Häiden jälkeinen masennus ;)

[Julikesä]

Täälläkin häiden-jälkeen-masistellaan!

Minä siis, ei miekkonen. Ollaan juuri nyt häämatkalla Englannin kauniilla maaseudulla ja kaiken pitäisi olla nin täydellistä ja ihanaa, mutta sitten on se yksi iso, tumma mörkö rinnassa, joka vaientaa sitä onnea. Meidän hääpäivä meni täydellisesti; se ei oikeasti olisi voinut mennä paremmin. Me juttelimme ja kiertelimme juhlapaikalla tarkoituksella, jotta jälki käteen ei harmittaisi, että oltiin oltu vain paikoillamme emmekä ihmisten parissa. Järjestelyt sujuivat pitopalvelun, kuvaajan ja bestmanin&kaasojen kanssa niin mallikkaasti, ettei meidän tarvinnut huolehtia yhtään mistään muusta kuin rakkaudesta ja toisistamme. Kirkko-osuuskin meni upeasti ja kaikki, ah!

Nyt sitten. Nyt tilanne onkin toinen. Vähän taustatietona, että olen järkkäillyt näitä häitä aika lailla itsekseni, vaikka mieheni onkin ollut niistä kiinnostunut. Mieheni on pian valmistumassa ja on töissä, joten hänellä ei ole ollut hirveästi aikaa hääjärjestelyihin. Minäkään en ole sitä häneltä pyytänyt, sillä minä taas olen sairaslomalla vielä muutaman viikon. Syy, miksi olen sairaslomalla, on se, että pienin siskoni (17 v.) menehtyi 15.5. kuluvaa vuotta äkillisesti, alle vuorokaudessa, pahaan verenmyrkytyssokkiin. Tilanne on niin traaginen ja ikävä, että en pysty sitä vieläkään käsittämään. Jouduimme menettämään äitimmekin 1,4 v sitten lymfoomaan. Silloin häämme siirtyivät suunnitellusta kesästä 2011 tälle kesälle. Meidän häihimme liittyy siis ihan mega-paljon niin surua kuin toisaalta iloa ja rakkautta. Lisäksi olemme vielä ostaneet oman asunnon viime kuussa, jota remontoitiin (remonttimies kylläkin, me ei ehditty) ja joka on muuttoa vaille valmis.

Paljon on siis tapahtunut. Halusin kirjoittaa tuon kaiken tähän, jotta ymmärtäisin myös itse itseäni ja sitä, että voin tuntea hyväksyen ärtymystä, vihaa, surua ja katkeruutta kaiken tämän rakkauden ja ilonkin keskellä. Voin kyllä kertoa, ettei tämä mitään herkkua tämä häämatka ole ollut siihen verrattuna, mitä se olisi voinut olla... Ja toisaalta, mitä vaatisin itseltäni sen olevan.

Ehkä ajatukseni ja tunteeni tästä vielä tasaantuvat, kun tämä härdelli (häät, häämatka ja muutto) ovat ohi ja saan taas käyttää aikaani suremiseen. Rakas pikkusiskoni, jolta jäi tänne maailmaan aivan ylisuloinen 10 kk ikäinen poika ja ihana mies, on nyt poissa, enkä saa nähdä häntä enää koskaan. Pikkusiskoni piti olla myös kaasoni...

Tästä tuli nyt vähän muutakin kuin häiden-jälkeinen-masennus-postaus, mutta kun kaikki nuo edellä mainitut asiat varmasti vaikuttavat tähän olotilaan. Niin ristiriitaista, kun pitäisi olla maailman onnellisin olo, josta saa nauttia maailman rakkaimman ihmisen kanssa ja sitten onkin tällainen erittäin ristiriitainen fiilis, joka aiheuttaa ärtymystä ja kireyttä... Kirjoittaminen auttaa aina, joten taidan jatkaa tästä hyvään vauhtiin päästyäni päiväkirjan puolelle.

Kiitos, että sain jakaa tämän kanssanne.

