Morsiuspuku anopin mielen mukaisesti...?

[Sofiakatariina]

Hei!

 

En oikein tiedä, mihin alakategoriaan tämä nyt tarkalleen kuuluisi, joten kirjoitan tänne. Toivottavasti saisin täältä tukea/rakentavia mielipiteitä/neuvoja kuinka toimia ja suhtautua. 

 

Olemme kumppanini kanssa kihlautuneet viime syksynä, ja sopineet hääpäivämäärän vajaan vuoden päähän. Tarvittavat varaukset hääpäivää varten on tehty, joten siinä mielessä ollaan hyvällä puolella... muuten kuin morsiuspuvun suhteen. No, tokikaan pukua ei ole ollut tarkoituskaan vielä hankkia. Sen sijaan aiheesta on keskusteltu viime aikoina suhteellisen paljon - nimenomaan anopin kanssa, ja kun anoppi on aiheesta jonkin verran "vouhottanut", on myös tuleva sulho yhtynyt tähän samaan kuoroon.

 

Anoppini on viisikymppinen, ei nyt vanhoillinen mutta sanotaanko että perinteitä ja etikettiä (sama minkä tahansa asian suhteen) arvostava. Mainittakoon nyt vielä, että mikään päällepäsmäri, pakottaja tai tuputtaja ei rakas anoppini ole, vaan hyvin ystävälliseen ja ehdottavaan sävyyn kertoo mielipiteitään ja pyytää pohtimaan myös niitä. Tosin lähtökohta taitaa olla se, että omat mielipiteet ovat parhaita vaihtoehtoja myös muillekin, mikä on toisinaan hieman rasittavaa.

 

Keskustelimme siis anopin kanssa häihin liittyvistä asioista, ja hääasusteet tulivat siinä puheeksi. Kerroin anopille asioineeni parissa paikallisessa morsiuspukuliikkeessä selvittelemässä alustavasti pukujen toimitusaikoja, hintoja ja mm. sitä, mistä puvut heille tulevat. Anoppi ei näihin antamiini tietoihin ottanut oikein mitään kantaa, sen sijaan alkoi puhua siitä, miten minun ei hänen mielestään tulisi välttämättä hankkia lainkaan varsinaista morsiuspukua, koska sitä pidetään päällä vain yksi päivä, ja koska todennäköisesti meidän tyttäristämme ei kukaan sitten aikanaan tule sitä itselleen haluamaan, ellemme kasvata lapsia jotenkin erityisen perinteitä arvostaviksi. Anopin mielestä minun kannattaisi hankkia joku iltapukumallinen, värillinen mekko, jota voisi sitten pitää tarvittaessa muuallakin. Toinen vaihtoehto anopin mielestä oli sitten morsiuspuvun vuokraaminen, koska hänkin on aikanaan tehnyt niin. Vuokrapuvun mallistakin anopilla oli mielipiteensä; yksinkertaista, ei turhia hörhelöitä, koska näin on ollut hänelläkin. Hunnun käyttöä anoppi kehotti miettimään. Anoppia ei kuulemma hunnun käyttöni häiritse, tai sekään, jos pukuni väri on valkoinen, mutta kehotti kuitenkin miettimään etikettiä ja sitä etteivät muut, lähinnä vanhemmat häävieraat, tätä kummeksu.

 

Anopin puheet kuullessaan mieskin innostui ja alkoi painostaa, että pitäisi tosiaan joko vuokrata puku tai ostaa sellainen iltapukutyyppinen. Mies hoki vain lähinnä sitä, että kun ei sitä hääpukua kuitenkaan käytetä kuin yhtenä päivänä ja siellä se sitten vain homehtuu kaapissa sen jälkeen. 

 

Totta kai näissä puheissa ja ajatuksissa on järkeäkin, ideat eivät suinkaan ole huonoja. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan osaa ainakaan näin äkkiseltään innostua, sillä ajatukseni hääpuvun suhteen ovat aina olleet hieman toisenlaiset. Niin pitkään kun olen tiennyt avioituvani, olen nähnyt tulevan pukuni nimenomaan valkoisena morsiuspukuna, en esimerkiksi iltapukutyyppisenä mekkona. Jos taas sitä käyttömäärää miettii, niin emme käy lähes koskaan juhlissa, joihin iltapukua tarvitsisin, ja koska se ei kuitenkaan mikään arkivaate ole, niin eipä sitä sillekään niin käyttöä kertyisi, kaapissahan se varmastikin 99% ajasta tulisi roikkumaan. 

