Lapset ennen avioliittoa

[Minttu06]

^Jokaisella saa varmaankin olla oma merkityksensä kihlauksesta? Meille se oli lupaus avioliitosta, mutta tiedän yhden parin (olleet yhdessä jo kolmekymmentä vuotta) jotka ovat kihloissa mutta eivät mene naimisiin, heille kihlaus oli merkki sitoutumisesta.

[goldfish]

Joo-o. niin ajattelin minäkin vielä parikymppisenä että "KUN minä olen 25-vuotias, mä OLEN iso iskelmätähti, minä OLEN naimisissa tumman 190-senttisen miehen kanssa, meillä ON iso valkotiilinen talo ja 2 lasta". Mielenkiintoiseksi elämän tekee se että kaikki ei mene niinkuin vaaleanpunaisissa unelmissa kuvittelee - lasten isänkin löysin vasta kun olin jo täyttänyt sen 25 vuotta joten se siitä. Samanlainen harhakuvitelma on se että lapset TEHDÄÄN silloin kun ollaan naimisissa ja saatu hyvä palkkainen työ ja asutaan 300 neliön omakotitalossa.

Olimme "vasta" olleet kihlossa 3 vuotta kun esikoinen ilmoitti tulostaan vuoden yritysten ja yhden keskenmenon jälkeen, ja naimisiinmeno oli ehkä mahdollisesti edessä jossain hamassa tulevaisuudessa jos silloinkaan. Raskausaika ja jumalattoman karikkoinen vauva-arki on niin helvetillisen kova koulu parisuhteelle, että nykyään suosittelen kaikille lapsenTEKOA ennnen häiden järjestelyä - nimittäin jos siitä humpasta selviää vielä täyspäisenä ja parisuhde pysyy kasassa niin varmasti selviää mistä tahansa. Millään muulla tavalla ei voi itseään sitoa toiseen ihmiseen niin pysyvästi ja ikuisesti kuin yhteisellä lapsella, avioliittokin on kuitenkin "vain" lupaus ja paperi jotka voidaan rikkoa ja purkaa. Lapsi (tai lapset) on ja pysyy, lasten vuoksi kannattaa ja pitää yrittää ja lapsi on aina yhtä paljon äidin kuin isän josta syystä mahdollisen eronkin jälkeen joutuu olemaan tekemissä - mitä taas lapsettoman parin ei tarvitse halutessaan tehdä.

Ja miksi sitten menimme naimisiin kun avoliittomme ja kihlaus ja lapset meidät jo niin lujasti sitovat yhteen? Koska minä halusin "prinsessapäiväni", halusimme todistaa rakkautemme sukulaisten ja ystävien edessä ja juhlia sitä heidän kanssaan, halusin kävellä alttarille isän käsipuolessa, ja ennen kaikkea halusin koko perheelle yhteisen sukunimen. Ja meidäthän vihittiin vasta kun molemmat lapset olivat syntyneet, sillä tuona elämäni suurimpana juhlapäivänä en missään nimessä halunnut olla maha pystyssä.

ELi siis, jokaisella lienee oikeus tehdä niinkuin parhaaksi (ja lasten parhaaksi) näkee, mutta täytyy muistaa myös se että todellisessa elämässä kaikki ei aina mene niinkuin toivoo, kuvittelee ja haluaa.

IHAN pakko kommentoida Eikä tarvi loukkaantua, tänks:) Koska en tarkoita tätä nyt kenellekään henkilökohtaisesti.

MUN MIELESTÄ lapset ei saa olla mikään parisuhteen kestävyyden mittari. Nimenomaa siksi haluan lapsia vasta avioliitossa (siis jos niitä meille annetaan), että saisin ne sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa olen Jumalan kasvojen edessä lupautunut elämään myötä- ja vastamäessä elämän loppuun saakka. Tiedän, että tämä hengellinen näkemykseni hiertää monia ihmisiä ja mua varmaan moititaan tiukkapipoksi, musta-valkoisen maailman omaavaksi ja ties miksi, mutta se on minun näkemykseni asiasta.

Sanoit, että avioliitto on "vain" lupaus ja paperi, joka voidaan rikkoa ja purkaa. Voidaan järjestää isot bileet, leikkiä prinsessaa ja that's it. Juuri tämä kuvastaa loistavasti nykyajan ihmisten käsitystä avioliitosta -sitä ei arvosteta enää lainkaan samalla tavalla kuin ennen. Meille se merkitsee aika paljon enemmän...

