Nightfall

Kiitos, Winnie! Pitääpä laittaa pikimmiten mailia Pellavaan ja pyytää tarjous. Ja Hotelli Urkuun myös.

Eli häät, joissa ei ole leikkejä = automaattisesti "vakavat" häät? : NOT!

Hei, tämähän sattui sopivasti! Me suunnittelemme häitä loppusyksyksi/alkutalveksi, ja juurikin tuota Urku-hotellia ehdotettiin meille eräässä toisessa ketjussa. Jos suinkin viitsit Kadri vastailla, niin kiinnostaisi tällaiset jutut: 1) Mitä kaikkea tuo "kattava menu" sisältää? Kuuluuko siihen myös kahvi kakkuineen yms.? 2) Peritäänkö paikasta erillistä tilavuokraa, ja jos, niin paljonko? 3) Paljonko alkoholitarjoilu suurinpiirtein kustantaa (alkumaljat, ruokaviinit)?

Meillä on häät vielä edessäpäin, mutta näin olisi tarkoitus toimia, eli tervehtiä vieraita sitä mukaa kun he paikalle saapuvat - näin vältetään myös "onnittelujono", josta en erityisemmin välitä

Kiitos type! Tuo omien juomien vieminen ei tosiaan ole kynnyskysymys, juttelime aiheesta eilen sulhon kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että itse asiassa helpottaisi paljonkin, jos emme veisi omia juomia (= ei tarvitsisi boolin tms. kanssa säätää). Onko sinulla mitään tietoa/arvausta tuon urkutehtaan hinnoista? EDIT: olinpa taas puusilimä, juurihan sanoit tuossa postissasi, ettet tiedä noista hinnoista :-[

OT: Latsi, pistin privaa.

Eikös Pellavassa ollut aikaisemmin sellainen systeemi, että erillistä vuokraa ei peritty lainkaan, vai olenko lukenut tätä ketjua tapani mukaan puusilmänä? Anyway, haussa olisi juhlapaikka n. 50 hengelle, mieluusti Treen kaupungin alueelta (ei ihan välttämättä kylläkään, mutta mielellään suht läheltä ainakin). Oikeastaan ainut ehdoton vaatimus on se, että tanssimaan täytyy mahtua, ja löytyä paikka bändille. Edullinen hintakin on toki plussaa... Ajatus oli myös, että veisimme omat juomat, muttei sekään välttämättömyys ole. Pellava on harkinnassa, mutta olisiko muita hyviä ehdotuksia? Niinjoo, se ajankohta: loppusyksystä/alkutalvesta 2006.

Itse asiassa tämä ei ole kovinkaan vanha perinne, muistaakseni vain jostain 1800-luvulta asti näin on tehty EDIT: ja yleinen käytäntö/tapa se on ollut vielä vähemmän aikaa. Että se siitä "näin on AINA ollut"-perusteesta Minulle on tasan se ja sama, minkä nimen mies ottaa kun avioidumme. Itse aion joka tapauksessa oman nimeni säilyttää.

Näin juuri, hyvin kirjoitettu Lenita! Minäkään en kerta kaikkiaan ymmärrä sitä, miksi on jotenkin parempi ratkaisu valehdella vierailleen olevansa tyytyväinen kaikkiin turhiin ja rumiin tavaralahjoihin, ja sitten selän takana kärrätä ne roskikseen/kirpparille, kuin tehdä se hui-hui-kamala-- ohjeellinen lahjalista? :-?

Öh, ei kai sen tarvitse välttämättä mikään naisen alistuminen olla, jos lapset saavat isänsä sukunimen, ts. eikös se voi olla ihan yhtä lailla yhteinen päätös (tai naisen nimenomainen tahto ilman mitään alistumisia), kuin koko sukunimiasia muutenkin? :-? Meillähän ei vielä lapsia ole (eikä kyllä olla aviossakaan vielä ;D), mutta tuskinpa tuosta mitään elämää suurempaa ongelmaa tulee, jos sitä jälkikasvua joskus siunaantuu - ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja lienevät meidän kummankin sukunimet siinä tilanteessa.

Tämä on erinomaisen hyvin sanottu, ja itse voin myös omalta kohdaltani tuohon lausahdukseen yhtyä (paitsi että meillä ei ole vielä lapsia).

