Vanhempien reaktio hääuutisiin

[kahvikuppi]

Miehen äiti oli tosi innoissaan ja miehen isäkin silleen miehekkäästi innoissaan. Minun isästäni ei ole kuulunut mitään ja äiti pisti mailia ensimmäistä kertaa uutisen saatuaan eikä maininnut häistä sanaakaan! Vastasi sentään tekstariin, että "ihanko totta".

Pöh.

[Spes]

Meidän molempien vanhemmat ovat olleet todella onnellisia asiasta. Luulivat varmaan ettei me mennä naimisiin ikinä. Kummankin äiti on aloittanut hää-hössötyksen ja haluavat kuulemma auttaa kaikessa missä apua tarvitaan. Toivottavasti hössötys pysyy aisoissa...

[ziik]

Anoppi oli oikein iloinen kun mies sille soitti ja pyysi todistamaan. Mun isä kysyi vähän että mikäs kiire meillä, mutta ei mitenkään pahasti kuitenkaan. Kysyi että enkai vaan ole raskaana mutta nauroi sitten kun sanoin että ei nyt ainakaan kymmeneen vuoteen mitään pelkoa Äidistä ei oo kuulunut mitään, en tiedä kyllä tietääkö vielä, isä siis lupasi sille kertoa. Mikäli ei kuulukaan mitään niin se on siis hyvä asia, paras reaktio jota voin siltä odottaa.

[Dakota]

Meillä otettiin uutinen vastaan kaikin puolin hyvin ja iloisesti. Sulkin vanhemmat olivat osanneet odottaa jo kuulemma kauan aikaa tätä kihlautumistamme joten eivät mitenkään yllättyneitä olleet. Äitini sen sijaan meinasi tulla puhelinlankoja pitkin kun soitin uutisen hänelle. Hän toitotti vaan kuinka ihana ja mahtava juttu tämä on. Oli kiva kuulla kuinka iloinen hän meidän puolesta on Samoin molemmilta puolilta mummot ja sisarukset olivat oikein iloisia

[Wilma83]

Meillä minun äiti otti asian ihan iloisesti vastaan. Anopista en nyt osannut sanoa oliko se iloinen vai, ei ainakaan onnitellut ja töksäytti vielä niin typerästi, etät teidän hääthän on perjantaina, miksi??? Sitten vielä anoppi sano, ettei kerro miehelleen vielä asiasta mitään

[Pinjaliini]

Minun vanhemmat ei reagoinu mitenkään, mutta se oli oikeastaan odotettavissakin. Kun aikoinaan kerroin kihloihin menosta, äiti tuumasi "Jaa". Tuntuu, että äitiäni kivetkin kiinnostaa enemmän. Sukulaisille hän on puhunut, että saa nähdä pääseekö häihimme, sillä hänellä on varmaan koulua silloin. Häämme on siis perjantaina. Sanon hänelle pari päivää sitten siitä ja alkoi vuodatus "No en minä tosissaa.." mutta kyllä se alkaa ärsyttää, kun usein saa tuollaista kuulla.

Niin, ja kun muutaman viikon päästä kerroin, että kirkko on varattu, vanhempani alkoivat kyselemään "Niin mitä? Oikeastikko?".

En tarkoita että kaikkien pitäisi riemusta hyppiä meidän kanssa ja hössöttää joka asiasta, mutta luulin asian koskettavan edes jollain tavalla, sillä lähisuvussa häitä on vietetty viimeksi 80-luvulla.

Miehen vanhemmat kuulostivat ilahtuneilta, vaikka eivät oikein mitään sanoneetkaan. Hetkenä päästä mihen isä kysyi, onko perheeni uskovainen kun pitää naimisiin päästä. o_O Meillä kun on reilun vuoden vanha lapsi.

Muokattu: March 16, 2008, käyttäjä: Pinjaliini

[phianna]

Anoppini rupes vissiinkin itkemään, en ollut itse paikalla kertomassa. Omat vanhempani olivat iloisia, aika tyyniä. Ei ollut kenellekään suuri yllätys nimittäin että mennään naimisiin.

