Lucille

Meillä heitettiin kimppu ja sukkanauha, molempia tavoiteltiin kiivaasti. Kimpun sai sinkkusiskoni, joka oli asiasta kovasti innoissaan, eikä kokenut minkäänlaisia paineita. Itse olen myös aina seissyt tavoittelemassa kimppua kovasti fiiliksissä, sekä sinkkuaikoina että naimattomana parisuhteessa. Pointtini onkin ehkä se, että kimpunheitossa ei sinällänsä ole mitään huonoa, mutta jos sen myötä käydään huutelemaan Maija-serkulle, että "tulehan sieki mukkaan, että joskus saisit itselles miehen" niin homma menee jo kiusaamisen puolelle. JOs joku haluaa olla osallistumatta, se vapaus hänelle suotakoon.

No, jos juutalaisuus on alkuperäinen kansa ja uskonto, niin mihin sijoitat juutalaisen avioliiton akselillasi kristitty ja ei-kristitty avioliitto. Kun juutalainen näkemys avioliittoon on hitusen erilainen kuin kristillinen/luterilainen?

OT. Mitähän polttaripeijaisissa tehtäisiin... lepytettäisiin bridezillan henkeä? ;D Ja sitten asiaan. Mä en ole osallistunut/ollut järjestämässä yksiäkään polttareita, joissa morsian olisi asettanut vaatimuksia. Ja onneksi olemme päässeet yhteisymmärrykseen ohjelmasta ja hinnasta. Minusta >50 euroa on liikaa polttareista - ellei sitten itse tarjoudu maksamaan syystä tai toisesta jotakin haluamaansa erikoisohjelmaa. Toivoisin, että jos mulla on polttarit, niihin osallistuminen ei jäisi kenellekään rahasta kiinni. Ja että kaikki tekisivät päivän aikana asioita yhdessä, eikä niin, että että minä kökötän meikattavana ja toiset istuskelee seinän vieressä toivomassa, että loppuis jo. Lista: mielestäni ehdottoman tarpeellinen, sillä mullakaan kaikki ystävät eivät ole keskenään niin tekemisissä, että välttämättä muistaisivat sukunimet/tietäisivät puhelinnumerot jne.

Ei vastalause, ei närkästynyt, mutta mielestäni vertauksesi vähän ontuu. Suurin osa suomalaisista on kuitenkin luterilaisiksi kasvatettu, joten kirkko on paikkana "tuttu". Siellä on jokainen koulun kanssa käynyt, siellä on useimmat konfirmoitu, sukulaiset vihitty jne. Moskeijassa sen sijaan meistä varmaan on harvempi käynyt - islamilaiset sakramentit lie useimmille täysin vieraita jo tiedollisellakin tasolla saati sitten tunteen tai toiminnan tasolla. Enkä usko kovin monen naikkarin kuuluvan islamilaiseen seurakuntaan(?)/ yhteisöön. Kun valtionkirkko nyt tarjoaa tällaisen avioitumismahdollisuuden kaikille jäsenilleen - henkilökohtaista uskoa sen tarkemmin tivaamatta - niin ihmettelen niitä, joiden mielestä tämän vaihtoehdon käyttäminen on jotenkin tekopyhää tms.

Kiitos tästä näkökulmasta, mutta onneksi tuosta ei ole kysymys. En varmaan ole sitä tämän palstan viesteissäni kyllin selvästi ilmaissut, mutta häät ja avioliitto on syytä pitää tässä ketjussa niin erillään kuin vain on mahdollista. Nimenomaan haluamme avioliiton, se ei tässä millaiset häät -pohdinnassa ole muuttunut miksikään. Ja kun kerran avioliitto on molemmille hyvä ja tärkeä asia, olisi mukavaa voida juhlia sitä arvoisellaan tavalla. Kiitos kaikille keskustelijoille tarjoamastanne kannatuksesta, tuesta ja mielipiteistä, olen kiinnostuneena lukenut jokaisen viestin. Jatketaan...

^ Virtuaaliviestinnän vaikeuksia... Ja jatkaaksemme tässä minä tarkoitin että... -suossa - en tarkoittanut, että luulit minun olevan viemässä sinulta jotakin - vaan että ihan yleisesti maailma on viemässä meiltä 30+ morsiamilta prisessahäät. Kamala kun vaikea selittää. :-/ Nou hätä.

