Jupinaketju kosinnanodottelijoille

[Lootuksen kukka]

Teidän täytyisi nyt vaan puhua, nykyisestä, tulevaisuudesta, tunteista, odotuksista. Mutta kuulostaa siltä että mies ei kykene sellaiseen.

Mutta puhuminen ei tarkoita toisen syyllistämistä, sä et koskaan... Sä et sitä... Vaan enemmän mä toivoisin... Mä kaipaisin..

Mä joudun aina miettimään millon mä puhun mun miehelle näitä juttuja, silloinkin mä sanon että mä en tarkoita nyt tätä moitteeksi eikä tarvi vetää hernettä nenään vaan yritä asettautua mun tilalle asiassa, ja sitten mä kerron mikä mua painaa.

Anna myös tilaa miehelle, jos sillä ei oo tuohon ikään mennessä ollu oikein kunnon parisuhdetta/perhettä, sillä kestää totuttautua. Sillon kun itsellä painaa joku juttu mieltä mistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen, meen salille tai pitkälle lenkille ja teen sellasen suorituksen että oon niin väsyny ettei jaksa muuta ku suoraan sänkyyn. Siinä on se hyvä, että itellä on muutakin ajateltavaa, mies saa tilaa, ja oma kroppa tykkää ja tulee parempaan kuntoon. Tulee parempi mieli

[Sitruunaperho]

Teidän täytyisi nyt vaan puhua, nykyisestä, tulevaisuudesta, tunteista, odotuksista. Mutta kuulostaa siltä että mies ei kykene sellaiseen.

Mutta puhuminen ei tarkoita toisen syyllistämistä, sä et koskaan... Sä et sitä... Vaan enemmän mä toivoisin... Mä kaipaisin..

Mä joudun aina miettimään millon mä puhun mun miehelle näitä juttuja, silloinkin mä sanon että mä en tarkoita nyt tätä moitteeksi eikä tarvi vetää hernettä nenään vaan yritä asettautua mun tilalle asiassa, ja sitten mä kerron mikä mua painaa.

Anna myös tilaa miehelle, jos sillä ei oo tuohon ikään mennessä ollu oikein kunnon parisuhdetta/perhettä, sillä kestää totuttautua. Sillon kun itsellä painaa joku juttu mieltä mistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen, meen salille tai pitkälle lenkille ja teen sellasen suorituksen että oon niin väsyny ettei jaksa muuta ku suoraan sänkyyn. Siinä on se hyvä, että itellä on muutakin ajateltavaa, mies saa tilaa, ja oma kroppa tykkää ja tulee parempaan kuntoon. Tulee parempi mieli

Huomenta!  Niin, pitäisi puhua kyllä, mutta se puhe menee aina siihen, kuinka mies kokee tekevänsä oikein asiat ja minä väärin.

 

 

Minulla on aika pitkään jo ollut se tunne, että hänen on hyvin vaikeaa sopeutua lapsiperheen arkeen ja minä taas en tiedä kauanko jaksan katsella tätä sopeutumattomuutta, ja koska mies ei ole osoittanut edes kosinnallaan sitä (merkki minulle), että haluaa tosissaan yrittää niin - jaa-a.

 

 

Editoitu versio by Sitruunaperho

Muokattu: September 27, 2013, käyttäjä: Sitruunaperho

[Lootuksen kukka]

Tuo sen toiminta kyllä kielii siitä että ei oikein sovi perhe-elämään. Ei lapsille voi noin puhua ja syyllistää niitä.

Kyllä sä kuulet löydät paremmankin miehen joka arvostaa sua. Ja jos ei heti löydy, niin parempi olla yksin kun huonossa suhteessa.

[Siniperho]

Sitruunaperho: Kuulostaapa ikävältä käytökseltä mieheltäsi. Lapsille ei todellakaan puhuta noin, ei omille eikä toisenkaan omille. Koska lapset eivät ole miehesi, hän ilmeisesti kuvittelee voivansa huutaa heille ihan mitä vaan. En halua enkä voi sanoa sinulle, lähteäkö vai jäädä, koska itse tiedät tilanteenne parhaiten. Jos sinusta tuntuu, ettet ole onnellinen, miksi suotta jäädä huonoon suhteeseen. Jos haluat taistella suhteenne puolesta, miehesikin pitäisi haluta saada suhteenne toimimaan eikä heittää heti kirvestä kaivoon. Tähän ei tosiaan auta kuin puhuminen, puhuminen ja puhuminen.

Muokattu: September 26, 2013, käyttäjä: Siniperho

[Tiukunen]

Hei kaikki! Olen uusi kasvo täällä. Olen seurannut hääkeskusteluita jo kauan, mutten ole halunnut rekisteröityä kun kosintaa ei ole vielä kuulunut. Nyt liityn kuitenkin keskusteluun, aiheena mikäpä muukaan kuin turhautuminen kosinnan odotukseen. Kaipaan vertaistukea ja vinkkejä, joten avatkaa sanaiset arkkunne.

 

Minä olen 27-vuotias, puolisoni pari vuotta vanhempi. Olemme seurustelleet neljä vuotta joista noin kaksi vuotta saman katon alla. Elämä on kaikin puolin mallillaan: Opiskelut ovat ohi ja molemmilla on työpaikat. Olemme terveitä ja raha-asiat ovat ok. Olemme onnellisia yhdessä ja olen melko varma, että tulemme olemaan yhdessä loppuelämämme. Molempien perheet ja ystävät pitävät meitä mainiona parina.

