyllä minä haluan oikeasti naimisiin sinun kanssa, vaikka aina en sitä näytä. Lupaan kihlat ostaa ja se kosinta on kyllä sieltä tulossa.” Sen jälkeen hän vielä ylisti sitä, miten onnellinen on meidän pienestä perheestä. Miehellä on ollut viimeaikoina työreissuja ja sanoi miettineensä asiaa paljon ja tajunnut, että sitä (naimisiin menoa) hänkin haluaa, sillä me olemme hänelle kaikki kaikessa.  Toivon vaan niin kovasti, ettei tämä ollut ollut mitään höpötystä vain. Sanoin että 2023 tai viimeistään 2024 olisi hyvä aika mennä naimisiin ja mies sanoi, että kuulostaa ihan hyvältä. 

 

[Adelmiina]

Minä taas vuodattamassa sydäntä... Puolisen vuotta sitten kävin miehen kanssa keskustelun, jossa kerroin kuinka tärkeä asia avioliitto minulle on. Viime viikolla asia tuli taas puheeksi. Ei ollut taaskaan tarkoitus asiaa ottaa esille, mutta viime aikoina kosinnan puute on itkettänyt ja harmittanut niin paljon että se vaan jotenkin purskahti suusta ulos. Taas olisi ollut miljoona hyvää hetkeä kosinnalle tässä puolen vuoden eli n. 150 päivän aikana. Alkaa tulla monenlaisia ajatuksia. Enkö kelpaakaan vaimoksi? Onko miehellä jotain epäilyksiä? Pitääkö se minua itsestäänselvyytenä? Pienintäkään elettä ei mies ole vieläkään tehnyt, ei ole kysellyt vaivihkaa sormuskokoa tai muuta. Mies on huono pitämään salaisuuksia ja olen varma, että huomaisin jos hän kävisi sormuksia hypistelemässä tai muuten kosintaa valmistelisi. Koska mies ei ole vieläkään kosintaa yhtään valmistellut, voin päätellä ettei se ole tapahtumassa ihan hetkeen. En ymmärrä mikä ihme miestä pidättelee, jotenkin sitä ajattelisi että jos todella kumppaniaan rakastaisi ja olisi varma halusta olla loppuelämä yhdessä, niin haluaisi varmaan mahdollisimman pian sormuksetkin hankkia? Tämä alkaa muodostua jo jonkinlaiseksi kynnyskysymykseksi itselleni. En tiedä miten jatkaa, kannattaako yrittää vielä eri sanoin korostaa asian merkitystä itselleni vai pitäisikö olla hiljaa ja teeskennellä ettei asia vaivaa, jotta kosintatilanne tuntuu aidolta eleeltä eikä vain siltä että olen itse järjestänyt miehen minua kosimaan?

[Vaimoksijo]

On 15.6.2022 at 13.09, Adelmiina said:

Minä taas vuodattamassa sydäntä... Puolisen vuotta sitten kävin miehen kanssa keskustelun, jossa kerroin kuinka tärkeä asia avioliitto minulle on. Viime viikolla asia tuli taas puheeksi. Ei ollut taaskaan tarkoitus asiaa ottaa esille, mutta viime aikoina kosinnan puute on itkettänyt ja harmittanut niin paljon että se vaan jotenkin purskahti suusta ulos. Taas olisi ollut miljoona hyvää hetkeä kosinnalle tässä puolen vuoden eli n. 150 päivän aikana. Alkaa tulla monenlaisia ajatuksia. Enkö kelpaakaan vaimoksi? Onko miehellä jotain epäilyksiä? Pitääkö se minua itsestäänselvyytenä? Pienintäkään elettä ei mies ole vieläkään tehnyt, ei ole kysellyt vaivihkaa sormuskokoa tai muuta. Mies on huono pitämään salaisuuksia ja olen varma, että huomaisin jos hän kävisi sormuksia hypistelemässä tai muuten kosintaa valmistelisi. Koska mies ei ole vieläkään kosintaa yhtään valmistellut, voin päätellä ettei se ole tapahtumassa ihan hetkeen. En ymmärrä mikä ihme miestä pidättelee, jotenkin sitä ajattelisi että jos todella kumppaniaan rakastaisi ja olisi varma halusta olla loppuelämä yhdessä, niin haluaisi varmaan mahdollisimman pian sormuksetkin hankkia? Tämä alkaa muodostua jo jonkinlaiseksi kynnyskysymykseksi itselleni. En tiedä miten jatkaa, kannattaako yrittää vielä eri sanoin korostaa asian merkitystä itselleni vai pitäisikö olla hiljaa ja teeskennellä ettei asia vaivaa, jotta kosintatilanne tuntuu aidolta eleeltä eikä vain siltä että olen itse järjestänyt miehen minua kosimaan?

