Puhuitteko etukäteen, millaista kosintaa ET halua?

[Guest flower07]

Muistaakseni emme puhuneet tästä aiheesta ollenkaan. Taisimme keskustella ennemminkin milloin olisi sopiva aika hakea sormukset, koska naimisiinmeno oli jo selvä asia. Sinänsä en varsinaista kosintaa edes ole saanut kokea, aika arkisella tavalla tuo meillä meni.

[Dubyamoa]

Me ei puhuttu muuta kuin joskus yleisesti siitä, mitä kihlaus molemmille merkitsee (eli että se on lupaus naimisiinmenosta jne). Mitään vaatimuksia en esittänyt tavan, paikan enkä ajan suhteen, koska halusin että kun aika koittaa, hän kosii minua juuri sillä tavalla kuin itse haluaa.

[RockBride]

Loistava keskustelunaihe, tästä tulee vaan sellainen fiilis että omg mitä mostereitä me bridezillat ollaan, ei miesparat osaa edes kosia ilman tarkkoja ohjeita

Mutta tosiaan, on meilläkin ohjeistettu sen verran että sormus mukana, mun valitsema tai ainakin tyyli ohjeistettu, ei mitään kinderiä vaan kunnon blingbling. Ihan turha on jollain ohuella rinkulalla tulla kopasemaan

Eipä ole mieleenkään tullut että mies saattaisi julkisesti tai sukulaisten nähden tuollaisen noin kahdenkeskisen asian esittää..  :-/ Pitääköhän mun tarkentaa ohjeita vai luottaa sen järkeen... Ehkä luotan järkeen.

Yhdyn joidenkin teistä mielipiteeseen, että pirun ärsyttävää asenne "mennään kihloihin". Ei me mennä kihloihin vaan me mennään naimisiin! Kun kosinta tapahtuu niin aletaan miettimään tarkkaa ajankohtaa ja alkaa käytännön järjestelyt.

Olen ollut aiemmin kihloissa ja se oli silloin juuri sellaista "mennäänkö kihloihin" eikä ainakaan mulla ajatuksena että todella menisi naimisiin. Ehkä siksi just haluankin että meidän kihlaus ja naimisiinmeno on vanhanajan henkeen, eikä mitään 5 vuoden kihlausaikaa.. Ja kunnon sormuskin on sen merkkinä että tosissaan tässä ollaan

[Samina]

Kyllä siitä puhuttiin useita kertoja. Tein hyvin selväksi sen, että en halua minua kosittavan tyypillisinä päivinä, esim. jouluna ja juhannuksena. Kerroin miehelleni myös etten halua kuulla mitään "mennääks kihloihin" sontaa, vaan aidon rakkauden tunnustuksen. Tosin mieheni on erittäin fiksu, joten tiesin hänen osaavan hoitaa homman tyylikkäästi  

[Guest Anna-Elina]

Mä olen jostain syystä ajatellut, etten haluaisi itseäni kosittavan minään yleisenä juhlapäivänä, syntymäpäivänä tai vuosipäivänä, koska se tuntuisi niin ennalta arvattavalta ja hieman tylsältä ratkaisulta. Jos niin kuitenkin kävisi, en todellakaan nyrpistäisi nenääni ja sanoisi "nyt on kuule hieman väärin valittu hetki, ei käy"  ;D

Lähinnä nuo toiveet ja ajatukset on oman pään sisällä ja jos niitä alkaisin miehelle ääneen latelemaan, tulisi sellainen olo, että odottelen kosintaa kieli pitkällä ja kuten joku sanoi aiemmin tässä keskustelussa - tulisi ehkä hieman sellainen olo, että "kosin itse itseäni".

Ja jotta kukaan ei turhaan vetäisi roskia suuttimeen, en edellä kommentoinut muiden tapaa toimia vaan kerroin omista ajatuksista ja toiveista. Muilla pariskunnilla toimii heidän oma tyylinsä.

[buam]

Ei tullu puhuttua ja sitten sellanen "kosintahan" sieltä tuli, mitä EN olisi halunnut.