Tietenkään todellisessa elämässä kaikki ei mene niin kuin suunnittelee -ehkäpä sitten ei kannata suunnitellakaan enää tulevaisuuttakaan Jos suunnittelee yrittävänsä lapsia vasta avioliitossa, ei se mun mielestä kuitenkaan ylitsepääsemättömän utopistiselta ajatukselta kuullosta, ja se voi jopa toteutuakin joskus. Mä en haaveile 300 neliön omakotitalosta, hienosta autosta ja suuresta rahamäärästä, vaan ihan tavallisesta elämästä avioliitossa rakastamani miehen ja ehkä lasten kanssa, jos niitä meille siis suodaan. Lapset eivät kuitenkaan koskaan ole itsestäänselvyys

[Nessuno]

MUN MIELESTÄ lapset ei saa olla mikään parisuhteen kestävyyden mittari. Nimenomaa siksi haluan lapsia vasta avioliitossa

Eihän lapsi sitä saisi olla, mulla kyllä se sitä arjessa on, haluttiin sitä tai ei. Tuskin edes uskonnollin elämäntapa / ajattelu poistaa niitä normaaleja parisuhteessa olevia karikkoja. Ja siihen kun lisätään lapsen kanssa vastaantulevat koukerot, niin kyllä siinä mitataan yhtä jo toista toimivuutta.

Ja kyllä se niin on, että niin kauan kuin niitä lapsia ei ole ja ei olla eletty sitä lapsellisen perheen arkea ongelmineen, on turha "puhua" kuinka te hoidatte parisuhteenne vaikka lapsi tekis mitä.

Kun molemmat vanhemmat ovat väsyneet ja lapsella on vaikka koliikki. Kyllä se kärsivällisyys käytettään siihen lapseen eikä puolisoon, koska johonkin sitä omaa pahaa oloa on pakko purkeaa. Sillä ihmisiä me ollaan kaikki. Ja kuten sanottiin aikaisemmin, jos parisuhde kestää sen arjen, on hyvä syy mennä jo naimisiinkin.

Mutta EDELLEENKIN kukin hankkikoon lapsia omalla aikataulullaan.

[lilyy]

Hei!

Minakin ajattelin kantaa korteni kekoon tassa ketjussa. Olemme menossa naimisiin kihlattuni kanssa nyt tulevana kesana ja esikoisemme on talla hetkella 7 kuukautinen. Tiesimme menevamme naimisiin jo, ennenkuin vauva ilmoitti tulostaan. Jopa paiva oli valmiiksi sovittu. Naimisiinmeno sinallaan ei maksa, mutta haluamamme suuret haat ystaville ja sukulaisille maksavat. Taman vuoksi sovimme haapaivan parin vuoden paahan, jotta olisi aikaa saastaa rahaa haitamme varten. Lapsi oli tervetullut jo aiemmin (vaikka lapsi toki tuo mukanaan omat menonsa, ei se ole haiden luokkaa kumminkaan, kertarysayksena ). Ajattelimme ryhtya lasta yrittamaan ja meilla, onneksemme, tarppasikin heti. Siten olimme kuitenkin miettineet, etta, jos lasta ei kuulu, lopetamme yrittamisen joksikin aikaa ennen haita, koska en halua olla haissani raskaana (onneksi nain, koska oksensin 8 kk raskaana ollessani), ja haluan myos palautua synnytyksesta ennen haita. Nyt, mennessamme naimisiin poikamme on hiukan yli vuoden, mina taas "entisissa" mitoissani ja kaikki on valmista suurta paivaa varten.

Poikamme on ensimmainen lapsenlapsi molempien suvuille ja erittain rakastettu, pussailtu ja halittu joka suunnasta, ihana, aurinkoinen ilopilleri! Tama ei tule suuntaan tai toiseen muuttumaan avioliittomme myota.

Miksi me halusimme solmia avioliiton? Niin, itselleni tarkeaa on suhteemme "virallistaminen", rakkautemme "sinetointi" etc. Myoskin avioliiton juridinen puoli on tarkea osa haluani sitoutua avioliittoon. Avioliittohan on oikeustoimi, joka tuo mukanaan erinaisia oikeusvaikutuksia, jotka helpottavat elamaa kaytannossa (ei tarvitse tehda keskinaisia testamentteja etc. puolison kuoleman varalta).

Avioliitolla on siis se henkinen puoli, seka juridinen puolensa. Toisille toinen puoli on tarkeampi, toisille toinen. Ymmarran toki hyvin myos esim. uskovan ihmisen kannan, etta lapset saadaan vasta avioliitossa etc. Jos nain on aina ajatellut ja uskonut, niin miksei lasten saamista voisi odottaa avioliittoon asti. Taasen, jos ei ole niin uskovainen/aina ajatellut, etta lapset vasta avioliitossa, voi lapsen/lapset aivan hyvin tehda ennen avioliittoakin, tai kokonaan naimisiin menematta. Nykyaan onneksi molemmat vaihtoehdot ovat yhteiskunnassa hyvaksyttyja. Mielestani se on tarkeata, etta jokainen tekee asiat, niinkuin itse haluaa, niinkuin itsesta oikealta tuntuu, oli se sitten tavalla tai toisella.

