Jupinaketju kosinnanodottelijoille

[Hanella]

Ikuista odottelua..

 

Meidän suhteessa otettiin takapakkia ja mies ilmoitti ettei aio ikinä mennä naimisiin.. Miksi miehet on NIIIIIIN ärsyttäviä...ja ne väittää että naiset on vaikeaselkoisia...PAH!

Koska meidän suhde ei tästä voi enää edetä niin ostettiin koira... kauhea asuntokuume päällänsä, mutta yksin ei kannata asuntolainaa ottaa ja olis huomattavasti helpompaa hommata kunnon kämppä ukkelin kans.. ei tässä vanhassakaan mitään vikaa ole, muutakuin tää on vuokra-asunto...Tekis mieli huutaa tolle ukkelille "Helvetti mä oon kohta 30!! En mä tästä enää nuorru!! Mä en halua olla paula koivuniemi jos tiedän että oot se oikea ku en halua ketään muuta!!" kuulostipa teiniltä...

Kohta on taas vuosipäivä tulossa mutta oon kyllä jo luopunu toivosta..Ja ei oo muuten herra ostanu viel hametta ku viimevuonna "anto pakit"

 

Prkl...

[Augusta*]

Sympatiahalit sulle Hanella! Eipä noista miehistä ota ikinä selvää. Meidän tilanne on se, että ollaan käyty pari vakavaa keskustelua avioliitosta ja mies todella tietää kantani, että haluan naimisiin hänen kanssaan. Hänelle asia ei ole yhtä tärkeä kuin minulle, hän voisi olla avoparina varmasti loppuelämänsä. Toivon kuitenkin, että hän ottaa asian itse puheeksi seuraavan kerran.

[Saiai]

Vertaistukea

Kesällä tulee 9 vuotta yhteiseloa täyteen. Saman katon alla ollaan asuttu vuosia, kolmatta vuotta maksetaan asuntolainaa, lapsi on yli vuoden ikäinen, koira ja parit farmariautotkin löytyy. Kaikki on niin hyvin kuin vaan voi olla. Siviilisääty vaan on pysynyt samana liian kauan.

Teineinä mentiin kihloihin, ja kyllä me jo silloin puhuttiin että se on lupaus naimisiinmenosta. Nyt myöhemmin olen sanonut, että haluan kyllä kunnon kosinnan ennen kuin mennään naimisiin. Ei sen tarvitse olla mitään mahtavaa ja spektaakkelimaista, haluaisin vaan sellaisen pienen romanttisen eleen.

Ennen raskautta en oikeastaan edes ajatellut asiaa, ja oikeastaan vasta ihan raskauden lopulla asia nousi enemmän pinnalle. Synnytyksen jälkeen mun vanhemmat kävi meitä sairaalalla katsomassa ja avomieheni pyysi isääni kahville. Ajattelin että nyt lapsen myötä se rakastui muhun niin palavasti uudestaan, erilailla, että haluaa viedä mut vihille, ja pyytää isältä nyt mun kättä. No tätä romanttista ajatusta sainkin sitten itkeä jälkeenpäin, petyin aivan suunnattomasti. Onneks siinä oli se uusi pieni elämänalku, joka piti mut järjissään.

Vähän väliä oon hieman vihjaillut aiheesta, että josko pikkuhiljaa jotain alkais tapahtua. Tietää kuinka tärkeä asia tää mulle on, ja tietää miksi se on niin tärkeää. Tietää myös etten enää halua mitään isoja prinsessahäitä, mielestäni sellainen olis turhaa näin monen vuoden jälkeen. Että enpä kyllä ymmärrä mistä kiikastaa. Tiedän että mies varmasti tyytyisi avoliittoon, mutta tuntuu pahalta ettei se voi toteuttaa mun toivetta. Mun takia.

Mä alan olemaan tosi ahdistunut. Kyllähän lapsi meidät yhteen sitoo paljon paremmin kuin vihkisormus, ja tiedän että mies haluaa olla ja elää mun kanssa lopun elämää. Silti alan olla ihan hajoamispisteessä. Tärkeintä mulle olis että koko perheellä ois sama sukunimi, nyt mä oon taas ainoa eriniminen. Sijaislapsena en saanut perheeni sukunimeä, vaan oon koko elämäni kantanut biologisen nisti-isäni nimeä, jota en edes oikeastaan tunne. Haluaisin virallisesti olla osa perhettä. Kuulostaa naurettavalta, tiedän.

Masentaa.

[Guest VaneSa]

Näitä lukiessa tulee kyllä niin paha mieli toisten puolesta. Ei voi kuin toivottaa tsemppiä odotteluun ja toivoa että ne miehet tulee järkiinsä. Helppo tosin omassa tilanteessa sanoa että kyllä ne jossain vaiheessa tajuaa. Kun ei se aina mene niin. 

Muiden suhteita ei myöskään voi mennä neuvomaan. En voi kuvitellakaan miltä teistä tuntuu. Tulee välillä jopa huono omatunto, kun itse jo salaa mielessä suunnittelee häitä kun on 95% varma että kosinta tapahtuu pian. Siitä on nyt keskusteltu niin kauan. 

[Tipsis]

Saiai, minusta tekstissäsi ei ollut mitään naurettavaa! Ei varsinkaan se, että haluaisit saman sukunimen lapsesi ja lapsesi isän/elämäsi rakkauden kanssa! Oletteko te puhuneet, mikä miestä asiassa vaivaa/estää/pelottaa?

 (muoks. ei sittenkään muuta)

Muokattu: April 14, 2013, käyttäjä: Tipzilla

[Othilia]

Jupistaanpa taas...

 

Eilen taas tuli pyöriteltyä näitä asioita päässä ja löysinpä taas päästäni uuden ajatuksen. Aloin miettiä, että mitäs jos tuo nyt kosis. Tuli sellanen olo, että enpä tiedä mitä sanoisin, että kosiiko se aidosti omasta aloitteestaan vai olisko se vaan lopputulosta mun hömpötyksistä ja keskusteluista.

