Mietitkö, että mitä jos peruisi häät?

[Wilma83]

Yhden kerran mietin, että perunko koko häät, ja tuokin päätös tuli edellisenä päivänä ennen häitä ihan stressistä

Hääpäivänä iski myös pieni ahdistus kun kappelissa odoteltiin vihkimisen alkua, että että onko tämä oikea ratkaisu, tätäkö minä haluan? Mutta tuo tunne meni kyllä yhtä nopeasti ohi kuin oli tullutkin

[ainiliini]

m.cranen tekstin loppuosa oli kyllä kuin omasta suustani!! Minä olen juurikin pahimman luokan stressierkki ja esim ennen inssiä kävin vessassa itkemässä, kun jännitti niin paljon Häät on aivan eri luokkaa tärkeydessään kuin inssi, joten voitte vain kuvitella kuinka välillä kauhistuttaa! Väkisin olen välillä miettinyt, että teenkö nyt oikean ratkaisun, vaikka oikeasti en sekuntiakaan sitä epäröi. Mistä ihmeestä ne peikot vaan ryömii mieleen? Vaikka muuten olenkin mielestäni positiivisesti ajatteleva ihminen, parisuhteessa olen ehdoton pessimisti (ei pety niin pahasti, kun valmiiksi on odottanut pahinta). Melkein vuosi meni ennen kuin uskoin, että ehkä sulhoni haluaa tosissaan olla kanssani

Peikkoja mieleen tuo kyllä myös se, että olemme melko nuoria ja osa lähipiiristämme on sitä mieltä, että mitä ihmettä me hoppuillaan. Parempi olisi mennä naimisiin kymmenen vuoden seurustelun jälkeen.. Mutta yhtä kaikki, tiedän sulhoni olevan minulle se oikea ja yhteiselomme jatkuisi, vaikk häitä ei tulisikaan nyt. Mielestäni avioliitto on merkki siitä, että olemme valmiita hyvinä ja huonoina päivinä tukemaan toisiamme lopun elämää, aivan kuten olemme tukeneet toisiamme tähänkin saakka. Uskon vahvasti siihen, että 2059 meillä vietetään 50-vuotishääpäivää

[Morsian25vee]

Meillä on häihin aikaa vähän yli kuukausi ja olemme viimeisten päivien aikaan puhuneet kaksi kertaa häiden perumisesta. Syynä on ollut se, että sulhasellani diagnosoitiin masennus muutama viikko sitten. Hän ei oikein jaksa suunnitella häitä eikä innostua niistä ja epäilyttää, jaksaisiko hän nauttia hääpäivästämme ollenkaan. Keskustellessamme olemme molemmat kuitenkin olleet sitä mieltä, että haluamme naimisiin nyt, kaikesta huolimatta, ja että tämä vaikea vaihe elämässämme on ohimenevää.

[Fyrwill]

No, pakko kertoa, että ensimmäisessä avioliitossani tuli mieleen, että pitäisikö vain perua koko roska. Mutta uskottelin sitten itselleni, että se on vain sitoutumiskammoa ja häästressiä ja 'kyllä se siitä'. Olisi vain ollut paljon parempi lopettaa suhde ennen häitä, kun hääpäivänä ahdistaa se, että tuon miehen kanssa joutuu tässä nököttämään ja hääyötä odotin kauhulla. Suurin virheeni elämässäni oli mennä silloin naimisiin, mutta kun pelotti niin kovasti perua häitä kun kaikki oli jo niin pitkälle suunniteltua, pelotti muiden reaktiot eroon jne. No, erosimme (lue: erosin miehestäni) sitten alle puolen vuoden avioliiton jälkeen.

Nyt on aivan eri fiilis, ja ilmeisesti se oikea fiilis mennä naimisiin. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan ja tahdon sanoa tulevalle miehelleni, että tahdon rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa. Ja tarkoitan sitä

En silti tarkoita, että jos et ole onnesi kukkuloilla niin eroa vain kehiin. Kaikilla parisuhteet ovat erilaisia, minulla nyt vain kävi näin

[BlueSea]

Kieltämättä käynyt välillä mielessä pitäisikö perua koko juttu???

