Pelottaako kihlaus?

[Paapalo]

Ei pelottanut niin yhtään. Pian ollaan vuosi tunnettu (2,5 vk kihloissa oltu) ja aika pian jo alussa alettiin puhumaan kihloista ja ajankohdasta.. Muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen tehtiin jo ensimmäisiä tiedusteluita kihlasormuksista kosiminen tapahtui nyt helmikuussa, ja maailman onnellisimpana naisena vastaanotin kauniin sormuksen. Kihloja toivoin ja odotin jo pitkään

[Rain]

Mua ei pelottanut ennen kihlausta, olinkin sitä jo jonkin aikaa toivonut Ja heti vastattuani myöntävästi alettiin innokkaasti suunnitella häitä ja olin ihan onnen kukkuloilla. Mutta sitten seuraavana päivänä iski sellainen apua-ollaan-oikeesti-menossa-naimisiin pelotus... Puhuin siitä miehen kanssa ja tulikin parempi olo. Mieskin oli ajatellut, ettei kihlaus muuta suhdettamme mitenkään, mutta jotenkin vaan tuntuu erilaiselta - nyt siis jo hyvällä tavalla.

[Ms Bennet]

Minulla oli useamman vuoden pieni kaipuu kihloihin, mutta heti kun asiaa alkoi ajattelemaan tosissaan iski täysi paniikki: en minä vielä ole valmis! Onneksi ei isäntäkään ollut valmis vaikka aina puhui että naimisiin mennään ja että hän haluaa olla loppuelämän minun kanssa. Viimeisin puolen vuoden aikana on pelko jotenkin laantunut, ehkä siksi että lakkasin miettimästä kihlausta. Isäntä kosi pari päivää sitten enkä oikein vieläkään osaa uskoa että tämä on totta. Vaivihkaa vilkuilen käsiämme, joita sormukset koristaa ja joka kerta alkaa hieman huimaamaan. En kuitenkaan sanoisi, että minua pelottaa. Tunne on enemmän sellainen "hämillään, mutta onnellinen", sillä onhan tämä iso juttu

[Guest Vieras]

Musta ainakin tää kihlautuminen on tosi pelottavaa. Siis mies kosi 6.6.09 eli ihan viikon sisällä, ja sen jälkeen mä oon käyny läpi sellasen tunnemyrskyn ettei oo tosikaan. Mutta tätä mä haluan. Pelottaa vaan, eikä kyllä näiden sivustojen lukeminen auta paniikkiin yhtään

[Zallukka]

Mä en kyllä käsitä miksi kihloihin menon pitäisi pelottaa. Voihan se tietenkin jännittää, jos sitä odottaa ja toivoo, mutta pelosta ei minun mielestäni ole kyse, jos sitä oikeasti haluaa.

[Guest Anuii]

Minä olen vielä kosintaa odottelemassa (merkkejä on ilmassa), ja koko ajan olen ajatellut että onhan sitä asiaa jo sen aikaa mielessään pyöritellyt niin miksi sitä pelottaisi kun se kysymys joskus mulle esitetään. Kuitenkin niinä romanttisina hetkinä (esimerkiksi kahdestaan laiturin nokalla kuherrellen), kun on tullut sellainen olo, että se saattaa tapahtua nyt, niin on tullut kauhea jännitys ja ehkä vähän pelkoakin. Ehkä se on se kun asia on itselle niin iso, että sen kosinnan odottaminenkin jännittää.

Mun ehkä täytyy vaan vältellä kaikkia yliromanttisia hetkiä, koska meinaan sitten pakahtua niissä kun mietin, että mitä jos nyt. Sellaista ylihempeilyä kun meillä ei yleensä kauheasti ole, niin vielä suuremmalla syyllä sitä sitten niissä hetkissä tulee perhosia vatsaan.

Ehkä mun vaan pitäisi rauhassa odotella, ja pyöriä jossain muualla kuin naikkareissa

Muokattu: June 20, 2009, käyttäjä: Anuii

[Taku<3]

Melko vanha tämä ketju, mutta mieleni teki kirjottaa..

Kirjauduin tänne vasta eilen ja olen lueskellu kirjoituksianne..

Minun tilanteeni on sellainen, että olen ollut jo kaksi kertaa kihloissa. Ensimmäinen kihlaus nuoruuden rakkauteni kanssa. Olimme olleet monta vuotta yhdessä ja kihlaus oli yhdessä päätetty. Halusimme tai ehkä minä vähän enemmän ottaa seuraavan askeleen suhteessamme. Toinen kihlaus tapahtui puolen vuoden yhdessä olon jälkeen minun kosiessa, jälkeenpäin ajateltuna ihan vääristä syistä. Kummassakaan tapauksessa ei puhuttu juurikaan häistä.

