Jupinaketju kosinnanodottelijoille

[Ms-Jonna]

Tiedän että tämä on Jupinaketju kosinnanodottajille, mutta pakko kommentoida tänne Pink_girl kirjoituksen jälkeen. Kerrankin on nostettava hattua tuollaiselle ihmiselle, joka kertoo suoraan miltä tuntuu ja pystyy päästämään irti. Olen kohtalotoverisi, en halua lainata kirjoitustasi, tiedän itse kokemuksesta mitä käyt juuri nyt läpi. En voi sanoa kuin nokka kohti tulevaa, vaikka se nuivalta kuulostaakin. Pidän sinulle peukkuja, ja nostan hattua.   

[Tipsis]

Huh, rankkaa tekstiä tullut Vilutti ja pink_girl

Vilutti, minä uskon, että hieman myöhemmin olet tyytyväinen, että tämä suhde loppui, ehkä mietit, mikset tajunnut lähteä aiemmin. Sain sellaisen kuvan, että tälle miehelle kelpaisi ainostaan "irtosuhdelapset" Minusta sinun ei kannata olla hänen kanssaan nyt tekemisissä. Eikä ehkä koskaan. Voi nimittäin käydä niin, että tulevaisuudessa sinulla menee hyvä suhde hukkaan/mönkään sopivan miehen kanssa, kun tämä tyyppi on kuvioissa. Hän tuntuu pystyvän puhuvan sinut tilanteeseen, johon et tahdo / taipumaan asioihin, jotka eivät ole "sinua". Exien kanssa ystävyys on aina vaikeaa nuorallatanssimista, vaikka sovussa olisikin erottu, esim. uusi partneri on mustasukkainen, vanha suola janottaa, kun ex alkaakin höpistä vanhoja juttuja, vertaa exään jne. Tuntuu, ettei mies tajua tai välitä, miten sinua satuttaa, "elän vain omaa valintaani, jos ei kelpaa niin ei ole minun ongelma" -ajatuksella.

 

"Vihaan itseäni ja typerää, typerää käsitystäni siitä missä järjestyksessä asiat pitää tehdä."

Jos oikein ymmärsin tuon järjestyksesi, eli parisuhde, naimisiin, lapset = yhteinen elämä (?), niin voin vaikka vannoa, että se ei ole typerä käsitys! Eiköhän tuo ole se "normaali" järjestys.

 

Edit. (piti lukea Ms-Jonnan teksti välissä) Hatunnosto ja kiitokset täältäkin pink_girl! Rohkea teko. Kaikkea hyvää nyt elämääsi!

Muokattu: August 8, 2013, käyttäjä: Tipzilla

[Roslin]

Ketjuun kuulumattomana rohkenen kuitenkin avata sen verran mieltani, etta en voi kun kompata Tipzillaa ja MS-Jonnaa! Myoskin pink_girl:ille tosiaan hatunnosto, kun jaoit tarbiasi taalla. 

 

Vilutti, tuntuu pahalta etta soimaat itseasi siita mita sina haluat ja pidat tarkeana. Vaikkakin ymmarran kylla ajattelusi, koska olisit halunnut olla tuon miehen kanssa. Toivon sinulle kaikkea hyvaa. 

[Harlow]

pink_girl, uskon, että teit oikean ratkaisun ja tulet siitä kiittämään itseäsi vielä moneen kertaan. Teit sen, mihin monilla ei rohkeus riitä ja teit varmasti parhaan ratkaisun itsesi kannalta. Elämme vain kerran - miksi tuhlata arvokasta aikaa väärän ihmisen kanssa. Tottumus on huonoin syy elää kenenkään kanssa ja yksinkin on parempi kuin huonossa suhteessa. Kaikkea hyvää uuteen elämään!

[Illuusian.unelma]

Voimia Vilutille. Olen lukenut myös blogiasi säännöllisesti, mutta nyt taitaa olla salasanan takana. Uskon, että löydät vielä jonkun, jonka kanssa nämäkin asiat ovat yksinkertaisempia.

pink_girl, rohkea ratkaisu, ja varmasti hyvä, että tässä vaiheessa tajusit olevasi tekemässä virheen.

[Augusta*]

Vilutti, iiiso hali sulle ja kaikkea hyvää jatkossa, ehkä tapaamme täällä vielä joskus

 

pink_girl, Olet todella rohkea ja teit varmasti oikean päätöksen! Tsemppiä sulle myös uuteen elämään

 

Voisin itsekin aloittaa uudestaan tämän oman jupinan, ei mitään käsitystä, milloin meidän häitä vietetään. Oksettaa jo koko aihe, minkä pitäisi olla ihana, mutta olen vain aika loukkaantunut siitä, kun asiasta ei olla puhuttu juuri mitään kuukauteen. Ajattelen nyt niin, että jos mies tahtoo naimisiin, niin saa itse ottaa sen seuraavan kerran puheeksi, mä en jaksa enää "vinkua" tästä.

[Illuusian.unelma]

Augusta, höh! Miehet on joskus niin vaikeita... Meillä asiat eteni nopeasti, sitten kun päätös saatiin tehtyä. Mies osallistui hääjärjestelyihin kiitettävästi ja jupisi vastaan vain "näon vuoksi". Oli ilo huomata, että sulhanen oli itsekin innoissaan.