 

Puolisoni on vihjaillut avioliitosta jo parin vuoden ajan. Erään kaverin kihlajaisten jälkeen pienessä maistissa hän sanoi inspiroituneensa ja että hän aikoo kosia ”ensi kesänä”. Siitä on nyt kulunut yli kaksi vuotta.

 

Ensin hämmennyin puolisoni avioliittoajatuksista koska en itse ollut vielä ajatellut niin pitkälle. Pikku hiljaa sulin kuitenkin ajatukselle ja rupesin itsekin haaveilemaan avioliitosta. Kun kosintaa miehen vihjailuista huolimatta ei ruvennut kuulumaan niin olen itsekin ruvennut vihjaamaan puolisolleni että olen valmis.

 

Nyt olen noin vuoden ajan odottanut enemmän tai vähemmän kärsimättömästi. Ennen lomamatkoja, syntymäpäiviä ja juhlapyhiä pohdin mielessäni: Tuleekohan se kosinta nyt? Mutta ei. Tuttavat puolestaan menevät kihloihin ja naimisiin, jopa pariskunnat jotka ovat tunteneet toisessa lyhyemmän aikaa kun minä ja puolisoni. Kaverit kyselevät mikä meidän tilanteemme on naimisiinmenosaralla, ja on noloa etten voi vastata mitään.

 

Avioliitto on minulle tärkeä asia. Sekä mieheni että minä haluamme lapsia, mutta minä haluan olla naimisissa ennen kun perustamme perheen. Minulle avioliitto on lupaus yhteisestä elämästä. Lapsi on koko elämän pituinen yhteinen projekti, ja minä en rupea elinikäiseen projektiin toisen ihmisen kanssa jollei meillä ole sopimusta yhteisestä elämästä. Ilman avioliittoa tai kihlausta yhteinen omistusasunto ja yhteinen lainakaan ei minusta ole ajankohtaista. Miksi investoisin yhteiseen asuntoon ihmisen kanssa joka ei ole sanonut suoraan että hän haluaa sitoutua minuun?

 

Tartunko epäolennaisuuksiin? Ehkä. Selvää on, että puolisoni näkee asian eri tavalla kuin minä. Hänen puheestaan ja käytöksestään ilmenee että hän rakastaa minua ja että minä olen olennainen osa hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hän säästää rahaa yhteisen asunnon ostamiseen kanssani. Hänen puolestaan voisimme ruveta hankkimaan lapsia vaikka heti. Mutta miksi hän ei sitten kosi?

 

Luulen tietäväni syyn puolisoni vitkutteluun. Hän ei siedä häähössötystä. Hän ei halua stressiä eikä kalliita turhuuksia. Olen yrittänyt vakuuttaa hänelle, etten minäkään halua hääsirkusta tai prinsessapäivää. Hääjuhla ei ole olennainen minulle. Minulle tärkeitä asioita ovat yhteinen tulevaisuus, yhteinen sukunimi, yhteinen perhe. Se että saan tuntea että me kaksi olemme yksi. Se että saan osoittaa maailmalle että me kaksi kuulumme yhteen.

 

Mitä minun pitäisi tehdä? Olen yrittänyt kertoa puolisolleni mitä avioliitto tarkoittaa minulle. Olen yrittänyt kysyä miten hän kokee avioliiton ja sen merkityksen. Hänestä on kuitenkin vaikea saada mitään irti. Nyt olen ollut hiljaa koko asiasta useamman kuukauden ajan, koska en halua painostaa puolisoani. Tunnen kuitenkin katkeruutta, koska puolisoni itse laittoi hääajatukset päähäni alun alkaen eikä nyt enää seiso sanojensa takana. Puren kieltäni, etten sanoisi puolisolleni mitään katkeraa ja syyllistävää. Syyllistäminen ei ainakaan toimi, siitä olen varma.

 

Ihanaiset naikkarit, kommentoikaa.

[Tipsis]

Sitruunaperho: todella ikävää käytöstä mieheltä, ja minustakin heijastelee sitä, ettei ole mitään kokemusta yhteiselosta tai lapsiperheen arjesta (jopa minäkin lapsettomana ja ainoana lapsena tajuan, ettei noin käyttäydytä). Minulla on eräs vanhapiikasukulainen, joka tekee tuota ihan samaa, että on koko ajan neuvomassa, parjaamassa ja mäkättämässä, miten asiat kuuluu tehdä / tekee itse perästä, koska vain hänen tapansa/mielipiteensä on oikea. Hänellä tuo käytös kumpuaa siitä, että viettää viikoistaan varmaan n. 80% yksin (ja on elänyt yksin koko aikuisikänsä), ja sosiaaliset taidot ovat "vähän" ruosteessa. Hän ei myöskään kykene ottamaan vastaan mitään kritiikkiä tai neuvoja, vaan pimahtaa heti.  (poistan tämän jossain vaiheessa, älkää lainatko!) Toinen vaihtoehto voi tietysti olla jokin ns. "persoonallisuushäiriö" ? - se tuli mieleen tuosta "minä olen aina oikeassa & asiat tulee tehdä, kuten minä teen" -asenteesta. 