 

Tuli sellanen olo, että oonko tänkin asian nyt jotenkin mokannu, että omalla halullani olen pilannu koko jutun ihmeellisyyden. Suoraan sanoen alko ketuttamaan ihan toden teolla. Miksei se oo tähän mennessä saanu aikaseks? Miks tän on tarvinnu mennä tähän pisteeseen, että mä vaan odotan, odotan ja höpisen asiasta? Voi kiukku. En ees osaa nyt näemmä pukea sanoiks ajatusmaailmaani, mutta tällä hetkellä asia lähinnä laittaa vihaks. Miks tää menee näin? 

[Puff]

Kävin päiväkaljalla ja nyt tekee mieli huutaa:

 

HALUAN NAIMISIIN!!!

 

Kiitos ja anteeksi. (...oh come on, tunnen _syyllisyyttä_ siitä että kepeässä humalassa kirjoitan nettipalstalle haluavani astella avioon....)

Muokattu: April 16, 2013, käyttäjä: Puff

[Tipsis]

Täälläpäs on taas ollut vipinää Päiväkaljakiljahduksissa ei ole mitään outoa, Puff

 

Jupistaanpa taas...

 

Eilen taas tuli pyöriteltyä näitä asioita päässä ja löysinpä taas päästäni uuden ajatuksen. Aloin miettiä, että mitäs jos tuo nyt kosis. Tuli sellanen olo, että enpä tiedä mitä sanoisin, että kosiiko se aidosti omasta aloitteestaan vai olisko se vaan lopputulosta mun hömpötyksistä ja keskusteluista.

 

Tuli sellanen olo, että oonko tänkin asian nyt jotenkin mokannu, että omalla halullani olen pilannu koko jutun ihmeellisyyden. Suoraan sanoen alko ketuttamaan ihan toden teolla. Miksei se oo tähän mennessä saanu aikaseks? Miks tän on tarvinnu mennä tähän pisteeseen, että mä vaan odotan, odotan ja höpisen asiasta? Voi kiukku. En ees osaa nyt näemmä pukea sanoiks ajatusmaailmaani, mutta tällä hetkellä asia lähinnä laittaa vihaks. Miks tää menee näin? 

 

Minäkin olen miettinyt paljon tuota, että miten erotetaan sitten loppujen lopuksi miehen oma aloite ja painostuksen tulos...? (sitäkin nähnyt, että lopulta kosittu tai suostuttu kultasepänliikkeeseen, kun ajateltu, että saa olla rauhassa marmatukselta/riitelyltä) Oma ratkaisuni on ollut aiheen välttely, koska luulen, etten osaisi nauttia kihloista ja miettisin koko ajan, ettei toinen oikeasti haluakaan jne.

 

Tuota boldaamaani en voi allekirjoittaa mitenkään. Sehän tarkoittaisi, että on vain miehen etuoikeus haluta naimisiin (ja päättää, milloin kukin on siihen valmis), ja sitten kun kosisi ("milloin kelpaa vaimoksi" -asenne), niin naisen pitäisi samantein haluta -ei missään nimessä ennen sitä! Jos siis mies yllättää naisen täysin kosinnalla, ja nainen ahdistuu, niin pidetäänkö sitä sitten yhtä "pahana" kuin kosinnasta vihjailua?No siitä päästään tietysti naisen kosintaan, mutta se taitaa olla erikoistapauksia lukuunottamatta samaa kategoriaa painostuksen/suostumisen kanssa... Äh, nyt meni jo vähän sekavan höpötyksen puolelle.. :/

Pointti nyt kuitenkin oli, että hyvä kysymys tuo "miksei ole saanut aikaiseksi?" Kävin lukemassa tuosta odotteluketjusta vanhat viestit ja suosittelen sitä muillekin Jotain oivalluksia voisi saada..(esim. sen, että on itse kirjoittanut nälkävuoden mittaisen vastauksen tuohon kysymykseen, mutta jo unohtanut tehneensä sen  )

 

muoks. yritetään sitä pointtia vielä. Eli jos tilanne on, että ollaan samalla sivulla (keskustelut käyty, molemmat haluaa naimisiin) +kaikki hyvin yms. ja mies haluaa ehdottomasti kosia, mutta ei kosikaan, niin mitä?!? Vähintään yhtä epäreilua käytöstä mieheltä lupailla kaikennäköistä ja painottaa että haluaa_kosia_itse, ja nainen vain joutuu odottamaan, että milloin miehelle tulee "se fiilis". Onko miesten aikakäsitys niin eri, että tuo niiden tahtominen voi olla kuukausien-vuosien kattava, kun taas nainen ymmärtää kosinnan tulevan parin kk:n sisällä? Vai että mies ajattelee, että sitten joskus, kun asia tulee taas mieleen, niin toimin?

Muokattu: April 16, 2013, käyttäjä: Tipzilla

[Vilutti]

Todellakin ymmärrän päiväkaljan tuomat ajatukset (terassikautta odotellen).

 

Todellakin, ryhmähali!! Voimahali!

 

Onhan se jännää, että jätkä tykkää viettää aikaa mun kanssa ja himoitsee vuoteessa,

sanoo, että kaksi viimeistä vuotta on ollut sen elämän onnellisimmat ja kotielämä helppoa,

mutta sitten kaivaa jonkun kaksi vuotta sitten juhlissa tapahtuneen ristiriitatilanteen esiin ja puhuu, että ehkä mulle sopis joku toinen.

 

No, toden totta olen nyt yrittänyt pitää itseni kiireisenä.

Poissa silmistä, poissa sydämestä?

 

Yksinkertaisempaa olisi olla odottamatta toista...

Mutta vielä haaveilen, että ehkä sitten ensi karkauspäivänä uskostani olisi vielä jotakin jäljellä.

