Ilmaisin jo aiemmin, mitä mieltä kyseisestä aiheesta olen eli ei siitä enempää. Mieltäni jäi kuitenkin kaivertamaan se, miten osa täällä perustelee järjestystä lapset-naimisiin, sillä että lapset muuttavat parisuhdetta. Eihän kukaan voi todella olettaa, että parisuhde pysyy samana vuodesta toiseen :-? Kun ikää ja elämänkokemusta tulee lisää, on selvää, että ihmisetkin hieman muuttuvat. Jos parisuhde täytyy niin sanotusti testata jokaisessa tilanteessa, ei maailmassa olisi ainuttakaan naimisiinmenevää paria: Vai onko täällä todella sellaisiakin pareja, jotka ovat testanneet parisuhteen toimivuuden mm. puolison sairauden/työttömyyden/Lasten/lasten sairauksien/läheisen kuoleman suhteen? Läpielämän kestävä liitto, oli se sitten avio- tai avosellainen, on nimenomaan tahtomiskysymys eli yhdessä opetellaan kohtaamaan asiat, jotka elämä tuo eteen. Toisin sanoen kaikkea ei tarvitse etukäteen kokea, ennen kuin naimisiin astellaan. Tämä minun sepostus ei siis ollut lyönti heitä kohtaan, jotka ovat lapset ennen avioliittoa hankkineet, kyseisen asian perustelua vain kommentoin