[Guest printsessa]

Pitää ottaa jokin uusi projekti, kuten oman kodin laittaminen Itse ostimme juuri ensimmäisen oman kotimme, eiköhän siinä riitä sisustamisessa puuhaa pariksi vuodeksi, kun ei ole varaa laittaa kaikkea kerralla uusiksi.

[Marena]

Vai hääblues... Tuntuu enemmän projekti-valmis-fiilikseltä. Jo hääpäivänä ajattelin meikin ja kampauksen teon jälkeen hotellihuoneessani, että ihanaa että tämä päivä on nyt tässä. Ei pelkästään että ihanaa että se on tänään vaan ihanaa että se on tämän päivän jälkeen purkissa ja valmis. Kymmenen kuukautta on pitkä aika valmistella ihan mitä vaan saati sitten yksiä juhlia.

Päivä oli ihana ja ikimuistoinen, lähes täydellinen. Se auttaa pääsemään haikeiden tunteiden yli. Häiden jälkeisenä päivänä osasin ajatella vain unohtunutta vieraskirjaa, mutta vieraiden kanssa juttelu päivän jälkeen auttoi uskomaan että kaikki viihtyivät

ja että pikkumokat kuuluvat isoon juhlaan. Kuvien ja videoiden katselu auttaa, niistä huomaa kivoja asioita joita hääpäivänä ei huomannut. Esimerkiksi alttarin kukka-asetelmat näyttivät tosi hyviltä, mutta en niitä vihkiessä ollenkaan rekisteröinyt.

[Flik]

Ihan just se. Niin hääodottamisesta niiden järjestelyistä kuin itse päivästäkin, siitä että meni niin nopeasti ja että asiat olisi myös voinut tehdä täysin eri tavalla, olisi voinut, ja olisi ehkä pitänytkin.... häämatkallakin olisi ollut kiva käydä...

Ja sitten on vielä miljoona muuta asiaa mitkä masentaa tässä samalla.. ehkä tarttisin jonkun jutun mitä odottaa nyt sitten seuraava vuosi tms.. en mä tiedä. Oikee ahdistusmasennusvitutus tällä hetkellä.

[Naele]

http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288485864149.html Ilta-Sanomat käyttänyt lähteenä Naimisiin.infon hääfoorumia ja kenties tätäkin ketjua.

[Guest Molly]

Voimia Sinulle, Julikesä. Siskosi varmasti toivoisi Sinun olevan onnellinen, mutta ehkä tunnet syyllisyyttä siitä, että Sinulla oli juhlat ja Sinä jäit tänne, kun Hän poistui. Kannattaa miettiä, olisiko hyvä käydä ammattiauttajalla juttelemassa, sen verran rankkoja olet joutunut kokemaan. Mutta hyvä että kirjoitat ja toivottavasti saat puhua myös läheistesi kanssa. Kaikkea hyvää.

[eekoo]

Täällä yks "masentunut" rouva... tahtoisin niiiiin sen päivän takaisin. ehkä sitä vois miettiä sit jotain 1 v hää bileitä kamuille ym...

[nigge]

Pitää ottaa jokin uusi projekti, kuten oman kodin laittaminen Itse ostimme juuri ensimmäisen oman kotimme, eiköhän siinä riitä sisustamisessa puuhaa pariksi vuodeksi, kun ei ole varaa laittaa kaikkea kerralla uusiksi.

Näin mekin ajateltiin sitten tehdä kun tämä häiden laittaminen on ohi.

[Guest viera]

Heipä hei!

Ja ensinnäkin, kiitos kaikille, jotka ovat avautuneet tähän ketjuun! Helpotti suunnattomasti lukea muiden kokemuksia.

Meillä oli häät vasta viikko sitten. Voi kumpa olisin lukenut tämän ketjun ennen häitä! Itse en suunnitellut ja stressannut häistä kovinkaan hirveästi aiemmin, mutta viimeiset pari kuukautta tässä on kuitenkin mennyt kaikki vapaa-aika häätohinoihin. Häitä edeltävät päivät olin ihan stressissä, ja nyt harmittaa, etten levännyt kunnolla. Aamulla heräsin umpiväsyneenä, ja mietin, kuinka jaksan koko päivän, ja vielä pitäisi olla maailman onnellisin olo. Hääkapuas ja meikki olivat kyllä täydelliset, samoin puku, ja olo paranikin huomattavasti. Kirkossa olo oli ihana ja onnellinen, mutta heti hääpaikalle tultuamme tuli jotenkin omituinen olo. Ei oikein tiennyt miten päin olisi; en osannut olla huolehtimatta, meneekö kaikki nyt hyvin, ja muutenkaan en loipulta osannut nauttia huomion keskipisteenä olemisesta. Ruoka ei maistunut miltään suussani, ja mietin koko ajan, missä minun pitäisi olla, kenen kanssa jutella jne.