Jospa sun mies vaan ei miehiseen tapaan tule ajatelleeksi asiaa. Ei niillä putkiaivoilla pyöri asiat päässä samalla tavalla kuin meillä naisilla...

[Augusta*]

^ Juu kyllä mä tiedän, että sillä on hirveesti kaikkea muuta mielessä, eikä niillä putkiaivoillaan pysty enää tämmöistä hömpötystä ajattelemaan. Joskus kevättalvella, kun aiheesta kerran puhuttiin, niin sanoin, että ei kaiken tarvi olla valmista, ennen kuin mennään naimisiin. Ollaan siis rakennettu talo ja nyt on autotalli ja pihahommat ihan vaiheessa ja on sisälläkin kaikkea pientä laittamista vielä. Tunnen vain hänet ja tiedän, että tahtoo kaiken tuollaisen olevan valmista, ennen kuin voi siirtyä taas siihe "normaalielämään". En osaa tätä oikein hyvin selittää, mutta varmasti tiedät, mitä tarkoitan. Silloin hän vain oli samaa mieltä mun kanssa, että ei tietenkään kaiken tarvi olla valmista (eikä se kai omakotitalossa koskaan olekaan), mutta luulen, että naimisiinmeneminen on unohtunut häneltä täysin. Enkä tahdo nyt häntä stressata koko aiheella yhtään enempää. Toki muakin stressaa kaikki keskeneräiset projektit ja yhdessä niitä tehdään ja mietitään. Jotenkin koko viime talven ajattelin, että tänä kesänä käydään maistraatissa, mutta eipä tullut käytyä. Tällä hetkellä on vähän sellainen olo, että jos tällä meiningillä mennään, niin eipä siitä ensi kesästäkään ole mitään varmuutta. Ja siis tämä ajankohta, kesä, vain sen helppouden vuoksi, ei tarvi mitään säätöä vapaapäivien suhteen. Pitääpä taas ottaa vähän etäisyyttä tähän aiheeseen, mikäli se nyt on mahdollista. Huooh, on ollut rankka viikko

[Lootuksen kukka]

Äläs nyt Augusta, sun häät sentäs kuitenkin lähellä. Me saatiin väännettyä ajankohdasta, ja meidän häät vasta neljän vuoden päästä!

Sanomattakin selvää että en tykkää. Tosin, nyt tällä hetkellä tuntuu ettei oo välikskään, tää juttu ei mene niinku mä haluaisin muutenkaan, kauanko tässä jaksaa sitten olla.

[Amidala]

Hui, muutaman päivän olin poikessa ja täällä on ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä. Toivotan kaikkea hyvää heille, jotka käänsivät uuden lehden elämässään. Tsemppiä! 

 

Mie täällä ähisen, puhisen ja jupisen ikävissäni. Avokki lähti erittäin lyhyellä varoitusajalla kahden viikon työreissulle. Ei olla ennen edes oltu näin pitkään erillään. Avokki lohdutteli, että reissun ansiosta ois rahaa ostaa nopeammin ne sormukset. Miun hienovarainen vihjaulu alkaa muuttumaan pikkuhiljaa jo vaativammaksi. En ymmärrä mistä moinen hoppu ja "pakko" on tullut. Ei ne kihlat meidän elämää tule muuttamaan millään tapaa.  Paitsi sen verran, että voin aloittaa häähössötyksen. Tosin ei siinäkään ole järkeä, kun en mie ole menossa naimisiin häiden vuoksi. Jos ees itte ymmärtäis itteesä, niin sitten sitä vois kenties vaatia muiltakin. Omasta käytöksestä tulee mieleen sanonta " Miksi olla vaikea, kun vähällä vaivalla voi olla täysin mahdoton?".

[Sitruunaperho]

Täällä Sitruunaperho päivittää kuulumisia. Pidin hieman taukoa tästäkin foorumista, koska kihlausasia alkoi liikaa vaivata  mieltä. Tai se kosinnan odottelu.

 

Käymme mieheni kanssa edelleen parisuhdeterapiassa ja olemme kokeneet siitä olevan apua. Olemme siis  asuneet saman katon alla uusperheenä reippaan vuoden ja yhdessäoloa miekkosen kanssa vajaa 5v.

 

Teimme yhteisen päätöksen, että kosinta ja kihlautuminen on nyt nostettu hyllylle 31.12.2013 asti. Kumpikaan ei puhu siitä asiasta, siitä ei riidellä eikä tahkota vaan elelemme mahdollisimman normaalia arkea ja rakennamme suhdettamme sellaiseksi, että se ihana asia eli kihlautuminen ja myöhemmin naimisiinmeno on asia, jota molemmat todella haluavat ja toivon, että vuosi 2014 toisi mukanaan kosinnan <3

 

Olen ainakin itse helpottunut ja uskon miehenkin olevan, että nyt tiedetään missä mennään ja asialle on otettu tauko.

 

Mukavaa syksyä =)

[Tuulihattu]

Huomenta,

En oikein tiedä mihin kategoriaan kuuluisin, mutta kirjotan tarinani tänne.