Eli siis ei kosintaa lainkaan, vain toteamus, sekin minun aloituksesta. Olenhan mä puhunu jo näistä häistä suunnilleen pari vuotta ja sitten kun taas kerran siitä mainittiin ni toteamus oli että ala kattoon päivää.

Niin, että siis kosintaa ei tullu. Ei mitään romanttisiä hössötyksiä.

Kysy se sitten illalla kun ite olin jo nukkumassa että alanko mää sille vaimoksi.

Mutta jospa se hääpäivä oliski sitten kauniimpi.

[oranssi]

Minä en halunnut KOSINTAA, vaikka mies sellasella uhkailikin. Yhdessä siis päätettiin kihlapäivä..

[Alinamaria]

Minua kosittiin niin, että mies makasi kalsarit jalassa sohvalla, minä kysyin, että mennäänkö naimisiin, johon hän, että totta ihmeessä. Housut jalkaan ja ensimmäiseen koruliikkeeseen. Häät syksyllä 2007. Ei turhaa valmistelua, vaan toimintaa.

Okei, aavistelinkin, etten sovi näille sivuille.  

[kuumetta]

Minua kosittiin niin, että mies makasi kalsarit jalassa sohvalla, minä kysyin, että mennäänkö naimisiin, johon hän, että totta ihmeessä. Housut jalkaan ja ensimmäiseen koruliikkeeseen. Häät syksyllä 2007. Ei turhaa valmistelua, vaan toimintaa.

Okei, aavistelinkin, etten sovi näille sivuille.  

Mikset sopisi .

[kuumetta]

Mies minulta vaivihkaa kyseli ja kyllä minä kerroin, että olisi ihanaa tulla kosituksi ei-julkisesti (siis esim. sukulaisten ympäröimänä), ei-juhlapäivänä ja ei-ulkomaanmatkalla . Ja että tykkäisin toki, jos sormuskin olisi kosintahetkellä sormeeni laittaa- ja että kosintahetki olisi yllätys.

En olisi rukkasia antanut, vaikka kosinta olisi sisältänyt jotain näistä tai vaikka kaikki. Mutta hyvä, kun puhuttiin- minä olin onneni kukkuloilla ja mies tiesi, mistä tykkäisin .

[alias]

Ei kyllä puhuttu. Sulho on aika ajoin niin yltiöromanttinen, etten nähnyt tarpeelliseksi keskustella tällaisesta aiheesta ;D Tiesin siis jo ilmankin, että jotain ihanaa sieltä tulee... niinkuin tulikin!  

[Kiakura]

Heh, hauska aihe!   Me juteltiin kyllä..tai siis minä juttelin. Ihan yleisellä tasolla kun ystäviä kosittiin yhtenä kesänä tosi monia, niin mä sitten miehelleni aina sanoin, et en halua noin, enkä näin. Jossain vaiheessa jo pelkäsin ettei se tule koskaan kosimaankaan mua, koska oli niin paljon asioita joita ei saa tehdä ja jolloin ei saa tehdä ja mitä olisi hyvä olla jne. Näiden keskusteluiden ja kosinnan välillä oli lähes vuos eroa ja kosinnan jälkeen mieheni paljasti kuinka paljon hän teki ajatustyötä, jotta kosinta olisi minulle mieleinen.  

[Erine]

Espanjan lomalla lokakuussa (2006) oltiin toisena iltana syömässä vähän hienommassa ravintolassa. Siinä ruokia odotellessa sanoin vain miehelle että jos meinaa kosia niin nyt olisi hyvä hetki siihen.. Olin tippua tuolilta kun hänen suustaan tulikin ne sanat joiden kuulemista olen odottanut vuosikaudet!  

Joskus olin hänelle sanonut etten halua mitään polvillaan kosintaa tms., etenkään jos kosinta tulee tapahtumaan julkisella paikalla.