[salza08]

Minunkin äitini oli kovasti haikea. Kirjoitti tekstiviestinkin, että lainassa olet vanhemmillasi lapsi vain. Lupasi kyllä sitten osallistua valmisteluihin ja halusi lopulta aika ison roolinkin. Sulhasen vanhemmat kyselivät jo aiemmin aiommeko virallistaa suhteemme, joten tiesimme heidän sitä odottavan. Kun tieto häistä tuli, anoppini meni hetkeksi ihan tolaltaan ja lauleskeli ja päivitteli ja kaikkee. Mutta semmoisia varovaisen innostuneita ne olivat kaikki. Olen huomannut saman lastenlasten odottamisen alkaneen myös meidän suvuissa.

Sisarukset olivat sitten riemuissaan ja tykkäsivät, että tulee ihanat häät. Kaikki ovat luvanneet tulla auttamaan jo häiden aattona käytännön hommissa.

[Anttuli]

Minun äitini oli ratketa liitoksistaan ja on touhuissa tosi innokkaana mukana, ei kuitenkaan meitä häirittevästi. Isäni tuumasi vaan, että jaa ja vaihtoi aihetta (en kyllä muuta oottanukkaan, samallainen reaktio oli ko kerroin reilu vuosi sitte olevani raskaana. Nyt sylissäni istuu papan kulta..). Sulhon vanhemmat eivät tiä vielä ja häät on vajaan 4kk päästä.

[Domini]

Kun menimme sulhon kanssa kihloihin, olimme juuri hänen vanhemmillaan. Olimme ulkona vilvoittelemassa saunan jälkeen, kun näytimme sormukset. Sulhon äiti hyppäsi tuolista ja hehkutti oikein urakalla Oli niin iloinen, kun ensimmäinen lapsi tämmösen teki. Sulhon isä suhtautui tyynemmin.

Isäni liittyi myöhemmin seuraan ja kuullessaan uutisen naureskeli, että "ei ole totta". Oltiin kuitenkin vasta pari kuukautta seurusteltu. Hän ihmetteli, että miksi näin ajoissa... Soitti äidilleni ja kertoi, että olin mennyt kihloihin. Siihen äiti:"Mitäs muuta?" Ei ottanut uskoakseen mitä korva kuuli. Isä intti vähän aikaa, että "ihan oikeasti". Eipä äiti kihlausta sen kummemmin kuitenkaan iloinnut, vaikka kihlajaisjuhlat järjestikin. En sitten tiedä, miksi...

Kun viimein viime vuonna päätimme etsiä ja varata hääpaikan, äiti kysyi "Oletko raskaana, kun naimisiin meette?" Isäkin sanoi, ettei uskonut, että kihlauksen jälkeen mitään kuitenkaan tapahtuisi. No tässä ollaan ja vaikka eivät usko, niin häät on edessä

[Kata80]

Minun sulhoni sai kunnian kertoa sekä minun äidilleni että omille vanhemmilleen. Tulevalle anopilleen ilmaisi asian jotenkin näin että toivottavasti sinulle ei ole suunnitelmia ko. päivälle, että olisi kiva jos olisit paikalla siinä ja siinä kirkossa silloin. Minun äitini reaktio oli se kai aika perinteinen "ihanko totta, voi miten ihanaa jne." Sulhoni vanhemmat eivät kommentoineet asiaa oikein mitenkään. Olin hieman ihmeissäni, samoin sulhoni, tilanne oli lähinnä kiusallinen. Mutta seuraavanan päivänä appiukko oli sulholta kysellyt tarkemmin häistä ja sanonut jo hieman odotelleensa että milloin mennään naimsiiin. (Ollaan oltu yhdessä vuosi eikä olla edes kihloissa vielä!) Ja kertoi että on oikein onnellinen meidän puolesta! Juu-u, tiedän, mulla on ihana appi! ;-)

[Karuselli]

Muut lähisukulaiset/tuttavat ottivat ilmoitukset iloisena vastaan. Kerskuivat jopa pääsevänsä bileisiin, vaikka juhlien muotoa ei ole vielä ilmoitettu. Äitini sen sijaan kuuluu näihin pessimistisiin ja totesi hyvinkin surullisen oloisena, että pitääkö nyt hyvää liittoa mennä avioliitolla pilaamaan. Kai se sitten pitää pilata... Tosin myöhemmin äiti on yrittänyt hieman korjailla sanomisiaan. Mukamas kiinnostuneena, mutta tiedä häntä...

[tinjami]

Meillä kaikki osapuolet (molempien vanhemmat) onnittelivat ja sanoivat olevansa onnellisia uutisista, mitään erikoisempia tunteenpurkauksia ei tullut...