Olemme puhuneet siippani kanssa tulevaisuudesta paljon ja kummastakin tuntuu että tässä on nyt se oikea. Olen puhunut jonkun verran häistä ja kihloista siipan kanssa ja hän on ollut ihan vastaanottavainen. Kiusailee ja härnää minua asialla melkein joka päivä, joka tuntuu kieltämättä todella hyvältä. Kaksi viikkoa sitten poikakaverini sitten ilmoitti, että kahden viikon päästä mennään sovittelemaan ja katselemaan kihlasormuksia. Voitte kuvitella että olin todella innoissani. Onneksi kaksi viikkoa meni aika nopeasti töissä ja lapsen kanssa puuhatessa.

Viime lauantaina sitten kävimme sormuksia katsomassa viidessä eri paikassa. Halusin valkokultaisen, siron sormuksen, jossa olisi joku pieni juttu. Ihastuin jo aikaisemmin timanttileikattuihin sormuksiin ja niihin katseeni kiinnittyi tälläkin katselukierroksella. Viimeisessä paikassa ilmoitin siipalleni, että tässä on nyt se jonka haluaisin ja pyysin saada myyjältä sormuksen nimen/numerosarjan paperille ylös, että mies osaa sen sitten itsekseen ostaa, kun hänestä tuntuu siltä, että nyt olisi sopiva aika kosia. Siippani sitten yllätti minut ja sanoi myyjälle, että pistetään sormus saman tien tilaukseen.(valkokultainen sormus piti erikseen tehdä. Sovittelin kultaisia) Näin tehtiin ja sormuksen saa hakea tänään.

Tiedän siis,että unelmieni sormus on miehen hallussa, mutta en saa sitä sormeensa vielä hetkeen. Aikoo kuulemma kosia tämän vuoden puolella, joten pitkää aikaa en joudu odottamaan. Piinaavaa tämä silti on, mutta jollain tapaa myös mukavaa, koska olemme härnänneet tosiamme tällä asialla jo pitkän aikaa ja nautin siitä. Kun kosinta on suoritettu niin sitten härnääminen luonnollisesti loppuu.

Täältä onneksi löytyy muitakin piinailijoita ja ihania kosinta tarinoita luettavaksi odottelun ajaksi.

[hetkinen]

Täällä taas jupisemassa. Ostimme juuri miehen kanssa asunnon, ja huomasin mielenkiintoisen eron meidän ajattelutavoissa liittyen omistusasuntoon ja kihlaukseen. Minähän tietysti jo ennen lainaneuvotteluita vinkkasin miehelle että nythän olisi hyvä sauma ottaa lainaan ylimääräinen "timanttitonni" minun sormusta varten, niin menisi samaan konkurssiin kaikki. Mies ei tapansa mukaan juuri korvaansa lotkauttanut tälle kehotukselle.

 

Myöhemmin sitten kysäisin että eikös tässä nyt olisi jo hyvä kihlautumisen paikka kun tuo asuntokin uskaltauduttiin ostamaan, kovastihan sekin meitä sitoo yhteen ja katsottiin kuitenkin olevamme valmiita sellaiseen. Teoriassahan kihlauksesta pääsisi jopa helpommin eroon kuin asunnosta. Jos siis sellainen tilanne joskus tulisi. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että eihän tässä nyt mitään kihlauksia enää tarvita, kun on tuo asunto ja yhteinen velkataakka, eiköhän ne pidä meidät lujasti yhdessä. Totta kyllä sekin. Minä vain jotenkin näen sen eri päin, vaikka yhteinen asunto onkin iso sitoumus ja vaikkei oltaisi sitä ostettukaan ellei oltaisi ihan tosimielellä yhdessä, niin ei se kuitenkaan ole sama kuin kihlaus. Tai ei tietysti ole, eihän asunnon osto ole lupaus avioliitosta. Mutta siis sitoutumisen "aste" on siinäkin kuitenkin aika iso, mielestäni aikalailla samaa tasoa sen kihlautumisen kanssa, joten jos voi ostaa asunnon toisen henkilön kanssa, niin eikö yhtä hyvin voisi mennä myös kihloihin? En nyt oikein osaa pukea tätä sanoiksi sillä tavalla, että ehkä joku muukin ymmärtäisi sen.

Nyt onkin sitten jonkin aikaa ollut melkoista remonttikaaosta, ja ymmärrän kyllä hyvin, miksi remontin sanotaan olevan yksi suurimmista koetuksista parisuhteessa. Kaikki on tosin mennyt tähän asti hyvin, mutta minun on helppo nähdä ne lukuisat hetket ja tilanteet, joissa voisi roihahtaa oikein tulinenkin tilanne päälle. Toivotaan että tämä remonttiprojekti ja uuteen kotiin muutto saisi miehellekin vähän uudenlaisia ajatuksia mieleen tämän kihlauksen suhteen. Hänhän on siis sanonut ettei normaalisti juuri ajattele asiaa saati vaivaa sillä päätään, mutta toivottavasti tässä nyt nousisi hänenkin mieleensä vähän uudenlaisia ajatuksia. Minäkin olen ollut niin näppäränä remontoimassa, että kyllä miehen nyt kannattaisi jo hoksata ettei tällaista kultakimpaletta kannata päästää käsistään ikinä.

[Sitruunaperho]

Täällä varmaan palstailee vähän miehiä, mutta jos on, niin olisi mukava kuulla miehen mielipide miehen ajatuksenjuoksusta.

Minä en ymmärrä omaani nyt lainkaan!

