Jupinaketju kosinnanodottelijoille

[Chocolade]

Kiitos Kyllikki-Kaarina ja Tipzilla. Tsemppi vastaanotettu onnistuneesti :-)

Itsekin ihmettelen vähän, miksi hyvä suhde kihloihin kaatuisi. Toisaalta ymmärrän mieheni ajatuksen tästä, sillä hän luuli olevansa hyvässä suhteessa, kosi/kihlasi ja sitten ex-emäntä rupesi katumaan ja homma kusi alleen. Ymmärrän siis, ettei hän enää samalla tavalla "luota hyvään suhteeseen". Mutta olen kyllä hänelle sanonut, että tapahtui mitä hyvänsä (ja paljon on tapahtunut, on meillä vaikeuksia ollut ja yhdessä on ne selätetty tähän asti) niin hänen rinnallaan pysyn. Jos hän vain minut huolii.

Mutta täytynee vain yrittää päästä eroon tästä fiiliksestä. En todellakaan häntä halua painostaa, kosinnan tulee olla hänen päätöksensä ja halunsa. Ja haluan sen yllätyskosinnan, joten siinäkin mielessä tämä höösääminen saisi loppua. Ja kun mieskin haluaa järjestää yllätyskosinnan, tämän hän on kertonut ihan itse, niin en sitä iloa häneltä halua viedä. Lisäksi juuri tuo, että sitten kihloista ja muusta pystyy todella nauttimaan, kun se ei ole hössötyksen, painostuksen ja manipuloinnin tulos, vaan puhtaasti rakkautta. Kyllä minä tuota miehen totaalista omaksi saantia maltan vielä odottaa, on hän minulle niin rakas, että tällä asialla en suhdettamme nyt aijo pilata.

Kiitos ihanat tytöt tuesta, olette suuri apu :-) Toivottavasti jatkossakin pystytään toinen toisiamme auttamaan, eihän naikkarit lannistu pienestä ;-)

[onnellinen6]

Täällä yksi  odottelee jos oma mies kenties yllättäisi kosien.

Tässä on tullu nähtyä unta mikä kummittelee mieltäni unessa mieheni kosii ja ym. Kun herään huomaan että ei mulla oo sormusta ym. 

Mitä teen ?

[onnellinen6]

Pieni lisäys mieheni on viime suhteessa ollut kihloissa mutta se nainen petti ja leikki koko suhteen aikana hänellä. 

Ehti olla viikon kun   muija jätti viestillä jne. Mieheni ilmaisi yksi ilta että hän ei mene naimisiin  pitkään aikaan ym. Mutta meillä on alkanut mennä todella hyvin    10 päivää niin on 9 kk täynnä. Mitä teen  joskus aiemmin mietin tätä mutta sitten ajatus unohtui ja unessa tuli ilmi tämä kosintaa odottaminen ja se kummittelee nyt en tiedä mitä teen. Mielestäni olis se kiva  olla kihlois mut ei se sitä kummallisempaa olis ja sit että ei meillä oo kiirre. En tiedä.  Voisko joku auttaa ? 

[Sitruunaperho]

No niin, täällä taas. Seuraava tekstini on hyvin pahaa ja ilkeää ja surullista ja ehkä kadun, että edes kirjoitan. Mutta jospa tänne kirjoittaminen auttaisi omaa päätä jaksamaan.

 

Luulin olevani ookoo asian kanssa, että kosinta on nyt nostettu hyllylle odottamaan ja asiaa ei puida tänä vuonna.

No, ollaan siitä silti keskusteltu. Ja riidelty.

 

Minä olen todella surullinen siitä, että rakastamani mies ei halua kihlautua kanssani ja se aiheuttaa närää meillä edelleen. Ja mies ei halua kosia, koska kokee meillä meneveän huonosti. Minä tiedän, että kosinta tekisi minut onnelliseksi ja kokisin mieheni rakkauden täydempänä. Ja silti arki jatkuu, tiedän senkin.

 

Miten pääsen eroon tästä tunteesta ja pettymyksestä ja pelosta, ettei kosintaa tule ikinä?

 

Olen tällä hetkellä tosi ahdistunut, koska riitelimme juuri aiheesta ja emme pääse yhteisymmärrykseen.

 

Mies ei ymmärrä lainkaan minua enkä minä häntä.

 

Tarvitsisin myös neuvoja, miten pystyn olla puhumatta koko aiheesta loppuvuoden?!

 

*sekaisin*

 

Ps. Kylläpä helpotti kun sai tänne puhista taas. Kiitos siskot tästä foorumista! <3

Muokattu: September 11, 2013, käyttäjä: Sitruunaperho

[LimeBride]

Hei sitruunaperho, todella ikävä kuulla että pienen valonpilkahduksen jälkeen tuli taas alamäki En osaa neuvoa, että miten voisit olla puhumatta kihlautumisesta koko loppuvuoden, mutta jos pystyisit niin vähentäisikö se tarvettasi päästä kihloihin ja naimisiin rakastamasi miehen kanssa? Saisiko asiasta puhumattomuus miehesi tajuamaan että haluaa kanssasi kihloihin ja saisi hänet kosimaan? Ja jos/kun miehesi kosii, mistä tiedät että hän kosii omasta tahdostaan...? Ehkä olisi vain aika hyväksyä että ainakin tällä hetkellä sinä ja miehesi haluatte elämältä ja tulevaisuudelta eri asioita. Miehesi ei uskalla mennä kihloihin ennenkuin teillä menee hänen mielestään hyvin, eli varmaan sitten kun ette enää riitele kihlauksesta, ja se tapahtuu vasta kun olette menneet kihloihin ja olet onnellisempi ja varmempi olostasi parisuhteessanne, aikamoinen noidankehä siis.. Pieni pesäero voisi tehdä hyvää tässä vaiheessa, miehesi saisi tilaa ajatella mitä oikeasti elämältä ja parisuhteelta haluaa, ja sinullekin se voisi olla helpompaa niin et ehkä ajattelisi kihloja aina kun näet miehesi...

