Vanhempien reaktio hääuutisiin

[Pneepja]

Kerroin puhelimessa äidille kosinnasta. Äiti kysyi "Mitäs vastasit?" ja sanoin että suostuin tietenkin. Äiti hiljeni hetkeksi ennen kun jatkettiin muista aiheista - loppupuhelu meni hieman sekavasti äidin osalta. Tunnin päästä tuli viesti "Anteeksi, minä en tajunnut edes onnitella. Onnea kovasti!" ja parin päivän päästä siskoni kertoi, että äiti oli harmitellut pitkän tovin siskolle tökeröyttään ja miettinyt loukkaannuinko minä... Enkä loukkaantunut, äiti on äiti ja sen reaktiot tietää

LIS: niin ja isä... Äiti oli puhelimesta päästyään kieltänyt isää soittamasta minulle (olimme miehen vanhempien luona käymässä ja ei kuulema saanut häiritä ) Soitin isälle muutaman päivän päästä ja isä alkoi laulamaan heti vastatessaan.

Miehen vanhemmat onnittelivat ja ruokapöytäkeskustelu jatkui.

Muokattu: August 15, 2010, käyttäjä: Pneepja

[¤ Katri ¤]

Meillä kaikki oli aluksi (äitiäni lukuun ottamatta) silleen juujuu, tuli vähän sellanen olo et eiku oikeesti. Kerroimme asiasta kihlautumisen yheydessä. Isäni on niin tykästynyt exääni, että tuntuu ettei hän pidä nykyisestä miehestäni ollenkaa tai väheksyy tätä..

Nyt kun järjestelyt on alkanut rupeaa muut ottamaan asian tosissaan paitsi, että isäni käytös ei ole muuttunut

[ampparilo]

Minun äitini onnitteli, sulhon äiti taas meni niin häpsilleen (on omien sanojensa mukaan odottanut uutista ja muutaman vuoden) että sulhon isä totesi että menipäs kerrankin hiljaiseksi. Sulhon isoisä puolestaan totesi, että olipa jo aikakin. Hyvillä mielin kaikki ovat siis tuntuneet uutisen ottavan vastaan.

Muokattu: August 19, 2010, käyttäjä: ampparilo

[Luna_tic]

Olen erittäin ärsyyntynyt ja surullinen. Menin tänään isäni luo kylään kertomaan meidän naimisiin menosta. Olin väsännyt oikein kauniin runon jolla kerroin asiasta ja pyysin isää saattamaan alttarille. Kun olin lukenut runon ja odotin hymyillen onnitteluita tai jotai niin, tapahtui jotain jota en osannut yhtään odottaa. Isäni alkoi huutaa, että ollaan liian nuoria, miksi kihlattuni ei kysynyt häneltä ensin lupaa kosia ja ettei tässä iässä aleta hankkia vauvoja! Olin tyrmistynyt. Me mistään vauvoista olla puhuttukkaan eikä ole suunnitteilla niitä hankkia ainakaan viiteen vuoteen. Ja ihan hyvä ettei kihlattuni kysynyt lupaa, koska ei olisi selvästikkään sitä saanut. Ja en ymmärrä miksi ottaa tämä "liian nuoria" kortti esille, koska isäni meni itsekkin parikymppisenä naimisiin...

Nyt, kun olen päässyt takaisin kotiin niin saan viestin: Teette sitten kyllä avioehdon.

Pää hajoaa.

Sulhon vanhemmat reagoivat täysin eri tavalla. He olivat iloisia puolestamme, onnittelivat ja odottavat kuulemma innolla lapsenlapsia.

Koittakaa jaksaa kaikki kenellä on hääuutiset otettu vastaan kylmästi !