Tulevaa miestäni rakasta koko sydämestä eikä ajatus ole tullut hänen takiaan mieleen ,mutta niin monta muuta syytä.

Ensinnäkin juhlapaikka ja siellä Äkkijyrkän peltilehmät niin, että niistä ei ilmoitettu paikan puolesta mitään , siellä ne tyytyväisinä olla nököttävät häissämme. Tulee niin nättiä hääkuvia, että HÄVETTÄÄ vielä 10 v. päästäkin ( vai osaisikohan sitä jo sitten hymyillä asialle?)

Rahaa menee niin kiitettävästi, että tässä nyt ihmettelen miten / millä sitä sitten häitten jälkeen elää???

Toiseksi vanhempani ovat eronneet (tosin asiasta kulunut jo 10 v), mutta vanhempani eivät ole tulleet tuon jälkeen ollenkaan toimeen, vaan inhoavat verisesti toisiaan. No nyt äitini on onnellisesti kihloissa uuden miehen kanssa ja isäni ei ole tästä asioista tietoinen? Nyt olen aivan epätoivoinen minkälainen show tuosta häissäni nousee?! Toisaalta olen miettinyt pitäisikö asiasta minun kertoa? Mutta toisaalta myös olen miettinyt sitä ettei se ole minun asiani? Kauhistuttaa vain ajatella kun isäni saattaa minut alttarille ja tajuaa siinä vaiheessa että eturivissä istuu erinäinen määrä porukkaa ja että äitini on mennyt tällaisen jutun tekemään, niin poistuu varmaan saman ties pois paikalta ja silloin mun häät pilalla......

Olisiko siltikin ollut helpompaa ja halvempaa karata ulkomaille je mennä siellä salaa naimisiin? ( Tämäkin ajatus mielessä käynyt).

[Anni-Iona]

Ensimmäiset viikot naimisiinmeno päätöksen jälkeen sitä oli hieman ymmyrkäisyyksissään ja tohkeissaan että pian me mennään naimisiin. Sen jälkeen pintaan alkoi nousemaan kysymyksiä joita tuli pohdittua hyvinkin tarkkaan yhdessä ja erikseen. Olen tiennyt ihan alusta asti että tämä mies on minulle se oikea ja olemme aina puhuneet asioista ja jaamme samallaisen näkemyksen tulevaisuudestamme. Kuitenkin näitä ns. "syvällisiä" keskusteluja ja pohdintoja on ollut paljon paljon enemmän nyt ja täytyy sanoa että tuntuu oikealta mennä naimisiin, ja asiasta on tullut hyvin rauhallinen ja hyvä olo

[CBR]

BlueSea voin lohduttaa, että meitä muitakin löytyy jotka joutuvat kärsimään vanhempiensa vihanpidosta. Minulla vanhemmista isä on se joka vihoittelee äidille (erosta kuitenkin jo 12 vuotta). Isäni ja hänen vaimonsa eivät ole osallistuneet yhtiinkään tärkeisiin juhliin (sisarten rippijuhlat, lasten lasten kastajaiset, valmistujaiset ym. ym.) Sitten kun teimme tulevan mieheni kanssa päätöksen mennä naimisiin ulkomailla, pienellä porukalla (kutsuin kyllä molemmat vanhemmat) sain kuulla isältäni kauhean haukkumisryöpyn siitä, miten hän ei kyllä lähde niitä hapannaamoja katsomaan sinne ulkomaille ja miten hän on minuun todella pettynyt kun emme pidä häitä täällä. Ja vielä viimeisenä sen, kuinka saan sitten järjestää heille täällä eri juhlat.. Just joo.

Mutta hei, älä ihmeessä mieti häiden perumista tai mitään tällaistä vanhempiesi takia! Sanot vaan vanhemmillesi suoraan nämä asiat ennen häitä ja muistutat, että ne ovat sinun ja sulhasesi juhlat ja yksi elämän onnellisimmista tapahtumista, etkä halua että mikään pilaa sitä. Luulisi tällaisen puheen jälkeen vanhempiesikin ymmärtävän, että tässä ei ole kyse heistä, vaan sinun ja sulhosi suuresta päivästä! Tsemppiä!