Onnettomia lapsia voi tulla avioliitosta, kuin myos avoliitostakin. Ei se ole "muodollisuuksista" kiinni, vaan ihmisista, jotka perheyksikon muodostavat. Minun vanhempani ovat olleet avOliitossa jo yli 30 vuotta, ovat edelleen onnellisia, sitoutuneita toisiinsa, eika heilla ole aikomustakaan erota. Poikaystavani vanhemmat taasen olivat naimisissa, mutta ovat eronneet. Eroaminen ei siten riipu siita, onko avioliitto solmittu vai ei.

Itse tahdon solmio avioliiton, mutta vanhempani eivat ikina ole tata tahtoneet. Arkielamamme ei kuitenkaan eronnut mitenkaan niiden perhe-elamasta, joiden vanhemmat olivat naimisissa. Minulle itselleni ei ole valia ovatko toiset ihmiset avoliitossa vai avioliitossa, jokainen tekee niinkuin itselleen parhaaksi nakee.

Jokaisella on taallakin palstalla omat nakemyksensa, mutta (toivottavasti) omien nakemystensa ohella kuitenkin ihmiset taallakin hyvaksyvat ja ymmartavat myos sen, etta omat nakemykset voivat erota jonkun toisen nakemyksista ja sen, etta jokainen taaplaa tyylillaan, eika kukaan ota asiakseen paheksua toisten nakemysta ja saarnata toiselle, kuinka taman pitaisi ajatella ja tehda asiat omassa elamassaan. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, ja ollaan kaikki vain onnellisia, etta saamme jokainen tehda, niinkuin itse parhaaksi naemme, olemme vapaita toimimaan haluamallamme tavalla, ja valitsemaan itse aviopuolisomme, toisinkuin tietyissa paikoissa maailmassa, tai aikaisemmin.

Onneksemme asiat ovat muuttuneet vuosien myota, vai mita? Seuraavassa Kaari Utrion katsauksesta eurooppalaisten perheiden historiaan:

"Miten avioliitot ovat muuttuneet?

Esiteollisessa yhteiskunnassa avioliiton keskimääräinen pituus oli 13-20 vuotta. Nykyään se on avioeroista huolimatta ihmisten eliniän pitenemisen takia lähes 30 vuotta. Koko maan väestöstä aikaisemmin oli naimisissa nykyistä pienempi osa. Tämä johtui paitsi lasten ja nuorten suuresta väestöosuudesta, katolisissa maissa myös selibaatin arvostuksesta. 10 % ihmisistä ei mennyt koskaan naimisiin. Protestanttisissa maissa avioitumista jarrutti naimisiinmenon kalleus ja se, ettei maaomaisuutta jaettu. Ihmisillä oli suuri pelko siitä, ettei avioiduttuaan pystykään elättämään perhettään.

Aiemmin leskeytyminen oli lyhyestä eliniästä johtuen yleistä. Naiselle uudelleenavioitumista ei hevin suotu. Miehet sen sijaan olivat tähän käytännössä pakotettuja. Naisille sallittiin lähes kaikkien talon töiden teko, mutta miehelle esim. leipominen oli vallitsevien uskomusten takia täysin mahdotonta. Hengissä pysyäkseen perheen oli saatava uusi äiti.

Avioliitot olivat lähes aina järjestettyjä. Naimakaupoissa oleellista oli taloudellinen järkevyys. Myös suvun ammattilinjan suotiin jatkuvan; papin tytär naitettiin papin pojalle. Aviopuolisoiden toivottiin voivan kunnioittaa toisiaan. Rakkauden katsottiin nousevan molemminpuolisesta luottamuksesta ja ystävyydestä vähitellen avioliiton aikana. Intohimoa pidettiin sairautena - siihen annettiin hoitoja kylpylöissä.

Vasta 1700-luvulta lähtien rakkauden ja intohimon katsottiin voivan liittyä toisiinsa. Järjestetyt avioliitot loppuivat vähitellen ja ihmiset valitsivat itse aviopuolisonsa. Tämän Utrio katsoo olevan suurin muutos ihmisten elämässä aiempaan verrattuna. Avioliiton solmimisen taustan muuttumisen myötä tuli yhteiskunnallisesti hyväksytyksi erota. Kun avioliitto perustuu rakastumiseen ja vasta sen jälkeen avioitumiseen, on loogista hyväksyä myös avioero silloin, kun rakkaus loppuu.