Eniten kuitenkin murhetta aiheutti/aiheuttaa oma äitini, joka ilmoitti hetken kuluttua ilmoituksesta, että hän ei sit osallistu järjestelyihin millään tavoin eikä halua kuulla mitään suunnitelmista.. Samaten hänellä tuntuu olevan kovasti jotain sulhoani vastaan. Tulevat kyllä toimeen ja kyllä äitini sulhosta tykkääkin, mut jotenkin asenne on tosi negatiivinen. Jatkuvasti tulee kommentteja, et kun "X ei tee mitään" ja "aina X on pois kotoa" ja sellaista tasaista "haukkumista"... Mä en tiedä mikä äidilläni on sulhoa vastaan, kun kuitenkin sanoo pitävänsä häntä hyvänä miehenä. En tiedä onko taustalla sulhon ja isäni samankaltaisuus muutamissa asioissa ja jonkin asteinen katkeruus isääni kohtaan (mun äiti ja isä on siis eronneet). Tiedä häntä...

Olen jo pitkään meinannut kysyä asiasta, mutta en vaan ole viitsinyt. Nyt häihin on n. 2kk aikaa ja itseäkin alkaa pikkuhiljaa hermostuttamaan ja silloin ei ainakaan halua kuulla mitään pahoja sanoja omasta rakkaasta... Pitää kai nostaa kissa pöydälle ennen kuin on liian myöhäistä.

[crissy]

no äiti on vähän sitä jo odottanutkin niin eipä se suurena yllärinä tullu..

tosin niihin on aikaa vielä joten se hössötys ei oo kerinny alkaa vielä.

[Guest Suvimorsian]

Kaikki oli iloisia ja onnellisia meidän puolesta. Ja asia oli kuulemma ollut tiedossa jo pitkään että naimisiin tässä mennään

Muokattu: March 26, 2008, käyttäjä: Suvimorsian

[Guest iiutsi]

Livautin viikonloppuna ruokapöytäkeskustelussa, että aikeissamme on mennä naimisiin ensi kesänä. Vanhempani, jotka olivat meillä vierailulla, eivät reagoineet MITENKÄÄN, keskustelu vain sitten jatkui siinä jostain aivan muusta, aivan kuin he eivät olisi kuulletkaan koko juttua. Siinä sitten hölmistyneenä istuimme avokin kanssa ja minä nieleskelin itkua. Miksei mitään kommenttia?! Vaikka "jaa", olisi riittänyt. Kokemuksia? Kommentteja... :-[

Meillä ei vielä kukaan tiedä, mutta olen varma, että avon vanhemmat tulee suhtautumaan tähän tyyliin. Meidän lähdettyämme he soittelevat koko suvun läpi ja juoruavat, mutta meille eivät sano sen halaistua innostuneisuuden sanaa.

Arvaan tämän reaktion esimerkiksi siitä, että avoni isä ja äiti eivät ole edes osanneet kehua miestä, kun hän sai sen ensimmäisen oikean työpaikan ja kohta hän saa valmistuneen paperit. Omat vanhempani olivat meillä kylässä näihin aikoihin samaan aikaan, kuin avoappivanhemmat, ja kyselivät miehen työpaikasta kaikenlaista. Isäni eri sanoin onnitteli miestä viisi kertaa ja joka ainoalla kerralla miehen isä vaihtoi puheenaihetta jonkin aasinsillan kautta Perhanan mäntti. Olen jo itse aika suorin sanoin vihjannut, että olisko onnittelujen paikka, mutta hän vain nauraa. Miehen isän silmissä se on vielä vaan jokin metallimies, vaikka todellisuudessa piirtää insinöörinä laivoja toimistossa ja tienaa kaksi kertaa sen mitä isänsä.

Pari vuotta takaperin kävimme ulkomaanmatkalla ja palatessamme miehen sukulaiset ja vanhemmat kovin tuijotteli meidän käsiä. "Ette kai te kihloihin menneet?"

Tunteet ei oo mikään hirveän kova sana niille.

Anteeksi tämä purkautuminen...

[Miss Pinkerton]

Molempien vanhemmat olivat iloisia. Äidit tavoilleen uskollisina tirauttivat muutaman ilon kyyneleen. Naimisiinmenosta kertominen meillä tarkoitti kihlauksesta kertomista, vaikka hääpäivää ei olekana vielä lyöty täysin lukkoon. Aika yllättyneitä nuo olivat ja luulen, että oma äitini ei ollut edes uskalanut toivoa häitä, mutta nyt ne joka tapauksessa tulevat!