 

Eilen juttelimme asioista ja olen ollut aika alakuloisella mielellä johtuen mm.huonosta unesta, työstressistä ja siitä, että meidän muutoin vilkas ja hyvä elämä lakanoiden välissä on ollut todella huonossa jamassa. Olen ollut suorastaan kiukkuinen, koska minusta tuntuu, ettei mies halua minua.Iltaisin esim katselee telkkaria pitkään, vaikka olen sanonut ja pyytänyt samaan aikaan makkariin, että vois jutella ja vaikka hempeillä

 

No niin, eilinen moodi siis johti siihen, että minä räjähdin ja annoin kaiken tuon yllämainitun tulla ulos. Kaikki, mikä harmitti. No, puheenaihe alkoi mennä taas siihen suuntaan, mistä on tullut ennenkin riitaa eli kosintaan. Minä sanoin, että mehän sovimme, jotta aihe on nyt hyllyllä ja siitä ei puhuta tänä vuonna, koska olemme eri mieltä.

 

No, tämä hyllyllenostamisasia onkin nyt mieheni mielestä sellaista "minun liikkumista ääripäästä toiseen" eli hän ihmettelee, miksi aiheesta EMME voi puhua. No, aloimmepa siis puhua ja lopulta mies tokaisi, että "no haetaan ne helvetin rinkulat sormeen, niin loppuu tuo natkutus ja saa sut hiljaiseksi. Hän ostaa palkkapäivänä itselleen halvimman mahdollisen hopeasormuksen ja minä saan hankkia itselleni mitä haluan."

 

Olin aivan shokissa tuosta miehen väläytyksestä ja itkukin  tuli. Sanoin, ettei käy, en todellakaan suostu tuollaiseen asiaan ja haluan kihlautumisemme olevan molempien tahdosta ja rakkaudesta, yhteinen onnellinen asia.

 

Minä en oikeasti ymmärrä, että jos olemme sopineet, ettei kosinta nyt ole ajankohtainen ja helpointa on olla puhumatta koko aiheesta muutamia kuukausia, mies suuttuu siitäkin ettei siitä nyt ollenkaan puhuta - vaikka ei myöskään halua kihlautua.

 

Vääntäkää mulle rautalangasta, kiltit.

 

Ja minulle itselleni kihlautuminen on merkki avioitumisesta myöhemmin, suuri symbolinen sitoumus, ei pelkkä sormus sormessa. Mies on kyllä sitonut itsensä minuun yli vuosi sitten yhteisellä asuntolainalla ja kodilla, mutta kihlaus on jotain kammottavaa?

[peonies]

Noniin, tapahtuipa tänä vuonna sitten kuitenkin jotain. Ero nimittäin.

Nopeasti ne unelmat rysähtää maahan, nyt saa aloittaa alusta. Lähes kymmenen vuotta yhdessä, loppuaika avioliittoa ja häitä miettien, nyt olen "sinkku".

Katsotaan nyt onko tämä lopullista, meillä ei kuitenkaan ollut mitään massiivisia ongelmia, vaikkakin hieman vaikea aika meneillään. Ehkä meidän aika tulee vielä, saa nähdä..

Onnea muille odotteluun, itse koitan lopettaa täällä käymisen, kun ei ehkä ole omalle mielenterveydelle hyväksi tällä hetkellä.

[Sitruunaperho]

Noniin, tapahtuipa tänä vuonna sitten kuitenkin jotain. Ero nimittäin.

Nopeasti ne unelmat rysähtää maahan, nyt saa aloittaa alusta. Lähes kymmenen vuotta yhdessä, loppuaika avioliittoa ja häitä miettien, nyt olen "sinkku".

Katsotaan nyt onko tämä lopullista, meillä ei kuitenkaan ollut mitään massiivisia ongelmia, vaikkakin hieman vaikea aika meneillään. Ehkä meidän aika tulee vielä, saa nähdä..

Onnea muille odotteluun, itse koitan lopettaa täällä käymisen, kun ei ehkä ole omalle mielenterveydelle hyväksi tällä hetkellä.

*halaus* Sinulle, Peonies. Surullista, mutta elämässä kun ei ole mikään varmaa....toivon sinulle kaikkea hyvää eteenpäin!

[Lootuksen kukka]

Sitruunaperho, en nyt ota kantaa tuohon miehen sormusten ostoon, mutta tuosta haluttomuudesta haluan puhua. Oletteko keskustelleet siitä? Kauanko sitä on kestänyt?

Itsehän elän suhteessa jossa mies ei juurikasn syty asialle ja tästä on käyty paljon keskusteluja. Tiedän että se ottaa kovasti itsetunnon päälle.

No mä olen tästä niin monta kertaa miehelle itkeny ja meillä on sanomaton sopimus että kerran viikossa kuitenkin sekstaillaan. Se on kompromissi.

Juttele siitä miehellesi, mutta älä syyllistä. Kerro että kaipaat enemmän läheisyyttä, mee vaikka itse kiehnäämään kainaloon kun se katsootelkkua. Sun miestä vaan tympäsee nuo teidän riidat. Naiset haluaa aina riidan jälkeen läheisyyttä ja miehet taas tilaa olla rauhassa.