 

Vuokrapuku ei sinänsä myöskään ole huono idea, mutta jotenkin olen aina ajatellut haluavani puvun itselleni, säilyttäväni sen muistona. Kai tämä voi olla jonkun mielestä typerää haihattelua, mutta jotenkin puvun vuokraaminen ei myöskään tunnu omalta jutulta.

 

Mitä taas tulee puvun värin valintaan ja hunnun käyttöön, niin tietenkään en halua ketään tieten tahtoen loukata, mutta käsittääkseni meidän suvuissa ei ole kovinkaan uskonnollista väkeä tai henkilöitä, jotka nyt suorastaan slaagin saisivat perheellisen morsiamen puvun valkoisesta väristä ja hunnusta. Pidän myös tärkeänä sitä, että itse pidän siitä mitä minulla on päälläni ja että tamineet päälläni tuntuvat hyvältä ja "omilta", eikä että päälläni on jotain mitä olosuhteiden pakosta joudun laittamaan, koska sukulaiset voivat loukkaantua tai koska anoppi on aikoinaan tehnyt toisin.

 

Anopin avioitumisesta on aikaa parikymmentä vuotta ja tosiaankin hänen hääpukunsa (joka oli vuokrattu) on ollut aika simppeli, mutta sopinut loistavasti anopille enkä hänen päälleen muunlaista osaisi kuvitellakaan, koska se nyt yksinkertaisesti sopii anopin tyyliin muutenkin. Minä taas olen hieman toisen tyyppinen, eli vaikka anopin hääasu onkin mielestäni ollut kaunis ja anoppi se yllään säteilevä, niin itselleni haluan hieman toisenlaisen puvun.

 

Kuuntelin tosiaan ihan kiinnostuneena anopin puheita, enkä tuonut mielipiteitäni juurikaan esille, koska en halunnut "tyrmätä" tai loukatakaan - eikä sellainen todella ole tarkoituskaan. Miehelle kerroin mielipiteeni sitten kahden kesken. Mies sanoi vain, että kannattaahan mun tässä eräässä nimeltä mainitsemattomassa vaateputiikissa, jossa myös iltapukuja myydään, käydä katsomassa tarjontaa. No, eihän siinä mitään - totta kai voin käydäkin, eihän sitä tiedä vaikka mieleni muuttuisi ja vastaan tulisi joku mieleiseni luomus

 

Mutta siis lähinnä tässä nyt häiritsee se, että toiveitani ja ajatuksiani ei jotenkin... miten sen voisi sanoa? Ei nyt kai voi puhua kunnioittamisesta, sillä eihän ajatuksiani nyt mitenkään lytätäkään, mutta kuitenkin päätäni jostain kumman syystä yritetään ikään kuin puoliväkisin kääntää. Sanottakoon nyt vielä, että itse maksan pukuni eivätkä rahat tule miehen tai anopin lompakosta. 

 

Mutta että mitä tässä oikein pitäisi ajatella? Totta kai olen liikkeellä pukuasioissa avoimin mielin, sovitellessahan sitä vasta oikeasti näkee, millainen pukutyyppi itselle sopii, mutta mutta... Pitäisikö tässä nyt ennemmin kuunnella vaikka sitten tuota anoppia kuin näitä omia toiveita ja ajatuksia? Ja entä tämä sukulaisten ajatusmaailman huomioiminen - kun siis tiedossa on ettei joukossa ole kiihkouskovaisia tai erityisen vanhoillisia ihmisiä? Onko perinteinen, ehkä jo hieman vanhahtavaltakin tuntuva etiketti (siis puvun värin ja hunnun suhteen lähinnä) tärkeämpi kuin nuo omat mieltymykset? 