Utrion mielestä 50 viime vuoden aikana intohimoinen rakkaus on nostettu elämän tärkeimmäksi asiaksi. Vaikka nykyään puhutaan paljon sinkuista ja sinkkuudesta, milloinkaan ei länsimainen yhteiskunta ole ollut niin parinhakuinen kuin nykyään. Viihde ja mainonta ovat tästä kaikkialla läsnäolevia esimerkkejä.

Historia opettaa Utrion mukaan sen, että perhemalleja koskevat muutokset etenevät omalla painollaan. Yhteiskunnan ohjailumahdollisuudet ovat olemattomat. Tässäkin suhteessa jokainen aika luo itselleen parhaat mallit."

Muokattu: January 13, 2008, käyttäjä: lilyy

[lilyy]

Ja tuosta piti viela sanomani, etta se on kylla totta, etta vauva-arki kylla tuo mukanaan omat kommelluksensa ja pienen vauvan vanhemmille tulee karikkoja vastaan ja vaikeuksia, ja tuo kaikenkattava vasymys siihen viela lisattyna, vauva-arki kylla koettelee suhdetta (tavalla, jota ei voi mitenkaan kunnolla kuvitella, ennenkuin sen on itse oikeasti kokenut), mutta tosi on, etta siita pahimmasta selvittyaan suhde on vahvempi, kuin koskaan! Itse olen jarjestelly tassa samalla haita (olen varmaan hullu, hi hii ) ja hampaita on valilla kiristelty, mutta nyt jo helpottaa

[.o.O.o.]

Jep jep, kohta päästäänkin jo kunnolla siihen, että vain vanhemmat (äidit/isät) tietävät, mitä arki ja avioliitto tai elämä ylipäätään ovat... "sitten kun sulla on lapsia, sä ymmärrät..."

[Leleth]

Jep jep, kohta päästäänkin jo kunnolla siihen, että vain vanhemmat (äidit/isät) tietävät, mitä arki ja avioliitto tai elämä ylipäätään ovat... "sitten kun sulla on lapsia, sä ymmärrät..."

Ja jo nyt tuota saattaa rivien välistä lukea ja se jos mikä on loukkaavaa. Pitäisi muistaa, että arki voi koetella niin monella muullakin tavalla ja kaikki niitä lapsia eivät koskaan perheeseensä saa/halua.

[Guest Anna-Elina]

Monet ovat sanoneet tässä(kin) ketjussa, että naimisiinmeno ennen lapsia ei tullut/tule kyseeseen, koska haluttiin panostaa häihin oikein kunnolla ja piti säästää rahaa tai se muuten oli jotenkin "saavuttamattomissa" tai sillä hetkellä vaikea järjestää. Tuntuu siltä, että tällöin tulee joillekin helposti sellainen kuva, että ne, jotka sanovat haluavansa lapsia vasta avioliitossa, ovat melkoisia taivaanrannanmaalareita ja sinisilmäisesti uskovat, että lasten saaminen onnistuu ihan niin pitkään kuin vain haluaa.

Avioliitto ja ne prinsessahäät (hyi, kammoan koko sanaa) ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Eikä se avioliitto ole kaikille niin kaukainen asia. Varsinkin jos häät ovat jo tuloillaan, voi lasta alkaa yrittää jo melko piankin, jolloin saatetaan puhua vain kuukausista tai maksimissaan vuodesta tai parista. Ja kuten joku on jo osuvasti todennutkin, ei se avioliitto kenenkään hedelmällisyyttä heikennä. Joten miksi ihmeessä lasten haluaminen mieluiten vasta naimisissa ollessa vaikuttaa joillekin samalta kuin haluaisi kuun taivaalta? Tuskin läheskään kaikkien kohdalla on kyse epärealistisista odotuksista elämän suhteen, jotka menisivät samaan sarjaan kuin avioliitto filmitähden kanssa ja kartano Etelä-Ranskassa. Ei se avioliitto nyt niin mystinen ja kaukainen asia ole, vaikka toki harkintaa ja tahtoa vaatiikin.

[Nessuno]

Jep jep, kohta päästäänkin jo kunnolla siihen, että vain vanhemmat (äidit/isät) tietävät, mitä arki ja avioliitto tai elämä ylipäätään ovat... "sitten kun sulla on lapsia, sä ymmärrät..."