[Guest BurberryBlueEyes]

Mulla on juuri nyt sellainen fiilis, että häiden peruminen olisi valtava helpotus. Tämä on vaan todella raskasta järjestää häitä, käydä duunissa ja kirjoittaa gradua samaan aikaan, ja tuntuu, että tehtävää meidän n. 250 ihmisen häihin on ihan sairaasti. Nyt yritän kuitenkin ajatella myönteisesti ja miettiä, että minkälaista sellaisten häiden järjestäminen olisi ollut, mihin olisi tullut yli 400 vierasta kuten alkuperäisessä vieraslistassamme oli. Saan kyllä apua viideltä kaasoltani sekä omilta ja sulhasen vanhemmilta, mutta rasittaa hurjasti, kun sulhanen ei vieläkään ole täällä vaan töissä edelleen Briteissä. Tää kaukosuhteilu on täysin hanurista. Välillä myös tuntuu, että mennään vähän väärästä syystä naimisiin, koska kyseessä on pohjimmiltaan kuitenkin kansainvälisoikeudelliset jutut ja vastaavanlaiset. Mies on saanut töitä Suomesta, mutta joutuu työkommennukselle Vietnamiin vuodeksi, ja minä en saa viisumia, mikäli emme ole naimisissa. Mentäisiin kyllä naimisiin muutenkin, mutta ei ihan vielä. Itse olisin ehkä halunnut vielä tsekkailla touhua ainakin vuoden verran ennen kuin päätetään sanoa tahdon, mutta oikeastaan haluan oikeasti mukaan tuonne Vietnamiin, koska itsellänikin olisi siellä projektiluontoista duunia tiedossa, ja olen todella kyllästynyt tähän kaukosuhde-yhteinen asunto-kaukosuhde-säätöön, mitä ollaan oikeastaan koko meidän seurusteluaika harrastettu.

En siis epäile kumppanivalintaani mitenkään, musta nämä isot ja kalliit häät tulevat vaan jotenkin tosi pian.

Tulipa ihan kauhean henkilökohtainen avautuminen.

[Sahrami79]

^ Eikö olisi sitten mahdollista järjestää pieniä häitä vain aivan lähimmille? Säästyisit monelta stressiltä.

[Aahva]

Häiden peruminen on käynyt itsellänikin mielessä... Olemme tunteneet suhteellisen vähän aikaa ja joskus mietin, jaksammeko toisiamme, molemmat kun osaamme olla omalla tavallamme vaikeita persoonia... Opimme kyllä aina jotain uutta ja meillä on halu oppia molemminpuolista kunnioitusta ja pyrkimys tukea toisiamme, mutta meillä on myös vaikeita menneisyyden kokemuksia ja molemmat olemme aika herkkiä... Mies haluaa nopeasti naimisiin kun pelkää aina, että kaikki hyvä katoaa, ellei hän toimi äkkiä... Minä toimin hitaammin. Tulevaisuus pelottaa joskus. Onneksi sentään puhumme, jatkuvasti.

[Aahva]

Pelkään, että kiiruhdamme sulhasen pelosta johtuen suin päin toisiamme tuntematta (hm?) johonkin, mihin emme ole valmiit ja eroamme kun emme kestä toistemme särmiä...

[Sahrami79]

^ Onko sulhasesi tietoinen näistä ajatuksistasi? Ei kuulosta kyllä kauhean kivalta tilanteelta mennä naimisiin

[Ninarsku]

Elli-Nelli: hmm. Juuri luin jostakin naistenlehdestä, kuinka joku nostaa hattua niille kaikille pareille, jotka ovat yhdessä, vaikkei aina natsaisikaan kaikki ajatukset ja asiat yhteen puolison kanssa. Parisuhteen eteen mun mielestä kuitenkin pitää tehdä töitä, sitten ne särmätkin hioutuvat aikaa myöten. Meillä särmät hioutuvat jatkuvasti, pikkuhiljaa. Minä olen valmis odottamaan ja tekemään asian eteen töitä.