 

Olen usein niin vihainen yksin ollessani: 

 

"Oi, kuinka saatoitkaan, tehdä kaikki unelmat ihanat tyhjiksi haaveiksi vain. -- Kun kaikkensa antaa, ja pettyä saa, on muistoja kantaa, vain vaikeampaa."

 

Ja sitten kun puhutaan tai tekstaillaan tai kirjoitellaan Skypessä, niin... se sulaa.

 

"On hyvä olla kanssas lähekkäin."

 

Miksi minun täytyykin olla tällainen ESFJ: http://s25.photobucket.com/user/raynman75006/media/ESFJ-2.jpg.html

 

"Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani. Tule, tule poika nuori, jakamaan se minun kanssani.

Jollen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois, muille maille vierahille, etten sua nähdä vois!"

Muokattu: April 16, 2013, käyttäjä: Vilutti

[Puff]

Minulla myös on tuo ehdoton ajatus että kosinnan pitää ehdottomasti tulla mieheltä ilman painostusta. En usko että voisin tuntea samaa ylpeyttä, rakkautta ja  yleistä onnea jos joutuisin miehen taluttamaan kultasepänliikkeeseen sormuksia hakemaan. Haluan että kosinta tulee rakkaudesta ja sitoutumisen halusta, ei ulkoisista odotuksista tai painostuksista. Siksi koen vaivaannuttavana omat haaveeni avioliitosta, ja ajattelen hysteerisesti että onko se nyt painostamista jos katsomme elokuvan jossa mennään naimisiin XD

 

Noh, luotan siihen että mies kosii sitten kun hänestä se tuntuu hyvältä. Ja kuten olen aiemmin näissä ketjuissa vannonut, jollei karkausvuoteen 2016 mennessä ole kosinut niin minä kosin. Tosin välillä olo on epävarma... Entä jos hän sanoo ei? Jos odottelen vuosia, kosin itse ja hän sanoisi ei... Mitä sitten? Tällä hetkellä tuntuu että avioliitto ei ole mikään kynnyskysymys, voisin olla mieheni kanssa hamaan kuolemaan asti ilman naimisiinmenoja, mikäli hän ei haluaisi ikinä naimisiin.. Mutta ristiriita tuleekin siinä että mieheni haluaa naimisiin joskus, mutta jollei hän halua naimisiin minun kanssani niin olenko pelkkä korvike parempaa odotellessa

Muokattu: July 2, 2013, käyttäjä: Puff

[Othilia]

Täälläpäs on taas ollut vipinää Päiväkaljakiljahduksissa ei ole mitään outoa, Puff

 

Jupistaanpa taas...

 

Eilen taas tuli pyöriteltyä näitä asioita päässä ja löysinpä taas päästäni uuden ajatuksen. Aloin miettiä, että mitäs jos tuo nyt kosis. Tuli sellanen olo, että enpä tiedä mitä sanoisin, että kosiiko se aidosti omasta aloitteestaan vai olisko se vaan lopputulosta mun hömpötyksistä ja keskusteluista.

 

Tuli sellanen olo, että oonko tänkin asian nyt jotenkin mokannu, että omalla halullani olen pilannu koko jutun ihmeellisyyden. Suoraan sanoen alko ketuttamaan ihan toden teolla. Miksei se oo tähän mennessä saanu aikaseks? Miks tän on tarvinnu mennä tähän pisteeseen, että mä vaan odotan, odotan ja höpisen asiasta? Voi kiukku. En ees osaa nyt näemmä pukea sanoiks ajatusmaailmaani, mutta tällä hetkellä asia lähinnä laittaa vihaks. Miks tää menee näin? 

 

Minäkin olen miettinyt paljon tuota, että miten erotetaan sitten loppujen lopuksi miehen oma aloite ja painostuksen tulos...? (sitäkin nähnyt, että lopulta kosittu tai suostuttu kultasepänliikkeeseen, kun ajateltu, että saa olla rauhassa marmatukselta/riitelyltä) Oma ratkaisuni on ollut aiheen välttely, koska luulen, etten osaisi nauttia kihloista ja miettisin koko ajan, ettei toinen oikeasti haluakaan jne.

 

Tuota boldaamaani en voi allekirjoittaa mitenkään. Sehän tarkoittaisi, että on vain miehen etuoikeus haluta naimisiin (ja päättää, milloin kukin on siihen valmis), ja sitten kun kosisi ("milloin kelpaa vaimoksi" -asenne), niin naisen pitäisi samantein haluta -ei missään nimessä ennen sitä! Jos siis mies yllättää naisen täysin kosinnalla, ja nainen ahdistuu, niin pidetäänkö sitä sitten yhtä "pahana" kuin kosinnasta vihjailua?No siitä päästään tietysti naisen kosintaan, mutta se taitaa olla erikoistapauksia lukuunottamatta samaa kategoriaa painostuksen/suostumisen kanssa... Äh, nyt meni jo vähän sekavan höpötyksen puolelle.. :/

Pointti nyt kuitenkin oli, että hyvä kysymys tuo "miksei ole saanut aikaiseksi?" Kävin lukemassa tuosta odotteluketjusta vanhat viestit ja suosittelen sitä muillekin Jotain oivalluksia voisi saada..(esim. sen, että on itse kirjoittanut nälkävuoden mittaisen vastauksen tuohon kysymykseen, mutta jo unohtanut tehneensä sen  )

 

muoks. yritetään sitä pointtia vielä. Eli jos tilanne on, että ollaan samalla sivulla (keskustelut käyty, molemmat haluaa naimisiin) +kaikki hyvin yms. ja mies haluaa ehdottomasti kosia, mutta ei kosikaan, niin mitä?!? Vähintään yhtä epäreilua käytöstä mieheltä lupailla kaikennäköistä ja painottaa että haluaa_kosia_itse, ja nainen vain joutuu odottamaan, että milloin miehelle tulee "se fiilis". Onko miesten aikakäsitys niin eri, että tuo niiden tahtominen voi olla kuukausien-vuosien kattava, kun taas nainen ymmärtää kosinnan tulevan parin kk:n sisällä? Vai että mies ajattelee, että sitten joskus, kun asia tulee taas mieleen, niin toimin?