Tuleva avioliitto on minulle toinen, sulhaselle ensimmäinen. Tulemme juhlimaan ihan kunnolla, mutta suht pienimuotoisesti (reilusti alle 50 vierasta), ja vihkiminen tapahtuu siviilimenoin. Mutta nämä eivät johdu siitä, että haluaisimme jotenkin himmata meininkiä, vaan ihan siitä, että emme kuulu kumpikaan kirkkoon, ja vieraiden suhteen panostamme mieluummin laatuun kuin määrään. En aio myöskään pukeutua valkoiseen morsiuspukuun ja/tai, sillä ajatus sellaisesta ei nappaa ei sitten pätkääkään.

... ja minun on pakko tätä kompata. Sitäpaitsi kaikilla ei välttämättä ole lainkaan käteistä rahaa mukanaan hääjuhliin tullessaan (vaan esim. pelkkä pankki/luottokortti lompakossa).

Kyllä meilläkin illanistujaisissa lautapelejä pelaillaan, mutta en ole kyllä kertaakaan vielä törmännyt sellaiseen, että bileissä olisi esim. sidottu naisten silmät ja käsketty heidän tunnistaa kumppaninsa kädestä/pakaroista/jalasta käsin koskettelemalla, eikä myöskään ainuttakaan bilevierasta ole vielä kertaakaan ryöstetty ja pistetty muita juhlijoita leikkimään lasten laululeikkejä vieraan takaisinsaamiseksi.

Kihlauspäivä = kosintapäivä (tai se päivä, kun naimisiinmenosta päätetään), vaikka sormukset vaihdettaisiinkin joskus muulloin - ja kihloissahan voi vallan hyvin olla ilman sormuksiakin

Emme kuulu kirkkoon kumpainenkaan, avokki on ateisti ja minä agnostikko.

Hmmm. Väitänpä, että aika suuri osa ihmisistä lienee tässä kohtaa siltä ja väliltä, eli vaikka strippauksen (tai muun aikuisviihteen, mielestäni strippausesitys voidaan tässä kohtaa täysin rinnastaa pornon katselemiseen) katseleminen, jopa kiihottumismielessä, olisi sallittua, varsinainen seksuaalisuus ja seksi ovat kuitenkin kahdenkeskisiä juttuja. Minä ajattelen asian juuri noin kuin tuossa kuvasin, teen nimittäin ison eron visuaalisen ja toiminnallisen erotiikan välille. Sama selkokielellä: puolisoni saa katsoa ketä tahansa, mutta koskettaa vain minua.

Hehhee ;D Toivottavasti tuota miehesi siskoa edes nolotti jälkeenpäin (mitä kyllä pahasti epäilen...). Komppaan 100%.

OK, asia selvä ja peace vaan. EDIT: eli siis nimenomaan ymmärsin sinun tarkoittavan, että epäilisit myös kumppaniasi ja myös kollektiivisesti kaikkia miessukupuolen edustajia (mutta tästähän ei sitten ollutkaan kyse).