Ei tässä kukaan väitä, etteikö lapsettomat tiedä mitä ongelmat ovat, niitä kun on niin monenlaisia. Tosiasia kuitenkin on, että parisuhteessa on eri asia olla ilman lapsia kuin lasten kanssa.

En mäkään väitä tietäväni miltä tuntuu kun on syöpä, kun sitä ei mulla ole ollut ja toivottavasti ei tulekkaan. Pointti kuitenkin on se, että vain tietyn asian kokenut ihminen tietää mitä se on muut vain voivat kuvitella. Oli sitten kyse lapsellisen arjesta tai mistä tahansa muusta asiasta.

[lilyy]

Joo, ei varmastikaan kukaan vaita, etta vain vanhemmat tietavat, mita arki, avioliitto tai ylipaataan elama ovat. Ja tosi on, etta arki voi koetella lukuisilla muillakin tavoilla, kuin lapsilla (eivat ne lapset tosin mikaan pelkka "koettelemus" tietenkaan ole, vaan myos suloisia pikkupalleroita ovat ) esim. vakava sairaus, alkoholismi, rahavaikeudet, masennus etc. voivat koetella.

Tassa nyt lapselliset varmasti tarkoittaa, niinkuin Mindy tossa sanoi, etta vain, jos jonkun asian on kokenut, tietaa kunnolla millaista se on, toisinsanoen lapsiperheen arjen omine kiemuroineen ymmartaa taysin vasta, kun on lapsia. Ihan samallalailla, kuin vain masentunut todella tietaa millaista masennuksen kanssa on kamppailla. En edes vaita, etta ennen vauvaa olisin taysin vauvaelamaa osannut kuvitella (iloineen ja suruineen), mutta tiesin silti arjesta ja elamasta etc., tuskin kukaan rupeaa taalla sanomaan, ettei mitaan mistaan tieda, ennenkuin on lapsia.

Mun mielesta ainakin lapsia vasta avioliitossa voi hyvinkin toteutua, eika ole mikaan tavoittamaton juttu. Mutta toisaalta ymmarran myos miksi toiset haluavat lapsia jo ennen avioliittoa. Ma myos ajattelin aina, etta ensin naimisiin, mutta sitten suunnitelmat muuttuikin, kun ikaa tuli. Mutta hei, life is what happens when you're busy making other plans

Mun pointti, molempi parempi. Kaveripiirissa on niita, jotka haluaa ehdottomasti naimisiin ennen lapsia, toiset ensin lapsia, toiset ei ikina naimisiin. Silti pidan kaikkia ihan yhta paljon ystavinani, sen enempaa toisten valintoja paheksumatta. Turhaan menisi hukkaan energiaa, jos tuhlaisin sita negatiiviseen muiden paheksumiseen. Minua itseani ei kiinnosta onko kaverit naimisissa vai ikuisia sinkkuja. Mieluummin yritan keskittya kivoihin asioihin ja paaasia minulle on, etta jokainen olisi onnellinen valinnoissaan.

[Minimölli]

Pääsinpä minäkin vihdoin rekisteröitymään, kun piti päästä osallistumaan tähän keskusteluun, vaikka ajattelin jo, etten enää viitsi rekisteröityä kun häätkin on jo kohta juhlittu

Alkuperäiseen aiheeseen: meille tulee avioliitto ensimmäisenä siitä yksinkertaisesta syystä, että naimisiin meneminen on meille tällä hetkellä ajankohtaista ja lastenhankinta ei millään muotoa. Tämä näkökulma on koko (!) viestiketjun luettuani tullut mielestäni ihan liian vähän esille.

En ole itse lainkaan varma haluanko edes lapsia - vauvakuume välillä heräilee kun on ne vauvat niin söpöjä, mutta minulle oma elämäni ja vapauteni ja vasta opiskelujen jälkeen aluilla oleva urani on tällä hetkellä niin tärkeää, etten halua niistä vielä luopua tai tunne muutenkaan olevani valmis ottamaan sellaista vastuuta (olen 24). Haluan nukkua pitkään ja herätä milloin huvittaa, sekä istua vaikka sohvalla koko lauantain katsomassa Tarantinon tuotannon läpi, jos siltä tuntuu. Asiaa helpottaa se, että mieheni ei missään tapauksessa halua tällä hetkellä lapsia, eikä ole varma haluaako myöskään tulevaisuudessa. On kuitenkin luvannut lapsentekopuuhiin ryhtyä, mikäli minä niitä jossain vaiheessa oikeasti haluan