Sitten joskus ennen hääkakukun leikkausta onnistuin vielä läikyttämään punaviinia ihanan pukuni rinnuksille, ja hetken olo oli katastrofaalinen. Onneksi mieheni juoksutti minut keittiöön ja hinkkasimme suolalla ja vissyllä tahran lähestulkoon näkymättömäksi - mutta arvata saattaa, etten aivan heti päässyt asian yli, oma ulkonäkökö kun on tärkeimpien asioiden listalla. Hetken olo oli sellainen että apua, miten saatoin tyriä näin? Eikä siis ollut kyse mistään humalasta, ihan vain hörppäsin viinilalsistani huolimattomasti. Suomin itseäni ehkä tunnin verran asiasta, ja hääkakkua leikatessani tahriintunut puvun etumus (jota ihan oikeasti ei edes huomannut!) oli päällimmäinen ajatukseni. Jotenkuten sitten sinnittelin, että pääsin asian yli, ja loppuilta meni ihan mukavasti. Mutta niin nopasti!! Tuntui, että katsoin vain kelloa, että kohta kaikki on ohi.

Häiden jälkeisen päivän olin niin alamaissa, etten olisi ikinä voinut uskoa. Eniten ahdisti tietysti pukuasia edelleen, mutta myös itse mietin koko ajan, miten sen ja sen asian olisi voinut tehdä toisin. Mietin myös, että juttelinko tarpeeksi ihmisille, oliko vierailla varmasti hauskaa jne. Itkeskelin ja vatvoin asioita miehelleni. Onneksi mies sai minut hetkittäin vakuuttuneeksi, että kaikki meni hyvin ja vieraat viihtyivät, olin kaunis morsian ja ei sitä tahraa huomannut yhtään. Katsoin häävideoita ahdistuneena ja kytäten koko ajan sitä puvun etumusta. (Kyllä tuon huomaa, tai no ei sitä oikeastaan huomaa, ei ainakaan jos ei tiedä....) Onneksi videoissa näytin kuitenkin onnelliselta ja iloiselta, tanssin, nauroin ja juttelin ihmisille!

Olo on edelleen aika maassa. Töihin olisi pitänyt mennä heti maanantaina, mutta ilmeisesti stressi laukesi niin, että nousi kuume ja tulin vielä vatsatautiin. Uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa masennus helpottaa, ja häistä jää hyvät muistot. Ja pääasia kuitenkin, että nyt ollaan naimisissa ja minulla on oikeasti se maailman ihanin mies! Toivon myös, että nämä pienet kömmähdykset hääpäivästä jäävät unholaan, ja menettävät merkityksensä ajan mittaan.

Jos joku häitään suunnitteleva lukee tätä, haluan antaa neuvon, että mieti, mikä häissä on oikeasti tärkeää! Ei ne hienot koristelut, hääpuku tai hääkakku, vaan se, että pääset naimisiin oman rakkaasi kanssa. Itse halusin leikkiä prinsessaa, mutta kun en vain ole oikein prinsessa-ainesta Minun olisi pitänyt laskea rimaa ja olla vähemmän vaativa kaiken ulkoisen suhteen. Ottaa rennosti ja nauttia täysin rinnoin - harmittaa, etten siihen kyennyt hääpäivänä. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että häät pidettiin ja ne on nyt ohi, kaikki meni suunnitelmien mukaan ja vieraat näyttivät viihtyvän. Kun saan vielä tämän oman pääni kasattua, niin eiköhän tämä tästä. Onneksi on tuo ihana mies <3

[linnibinni]

Olen sitä mieltä, etten mitenkään olisi voinut välttyä tältä masennuksen tunteelta. Meillä oli kaikin puolin mukavat häät, joista saimme paikan päälläkin jo hyvää palautetta.  En stressannut etukäteen, askartelu/koristelu häitä varten pidettiin aivan minimissä ja muutenkin karsittiin kaikki turha pois. Mitään ei etukäteen olisi voinut tehdä toisin ja ....masis se vaan iski.