Meillä ollaan käsittääkseni juuri tuolla sun viimeks mainitsemalla samalla sivulla. Kyllä miehestä on saanut irti, että haluaa naimisiin ja puhuu meidän häistä yms. Ja niin kuin aikaisemmin olen kirjoitellut juuri tämä tekee tilanteesta ristiriitaisen ja samalla lisää omia odotuksiani jne.

 

Ja tuosta naisen haluamisesta. Tietysti sitä saa haluta, mutta ainakin itsessäni tämä halu vaan tekee oloni hullummaksi. Mutta jonkunmoinen päätös etuoikeus tässä kosinta asiassa tuntuu miehellä olevan. Tuntuu jotenkin olevan tämä kosinta-asia niin miehen käsissä, mikä mielestäni on väärin. Miten helppoa olisikaan, jos ilman suurempia asian pyörittelyjä mies vain kosisi ja nainen olisi samantien samaa mieltä. Mut näinhän se ei mee, ollaan kai niin eri planetoilta, että ajatukset putkahtelee päähän aivan eri aikoihin.

 

Äh, miten voikaan olla näin hankala asia. Kun itse haluaisin, että se teko lähtee miehestä itestään ja toisaalta pelkään, että oonko sen tsäänsin jo menettäny. 

[Vilutti]

Lisää mahtavia biisejä:

 

[Muru&Mursu]

Täälläpäs on taas ollut vipinää Päiväkaljakiljahduksissa ei ole mitään outoa, Puff

 

Jupistaanpa taas...

 

Eilen taas tuli pyöriteltyä näitä asioita päässä ja löysinpä taas päästäni uuden ajatuksen. Aloin miettiä, että mitäs jos tuo nyt kosis. Tuli sellanen olo, että enpä tiedä mitä sanoisin, että kosiiko se aidosti omasta aloitteestaan vai olisko se vaan lopputulosta mun hömpötyksistä ja keskusteluista.

 

Tuli sellanen olo, että oonko tänkin asian nyt jotenkin mokannu, että omalla halullani olen pilannu koko jutun ihmeellisyyden. Suoraan sanoen alko ketuttamaan ihan toden teolla. Miksei se oo tähän mennessä saanu aikaseks? Miks tän on tarvinnu mennä tähän pisteeseen, että mä vaan odotan, odotan ja höpisen asiasta? Voi kiukku. En ees osaa nyt näemmä pukea sanoiks ajatusmaailmaani, mutta tällä hetkellä asia lähinnä laittaa vihaks. Miks tää menee näin? 

 

Minäkin olen miettinyt paljon tuota, että miten erotetaan sitten loppujen lopuksi miehen oma aloite ja painostuksen tulos...? (sitäkin nähnyt, että lopulta kosittu tai suostuttu kultasepänliikkeeseen, kun ajateltu, että saa olla rauhassa marmatukselta/riitelyltä) Oma ratkaisuni on ollut aiheen välttely, koska luulen, etten osaisi nauttia kihloista ja miettisin koko ajan, ettei toinen oikeasti haluakaan jne.

 

Tuota boldaamaani en voi allekirjoittaa mitenkään. Sehän tarkoittaisi, että on vain miehen etuoikeus haluta naimisiin (ja päättää, milloin kukin on siihen valmis), ja sitten kun kosisi ("milloin kelpaa vaimoksi" -asenne), niin naisen pitäisi samantein haluta -ei missään nimessä ennen sitä! Jos siis mies yllättää naisen täysin kosinnalla, ja nainen ahdistuu, niin pidetäänkö sitä sitten yhtä "pahana" kuin kosinnasta vihjailua?No siitä päästään tietysti naisen kosintaan, mutta se taitaa olla erikoistapauksia lukuunottamatta samaa kategoriaa painostuksen/suostumisen kanssa... Äh, nyt meni jo vähän sekavan höpötyksen puolelle.. :/

Pointti nyt kuitenkin oli, että hyvä kysymys tuo "miksei ole saanut aikaiseksi?" Kävin lukemassa tuosta odotteluketjusta vanhat viestit ja suosittelen sitä muillekin Jotain oivalluksia voisi saada..(esim. sen, että on itse kirjoittanut nälkävuoden mittaisen vastauksen tuohon kysymykseen, mutta jo unohtanut tehneensä sen  )

 

muoks. yritetään sitä pointtia vielä. Eli jos tilanne on, että ollaan samalla sivulla (keskustelut käyty, molemmat haluaa naimisiin) +kaikki hyvin yms. ja mies haluaa ehdottomasti kosia, mutta ei kosikaan, niin mitä?!? Vähintään yhtä epäreilua käytöstä mieheltä lupailla kaikennäköistä ja painottaa että haluaa_kosia_itse, ja nainen vain joutuu odottamaan, että milloin miehelle tulee "se fiilis". Onko miesten aikakäsitys niin eri, että tuo niiden tahtominen voi olla kuukausien-vuosien kattava, kun taas nainen ymmärtää kosinnan tulevan parin kk:n sisällä? Vai että mies ajattelee, että sitten joskus, kun asia tulee taas mieleen, niin toimin?

