Mikä on hienointa naimisissa olemisessa?

[_sinna_]

Jotenkin mä myös uskon, että kun ollaan naimisissa, niin helpommin pysyy suhteessa, kuin lähtee vaikeuksien koittaessa. Kun me alettiin seurustelemaan, niin mies sanoi, että jos suhde on huono niin hän kyllä lähtee siitä välittömästi siitäkin huolimatta, et oltais naimisissa. No meillä on ollut aika monta todella pahaa riitaa ja silloin on juteltu siitä, pitäisikö erota. Ja aina mies on antanut pallon mulle, et se on mun päätös, koska hän ei halua erota. Mikä on sinänsä aika jännä noiden "alkupuheiden" perusteella.. mutta eipä me naimisiin oltais menossa, jos tää suhde ei ois tarpeeks tärkeä molemmille Me ei kumpikaan uskota, että naimisiinmeno muuttaisi meidän suhdetta, mutta kyllä mä ite oon sitä mieltä, ettei siitä avioliitosta niin vaan lähdetä, et yritetään viimeiseen asti jos tulee vaikeuksia. Ja eniten mä odotan sitä, et saan miehen sukunimen ja musta tulee vaimo..

[Guest Rouva]

Yhteenkuuluvuuden tunne on lisääntynyt myös miehen perheeseen ja päinvastoin. Miehen perheestä on tullut enemmän myös minun perheeni. Anoppi iski häissä silmää ja sanoi: "Tervetuloa sakkiin, me ******nin naiset ollaan oltu kautta aikain topakkaa väkeä". Tämän jälkeen halasi . Tuli ihan tippa linssiin. Meilläkin on ollut erimielisyytemme, mutta jotenkin nykyään ymmärtää toisen erilaisuutta paremmin, puolin ja toisin. Oma äitini jotenkin osaa mainostaa muille vävyään ja muistaa mainita avioliitostamme. Tai siis esittelee mieheni: "Tässä on meidän Rouvan aviomies", vaikka ihminen tietäisi meidät jo ennestään. Muutosta pitää ilmeisesti korostaa .

[Guest taskurotta]

Turvallisuus ja se, että tunteita ei tarvitse epäillä vaan tietää, että molemmat rakastaa vilpittömästi ja haluaa olla yhdessä. Kuten mieheni puheessaan sanoi, että "Rakasta minua eniten, kun sitä vähiten ansaitsen, sillä silloin tarvitsen sitä eniten."

[Chianti]

Mikään ei muuttunut mutta kaikki muuttui. En osaa selittää sitä, mutta tunnen olevani niin onnellinen. Olin toki onnellinen jo ennen kuin menimme naimisiin mutta se tunne on jotenkin vahvistunut ihan tajuttoman paljon. Mieheni on myös jotenkin niin rakastuneen oloinen koko ajan mikä on aivan ihanaa. Lisäksi naimisiinmeno toi vauvakuumeen (myös miehelleni).

[Vicsu]

Niin, on se aika jännää että eihän se avioliitto käytännön tasolla elämäämme juuri muuttanut, kun useita vuosia on jo asuttu yhdessä, on yhteinen lapsi ja asuntolaina. Mutta jotakin se kuitenkin muutti henkisellä tasolla ainakin minun kohdallani. Rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunne on vahvistunut ja koen olevani turvassa. Enää ei tarvitse epäillä miehenkään tunteiden syvyyttä. Olemme nyt olleet puoli vuotta naimisissa, ja viime aikoina olen muutaman kerran huomannut vain katselevani miestäni ja ajatellut onnenkyyneleet silmissäni, kuinka paljon häntä rakastankaan.

[Titvi]

Tuntuu olevan monella ne samat kuin mulla, turvallisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, sekä se että myös lain kirjaimen mukaan olemme yhdessä.

[Titan]

Juridinen yhteenkuuluvuus, se, etä ollaan toistemme lähimpiä omaisia, nimenmuutos, ja jotenkin se tunne, että siirryin lopullisesti pois "vanhasta perheestä" uuteen, yhdessä muodostamaamme perheeseen. Myöskin se, että jotenkin rauha ja tyyneys on ihan eri luokkaa. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että me ollaan yhdessä aina ja jaetaan kaikki, niin nyt todella tuntuu siltä, että esimerkiksi taloudellisesti mulla ei ole hätää tai tarvitse olla aina varasuunnitelman varasuunnitelmaa, että nyt se, mikä on mun, on myös mun aviomieheni, ja samassa veneessä soudetaan.

[ajno]

Täällä on ollut todella hyviä kommentteja, joihin voin samaistua. Koitan kuitenkin pukea sanoiksi mun omat ajatukset.