[Kaisa^]

Kerroin vanhemmille asiasta puhelimitse, kun he olivat parhaillaan lomamatkalla isän siskon luona. Äidille soitin, ja kun asian tipautin hänelle niin oli kyllä selvästi tosi yllättynyt ja iloinen (se oli aina ajatellut, että me ollaan sellainen pariskunta joka ei välitä mennä naimisiin vaan elelee ihan muuten vaan avioliiton kaltaisessa suhteessa hamaan loppuun saakka). Seuraavaksi äiti antoi puhelimen isälle, sanoi että saan ihan itse kertoa uutisen isällekin. Isä kuulosti aika myhäileväiseltä, mielissään taisi olla sekin vaikka sillä ei ole tapana ilmaista mitään voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vitsaili siinä kysymällä että "niin että sen [sulhasen nimi] kanssakos sinä menet naimisiin" Parasta oli kyllä kun isän kanssa puhuessani sieltä taustalta kuului kovaa riemunkiljuntaa, ilmeisesti siellä äiti ja isän sisko ilakoivat Myöhemmin samana iltana äiti sitten hehkutti hääuutista Facebookin statuspäivityksessään.

Muokattu: August 21, 2010, käyttäjä: Kaisa^

[Guest Woodwoman]

Tämä ketju on kyllä aika erinomainen esimerkki siitä, miten ihmeellisiä reaktioita vanhemmilla voi olla lastensa hääuutisiin. Kai sen tavallaan ymmärtää, jos uutinen tulee erittäin nuorelta, mutta jos kyse on aikuisista ihmisistä, parhaimmillaan vuosikausia seurustelleista, niin... huhhuh.

Me laitoimme ulkomailta kosinnan jälkeen tekstiviestit asiasta. Minun äitini vastasi tarkalleen ottaen: "Onneksi olkoon. Täällä on ollut tosi lämmintä." ja sulhaseni äiti "IHANAA IHANAA IHANAA!!! Onnea, rakkaat!" Vähän eri meininki. Sama on jatkunut myöhemminkin, sulhasen vanhemmat olivat tosi onnellisen oloisia asiasta ja ovat kyselleet, mutta eivät tuppautuneet. Minun äitini vaivaantuu kun edes puhun hääsuunnitelmistamme ja varauksista yms. Tulee välillä tosi loukkaantunut olo, mutta onneksi en hirveästi välitä, mitä kukakin ajattelee. Ajatelkoot mitä tykkäävät.

[Himppu]

Tämä ketju on kyllä aika erinomainen esimerkki siitä, miten ihmeellisiä reaktioita vanhemmilla voi olla lastensa hääuutisiin. Kai sen tavallaan ymmärtää, jos uutinen tulee erittäin nuorelta, mutta jos kyse on aikuisista ihmisistä, parhaimmillaan vuosikausia seurustelleista, niin... huhhuh.

Me laitoimme ulkomailta kosinnan jälkeen tekstiviestit asiasta. Minun äitini vastasi tarkalleen ottaen: "Onneksi olkoon. Täällä on ollut tosi lämmintä." ja sulhaseni äiti "IHANAA IHANAA IHANAA!!! Onnea, rakkaat!" Vähän eri meininki. Sama on jatkunut myöhemminkin, sulhasen vanhemmat olivat tosi onnellisen oloisia asiasta ja ovat kyselleet, mutta eivät tuppautuneet. Minun äitini vaivaantuu kun edes puhun hääsuunnitelmistamme ja varauksista yms. Tulee välillä tosi loukkaantunut olo, mutta onneksi en hirveästi välitä, mitä kukakin ajattelee. Ajatelkoot mitä tykkäävät.

Juurikin näin. Vanhemmat reagoivat niin eri tavoin. Ilmoitin itse hääpäivän isälleni muutama päivä sitten. Onnittelujen sijaan hän alkoi stressata sitä, että hänenhän täytyy pitää puhe sitten hääjuhlassa.. Tähän on jo niin tottunut, että eipä tuo reagointi sen kummempia tunteita herättänyt.

Sulhasen vanhemmat puolestaan hyppivät onnesta kattoon. Heti alkoi suunnitelmat puvuista, mökin rempasta ja appiukon laihdutuskuurista..