 

Olen ymmälläni, ettette ole saaneet setvittyä noita asioita siellä parisuhdeterapiassa -minä luulin, että sitä varten se on ja että se toimii. Mitä terapeutti on sanonut miehen käytöksestä? Tai mitä sanoo, jos mies näyttää tuon "minä olen aina oikeassa" asenteensa?

 

 

Tiukunen: tiedän varsin hyvin, miltä tuntuu, kun mies pamauttaa kosinta-aikeensa täysin puskista (&ihan liian varhain), mutta sitten "peruu puheensa", kun itse on saanut sulateltua&mietittyä oman kantansa. (Meillähän ekstemporekosinnasta on nyt jo 1,5 v., minun ihmettelyä löytyy kahdestakin ketjusta. Erona tietysti se, että silloin minä olin niin äimistynyt, että teknisesti ottaen kieltäydyin.) Itse olen noudattanut sitä linjaa, etten puhu/vihjaile/viittaa MITENKÄÄN asiaan, mutta en hysteerisesti vaihda aihetta/kanavaa, jos häät jossain esiin tulevat. Nalkutus, syyllistäminen ja jatkuva kysely eivät todellakaan asiaa edistä. Kävimme jokin aika sitten tuon keskustelun siitä, mitä avioliitto minulle merkitsee ja minkä tyyppiset häät meille haluaisin (tästäkin höyrysin jo, koska minusta on se on tärkeä keskustelu -erityisesti IMO tärkeää on se, miten asiat sanoo eli se, että puhutaan samasta asiasta sanoilla, jotka tarkoittavat molemmille samaa), ja sen jälkeen mies totesi, että "helpotti". Sitä keskustelua oli kammonnut ja riitaakin oli saatu aikaiseksi -en vieläkään tiedä, mikä siinä sitten miehen kuvitelmissa niin vaikeaa oli. Isoin ongelma on minusta kuitenkin se, että mies olettaa & kuvittelee naisen ajattelevan asiaa X, ja yleensä se X ei voisi enää kauempana totuudesta olla!   Eniten loukkaa se, että mies, jonka pitäisi rakkaansa tuntea, voi kuvitella, että hän muuttuu/onkin aivan eri persoona, eri arvoja kannattava jne. !

 

Yksi vaihtoehto teidän tapauksessa olisi, että osoittaisit aivan konkreettisesti miehen luulot hössötyksestä ja rahanmenosta vääriksi. Eli esim. lyhyt excel tm. jossa summittainen budjetti, vierasmäärä ja toteutusaikataulu. (meillä ainakin insinööri tajuaa paremmin kriittisten polkujen ja excel sheettien päälle, kuin termien "rennot, ei-blingblingit, edulliset, pienet" jne.) Jos mies silti väittää, että kalliiksi tulee (eikö luota sinun arvioihisi) tai että X kk:ssa hirveä hössötys päällä koko ajan (eikö tunne persoonaasi), niin taustalla lienee muuta. En kuitenkaan nyt hetisamantein tunkisi tuota hänen nenänsä alle, mikäli tilanne on tulehtunut.

[Siniperho]

Tiukunen: Tiedän tunteen, tosin sillä erotuksella että alunperin sain pakit kosimisesta (josta olen täällä itkenytkin jo tovin..) Mies sanoi tietyn ajankohdan, johon asti hän toivoi minun odottavan. Minä odotin - mies unohti. Meillä mies on vitkutellut ja jahkaillut naimisiinmenoasiaa kauan. Meillä rakennettiin talo ennen kihloja ja voit vain arvailla miltä se minusta tuntui, kun mies oli siihen valmis, mutta ei kihloihin, saati naimisiin. Meillä arvot siis eivät kohdanneet tässä asiassa, ne menivät eri järjestyksessä. Meillä on asioista nyt saatu puhuttua hyvinkin paljon, mitä edesauttoi se, että tänä vuonna naimisiin mennyt mieheni kaveri oli meillä. Miehen kaverin kommentit naimisiinmenosta olivat kuin "taivaan lahja" minulle ja mies sai erilaista lähestymistapaa asiaan, siis ilman että minä aloitan siitä puhumaan. En sekaantunut miesten keskusteluun ollenkaan, vaan hykertelin ja kiljuin riemuissani - ihan vaan mielessäni siis.  Olen joutunut aina pohtimaan hyvinkin tarkasti, milloin on oikea hetki ottaa asia puheeksi ja millä sanoilla pitää aloittaa, ettei mies sulkeudu heti täysin. Kun mieheni kaveri oli lähtenyt, parempaa hetkeä asian puheeksi ottamiseen ei ole koskaan ollut. Mieheni yllätti minut täysin, sillä hän ei enää vastustellut asiaa. Minä olen asiaa itkenyt täällä jo pitkään ja loppujen lopuksi tarvittiin enää vain pientä kannustusta ja "potku persuksille" miehen kaverilta. Miestäni on ahdistanut juuri se luulemansa häähössötys ja kalliit turhuudet, vaikka olen kyllä asiaa yrittänyt tehdä selväksi, etten halua mitään häätilpehööriä ja megahäitä. Meillä on nyt tulossa pienet intiimit häät, jonne kutsutaan vain ne, joiden kanssa olemme tekemisissä. Tämä siis tuotakoon teille kaikille nyt ilmi.  

