Onko muita jotka ei halua olla keskipisteenä

[Marsku]

Itse olen siinä tilanteessa, että menimme avokin kanssa viime vuoden marraskuussa kihloihin ja puhuttiin naimisiinmenosta. Samoihin aikoihin ystäväni pyysi minua kaasokseen tämän vuoden heinäkuussa oleviin häihinsä. Tämä kaikki sai sitten minut jokin aika sitten havahtumaan.

Ensinnäkin ahdistaa jo valmiiksi kaverin häät. On ihanaa, että kaveri valitsi juuri minut kaasokseen ja kunnialla hoidan homman loppuun saakka! MUTTA: ahdistaa ja ottaa päähän jo valmiiksi ajatus siitä, että kaverini ja hänen sulhasensa vanhemmat ja ystävät, jotka tunnen hyvin, tulevat heidän häissään kyselemään ja lässyttämään, että "Koskas te sitten menette naimisiin?". Vihaan sellaista! Olen aivan varma, että saan purra kieltä, etten sano mitään rumaa, etten pilaisi ystäväni häitä, vaikka mieli tekisikin karjua että mitä hittoa se teille kuuluu?!? Tämä siis ensimmäinen kauhuskenaario, jossa joutuu melkoiseksi keskipisteeksi.

Toinen ahdistuksen aihe onkin sitten omat häät. Päivämäärää ja vuottakin ollaan tässä suunniteltu, mutta ei sen enempää. Nyt olen auttanut kaveria häiden järjestelyissä ja ajatus on alkanut sen myötä kalvaa vain enemmän. En todellakaan ole valmis siihen kaikkeen häähössötykseen. Liian paljon on otettava selvää, liian paljon suunniteltavaa, liian paljon ihmisiä...Tällä hetkellä ajatusmaailmani häistä on se, että ne ovat nimenomaan sukulaisten ja ystävien takia järjestetyt juhlat, joissa korostetaan, että "Hei kattokaa, me mentiin naimisiin!"

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että tämä on vain omakohtainen kokemus OMIA häitäni koskien. Ei yleinen koskien muiden häitä. Esimerkiksi on kiva katsella kaverin intoa omien häiden järjestelyissä.

Saattaa olla, että mieleni rauhoittuu ja muutan vielä mieleni. Ehkäpä joskus myönnyn joihinkin pieniin juhliin. Toistaiseksi tarkoitus on mennä naimisiin vain esimerkiksi perheiden läsnäollessa. Tärkeintähän on, että kaksi ihmistä sitoutuu toisiinsa.

[JoJaMi]

Mua kans meinaa nyt jo ahdistaa ja häihin on vielä 1,5 vuotta aikaa.. Ja mies on sanonut samaa, että ei halua olla huomion keskipisteenä yhtään.. Olenkin ehdottanut, että mentäis sitten maistraatissa naimisiin, mutta se ei olis kyllä yhtään sitä mitä oikeasti haluaisin...

[elletti]

Mulla tuottaa vaikeuksia vaikka haluan juhlia.... pelkään että hikoilen kuin pieni sika.....

Yritän etsiä puvun mikä ei kiristä tai ole epämukava ja jo sovituskopeissa mulla on iskenyt paniikki...... juhlia tykkään järjestää kaikkea muuta suunnitella..... mutta se puku tuottaa ongelmaa..... ja kirkkoon käveleminen ja seisominen.....

Siis sen osuuden haluaisin tehdä niin että vierailla laput silmillä että kuuntelisivat vain....

Sitten on ongelma etten suostu ikinä kuviin menemään..... hulluksi meinaan tulla.... mutta yritän olla ajattelematta......

Mulla kuvat aina epäonnistuu..... joko olen siinä silmät kiinni tai suu auki tai muuten kamala ilme.....

:-X

Hikoiluun auttaa ainakin sataprosenttisesti Absolut torr-niminen tuote (myydään apteekeissa), josta täälläkin on joskus puhuttu

Ja jos jännittää niin pahasti, ettei itse pysty juhlistaan nauttimaan, niin eikö olisi mieluisinta käydä juttelemassa lääkärin kanssa ja pyytämässä ESIMERKIKSI betasalpaajien reseptiä: pitäisi sydämen sykkeen matalana, ja näin ollen olon rauhallisena

Tärkeintähän on, että oma olo on hyvä

[suvi09]

Itse en myöskään tykkää olla esillä. Sen takia emme halua mitään leikkejä häihimme. Musta niissä joutuu olemaan ihan liikaa keskipisteenä.