Anteeksi kun ketjuun kuulumattomana kommentoin, mutta tästä tipzillan tekstistä tuli vaan mieleen, että jos tilanne on nyt näin: Mies haluaa naimisiin (ainakin sitten joskus) ja tietää, että nainenkin haluaa naimisiin ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin, mutta mies haluaa itse tehdä aloitteen tälle naimispuuhalle eli kosia naista, eikä toisinpäin. Ja naisen osana on siis vain odotella että mies päättää, että milloin haluaa naimisiin ja sitten vielä kerä rohkeutta kosia. Ja kaikki naisen puheet naimisiinmenosta ja kosinnasta tai häistä yleensä tulkitaan painostukseksi. MUTTA, jos tämä käännetään toisinpäin, ja muutetaan naimisiinmeno seksiksi, sopisikohan miehille kuinka hyvin tämä asetelma: Nainen haluaa seksiä kyseisen miehen kanssa, mutta ei tiedä oikein vielä milloin, ja haluaa sitten tehdä itse aloitteen kun aika on kypsä. Mies haluaa seksiä todella kovasti, eikä tiedä miten voisi jatkaa elämäänsä kyseisessä parisuhteessa jossei seksi ainakin joskus tule ajankohtaiseksi. Nainen tietää, että mies haluaisi seksiä kovasti. Kaikki miehen aloitteet ja pienet vihjailut tulkitaan painostukseksi, ja ne vain lykkäävät sitä seksin harrastusta koska nainen haluaa yllättää miehen, sitten joskus... Vois miehillä loppua pinna aika lyhyeen

 

Naimisiinmeno ei nyt tietenkään ole sama asia kuin seksi, eikä kumpaankaan pitäisi suostua jos ei todella halua. Mutta jos miehelle naimisiinmeno ei ole "niin kovin tärkeää", niin miksei siihen voisi suostua, jos se selvästi on sille omalle rakkaalle naikkoselle niin tärkeä asia... Tätä en ymmärrä. Tietysti, jos mies on aiemmin ollut naimisissa ja kokenut kamalan avioeron, tai jos miehen vanhemmat ovat eronneet riitaisasti tms, niin voin ymmärtää miehen vastahakoisuuden naimisiinmenolle, mutta tämäkin lienee semmoinen "trauma" mistä mies voi päästä yli. Sitten on miehiä jotka  vastustavat avioliittoa periaatteellisista syistä, mutta olettaisin että näin vahvat näkemykset tulevat esille jo aika varhaisessa vaiheessa suhdetta...

 

Luulen, että omalle tulevalle aviomiehelleni ajatus naimisiinmenosta oli aluksi melkeimpä kammoksuttava kolmesta syystä: hän pelkää että häihin menee aivan jumalattomasti rahaa, ja että ollaan ihan puilla paljailla ja taloudellisessa kriisissä häiden jälkeen (hyvin mahdollista... ), hän ajattelee että naimisiin menoa seuraa heti perään asuntolaina, velkavankeus, lasten hankinta, oravanpyörä ja ikuinen kurjuus ja unelma porchesta murskaantuu (minulla hieman ruusuisempi näkemys avioelämästä... ), ja kolmanneksi hän ei ole kovin hyvissä väleissä uskovaisen sukunsa kanssa, eikä ehkä haluaisi kutsua heitä häihin tai ainakin pelkää että valittavat siellä sitten kaikesta ja pilaavat meidän päivän...

[etanatar]

Hyppään uutena mukaan keskusteluun. Olen jo jonkin aikaa lukenut näitä viestejä, mutta vasta nyt sain itseni mukaan. Ja jostain syystä tämä tuntuu nololta  Mutta ei nyt välitetä siitä 

 

Tuo keskustelu siitä kuinka naisen pitäisi vain odottaa miehen kosintaa ja valmiutta avioliittoon sekä kaikki puheet siitä koetaan painostuksena, on herättänyt paljon keskustelua minun ja avokkini kanssa. Tai siis minä olen puhunut ja avokki on myötäillyt ja joskus sanonut oman sanansa väliin 

 

Olen samaa mieltä edeltävien kanssa, että on väärin että nainen joutuu vain odottamaan miehen kosintaa. Toisaalta nainen voi myös itse kosia, jos siltä tuntuu. Ei se minusta ole painostusta. Eri asia on, jos itse nyt haluaa miehekkeeltä sen kosinnan. Mitä tasa-arvoista suhteen edistämistä se on, kun nainen joutuu odottamaan toisen päätöksiä. Myös se, että mies ei suostu asiallisesti keskustelemaan tulevaisuudesta ja ota naisensa näkemyksiä huomioon, on minusta käsittämätöntä.

 

 

Omasta tilanteestani sen verran, että olemme avokkini kanssa seurustelleet vuoden ja asuneet yhdessä melkein saman ajan. Olemme alusta asti olleet varmoja siitä, että tässä on se loppuelämän kumppani ja haluamme molemmat naimisiin. Mies on minulle useaan otteeseen sanonut, että tekee minusta vielä vaimonsa jossain vaiheessa. Ja että jo muutaman vuoden kuluttua haluaisi tehdä lapsia ja rakentaa meille omakotitalon. Ja kun uteliaisuudesta kyselen tarkempia aikanäkemyksiä näille suunnitelmia saan ärsyyntyneen puuskahduksen ettei tykkää aikataulusuunnitelmista. Enhän minä nyt mitään tarkkaa aikataulua ollut vaatimassa, mutta olisi ihan kiva tietää millä tahdilla mies olettaisi meidän etenevän 

 

Olemme myös puhuneet siitä, että tunteidensa puolesta molemmat tahtoisivat vaikka heti kihloihin ja naimisiin. Järki sanoo, että maltetaan nyt hetki. Tässä on oltu vasta vuosi yhdessä. Ikää molemmilla on lähempänä kolmeakymmentä. Tässä on kuitenkin vuoden päästä tarkoitus lähteä yhdessä isommalla ulkomaanreissulle ja sen jälkeen katsoa mitä elämä tuo (plus säästää rahaa häitä varten)

Minulle kelpaisi intiimi vihkiminen maistraatissa ja pienet juhlat lähipiirille. Mies taas haluaisi isot perinteiset prinsessahäät kaikilla mausteilla 

 

Mitään varsinaista jupinaa minulla ei ole tilanteesta. Se kuitenkin syö kärsivällisyyttä, kun saa odotella koska ukko haluaisi kosia ja näkisi, että nyt voitaisiin edetä. Se ei enää halua jutella minun kanssa asiasta, koska on olettanut että jotenkin koko ajan odotan sitä kosintaa Mitä siis en todellakaan ole odottanut. Eikä se usko minua. Argh. Minulle kelpaisi hyvin joku karkea aikataulu siitä, minä vuonna niitä häitä voisi harkita. Ihan vain siksi, että niitä olisi kiva alkaa suunnitella   Ja tietäisi itsekin, missä tässä mennään.