 

Mitä jos kosintaa tosiaan ei tule ikinä? Jos odottelet vaikka viisi vuotta, ja sitten miehesi ei vieläkään kosi, missä menee raja että miten kauan olet valmis odottamaan? Lopulta olet vanha (liian vanha hankkimaan niitä lapsia?) ja katkera ja sitten suhteenne ei ainakaan toimi, tuli kosinta tai ei. Luotatko miehesi sanaan, että hän kyllä kosii jossain vaiheessa ja että menette kyllä naimisiin ja että hänkin haluaa hankkia lapsia? Vai voisiko se olla vain hänelle helppo tapa siirtää keskustelua aiheesta tuonnemmaksi, koska hän ei todellisuudessa itsekään tiedä mitä tulevaisuudeltaan oikeasti haluaa...?

 

Zemppiä, toivottavasti saatte asiat kuntoon, tai jos ette saa niin toivottavasti olet rohkea ja lähdet tavoittelemaan onnea ja unelmiasi jonkun toisen kanssa!

[Sitruunaperho]

Hei sitruunaperho, todella ikävä kuulla että pienen valonpilkahduksen jälkeen tuli taas alamäki En osaa neuvoa, että miten voisit olla puhumatta kihlautumisesta koko loppuvuoden, mutta jos pystyisit niin vähentäisikö se tarvettasi päästä kihloihin ja naimisiin rakastamasi miehen kanssa? Saisiko asiasta puhumattomuus miehesi tajuamaan että haluaa kanssasi kihloihin ja saisi hänet kosimaan? Ja jos/kun miehesi kosii, mistä tiedät että hän kosii omasta tahdostaan...? Ehkä olisi vain aika hyväksyä että ainakin tällä hetkellä sinä ja miehesi haluatte elämältä ja tulevaisuudelta eri asioita. Miehesi ei uskalla mennä kihloihin ennenkuin teillä menee hänen mielestään hyvin, eli varmaan sitten kun ette enää riitele kihlauksesta, ja se tapahtuu vasta kun olette menneet kihloihin ja olet onnellisempi ja varmempi olostasi parisuhteessanne, aikamoinen noidankehä siis.. Pieni pesäero voisi tehdä hyvää tässä vaiheessa, miehesi saisi tilaa ajatella mitä oikeasti elämältä ja parisuhteelta haluaa, ja sinullekin se voisi olla helpompaa niin et ehkä ajattelisi kihloja aina kun näet miehesi...

 

Mitä jos kosintaa tosiaan ei tule ikinä? Jos odottelet vaikka viisi vuotta, ja sitten miehesi ei vieläkään kosi, missä menee raja että miten kauan olet valmis odottamaan? Lopulta olet vanha (liian vanha hankkimaan niitä lapsia?) ja katkera ja sitten suhteenne ei ainakaan toimi, tuli kosinta tai ei. Luotatko miehesi sanaan, että hän kyllä kosii jossain vaiheessa ja että menette kyllä naimisiin ja että hänkin haluaa hankkia lapsia? Vai voisiko se olla vain hänelle helppo tapa siirtää keskustelua aiheesta tuonnemmaksi, koska hän ei todellisuudessa itsekään tiedä mitä tulevaisuudeltaan oikeasti haluaa...?

 

Zemppiä, toivottavasti saatte asiat kuntoon, tai jos ette saa niin toivottavasti olet rohkea ja lähdet tavoittelemaan onnea ja unelmiasi jonkun toisen kanssa!

Hei vaan.

Mahdatkohan sekoittaa minut tuohon "pakit kosimisesta"-ketjun Siniperhoon? Meillä on vähän samanlaiset nickit

 

Mutta siis, pieni muistutus; minulla on edellisestä avioliitosta omia lapsia ja elän nyt avoliitossa ja uusperheessä. Miehelläni ei ole omia lapsia ja olemme päättäneet, ettemme halua yhteisiä ja se on ihan todellakin fine, molemmille, nou probs. Mulla on muutoinkin ikää jo 40+, joten eipä vauvat ole mielessä, heh.

 

Pesäero ei oikein ole ratkaisu, koska mieheni on useasti sanonut, ettei halua ikinä mitään "tuumaustaikoa" tai asumuseroa - pitää joko olla yhdessä ja tehdä töitä suhteen eteen tai sitten erota.

 

En tiedä, miten meidän käy. Mies on kaikinpuolin hyvä, rehellinen, kunnollinen ja luotan häneen 110%. Mutta se jokin tökkii, en oikein tiedä mikä. Ehkä tämä on uusperheen kasvukipuja ja särmien hioutumista vielä? 