[Ihc]

Meilläkin suhtautuminen naimisiinmeno-ilmoituksesta oli muiden kirjoittelijoiden tavoin vaihtelevaa. Vaikka häät vasta kesällä 2009, halusimme kertoa vanhemmillemme missä mennään. Tosin tällä hetkellä ollaan vannotettu ettei muille vielä saa kertoa. Halutaan yllättää muut sukulaiset ja kertoa myöhemmin (kihloihin menosta kerroimme kaikille lähettämällä kutsun kihlajaisiin, hieman oli yllättynyttä porukka )

Ensin kerrottiin miehen vanhemmille. Ei sen suurempaa kommentointia, onnittelivat ja juteltiin mitä ollaan suunniteltu. Äitini oli innoissaan ja isäni kommentti: "sepä se on seuraava luonnollinen askel". ELi kukin suhtautui asiaan tyylillään. Kuitenkin iloisia tuntuivat olevan asiasta. Ja onhan se ollut odotettavissa kun kihloissa ollaan oltu jo kaksi vuotta. Tärkeintähän tässä on se, että olemme itse innoissamme (minä ehkä liikaakin ) ja kai ne sukulaiset innostuu sit kun juhlat on lähempänä.

[-AMM-]

Naimisiin menosta ilmoitimme kesällä 2007. Anoppi ja appiukko olivat aivan riemuissaan ja kyselivät missä ja koska. Aika kyllä oli päätetty (tänä kesänä), mutta ei vielä paikkaa.

No menimme sitten kertomaan omalle isälleni tästä iloisesta tapahtumasta... Kommentti oli, että jokainen tekee omalla elämällä mitä haluaa. Asiasta ei sitten keskusteltu siinä vaiheessa enää mitään. Olen tässä talven aikana otannut silloin tällöin asian esille, mutta pisin keskustelu on tullut, että "miksi kirkossa naimisiin, mekin äitis kans mentiin naimisiin maistraatissa."

[~:^:~]

Meillä ei olla vielä kerrottu kenellekään suunitelmistamme. Tai kihloihin mennessä sanoimme, että mennään naimisiin tietenkin, mutta nyt jo sukulaiset on tainneet unohtaa koko asian. Luulen äitini ja mummoni olevan onnesta soikeana. "appi"vanhemmatkin ovat varmaan mielissään, koska "mua ei saa päästää karkuun". Se miks me ei kerrottu viimeks kun piti, niin isäni avovaimo kertoi, kosineensa taas karkauspäivänä ja saaneen hamekankaat jo toistamiseen. Eli jännittää heidän reaktionsa. Toisen, joka toivoisi pääsevänsä kerran elämässään naimisiin. Ja toisen joka on kerran ollut naimisissa, mutta ei aio toista kertaa mennä ja on tullut niin kyyniseksi ettei ymmärrä miksi ihmiset edes menevät naimisiin. Kihlauksestamme he olivat oikein onnellisia... elleivät sitten näytelleet, kun ei halunnu loikata.

[Zallukka]

Menimme kihloihin n kuukausi sitten ja vähän sen jälkeen kerrottiin naimisiinmenoaikeista. Isäni oli mennyt kotiimme aamulla kyläilemään kun minä olin töissä ja mieheni oli pöydän ääressä töksäyttänyt että "se on kuule appi nyt semmonen homma että minä kosin teijän tytärtä". Iskä oli reagoinu tyypilliseen miestyyliin, ei sanonut juuri mitään, mutta kasvoilla paistoi innostus. Sanoi siinä kuulemma että pitääpä mennä herättämään (minun) äiti! Iltapäivällä soitin äidille ja ensimmäiset sanat puhelimen toisessa päässä olivat SAAKO ONNITELLA PÄLÄ PÄLÄ PÄLÄ PÄLÄ SITTEN TE TEETTE LAPSIA AINAKIN TUSINAN jne...äiti siis oli innoissaan hänkin.

Sulhasen vanhemmat eivät lainkaan ymmärtäneet että olemme menneet kihloihin. Sulkki oli kertonut heille kun olivat kylässä. Töistä tullessani he eivät kommentoineet minulle mitenkään ja ajattelin että sulkki ei ole vielä kertonut. Sitten he lähtivät kotiinsa ja ihmettelin reaktiotaan ja sulkki kyllä väitti kertoneensa että on kosinut minua. Seuraavana aamuna anoppi soitti ja pyyteli anteeksi etteivät he olleet tajunneet. "Kyllähän se poika sanoi että on sinua kosinut mutta ei me tajuttu että ootta kihloihin menny" :D Sanoivat että tarvitsevat edunvalvojan joka hoitaisi heidän asioitaan mutta kaiken kaikkiaan lähipiiri on suhtautunut melko myönteisesti uutiseen.