[Guest]

Me ilmoitettiin kihlauksesta vanhemmille tekstiviestein. Kaikki vastasi sellaisella aika neutraalilla "onnea" -viestillä. Sitten kun nähtiin seuraavan kerran livenä.. No, anoppi veti hirveän palkokasvin nenäänsä siitä, ettei mies halunnut kihlasormusta ollenkaan, mikä oli mielestäni vähän outoa. Muuten vaikutti iloiselta, vaikka reaktio oli mielestäni vähemmän riemastunut kun aikoinaan, kun hän kuuli minuun päässeen yliopistoon opiskelemaan (mikä itsestäni oli paljon pienempi juttu). Kuten jossain toisessa ketjussa jo mainitsin, kukaan ei vaikuttanut tippaakaan kiinnostuneelta tulevista häistä siinä vaiheessa, mutta jälkeen päin sitten paljastui, että eivät vain tajunneet, että kihlat = tulevat häät Sitten kun vihdoin välähti, niin miehen puolelta olivat iloissaan kyllä, jopa tuleva appeni, joka on mieheni tavoin hyvin "juro" vaikutti mieheni mukaan hyvin tyytyväiseltä Oma isäni sitten taasen. No, ei ole kovin kiinnostunut. Tai pettynyt siitä, ettei tule sukuhäät. Ja pettynyt siitä, että ei tule "hienot" häät muutenkaan ("juhlapaikkana" toimii meidän oma koti yms.). En aluksi edes ollut varma, että tuleeko se häihin ollenkaan. Ekan kerran kun kysyin vastaus oli "no, sotkeehan tuo minun hirvenmetsästystäni" (!!!! ) ja aiheenvaihdos. Piti sitten seuraavan kerran kun nähtiin varmistella, että tarkoittihan tuo nyt sitten että hän kuitenkin meinaa vaivautua paikalle.. No, mun isä on omienkin sanojensa mukaan vähän tunnekylmä ihminen.

[TeräksenMorsian]

.

Muokattu: January 27, 2011, käyttäjä: TeräksenMorsian

[_sinna_]

Äh, kyllä mua nyt harmittaa läheisten reaktio häihin Ainoa, joka on innostunut ja ilahtunut on kaasoni. Kerroimme molempien vanhemmille puhelimessa, ja molemmat olivat tyyliin "ahaa, no onneksi olkoon." Molempien äidit ovat kyllä myöhemmin ilmaisseet innostuksensa ja äidin kanssa olen jutellut pitkiä puheluita hääsuunnitteluista. Toinen mikä harmitti, oli kun kerroin hyvälle kaverilleni. Hän katsoi hölmistyneenä ja sanoi "no, onneks olkoon sitten". Siis mikä ihme reaktio sellainen on?! Miksei ihmiset voi olla iloissaan toisten puolesta. Mä olen aina reagoinut ystävien tai sisarusten hääuutisiin paljon voimakkaammin. Mun sisarukset eivät edes onnitelleet kun kerrottiin naimisiinmenosta, kyselivät vaan häiden luonteesta eikä muuta. Mikä ihmisiä vaivaa, ovatko he kateellisia, vai eikö naimisiinmenolla ole kenellekään muulle mitään merkitystä kuin itse morsiusparille?! Tulee sellainen olo, onko tämä nyt ihan turha juttu... samapa tuo vaikka olis jatkanut avoliitossa

[Miipu]

Me ei miun iskälle olla vielä kerrottu..,.varmaan ihan kasvotusten tässä loppuviikon aikana..joko hänen kotonaan tai sitten Lapissa reissun päällä mökissä . Mies kertoi isälleen puhelimessa lauantaina ja sieltä tuli vaan perinteisen kylmähkösti jotain, että "hienoo" tms. Mut mun veli oli ihana kun se oli arvannut tuon jostain ja kysy sitten että "meettekö te naimisiin" ja myöhemmin tuli viesti "menkää naimisiin! Ootte hyvä pari! Mie supporttaan teitä!" . Siskokin oli ihan ilonen. Innostuineimmat ollu ehkä veli ja miun Kaaso ja miehen täti. Jännä nähdä miten isä reagoi...oon 3sta lapsesta ensimmäinen joka menisi naimisiin. Varmasti iloinen on, mutta kun ei oo ihminen joka riemusta kiljuen hyppää kattoon tai muutenkaan kovin suuresti näyttää tunteita ni en osaa yhtään kuvitella reaktiota. Voi se olla, että tippakin tulee hälle linssiin.