 

Minä olen päättänyt antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samalla laittanut itselleni deadlinen - ellei suhde muutu, ellei tunteeni muutu nyt alakuloisesta ja surullisesta ja ellei mitään kosintaan viittaavaakaan ole tulossa - sitten lähden lasten kanssa eteenpäin. Miehelleni en ole deadlinea kertonut, koska en halua painostaa häntä nurkkaan enkä mitään pakkokosintaa menettämisen pelossa, en todellakaan. Tämä aikataulu on minua itseäni, omaa kasvuani ja suhteemme tarkastelua varten.

 

Aikajana on 8kk päähän, jolloin seurustelussamme tulee täyteen 5 vuotta.

 

Älkää lainatko tätä kommenttiani, koska mieheni saattaa kukaties lueskella täällä ja taidan vähän editoida tätä versiota......

[*Tiuku*]

onnellinen6, jos ymmärsin oikein, teillä on tulossa vasta 9 kuukautta seurustelua täyteen. Tuo on parisuhteelle todella lyhyt aika! Asutteko jo yhteisessä kodissa? Minun ohjeeni, kun apua kyselit, on yksinkertaisesti se, että jäitä hattuun. Sanoit, että teillä menee nyt todella hyvin, joten antakaa mennä vaan! Ei hyvää parisuhdetta kannata "myrkyttää" kosinnan aktiivisella odottelulla. Jos miehelläsi on vieläpä takanaan epäonnistunut parisuhde kihloineen, luottamus parisuhteen pysyvyyteen ei välttämättä synny vuodessa eikä kahdessa, eikä sillä ole suoraan tekemistä sen kanssa, luottaako miehesi sinuun. En oikein ymmärrä, miksi olisi "kiva olla kihloissa", kuten sanoit. Tiedän, että jotkut naiset (esim. osa omista ystävistäni) haluavat kihlasormuksen melko varhaisessa seurustelun vaiheessa vain osoittamaan koko maailmalle, että olen varattu ja olemme tosissamme. Minusta seurustelun ja yhdessäolon pitäisi olla kivaa muutenkin. Tärkeintä on se, mitä sinä ja miehesi tiedätte ja tunnette välillänne olevan, eihän kihlautuminen siihen varsinaisesti vaikuta. Se, mitä siitä näkyy ja kuuluu muille, on huomattavasti pienempi osuus ja täysin toissijaista.

Muokattu: September 13, 2013, käyttäjä: *Tiuku*

[Sitruunaperho]

 

 

onnellinen6, jos ymmärsin oikein, teillä on tulossa vasta 9 kuukautta seurustelua täyteen. Tuo on parisuhteelle todella lyhyt aika! Asutteko jo yhteisessä kodissa? Minun ohjeeni, kun apua kyselit, on yksinkertaisesti se, että jäitä hattuun. Sanoit, että teillä menee nyt todella hyvin, joten antakaa mennä vaan! Ei hyvää parisuhdetta kannata "myrkyttää" kosinnan aktiivisella odottelulla. Jos miehelläsi on vieläpä takanaan epäonnistunut parisuhde kihloineen, luottamus parisuhteen pysyvyyteen ei välttämättä synny vuodessa eikä kahdessa, eikä sillä ole suoraan tekemistä sen kanssa, luottaako miehesi sinuun. En oikein ymmärrä, miksi olisi "kiva olla kihloissa", kuten sanoit. Tiedän, että jotkut naiset (esim. osa omista ystävistäni) haluavat kihlasormuksen melko varhaisessa seurustelun vaiheessa vain osoittamaan koko maailmalle, että olen varattu ja olemme tosissamme. Minusta seurustelun ja yhdessäolon pitäisi olla kivaa muutenkin. Tärkeintä on se, mitä sinä ja miehesi tiedätte ja tunnette välillänne olevan, eihän kihlautuminen siihen varsinaisesti vaikuta. Se, mitä siitä näkyy ja kuuluu muille, on huomattavasti pienempi osuus ja täysin toissijaista.

Muokattu: October 14, 2013, käyttäjä: Sitruunaperho

[onnellinen6]

Tiuku

 

Kiitos vastauksestasi ja avusta. Olemme muuttamassa yhteen  alku vuodesta kun mulla alkaa työharjoittelu ja muutan sitä ennen mieheni kanssa.

Hänellä on jo kämppä mutta muutan sinne kuitenkin .   Mutta kysyisin  vielä mitä minun kannattaisi jatkossa tehdä  että meillää menisi  näin hyvin kun nyt mene ja muutenkin ?  Tiuku . Avasit silmäni kiitos siitä .   Nyt tajusin itsekin kun pohdin asiaa että joo tosiaan olisi liian aikaista mennä kihloihin.

[LimeBride]

Sitruunaperho, joo on tainnu mennä mulla nyt nikit sekaisin, pahoittelen

[kathryn]

Heippa!

 

Minä olen taustaillut täällä kesän ajan ja koittanut heittää vesilintua kosinnan odottelulla. Tuloksetta. Edelleen yhtenä päivänä kuumeisesti mietin jokojokojoko ja miksi ei. Toisena päivänä taas en muista uhrata ajatustakaan asialle.