Nyt olen löytänyt ihmisen, jonka uskon olevan se oikea. Hän on 20 ja minä olen 25 vuotta. Olemme seurustelleet vasta kaksi kuukautta ja olemme puhuneet häistä, jotka olisivat vuoden 2013 kesällä. Ajatus tuntuu todella ihanalta. Mielestäni olemme siis käytännössä jo kihloissa. Vaikka olen alusta saakka hänelle sanonut etten halua pitää taustani vuoksi kiirettä, silti puhumme jo häistä ja perheen perustamisesta..en voi itsellleni mitään. Poikaystäväni meni juuri armeijaan ja on jo nyt kovasti ostamassa sormuksia, mutta minua ajatus kauhistuttaa vielä tässä vaiheessa. Mitä jos kolmannetkin kihlani menisivät pieleen? Harmittaa niin paljon nuo kaksi edellistäkin. Ja miten ystäväni ja sukulaiseni ajattelisivat asiasta jos taas menen kihloihin..?

Toisaalta uskon, että hän on sielunkumppanini ja todella haluan hänen kanssaan naimisiin. Mutta ehkäpä hän jaksaa odottaa virallista kihlautumista siihen saakka kun pääsee armeijasta (eli luultavasti vuoden kuluttua). Tuolloin ajattelimme myös hankkia yhteisen kodin.

[Guest Ninnukka]

Minä luulen että tuo jännitys myös osittain kertoo siitä, että ollaan ihan tosissaan Ei mitään ns. "teinikihloja", vaan ihan oikeesti sitä ymmärtää että nyt sitä tämän ihmisen kanssa sitten ollaan ja kestetän ylä- ja alamäet, asiat setvien. Eli onhan se jännitys hienokin asia! Minun silmissä ainankin kertoo siitä, että oikeasti ymmärretään mistä tässä on kysymys!

Kyllä minuakin jännittää, koko ajan - ja enemmän alkaa aina jännittää kun käyn täällä näitä keskusteluja lukemassa. Avomiehen kanssa on jo yhteinen asuntolainakin, eli johan me ihan kiinni senkin takia toisissamme ollaan - mutta kun nyt on ollut puhetta kihlautumisesta, ja alankin jo arvella missä vaiheessa tuo isäntä kosaisee niin kyllä se pirulainen pelottaa.. Ehkä se on vähän sitten se ympäristön painekin, ystävien ja sukulaisten suhtautuminen mikä myös mietityttää. Lähinnä tietysti sukulaisten, se on ihmeellistä miten nekin voi vaikuttaa.. ainankin minusta tuntuu siltä, että kyllä sekin jänskättää sen tietoisuuden lisäksi.

Mutta välillä naurattaa, että kun tässä on tällänen velkakin yhdessä otettu eikä se niinkään jännittänyt niin miten se rinkula tuossa sormessa osaakin olla hirmuinen asia!

[Sourpuss]

*

Muokattu: November 18, 2015, käyttäjä: Sourpuss

[Muumineiti]

Edelleen tää on kyllä vanha ketju, mutta silti tekee mieli kommentoida...

Ollaan nyt miehen kanssa seurusteltu reilu vuosi ja kesästä lähtien välillä puhuttu kihloista. Olen joka kerta sanonut, että muutetaan ensin yhteen ja katsellaan jatkoa sitten (vaikka molemmille on ajatuksena ollut selvää, että tuossahan tuo elämänkumppani nyt on). No tänään mies sitten kertoi, että on pohdiskellut kihlautumista ja miettinyt, että pitäisikö hänen kosaista. Sanoin, että luulin tehneeni selväksi, että haluan muuttaa yhteen ennen kihloja, mutta mies kommentoi, että no entä jos hän ei halua odottaa? Keskustelu ei tuosta enää jatkunut, kun miehen piti lähteä.

KÄÄÄK! Nyt panikoin kaikkea! Että kosiiko se nyt oikeasti kohta? Ja mitä kaikki sanoo kun ei vielä edes asuta yhdessä (joka nykyään on aika normi...) JA haluanko tätä oikeasti? Tuossako se mies nyt sit on? (Jos joku olisi minulta 2viikkoa sitten kysynyt, että olemmeko loppuelämän yhdessä, niin olisin sanonut, että kyllä! Mutta tämän päivän jälkeen alkoi hermostuttaa...) Aaapuvaaa!

edit: typo.

Muokattu: October 9, 2011, käyttäjä: Muumineiti

[Leijona123]

Ei jännitä. Mutta naimisiinmeno sitte  taas jännittää niin älyttömästi :/