 

Vielä piti tulla lisäämään, että halusin tuoda tämän meidän tapauksen tänne kannustukseksi muille. Meillä kun mies jahkailee aina joka asian kanssa - ja todella pitkään(!!) -, hän tarvitsi tässäkin kunnolla "asiansulatteluaikaa". Olemme sentään olleet yhdessä jo seitsemän vuotta ja alkoi olla minun puoleltani jo aika tuskastuttavaa, kun mies ei ole valmis ottamaan seuraavaa askelta. Minusta tuntui tosi pahalta, kun itse olin sitoutunut häneen oman talon rakentamisen verran ja mies jahkaili kihlojen kanssa.

 

Tiukunen, en usko, että miehesi on ihan yhtä vitkuttelija kuin minun mieheni. Miehesi on itse ottanut alun alkaen kosimisen puheeksi, joten ota asia rohkeasti puheeksi. Itsekään en meinannut saada miehestäni mitään irti, mutta oikeilla kysymyksillä ja kysymyksien esittäminen oikeana hetkenä, hän alkoi pikkuhiljaa avautua. Kun sain mieheni vähitellen avautumaan, en "hyökännyt" heti perään uusilla kysymyksillä, vaan etenin hyvinkin varovasti. Kun mies oli asioita saanut sulatella rauhassa, kuin taivaan lahjana tuli tämä naimisiin mennyt miehen kaveri käymään ja mieheni sai häneltä sen tarvittavan potkun persuksille.  

Muokattu: September 27, 2013, käyttäjä: Siniperho

[Sitruunaperho]

 

 

en halua tässä foorumilla lähteä purkamaan terapiamme antia tai sisältöä, koska se on hyvin henkilökohtaista ja haluan kunnioittaa myös miestäni vaikenemisella näistä asioista. Terapiassa käydään edelleen ja kyllä, apuja sieltä saa, mutta se duunihan pitää sitten tehdä ihan itse kotona ja molempien. Minä olen ollut kovin henkisesti väsynyt viime kuukausina - on tapahtunut aikamoisia pienempiä ja suurempia kriisejä - joten taidan olla itse vähän pallo hukassa myös.

 

Puhuimme eilen pitkään ja pitkästä aikaa tosi rakentavasti, ilman syyttelyä, ivaa, huutamista jne ja oli sen jälkeen hyvä tunne päästä toisen kainaloon nukkumaan. Tänään pystyimme jatkamaan keskustelua, ts.minä avasin palasen sieluani ja sydäntäni miehelleni ja kerroin pahasta olostani ja toiveistani ja ajatuksistani hälle.

 

Yritämme siis vielä yhdessä. Kuitenkin kaiken tämän ikävän kuonan alla on rakkautta vielä, se vaan pitää saada kaivettua esiin ja varmaankin antaa aikaa, aikaa, aikaa ja puhumista, puhumista, puhumista.....

[Augusta*]

Hei Siniperho, onnea tosi kovasti!! Ihanaa, olen todella iloinen, että teillä asia vihdoin ratkesi

[Tipsis]

Sitruunaperho: toivottavasti asiat lähtevät kulkemaan parempaan suuntaan

Voisitko poistaa edellisesti viestistäsi lainauksesi minun tekstiini, koska pyysin siinä, ettei sitä lainattaisi.

[Sitruunaperho]

Sitruunaperho: toivottavasti asiat lähtevät kulkemaan parempaan suuntaan

 

Kiitos!  Ja uups, moderoitu =)

[Siniperho]

Hei Siniperho, onnea tosi kovasti!! Ihanaa, olen todella iloinen, että teillä asia vihdoin ratkesi

Kiitos Augusta*

[Mänty]

Täällä taas jupisemassa. Ostimme juuri miehen kanssa asunnon, ja huomasin mielenkiintoisen eron meidän ajattelutavoissa liittyen omistusasuntoon ja kihlaukseen. Minähän tietysti jo ennen lainaneuvotteluita vinkkasin miehelle että nythän olisi hyvä sauma ottaa lainaan ylimääräinen "timanttitonni" minun sormusta varten, niin menisi samaan konkurssiin kaikki. Mies ei tapansa mukaan juuri korvaansa lotkauttanut tälle kehotukselle.

 

Myöhemmin sitten kysäisin että eikös tässä nyt olisi jo hyvä kihlautumisen paikka kun tuo asuntokin uskaltauduttiin ostamaan, kovastihan sekin meitä sitoo yhteen ja katsottiin kuitenkin olevamme valmiita sellaiseen. Teoriassahan kihlauksesta pääsisi jopa helpommin eroon kuin asunnosta. Jos siis sellainen tilanne joskus tulisi. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että eihän tässä nyt mitään kihlauksia enää tarvita, kun on tuo asunto ja yhteinen velkataakka, eiköhän ne pidä meidät lujasti yhdessä. Totta kyllä sekin. Minä vain jotenkin näen sen eri päin, vaikka yhteinen asunto onkin iso sitoumus ja vaikkei oltaisi sitä ostettukaan ellei oltaisi ihan tosimielellä yhdessä, niin ei se kuitenkaan ole sama kuin kihlaus. Tai ei tietysti ole, eihän asunnon osto ole lupaus avioliitosta. Mutta siis sitoutumisen "aste" on siinäkin kuitenkin aika iso, mielestäni aikalailla samaa tasoa sen kihlautumisen kanssa, joten jos voi ostaa asunnon toisen henkilön kanssa, niin eikö yhtä hyvin voisi mennä myös kihloihin? En nyt oikein osaa pukea tätä sanoiksi sillä tavalla, että ehkä joku muukin ymmärtäisi sen.