Täällä on paljon uusia, joten valotan taustatietojani, jos joku ei jaksa kelata taaksepäin. Eli siis olemme 27-vuotias pariskunta, vajaa 4vuotta yhteiseloa takana, josta liki koko aika saman katon alla asuttu. Viime joulukuussa perheemme täydentyi pienellä prinsessalla. Kuten jo jossain mainitsin, niin joskus suhteemme alkuaikana heitin "ukaasin", että tahdon vihille ennen, kuin täytän 30. Miehekkeellä on siis aikaa tuohon päivämäärään 2 vuotta ja 8kk. En siis sanonut sitä välttämättä ihan tosissani, mutta puoliksi ainakin! Tiedän, että hän aikoo joskus kosia minua, mutta joku pieni ääni piipittää päässä kysellen, milloin on joskus. Tiedän myös sen, että meillä on hyvä, avoin ja luottamuksellinen suhde, joten en anna liikaa kosinnan painaa mieltäni, tarkoittaen sitä, että se ei ole onnellisuuden ehto. Olen kyllä kertonut, että kosintaa odottelen, mutta ihan kaikkia ajatuksia en ole uskaltanut ääneen sanoa, ettei menisi painostamiseksi..

Ja syy, miksi oikeastaan tulin tänne ja juuri tänään, on se, että aion juuri kumota seuraavalla tekstilläni nuo aiemmat väittämäni, nimittäin, olen helmikuusta asti suunnitellut, että jos miehekkeeni ei älyä minua kosia ennen tätä päivää (kyllä, perjantai 13. eli jos ei onnaa, ei ole mun vika, vaan päivän ) niin minä kosin! Syteen tai saveen..Noh, olen tavallaan odottanutkin jo tätä päivää, MUTTA nyt tuntuu siltä että jänistän.. Hitto! En yhtään tiedä mitä tekisin vai tekisinkö mitään. Ajattelin vielä silloin alkuvuodesta, että nyt en sanallakaan mainitse mitään avioliitosta tai kosimisesta tai häistä, ettei arvaa minulla olevan suunnitelmia, sillä itseni tuntien olisin kuitenkin vihjaillut (ihan kuin mies olisi sitä edes tajunnut) ja ollut kuin pieni lapsi jouluaattoaamuna. Enkä olekaan maininnut. Lisäksi ajattelin, että ehtisin tehdä jonkin arvoituksen tai yllätyksen, millä saisin viestini perille. Ja arvatkaa sainko aikaiseksi mitään? No en. Argh!

 

No joo, poistun taas tämän erittäin sekavan viestin vanavedestä takavasemmalle miettimään tätä päivää. Sillä kuten monesta muustakin naisesta, minustakin olisi kiva, jos aloite tähän naimisiinmenoon tulisi mieheltä. Mies kyllä tietää minun kantani avioliittoon, jos on yhtään minua joskus kuunnellut Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että nyt eletään 2000-lukua, nainenkin voi kosia, miksi se olisi miehen vastuulla, ja miksi jätän (ehkä) kosimatta sen takia, että tahdon miehen kosivan, kerron, että en odota mitään jalat alta kosintaa, tai edes kosintaa. Minulle kelpaisi vaikka sekin, että keskustelisimme asiasta, kuin kaksi aikuista ja päättäisimme siitä, että menemme naimisiin. Tätä keskustelua emme siis ole saaneet aikaiseksi käydä. Ainoastaan alkuaikoina miehen kanssa puhuimme siitä, että tulevaisuuteen kuuluu oma koti, lapset ja avioliitto. Eli naimisiin menemme, kun on sen aika. Kukaan ei vaan kertonut milloin se aika on

[neiti-90]

Kati 1986 kiinnostaa tietää mites kävi? uskalsitko kosasta..

[kathryn]

neiti -90, ei, en kosinut Mietin sitä kyllä muutamaankin otteeseen päivän aikana, mutta kuten sanoin, en saanut aikaiseksi mitään suunnitelmia tms. Eli esim. en etsinyt tyttärellemme hoitopaikkaa illalle tai muutakaan, niin ei vain tullut sellaista "sopivaa hetkeä". VAIKKAKIN olin kuulemma yöllä unissani selittänyt, että joko on 14. päivä ja voi että, kun meni hyvä päivä ohi! Mies oli sitten vastannut että milloin on sitten seuraava 13.päivä. Sen sijaan että olisin vastannut "ensi kuussa", olin karjaissut että joulukuussa, mutta en minä sillon halua! Voi kiesus... Hieman nolotti aamulla, sillä itsellä ei mitään muistikuvia. Mutta ilmeisesti jossain alitajuisesti olin asiaa vatvonut enemmältikin mielessäni. En ole varma hoksasiko mies nyt jotain vai uskoiko, että unisen löpinää!