Olemme opiskelleet molemmat pitkään ja vasta aloittelemassa työelämää ja haluamme nauttia keskenämme ilman raskasta lapsiperheen arkea parantuneesta varallisuusasemastamme matkustelemalla, harrastamalla niitä asioita joihin ei opiskelijana ollut varaa jne. Jos se on jonkun mielestä pinnallista, niin sorry vaan, ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen ihan mielelläni kevytmielinen ja pinnallinen, kun minulla on siihen vielä varaa

Rakastamme toisiamme ja olemme toisiimme sitoutuneita (olemme olleet yhdessä reilut 8 vuotta, joista reilut 4 asuneet yhdessä ja meillä on yhteinen asuntolaina) ja haluamme näillä näkymin viettää loppuelämämme yhdessä, joten menemme naimisiin. Haluamme myös vahvistaa toistemme juridista asemaa mikäli toiselle sattuisi jotain, vaikka testamentti meillä onkin jo. Menemme siis ensin naimisiin ja lasten aika sitten ehkä joskus koittaa, jos on koittaakseen. Ja ei, en pidä mitenkään itsestäänselvänä, että jos joskus sitten päätän haluta lapsia, saisimme niitä tuosta vain silmänräpäyksessä.

Kuten täällä on aiemmin todettukin, lasten oikeusaseman kannalta on pitkälti merkityksetöntä (ellei ajatella välillisesti toisen vanhemman oikeusaseman kautta) ovatko vanhemmat naimisissa vai ei. Puolisoiden itsensä kannalta sen sijaan avoliitolla ja avioliitolla on merkittävä ero juridisesti.

[lilyy]

Perintoveroista muuten, kun joku tuolla kirjoitteli, niin perintoveroluokka on sama aviopuolisoilla, kuin MYOS avopuolisoilla, joilla on yhteinen lapsi. Nain ollen perintoverotuksessa ei avopuoliso joudu maksamaan yhtaan enempaa veroa, kuin aviopuolisokaan.

Lainsaadantoa asiasta:

Perinto- ja lahjaverolaki 11 § 3 mom.

Jos perinnönjättäjään ja hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa eläneeseen henkilöön sovelletaan kuolinvuodelta toimitettavassa tuloverotuksessa tuloverolain (1535/92) 7 §:n 3 momentin puolisoita koskevia säännöksiä, luetaan perinnönjättäjän kanssa elänyt henkilö I veroluokkaan. (8.12.1995/1392)

Tuloverolaki 7 §:n 3 mom.

Tämän lain puolisoita koskevia säännöksiä sovelletaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa verovuonna yhteisessä taloudessa avioliittoa solmimatta jatkuvasti eläneisiin henkilöihin, jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi.

Hiukan asian vieresta, mutta ajattelin kirjoittaa silta varalta, jos joku miettii sita perintoverotusta avioliiton tai avoliiton kannalta.

Muokattu: January 13, 2008, käyttäjä: lilyy

[Guest Vieras_Jonse_*]

Toki niitä karikoita on muissakin kuin lapsiperheissä mutta käsittääkseni edellä puhuttiin nimenomaan lapsien tuomasta haasteesta ja tää koko ketjuhan on aiheesta lapset ennen avioliittoa... Joten en nyt ihan tajunnut että miks tänne tuli noi edeltävät vastaukset lapsettomilta vastaajilta.

No, meillä on siis 1v 5kk tyttö jolla oli ensin koliikkia 4 kk, ollut jatkuvasti uniongelmia, yösyöttöjä 1v 4kk ikään, vatsakipuja 1v 2kk ikään asti... meidän suhde ainakin heitti volttia nimenomaan tuon lapsen tulemisen myötä ja voin rehellisesti sanoa että EI, SITÄ EI VOI ETUKÄTEEN TIETÄÄ. Sitä ei voi myöskään aivan tarkalleen tietää sellaisten lasten äidit joilla ei ole vastaavia ongelmia ja lapset nukkuvat yöt läpeensä (se on huomattu...) Miksiköhän on tehty jo tutkimuksia ja toimenpiteitä sen eteen että niin valtavan suuri osa vanhemmista eroaa lapsen ollessa alle 1 v? Siksi kun sitä elon vaikeutta ei vaan voi käsittää ennenkuin on pahasti sanottuna ns. paskat housussa.

Meillä suhde on kestänyt tämän kaiken ja sen päälle paljon muutakin vastoinkäymistä viimeisen vuoden aikana (mm. asunnon tuhoutuminen tulipalossa..). Kaiken tämän keskellä ollaan uutterasti häitä järjestelty ja 3 viikon päästä meidät vihitään! Välillä käytiin pohjalla mutta nyt tuntuu etten voisi onnellisempi olla!