[Sitruunaperho]

Sitruunaperho, en nyt ota kantaa tuohon miehen sormusten ostoon, mutta tuosta haluttomuudesta haluan puhua. Oletteko keskustelleet siitä? Kauanko sitä on kestänyt?

Itsehän elän suhteessa jossa mies ei juurikasn syty asialle ja tästä on käyty paljon keskusteluja. Tiedän että se ottaa kovasti itsetunnon päälle.

No mä olen tästä niin monta kertaa miehelle itkeny ja meillä on sanomaton sopimus että kerran viikossa kuitenkin sekstaillaan. Se on kompromissi.

Juttele siitä miehellesi, mutta älä syyllistä. Kerro että kaipaat enemmän läheisyyttä, mee vaikka itse kiehnäämään kainaloon kun se katsootelkkua. Sun miestä vaan tympäsee nuo teidän riidat. Naiset haluaa aina riidan jälkeen läheisyyttä ja miehet taas tilaa olla rauhassa.

Heippa!

 

Itseasiassa meillä haluttomuus ei ole ollut ongelma missään vaiheessa suhdetta, päinvastoin...peittoja on kyllä näin useammankin yhdessäolovuoden jälkeen pöllytelty ihan useita kertoja viikossa, ellei jopa parikin kertaa päivässä...<3  Siksipä tällainen meille "pitkä tauko" tuntuu pahalta ja oudolta olotilalta.

 

No, tänään toivottavasti saamme taas läheisyyttä takaisin, kun saamme olla kaksin kotona ja stressittä. Eilen jopa jo pääsi nukkumaan toisen kainaloon, mikä ihana tunne! =)

 

Tuo on aika kenkkua ja hankalaa, jos halut eivät kohtaa...kompromissia se kyllä vaatii ja jonkinlaista yhteistä sopparia, ettei toinen ahdistu ja toinen katkeroidu...

[Chocolade]

Pitää minunkin vähän jupista. Oman miehekkeeni ei oikein innostu tulevaisuudesta puhumisesta. Tai ainakin niitä ajatuksia saa aika paljon lypsää, jos ei hän itse ole ottanut asiaa esiin. Muutenkin on vähän sellainen hetkessä eläjä. On hän sanonut haluavansa minun kanssa olla loppuelämänsä, avioitua ja lapsia hankkia. Ja hän on ehdottomasti sitä mieltä, että miehen tehtävä on kosia. Hän tyrmää täysin ajatuksen siitä että nainen / minä kosisi miestä / häntä. Ei sovi meidän suhteeseen eikä kuulemma muutenkaan naisille.

Seurustelleet olemme (vasta, tiedän) puolitoista vuotta, aikalailla saman ajan samaa talouttakin asuneet. Suuria ongelmia ei ole ollut ja mielestämme asiat ollaan saatu puhuttua ja selvitettyä. Itse kuitenkin olisin jo valmis kihloihin. Eilen asiasta yritin puhua ja mies oli sitä mieltä, että 2-3 vuotta pitäis seurustella ennen kihloja. Ja että ei hyvää suhdetta kannata kihloilla pilata, eihän toista opi vuodessa tuntemaan riittävän hyvin. Tavallaan hän on oikeassa ja jossain määrin olen samaa mieltä. Mutta minua painaa ajatus, että exäänsä hän oli kosinut vuoden seurustelun jälkeen. Tästä hänelle mainitsinkin ja kuulemma virheistä oppii. Ehkä näin, mutta enhän minä ole ko exä. Ja olen kyllä kertonut olevani tässä tosissani ja aikovani pysyä mieheni rinnalla hamaan hautaan asti.

Lisäksi rupeaa meillä jo ikääkin olemaan. Ei nyt mitenkään liikaa, mutta itse olen 24 ja mies täyttää vielä tänä vuonna 30. Olen ajatellut, että mennään kihloihin ja naimisiin ennen lasten tekoa. Ja haluaisin nuorena naimisiin. Lapsiakin mielestäni pitäisi ainakin harkita ennen kuin minä olen 30. Onhan tässä toki aikaa. Mutta jos mieheni ajatuksella mennään, niin "pahimmillaan" kihloihin parin vuoden päästä, siitä pari vuotta häihin ja siitä pari vielä ennen lasten hankintaa. Tällöin minä olisin sen kolmenkymmenen ja mies jo lähempänä neljääkymmentä. Ei sinänsä paha, mutta... Niin. Eikai se niin paha ole. Pitää vaan osata asennoitua tuohon. Mutta entä jos kihlojen jälkeen hän ei haluakaan päättää häistä, edes vuotta. Ja jos lastenhankinnan kanssa on sama ongelma. Että kaikki on sitten joskus ja tulevaisuudessa.

Olen yrittänyt olla painostamatta häntä. Eihän meillä vielä kiire ole. Mutta en tiedä pitääkö se kiire tullakaan. Ja pelkään, että se tulevaisuus ei sitten tapahdukaan edes tuon "pahimman" mukaan. Mies kun on hetkessä eläjä. Ja tulevaisuudesta ei hänen kanssaan kovin usein saa keskustella.

Nyt kun asian tähän kirjoitin, niin tuli sellainen olo, että turhaan rutkutan. Itselläni vain on nyt joku kihla/hääkuume. Pitää varmaan vaan antaa miehelle aikaa. Kyllähän me myöhemminkin ehditään.