 

Niin siis joulukuussahan on seuraava PERJANTAI 13.päivä, mutta minulla on oikeastikin ne ihme (!!) fiksaatiot parittomista päivistä, niin ei käy joulukuu! Lisäksi muutama tuttu meni kihloihin 12.12.12, joten ei siitäkään syystä innosta lähekkäinen päivä.. No, jos ei tänä vuonna kihlauduta, niin seuraavan kerran ajattelen asiaa taas kakstuhatta ja viistoista! Siis ainakin omalta osaltani kosintaa.. Haukkukaa vaan ihme tyypiksi, sitä taidan ollakin

[kathryn]

Taidan vihdoin päästä pois jupisemasta

 

Nimittäin, tuli nyt puhetta häistä yleisesti ja menin sitten sanomaan miltä xx.xx.xxxx päivä kuulostaisi (puoliksi leikilläni, mutta kuitenkin sellainen päivä, jota olin itsekseni hiljaa miettinyt, että voisi olla hyvä). Noh, mies kysyi oliko tuo kosinta. Vastasin vain, että pikemminkin ehdotus. Ja arvatkaa mitä. Mies sanoi kyllä se sopii!!! Joten hääpäivä on nyt sovittu. Yhteisellä sopimuksella, vaikka päiväehdotus tulikin minulta En ole kertonut vielä kenellekkään tästä, vaikka toissa iltana jo tämä keskustelu käytiin.. Tuntuu, että päivä on kuitenkin vielä niin kaukana, että ihmiset eivät välttämättä ymmärrä miksi olen iloinen, onnellinen ja ihan täpinöissäni jo nyt! Sormuksetkin ovat vielä hankkimatta, emme ole edes vielä miettineet milloin ehtisimme niitä katsomaan

[Tipsis]

^Hieno juttu Kati1986 ! Ehkäpä mies sai "kypsyttyä" ajatukseen

[Sitruunaperho]

No niin, täällä jupistaan taas.

On tämä elämä kyllä takkua toisen perään. Voi itku!

 

Tuolla aiemmin kirjoittelinkin tilanteestamme, oisko pari sivua taaksepäin. Olen asettanut suhteellemme "deadlinen" 8 kk päähän ja se on meidän 5v päivämme ja silloin olemme asuneet avoparina ja uusperheenä yhdessä saman katon alla vajaa 2v.

 

Olin ajatellut, että haudon vain omassa päässäni, tapahtuuko miehen suunnalta mitään kosintaan viittaavaa - hän tietää, että se olisi tärkeää ja haluaa sitä itsekin SITTEN JOSKUS. Niin, tapahtui kuitenkin nyt niin, että kirjoitin miehelleni pitkän kirjeen ja siinä kerroin tästä aikajanasta. Ja siitä, että tiedän sen olevan epäreilua häntä kohtaan ja toivon todella, ettei hän pakkokosi minua vaan ymmärtäisi tunteitani naisena ja avovaimonaan. Että haluan suhteen seuravaan vaiheeseen, en "vain killua avoliitossa" noin kärjistäen..

 

No, en tiedä periikö se rehellisyys maan aina. Nyt mies on sitä mieltä, ettei voi luottaa minuun enää  lainkaan missään asiassa ja että ei voi kuvitellakaan mitään kihloja ainakaan vuoden 2014 aikana, jos myöhemminkään.

 

Minua harmittaa ihan vietävästi. Ja on sellainen olo, että minun ehkä pitää silloin meidän 5v päivänä todellakin miettiä tuntojani ja perhettäni ja ajatuksiani suhteestamme ja sen kestävyydestä.

 

Sen ymmärrän, että mies tuntee nyt painetta kosia ja sen kerroinkin, että  EN HALUA sitä enkä painostaa vaan kypsyttää ajatusta, voisiko kaksi jo ihan oikeasti aikuista, 40+ ikäistä sitoutua symbolisesti...ja kun kyse ei ole mistään pikasuhteesta vaan olemme tosiaan olleet yhdessä jo 4,5 vuotta.

 

Ehkä näitä ajatuksia laukaisi sekin, että ystäväni meni juuri naimisiin ja heillä myös uusioperhe ja he olleet vuoden kauemmin meitä yhdessä.

 

Ajatuksia?  Kihloista en aio miehelle enää puhua ennen päivää x lainkaan eli tuota 5v päivää, tuskin silloinkaan, mutta pohdintaan mennee kyllä suhteen tulevaisuus, jos mies ei koe luottavansa minuun lainkaan.

[Tipsis]

^ minulla tuli tässä ensimmäisenä mieleen, että mikä tuon deadlinen tarkoitus nyt on? (Jos mies on nyt ilmaissut, ettei ainakaan 1,5 vuoteen tule kihloja, eli ilmeisesti kokee ettei suhde ole siihen valmis??)

Tuntui kamalalta lukea, että kirje, jossa avasit sydämesi, saikin miehen sanomaan, ettei voi luottaa sinuun! En kyllä yhtään ymmärrä, miten se noin kääntyi miehen päässä. Etkö kirjoittanut vähän aikaa sitten, että parisuhdeterapiassa käyminen on auttanut? Eikö mies kuitenkaan ole kertonut, että mikä se perimmäinen syy avioliiton kammoamiseen on? Ymmärsin teksteistä, ettei mies halua kosia - voisitko sinä tehdä sen tai hakisitte sormukset ilman sen "kummempia" seremonioita?

[Sitruunaperho]

^ minulla tuli tässä ensimmäisenä mieleen, että mikä tuon deadlinen tarkoitus nyt on? (Jos mies on nyt ilmaissut, ettei ainakaan 1,5 vuoteen tule kihloja, eli ilmeisesti kokee ettei suhde ole siihen valmis??)

Tuntui kamalalta lukea, että kirje, jossa avasit sydämesi, saikin miehen sanomaan, ettei voi luottaa sinuun! En kyllä yhtään ymmärrä, miten se noin kääntyi miehen päässä. Etkö kirjoittanut vähän aikaa sitten, että parisuhdeterapiassa käyminen on auttanut? Eikö mies kuitenkaan ole kertonut, että mikä se perimmäinen syy avioliiton kammoamiseen on? Ymmärsin teksteistä, ettei mies halua kosia - voisitko sinä tehdä sen tai hakisitte sormukset ilman sen "kummempia" seremonioita?