[Karvinen]

Vieras_Jonse_*: Veit sanat suusta. Just ajattelin kanssa vielä sen verran "sohaista ampparipesää" sanoakseni, että mun ja sulhoni tähän mennessä 14 vuotta taivalletussa yhteiselämässä se kovin koitos suhteelle ei ole ollut talon rakentaminen (tarkennan vielä, että siis rakensimme itse, emme rakennuttaneet) vaan nyt 1 v 2 kk ikäisen esikoisemme ensimmäinen vuosi (ja tietysti ennen kaikkea se on ollut myös maailman uskomattomimman onnen tunteen aikaa). Onnittelut jos joku onnistuu kuvittelemaan sen vauvavuoden suhteelle asettamat haasteet etukäteen nappiin, me ainakin aliarvioitiin ne vaikka tosissaan mietittiin, että haasteisiin saadaan varautua. Haasteita on ollut, ja koskaan sitä ennen ei olla niin perinpohjin käännetty ja spekuloitu tämän suhteen kestävyyttä niin "pohjamutia" myöten. Tarkennettakoon nyt että en yleistä että tämä pätisi kaikilla pareilla vaan puhun ihan vaan omasta kokemuksesta. Yhtä kaikki, silti ollaan naimisiin menossa tulevana kesänä

[Peppi Pitkätossu]

Ei millään pahalla, mutta pitäisikö nämä pari viimeistä kommenttia nyt ymmärtää niin, että suhteen kestävyys tulisi testata vähintäänkin lapsella ja talonrakennuksella, ennen kuin kannattaa edes harkita avioitumista?

Lisäksi joistakin aiemmista kommenteista saa sellaisen kuvan, että itse hääjuhla on tärkeämpi kuin solmittava avioliitto! Lapsen oltua tulossa on siis päätetty lykätä avioitumista hamaan tulevaisuuteen, jottei raskaus vain häiritse "päivää prinsessana". Mielestäni tällaista ajattelumallia voi jo ihan syystäkin paheksua...

Meille avioituminen on edelleenkin lähinnä juridinen sopimus - haluamme olla lain ja yhteiskunnan silmissä perhe ihan jo näin kahdestaankin, ja vasta sitten harkita, antaisimmeko perheellemme luvan kasvaa. Jos olisin sattunut tulemaan vahingossa raskaaksi vaikkapa viime kesänä yli puoli vuotta ennen suunniteltuja häitä, olisimme vain aikaistaneet vihkimistä ja jättäneet hääjuhlan tarpeen vaatiessa kokonaan väliin, jotta lapsi olisi voinut syntyä avioliittoon, juridisesti tunnustettuun perheyksikköön.

Tunnen myös itseni paljon luottavaisemmaksi tuon perheenlisäyksen suunnittelun suhteen, kun tiedän, että mies on virallisesti halunnut olla kumppanini ja jakaa elämän kanssani. Haluan, että olemme yhdessä ennen kaikkea toistemme ja itsemme vuoksi, emmekä "vain" lasten takia.

[Minimölli]

Toki niitä karikoita on muissakin kuin lapsiperheissä mutta käsittääkseni edellä puhuttiin nimenomaan lapsien tuomasta haasteesta ja tää koko ketjuhan on aiheesta lapset ennen avioliittoa... Joten en nyt ihan tajunnut että miks tänne tuli noi edeltävät vastaukset lapsettomilta vastaajilta.

Keskustelu alkoi kyllä siitä, haluavatko muidekin miehet mennä ensin naimisiin ja hankkia lapsia vasta sitten ja sen jälkeen se on pyörinyt lapset ennen avioliittoa vai vasta sen jälkeen -linjalla, joten kyllä tässä varmaan lapsettomienkin kommentit ovat ihan aiheellisia, monet kun tämän foorumin lukijoista eivät ole vielä ehtineet naimisiin asti... Muutenkin hassua, että pitäisi täyttää jotkin kriteerit osallistuakseen keskusteluun.

[Tipi]

Ei millään pahalla, mutta pitäisikö nämä pari viimeistä kommenttia nyt ymmärtää niin, että suhteen kestävyys tulisi testata vähintäänkin lapsella ja talonrakennuksella, ennen kuin kannattaa edes harkita avioitumista?

Lisäksi joistakin aiemmista kommenteista saa sellaisen kuvan, että itse hääjuhla on tärkeämpi kuin solmittava avioliitto! Lapsen oltua tulossa on siis päätetty lykätä avioitumista hamaan tulevaisuuteen, jottei raskaus vain häiritse "päivää prinsessana". Mielestäni tällaista ajattelumallia voi jo ihan syystäkin paheksua...