 

Ja huom! todellakin karkea arvio. En itsekään pidä elämän aikatauluttamisesta eikä minulla ole mikään kiire eteenpäin. Kärsimättömänä ihmisenä minua vain ärsyttää se, että aiheesta joka koskettaa itseäni syvästi ei voida keskustella. Tai voidaan ja keskustellaankin, mutta ei mistään mikä liittyy aikaan.

 

Ja nyt tuntuu etten enää edes halua puhua häistä miehelleni, koska hän on alkanut näyttää pieniä ärsyyntymisen merkkejä. Joten siis pelkään painostavani. Miksi aihe, josta haluan vain haaveilla mieheni kanssa ilman mitään vihjailuja tai painostusta (koska sanon kyllä suoraan, kun jotain haluan) saa toisen ärsyyntymään? 

 

Ja näihin kaikkeen perustuen minusta tuntuu jollain tapaa "nololta" itsekin kirjoittaa tänne. Vaikka niin ei ole. 

 

 

Niin ja itsehän haluan sen kosinnan mieheltäni. Periaatteessa olen itse jo monta kertaa epävirallisesti ukkoani kosaissut, mutta aina kiistänyt sen olevan kosinta 

 

Olen aina haaveillut siitä, että minua rakastava mies kosii minua ja haluaa minut vaimokseen. Vaikka muuten en häistä tätä aikaisemmin ole haaveillut. Joten sitä kosintaa, sitten joskus odotellessa... ja tilannetta ei helpota se, että kaverit odottavat miehen jo kosivan Minulle ei ole tärkeää ne juhlat tai sormus. Haluan vain olla jotain muutakin kuin tyttöystävä tai avopuoliso. 

 

Jaaha... olipa avautuminen. Mieskin tuli jo naureskelemaan mitä tänne avaudun. Ja kun turhautuneena tiivistin koko viestini sisällön niin sain aikaiseksi syvän hiljaisuuden ja lohduttavan pusun. Huokaus. Miehet.

[Tipsis]

Meidän kahdenkeskinen loma on jo ihan kulman takana. Odotan sitä kovasti, mutta pelottaa, että kuitenkin oletan kosinnan tapahtuvan. Yritän kovasti olla ajattelematta asiaa, ja jankuttaa itselleni, että en saa toivoa kosintaa, koska jos sitä ei tule, petyn. Ja sitten pelkään, että pilaan sillä loman viimeiset päivät/kotiinpaluun. Paras perusteluni itselleni on se, että mies haluaa yllättää minut ja saattaa näin ollen pitää lomaa ja "piktoreskeja" hetkiä epäsopivina, ennalta-arvattavina. Ja kun tuo mies on niin fiilispohjilta toimiva, että tuskin tulee suunnittelemaan tilannetta etukäteen. Asiaa ei auta yhtään, että ainoa ystäväni, joka tietää toiveistani, on jo moneen kertaan kommentoinut näyttämiäni (maisema)kuvia kohteesta "oiii, mieti kun tuossa X polvistuu" jne.

Jupinaa siis omista ajatuksista ja siitä, että oma pää yrittää pilata mun kauan odotetun loman

[etanatar]

Meidän kahdenkeskinen loma on jo ihan kulman takana. Odotan sitä kovasti, mutta pelottaa, että kuitenkin oletan kosinnan tapahtuvan. Yritän kovasti olla ajattelematta asiaa, ja jankuttaa itselleni, että en saa toivoa kosintaa, koska jos sitä ei tule, petyn. Ja sitten pelkään, että pilaan sillä loman viimeiset päivät/kotiinpaluun. Paras perusteluni itselleni on se, että mies haluaa yllättää minut ja saattaa näin ollen pitää lomaa ja "piktoreskeja" hetkiä epäsopivina, ennalta-arvattavina. Ja kun tuo mies on niin fiilispohjilta toimiva, että tuskin tulee suunnittelemaan tilannetta etukäteen. Asiaa ei auta yhtään, että ainoa ystäväni, joka tietää toiveistani, on jo moneen kertaan kommentoinut näyttämiäni (maisema)kuvia kohteesta "oiii, mieti kun tuossa X polvistuu" jne.

Jupinaa siis omista ajatuksista ja siitä, että oma pää yrittää pilata mun kauan odotetun loman

 

Toi ystävien vihjailut kosimisesta ja hihkumiset sen suhteen on muuten aika rasittavaa.

 

Yksi tyyppi on jo lyönyt vetoa, koska me mennään kihloihin. Ja itsehän tiedän, että siihen menee vielä jonkin aikaa. Vaikka kaikki muut tuntuvat olevan erimieltä. Siinä herää itselle sitten näitä ajatuksia, että tietävätkö he jotain mitä minä en tiedä 

 

Oman pään ajatukset ja toiveet on muuten se kaikista rasittavin vihjailija. Tunnen tuskasi Tipzilla. Koita ajatella heti haaveiden noustessa jotain muuta kivaa lomaan liittyvää. Mitä tulelle tekemään ja mitä kivaa yhteistä tekemistä siellä voi keksiä. Ja mitä ravintoloissa syödä ja niin edelleen. Ja jos ei muu auta, niin sano päällesi, että turpa kiinni 

Muokattu: April 23, 2013, käyttäjä: etanatar

[Puff]

Voi jupina!