Sen deadlinen asettamisen tarkoitus oli antaa alunperin minulle mielenrauha, että annan suhteen olla ja koitan olla mahdollisimman "normaali avovaimo" ja katsoa mihin suuntaan suhde menee. Minullahan mielialat vaihtelevat paljon, olen erittäin herkkä ja tunteellinen nainen ja mieheni täysin vakaa "aina yhtä omasta mielestään tasapainoinen" mies..

 

Ja kyllä, käymme parisuhdeterapiassa ja juurikin siellä mies sanoi sen ääneen, ettei vooi luottaa minuun lainkaan. Ja todella, avasin sydämeni hänelle, pyysin monia asioita anteeksi ja mies siihen totesi, että "kaikkeahan saa tehdä kunhan pyytää vaan anteeksi..". Ja kyse ei nyt ole mistään pettämisistä yms, vaan enemmän riitojen yhteydessä suusta lähteneistä sammakoista yms.

 

Mies ei ole kertonut perimmäistä syytä, en ainakaan koe niin. Tai on hän sanonut, että aiemmin (ennen meidän suhdetta) hälle kihlaus oli lupaus avioliitosta ja se on sen yhden kerran elämässä. Ja nyt hän kokee minun kanssani, että voihan sitä kihloihin mennä ja erota vaikka 2 viikon päästä. Eli minä tulitsen tuon niin, että olen rikkonut hänen haaveensa =(  Tosin mies ei siis aiemmin ole ikinä ollut kihloissa ja tämä taitaa myös olla pisin suhteensakin ja tämä eka suhde, jossa on lapsia mukana eli minun lapset.

 

Ja mitä tuohon minun kosintaan tulee, en kosi. Olen kerran kosinut, olimme silloin seurustelleet noin 1,5 vuotta ja meillä meni mielestäni hyvin. Silloinhan mies sanoi, että "joo, muutetaan yhteen ja mennään kihloihin". Yhdessä olemme asuneet ja olemme asuntovelallisia olleet nyt yli vuoden ja ei sitä kosintaa näy. Minä olen miehelle ilmoittanut, että enää en tule koskaan kosimaan ja menettämään kasvojani.

 

Niin ja mieheke jossain vaiheessa sanoi ääneen, että "sinulle taitaa se sormus olla tärkein vain sormessa." Se tuntui tosi pahalta. Niinpä kävin tässä ostamassa ITSELLENI oman sormuksen tuohon oikeaan nimettömään ja kerroin senkin miehelle, että nyt on se kaunis koru sormessa, että ei ollut tästä kihlauksen odotus kiinni.

[Lootuksen kukka]

Mieti nyt oikeasti!

Teillä ei arvot kohtaa, sä olet onneton koska koet että mies ei ole täysillä mukana jos ette mene kihloihin/naimisiin (itse olen ihan samanlainen). Sä et selvästikään pysty olemaan ajattelematta asiaa ja sit harmittaa enemmän.

Maailma on miehiä täys. Miksi et lähde? Sanot suoraan että sä et pysty elämään näin, sä haluat parisuhteen jossa sua ja sun arvoja arvostetaan.

Jos te ootte tarkotettu yhteen, te palaatte yhteen, muussa tapauksessa katse tulevaisuuteen.

Me taidetaan olla vähän samassa ikähaarukassa, ja oma mieheni oli ihan samanlainen. Mä sille sanoin päättäväisesti aina että jos mun kanssa aikoo pitemmälti olla, niin se tarkoittaa avioliittoa, ja että en odota sitä kymmenen vuoden kuluttuavasta.

Mies oli aina että hän ei enäänaimisiin mene, ja kerran sitten sille sanoin, asia on nyt niin, että jos se on sitä mieltä että ei mene enäänaimisiin, niin sitten on turha enää tuhlata toistemme aikaa, jatketaan sitten erillämme.

No, ei se nyt kauheasti perunu sanojaan, mutta sitten kun en ite enää kauheasti soitellu, niin rupes soittelee mulle mistä oletin että oli miettiny näitä asioita.

Sovittiin sitten vuosi myöhemmin että rivetaan etsimään onaa taloa ja sit mennään kihloihin ja sit jossain vaiheessa naimisiin (4 vuoden kuluttua kihloista). Ja tässä nyt sitten ollaan, kihloissa melkein puoli vuotta ennenkuin talo löydettiin.

Mutta kyllä mä toisaalta ymmärrän sun miestä, ettei sitä kiinnosta kosia kun teillä on koko ajan yhtä tappelua asiasta. Pelkää että se on samaa lopun elämää.

[Sitruunaperho]

Mieti nyt oikeasti!

Teillä ei arvot kohtaa, sä olet onneton koska koet että mies ei ole täysillä mukana jos ette mene kihloihin/naimisiin (itse olen ihan samanlainen). Sä et selvästikään pysty olemaan ajattelematta asiaa ja sit harmittaa enemmän.

Maailma on miehiä täys. Miksi et lähde? Sanot suoraan että sä et pysty elämään näin, sä haluat parisuhteen jossa sua ja sun arvoja arvostetaan.