Muuten voin kyllä olla onniteltavana, yms, mutta leikit EI.

[Guest Vieras]

Itse en missään vaiheessa halunnut isoja häitä. Olin jotenkin tykästynyt vanhempien häihin, joiden kuvia aina katselin..ne olivat pienet ihan lähimpien ihmisten kesken järjestetyt yksinkertaisine leninkeineen ja pukuineen. Itsetehty iso mansikkakakku ja luonnonkukkaseppele äidin päässä.

Joten miehen kanssa päätettiin pitää pienet häät, läheisessä kirkossa vihkiminen ja pieni hääjuhla omalla pihalla. Järjestelyt hoidettiin itse(tai oikeastaan eniten ihana anoppini). Ihan loppuiltana tuli eksyttyä vielä lopun porukan kanssa tuttavan pitämään kotoisaan irkkupubiin, jossa esiintymässä olleista pojista yksi lauloi meille kitaraa soittaen John Lennonin "real love". Nappiin meni koko juhlat, ja olivat juuri meille sopivat! Lämmöllä muistelen.

Pidettiin sitten vielä loppukesästä erikseen isommat vapaamuotoiset kekkerit kavereille ja vähän kaukaisemmille sukulaisille kotona

[Takkupyörre]

Minulla oli sama ongelma, vaikka häät olivatkin pienet. Olen aina kammonnut olla huomion keskipiste. Jotenkin asennoiduin siten, että kyseessä on kerran elämässä tilanne ja keskityn sulhaseen ja meidän onneemme, ei sitä ihmisjoukkoa kannata pohtia, mikäli se aiheuttaa paniikkia. Hyvin se menee!

[Choko]

Ei ole helppoa vaan ajatella että: Nyt en enää jännitä tai minua ei enää ahdista. En itsekään tykkäisi olla omissa häissäni kaikkien tuijoteltavana. Varsinkaan sukulaisteni nähden koska minulle ei tule edes valkoista pukua. Siksi ratkaisimmekin asian niin, että kutsumme vanhemmat, isovanhemmat ja vain kaverit.

[Guest Narskutus]

Minä ainakin olen sellainen (ja sulhanen myös), joka ei niin välitä olla huomion keskipisteenä.

Tämän takia meille ei esimerkiksi tule häihin mitään sellaisia morsiusparin "nolaus" leikkejä eikä meille tule myöskään OMAA pöytää, koska emme halua syödä sillä tavalla, että tuntuu siltä kuin kaikki tölläisivät!

[ziik]

Meillä kumpikaan ei tykkää tuosta keskipisteenä olosta. Ylppäritkin oli pakollinen paha mulle... Tässä yksi syy miksi käydään ihan vain maistraatissa lähimpien ihmisten todistaessa, eikä pidetä mitään juhlia

[Misse-87]

Nyt löytyi oikea ketju

Minä olen aina ollut todella sosiaalinen ihminen ja nautin juhlista- myös niiden keskipisteenä olemisesta. Sulho taas kammoaa yli kaiken. Pienet häät oli tulossa, noin 30 henkilöä, kirkko ja juhlapaikkakin varattu, mutta eilen sitten juttelimme sulhon kanssa, ja hän kertoi. että häntä ahdistaa ajatus hääjuhlasta jo nyt älyttömästi. En tietenkään tahdo, että meidän tärkeänä päivänämme sulho tuntisi olonsa ikäväksi, niinpä ehdotinkin, että menisimme salaa kirkossa/kappelissa naimisiin (emme ole tähän mennessä kertoneet tulevista häistä kuin harvoille), ja kutsuisimme sukulaiset käymään päivällä kotonamme yhteissynttäreiden varjolla (morsian täyttäisi kaavailtuna päivänä 21, sulho kuukautta ennen) kakkukahveilla, ja kertoisimme meidän menneen naimisiin aiemmin samana päivänä, jolloin siis vieraillekin selkeäisi juhlan todellinen syy. Vieraat luultavasti tulisivat pitkin päivää, juhlan pitäisimme ihan kotonamme, ja muutenkin tilaisuus olisi mahdollisimman epämuodollinen. Tällaista ratkaisua sulhokin piti hyvänä; tottakai tässäkin tapauksessa pitäisi olla "keskipisteenä", mutta huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin kaavaillemassamme hääjuhlassa. Illalla luultavasti juhlisimme sitten kotona kavereiden ja nuorempien sukulaisten kanssa boolin voimalla Seuraavana päivänä sitten lähtisimme häämatkalle