[ninnico]

No syystä että olemme halunneet asiaa "salailla" ei ole tullut paljoa puhuttua vanhempien kanssa. Ja salailuhan alkoi vain ja ainoastaan siitä syystä että vahingossa asian lipsautettuani, oma äitini alkoi itkemään (toivottavasti onnesta ) ja suunnittelemaan häitäni. Ja tuleva anoppi miettimään kirkon varausta (me siis ei kuuluta kirkkoon )

Isän kanssa on tullut asiasta enempi juteltua, ollaan sellaisia jääriä. Ja ainoa häntä häiritsevä asia on sukunimeni muuttuminen. Minä kun olen viimeinen. Olen yrittänyt "lohduttaa" häntä sillä, ettei lapsien teko ole harkintalistalla, eli sama se minkä sukunimen otan. Ja jos taas vahingossa jälkikasvua sattuu tulemaan, voihan sitä aikuisena valita äidin tyttönimen itselleen.

[Marsku]

Minun isäni odotti samantien häitä jo TÄLLE kesälle, kun marraskuussa mentiin kihloihin. Ja minä kun luulin, että isä olisi se, joka vähiten asiasta innostuisi!

Kaikin puolin on ollut hyvä suhtautuminen. Häitä odottavat jokainen...ja saavatkin odottaa. Minä kun olen suunnitellut salaisia, kahdenkeskisiä häitä.

Sulhasen pikkusisko oli jo suurin piirtein niiltä istumilta suunnitellut meidän häät, kun ilmoitettiin kihlauksesta. Joutu vähän toppuuttelemaan...

[enmi]

Meillä ei ole edes vanhemmille kerrottu vielä hääsuunnitelmista mutta voin vain arvailla. Oman äitini osalta tiedän sen verran että hän ei tule edes olemaan yllättynyt sillä viimeksi kun hänen kanssaan puhuin hän sanoi että älkää tehkö kaikkea kivaa samana vuonna eli älkää menkö vielä tänä vuonna naimisiin. Mitä ei kyllä olla tekemässäkään Isästäni tiedän sen verran että hän tulee olemaan erittäin onnellinen. Ehdotti jo kerran kun ajelimme autolla että pysähdytäänkö tossa kirkolla niin voin vihkiä teidät vaikka ei kyllä tosiaan edes kuulu kirkkoon! Mutta uskon hänen olevan onnellinen Lisäksi uskon myös isovanhempieni olevan erittäin onnellisia kun ehtivät vielä päästä lapsenlapsen häihin.

Sulkin vanhemmat sen sijaan on ihan toinen juttu hänen äitinsä on alusta asti inhonnut minua ja ensimmäinen kysymys kun kihloihin menimme että olenko raskaana vai miksi pitää kiirehtiä asioissa. Ja tätäkään ei tietenkään minulta kysynyt vaan sulkilta SÄHKÖPOSTILLA. Joten voin vain olettaa kuinka paljon häntä kiinnostaa tämä asia. Tai siis kiinnostaa varmasti, saada poikansa puhuttua ulos siitä. Hänen äitinsä ei siis edes puhu minulle. Hänen mielestään en ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen, koska vanhempani ovat eronneet ja ovat tavallisia duunareita. Lisäksi he käyttävät alkoholia muutenkin kun lasi viiniä ruuan kanssa ja kaiken kukkuraksi isäni tupakoi. Eli perheeni on täynnä sivistymättömiä moukkia Niinpä odotettavissa iloista palautetta Riemu varmasti repeää myös siitä että haluan että menemme naimisiin minun kotikirkossani eikä siis heidän lähikirkossa.

[Caroliina]

Meillä aikanaan miehen vanhemmat (varsinkin äiti) oli tosi iloisia, mun vanhemmat suhtautui tosi pökkelösti, äiti sanoi, että pitäiskö hänen nyt muka hyppiä riemusta ja isä ei sanonut mitään. Ja mistään pikaisesta avioitumisesta ei ollut kyse, oltiin naimisiin mentäessä oltu yhdessä yhdeksän vuotta.