Kiitos kaikille osallistujille, olen mielenkiinnolla lukenut sanojanne ja pohtinut niitä. TÄssä muutama ajatus - keskustelu jatkukoon niin kauan kuin modet sen sallivat... Juu, ei tässä nyt olla keneltäkään viemässä mitään - yritän tässä lähinnä selvittää itselleni, miksei enää tunnu oikealta se, mikä on aina tuntunut oikealta. Eli olen sitä mieltä, että jokainen tehköön niinkuin hyvältä ja oikealta tuntuu - prinsessa saa olla jos haluaa. Olen vaín joutunut tilanteeseen, jossa oikein mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä eikä oikealta. Että anna mennä vaan täydessä tällingissä. Mikä kampaaja... mä jatkan tästä OT:stä. Itse päätin tuossa vuosi sitten, että nyt saa tukka kasvaa pitkäksi, kun se on aina ollut lyhyt. Onneksi sisko leikkaa sen, eikä siltä ole kuulunut tuommoisia kommentteja. Puistatus. Arvostelen kaikkia aina ja kaikkialla... Ymmärrän mitä tarkoitat. Olin tässä juuri äskettäin prinsessaisissa häissä, joissa morsian oli minua vähän vanhempi, ja siellä oli röyhelöä ja teemaväriä niin että alkoi henkeä ahdistaa. Vaikka mielessäni (ja täällä naikkareissa) huvittelinkin melko lailla noiden koristelujen ja sormustyynyjen kuvailulla, en silti ole sitä mieltä, että ne olivat huonot tai sopimattomat tai mauttomat juhlat, sillä hääpari oli itse hyvin tyytyväinen niihin ja toisiinsa. Ja kyllähän se näkyy. Pointtini onkin siinä, että jos ITSE en tunne oloani oikeaksi, vaan olen tarpeeksi pinnallinen ja turhamainen pohtiakseni, että olenko liian vanha jne SEKIN NÄKYY. Ja ennen kaikkea tuntuu. Eli tiedämme täsmälleen, millaiset häät haluamme, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei morsian sovi suunnitelmaan... :-/

On ongelma. Ja myönnän heti kättelyssä, että se ongelma on varmaan eniten omien korvien välissä - mikä ei tee siitä yhtään vähemmän ahdistavaa. Eli meillä on ollut suunnitteilla häät kesälle 2008. Nyt vaan - naurettavaa kyllä - viimeisen viikon ajan on tuntunut siltä, että olen tuolloin viikkoa vaille 31 ja liian vanha avioitumaan perinteisesti kirkossa valkoisessa mekossa jne. Ongelma siis on se, että tunnen itseni liian vanhaksi avioitumaan niin kuin olen aina suunnitellut. Mikään muukaan vaihtoehto ei tunnu hyvältä (siviilivihkiminen, vihkiminen kirkollisesti juhlapaikalla jne.) Tänne en niinkään kaipaa neuvoja siitä, että älä ajattele noin, et ole liian vanha jne. En myöskään tarvitse ehdotuksia, että menkää nopeasti naimisiin tai voisitteko järjestää asian näin. Kaipailen sen sijaan kertomuksia siitä, miten 30+ ihmiset ovat suunnitelleet/järjestäneet vihkimisensä/juhlansa, jos jostakin saisi ideaa tai ajatusta, joka auttaisi eteenpäin. Kiitos. Täällä ei nyt sitten hyvät keskustelijat pohdita, että miksi me vanhat kurpat menemme naimisiin vasta nyt, vaan että miten me menemme naimisiin. [edit]Muokkasin vähän otsikkoa tarkemmaksi - Haisu[/edit]

MInusta näyttää siltä, että ainoa, joka tällä palstalla toisille ja heidän mielipiteilleen ja ajatuksilleen nauraa olet sinä. Minusta toisten ajatuksille ja mielipiteille nauraminen ei ole kypsän ihmisen merkki, mutta ehkä se johtuu vain siitä että olen tällainen vanha täti.