Nyt onkin sitten jonkin aikaa ollut melkoista remonttikaaosta, ja ymmärrän kyllä hyvin, miksi remontin sanotaan olevan yksi suurimmista koetuksista parisuhteessa. Kaikki on tosin mennyt tähän asti hyvin, mutta minun on helppo nähdä ne lukuisat hetket ja tilanteet, joissa voisi roihahtaa oikein tulinenkin tilanne päälle. Toivotaan että tämä remonttiprojekti ja uuteen kotiin muutto saisi miehellekin vähän uudenlaisia ajatuksia mieleen tämän kihlauksen suhteen. Hänhän on siis sanonut ettei normaalisti juuri ajattele asiaa saati vaivaa sillä päätään, mutta toivottavasti tässä nyt nousisi hänenkin mieleensä vähän uudenlaisia ajatuksia. Minäkin olen ollut niin näppäränä remontoimassa, että kyllä miehen nyt kannattaisi jo hoksata ettei tällaista kultakimpaletta kannata päästää käsistään ikinä.

 

Kannattaisikohan tällaisissa tilanteissa ihan juridiselta kannalta selvittää miehelle, että mitä se avioliitto tarkoittaa, vaikkapa sen yhteisen asunnon kannalta (oletan siis että omistatte asunnon yhdessä). Esimerkiksi sitä, että jos sinä kuolet onnettomuudessa, niin kukaan ei voi "häätää" miestä asunnosta. Avopuolisonahan hän joutuu muuttamaan pois mikäli ei pysty lunastamaan koko asuntoa itselleen perijöiltä (esim. sinun vanhemmat/sisarukset). Tai vaihtoehtoisesti, haluaisiko hän jättää sinut sellaiseen tilanteeseen. Avioliitollahan suurimmat juridiset jutut tulee vastaan siinä worst case scenariossa, joita tosi harva tuntuu ajattelevan. Vaikkei niihin kannata vellomaan ja tuskailemaan jäädä, että mitä nyt jos toinen kuolla kupsahtaa. Mutta kyllä minusta rakkauteen kuuluu sekin, että haluaa pitää huolta toisesta myös sen jälkeen kun ei itse enää pysty sitä tekemään.

[Sitruunaperho]

No niin, laitan päivitystä tännekin, että eipä tartte enää jupista kosinnan odottelusta eikä kosinnasta:

Ero näyttäisi olevan meillä edessä, eilen kuulin taas yhden riidan yhteydessä lauseita, jotka sattuivat sydämeen ja lujaa.

 

Tämä aamuna ilmoitin miehelle, että alan katsoa asuntoa minulle ja lapsille, mutta meillä on vielä aikaa ainakin 3kk asunnon luovutukseen yms. Toivottavasti ehdimme käsitellä asiat.

 

Avokki on itkenyt koko päivän ja sanoi, että yhdessä silmänräpäyksessä tajuaa sen, kuinka itsestäänselvyytenä on minua, maailman läheisintä ja rakkainta ihmistä pitänytkään.

[Tipsis]

Voi ei Sitruunaperho! Oletko ihan varma, että se on nyt sitten lopullista? Jos miehen silmät nyt aukesivat?

Se, että väittää kaiken olevan kerrasta slut.loppu.piste, ei tarkoita, että hän todellisuudessa (tosipaikan tullen) niin toimii.

[Sitruunaperho]

Voi ei Sitruunaperho! Oletko ihan varma, että se on nyt sitten lopullista? Jos miehen silmät nyt aukesivat?

Se, että väittää kaiken olevan kerrasta slut.loppu.piste, ei tarkoita, että hän todellisuudessa (tosipaikan tullen) niin toimii.

Niin. Eihän se rakkaus seinään lopu, ei tietenkään. Rakastan miestäni valtavasti ja hän minua, mutta koen, etten ole tässä suhteessa tullut kuulluksi ja olen muuttunut sellaiseksi naiseksi, joka en haluaisi olla.

 

Haluan päästää miehen Elämään, saamaan sen kaiken hyvän minkä ansaitsee. Hän joskus kihloista mainitsikin, että "aiemmin se oli hälle se kerran elämässä asia ja nyt MINUN kanssa se tuntuisi siltä, että "ollaan vaikka 2 viikkoa kihloissa ja sitten sormus lentää taas..". Sanoinkin hälle, että jossain odottaa se arvoisensa nainen, jonka kanssa hän sen kosinnan saa tuntumaan siltä, miltä pitääkin.

 

Tunteet on aika sekaisin. Mies sanoo rakastavansa minua edelleen yli kaiken, mutta en osaa sanoa, kannattaako tässä enää roikkua yyhtään enempää kuin sen, mitä nämä käytännön asiat ottavat.