[murkeli]

ei ole kerrottu viel ja mahdollisimman pitkään aiotaan salailla, sulhasen puolelta siitä syystä että osa niistä ei osaa kuitenkaan olla hiljaa ja kohta koko kylä tietää ja mun puolelta siitä syystä että tiedän kaikkien sukulaisteni olevan sitä mieltä et pitääkö niihin juhliin niinpaljon rahaa laittaa ja onko sitä nyt kaikki tehtävä noin hienosti, halvemmallaki olis varmaan saanu juhlat jne. onko sitä nyt pakko niin erilaista olla ja kirkkokin on varmaan väärä kun ei ole morsiamen lapsuuden kotikunnan niinkuin perinteisesti...ja sit se suurin murhe että mistä me ne rahat tehdään ja kaikkia mun haaveita se alkaa kumminkin hillitä ja kyseenalaistaa. oma äiti kaikkein pahin.

[Modiana]

Minun äiti tuntui ensin olevan hieman järkyttynyt, kun kerroin uutisesta puhelimessa kesäkuussa. Hän oli kuulemma luullut, että aiomme odottaa vielä pari vuotta. Isäni ei pahemmin puhu eikä pukahda, mutta kai hän on asian suhteen ihan ok, kun en vastalauseitakaan ole kuullut. Mieheni vanhemmat Nigeriassa taas ovat onnessaan poikansa puolesta ja se lämmittää minunkin sydäntäni. Isosiskoni reaktio oli tosi vaisu, kun kerroin hänelle ilouutisen. Vastauksena oli vain "Jaa." Ja sitten, että edetäänpä me nopeaa vauhtia. Hän itse seurusteli miehensä kanssa 5 vuotta ennen kuin menivät naimisiin ja kunpa hän vain ymmärtäisi, ettei kaikkien tarvitse toimia samalla tavalla. Meille riittää hyvin se 2v kun vietämme häitämme ja emme oikeastaan ole olleet yhdessä niinkään kauaa, kun tässä syksyn aikana karautamme vihille jossain vaiheessa.

[Laurell]

Oma äitini osasi jo kihlausuutisia odotellakin - olihan itsekin sitä jo jokin aikaa ehtinyt odotella Innolla reagoi uutiseen, kun vihdoin pääsin toteutuneesta kihlautumisesta kertomaan! Oikeastaan kaikki sukulaiset ja ystävämme ovat ottaneet kihlauutiset positiivisesti vastaan.

Sen sijaan vuosi sitten kun ostimme yhteisen omakotitalon - eivät reaktiot olleet ihan niin positiivisia...

Mutta ilmeisesti tässä olla jo epäilevimmät vakuutettu

[Miss_Jonna]

Meillä vielä jännitetään reaktioita, koska paljastamme hääpäivämme 10.10.10 koska tuolloin menemme virallisesti kihloihin. Saattaa se olla hankala paikka, tietäen isäni joka ei tunteitaan näytä. Tosin yllätyin ylppäreissä, kun isäni valmistumiseni takia tirautti pari kyynneltä. Ehkä näin käy tälläkin kertaa, siis yllätyn positiivisesti.

[sansu86]

meillä minun äiti otti asian ihan hyvin. Ja sitä yllätyin. miehen äiti oli vain et mihin meillä on kiire kun raha tilannekkaan ei ole paras mahdollinen. siksi häistä pidämme ainakin hänelle matalaa profiilia. häät on ens kesänä tykkäs hän tai ei. sitten minun isäni mielestä lapset ja avioliitto on ihan turhia( minun vanhempani eronneet ennen kuin synnyin) ja miehen isälle ei ole viel kerrottu. johtuen et mikä reaktio siellä on.