 

Ehkäpä olen hieman yliherkkä, mutta jotenkin tästä kaikesta hienovaraisesta painostamisesta tulee hieman paha mieli. Ikään kuin nämä ei olisi mun hääni lainkaan... 

[Guest]

Minusta ei ainakaan ole mitenkään sopimatonta, että haluat itse päättää, millaisen puvun haluat! Eikä nähdäkseni myöskään nykyisin yleisesti pidetä sopimattomana sitä, että perheelliset morsiamet käyttävät valkoista hääpukua ja/tai huntua. Mitä tulee puvun vuokraamiseen, ei sekään ilmaista lystiä ole.

 

Tuohon puvun myöhempään käyttöön: oletko miettinyt ostopuvun värjäämistä häiden jälkeen? Näin saisit puvun iltapukukäyttöön, eikä se jäisi vain yhden päivän käytölle. Olen ainakin kuullut, että tällainen olisi mahdollista joidenkin pukujen kohdalla. Ehkä joku muu osaa tarkemmin sanoa, miten hyvin onnistuu? Riippuu varmaan esim. puvun materiaalista.

 

Toivottavasti saat oman mielipiteesi kuuluviin - ymmärrän toki, ettet halua loukata anoppiasi.

 

Itse hankin oman pukuni muutama viikko sitten. Anopin kanssa en kyllä ollut aiheesta etukäteen jutellut (oman äitini ja sisareni sekä ystävien kanssa kyllä). Tosin näytin kuvan puvusta anopille jälkikäteen, kehui kauniiksi. Itse valitsin perinteisen valkoisen puvun, hunnun suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä. Lapsia ei ole, mutta olen kyllä asunut yhdessä sulhaseni kanssa kohta vuoden. Itselle ei tullut mieleenkään, että olisi sopimatonta pukeutua valkoiseen.

[Guest]

Huomasin muuten vielä, että tuolla "Yleistä hääaiheista keskustelua" alla on ketju otsikolla "Kuinka paljon anopin sana painaa hääjärjestelyissä?" Ehkä sieltä löytyy sulle Sofiakatariina ideoita?

[Sofiakatariina]

Kiitos viestistä! 

 

Helpotti huomattavasti, kun sain tuon aiemman purkaukseni kirjoitettua tänne, ja kun vielä sain ymmärtäväisen vastauksen. Anoppi on tietysti eri vuosikymmeneltä ja eri vuosikymmenen morsiankin, joten näkemykset, tavat ja muotikin on luultavasti tuolloin eronneet jonkin verran tästä päivästä. Varmaan nuo meidän näkemyserot näissä asioissa johtuu tästäkin...

 

Itse asiassa tuo hääpuvun jälkikäteen värjäys on ollut mielessä. Sitäkin mietin, että jos puvun käyttämättömyys alkaa häiritä tai jos se tuntuu olevan tuolla jossain kaapissa tiellä, niin voihan sen siinä tapauksessa myydäkin...  

 

Miesosapuolen kanssa kävin tuossa pienen keskustelun. Kerroin, että minua suoranaisesti ahdistaa tämä anopin eräänlainen tuputus. Että onhan niissä anopin ajatuksissa järkeäkin, mutta minulle tämä pukuasia on myös tunnekysymys, vaikka se ehkä hassulta kuulostaakin. Kerroin myös, että jos hankin pukuni anopin ohjeistuksella tai hänen mielensä mukaisesti, on lopputulos todennäköisesti sellainen että se myöhemmin harmittaa. Ei siksi, että anopilla olisi huono maku, vaan siksi, että tykkään erityyppisistä puvuista. 