Nyt kyllä tuntuu siltä että minun olisi pitänyt jotain tehdä toisin. Olen aina ajatellut kohtuullisen hyvin tiedostavani sen että miehet on täysin sokeita kaikelle vihjailulle ja rivienväleille, niille pitää kaikki sanoa suoraan juuri sellaisena kuin asiat ovat ilman kiertelyjä tai kaunopuheita.  Mutta nyt joudun toteamaan että edes minun ”suoraan sanomiseni” on liian monimutkaisesti ilmaistu jotta mies ymmärtäisi mitä haen takaa.

 

Meillä on tänään vuosipäivä, ja turhauttaa se että olen varmaan viimeisen viikon ajan yrittänyt saada miehen kalloon uppoamaan että haluaisin jotain erityistä romantiikkaa  tänään. Enkä nyt puhu edes siitä riivatun kosinnasta, sen suhteen olen aikalailla jo heittänyt toivot tämän vuoden osalta. Mutta vuosipäivään olisin toivonut mieheltä jonkinlaista satsausta ja luulin esittäneeni tämän toiveen aika selkeästi. Tai sitten en, mies tietää että haluan päivään jotain spesiaalia, mutta taisi ymmärtää sen niin että aion järjestää sen spesiaalin itse. Hitsi. Pakko sanoa että oma mokani, olisi pitänyt vain kerran sanoa joskus viikolla painokkaasti että ”toivon että sinä järjestäisit meille jotain kivaa vuosipäiväksi”. Se mitä tuon sijaan sanoin oli ”minua harmittaa että minä olen aina se joka järjestää jotain extrakivaa vuosipäivinä ja ystävänpäivinä jne.” ja pitkin viikkoa sitten muistuttelin että se on se vuosipäivä tulossa.  Ei näin tytöt, ei näin. Mies siis tuosta ymmärsi ainoastaan sen että minä en haluaisi järjestää vuosipäivähemmotteluja, joten hänen ratkaisunsa on että mitään ei tarvitsekaan olla. Ja koska kuitenkin ilmaisin että haluaisin jotain treffintapaista, niin homma päätyikin taas tähän että minä valitsen jonkin huokean ravintelin jossa käydään syömässä ja leffan joka käydään katsomassa ja siinä se.

 

Meillä muutenkin on vuosipäivien, synttäreiden ja ystävänpäivän jne juhliminen pienimuotoista, mitään lahjoja ei olla ikinä vaihdettu vaan lähinnä ollaan käyty tekemässä yhdessä jotain kivaa ja ulkona syömässä. En odotakaan sen suurempaa, se riittää kyllä mutta toivoisin ihan hirveästi että mies olisi edes joskus vähän aloitteellinen tässä. Tiedän kyllä että miehen filosofia on että merkkipäivät ovat vain päiviä muiden joukossa ja on tärkeämpää osoittaa rakkautta tavallisina päivinä kuin kerran pari vuodessa. Totta se on ja arvostan ihan hirveästi sitä arkipäivän romantiikkaa josta saan usein nauttia, mutta pitääkö sen sulkea pois merkkipäiväromantiikan?

 

Ensi vuonna viisaampana sitten heitä pallon raa’asti miehelle ja sanon suoraan että toivon jotain kivaa ja haluan että hän järjestää koko kivan.

 

Vai……. olenko ihan hirveän vaativa ja kiittämätön akka?

[Vilutti]

Et oo kiittämätön akka. Pitää kai vääntää rautalangasta.

[Muru&Mursu]

Mielestäni kaikki nämä pariskunnan yhteiset kahdenkeskiset romanttiset jutut (ravintolaillalliset, (leffa)teatteri ym. käynnit....) oli ne sitten vuosipäivänä tai tavallisena lauantaina, ovat parisuhteen hoitamista ja parisuhteen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää. Miksi näiden juttujen ideointi ja järjestäminen jää aivan liian usein täysin naisen harteille? Eikö parisuhteessa kuitenkin ole kaksi osapuolta, ja molemmilla on yhtä suuri vastuu parisuhteen ylläpitämisestä? Joskus olen miettinyt että jos jättäisin kaikki nämä "virkistyspäivien" järjestelyt ja parisuhteen "juttutuokiot" kokonaan miehen järjestettäväksi, olisiko meillä enää mitään parisuhdetta puolen vuoden päästä, vai oltaisiinko vaan ihan vieraita ihmisiä toisillemme ja kaikki romantiikka kadonnut...

[tylleröinen-88]

Ketjun ulkopuolelta huutelen: Samaa mieltä kuin Vilutti, et todellakaan ole kiittämätön akka. Jotkut miehet on vaan tosi sokeita tolle "ylimääräisen romantiikan" tarpeelle parisuhteessa. Oma kokemus on, että vain ihan suoraan sanominen toimii varmasti. Minulla oli hiljattain 25v syntymäpäivät, mies ihmetteli että miksen järjestä juhlia mutta oli niin paljon ressiä ja kiirettä etten kyennyt enkä jaksanut. Ei se olisi tästä vihjaamisesta ymmärtänyt että silti jotain spesiaalia toivoin päivälle. Lopulta sanoin suoraan "Mä haluan tehdä jotain kivaa erityistä kahden kesken mun synttäreinä ja mä haluan että sä järjestät sen mulle". Se toimi: mies vei katsomaan stand uppia (molemmat tykätään tosi paljon) ja oli varannut ihanasta ravintolasta sen jälkeen meille pöydän. Yllätyin todella, olin odottanut "pelkkää" ravintolaillallista, vaikka olisin siitäkin jo ollut iloinen.