 

Surullista.

[Some.Day]

^Ompa surullista 

 

Miltä sinusta itsestäsi tuntuu? Onko olosi helpottunut vai tuntuuko 'ahdistavalta'?

Odotatko kovasti ns. oman elämän alkamista vai tuntuuko että jos miehesi silmät avautuvat oikeille asioille,

teillä on vielä mahdollisuus? 

[Guest]

En viitsinyt tätä aiemmin sanoa, mutta minusta Sitruunaperhon miehen käytöksessä on paljon narsistisia piirteitä. En väitä, että tällä olisi varsinaisesti narsistinen persoonallisuushäiriö (jota heitellään ilmoille nykyään varsin kepoisesti), mutta vahvasti narsistisia piirteitä ainakin täältä luetun perusteella. Kannattaa tutustua aiheeseen ja mikäli oireet vaikuttavat tutuilta miettiä parikin kertaa, ihanko oikeasti on haluamassa sellaisen miehen kanssa yhteistä perhe-elämää ja sitoutumista loppuelämäksi. Ja vaikkei piirteet varsinaisesti narsistisia olisikaan niin onhan tuo miehen käytös silti jotain sellaista, jollaiselle en ikinä omia lapsia altistaisi jos sellaisia minulla olisi.

 

Ja jos kyse onkin narsistisesta persoonallisuudesta, niin sehän ei sitten muutu. Ei kannata uskoa niitä krokotiilin kyyneleitä, vannomisia muuttumisesta ja asioiden tajuamisesta jne. Sama vanha kaava palautuu joidenkin kuukausien tai jopa viikkojen kuluttua.

Muokattu: October 1, 2013, käyttäjä: Tinttara

[Lootuksen kukka]

Tsemppiä sitruunaperho!

Itse tein samalla lailla reilu vuosi sitten, kun tuntui ettei suhteesta tule mitään kun mies ei sitoutunut samalla lailla kun itse tein.

Sanoin että turha haaskata toistemme aikaa, sääli ettei tästä tullut mitään vaikka niin yritin kaikkeni ja pistin peliin kaiken.

Kahden viikon kuluttua, mies laittoi viestiä että voiko tulla käymään ja keskustelimme jatkosta. Mies oli miettinyt asioita, silloista elämää, tulevaa jne ja oli tullut siihen tulokseen, että on tyhmää päästää tällanen nainen menemään. Naisia hällä ollu varmaan kolmatta kymmentä, ja kuulemma olen niistä kaikista täysjärkisin.

Olin aluksi skeptinen mitä tästä tulee. Olin jo asennoitunut siihen että meidän juttu on ohi, että nyt jatkan elämää. Yritin olla normaali, tulla lähelle kun mies halusi vaikka aluksi se ei ees tuntunut miltään. Mutta pikku hiljaa, kun huomasin että miehen asenne parisuhdetta kohhtaan oli vaihtunut, selvästi se nyt halusi vakiintua just mun kanssa, niin siitä se lähti. Kyllä ne tunteetkin siitä palasi vaikka oli niitä jo yrittäny sammuttaa.

Yritän siis sanoa että jatka elämää, mutta jos tämä mies jossain vaiheessa tulee katumapäälle, kannattaa harkita uudestaan. Mutta puhukaa sitten ensin, kerro sun vaatimukset ja aikajana jolla ne pitää tapahtua. Kerro myös mitä pitää muuttua ja jos muutaman kuukauden jälkeen tuntuu ettei muutu, niin sitten otat lopullisen eron. Ja arvosta itseäsi sen verran että älä jää roikkumaan exääsi! Mikään ei ole säälittävämpää kuin exä joka keksii kaikkea tekosyitä että saa nähdä entistä miestään säännöllisin välein.

[Sitruunaperho]

Lootuksen kukka:

Paljon asiaa kirjoitit ja ymmärsit tunteitani hyvin.

 

Eilen kun tulin töistä kotiin, löysin miehen itkemästä ja tärisemästä, melkein shokissa. Makasimme pitkään vierekkäin, ihmetellen miten tässä kävi näin meille. Emme puhuneet paljonkaan, olimme vain lähekkäin ja en pystynyt sanomaankaan juuri muuta kuin, että "tämä läheisyys, toisen lämmin syli tulee olemaan asioita, joita tulen kaipaamaan pitkään." Se, että toinen on tuttu, rakas ja turvallinen.

 

Mieheni kirjoitti minulle pitkän kirjeen. Luin sen monesti ja itkin ja itkin ja itkin. Kaikkea ja meitä. Mennyttä, vääriä sanoja, vääriä tekoja - molempien puolelta. Mieheni kirjoitti mm. että edelleen hällä on sama tavoite kuin minulla; avioliitto ja hän ei pysty kihlatuksi ketään muuta ajattelemaan kuin minut. Naisensa, jota on koko ajan rakastanut niin paljon, että on halunnut yrittää kaikista vaikeuksista huolimatta. Ja haluaa edelleen. Minähän olin se, joka sanoin, että "tämä oli tässä".