Toisaalta... siinä vaiheessa kun kosintaa on todellakin toivonut ainakin 7 vuotta, on loppupelissä jo ihan sama miten se tapahtuu. Kunhan tapahtuu  ;D

[eiguli]

Ei puhuttu, mulle oli ihan sama miten kosii..pääasia oli, et kosii!! Koska kosinnassa mun mielestä tärkeintä se, et toinen oikeesti haluu mut vaimokseen, sama se miten sen "kysyntä-hetken" toteuttaa!!   :-X Ja tuo hetki, joka tapahtui kotoisasti koti-sohvalla marraskuussa 2006 jää ikuisiksi ajoiksi mieleen, olihan kyseessä oma kulta, oma rakas tuleva aviomies!  

[rocknroll]

No ei kyllä puhuttu Olin pikku tenuissani kosinut miestäni ties kuinka monta kertaa (vastaus aina myöntävä toki!), mutta sitten tosiaan kiinteistökauppojen yhteydessä kävi mielessä että pitäsi ihan oikeasti virallistaa suhteemme. Taisin sitten tiedustelle että "no mennäänkö naimisiin nyt sitten?" ja asia oli hälle ok, joten paprut vaan vetämään maistraattiin ja siinä se sitten kaikessa koruttomuudessaan  ;D

Eli se olin minä joka kosin (monta kertaa vielä puolileikilläni) ja siinä se. Ei ois meille kyllä muutenkaan sopinut mikään muu kuin just tää tyyli, toki kaikki omalla tavallaan.

Edit: mietin niitä jotka oottaa ja ottaa ja oottaa aina vaan vuoskaudet  sitä kosintaa... miksette kosi itse? Helppoa ja kätevää  

[hiirenkorva]

Jep, kyllä juteltiin ;D tai no lähinnä toivomuksia, ehdottomia ei:tä ei kamalasti ollut... muutama ehkä. :

[taskuvalas]

Meillä armastus "ilmoitti" noin parin kuukauden seurustelun jälkeen, että olen se jonka hän vielä joskus taluttaa alttarille. No minä, yltiöromantikkohan, en tarvinnut muuta kosinnaksi vaan ilmoitin takaisin, että sitä juuri haluankin.   :-X No nyt noin 2,5 vuotta takana ja jo tänä kesänä saatiin aikaiseksi hankkia kihlat. Sanoin kyllä, että kun sormus on valmiina, niin täytyy polvistua, mutta kuulemma "polvivamma" esti tämän. Ei se mitään.. maailman ihanin hetki silti.. :-X Olimme etukäteen puhuneet millaiset sormukset haluamme, mutta mies kävi "yllätyksenä" ne itsekseen hakemassa. Mikä jo sekin oli riittävän romanttista minulle, vaikkei polvistumista tullutkaan. Ja meillä kyllä puhuttiin koko ajan, että nyt mennään kihloihin, koska tuo naimisiinmenoasia tuli käsiteltyä jo heti suhteen alkuvaiheessa, mutta silloin ei vielä haluttu sormuksia, vaan haluttiin vain nauttia vielä ihan perusseurustelusta..

Olipas se sekava juttu, mutta toivottavasti asia tuli ilmi. ;) ;D

[Guest temmitimmi]

Puhuttiin kyllä kovastikin, monta vuotta siitä, millaisen kosinnan nimenomaan HALUAISIN ja sellainen sieltä tulikin, polvistuksien ja "kukkasien" kera. Vieläkin muistelen tapahtumaa ilolla ja erityisellä lämmöllä   :-X

Eli ketjuun vastaus on, että ei puhuttu.  

[sin]

Well, minä olin ennen kosintaa lähinnä sanonut moneenkin otteeseen, että minä EN halua koskaan naimisiin, tai jos ehkä joskus niin en ainakaan piiiitkään aikaan (takana avioero).

Sitten se vuoden seurustelun jälkeen juhannuksena polvistui eteen ja...  :

Oli kyllä aika pitkä keskustelu ennen kuin osasin vastata.

[KaisaN]

Tuli sitten tällainenkin ketju pengottua esiin uupumuslorvinnan lomassa...