Jos te ootte tarkotettu yhteen, te palaatte yhteen, muussa tapauksessa katse tulevaisuuteen.

Me taidetaan olla vähän samassa ikähaarukassa, ja oma mieheni oli ihan samanlainen. Mä sille sanoin päättäväisesti aina että jos mun kanssa aikoo pitemmälti olla, niin se tarkoittaa avioliittoa, ja että en odota sitä kymmenen vuoden kuluttuavasta.

Mies oli aina että hän ei enäänaimisiin mene, ja kerran sitten sille sanoin, asia on nyt niin, että jos se on sitä mieltä että ei mene enäänaimisiin, niin sitten on turha enää tuhlata toistemme aikaa, jatketaan sitten erillämme.

No, ei se nyt kauheasti perunu sanojaan, mutta sitten kun en ite enää kauheasti soitellu, niin rupes soittelee mulle mistä oletin että oli miettiny näitä asioita.

Sovittiin sitten vuosi myöhemmin että rivetaan etsimään onaa taloa ja sit mennään kihloihin ja sit jossain vaiheessa naimisiin (4 vuoden kuluttua kihloista). Ja tässä nyt sitten ollaan, kihloissa melkein puoli vuotta ennenkuin talo löydettiin.

Mutta kyllä mä toisaalta ymmärrän sun miestä, ettei sitä kiinnosta kosia kun teillä on koko ajan yhtä tappelua asiasta. Pelkää että se on samaa lopun elämää.

 Kiitos ajatuksistasi.

 

Miehessä on kuitenkin paljon hyvääkin, mutta tää asia hiertää, myönnän. Ärsyttää, että se pyörii mielessä!!

 

Me ei voida mitään asumuseroa tai pesäeroa ottaa, mies ei suostu. Se on sitten hälle koko suhteen loppu. Slut. Piste.

 

Itseasiassa häntä hallitsee monessa asiassa pelko elämässä, ei ainoastaan tässä. Mä taas pyrin menemään kohti rakkautta ja luotan, että elämä kantaa ja ei mistään tulekaan mitään, jos aina vaan jarruttelee ja pohtii liikaa ja pelkää liikaa.

[Tipsis]

"Itseasiassa häntä hallitsee monessa asiassa pelko elämässä, ei ainoastaan tässä. Mä taas pyrin menemään kohti rakkautta ja luotan, että elämä kantaa ja ei mistään tulekaan mitään, jos aina vaan jarruttelee ja pohtii liikaa ja pelkää liikaa."

Oletteko te sitten ihan aidosti oikeasti luonteiltanne yhteensopivia? Hyväksyykö mies sinut ja persooonasi oikeasti? Arvostaako hän sinua niin, että luottaa sinuun? Hyväksytkö sinä hänet, ja pelkonsa ja tuet häntä? Haluaako mies tehdä töitä tuon "ajatuskuilun" suhteen?

 

Pelkkä rakastaminenhan ei suhteessa riitä, vaan pitää olla tahtoa olla yhdessä (sitähän se pappikin kyselee, että tahdotko). Jos mies ajattelee, että voi erota 2 vk päästä, niin ei se mitään tahtoa ole eikä uskoa itseensä, toiseen, kahteen ihmiseen yhdessä.

[Sitruunaperho]

"Itseasiassa häntä hallitsee monessa asiassa pelko elämässä, ei ainoastaan tässä. Mä taas pyrin menemään kohti rakkautta ja luotan, että elämä kantaa ja ei mistään tulekaan mitään, jos aina vaan jarruttelee ja pohtii liikaa ja pelkää liikaa."

Oletteko te sitten ihan aidosti oikeasti luonteiltanne yhteensopivia? Hyväksyykö mies sinut ja persooonasi oikeasti? Arvostaako hän sinua niin, että luottaa sinuun? Hyväksytkö sinä hänet, ja pelkonsa ja tuet häntä? Haluaako mies tehdä töitä tuon "ajatuskuilun" suhteen?

 

Pelkkä rakastaminenhan ei suhteessa riitä, vaan pitää olla tahtoa olla yhdessä (sitähän se pappikin kyselee, että tahdotko). Jos mies ajattelee, että voi erota 2 vk päästä, niin ei se mitään tahtoa ole eikä uskoa itseensä, toiseen, kahteen ihmiseen yhdessä.

 Tipzilla, hyvä pohdinta.

 

Olemme aika erilaisia perusvireeltämme, minä olen positiivinen vaikkakin tuuliviiri joskus ja mies tasainen inhorealisti tai jopa pessimisti. Minä nautin elämästä aika paljon, mies hakee varmuutta ja turvaa ja tuntuu nauttivan vähän elämästä tai ainakaan hänestä ei oikein saa mitään "irti". Paitsi täällä kotona kyllä, viime aikoina on ollut liikaakin riitaa ja huutoa, myös lapsilleni ja se tuntuu kamalalta. Ok, kyllä minäkin huudan omilleni mutta annan myös tekijänoikeudella positiivista palautetta ja osoitan rakkautta; mies kokee ehkä vain sen komentamisen ja asioiden ojennuksessa olemisen roolikseen ns.isäpuolena, ei siis osaa tai pysty osoittaa mitään helliä tunteita lapsille tai kehumaan spontaanisti. Tämä on yksi ISO syy myös, miksi pohdin suhdettamme.