 

Mieheni on joskus hyvin vaikea puhua, sanoo asioita töksäyttäen ja sammakoita päästellen ja olen tästä huomautellut, että asiat voi sanoa aikuisille ja lapsille hyvin moni eri tavoin, sisältö sama. Hän on joissakin asioissa hyvinkin epävarma ja kylllä, suurimman osan elämästään asunut ihan yksin, sinkkuna, joten varmasti on ollut vaikeaa ja "sietämistäkin" lapsiperheen rumbassa. Tämä kuitenkin on se kokonaispaketti, ei voi valita vain minua.

 

Päätimme katsoa vielä kortit loppuun asti ja jatkaa pariterapiaa. Miehen eilinen kirje todella avasi minunkin silmiäni, hän ei osaa sanoa asioita ääneen niin kuin osaa sanottaa tunteitaan kirjallisesti.

 

Rakkautta on paljon meillä, se on selvä. Ja vaikeuksia on paljon myöskin, voitettavana.

 

Tänään aamulla molemmat halasimme toisiamme pitkään ja se rakkauden tunne ja sisu, että jatkamme yhdessä ja emme vielä halua luovuttaa, oli suuri.

 

Minä toivon, että jaksamme molemmat hioa toistemme särmiä ja saada arjen sujuvaksi koko perheelle. Ainakin mies nyt sanoi aivan suoraan, että kyllä, kosia hän haluaa ehdottomasti ja minä olen se nainen, kenet hän haluaa - ei osaa edes kuvitella ketään muuta tilalle.

 

Tinttara:

Olet täysin oikeutettu kirjoittamaan mielipiteesi ja tunteesi suhteestamme tänne, etenkin se on varmaan helppoakin näin "erouutisen" kynnyksellä. Minä olen tuntenut mieheni vuosia ja voin vakuuttaa, että hän ei ole narsisti. Ja minä olen elämässäni ollut oikeiden narsistien kanssa tekemisissä, joten tunnistan ja tiedän tästä "tyypistä" kyllä.

 

Enemmän miellän mieheni juurikin epävarmaksi, joka korostuu tapana sitten tehdä asiat hyvin samanlailla kuin aina, koska rutiinien muuttuminen saattaa luoda lisää epävarmuutta. Myöskin jonkinasteista sosiaalisesti hiljaista / rajoittunutta tyyppiä mieheni edustaa, mutta toisaalta kun en itsekään ole mikään bilehirmu tai smalltalkkaaja, jotenkin sovimme tässä ihan ok yhteen.

 

Kommenttisi oli aika kärkäs, mutta tosiaan sinulla on kommenttiisi oikeus, mutta tässä kohtaa ei nyt ollut kyse tästä  mitä arvelit.

 

Lasten kanssa olemisesta olemme puhuneet paljon, tavasta ja kasvatustaidoista yms ja jatkamme varmasti jatkossakin keskustelua. Mieheltä ei monikaan asia suju jouhevasti, mutta toisaalta voiko vaatia, koska hänellä ei ole omia lapsia ja on arka tässäkin kohtaa.Opettelua tämä elämä on koko ajan ja lapset toisaalta ovat ottaneet miehen aika sujuvasti puolestaan vastaan; mieshän on meillä se, joka korjaa lasten fillarit, vaihtaa lasten kanssa talvirenkaat autoon, opettaa kalastamaan yms.

[Lootuksen kukka]

Nyt kun olet saanut miehen järisytettyä pois normaalilta radalta, on hän otollinen keskusteluille.

Kerro tosiaan että jos te nyt aiotte katsoa vielä toisianne, niin teidän on pakko keskustella tunteista. Ja jos ei osaa, niin vaikka kirjoittaa sitten kirjeenä. Ja sillon kun puhutaan tunteista, niin kumpikaan ei saa niistä suuttua vaan yhdessä etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu. Ja kerro myös millä ajalla odotat sitä kosintaa. Tyyliin että kosinta vuoden sisään ja häät siitä x vuoden sisään jos teillä nyt rupeaa sujumaan.

Mun mies tuntuu olevan aika lailla samanlainen kun sun. Muista olla kauheasti roikkumatta siihen, antaa sille tilaa, ja jos tekee mieli jankata tai mäkättää, niin pure hammasta yhteen ja tee ditä vaan joka neljäs kerta

[Sitruunaperho]

Nyt kun olet saanut miehen järisytettyä pois normaalilta radalta, on hän otollinen keskusteluille.

Kerro tosiaan että jos te nyt aiotte katsoa vielä toisianne, niin teidän on pakko keskustella tunteista. Ja jos ei osaa, niin vaikka kirjoittaa sitten kirjeenä. Ja sillon kun puhutaan tunteista, niin kumpikaan ei saa niistä suuttua vaan yhdessä etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu. Ja kerro myös millä ajalla odotat sitä kosintaa. Tyyliin että kosinta vuoden sisään ja häät siitä x vuoden sisään jos teillä nyt rupeaa sujumaan.

Mun mies tuntuu olevan aika lailla samanlainen kun sun. Muista olla kauheasti roikkumatta siihen, antaa sille tilaa, ja jos tekee mieli jankata tai mäkättää, niin pure hammasta yhteen ja tee ditä vaan joka neljäs kerta

Kyllä, tuntui tosiaankin siltä, että nyt mies todella tajusi, mitä oli menettämässä ja myönsi, että on pitänyt minua itsestäänselvyytenä ja että on koko ajan rakastanut ja olisi pitänyt osata näyttää paremmin ne tunteensa. Niin kuin minunkin, minä nimittäin osaan mököttää, se on tosi tylsää...