[piikuli]

Me ei oltu seurusteltu kuin muutama kuukausi, kun päätimme menä kihloihin. Olemme aikuisia eikä kumpikaan meistä ole ollut aikaisemmin kihloissa, kummallakin kylläkin taustalla pitkät seurustelusuhteet. Olin pitkään sitä mieltä, että en ikinä mene naimisiin...mutta kun oikea tyyppi tuli vastaan, niin kummasti mieli muuttui tosiaan, kihlauduimme muutaman kuukauden jälkeen ja kummankin vanhemmat ottivat ilolla ja kyynelsilmin asian vastaan häät ovat ensi kesänä ja tuolloin olemme olleet kihloissa noin 4-vuotta. Häitä odotetaan kovasti paitsi meidän puoleltamme myös kummankin vanhemmat ovat asiasta kovin tohkeissaan

[iialiia]

Molempien puolelta ilon ja onnen sekaista hykertelyä/myhäilyä.

Eli oikein iloisia olivat.

[Miiuska123]

Omalle äidilleni sanoin asian puhelimessa ja hänen kommenttinsa oli "no sitten te menette naimisiin" odotin vähän iloisempaa vastaanottoa asialle, mutta hän heräsi puheluuni niin oli sen takia kai vähän harvasanainen.. tiedän, että on iloinen meidän puolesta ja on kovasti ollut asialla suunnitteluissa ym miehen vanhemmille sanottiin naamatusten, kun oltiin käymässä, niin eipä sieltä onnitteluja tullut.. ensimmäisenä kysyttiin, että milläs ne maksetaan ja paljonko tulee vieraita. no, sehän tietenkin on tärkein asia sanoa, kun toiset kertoo menevänsä naimisiin

Muokattu: October 20, 2010, käyttäjä: millamilla

[Guest Werna]

Omat vanhempani ottivat tiedon vastaan puhelimessa asiallisesti, lämpimän sydämellisesti, aidosti onnellisina. Tietävät, että olemme sielunkumppanit ja sovimme toisillemme niin luonteidemme kuin elämänarvojemmekin osalta.

Sulhasen vanhemmat ottivat tiedon vastaan kielteisesti ja aika haluttomina puhumaan asiasta. Eivät siksi, että en olisi mieluinen miniä vaan siksi, että avioliitto tulee heidän käsityksensä mukaan liian pian ja väärään elämäntilanteeseen. Ovat eri kulttuurista, ja heidän kulttuurissaan kaikkien ulkoisten puitteiden on oltava kunnossa ennen avioitumista. Häät ovat heille ennemminkin rahojen kuin ihmisten liitto, tai siltä ainakin kuulosti. Koettivat löytää asian kaikki negatiiviset puolet, koska luulevat, ettemme ole harkinneet asiaa tarpeeksi. On totta, ettemme ole seurustelleet pitkään, mutta mistään hullusta päähänpistosta ei ole kyse. Olemme kolmekymppisiä. Tässä lyhyehkössä ajassa, jonka olemme tunteneet, tilanteemme (kahdessa maassa asuminen) on pakottanut meidät tekemään päätöksiä yhteisestä elämästämme jo varhaisessa vaiheessa (vaikka ei se ole epämieluisaa kummallekaan, päinvastoin!). Olemme siis ehtineet jo käydä läpi sellaisia keskusteluja, jotka muuten varmaan käytäisiin vasta seurustelun myöhemmässä vaiheessa. Mikään perustelu ei auta sulhasen vanhemmille. Asiaa on enää vaikea ottaa puheeksi.

Omat vanhempani ovat tukenamme ja sanoivat, miten ihanaa on, että olemme päättäneet ottaa tämän ratkaisevan askeleen. Tekisi mieli halata heitä nyt, kun kirjoitan täältä vieraalta maalta

[Brunetti]

Kummankaan vanhemmat eivät ole jaksaneet innostua uutisesta, koska heidän mielestään häihimme on vielä niin pitkä aika, että niitä on turha vielä pohtia (kesä 2012). Kihlauksesta he olivat kuitenkin ilahtuneita.

[nedia]

"Iiihanaaaaa!!! Johan sitä on odotettukin!!"

[Krissuli]

Meillä kummankin vanhemmat onnittelivat lämpimästi kihlauksesta, mutta häistä ei sitten kauheasti ole kyselty.