[Guest 9]

Mietin, häihin hieman yli kuukausi aikaa. Muutto täysin vieraalle paikkakunnalle ja pois oman suvun ja ystävien luota ja elämän täydellinen muuttuminen ovat niin "ei-rohkaisevia" asioita, että haluaisin karata koko tilanteesta. Pelko sopeutumisesta jatkosta on menossa jo rakastamisenkin ohi.

[Guest Tiiti]

Minua kosittiin tässä hieman aikaa sitten, ja voi että tuli asiasta onnelliseksi! Hääpäivä sovittiin 10. vuotispäiväksi muutaman vuoden päähän. Silloin on mulla koulukin jo loppu ja elämässä (ainakin teoreettisesti) vähän selkeämmät sävelet.

Mutta... Innostukseni on nyt muuttunut kamalaksi epäröimiseksi, ahdistukseksi ja suruksi. Olen törmännyt ajatuksiin, että eihän minun pitänyt ikinä mennä naimisiin! Minun piti olla se kova poika-tyttö, joka ei ikinä näytä tunteitaan! Olen nyt huono ja epäonnistunut itseni toteuttamisessa!

Tämä on tosi hämmentävää, sillä ajatus yhteisestä loppuelämästä mieheni kanssa ei epäilytä minua pätkääkään. Avioliittokaan sinänsä ei epäilytä, sillä mielestäni se on paras ja varmin tapa elää yhteistä elämää perheenä.

Sekavat tunteet tekevät häiden pohtimisesta kamalaa...

[heinämorsian 2010]

Itse olen joskus kiukuspäissäni sanonut miehelleni, että perutaan kaikki ja ei sitten mennä naimisiin. Tämä on johtunut turhautumisesta. Turhautumisesta siitä, että asiat ovat mielestäni edenneet liian hitaasti tai että mieheni ei ole ollut mielestäni riittävän kiinnostunut häistämme (lue: samalla tavalla kiinnostunut kuin minä eli hössöttänyt häistä)

Meillä häihin 4kk ja nyt on tullut uusia mörköjä: pettäminen. Tähän alkuun on syytä kertoa, että eräs kouluaikaisista ihastuksistani otti muhun sattuman kautta yhteyttä. Tästä ihastumisesta on kulunut 12 vuotta, olin silloin 14-15 vuotias. Tähän ihastukseen liittyy paljon hyviä muistoja, ei niinkään tapahtumina vaan ajanjaksona. Vaihdettiin kuulumisia ja siitä se ajatus tuli: ajattelin puolisoni pettämistä. Pettäminen on vastoin omia moraalisia käsityksiäni ja häpeän menneisyyttäni, jolloin petin silloista puolisoani, jotta uskalsin lähteä suhteesta pois. Parin viimeisen viikon aikana nämä pettämisajatukset on pyörinyt enemmän ja vähemmän mielessäni. Ajatus pettämisestä ahdistaa ja ällöttää, mutta samaan aikaan se jotenkin kiehtoo. Siis mua ei kiehdo itse tapahtuma, vaan se mitä niissä ajatuksissa ja "fantasioissa" tapahtuu. (Toivottavasti edes joku ymmärsi)