Samat kysymykset pyörii mielessä. Itse aion ottaa asian puheeksi aina silloin tällöin, koska avioliitto on asia josta en aio joustaa. Minä haluan naimisiin ja mies sanoo haluavansa myös ja on ”luvannut” että menemme. Olen sanonut että periaatteessa olemme kihloissa, mutta mies sanoo että olemme vasta kun hän on kosinut ja ehdottomasti haluaa kosia (tämä on mielestäni ajan pelaamista).

 

Itse äitienpäivänä jo innostuin, että kohta tulee kosinta, kun mies siihen malliin vihjaili ja useamman kerrankin parin viikon sisään. Nyt otin asian itse puheeksi ja tipuin taas pilvilinnoista, kun miehen ajatukset olivat tyyliin ”ei meillä ole mikään kiire” ”sitten joskus”. Suoraan sanottuna v*tuttaa, kun kerkesin jo innostua ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta. En luota enää miehen puheisiin näissä asioissa.

itsellä on nyt selkeästi aika negatiiviset tunteet kosintaa ja naimisiin menoa kohtaan tällä hetkellä  ärsyttää olla se nainen, jota todennäköisesti kositaan vain velvollisuuden tunteesta monien vuosien jälkeen 
 

 

[Opukka]

Jotenkin lohduttavaa, että täällä on samassa tilanteessa painivia. 
 

Meillä oli taas aiheesta sen luokan riita, että rupesin itkemään. Mulla vaikuttaa olevan kaksi vaihtoehtoa: odottaa liian pitkälle venytettyä kosintaa joka ei ilahduta enää yhtään tai sitten vaan sopia, että ollaan kihloissa. 
 

Molemmat vaihtoehdot tuntuu niin paskoille. Mua niin suututtaa, että mies on vienyt multa ilon tästä koko hommasta enkä pysty olemaan aidosti onnellinen kihlautumisesta. 
 

Pariterapiaan tästä on varmaan mentävä, olen jo niin katkera. 

[Vaimoksijo]

On 30.7.2022 at 12.55, Opukka said:

Jotenkin lohduttavaa, että täällä on samassa tilanteessa painivia. 
 

Meillä oli taas aiheesta sen luokan riita, että rupesin itkemään. Mulla vaikuttaa olevan kaksi vaihtoehtoa: odottaa liian pitkälle venytettyä kosintaa joka ei ilahduta enää yhtään tai sitten vaan sopia, että ollaan kihloissa. 
 

Molemmat vaihtoehdot tuntuu niin paskoille. Mua niin suututtaa, että mies on vienyt multa ilon tästä koko hommasta enkä pysty olemaan aidosti onnellinen kihlautumisesta. 
 

Pariterapiaan tästä on varmaan mentävä, olen jo niin katkera. 

On tosiaan lohduttavaa, ettei ole ainoa tässä tilanteessa. Pistää miettimään, että miksi sitä on tässä tilanteessa silti? Olisi ollut niin ihanaa kun tätä ei olisi joutunut odottelemaan ja vaatimaan, vaan mies olisi kosinut yllättäen. Tuntuu että hohdokkuus aiheesta on kadonnut eikä sitä enää takaisin saa. Silti haluan naimisiin enkä aio tästä haaveesta luopua. 

Suostuisiko opukka miehesi siis kihloihin yhteisellä sopimuksella, mutta haluat kosinnan? Itselle kelpaisi tämäkin vaihtoehto mutta mies sanoo että haluaa välttämättä koska (miksi ei sitten kosi!??) 

Olen nyt sen verran "onnekkaassa" tilanteessa itse että voisin odottaa kosinnan tapahtuvan viimeistään alkuvuodesta. Meillä oli kriisi jossa kerroin miettiväni eroa. Tämä ilmeisesti herätti miehen ja sovimme, että katsomme miten meillä lähtee sujumaan ja joko jatkamme yhdessä (ja menemme kihloihin ja naimisiin) tai eroamme. Meillä menee nyt hyvin ja mies oli hyvin järkyttynyt eropuheista. Hän sanoi, että lupaa sen, että kun alttarilla seisomme, hän haluaa sitä 100%. Olen siis kriisellyt sitäkin, olenko lopulta naimisissa miehen kanssa joka on siihen pakotettu vastoin tahtoaan. 

Nyt itse odottelen taas kosintaa kuin hullu ja luulen että joudun taas pettymään niin kuin aina. 

Mitä opukka sinun miehesi sanoo nyt syykseen, että ei kosi? Luin vähän tarkemmin teidän tarinaa ja siinä vaikuttisi olevan paljon samoja piirteitä kuin meillä. Ilmeisesti hänkin on usein antanut turha toivoa ja kertonut kihlojen olevan ajankohtaista "sitten kun sitä ja sitten kun tätä". 

[hunter308]

Niin sormukset meillä on, mutta mitään ei kysytty toisiltamme kun ne pujotimme sormiimme.

Karkausvuosi on ensi vuonna joten voi odotella toiveikkaana kysyisikö tuo kumppani sen kysymyksen.