 

Olin olettanut aiempien puheiden perusteella, ettei miestä nyt niin hirveästi asia kiinnosta tai että hän jotenkin tyrmäisi ajatukseni aiheesta heti, mutta sainkin yllättyä. Sanoi siinä vain, että äitinsä tarkoittaa kyllä hyvää mutta hänestäkin puuttuu hieman turhan paljon meidän valintoihin, niin kuin nyt tähän hääpukuasiaan. Tuumaili myös, että on aina ajatellut hääpuvun olevan valkoinen - huntuasiasta hänellä ei mitään erityistä mielipidettä ollut, paitsi että ainakaan hänen suvustaan kukaan ei taatusti hunnunkäytöstäni loukkaannu. Mieskin myönsi, että puvun on oltava sellainen, josta minä pidän - anopillahan saa olla asiasta oma mielipiteensä, mutta kun puku ei hänen päälleen tule. No, hyvä tietää että ollaan kuitenkin samoilla linjoilla. Mies perusteli aiempia puheitaan sillä ettei ole ajatellut kyseessä olevan niinkään tunneperäinen asia minulle, mutta totesikin että ehkä asia on sitten hieman eri naisten ja miesten kohdalla. 

 

Anoppi on myös tarjoutunut (aika innokkaasti) mukaan hääpukuostoksille sitten kun sen aika on. En ole mitään hänen kanssaan sopinut, mutta miehen kanssa puhuttiin että on luultavasti parempi että shoppailen pukuni ilman anoppia, jotta homma ei mene siihen että anoppi sanelee mitä ostan, ja minä sitten ostan kiltisti. Että anoppi nähköön puvun vasta sitten kirkossa... Toisaalta mietin, kuinka pahasti tämä nyt sitten loukkaa anoppia. Vähän kaksipiippuisia asioita, mitä mieltä olette? 

[Sofiakatariina]

Huomasin muuten vielä, että tuolla "Yleistä hääaiheista keskustelua" alla on ketju otsikolla "Kuinka paljon anopin sana painaa hääjärjestelyissä?" Ehkä sieltä löytyy sulle Sofiakatariina ideoita?

 

Kiitos, tällaista en ollut huomannutkaan. Täytyypä käydä katsomassa!

[*Tiuku*]

Sofiakatariina, ihan ensiksi sanon hunnusta, että on vähintään kyseenalaista, onko mitään huntuetikettiä oikeasti olemassa. Joidenkin mielestä huntu symboloi neitsyyttä, mutta monet historiaa paremmin tuntevat lähteet sanovat, että hunnun tarkoitus on ollut suojella morsianta pahoilta hengiltä. Ja mitä sitten jos teillä on jo lapsia? Lähes kaikki parit ovat nykyään asuneet avoliitossa ennen vihkiäisiä. Monella on yksi tai useampi exä ja silti huntu. Ei se ole mikään etikettikysymys. Huntu on minusta samanlainen asuste kuin vaikkapa morsiamen satiinipussukka tai sukkanauha. Voi käyttää tai olla käyttämättä, ei kenenkään tarvitse olla siitä mitään mieltä eikä sinun morsiamena kuulu sellaisesta välittää.

 

Onko jokin erityinen syy, miksi perheellinen ei saisi pukeutua valkoiseen hääpukuun? Minusta siinäkin on kysymys ennemmin taikauskosta kuin etiketistä.

 

Puku kannattaa valita oman mielen mukaan, ja suosittelen, että lähdet ostoksille ilman anoppia. Jos anoppi pääsee suoraan tai epäsuorasti päättämään puvustasi, harmittelet asiaa kenties jopa kymmenien vuosien päästä, kun katsot hääkuviasi. Mieti ennen kaikkea, mitä sinä haluat hääpukusi olevan. Jos haluat valkoisen, näyttävän puvun huntuineen päivineen, en näe mitään syytä, miksi sinun pitäisi "järjen" tai "käytännöllisyyden" vuoski tyytyä yksinkertaiseen ja värilliseen, pelkistettyyn linjaan. Hääpuku on ja saa olla tunnepitoinen ostos. Mieti jatkokäyttöä mieluummin häiden jälkeen, jos tuntuu, että se sotkee puvun ostopäätöstä.