Aluksi, kun sulho kertoi, ettei tahtoisi mitään erikoisia juhlia, olin hieman pettynyt. Mutta nyt tämä uusi suunnitelma alkaa vaikuttaa itsestänikin jopa aikaisempaa paremmalta: Suvuissamme on paljon eronneita (mm. molempien vanhemmat), riitautuneita jne, joiden samassa tilassa yhtä aikaa olemista olen miettinyt jo aiemmin, ja nyt kun vieraat kävisivät eri aikoihin, ei "vihamiesten" tarvitse olla samassa paikkaa yhtäaikaa. Budjetti on pieni, emmekä olisi aiemmin voineet kutsua kavereita juhlaan ollenkaan; nyt tarjoutui mahdollisuus juhlia hääpäivää myös ystävien kesken illemmalla. Häämatka oli hieman epävarma, mutta nyt se ei ainakaan kaatuisi taloudellisiin seikkoihin, sillä alkuperäisessä suunnitelmassa tarjoiluihin olisi mennyt huomattavasti enemmän rahaa kuin kotona tarjottaviin kakkukahveihin. Ja ehkä jopa hieman kalliimpaan sormukseen jäisi rahaa

[Kartio]

Minä en pahemmin tykkää olla huomion keskipisteenä. Tai sekin riippuu ihan tilnateesta. En tykkää olla jonkinlainen päätähti, jonka pitäisi saada kaikki viihtymään tai jotain. Tykkään kyllä esimerkiksi esiintyä soittamalla tai laulamalla, mutta hämmennyn sitten heti kun lopetan, kun tulee kommenttia tai muuta aiheesta... Tämä on yksi syys siihen, että meille tulee oma pöytä hääjuhlaan. Silloin ehtii aina välillä olla siinä rauhassa kahdestaan, vaikka onkin ihan näkyvillä ja silleen.

[nöpsis]

Täällä myöskin yksi joka ei kauheasti tykkää olla huomion keskipisteenä (sulhanen vielä vähemmän). Hämmennyn ja punastelen helposti heti jos selitän esim muutamalle ihmiselle jotakin juttua ja huomaan yhtäkkiä että kuuntelijoita onkin enemmän . Minua taas ehkä juuri siitä syystä huolestuttaa ajatus omasta pöydästä koska siinä olemme sitten kaiken keskipisteenä !! Mutta toisaalta itsepä haluamme suurehkot häät... .eipä auta siis minun ainakaan valitella. Ehkä tuo keskipisteenä oleminen hääjuhlassa jotenkin auttaa myöskin myöhemmin elämässä kokemuksena..

[Violette]

meilläkin on yksi joka ei tahdo olla keskipisteenä, sulhanen siis. kirkko kauhistuttaa ja häävalssi samanverran. jo vieraiden kättelykin hirvittäisi, joten se jätettiin pois. käytiin kirkossa viikkoa ennen häitä kanttoria tapaamassa, toivon että se hitaan kävelyn harjoittelu musiikin kera auttoi vähäsen, kun ympäristö on sit tutumpi.

kun vaan ehdittäis sitä valssia vähän harjoitella..

[Gaby]

Täällä sama homma, sulho ei halua olla huomion keskipisteenä. Hommahan on helppo silloin kun kumpikaan ei halua isoja häitä, monimutkaisempi jos toinen haluaa ja toinen ei. Kompromissiakaan on vaikea tehdä sillon kun toisella on ihan tosissaan kammo siitä pällisteltävänä olemisesta... Kirjotelkaahan kuinka ootte ongelman ratkaisseet tai mihin lopputulokseen päätyneet? Miltä se on siitä osapuolesta tuntunut, joka on "joutunut luopumaan" prinsessapäivästä?

[Nellie]

Meillä kumpikaan ei pidä keskipisteenä olemisesta ja niimpä meidät vihittiinkin ystäväpariskunnan ja lasten läsnäollessa. Seuraavana päivänä lähdettiin häämatkalle ja sukulaiset kahvitettiin matkan jälkeen kotonamme. Oikein mukavat juhlat olivat!

[Mörri]

Meillä kans sellainen tilanne, että itse viihdyn tilanteessa kuin tilanteessa ja olen yleensä aina viuhtomassa päällepäsmärinä, joten huomio ei haittaa mitenkään, MUTTA sulhanen taas ei viihdy keskipisteenä mitenkään, joten mietityttää, että kuinka saamme päivästä sellaisen, että kummallakin on hyvä olla ja mukava mieli..