Mulle on tullut sellasia ajatuksia, että nyt viellä "kerkee ja olisi mahdollista" pettää, kun ei olla viellä naimisissa, kun kaikki ei ole viellä virallista. Tähän väliin sanottakoon, että ollaan oltu yhdessä kohta 5 vuotta ja kihloissakin jo 4 vuotta, eikä kumpikaan ole koskaan toista pettänyt tai edes ajatellut sitä. Rakastan miestäni tosi paljon ja haluan olla hänen kanssaan nyt ja myöhemminkin. Mutta samaan aikaan haluan olla sinkku ja tehdä mitä lystää. Mietin mistä tämä johtuu?? Toki tämä voi johtua siitä, että en ole oikeastaan koskaan ollut sinkkuna, aina on joku ollut vierellä. Samaan aikaan minusta tuntuu, että menetän jotain, minkä kaikki muut ovat kokeneet: sinkkuelämän, alkuhuuman, flirtin ja ne muut miehet. Eniten säikähdin sitä, kun mieleeni tuli ajatus siitä, että jospa tuo puoliso joskus kuolee niin saan "luvalla" kokea kaiken sen mistä olen jäänyt paitsi. Ja itseni tuntien, tavoittelisin sinkkuna juuri tätä missä nyt olen. Ja todennäiköisesti ihastuisin tai jopa rakastuisin hyvin nopeasti. Tässä ei ole mitään järkeä.

Mua on ahdistanut tämä asia tosi paljon viime päivinä. Olen purkanyt ajatuksiani parille ystävälleni ja itkenut kauheesti. Olen itkenyt omaa kauheuttani ja noita ajatuksia. Olen todellakin hävennyt ja säikähtänyt noita ajatuksia. Lopulta olin niin ahdistunut, että itkin töissä työtoverini olkaa vasten. Silloin päätin, että asiasta on puolisolleni kerrottava. Lähetin hänelle sähköpostia, koska puhuminen tuntui liian vaikeelta.

Puolisoni otti asian todella hyvin, hän sanoi ymmärtävänsä minua. Ja kun keskustelimme kävi ilmi, että hän on myös joskus nähnyt unta pettämisestäni ja se oli tuntunut siinä unessa tosi pahalta. Nyt kun puolisoni tietää tilanteeni, pystymme puhumaan siitä (joka päivä siitä on helpompi puhua, vähän kerraallaan). Olen miettinyt miksi minulle tuli noin hirveitä asioita, mutta en osaa sanoa syytä niihin. Miksi juuri nyt? Tuntuu, että jos nämä olisivat tulleet aikaisemmin, ne olisivat olleet helpompi ottaa vastaan.

Yksi mahdollinen syy saattaa olla se, että olen luonteeltani sellainen joka kyllästyy suht nopeasti useasti toistuvaan asiaan (jonka takia myös harrastuksia on tullut vaihdettua). Minusta tuntuu, että koko ajan on niin samanlaista ja jotenkin liian tuttua. Meillä eletään sitä arkea joka päivä ja asiat toimii hyvin. Seksiäkin on, mutta kuten sanoin kaikki tuntuu liian samalta. (Seksi on kyllä hyvää, en valita) Näiden hirveiden ajatusten pyöriessä päässäni olen huomannut myös jollakin tavalla kaipaavani niitä alkuhuuman hetkiä. Ja kuitenkin tunnen olevani onnellinen juuri nyt, sillä nyt olen saavuttanut sellaisia asioita, joista silloin haaveilin. Onko tämän kaltaiset ajatukset ja tuntemukset normaaleja, siis onko jollakin muullakin tälläsiä ajatuksia/tunteita tullut häiden alla?

Samaan aikaan, kun nämä peikot ovat olleet mielessäni, olen "nähnyt" (tai pystynyt realistisesti kuvittelemaan) hääpäivämme. Olen nähnyt, miten kaikki menee hyvin ja kuinka onnellisia me ollaan sinä päivänä ja sen jälkeenkin. Tämä kaikki on vaan ollut todella hämmentävää ja ahdistavaakin. Tänään on tuntunut jo paljon paremmalta ja jotenkin "normaalilta". Tämä kirjottaminen kyllä myös helpotti kovasti. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea tämän ja ehkä viellä vastatakin, vaikka tämä saattoikin mennä hieman ohi aiheen.

Muokkasin hieman kirjotusvirheitä.