Kihlauksesta on yli seitsemän vuotta, eikä meinaa edes muisti riittää niin pitkälle, että osaisi sanoa varmaksi, mitä siitä etukäteen puhuttiin. Muistaakseni jossain yhteydessä tuli puheeksi, että minusta tuntuisi oudolta, jos mies polvistuisi, sillä en ole koskaan osannut nähdä itseäni sellaisena palvonnan kohteena - palvon mieluummin itse. Täytyy kuitenkin sanoa, että millainen kosinta hyvänsä olisi minulle kelvannut, en kaivannut mitään asetelmallisuutta siihen.

Useimmat tässä ketjussa ei-toivotuiksi esitetyt tavat tuntuvat minusta loistavilta! Kosinta kaupassa sipsihyllyjen välissä tai muuten keskellä arkipäivää olisi minusta jollain jännällä tavalla jopa romanttisempi kuin maisemapaikalla ruusujen kanssa esitetty. Sellaisessa on tosielämän tuntua, se kuulostaa kertomisen arvoiselta tarinalta, "oikealta elämältä" jotenkin. Tämähän on sinänsä vain yksi tapa olla lällyromanttinen. Tämä on sitä samaa, joka matkailussa näyttäytyy niin, että väheksytään siistejä hotelleja ja lähdetään kujille katulasten sekaan etsimään "sitä oikeaa Kiinaa": mitä paskaisempi, sen parempi.

Toisaalta kosinta jalkapallomatsin valotaululla (tms ;D) olisi sopinut minulle täydellisesti! Minua ei yhtään häiritsisi huutaa sellaisia asioita maailmalle, päinvastoin. Mitä enemmän raisuutta ja hulluutta, sen parempi. Olen mielelläni huomion keskipisteenä, ei siitä mihinkään pääse. Nauttisin nähdessäni sivustaseuraajien ilmeet ja jakaisin mielelläni tunteeni heidän kanssaan. Olisi myös mahtavaa olla itse sivustaseuraajana sellaisessa tilanteessa. En taida osata sitä paremmin selittää. Kertokaa te, miksi ei. Miksi juuri tämän tilanteen pitäisi olla kahdenkeskinen? Mahtuuhan niitä intiimejä hetkiä parisuhteeseen muutenkin.

Ja miten siinä sitten kävi? Minä kosin karkauspäivänä puhelimitse, mies ajoi seuraavana päivänä toiselta paikkakunnalta luokseni sanoakseen ei, seurasi hallitsematonta itkua ja tappelua, mies muutti mielensä yötä vasten ja kosikin minua, aamulla käytiin sormuskaupassa ja syötiin jätskit kaiverruksia odottaessa, miehen piti lähteä ja illalla söin ravintolassa kaverin kanssa - paremman puutteessa. Jäi traumat vuosiksi.

Kuvailisiko sitä vaikka niin, että kosinnassa, johon kaivattiin arkirealismia ja hulluutta, oli molempia paljon liikaa. Vai niin, että kosinta, joka olisi saanut olla millainen tahansa, onnistui sittenkin olemaan vääränlainen!

Mutta asia on niin, että elämä on ihmeellistä ja hienoa sellaisena kuin se on. Ei sen tarvitse mennä "oikein". Joskus sen suola on siinä, ettei se mene. Olisin halunnut sen menevän toisella tavalla, mutta luontoni vastaista minun olisi sitä katuakaan. Sellainen olen - impulsiivinen ja epäsovinnainen - sellainen on mieheni - omiaan säikkymään sitä joskus - ja siitä tässä suhteessa on kovasti ollut kysymys, että nuo ominaisuudet saadaan sovitetuksi yhteen. Jos filosofiseksi heittäytyy, voisi siis sanoa kihloihinmenon olevan metafora koko tälle hienolle suhteelle.  ;D Lisäksi se on hyvä esimerkki siitä, miten paljon symboliikkaa ja latausta kosintaan voi liittyä tilanteessa, jossa sentään kumpikin haluaa toisen naida, ja se on kummallekin selvä.