[Elyna]

Mä en kestä ollenkaan huomion keskipisteenä olemista. Häät kuitenkin halutaan pitää lähimmille sukulaisille ja ystäville, mutta mitään ohjelmanumeroita, joissa morsiuspari olisi huomion keskipisteenä, ei meidän häissä tule olemaan. Tarkoituksena ois pitää lämminhenkinen tilaisuus, jossa vieraat saa seurustella keskenään ja syödä hyvää ruokaa ja me tavallaan vaan siellä muiden joukossa juhlistetaan meidän suurta päivää. Eli kai niistä häistäkin voi selvitä, vaikka kammoaisi kaikenlaista esiintymistä ja hössötystä.

[Aune*]

Täällä myös nykyään keskipisteenä oloa inhoava morsian. Tai, no en inhoa, mutta en nautikaan. Olen kärsinyt paniikkioireista 5 viimeisen vuoden aikana, ja ne on nyt hallinnassa muutoin, mutta tässä häiden lähestyessä (vajaa 2viikkoa) on stressitasot koholla (vaikka kaikki onkin hoidossa ja hyvin) ja paniikkioireita on taas havaittavissa. En millään haluaisi hääpäivänä saada tällaista kuolemanpelkoista paniikkioiretta, etenkään alttarilla. Onneksi on sulho vierellä. Emme kummatkaan nauti esiintymisestä, mutta sulhoni on rohkaistunut pitämään puheen. Minua jännittää jo sulhasen ja isien puolesta niin paljon, että aivan sama kuin olisin itse puhumassa.

Olen varma, että selviämme. Siinäpä sitten punastelen ja olen hämilläni, kunhan ei pyörry

Ihan rennoin ottein noin niin kuin muuten. En aio sinä päivänä miettiä aikatauluja tms. käytännön asioita, vaan nauttia juhlasta kaikkien ystävien ja lähimpien sukulaisten seurassa.

[vikki]

Järjestämme pienimuotoisen vastaanoton kotona, vieraita n.40. Haluamme mahdollisimman rennot ja kotoisat "juhlat". Kaikki perus häähomma on poissa. Ei valkoista mekkoa eikä mitään leikkejä. Lämmin ja välitön tunnelma tärkeintä. Juuri meille sopivaa ja meidän näköiset "häät". Ei tule hirveetä stressiä vaan mukavaa valmistautumista

[OnP]

Olemme suunnitelleet reilun 50 hengen häitä heinäkuulle. Nyt on kuitenkin kumpaakin alkanut mietityttää, pitäisikö mennäkin naimisiin jo aikaisemmin, salaa. Kaverit haluaisivat meille kunnon häät, mutta meitä ahdistaa ajatella sitä valtavaa järjestelyä, talkootyötä, hössötystä ja stressausta. Ja esillä oloa! Alttarille kävely ja siellä oleminen kaikkien tuijottaessa, vaivaannuttavat kättelyseremoniat, vieraiden suuret odotukset hääjuhlan suhteen, muutamien (vanhempien) vieraiden mahdollinen kauhistus kun ei tanssitakaan häävalssia jne.jne. Olemme molemmat ihmisiä, jotka eivät nauti esillä olosta ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Tässä ketjussa aikaisemmin joku mainitsi morsiameen kohdistuvista odotuksista, ja itsekin niitä olen pohtinut. En tykkää siitä tunteesta, että tuijotetaan. Minusta ei tule täydellistä morsianta, joka on käynyt ennen häitä suihkurusketuksessa, kasvohoidossa, manikyyrissä, meikissä ja kampauksessa sekä laihduttanut.

Kaiken lisäksi juhlaan tulisi ihmisiä, jotka eivät tule toimeen keskenään. Boolin vaikutuksesta saattaisi syntyä jos jonkinlaista sanaharkkaa tai jopa käsirysyä. Juhlien järjestäminen olisi niin stressaavaa, että tuskin kykenisin nauttimaan itse hääpäivästä. Ja vihkimisestä tuskin muistaisin jälkikäteen mitään, jos joutuisin jännittämään alttarilla, kuinka kaikki tuijottavat meitä. Minulle nimenomaan kirkollinen vihkiminen on tosi tärkeä juttu, ja tahtoisin muistaa jälkikäteenkin, mitä pappi puheessaan sanoi.

Onneksi tätä on vielä aikaa miettiä, koska olemme puhuneet hääsuunnitelmistamme vain muutamille ihmisille.