Joo, just näinhän ne on tulkattava... Jokainen parisuhde tulee testata ennen avioliittoa pyöräyttämällä pari muksua. No ei, vaan näillä edellisillä kommenteilla varmaankin tarkoitetaan, että ei se avioliitto välttämättä ole yhtään sen vankempi pohja lasten saamiselle kuin avoliittokaan, yhtenä syynä se, ettei etukäteen voi tietää miten lapsen saaminen parisuhdetta koettelee.

Ja mua saa avoimesti paheksua. Sata ruoskaniskua itsekkäästi ja pyhää liittoa epäkunnioittavasti kaveriporukalle juhlat -ajatuksella pidetyistä häistä...

Hassua, että olen osallistunut tähän keskusteluun aikanaan kun tämä kädenvääntö alkoi, eikä sen jälkeen olla päästy puusta pitkälle vaan ihan samaa vääntöä suuntaan ja toiseen käydään edelleen.

Haluan, että olemme yhdessä ennen kaikkea toistemme ja itsemme vuoksi, emmekä "vain" lasten takia.

Näin mekin. Me vaan ensin tehtiin se lapsi ja sitten mentiin naimisiin. Olemme kuitenkin sen verran tuota elämää yhdessä tarponeet, että tiedämme tarpovamme sitä juridisista seikoista riippumatta - jos ero sattuisi tulemaan niin se tulisi siitä riippumatta olemmeko naimisissa vai emme.

Muokattu: January 13, 2008, käyttäjä: Tipi

[.o.O.o.]

Ei millään pahalla, mutta pitäisikö nämä pari viimeistä kommenttia nyt ymmärtää niin, että suhteen kestävyys tulisi testata vähintäänkin lapsella ja talonrakennuksella, ennen kuin kannattaa edes harkita avioitumista?

Uusin trendi: ei suinkaan "myötä- ja vastoinkäymisissä" vaan "mikäli koliikki tai vesivahinko ei meitä erota".

[Guest vierailija]

Vastaan omasta ja monen muun kokemuksesta: kyllä....

[crissy]

wau...

meillä taloudesta löytyy 3,5 prinsessa. Näitä juttuja lukiessa sai sellasen kuvan et vasta avioliitto on se ultimate-sitoutuminen eliniäksi.. jeah! että muu periaatteessa on vaa "hengailua"

Periaatteessa jos ollaan ihan tarkkoja niin se ukko voi päättää lähtee siitä liitosta ihan yhtä helpolla kuin avoliitostakin.. sormukset nurkkaan ja oma kämppä! Ainoo rasittavuus on vaa paperihommat ja omaisuuden jako.

[crissy]

- jos ero sattuisi tulemaan niin se tulisi siitä riippumatta olemmeko naimisissa vai emme.

näinhän se menee..

[Guest Anna-Elina]

Näitä juttuja lukiessa sai sellasen kuvan et vasta avioliitto on se ultimate-sitoutuminen eliniäksi.. jeah! että muu periaatteessa on vaa "hengailua"

"Lievää" liioittelua, et kai tosissasi ole tuota mieltä?

[Norellco]

Uusin trendi: ei suinkaan "myötä- ja vastoinkäymisissä" vaan "mikäli koliikki tai vesivahinko ei meitä erota".

Heh, ihanasti sanottu..

Meillä on lapset tervetulleita ihan avioliiton ulkopuolellakin...

[Karvinen]

Peppi Pitkätossu: Saat toki tulkita kommenttini miten haluat mutta tarkoitukseni oli tuoda oman kokemuksen pohjalta lisää näkökulmaa tähän keskusteluun (se ei kai olisi keskustelu, jos kaikki esittäisivät yhtä ja samaa mielipidettä/näkökulmaa?). Se ei tarkoita sitä, että mun mielestä kaikkien pitäis tehdä juuri niinkuin me ollaan tehty. Mun puolesta kukin tehköön ihan niinkuin tykkää mutta on silti avartavaa ja kiinnostavaa lukea täältä erilaisia perusteluita sille, saadaanko lapsia ennen avioitumista vai sen jälkeen.

Meillä (siis meillä, ei tarkoita sitä, että muilla pitäisi olla näin) on näiden kokemustemme jälkeen varmempi olo tehdä tuo ikuinen sitoumus sen lisäksi, että meitä iäksi toki jo ennalta sitoo ihana pieni poikamme. Eikä tietenkään sittenkään voida olla varmoja tuleeko ero joskus tai ei. Elämää ei voi aina suunnitella etukäteen, vaikka kuinka haluaisi.

[crissy]

"Lievää" liioittelua, et kai tosissasi ole tuota mieltä?

ehkä vähän.. mut ei paljoo:D