 

Työkavereiden kysellessä "miltä tuntuu olla naimisissa", olen miettinyt.. Ei se meidän arkea ole juurikaan muuttanut. Mutta se on hienoa olla naimisissa; ollaan lupauduttu toisillemme loppuelämäksi ja tiedämme nyt tasan tarkkaan toisen tunteiden syvyyden, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunteet on syventynyt. Se turvallisuuden tunne ja se, että minä olen hänen ja hän on minun <3

 

On ihanaa kuulla, kun hän puhuu minusta vaimona ja minä voin sanoa häntä miehekseni. Ja nyt meillä on sama sukunimi ja voidaan alkaa rakentaa meidän omaa, yhteistä perhettä.

[poppispop]

Parasta on ollut se että me ollaan yhdessä tiivimmin kuin ennen. Avioliitomme matka ei ole ollut helpoimmasta päästä, mutta

ollaan molemmat kasvettu ongelmienkin keskellä toistemme kumppaneiksi. Turva ja tieto siitä että ollaan toistemme rinnalla tapahtui mitä tapahtui on se juttu. Ei sitä pysty selittämään, ongelmien kautta on todella hitsauduttu yhteen. Edelleenkin menisin naimisiin mieheni kanssa, valitsen hänet uudestaan ja uudestaan. Ei rakkaus enää joka päivä ole pitemmässä suhteessa mitään huumaa, mutta rakkauden ei olekaan tarkoitus olla mitään huumaa. Se on valinta,se on epäitsekkyyttä, toisen huomioimista oman itsen pois laittamista. Yhteistä päämäärää kohti kulkemista. Tätä me on saatu molemmat oppia avioliittomme ensi vuosina toki jo aiemmin mutta nyt sen on jotenkin tajunnut entistä paremmin. Itsensä avaamista toiselle kaikkine vikoineen ja toisen vikojen hyväksymistä, ehdotonta rakkautta yhdessä oppimista ja kasvamista ihmisenä. Se on parasta <3 ja tietty myös tykkään sormuksista, vaimo statuksesta jne ja onhan toi mies aivan ihana ja sen sukunimikin aika jees Avioliitto on vaan meidän juttu!

[elspeth]

Avioliitto ei muuttanut meidän suhteessa yhtään mitään. Silti musta vaan tuntuu ihanalta, kun voin sanoa olevani naimisissa, kantaa kahta sormusta ja puhua aviomiehestäni. Ehkä noihin tunteisiin liittyy se, että niistä asioista olen haaveillut pitkään ja ennen kaikkea siitä, että jonain päivänä mulla on oikeasti puoliso kenen kanssa voin jakaa arjen ilot ja surut, aivan kaiken. 

[Niittipyssy]

Kiitos tästä ketjusta, en osaa mitenkään järkevästi perustella sulholle miksi mulle ei "riitä" avoliitto vaan tahdon naimisiin, joten kopsailin täältä pari vastausta ja näytin miehelle (: Meinasi tulla tippa linssiin, ihania juttuja kertakaikkiaan

[Carnation_]

BM sanoi häiden jälkeen jotenkin näin: "vaikka tekin olette olleet yhdessä niin pitkään, niin kyllä nyt tuli sellanen olo, että hitto, nyt ne ihan oikeasti valitsivat toisensa". Yhteinen nimi ovessa on myös kiva juttu, ollaan enemmän oma perheemme tavallaan nyt. Kuten Chianti sanoi, mikään ei muuttunut, mutta kaikki muuttui - ja elspeth myös ihanasti, että kyllähän se tuntuu myös ihanalta!

[kinuskimansikka]

Se että me valittiin toisemme. Ja sormusvaloissa luvattiin valita toisemme jokaisena päivänä elämän loppuun asti. 

Eli se että me ei vaan rakasteta toisiamme vaan että me ollaan tehty päätös rakastaa toisiamme silloinkin kun se on vaikeaa.

[Noora_85]

Nyt kun on yhteinen lapsikin niin korostuu entisestään se että ollaan yhtä perhettä ihan virallisestikin.

[pupu1]

Mukavinta on se, että tietää minkälaista arki on. Ei tule suuria yllätyksiä ja saa jakaa kodin sekä ajan oman rakkaan miehen kanssa. Eihän arki sinäänsä muutu mitenkään, mutta tunne siitä, että kuulumme yhteen on tärkeä.

[kituna]

ihaninta on se, ettei enää tarvitse jännittää että a pääseekö ikinä naimisiin ja b ei tarvii suunnitella enää häitä