Minäkin mietin mitä olisi voinut tehdä toisin. Miksi jotkut asiat eivät sujuneet täydellisesti ja sitä rataa.

Mutta luulen, että tämä vain kuuluu asiaan, kun pelissä on NIIN paljon tunteita. 

[EagerBride]

Ei niinkään masennusta vaan enemmän tyhjää oloa siitä, että projekti on nyt päätöksessä. Se projekti, jota tässä nyt vuosi ollaan tehty ajatuksen ja käytännön tasolla. Tuli sellainen olo, että mitäs sitten keksitään! Täytyy alkaa varmaan maalaan kämppää ym pikku nikkarointia, niin ei tule tylsää.

Olo on onnellinen ja iloinen muuten ja häät meni kaikin puolin nappiin. Täytyy varmaan joskus keksiä joku muu veruke järkätä samanlaiset

[MotherLion]

Täälläkään ei masennusta, pikemminkin ontto olo kun kauan hössöttänyt ja askarrellut jne häitä niin yhtäkkiä ei mitään. Vain hyviä muistoja Minäkin sellainen askartelija/näpertelijä joten täytyy keksiä muuta tekemistä

[Roslin]

Minua vahan masentaa. Oli niiin onnistunut, onnellinen, ihana ja valoisa haapaiva, ja sen peraan aivan ihana haamatka, etta kylla se nyt vaan vahan masistelee palata takaisin arkeen...     Tuntuu haikealta, etta haat ovat ohi, ja haamatkakin. Toisaalta jai kylla aivan mielettomat muistot, ja vielakin kyyneleet herkassa kun paivaa miettii. En ole koskaan ollut mikaan prinsessatytto, enka haaveillut haapaivasta pikkutyttona. Nautin silti haiden suunnittelusta ja jarkkailysta. Olin mielestani rento ja iloinen morsian, en ottanut turhaa stressia mistaan (vaikka toki haaviikolla vahan stressasikin, mutta se tapahtunee useimmille). Silti olin niin superonnellinen haapaivana, tietysti koska sain elamani miehen ihan virallisesti, mutta nautin myos ihan suunnattomasti morsiamena olosta, silla tunsin itseni puvussani ja koko kokonaisuudessani kauniiksi ja oli ihanaa juhlistaa meidan kahden rakkautta niin hienolla tavalla kaikkien rakkaidemme kanssa. Haapaiva menee niin nopeasti, etta muistakaa tulevat morsiot nauttia siita taysin siemauksin! Alkaa antako minkaan pikku juttujen pilata fiilistanne. Ja fiilistelkaa ja nauttikaa myos siita ainutlaatuisesta haiden alusajasta (taman ei tarvitse tarkoittaa jatkuvaa hossotysta ja haahysteriaa).   

 

T. No longer a bride, just someone's wife ( ) -Monica Geller, Friends

Muokattu: July 31, 2013, käyttäjä: Roslin

[N&P]

Kyllä se häiden suunnittelu ja odottelu oli niin mukavaa, että vähän haikeetahan se on kun kaikki on muistoa vain...

Mutta toisaalta nyt olen saanut rinnalleni aivan ihanan miehen! Ja saimme viettää unohtumattoman päivän!