[morsmaikku_09]

Meille tulee isohkot häät ( kutsuttuja 140) ja ihan itse kaikki ihmiset haluan ehdottomasti kutsua, mutta huomion keskipisteenä olemista kammmoan. Varsinkin kirkkoon meno kauhistuttaa jo valmiiksi. Isä saa varmaan kantaa mut alttarille, minä tuskin pääsen lavakammossani edes kävelemään. Päässä huippaa, kädet hikoaa ja sydän hakkaa. Hyih. Onneksi alttarilla saa olla enimmäkseen selkä vieraisiin päin. Ja taatusti ei tule kirkkoon mitään esityksiä eikä mitään ylimääräistä. Se on "tahdon" ja äkkiä pois. Itse juhlat ei sitten niin jännitä, koska meillä on hyvät tyypit järkkäämässä ( tietävät, etten ole mikään sujuva esiintyjä) ja istumme samoissa pöydissä muiden kanssa.

[weoph]

meillä häät vasta parin-muutaman vuoden päästä, mutta nyt jo jännittää koko touhu. miehellä ei ongelmaa sen asian suhteen, mutta itsellä kyllä. lähinnä ehkä siksi että meidän perheessä ei koskaan, ei ikinä, ole pussailtu tai halailtu, jotenka se ei tunnu luonnolliselta tehdä sitä muiden edessä. tuo jännittää kaikista eniten. jos isä antoi äidille pusun ennen töihin lähtöä, se tehtiin salassa eteisessä tai jossain missä kukaan ei nähnyt.

ja itse punastun ja vaivaannun kamalan helposti. en myöskään pidä siitä, että kuvia otetaan. omien ja miehen ystävien seurassa tunnen itseni jopa kotoisaksi, vaikka vähän miehen kanssa pusuja vaihdeltaisiin. he eivät nimittäin sellasta ole ikinä karsastaneet, kun taas äitini sanoi minulle kun olin teini: "tota tehdään vaan silloin kun ootte kahdestaan"... mutta jos pelkät ystävät häihin kutsuttais niin kyllä vanhemmat + suku ottaisi siitä niin itteensä että kolmas maailmansota varmasti syttyisi.

osaan myös olettaa, että jotkut omasta suvustani ensimmäisenä ajattelevat että koska juhlat nyt loppuu että päästään siitäkin........

[Yvory]

Olisin kovasti halunnut pieniä häitä, mutta kun sulkin "lähin" suku on kohtuullisen laaja (sis. vain vanhempien sisarukset perheineen) niin pelkästään heistä tulee vieraita lähes puolet. Se niistä 50hlön häistä... No, vieraita tulee siis satakunta, mutta kyllä sen kestää koska kutsumme vain juuri ne jotka me itse tahdomme paikalle. Ohjelmat meiltä jää kokonaan pois (lukuunottamatta valssia), sillä niissä häissä joissa olemme olleet ja joissa on kaikennäköisiä leikkejä, olemme tunteneet olomme todella vaivautuneiksi. Onneksi molemmat olemme samaa mieltä, ja niin on myös molempien vanhemmat kompanneet tätä. Esitämme siis BMlle ja kaasoille toiveen että ketään ei ryöstetä ja kaikki saavat tutustua toisiinsa ilman pakkoa!

[mandalena]

Minua myös ahdistaa erityisesti se alttarille kävely!!Pelkään, että lähden juoksemaan takaisin tai pyörryn kun kaikki tuijottavat. Onneksi vihkiminen tapahtuu hyvän sään salliessa ulkona, ettei ainakaan happi pääse loppumaan. Tästä syystä olisin halunnut erityisen pienet häät, mutta tuntuu, että suunnitelmat repeävät käsistä ja olen jo mielessäni enemmän järjestämässä juhlia vieraille kuin itselleni..Onko jollain kokemusta pyörtymisestä alttarille mennessä?

[vaahtera]

Sama juttu, en viihdy keskipisteenä, eikä viihdy sulhanenkaan, meille on kyllä tulossa kirkkoon paljon ihmisiä, mutta itse hääjuhla on kahdessa osassa. Sukulaisille kahvitus ja ystäville pippalot. Tuo järjestely jonkin verran helpottaa jännitystä. Me emme aio istua erikseen missään hääparille tarkoitetussa pöydässä, emmekä halua mitään kättelyjonoja tms.

Kirkko osuus jännittää eniten , häihin vajaa kuusi viikkoa ja pelkkä ajatuskin jo hermostuttaa. Vaikka ne hetket ennen kirkko osuuden alkua ovat varmasti aivan kamalat jännityksen takia, niin uskon, että se on hieno kokemus ja siksi sen haluamme. Kai siitä jotenkin selviää