 

Värjäämisen suhteen ei ehkä kannata olla liian toiveikas. Vaikka puku olisikin värjäytyvää luonnonmateriaalia, todennäköisesti ompelurihmat, vuorit, vetoketjut, napit jne. eivät ole. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. siniseksi värjättyyn pukuun jää värjäyksen jälkeen monta valkoista saumaa. Lisäksi vetoketjuja tai nappeja voi joutua vaihtamaan. Värjääminen on siis riski, mutta hääpukua voi tuunata muullakin tavalla. Käytännöllisempi lyhyt helma? Värillinen bolero? Glitterkoristeiden vaihtaminen värillisiin ei-niin-kimaltaviin? Tai jos tuntuu, että puvulle ei ole käyttöä eikä säilytyshaluja, sen voi myydä. Toisaalta jos haluaa säilyttää, voihan anopin varoitteluista huolimatta käydä niin, että jonain päivänä oma lapsesi haluaa käyttää samaa pukua. Vaikkei se enää parinkymmenen vuoden päästä olisikaan muodinmukainen, voi tytärkin tuunata sitä ompelijalla. Sellaisia muokkauksia äitien ja isoäitien vanhoista puvuista tehdään.

 

Joka tapauksessa sinun hääsi, sinun rahasi, sinun pukusi. Osta se oman maailmasi kaikkein ihanin!

[Guest]

Samaa mieltä edellisen kanssa: jos puvun ostaa omilla rahoillaan, ei sen valintaan muutenkaan pitäisi kellään olla mitään sanomista!

 

Mä otin pukuostoksille mukaan hyvän ystäväni. Sain tukea omille mielipiteilleni ja hyviä kommentteja, mutten tuputusta.

 

Sulhanen oli ehkä vähän yllättynyt kuultuaan puvun hinnan (oli kuvitellut, että puvut maksavat paljon vähemmän ), mutta oli kyllä sitä mieltä, että puvun pitää olla mieluinen.

[Hirilore]

Mä en konsultoinut äitiäni tai anoppiani ollenkaan puvun valinnassa. Oma äitini ei tykkää ostoksilla käymisestä, enkä siis halunnut pakottaa häntä mukaan itselleen epämieluisaan hommaan. Anoppi asuu ulkomailla, joten hänenkään kohdallaan ostosreissuihin osallistuminen ei olisi onnistunut.

 

Kumpikin on kuitenkin sanonut pukua kauniiksi kun olen sitä näyttänyt jälkikäteen, joten uskon tehneeni hyvän valinnan sen suhteen.

[Tipsis]

Sofiakatariina, kuulosti vähän siltä, että anoppi yrittää elää sinun kauttasi. Että muka tietää parikymmentä vuotta jälkikäteen, mikä on parasta nyt jollekulle toiselle, ihan erilaiselle ihmiselle, ihan erilaisessa maailmassa. (Ja oman lähipiirin perusteella ainakin 70/80-luvulla oli vähän sellaiset "ei saa toitottaa onneaan?" häät vallalla, että kotona/maistraatissa, jossain käytännöllisessä jakkupuvussa tai vuokrapuvussa ja edulliset kakut pienelle vierasmäärälle -siitä yli ei ollut oikein hyväksyttyä.) Eli mielestäni nuo kommentit olivat sellaista tuputtamista, että muistaa itse sitä omaa hääpäivää/ei osaa kuvitella toisen päivää ja sen tärkeyttä ja siihen liittyviä tunteita. Onhan se totta, että sitä morsiuspukua pidetään vain yhtenä päivänä ja siksi ei ole mikään kaikkein käytännöllisin ostos, mutta ideahan on nimenomaan se, että sinä yhtenä päivänä saa pitää juuri sellaista mekkoa kuin haluaa/on unelmoinut ja tuntee itsensä kauniiksi. Eli pidä kiinni omasta tyylistäsi! Minä muuna päivänä pitäisit valkoista, laahuksellista, kokopitkää pukua? Pienemmälläkin budjetilla saa puvun (esim. käytettynä tai alesta) ja tässähän olikin jo tuunauksesta ja uudelleenmyymisestä puhetta.

[Helinäkeiju_]

En ottaisi anoppia mukaan pukuostoksille, kun hän ei nyt tunnu tarpeeksi antavan tilaa sinun omille toiveillesi puvun suhteen. Jos maksat pukusi itse, ei anopilla mielestäni ole kauheasti sanottavaa siihen millainen pukusi tulee olla.