Ilmoitettiin hääajankohta (05/2012) kihlausuutisen yhteydessä, tiedä sitten pitävätkö sitä vielä kovin kaukaisena asiana

Oikeastaan ainoat häihin liittyvät keskustelut on olleet, kun sulhasen isä esitteli meille Kuulan häämarssia, jolloin sulhasen äiti kommentoi, että parempi sitten olla yhtään tuputtamatta meille mitään ideioita, että saadaan ihan itse suunnitella. Meillä taas isä kuulosti hieman hämmästyneeltä, kun oli mummoltani kuullut, että olimme jo vihkikirkon päättäneet.

Ainoa hassumpi kommentti oli toiselta mummoltani: soitin kertoakseni kihlauksesta, jolloin mummo meni ensin täysin hiljaiseksi, ja kommentoi sitten että "niin te olette nyt sitten ihan oikeasti pari" (tms). Hassuinta tästä tekee se, että vielä paria kuukautta aiemmin mummo oli vihjaillut, että koskakohan hän pääsee meidän häitä oikein tanssahtelemaan. Odotin siis hieman innostuneempaa reaktiota

[ånne]

Pessimistisesti odotan sitä päivää, kun aletaan hääuutisia vanhemmille kertomaan. Oma isäni tuskin "jaa"ta kummempaa sanoo, äitini odotettavasta reaktiosta kertoo jotain se, että kun menimme kolme vuotta sitten kihloihin, hänen ensi sanansa olivat "olisitte voineet vähän aiemmin kertoa tästä". Errr... kun justiinsa tänään vasta mentiin kihloihin, mites sitä aiemmin olisi voinut kertoa? Muutenkin tuntuu omista porukoista, etteivät he oikein ymmärrä, että tämä on minun elämäni ja elän sitä minun tavallani ja menen naimisiin ihan just niinkuin haluan, missä haluan ja miten haluan (ja kysyn ehkä välillä vähän poikaystäväni mielipidettäkin...). Siksikään ei tuo kertominen innosta, kun joskus vuoden alussa kerroin äidilleni ihan kepeästi vihjaillen löytäneeni sattumalta jo unelmieni hääpaikan asuinpaikkakuntamme läheltä, ja äidin vastaus oli "Ai, pitääkö meidän muka sinne asti lähteä teidän häiden takia?" ... Että kiitti ihan hitosti, äippä.

Ihanan positiivista, eikö?

No, poikaystävän vanhemmilta odotan isältä samaa reaktiota kuin omaltanikin, mutta anoppi... Kaksi vaihtoehtoa: joko hän on ihan tekointopiukeana asiasta, tai tokaisee sen saman "jaa"n kuin isukitkin ja lyö päälle vielä jotain ihanan positiivista, kuten "no onko tuo nyt järkevää, onko teillä muka rahaa, tuskin se kestää" tms. Pahin vaihe seuraa vasta sen jälkeen: poikaystäväni molemmat kaksi isoveljeä ovat jo menneet naimisiin. Luultavasti saan siis vinkkejä kysyä poikaystäväni veljien vaimoilta neuvoja hääjärjestelyihin (ja kumpienkaan häät eivät vastanneet omaa käsitystäni unelmahäistäni, mutta kerropa se anopille), ja saan luultavasti kuunnella loputonta kuittailua siitä, kuinka "emme pääse" naimisiin kirkossa, vaikka olemme molemmat sieltä eronneet jo heti täysi-ikäisiksi tultuamme, emmekä millään muotoa ole koskaan olleet uskonnollisia kumpikaan.

Pitäisiköhän sitä vain olla kutsumatta kumpienkaan vanhempia koko häihin? Nojaa, ehkä kerron sitten ensi vuoden puolella, millaisia reaktiot todellisuudessa olivat...

[Tuomo]

Vanhemmille meni kutsu koiralenkin yhteydessä eikä vanhempani olleet tällöin vielä morsiantani nähnytkään eikä edes jutelleet puhelimisessa oikeastaan. Eli yllätys oli kova mutta todella onnellisia linjan toisessaKIN päässä oltiin.