[etanatar]

Miehillä tuntuu olevan yleinen sokeapiste kaikille romanttisille hetkille tai mahdollisuuksille että tekemisille. Tai sitten romantiikka ajatellaan niin eritavalla. Itsehän tein niin vuosipäivän tullessa, että ehdotin miehekkeelleni, että mennään kahville sinne, missä kävimme ensimmäisillä treffeillä. Tämä kävi miehelleni ja herrasmiehenä hän tarjosi kahveet ja pullat. Sen jälkeen lähdimme, ah niin romanttisesti, ruokakauppaan hoitamaan viikon ostokset  Siellä marssitin miehen kukkaosastolle leikkokukkien luoksi ja käskin valita puskan. Kotiin päästyämme ojensin puskan miehelleni ja pyysin tätä ojentamaan sen itselleni sanoen: Hyvää vuosipäivää rakas. Rakastan sinua hirmuisesti. 

 

Ja mies teki naureskellen työtä käskettyä 

 

Että näin meillä. Miehen mielestä on romanttista jakaa sämpylän loppu yhdessä telkkaria katsellessa  Joten siis päätin, että jos jotain itselleni tärkeää romanttista haluan tapahtuvaksi, niin sitten toteutetaan se. Eli sitten vaikka ostetaan kukkapuska itse ja isketään se miehelle. 

 

Mutta alkuperäiseen kysymykseen. Et mielestäni ole kiittämätön akka. Meneehän se epäreiluksi, jos toinen osapuoli vain järjestää aina kaiken. Toisaalta miehet ja naiset käsittävät romanttiset asiat joskus niin eritavalla. Se mikä naiselle on romanttista, voi miehelle olla kliseistä, teennäistä ja ennalta-arvattavaa.

[Vilutti]

Jep, mullakin on tollainen kokemus, että katselin ihaillen tulppaaneja marketissa ja nappasin siitä yhden koriin "Ostatko mulle kukkia?".

 

Miekkonen siihen hiukan tylsästi: "Sä sit heität ne roskiin kun ne kuolee."

 

"Sovittu."

 

Sitten kun miehen äiti toi kukkia olin vaan sillei, et noihinpa en koske.

 

---

 

Joskus ne arjen juhlallisuudet voi olla niin hitsin romanttisia.

Eilen kuunneltiin jatsia ja hengiteltiin ilokaasua rennosti loikoillen. Välillä katseltiin silmiin.

 

Vaikka kuinka tuppais deittiä yms.. tiedän, että tuo on sydämeni valittu.

 

---

 

Me ollaan sovittu, että mennään ravintoloihin kerran kuussa niin, että hän maksaa ja saapuu paikalla, kunhan mä varaan pöydän.

Hänestä tuo on kovempi homma minulle, mutta mulle kyllä ehdottomasti käy tuo työnjako. 

 

Tässä kuussa jo. Toivottavasti!

Muokattu: May 6, 2013, käyttäjä: Vilutti

[Puff]

Joo-o. Vuosipäivä floppasi ja pahasti. Kaikesta rautalangastavääntämisestä huolimatta miehelle ei ollut valjennut että päivällä on minulle iso merkitys vaikkei hälle itselleen olekaan. Miehen kiinnostumattomuus kaikkea yhteistä tekemistä ja romanttisuutta kohtaan veti oman mieleni matalaksi. Vaikka kerroin miehelle mikä minua nyppii, hän ei siltikään ymmärtänyt että hänen pitäisi jotain asialle tehdä (okei, aloitteellisuus on selkeästi liikaa vaadittu, mutta mies ei jaksanut edes kiinnostua minun aloitteistani!), ja vielä päiviä myöhemminkin kieriskelen salaa mielenpahoituksen syövereissä vaikka asia jo selvitettiin ja sovittiin. Mies ei kuulema vain tajunnut että päivä oli minulle tärkeä. Ei siitä huolimatta että sanoin asiasta suoraan ja epäsuoraan sen sata kertaa.

 

Hyvä juttu: varmistuipahan ettei kosimishommia taida tässä taloudessa olla vielä vuosikausiin, joten odottelu on turhaa.

Huono juttu: vaikken missään vaiheessa kosintaa odotellut vakavissaan, niin olisin silti halunnut haaveilla siitä ja kuvitella edes leikkimielisesti sen olevan ihan nurkan takana. 

 

Noh. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä pitäisi nyt yrittää päästä yli penkin alle menneestä vuosipäivästä ihan oikeasti eikä vain näennäisesti. Ärsyttää itseänikin että piilokiukuttelen miehelle jo kolmatta päivää vaikka yritänkin olla niin tekemättä. 

[Vilutti]

Olen katkeroitunut. Vaikka vannoin, että niin ei kävisi minulle!

[Othilia]

Meillä taas keskusteltiin tuosta taannoin lapsista, avioliitosta yms.

Miten se on niin vaikeeta saada iteltään irti järkevää sanottavaa/kysymyksiä itse tilanteessa, vaikka omassa päässä ajatukset on selkeenä menen ihan lukkoon kun asiasta pitäisi puhua. 

Liekö sitten pelko, että painostan tms. syynä. Sitä kun tullut mietittyä kai liikaakin.

 

Tuntui, että lapsi asiakin on selkeempi kuin avioliitto. Niitä saa tulla melko piankin hänen mielestään, mutta kosinta tuntuu olevan sitten joskus. Argh.

 

No, miehen lopputulema oli kuitenkin, että kyllä hän mut vihille vielä vie. (No missäs se kosinta sitten on, jos tollasia puhuu ja on siitä aina niin varma kun ollaan puhuttu?!!  ) Kypsyn jo täysin näihin meidän häät, sitten kun mennään naimisiin jne. juttuihin ilman mitään tekoja.

 

Pönttönä olen nyt kuluttanut kaksi aamua sormusten selailuun ja suunnitteluun. Ei ainakaan helpota tilannetta. Haaveissani kuljen taas jossain pilvien päällä ja varmaan taas tovin kuluttua tipahdan maahan niin että tuntuu...