[Sannuli22]

Tuli mieleen, kun vuosi sitten kihlauduttiin ja tietysti innoissani ostin heti häälehtiä, että pääsen mm. pukuja selailemaan. Sattumalta oltiin menossa anopille käymään (välimatkaa lähes 400km) ja matkalta yksi lehti tarttui mukaani, jota tietysti anoppilassa selailin ja hän tietysti halusi nähdä minkä tyyppisistä puvuista tykkään ja kommentoi vaan, että "aika seksikkäitä". Samaan kyllä totesi, että tyttären mentyä naimisiin useita vuosia sitten, hänelläkin oli ollut olkaimeton puku. Johon vastasin jotain, että "sellasia ne nyt nykyään suurinosa on". Päätin etten kyllä jatkossa pukuvalintojani ainakaan anopille esittele.

[Toukokuun_morsio]

Kyllä minunkin tuleva anoppini on tuonut esille toisenlaista näkökulmaa. Tosin nimenomaan tuonut esille näkökulmaa, ei tuputtamalla tuputtanut että pitäisi/ei pitäisi olla tietynlaista. Anoppi on esimerkiksi vinkannut, että hääpukuhan voisi halutessani olla muunkinlainen kuin valkea, ja maininnut sivulauseessa että hääetiketin mukaanhan näin pitäisi toimiakin. Alkuun hieman ärsytti, mutta sittemmin ajattelin että antoi tuon neuvon ihan vain ystävällisyyttään ja ylipäätään muistuttaakseen, että toisenlaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. En usko, että anoppi valkoiseen hääpukuun liittyen kommentoi paheksuakseen; hänellä itselläänkin on ollut lapsia aiemmasta parisuhteesta silloin, kun hän on nykyisen aviomiehensä kanssa vihille astellut. 

 

Anoppini on niin ikään puhunut käytännöllisyydestä ja hääpuvun hankinnan järkevyydestä ja maininnut esim. vuokraamisen edut. Anopin puheissa on kyllä järkeäkin, joskin itse haluan ehdottomasti oman hääpuvun ja toisaalta olen sitä mieltä, että hääpuvun ei välttämättä tarvitsekaan olla "järkevä" hankinta - tarkoittaen sitä, että itse en ole aikeissa käyttää pukua myöhemmin eikä sen yhteen kertaan käyttäminen minua millään tavalla ahdista. Voihan sen myydä pois, mikäli alkaa ahdistamaan - joskin uskon, että tuollainen muisto on mukavakin säilyttää  

 

Minä en tosin anopin neuvoja aio tällä kertaa kuunnella; unelmieni hääpuku on valkoinen ja siihen kuuluu huntukin - molemmat aion hankkia. Mieskin kyllä kysyttäessä vastasi, että toivoisi minun pukeutuvan valkoiseen/vaaleaan. 

 

Mitä tulee siihen, pitäisikö hääpuku ylipäätään valita jonkun toisen mielen mukaan... mielestäni ei. Ketään ei tarvitse pyrkiä tarkoituksellisesti loukkaamaan, mutta ehdottomasti tärkein asia hääpuvussa on, että se miellyttää siihen pukeutuvaa morsianta. Jos hääpuvun hankkii mukaillen jonkun toisen mielipiteitä, voi varmaan muistella koko pukuepisodia myöhemmin katkeruudella tai ainakin jonkinlaisella pahalla mielellä, ja se ei puolestaan liene tarkoitus.

 

Anoppia ei välttämättä tarvi mukaan hääpukuostoksille; en minäkään aio anopilleni esitellä pukuani etukäteen, koska jotenkin aavistelen että anopin maku ja minun maku ei tässä asiassa kohtaa. Anopilla on kyllä hyvä maku, mutta pitää ylipäätänsä huomattavasti simppelimmistä vaatteista kuin minä. En itsekään ole mikään "prinsessa", mutta hääpuvun kohdalla haluan kyllä puvun olevan vähemmän yksinkertainen. Uskon, että anoppi sanoisi sanasensa puvusta jo etukäteen ja minä taas pahoittaisin tästä vain mieleni. Niin että nähkööt puvun vasta hääpäivänä. Minullehan se puku kuitenkin tulee eikä anopille.