Mutta olipa hyvä saada vähän purkaa ajatuksiaan. Miten olette päässeet hääkuumeesta eroon? Itsellä se alkoi miehen kaverin häistä tänä kesänä. Eikä ota laantuakseen. Ja eroon siitä haluan päästä. Joten hyvät neuvot kalliit...

[Tipsis]

^Ööh, ensimmäisenä täytyy kysyä, että miten kihlat pilaavat hyvän suhteen?!? 

Mitään yhtä graalinmaljavinkkiä hääkuumeeseen ei taida olla... minulla se odotteluodottelu vain päättyi. Ehkä totesin, että "piä tunkkis" tai sitten tuli vaan ähky.. . En tiedä kumpi tuli ensin ja johti toiseen, mutta huomasin, että kosinta/avioliitto/häät eivät pyörineetkään enää samoin ajatuksissa, ja nykyään en täälläkään (yläkerrassa) kovin usein käy. Ehkä se vaan on niin, että poissa silmistä, poissa mielestä.. Toisaalta taas, meillä oli pari kk sitten aiheesta keskustelu, ja vaikka välittömästi sen jälkeen asia ei "helpottanut" minun osaltani, niiin luulen, että sen jälkeen "kuume" alkoi hiipua (pidin myös suuni edelleen kiinni).

 

Yhtenä syynä voi olla tietysti muun tekemisen lisääntyminen, eli kesä oli töissä tosi haipakkaa ja nyt syksyllä aloitin opiskelut työn ohessa, eli turhaan koneella roikkumiseen / haaveiluun ei jää aikaa. Kolmannekseen tulin juhlasuunnitelmissani niin pitkälle, että enää ei ole "mitään" tehtävää, olen miettinyt vaihtoehtoja ja valinnut niistä sellaiset hyvät, joista miehen kanssa sitten yhdessä voidaan valita se paras. Olen myös sujuvasti työntänyt mielestäni sen episodin, kun luulin hänen isältäni kättäni pyytäneen, koska tuon miehen aikomus ->toteutus -aikajana on pitkä kuin nälkävuosi jo ihan arkisissakin ostoksissa   Minulla siis tämä odottelu alkoi miehen yllätyskosinnasta, joka tuli aivan kirkkaalta taivaalta ja joka ei mihinkään siis johtanut. Se tapahtui helmikuussa 2012, eli (jos oletetaan tuon käden pyytämisen kuitenkin tapahtuneen), niin meni n. 1,5 vuotta käden pyytämiseen, joten minulta kysymiseen voi hyvinkin mennä toiset 1,5 vuotta, "kuhan kerkeää"...

Muokattu: September 10, 2013, käyttäjä: Tipzilla

[Kyllikki-Kaarina]

^^ Minä sanoisin, että älä huoli, Chocolade.  Jos miehellä on yksi purkautunut kihlaus takana, voin hyvin uskoa hänen haluavan tehdä asiat seuraavalla kerralla toisin. Voi olla, että  joudut odottamaan kihlautumisen kanssa sen pari vuotta, mutta sen  jälkeen asiat voivat hyvinkin  edetä vauhdilla.     

[*Tiuku*]

Seurustelleet olemme (vasta, tiedän) puolitoista vuotta, aikalailla saman ajan samaa talouttakin asuneet. Suuria ongelmia ei ole ollut ja mielestämme asiat ollaan saatu puhuttua ja selvitettyä. Itse kuitenkin olisin jo valmis kihloihin. - - mies oli sitä mieltä, että 2-3 vuotta pitäis seurustella ennen kihloja. Ja että ei hyvää suhdetta kannata kihloilla pilata, eihän toista opi vuodessa tuntemaan riittävän hyvin. Tavallaan hän on oikeassa ja jossain määrin olen samaa mieltä. Mutta minua painaa ajatus, että exäänsä hän oli kosinut vuoden seurustelun jälkeen. Tästä hänelle mainitsinkin ja kuulemma virheistä oppii. Ehkä näin, mutta enhän minä ole ko exä. Ja olen kyllä kertonut olevani tässä tosissani ja aikovani pysyä mieheni rinnalla hamaan hautaan asti.

Nyt kun asian tähän kirjoitin, niin tuli sellainen olo, että turhaan rutkutan. Itselläni vain on nyt joku kihla/hääkuume. Miten olette päässeet hääkuumeesta eroon? Itsellä se alkoi miehen kaverin häistä tänä kesänä. Eikä ota laantuakseen. Ja eroon siitä haluan päästä. Joten hyvät neuvot kalliit...

 

Voi, tämä on melkein kuin omasta kynästäni 1-1,5 vuotta sitten. Meillä ikäeroa on mieheni kanssa 8 vuotta, mä olen nyt 27-vuotias, mies 35. Olemme seurustelleet vajaat 3,5 vuotta ja asuneet yhdessä vajaat 1,5 vuotta.

