Mikä on hienointa naimisissa olemisessa?

[¤Pixie79¤]

Muiden asioiden lisäks, yhteinen sukunimi.

[Guest memmuska]

Tunne siitä, että todella kuulutaan yhteen. Vaikka mikään ei ole arjessa muuttunut, niin molemmille on tullut vieläkin syvempi yhteenkuuluvuuden tunne. Lisäksi kukaan ei voi enää kutsua mua miehen tyttöystäväksi, se nimittäin otti aina hetkittäin päähän, kun oltiin kuitenkin oltu yhdessä lähes kymmenen vuotta, ja asuttu useampi vuosi yhdessä, ja silti miehen isä ja veli esittelin mut tyttöystävänä. Silloin kyllä mietin jo, että jso emme menisi koskaan naimisiin, niin olisinko vielä 20 vuodenkin päästä "tyttöystävä".

Yhteinen sukunimikin on kivaa, lisää vielä tuota yhteenkuulumisen tunnetta.

[Taapelo]

Saa joka aamu herätä oman miehensä vierestä.  

Ja nukahtaa siihen.

Ihanaa on arjen askareet. Mies yllättää aina välillä romanttisilla kekkasuillaan. Kuten yks aamu hiipi keittämään kahvin ja tuli pusulla herättämään kun kahvi valui.

[Guest Krassi]

Minä olen ehkä vähän hidas, no joo, tiedetään.., mutta olen herännyt ymmärtämään tämän naimisissaolon vasta vähitellen. Tietysti olen ollut onnellinen miehestäni jokaisena päivänä viimeisen vuoden ajan (ja sitä ennen olin onnellinen sulhasestani ja poikaystävästäni), mutta vasta viime aikoina olen jotenkin tajunnut, kuinka upeassa ja onnellisessa elämäntilanteessa oikein olemmekaan. En ehkä osaa oikein selittää tätä, mutta minun kohdallani aika on parhaiten näyttänyt avioliiton merkityksen ja suuruuden.

Olen vastannut tähän kyselyyn ennenkin, enkä edelleenkään osaa eritellä, mikä naimisissa olemisessa on hienointa. Läheisyys, turvallisuus, se, että olemme virallisesti yhtä ja samannimiset, päivä päivältä vahvistuva rakkaus... On vain niin hienoa saada olla jokaisena päivänä rakastamansa miehen rinnalla.

[Pmyy76]

Yhteenkuuluvuuden tunne ja se, että voi jakaa elämänsä rakastamansa ihmisen kanssa. Hienoa että parisuhde virallistettiin ja julkistettiin: on hienoa olla toiselle tärkeä ihminen ja omistaa sormus nimettömässä merkkinä varattuna olemisesta (ja olla nimettömän merkistä ylpeä). On myös varmempi olo siitä, että suhde kestää.

Hassua on sekin, että joskus kaukana pidetty ajatus naimisiin menosta on nyt toteutunut. Kaikki tapahtui lopulta niin nopeasti, palat loksahti paikalleen, ja oikea mies löytyi.

[Minttu06]

Samat asiat kuin oli kun elimme avoliitossa, mikään ei ole muuttunut henkisesti eikä fyysisesti ainoastaan juridisesti. Meille naimisiin meno oli vaan sellainen "siirtymäriitti" eikä se sisältänyt mitään romanttista hömppää. Me sitouduimme silloin toisiimme kun päätimme aloittaa "lastenteon". Se on paljon suurempi sitoutuminen kuin naimisiin meno. Eli hienointa naimisissa on se, että tietää että voimme periä toisemme (meillä on vielä keskinäinen testamentti), emme jää puille paljaille, vaikka emme omistaisikaan kaikkea nyt puoliksi.

[Guest]

Monet ystävät ja tuttavat sanoivat ennen häitä, että avioliitto ei oikeastaan muuta mitään ja minä uskoin heitä.  

Todellisuudessa avioliitto muutti kaiken.

Olemme aina olleet onnellisia yhdessä ja nauttineet toistemme seurasta suuresta. Olemme tasavertainen ja luottava pari eikä meidän tarvitse hakea toistemme rajoja ollenkaan. Kumpikin haluaa toisen parasta ja on aina valmis joustamaan.

Tämä kuitenkin syveni avioliiton myötä. Olen itse täysin vapautunut mieheni kanssa. Jokin viimeinen pieni lukko minussa aukesi ja olen toisen käsissä täysin.

Oudointa on kuitenkin se, että en ole ikinä halunnut lapsia ja tuokin muuttui avioliiton myötä. Olenkin valmis. Voinkin tulla äidiksi, vaikka olen koko ikäni ihmetellyt vauvakuumeisia äiti-ihmisiä. Ja se että mieheni sanoi haluavansa lapsen kanssani tuntui ihan mielettömältä.  

Joten ehkä naimisissa olemisessa hienointa on se, että toisen kanssa on kokonainen.