 

Jotenkin varmaan molempien maailma pysähtyi tänä aamuna pieneksi hetkeksi, olimme vain kahden sylikkäin ja tuntui, että tästä ihmisestä en halua luopua <3

 

Poistelen jossain vaiheessa joitakin viestejä täältä, tiedoksi vain. Ja saatan pitää taukoakin (ainakin tänään yhteisestä tahdosta luvassa romantiikkaa ja hempeilyä peiton alla!)

[Lootuksen kukka]

Älä nyt kokonaan poistu, tule vaikka kertomaan välillä miten teillä menee

[hetkinen]

Kannattaisikohan tällaisissa tilanteissa ihan juridiselta kannalta selvittää miehelle, että mitä se avioliitto tarkoittaa, vaikkapa sen yhteisen asunnon kannalta (oletan siis että omistatte asunnon yhdessä). Esimerkiksi sitä, että jos sinä kuolet onnettomuudessa, niin kukaan ei voi "häätää" miestä asunnosta. Avopuolisonahan hän joutuu muuttamaan pois mikäli ei pysty lunastamaan koko asuntoa itselleen perijöiltä (esim. sinun vanhemmat/sisarukset). Tai vaihtoehtoisesti, haluaisiko hän jättää sinut sellaiseen tilanteeseen. Avioliitollahan suurimmat juridiset jutut tulee vastaan siinä worst case scenariossa, joita tosi harva tuntuu ajattelevan. Vaikkei niihin kannata vellomaan ja tuskailemaan jäädä, että mitä nyt jos toinen kuolla kupsahtaa. Mutta kyllä minusta rakkauteen kuuluu sekin, että haluaa pitää huolta toisesta myös sen jälkeen kun ei itse enää pysty sitä tekemään.

 

 

Totta, tärkeitä pointteja kyllä, ja tiedän että mieskin on noista kyllä tietoinen. Meillä tosin tilanne on se, etten tällä hetkellä omista asunnosta yhtään (en opiskelijana saa asuntolainaa vielä), vaan mies omistaa asunnon yhdessä isänsä kanssa. Periaatteessa minä siis olen ainoa "häviäjä" tässä, eli jos miehelle jotain sattuisi, niin jäisin ihan tyhjän päälle, mutta jos minulle sattuisi jotain, niin miehelle ei asuntonäkökulmasta kävisi kuinkaan. Tuonhan saa kyllä toisaalta kierrettyä miehen henkivakuutuksella jossa edunsaajana olisin minä ja korvaussumma niin suuri, että sillä saisin ostettua appivanhemmat talosta ulos. Mutta eipä mies ole sitä vakuutustakaan saanut vielä aikaiseksi hankkia... Eikä tunnu pitävän avioliittoa tuoltakaan kantilta ajankohtaisena, "eihän meille satu ikinä mitään" jne.

En tiedä, jotenkin tuntuu etten nyt uskalla edes puhua koko kihlausasiasta mitään. Viime viikonloppuna vihjaisin että kuun lopussa on meidän vuosipäivä ja se olisi mukava päivä kihlautua, ja sain siihen vihaisen vastauksen "Ole hiljaa".  Selvä juttu, olen hiljaa siis. En toki ole aiheesta muutenkaan juuri viime aikoina puhunut, mutta nyt varmasti vielä vähemmän kuin ennen. Kyllä mua kovasti kyrsii se, että näin kuudenkin vuoden seurustelun jälkeen toisen fiilis voi olla tuollainen "En mä tiedä vielä yhtään haluanko mennä sun kanssa naimisiin, en tiedä yhtään enkä pidä ajankohtaisena sen miettimistäkään". Miten me voidaan olla näin eri planeetoilta tän asian suhteen? Muuten meillä menee aivan loistavasti, uusi koti ja sen remontointi on vaan parantanut ja lujittanut suhdetta entisestään, mutta silti mies ei halua uhrata ajatustakaan koko kihlautumiselle. Huoh. Moni kihlautuu ja hankkii lapsia ym. paljon lyhyemmänkin yhdessäolon jälkeen, mutta ei tämä hidas hämäläinen, ei.

[Tipsis]

^ Voi kauhea!   Ihanko oikeasti sanoi, vihaisena että "ole hiljaa" ? Minusta tosi rumasti sanottu, olipa aiheena mikä tahansa Taitaa tosiaan olla arka paikka sitten miehelle... (toivon, ettei ollut sellainen tilanne kuin minkä kuvan sain)

 

Minä(kin) saan näköjään unohtaa vuosipäivän juhlinnan, saati sitten kihlauksen. Eipä  miestä viimekään vuonna päivä liikuttanut, minä annoin pienen lahjan ja olisin halunnut esim. romanttiselle illalliselle tms..Taidettiin syödä pihvit kotona. Nyt päivä sattuisi viikonlopulle ja ehdotin, että menisimme paikkaan, jossa tapasimme ensi kerran. Vastaus oli, että "joo no ehkä, mut teen töitä koko vkl".