 

Ensimmäisenä: älä hötkyä  Teillä tuntuu olevan kaikki kertomasi perusteella hyvin ja onnellisesti, näin tulkitsin. Ymmärrän hyvin, että miehesi haluaa harkita kosimista pidempään kuin vuoden. Varsinkin jos taustalla on se, että hänellä on kokemusta kosimisesta vuoden seurustelun jälkeen ilmeisesti huonolla lopputuloksella. Et tietenkään ole sama ihminen kuin miehesi exä, mutta usko pois, ei se siitä kiikasta, kuka sinä olet. Todennäköisesti mies vain haluaa harkita tällä kertaa perusteellisemmin. Kukaan ei toivo kihlauksen purkautuvan kahta kertaa peräkkäin. Vähän samanlainen asetelma on myös meillä mieheni kanssa, uskon hänenkin harkitsevan entistä tarkemmin ja ehkä pidempään. En myöskään näe syytä, miksi kihlauksesta menisi kaksi vuotta häihin ja häistä kaksi vuotta lapsiin. Voihan toki niinkin käydä, mutta jos miehesi kerran elää hetkessä, nämä kaikki voivat osua melko samaan hetkeen paljon lyhyemmällä aikavälillä. Muutenkaan askelmerkkejä ei kannata kovin tarkasti vuosiksi suunnitella eteenpäin. En tajunnut sitä itsekään vielä 1,5 vuotta sitten, mutta tämän kesän aikana olemme saaneet muistutuksen siitä, että kaikki ei ole itsestään selvää, kaikkea ei voi käsikirjoittaa, elämä heittää eteen sekä positiivisia että joskus negatiivisiakin yllätyksiä, joihin ei voi itse vaikuttaa. Elämä ei mene kellään niin kuin sen on suunnitellut.

 

Kun viime vuoden aikana kolme ystävääni meni naimisiin, aloin potea hääkuumetta, jonka onneksi silloinkin tajusin olevan ennenaikaista. Siihen auttoi ensimmäisenä se, että aktiivisesti työnsin ajatusta taka-alalle, vältin puhumasta siitä miehelleni ja hoin itselleni, että omien häiden aika ei ole vielä. Turrutin itseni katselemalla hääpukuja ja miettimällä juhlapaikkoja ja vieraslistoja Nyt se tuntuu jo suorastaan huvittavalta. Sitten aloin ajatella, että nyt jos mies kosisikin, kun olen "suunnitellut häitä", en osaisi iloita siitä niin vilpittömästi, en osaisi ainakaan nauttia siitä oikeasta suunnitteluajasta niin kuin haluaisin. Vähitellen koko häiden ja kosinnan ajatteleminen alkoi sitä kautta tuntua turhalta. Vähensin myös täällä pyörimistä radikaalisti, olin välillä monta viikkoa / kuukautta edes vilkaisematta tänne. Tällä hetkellä on paljon helpompi olla, kun elämä pyörii koulun ja tulevan valmistumisen sekä omien ja yhteisten harrastusten ympärillä. Tuntuu hyvältä olla yhdessä, kun jokaiseen hetkeen ei tarvitse ladata odotuksia toista ja yhteistä tulevaisuutta kohtaan. Kosinnasta / häistä emme juurikaan puhu, mutta yhteisestä tulevaisuudesta kylläkin (omistusasunto, lapset) sopivan harvoin. Luotan siihen, että kaikki tämä tapahtuu aikanaan, kun sen aika on. Iänkään puolesta en osaa vielä panikoida, älä sinäkään Chocolade. Nauti seurusteluajastanne, se on hyvinkin sen arvoista!

[Chocolade]

Kiitos Tiuku. Olen kyllä itsekin samoihin päätelmiin tullut. Ja juuri samalla tavalla koen, että en ehkä voisi nyt kihlauksesta nauttia niin paljon kuin jos se tulisi täysin odottamatta. Täytyy yrittää minunkin nyt vähentää täällä olemista ja hääjuttuja muutenkin, pitää yrittää keksiä korvaavaa tekemistä. Jos sitä alottaisi uuden harrastuksen ja kanavoisi siihen tämän ylimääräisen energian :-)

[etanatar]

Itselläni suurin kuume helpottui, kun pääsimme miehen kanssa yhteisymmärrykseen ns. aikatauluista. Jos elämä suo, niin häät ovat joskus kahden kolmen vuoden päästä. Myös se, kun mies sanoi minulle suoraan, että ei oikein enää jaksaisi puhua asiasta ja haluaa kosia minua, kun sitä vähiten odotan (asia jota en edelleen ymmärrä...nojaa... )

...Niin nämä ja muun elämän vilkastuminen sai minussa haaveiluvaihteen pienemmälle.

 

En väitä ettenkö voi olla pohtimatta sitä haluaisiko mies kosia, kun teemme romanttisen ulkomaanmatkan tässä muutaman kuukauden päästä. Tai muita asioita, mitä haluaisin esim. häissä olevan. Kuitenkin se suurin polte on laantunut ihan itsellään. Kyllästyin suunnittelemaan ja haaveilemaan jotain sellaista, josta ei ole vielä mitään tietoa. Ja myös muiden asioiden vallatessa ajatustilaa ja aikaa syö aika tehokkaasti laatuaikaa.

 

Ja on minun vielä sanottava sekin, että lähipiirissäni tapahtuneet suhdedraamat (esim. avioero jne.) on saanut myös minut pohtimaan todella vakavasti mihin oma suhteeni kantaa. Mielestäni se on ihan normaalia pohtia tarkkaan, kun näistä asioista haaveilee ja suunnittelee, että onko tämä nyt sitä itseään. Tai minusta se pitäisi olla normaalia ja kuulua prosessiin. Vaikka haaveilu on ihanaa, niin totuus on se, että sormus ja vaimotitteli ei takaa onnellista suhdetta. Ja minusta pitää käydä niin itsekseen kuin puolisonsa kanssa todella tarkkaan läpi voittaako vesi paskan. Nyt näin kuvannoillisesti.