 

Minusta välillä tuntuu, että on vaikeaa hyväksyä hänen sisäinen jarrunsa. Vaikka kuinka haluaisin, ärsyttää se varmistelu ja turvallisuushakuisuus.

Ja minulla on se tunne, että mies ei varmaankaan luota minuun, koska kun olen joskus sanonut että jos haluamme ihan eri asioita (naimisiin vai ei??) niin turhaa kai tuhlata aikaa yhdessä - se on miehelle heti erokortti eikä pohdinnan paikka. Hän siis tulkitsee minun haluavan heti eroa ja miettii mistä sais muuttolaatikot - sen sijaan, että miettisi  mitä minä tunnen ja haluan ja kysyisi ääneen.

 

Ja tuo 2 viikkoa ja ero kihlauksen jälkeen on siis se miehen ajatusmalli, että MINÄ toimisin niin seuraavassa riidassa.

[Lootuksen kukka]

Mutta jos sä et pysty elämään asian kanssa että mies ehkä ei sua tuu kosimaan niin ei teidän suhteesta tuumitään. Jomman kumman pitää antaa periksi. Edelleen kysyn, pystytkö elämään tän asian kanssa?

Mun mies on ihan samanlainen jäärä, mä olen antanut niin paljon asioita periksi, mutta sitten saan taas joissain asioissa voiton, ihan sillä että oon esittäny asian sellasella rauhallisella päättäväisyydellä. Tottakai jos nainen koko ajan myöntyy ja on kynnysmattona, mies koko ajan päsmäröi. Sopii molempiin sukupuoliin. Mutta jos joku asia on sulle tosi tärkeä ja seisot sanojes takana, huomaa mies sen että tässä ei sitten anneta periksi. Mutta niitä eisitten pidä perua.

Jutelkaa, mutta älä syyllistä. Kerro kuinka surullinen oot, miten koet sen kun miehes sanoi että suhun ei voiluottaa. Kerro miltä se tuntuu. Ja että luottamus suhteessa on se tärkein juttu, niin ei oikein tunnu siltä ettätää kestää. Tms.

[Sitruunaperho]

Mutta jos sä et pysty elämään asian kanssa että mies ehkä ei sua tuu kosimaan niin ei teidän suhteesta tuumitään. Jomman kumman pitää antaa periksi. Edelleen kysyn, pystytkö elämään tän asian kanssa?

Mun mies on ihan samanlainen jäärä, mä olen antanut niin paljon asioita periksi, mutta sitten saan taas joissain asioissa voiton, ihan sillä että oon esittäny asian sellasella rauhallisella päättäväisyydellä. Tottakai jos nainen koko ajan myöntyy ja on kynnysmattona, mies koko ajan päsmäröi. Sopii molempiin sukupuoliin. Mutta jos joku asia on sulle tosi tärkeä ja seisot sanojes takana, huomaa mies sen että tässä ei sitten anneta periksi. Mutta niitä eisitten pidä perua.

Jutelkaa, mutta älä syyllistä. Kerro kuinka surullinen oot, miten koet sen kun miehes sanoi että suhun ei voiluottaa. Kerro miltä se tuntuu. Ja että luottamus suhteessa on se tärkein juttu, niin ei oikein tunnu siltä ettätää kestää. Tms.

Lootuksen kukka:

 

Luulen, että mies haluaa joskus kosia. On itse sanonut sen monesti, että kihlaus ja avioliitto on ollut hänenkin tavoite aina, mutta nyt siihen taitaa mennä vuosi, kaksi..kolme? Mä en tiedä jaksanko odottaa, voitanko sen pettymyksen tunteen, kun jos saamme suhteen paremmin toimimaan ja aina vaan asia lykkääntyy. Ja nyt kun itseäni kuulostelen, on tässä kyllä ihan fiksua pohtia koko suhdetta ja sen kestävyyttä.

 

Minusta tuntuu, että olen antanut liikaa asioissa periksi toiselle ja se tuntuu kamalalle.

[Tipsis]

Edelleen tahtoisin vain kuulla, mikä miestä aivan_tarkalleen_pelottaa_avioliitossa. Mutta jatkokommenttina tämäniltaisiin:

 

Johtuisiko osalta siitä, että heti, kun sinusta teillä menee hyvin, sinä ajattelet, että "nyt lähti menemään hyvin, ne kihlat tännehetinyt!!" ja taas mies ajattelee, että "noh jospa tämä nyt tästä sittenkin, jos tämä jatkuu tälleen x ajan, niin uskallan miettiä kihloja" ? (ja x-aika on tässä tapauksessa joku nälkävuoden mittainen)

 

Olen myös huomannut sellaista, että kun sanotaan jotain tyyliin "kuulummeko sittenkään yhteen, haluammeko samoja asioita", kysyjä haluaa oikeasti sanoa, että "haluaisin tietää, että sinäkin haluat taistella meidän puolesta ja selviää nämä asiat. tahtoisin kuulla sinun rakastavan minua ja haluavan edelleen suhdettamme, sanothan, että kyllä me tästä yhdessä selvitään. sanothan, että ihan höpöhöpö tuollaiset puheet", kun taas vastaanottaja ymmärtää sen: "emme taida sittenkään kuulua yhteen, haluan erota, haluan, että sinäkin myönnät, ettei tästä mitään tule" tai että "jos nyt et muutu, niin loppuu koko juttu".