[Isa]

Hienointa on  se, että vain hänen kanssaan minä olen kokonainen ja nyt vasta uskon hänen olevan täysin tosissaan minun kanssani ;-)

[Guest pioneer53]

Mulla on vielä viikko häihin, mutta en usko minkään suhteessa muuttuvan. Kaikki aina jatkuu kuten ennenkin. On vaan kiva olla rouva ja himoitsen koko aja uutta nimeä mitä olen odottanut kauan. Juridinen puoli on mulle tärkeää, että asiat on virallisia eikä vähä sinne päin kuten avoliitossa.

[Lumitähti]

Neidittelijöille (=vähättelijöille) olisi niin kiva sanoa takaisin.

Tytöttelijöille on vielä mukavampi päästä sanomaan takaisin (siis sitten ensi kesänä kun pappi on sanonu aamenen)  

Ja olen päättäny että heti ensimmäisenä arkipäivänä häiden jälkeen soitan isännöitsijälle ja sanon että toinen sukunimi ovesta pois.

Seuraavan lapsen kohdalla ei tarvitse lähteä isyydentunnustukseen allekirjoittamaan lappuja, joissa lukee: en ole ollut tällä ja tällä ajanjaksolla yhdynnässä muiden miesten kans. Eikä mieheltä kysytä: haluatko ihan varmasti tunnustaa tämän lapsen isyyden, ihan kuin yrittäisin jekuttaa hänet siihen. (Ja huom. nämä joutui lastenvalvoja kysymään, vaikka sanoikin että tehän olette olleet niin kauan yhdessä, että tästä päästään helpolla. Olisipas kiva tietää mitä on tivattu lyhyemmän aikaa yhdessä olleilta pareilta)  

[iiris77]

Kyllä se on se että oon virallisesti rakastamani miehen vaimo. Kun en sukunimeä vaihtanut eikä mitään muuta näkyvää, paitsi sormus (mä oon huono pitää sormuksia joten useimmiten se on rasiassa), niin ei se sillee konkretisoidu. Mut pari kertaa päivässä tulee semmonen olo et ottaa miestä kädestä kii ja huokailee "oma aviomieheni"

Mut muuten elämä jatkuu ihan ennallaan...

[Eia]

Hienointa on se, että olen saanut syvästi rakastaman mieheni aviomiehekseni, ihan virallisesti. Nimenmuutokseen liittyvä "identiteettikriisi" ei ole erityisen hienoa.

Ja onhan se hienoa olla "rouva"  

[Tintoretto]

Vaikea sanoa, mikä on kaikkein ihaninta, kun kuukaden rouvana olon jälkeen ylipäätään on niin ihanaa.

Olin pitkään ns. vanhapiika (jotkut sukulaiset taisivat jopa käyttää tuota nimikettä), joten katse pysähtyy nimettömään joka päivä, varmaan useamaan kerran päivässä. On hyvä, että siinä on ne kaksi sormusta

Erittäin hienoa on myös kuulla, kuinka rakastamani mies puhuu minusta muille käyttäen sanaa vaimo tai emäntä. Lyhyen avoliittomme aikana minulla ei oikein ollut "titteliä": avovaimo ei tunnu oikein miltään sen kummemmin minusta kuin ilmeisesti miehestänikään, ja tyttöystävä taas tuntui näin keski-iässä vähän hassulta. Nyt olen onnellinen, kun kuulen ja näen sen ylpeyden, jolla mieheni puhuu vaimostaan... minusta.

Ja ehkä syvemmin ajatellen se varmuus, että me olemme nyt tässä, yhdessä elämämme loppuun asti. Että meidän tulevaisuutemme on yhteinen - se on suuri asia.

[hani80]

Onhan tämä ihanaa

Tuntuu erilaiselta olla avioliitossa kuin olla vain seurusteleva avopari. Me olemme ihan virallisesti olemassa ja olemme toistemme lähiomaiset.

Avioliitto myös muutti suhtautumiseni perheeseen. Aiemmin en voinut kuvitellakaan saavani joskus lapsia, naimisiinmenon jälkeen perheen perustaminen tuntuu luonnolliselta (tosin työtilanteen takia katsellaan nyt rauhassa..).  

[Kam Jok]

Naimisiin menon jälkeen on tuntunut todella siltä, että me kaksi ihmistä olemme perhe, olemme toisillemme kaikkein tärkeimmät, olemme toistemme lähiomaiset, olemme virallisesti puolisoita.  

Kohta kuukauden olen ollut rouvana ja ihaninta on turvallisuus, läheisyys ja onnellisuus.  

[amandalia]

Hienointa on se, että minun ei tarvitse enää haahuilla sinne sun tänne ja etsiä rinnalleni kumppania; olen löytänyt sen minulle sopivimman.

Hienointa on se, että saan rakastaa ja saan vastarakkautta osakseni.

Hienointa on se, että (minulle uuden) yhteisen nimen myötä olemme "samaa porukkaa", kuulumme yhteen entistä tiiviimmin.