Muokattu: March 17, 2010, käyttäjä: heinämorsian 2010

[Emppu-pemppu]

^ Olet kyllä mielettömän rohkea, kun uskalsit ottaa asian esille tulevan puolisosi kanssa!! Ja mitä itse asiaan tulee, olen sitä mieltä, että jokainen parisuhteessa oleva varmasti jossain vaiheessa kaipaa sinkkuelämää, sitä vapautta, ihastuksia ja alkuhuumaa. Kyllähän ihmiset ihastuvat jopa naimisissa ollessaan, muttei se tarkoita etteikö rakastaisi puolisoaan. Ihmisellä on paha tapa kaivata sitä, mitä sillä ei ole. Sinkkuna kaipaisi kainaloa ja parisuhteessa hetken huumaa. Täytyy myöntää, että samanlaisia ajatuksia olen päässäni pyöritellyt, muttei niitä kannata pelätä. Kaipa tässäkin voisi lainata sanontaa "katsoa (ja ajatella) saa, muttei koskea". Eli kunhan ajatukset pysyvät ajatuksina, eivätkä muutu teoiksi. Lisäksi olen aivan varma, että parisuhteen/avioliiton aikaiset ihastukset/ajatukset/fantasiat menevät yllättävän nopeasti ohi.

Eli tsemppiä, ei ne ajatukset maailmaa kaada!!

[Fiorile]

Heinämorsian2010, oikein hyvin ymmärrän, minkä kanssa juuri nyt kamppailet. Olet joutunut nyt ensimmäistä kertaa tämän suhteesi aikana, ehkä jopa elämässäsi, kunnolla vastakkain oman "pimeän puolesi" kanssa. Ja omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, kuinka pelottavalta ja ahdistavalta se tuntuu. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi siitä, että tämän hetkiset ajatuksesi eivät tavalla tai toisella sovi yhteen arvojesi kanssa.

Mutta kuten Emppu-Pemppu tuossa jo sanoikin, tärkeintä ei ole, mitä ajattelet, vaan se, miten toimit. Itselleni kävi nuoruuden suhteessa niin, että myös toteutin ajatukseni, eli petin silloista rakastettuani, ja senpä jälkeen vasta paha olo olikin ! Suhde ei siihen kaatunut, mutta opin kyllä läksyni. En kuitenkaan suosittele tuota kenellekkään, sen oppiminen, että vaikka muutkin miehet kuin puoliso voivat joskus tuntua vetäviltä, sille asialle ei tarvitse tai kannatakkaan mitään tehdä, on kyllä helpompiakin keinoja.

[pikku-pärä]

Heinämorsian2010: Ottamatta asiaan sen enempää kantaa, on todella, todella rohkea temppu ottaa asia puheeksi miehesi kanssa jotta sille voitaisiin tehdä jotain. Päätellen siitä pohdiskelusta ja suoraselkäisyydestä millä kirjoitit noin henkilökohtaisesta asiasta, olen varma, että saatte kaiken selvitettyä parhain päin - mikä se "parhain päin" sitten ikinä onkaan. En ole minkään valtakunnan psykologi, mutta ihan näin maalaisjärjellä ja omalla elämänkokemuksella sanoisin Emppu-pemppua kompaten, että nuo ajatukset kuulostavat täysin normaaleilta. Häät ovat kuitenkin niin iso muutos elämässä, siinäkin tapauksessa, että on vuosien suhde, kihlaus ja yhdessä asuminen jo takana, joten enemmän ihmettelisin sitä, mikäli sekä sulhasen että morsiamen korvien väli ei missään vaiheessa olisi solmussa. Hurjasti siis tsemppiä täältäkin ja isosti onnea alkavalle yhteiselle taipaleelle!

[heinämorsian 2010]

Tuhannet kiitokset tuestanne Emppu-pemppu, Fiorile ja pikku-pärä Joo siis noi oli vaan ajatuksia, koskaan ei käynyt mielessä että toteuttaisin ne. Ja tosiaan taidan ensimmäistä kertaa elämässä eksyä "mun pimeälle puolelle". Nyt olo on jo paljon parempi ja tosiaan noi ajatukset ovat mielestäni poistuneet, mulla oli noita ajatuksia noin viikon (ja luojan kiitos ei yhtään päivää pidempään).