 

Toivottavasti edes joku tajusi, mitä haen takaa. Näin väsyneenä ja nuhaisena ei tuo ajatus oikein kulje.

[Chocolade]

Apua. Seuraava kommentti saattaa olla aika ilkeä :-(

Tajusin tuossa aamulla yhden asian. En edes halua nyt kihloihin ja naimisiin. Ja tämä ei todellakaan johdu parisuhteesta, kaikkea muuta. Miehen kanssa menee ihanasti ja hänet todellakin haluan. Mutta ystäväni on syynä tähän mielen muutokseen. Hän on aikaisemmin ollut paras ystäväni, mutta nyt tuntuu, että en hänen kanssaan enää halua jakaa kaikkia asioita. Muutenkin omalta osaltani suhde on viilentynyt, mutta tähän on syynä myös ystäväni käytös, ei pelkästään omani. Hän esimerkiksi ilmoitti, että minulla ei saa olla muita kaasoja kuin hän (sitten joskus kun menen naimisiin). Tämä ja muutama muu asia minua painanut viimeaikoina.

Puhuin kyllä ystäväni kanssa mielestäni huonontuneesta suhteestamme. Yhteisymmärrykseen päästiin ja molemmat lupasivat yrittää muuttaa tapojaan. Mutta edelleenkin tunnen ystävyytemme jotenkin heikkona tällä hetkellä. En enää samalla tavalla halua jakaa hänen kanssaan asioita kuin aikasemmin. Tämän takia en nyt tahdokaan kihloihin ja hääjärjestelyjä. Sillä en pystyisi ystäväni kanssa avoimesti jakamaan asioita ja nauttimaan hössötyksestä. Lisäksi tämä kaasoasia tekisi ongelmaa. Ja kun en tiedä missä ystävyytemme tällä hetkellä menee, niin en halua sitä pilaamaan omia häitäni (järjestelyjä, odotusta ja itse juhlaa).

Toisaalta. Ja nyt tulee kauheuksia. Tämä kyseinen ystäväni on seurustellut oman miehensä kanssa vähemmän aikaa kuin minä omani. Ja he eivät asu vieläkään yhdessä, minä taas omani kanssa olen jo melkein puolitoista vuotta punkannut samaa petiä. No kuitenkin. Ystäväni on nyt mahdollisesti aikeissa kosia miestään. Tai odottaa ainakin miehen kosivan. Ilmeisesti hän ei ole vielä päättänyt, että kosiiko. Kiire hänellä kuitenkin tuntuu vähän olevan. Ja vauvakuumekin on päällä hänellä. Ajatukseni on, että pilatkoot hän suhteensa liian hätäisellä toiminnalla. Heillä on ollut muutenkin miehen kanssa ongelmia, eivät asu vielä yhdessä ja tunteneetkin ovat vasta vuoden. Eipä siinä, jos saavat homman toimimaan. Ja toivon toki että saavat. Mutta menkööt hän nyt kihloihin ja naimisiin, katsotaan miten käy. Minä en nimittäin samaan aikaan omia kihloja ja häitä halua. Enkä varsinkaan jaksa sitten kuunnella hänen rutkutustaan asioista. Ottakoot hän riskinsä siitä, että suhde ei onnistu. Ja että hänen häidensä järjestelyt häiriintyvät ystävyyssuhteemme mutkista. Lisäksi epäilen, että koska olen hänen ainoa ystävänsä ja kaasonsa, niin saan aika paljon hössätä hänen kanssaan. Pitäisi yrittää kai olla onnellinen hänen puolestaan. Ja olenkin. Mutta samalla kai kateellinen paska :-(

Toisaalta haluaisin omat hääni ensin, jotta voisin vapaasti käyttää kaikki ideani ja toteuttaa hääni juuri kuten haluan. En todellakaan nimittäin halua tehdä samalla tavalla ystäväni kanssa. Onneksi meillä on vähän erialinen maku asioiden suhteen. Mutta silti. Ainakin voin itse sitten tehdä asiat mielestäni paremmin, kun on mihin verrata. Ja kyllä, olen ehkä hiukan kateellinen. Itselläni mielestäni parempi ja varmempi suhde, mutta ei kihloja. Toki ei hänkään vielä kihloissa ole, mutta kertoi kyllä vakavasti harkitsevansa kosintaa.

Sekava selitys. Niin ne on tunteetkin sekavat. Järjellä yritän nyt mennä ja iloita ystäväni mahdollisesta kihlauksesta. Nyt vaan pitää omat tunteet työntää sivuun ja olla hänelle hyvä ystävä, iloita hänen kanssaan ja hössöttää hänen häitään. Enkä kyllä haluakaan olla kateellinen tai katkera. Siksi tämä ahdistaakin vähän, olen muuttumassa huonoksi ystäväksi :-(

Helpottavaa purkaa ajatuksiaan. Vaikka ne onkin sekavia. Mutta selventää edes minulle vähän asiaa. Kiitos teille ihanille kanssasisarille, että saa purkaa ajatuksiaan täällä :-)