[Puff]

Minulla on häiden jälkeinen masennus. Häistä on nyt noin 2,5 kk enkä vieläkään ole oikein uskaltanut/osannut käsitellä fiiliksiäni. Alakulo ei  johdu siitä, että muistelisin haikeudella häiden järjestelyä, vaan siitä että itse The Päivä meni oikeastaan pieleen kaikin mahdollisin tavoin. Lopputulos oli haaveideni riekaleista häthätää kudottu kyhäelmä jolla yritettiin epäonnistuneesti peittää vain päiviä ennen häitä tapahtunut onnettomuus. Vaikka kaikesta huolimatta päivässä on myös hyviä muistoja joita yritän vaalia, naputtaa takaraivossani kokoajan se, jota ei saa ääneen sanoa: en minä tällaisia häitä halunnut. Ja sitten tulee syyllisyys siitä, että kuinka minä kehtaan pillittää jonkun hääpäivän perään kun sietää olla kiitollinen, ettei tullut häiden sijaan hautajaisia. Ja olenkin, äärettömän kiitollinen. Mutta myös surullinen siitä, etten saanut sitä unelmien päivää jota vuoden ajan touhusin ja järjestelin ja josta jo aika pitkään haaveilin.

 

Onneksi sain kuitenkin unelmien aviomiehen <3

[Noora_85]

Ei tullut masennusta, mutta toisaalta olisin voinut mennä maistraatissakin naimisiin eli ehkä suhteellisuudentaju pysyi. Ja muutenkin lähtökohta oli järjestää rennot ja kohtuuhintaiset juhlat eli ei turhia paineita. 

[longcat]

Ei ole masentanut. Oikeastaan olen ollut vain iloinen, kun ei tarvitse enää tehdä hääjärjestelyjä! Siinä oli lopulta sen verran puuhaa, että sain jo tarpeekseni hetkeksi. Varsinkaan kun en ole mikään askartelijatyyppi ja en niin paljon nauti itse suunnitteluprosessista. Tosin olihan se välillä ihan kivaa ja mielelläni autan joskus ystäviäni suunnitteluissa, jos tulee mahdollisuus.  

Itse hääpäivää tosin mietin vähän kaivaten, koska se oli aivan upea, juhlat oli todella onnistuneet ja ihmiset olivat onnellisia! Juhlapaikka oli todella kiva, kukat, menut ym. koristeet olivat kauniita, ruoka oli hyvää, bändi ja muut esiintyjät loistavia. Kaikki vain meni niin nopeasti ohi!!

[Carnation_]

Puff, ikävä kuulla <3 on se hääpäivä kuitenkin yksi ja ainoa, oma juhlansa. Ei minusta ole väärin tuntea siitä huonoa mieltä, eikä se ole pois siitä tunteesta, että onneksi tosiaan ei hautajaisia tarvinnut viettää. Ehkä teette ensimmäisenä hääpäivänä jotain ikimuistoista, jolla korvaatte vähän tuota?

 

Herranjestas ei kyllä masenna. Rakastan suunnittelua ja asioiden syvällistä pohtimista, mutta kyllä sain tarpeeksi sitä ja olen niin onnellinen, että hääpäivä kaikessa ihanuudessaan on nyt koettu, ja voi todeta, että olipa ihana päivä ja kaiken sen arvoinen! Onneksi nyt saa suunnitella häämatkaa

[Mepu]

Minulle iski pieni masennus, vuoden verran lähes joka viikonloppu askartelin, suunnittelin, treenasin itseäni hääkuntoon pt:n avustuksella ja yht'äkkiä päivä olikin käsillä ja ohi.

Aika tyhjä olo sitä häiden jälkeen tuli, mutta onneksi on vielä häämatka mitä suunnitella

[emina]

Mulle ei ole iskenyt masennusta. Moni siitä varoitteli ja siitä kyseli, mutta kolme viikkoa häiden jälkeen ei ole minkäänlaista masennusta tai tyhjuuden oloa iskenyt. Toki tässä on paljon muitakin muutoksia joten ei ole ehtinyt edes ajattelmaan masennusta tai tyhjyyttä.

 

Hääpäivä oli niin mahtava ja onnellinen, että hymy karehtii kun sitä mietin. Kaikki hössötykset yritin pitää minimissään, jotta hääpäivänä voin nauttia eikä tarvitse murehtia jos joku liina on vinossa. Ja todellakin nautin kaikesta. Ja olen onnellinen, että päivä meni niin hyvin, ettei tarvitse masennella tai tuntea tyhjää oloa. Kohti seuraavia projekteja vaan.