Eipä se kauheasti siihen puutu. Omasta mielestä tämä alkaa hetkittäin lähennellä pakkomiellettä - mikäli sitä tuossa tarkoitit. Meillä on muutenkin kaksi konetta, ja kun itse vähän silmään, ettei kauheasti päivittäinen naikkarointiaika ylitä tuntia, niin no problem. Ja jos mies on esim. illan poissa kotoa, saatan hyvinkin istua koneella koko illan, mutta muuten meillä kyllä satstaaan enemmän yhdessäoloon.

Kavereistani se, jolle on helppo puhua ihan kaikesta - joka on mun oma henk. koht. personal shopper - löytää vaatteita joita en itse ikinä kokeilisi, mutta jotka näyttää tosi hyviltä mun päällä. Me ollaan hyvä pari siinä, että kaaso ideoi ja minä sitten organisoin. Lisäksi hän vaikuttaa hirmuisen innostuneelta häistämme uskon, että hänen kanssaan on kiva järjestää juhlia. Ja oli muuten ensimmäinen ja oikeastaan ainoa jota kaasokseni ajattelin.

Satuinpa viime kesänä istumaan iltaa isommalla porukalla ja sattumalta kuulemaan, kuinka miehet keskenään juttelivat siitä, että olivat toivoneet eräistä tulevista polttareista jotakin muuta kuin strippibaariretkeä. Ja ihan heteroita. Eikä tyttöystäviä mukana/kuuloetäisyydellä, vaan ihan keskenään harmittelivat asiaa. En usko heidän kokeneen asiaa kidutuksena, mutta olisivat keksineet hauskempaakin tekemistä illaksi, kuulemma. En olisi mustasukkainen miehestä, jos hän haluaisi strippibaariin mennä, mutta aika epäuskoinen ja pettynyt kyllä - enkä ehkä omakseni enää tunnustaisi tai tunnistaisi.

Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että huonoa käytöstä naiselta oli paitsi kilahtaa morsiamelle niin soittaa asiasta miehelleen. Henk. koht. olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen voi yhden illan viettää vaikka seipään nokassa - mutta omalle miehelleni olisin kyllä yksityisesti antanut varoituksen siitä, että on menossa katsomaan stripparia noissa polttareissa - hän ei nimittäin itse olisi innostunut tuosta ajatuksesta. Ajatuksen tasolla musta on morsiamelta hieno ele tuo stripparin tilaaminen - jos kerran kyse on siitä, että sulhasta moinen miellyttäisi ja morsiamesta itsestään se on hauskaa. Mutta musta on epämiellyttävää se, että polttariporukka "pakotetaan" strippibaariin iltaa viettämään, kun maailmassa tuntuu olevan aika monta sellaista miestä, joita moinen touhu ei vois vähempää kiinnostaa.

Ei tässä ole tarvetta vetää herneitä nenään, mutta selittäisitkö vielä, miksi ja millä tavalla mieheni halventaa Jumalaa menemällä vihille kirkossa - meidän tapauksessa siis minä uskon ja hän ei?

Aiheesta taitaa olla maalauski nimeltään morsiamen laulu... Ateneumista löytynee ja kahvimainoksessakin taisi vilahtaa n. 10-15 vuotta sitten. Että perinteitä löytyy... Siis tottakai voit laulaa.

Hmmm... meille tulee kirkollinen vihkiminen, ja mitä todennäköisimmin vielä kirkossa. Minä uskon ja haluaisin papin vihkimään, vaikka vihkipaikka olisikin joku muu kuin kirkko. Jumala varmaan löytäisi maistraattiinkin, mutta maistraatin vihkikaavaan ei kuulu Jumala tai kristillisyys - muutoin kuin osana suomalaista kulttuuria. Muuten - tämä on varmaan hiustenhalkomista, mutta musta jako siviilihäät/uskontohäät on hiukkasen harhaanjohtava. Vaikka uskonkin Jumalaan, niin tuskin meidän hääjuhla tulee olemaan mitenkään uskonnollinen. Elli-05: Meillä minä uskon ja mies ei, mutta on silti luvannut minulle kirkollisen vihkimisen, sillä asia merkitsee minulle enemmän kuin hänelle. (Toivon, että TEKOPYHÄÄ -huomautukset puhistaan vaan kotona näppiksen ääressä). Minä koen mieheni asenteen kompromissina asiassa, joka on minulle tärkeä ja hänelle ei. Mies sanoo aikovansa kuunnella vihkikaavasta ne osat, jotka ovat hänelle merkityksellisiä ja kiinnittävänsä huomion niihin. Kun jomman kumman täytyisi tässä joka tapauksessa tehdä vakaumuksensa vastaisesti.