Meillä tulee muuten syksyllä kymmenen vuotta täyteen ja rakastan häntä eniten maailmassa.

Voi lääh minkä maratonviestin sain sitten aikaan näinkin kevyestä aiheesta. Ja romantiikat päälle. :

[Guest]

Kyllä mä vähän vihjailin, ettei sitten yleisellä paikalla (tiesin pillahtavani itkuun) ja että kysymys ei sitten ole että "mennäänkö kihloihin" vaan "tuletko vaimokseni". Kyllä se näillä ohjeilla osasi  

[klompje]

Ei. Olemme muutenkin keskustelleet aiheesta melko arkiseen tyyliin, suunnilleen näin "no joo, voishan sitä sit ens kesänä mennäkin naimisiin, mut katotaan sit ne yksityiskohdat muuton jälkeen". Lähinnä ollaan sitten mietitty raha-asioita ja sitä, että meidän budjetti on melko laihanlainen.

[Guest Anna-Elina]

Kosinta kaupassa sipsihyllyjen välissä tai muuten keskellä arkipäivää olisi minusta jollain jännällä tavalla jopa romanttisempi kuin maisemapaikalla ruusujen kanssa esitetty. Sellaisessa on tosielämän tuntua, se kuulostaa kertomisen arvoiselta tarinalta, "oikealta elämältä" jotenkin.

Sinäpä sen osasit hyvin sanoa, juuri näin!

[Guest Sunni]

Itse olen esittänyt toiveita tuota hetkeä ajatellen... Tai en tiedä onko ne toiveita, ehkä enemminkin pieniä vinkkejä. Käytännössä koko tuleva kosinta on "turha", koska olen ymmärtänyt, että siinä vaiheessa oltaisiin kihloissa, kun naimisiin menosta on päätetty. Meillä on kuitenkin jo suunnittelu käynnissä, ollaan katsottu kirkkoja, juhlapaikkoja, vieraslistoja ja päiväkin on todnäk päätetty - riippuen siitä saadaanko haluamamme juhlapaikka. Mies kuitenkin haluaa kosia, vaikka itselleni sopisi mennä naimisiin ilman kihlasormuksiakin.

Olemme puhuneet siitä hetkestä, jolloin kosinta tapahtuu ja olen kertonut, että haluaisin tunnelmaltaan oikeanlaisen hetken. Eli haluaisin sellaisen hetken, joka jo muutenkin on meille onnellinen. Sellaisia arjen pieniä hetkiä, jolloin on erikoisen hyvä olla. Toki kuvaan voi kuulua myös hienot puitteet, mutta en niitä vaadi.

Näistä en ole puhunut miehelleni, mutta turhamaisuuttani haluaisin päivän olevan sellainen, että tunnen itseni kauniiksi. Eli että olisi jotkut nätit vaatteet päällä eikä likainen tukka pikaisella ponnarilla...

[Catsie]

Eksyin pitkästä aikaa hääpuolelle katselemaan.

Ei keskusteltu. Aikanaan mentiin kihloihin, miehen aloitteesta mutta kihlauksen merkityksestäkin oltiin suuhteen alkuaikoina puhuttu yleisellä tasolla, siis että mitä kihlaus merkitsee ja me molemmat nähtiin se lupauksena avioliitosta. Siinä vuosia vieri eteenpäin, joskus häistä/naimisiin menosta puhuttiin mutta ei meillä kiire ollut. Sitten eräänä tammikuun iltana oltiin ulkona ja JDS kysäisi multa että mentäisiinkö me naimisiin ensi kesänä? Kun luonnollisesti varsin iloisen yllättyneenä ja onnellisena myönsin niin tuo kaivoi kalenterin esiin ja päätettiin päivä. Se sopi meille varsin hienosti. Kaikki meni omalla painollaan alusta alkaen ilman erityisempiä 'ohjelma numeroita', kieltämättä nautin suunnattomasti ystävien ilmeistä jotka samaisena iltana vielä tavattiin ja puhelin soitoista lähimmille ;D