Häiden jälkeen mies on kutsunut minua aina "vaimo" tai "rouva", kun on ollut jotain asiaa. Se tuntuu kieltämättä tosi hyvältä.

Tuossa nyt muutama. Mahdotonta sanoa yhtä ainoaa asiaa, mikä olisi hienointa naimisissa olemisessa.

[Guest Onneli]

Se että me ollaan nyt oikeasti perhe. Meillä on sama sukunimi, me ollaan toistemme lähiomaisia, me ollaan me. Siitä tulee aivan ihana yhteenkuuluvuuden tunne. Ja on upeaa olla vaimo, ja sanoa että tuo toinen on minun mieheni.

[reetta]

Se että me ollaan nyt oikeasti perhe. Meillä on sama sukunimi, me ollaan toistemme lähiomaisia, me ollaan me. Siitä tulee aivan ihana yhteenkuuluvuuden tunne. Ja on upeaa olla vaimo, ja sanoa että tuo toinen on minun mieheni.

sama homma, se, että nyt ollaan perhe (vaikka oltiin perhe ennen naimisiin menoakin) kaikkien silmissä!ja se, että mies sanoo vaimoksi!

[Rouva86]

Tosi ihania kuvauksia naimisissa olosta on tullut. Samaa mieltä nyt pian kahden avioliitto vuoden jälkeen.

Avioituminen muutti paljon käytännön juttuja: muutimme yhteen, sama sukunimi, yhteiset rahat.

Tärkeintä on se, että olemme toistemme tuki ja turva kuolemaan asti. Se tuo levollisen mielen.

Ihanaa elää nuoruus, aikuisuus ja vanhuus (jos elämme), koko elämänkaari, puolison kanssa. Mieletöntä!

Ja joka päivä voi oppia puolisosta ja päästä syvemmälle hänen sieluunsa. On niin turvallista.

Avioliitto on meille todella tärkeä ja pyhä.

Sanotaan, että rakkaus pitää avioliiton kasassa, mutta me uskomme, että avioliito suojelee rakkautta.

Sitoutuminen pitää silti valita joka päivä. Joka päivä on mahdollisuus vahvistaa tai hajottaa liitoa.

[Mirguel]

Yhteinen nimi postilaatikossa. Ja se, että oikeastaan mikään muu ei sitten muuttunutkaan. Seitsemän vuoden avoliitto ja yhteinen asuntolaina on yhdistänyt ja sitouttanut meitä toisiinsa niin paljon, ettei ajatuksen tasolla ainakaan vielä ole muutosta havaittavissa.

[Bamselina]

Hienointa on se, ettei elämä ole muuttunut millään tavoin!  

[Snazu]

Vauvalla on lupa tulla. Se on ollut aina mun sääntö, ei lapsia ennen naimisiinmenoa.

[uupunut]

Nyt muutaman vuoden jälkeen voin sanoa, että tämä ihana seesteinen olotila. Ei tarvitse olla yksin vaan on vierellä ihana kumppani jonka kanssa voi arjen ja juhlankin jakaa. Välillä vähän riidellään ja sitten taas sovussa eleillään.

[pimpula07]

Kyllä se vaan jotenkin teki olon turvalliseksi, onnelliseksi ja vakaaksi (vaikka yhä tehdään nopeita ratkaisuja ja hullutellaan - kuitenkin yhdessä). On ihanaa, kun on mies, jota rakastaa ja joka rakastaa!

[helmimorsian 08]

vaikkei joka hetki oltaiskaa kiinni toisissamme, niin ei tarvii ku kattoo sormusta niin muistaa että joku rakastaa minua hyvin paljon.

monet kaverit joita ei ole nähnyt moneen vuoteen pitävät minua menevänä tyypinä, joka ei osaa asettua aloilleen. Muutamalla on suu loksahtanut auki kun olen kertonut, että olen naimisissa oleva nainen nykyään.

minun ja appivanhempien välit ovat parantuneet entisestään. Nyt he tietävät, että heidän poikansa on tosissaan ja minä olen ykkönen hänelle. Samalla olen myös päässyt hänen lapsensa äidin varjosta pois.

ajattelin, että naimisiin menon jälkeen kumpikaan ei jaksa enää panostaa suhteeseen. Yllätyin kuitenkin siitä, että osaan arvostaa ihan arkista yhteisoloa. En tarvitse kalliita illallisia todistamaan miehen rakkautta. Minulle mieluisampaa on olohuoneen sohvalla vierekkäin "kihnailu" kun katsomme jotain hyvää leffaa.

nyt voidaan rauhassa miettiä, koska haluamme lapsia. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en ikinä haluaisi mennä naimisiin lapsen syntymän jälkeen. Pahinta olisi mennä naimisiin kastamisen yhteydessä. Minut on kasvatettu siihen, että lapset kuuluvat avioliittoon. (mieheni on avioliiton ulkopuolella syntynyt, samoin hänen tyttärensä. tämä aiheutti minulle aluksi ihmetystä, mutta olen tottunut ajatukseen)