Joo, aiheesta kyllä puhuttiin. Minä olen aina joka paikassa jul(k)istamassa mielipiteitäni - en halunnut mitään polvistumisia - joten mies kyllä tiesi sen etukäteen. Keskustelu ei ollut mikään: en halua että kosit minua polvistuen, vaan yleisemmällä tasolla, eikä mitenkään edes henk. koht. vihjauksin höystettynä. Onneksi meillä muuten on aika samantyyliset ajatukset siitä mikä on kornia ja mikä kivaa.

Edelleen ihailen niitä ihmisiä, jotka suostuvat kompromisseihin puolisonsa vuoksi. Siis jos pitää valita joko kirkollinen tai siviili seremonia, ja toinen uskoo ja toinen ei, niin jompi kumpi joutuu antamaan periksi. Itse haluan luvata MIEHELLENI Jumalan ja tämän seurakunnan läsnäollessa. Siviilisti en voisi luvata Jumalan ja tämän seurakunnan läsnäollessa. Mies sanoo, että asia on sinulle tärkeämpi (hän ei siis usko, mutta kuuluu kirkkoon, jotta meillä on mahdollisuus saada kirkollinen (ei kirkko) vihkiminen). On siis muistettava, että kirkollinen vihkiminen on muutakin kuin hienot puitteet, omat vanhempani vihittiin kirkollisesti kirkkoherranvirastossa, ei erityisen juhlavasti, kun se ei 70-luvulla ollut tapana. Ja tuosta satuolentoon uskomisesta. Joo-o, satumme elämään valtiossa, jossa kirkollinen ja siviilivihkiminen ovat samanarvoisia, ja molemmista voi halutessaan järjestää juhlavan tai ei-juhlavan. Alttarilla ei kysytä uskon määrästä tai laadusta tai kestosta, vaan toiseen ihmiseen sitoutumisesta. Eihän keneltäkään siviilisti vihittävältä kysytä, että ai, uskotteko maistraattiin? (tämä oli siis heitto)

Perinteinen järjestys taitaa olla että häävalssi kahdestaan (tietty) ja sitten molempien vanhemmat keskenään. Vähän olen nähnyt variaatioita jatkosta, yleensä isä tytärtään, poika äitiään, sit morsian ja sulhasen isä, sulhanen ja morsiamen äiti. Oma isä on kuollut, joten aihe vähän mietityttää, kun toi vanhempien valssi on musta mukava tapa. Mutta halutessaanhan voi vaikka sopia, että ketkä kaikki tanssii ja kenen kanssa ja missä järjestyksessä. JOittenkin mielestä tämä on hirmuista jäykistelyä, jotkut taas tykkää tietää missä mennään, ettei vieraitten tartte miettiä, josko saa tanssia nyt vai vasta kohta. Viime viikonloppuna olin häissä, joissa vanhemmat meni kesken häävalssia mukaan, kun morsiuspari itse halusi niin. Seuraavassa valssissa huutelivat, että "vaihto" ja hakivat koko ajan lisää ihmisiä mukaan. Oli aika kivaa.

Tarkoitatko seurakunnan leirikeskusta?

Onpa tiukkoja mielipiteitä. Itse näkisin asian niin, että on vähän erikoista antaa toiselle lapselle lahjaksi tuliterä auto ja toiselle käytetty potkulauta. Joissain suvuissa ja tuttavapiireisä on tapana lahjoa runsaalla kädellä, toisissa vähemmän runsaalla, kukin varojensa ja tottumuksensa mukaan. Aloittajan tilanteesta tekee erikoisen se, että ilmeisesti sulhasen suvussa on ollut lahjoa sillä runsaamalla kädellä ja nyt hän ihmettelee, että onko heissä joku vika, ovatko he jotenkin loukanneet kun heitä muistetaan niin eri tavalla. Kyse ei siis ollut käsittääkseni rahanhimosta vaan totutusta tavasta poikkeamisesta.