[Sesilia88]

Ei oo kertaakaan käyny mielessä, mutta on kyllä harmittanut että kuuntelin muita häiden suunnittelun alussa, koska muut on sellaisia jahkailijoita, mitkä ei oo vielä oikeen saanut aikaan mitää. Mutta olis vaan pitäny pyytää jotkut rajat maksajilta ja tehdä itse kaikki alusta loppuun. Olisin varannut meille pitopalvelun jo silloin kun hääpaikankin varasin, mutta nyt ollaan vielä ilman kun ei voinut kuunnella minua. Kaikki tehdään hirmuvaikeaksi, jos en olisi morsian niin voisin suurinpiirtein itse laittaa ruokapöydän valmiiksi, jos ei kunnon pitopalvelua enää saada...

Olis vaan pitäny päsmätä, olla oikea bridezilla niin olis varmaan kaikki kondiksessa...

[Sesilia88]

Tossa luin nuita tämän sivun vastauksia, niin joo onhan mullekin tullut pelkokuvitelmia, että historia toistaa itseään eli sulhoni kuolee viinaan niinkuin hänen isänsäkin. Mutta sitten toisaalta tiedän, että se ei mun kanssa tule onnistumaan. Itse en oikeastaan pidä alkoholista erityisemmin, valkoviini on hyvää. Kesällä ehkä saunasiideri sillon tällön. Ja sen lisäksi vielä olen ihan hirveän peräksiantamaton, määrätietoinen ja oikea aasi kun sille päälle satun, että mies jää kyllä toiseksi jos luulee, että alkoholia saa kitata mielin määrin.

Tupakankin poltto loppui, kun sanoin, etten jää kattomaan kun hän kuolee syöpään. Tosin se oli pitkä ja kamala prosessi, mutta ohi. Se on ihan ketunmoista kuunnella sitä nikotiini-kiukuttelua..

[Guest camotar]

Ei ole käynyt mielessä kummallakaan ei minulla eikä kuulema sulhasellakaan. Toki alussa kun päivämäärä ei ollut selvillä niin heitettiin herjaa että eipä järjestetä ollenkaan kun kinasteltiin sopivasta päivästä...kurjaa lukea kun joillakin menee hää suunnittelut ihan lörinäksi. harmillista. meilläkin takapakkia tietty ollut mutta ollaan päätetty mennä naimisiin ja ruuat tilataan vaikka pitsa taksilla jos sikseen menee mutta häät tulee vaikka palas kirkko! voihan se olla että vielä iskee paniikki ja tekee mieli perua mutta epäilen.. mutta eihän sitä koskaan tiedä.

[belle*]

Mulla on käynyt useammin kuin kerran häiden peruminen mielessä. Ei kuitenkaan avioitumisen peruminen. Jos asiaa ajattelee liikaa, ymmärtää (eli minä ymmärrän), että tuhansien eurojen laittaminen juhlaan on tyhmää. Toisaalta taas ole innoissani. Murheita myös aiheuttaa vieraslista, miten vieraat pääsevät juhlapaikalle pilaamatta kenkiään yms muut tosi tyhmät asiat. Tekisi mieli marssia maistraattiin, mutta tiedän että jäisin kaipaamaan "niitä juhlia joihin menee älytön määrä rahaa"!

[Sesilia88]

Mulla on käynyt useammin kuin kerran häiden peruminen mielessä. Ei kuitenkaan avioitumisen peruminen. Jos asiaa ajattelee liikaa, ymmärtää (eli minä ymmärrän), että tuhansien eurojen laittaminen juhlaan on tyhmää. Toisaalta taas ole innoissani. Murheita myös aiheuttaa vieraslista, miten vieraat pääsevät juhlapaikalle pilaamatta kenkiään yms muut tosi tyhmät asiat. Tekisi mieli marssia maistraattiin, mutta tiedän että jäisin kaipaamaan "niitä juhlia joihin menee älytön määrä rahaa"!

Tota rahan menoa olen kanssa kauhistellut, mutta kyllä kai sitä kerran elämässä