Olet väärässä, ei minulla ole mitään vaikeuksia hyväksyä toisten ihmisten eriäviä toimintatapoja tässä(kään) asiassa. (Sen sijaan minulla on välillä vaikeuksia ymmärtää, miksi joku toimii kuten toimii, mutta se onkin jo toinen tarina. ). Toivoin, että olisit voinut korjata sen mahdollisen väärinkäsityksen, jonka noista sinun quottauksistasi sain, mutta koska et sitä tehnyt, oletan, että ymmärsin sinut ihan oikein alusta pitäenkin. (Se, miten sinut ymmärsin, on siis selitetty tuossa edellisessä postissa.) Edelleenkin haluan korostaa sitä, että luottamus ei ole yhtä kuin sinisilmäisyyttä, ei ole missään vaiheessa ollut. MUTTA se, että jotkut käyttävät sitä luottamusta väärin ja pettävät/tekevät asioita, mitä ei pitäisi tehdä, ei tarkoita sitä, että kaikki niin tekisivät. Ethän sinäkään varmastikaan niin tee, vaikka jotkut naiset (kyllä, myös naiset) valitettavasti tällaiseen sortuvat. Ja se, mikä minusta on väärin ja ikävää, että fiksut ja rehellisetkin ihmiset kärsivät sitten noiden muutamien ei-niin-fiksujen törttöilystä tuon luottamuspulan muodossa. Siinä olet täsmälleen oikeassa, että se luottamus ei oikeuta tekemään asioista, joista puoliso ei pidä, ei tietenkään. Siihenhän sitä nimenomaan luotetaan, että tällaisia asioita EI tehdä, vai mitä? Edelleenkin se suuri kysymys on, riittääkö se puolison sana takeeksi tästä, ettei hän sorru tekemään kiellettyjä asioita. Minun mielestäni riittää ja sen pitää riittää, sinun mielestäsi...? Eikö todellakaan? Luepas uudestaan nuo sinun posteistasi quottaamani pätkät tuossa edellisessä postissani. EDELLEEN toivon, että korjaat, jos olen sinut väärin tulkinnut (ja teet sen asiallisesti ja selität, mitä itse asiassa tarkoititkaan, ETKÄ vain tyydy lapselliseen tuhahteluun ja närkästyneisiin äänenpainoihin vastaajien "jauhamisesta" ja "toitottamisesta"). Varautuneisuus on tietyissä asioissa vain ja ainoastaan hyväksi, mutta silloin, kun sen varjolla yleistetään muutaman typerän yksilön käyttäytyminen laajempaa ryhmää, jopa koko sukupuolta koskevaksi, mennään minun nähdäkseni harhateille. EDIT: Ja mitä tulee tuohon oman mielipiteen "toitottamiseen", josta minua syytit, niin hei, tämähän on keskustelupalsta. ja täällä on tarkoituskin tuoda se oma kanta näkyvästi esiin Perustelin tuossa äskeisessä postissani pitkästi siksi, että tämän keskustelun muiden tekstien perusteella minusta vaikutti siltä, että sitä ei oltu kokonaan ymmärretty, joten en halunnut jättää asioita epäselväksi, vaan mieluummin selittää vähän liikaa ;D Btw. Ei se, että vaatii kanssakeskustelijoita perustelemaan tai selvittämään tarkemmin kantaansa, suinkaan tarkoita sitä, ettei sitä hyväksyisi. EDIT2 (vähän myöhemmin): Haluaisin kertoa vielä omakohtaisen kokemuksen tuosta kumppanin sanaan luottamisesta. Useita vuosia sitten, kun olin vielä yhdessä ex-mieheni kanssa, jouduimme olemaan pari kuukautta erossa toisistamme, exän lähtiessä työkomennukselle Kauko-Itään. Miesporukalla he sinne lähtivät, kuten useinkin noilla työmailla tapana on, joukossa niin poikamiehiä kuin pariutuneitakin. Ja kyllä siellä sitten vapaailtoina ja -viikonloppuina juhlittiin ja strippibaareissakin käytiin - ja näistä minulle exä myös ihan avoimesti kertoi - ja osa porukasta meni sitten pitemmällekin, eli suomeksi sanottuna kävi huorissa. Ja minä en tähän päiväänkään mennessä voi mitenkään 100% varmaksi tietää, kävikö exäni tuolla reissullaan naisissa vaiko ei, mutta minä luotin hänen sanaansa. Luotin, vaikka tasan tiesin ja tiedän, että tuollaiset reissut ne vasta otollisia pettämisen suhteen ovatkin - vaimot ja tyttöystävät ovat kaukana, ja työkaverit tuskin juoruavat jos joku lipsahtaa. Koska mitä minä olisin sillä voittanut, jos olisin epäilyksessä kärvistellyt? En YHTÄÄN MITÄÄN.

No minähän en voi tietää, mitä sinä olet kumppanisi kanssa asiasta keskustellut, kun olette kahdenkesken (eikä se edes minulle kuulu), mutta aikaisemmin tässä keskustelussa olet sanonut mm. seuraavaa: "Mielestäni se "vahtiminen" on myös välittämistä, että kumppanin teot todella merkitsevät." "Mä näen asian niin, että kun tässä ihmisiä kaikki ollaan, voi kunnonkin tyyppi erehtyä kokeilemaan jotain tilaisuuden tullen ja siksi ei haluaisi turhaan tällaisia tilaisuuksia edes tulevan ja koettelevan luottamusta. Miehen kaverit tulee aina joskus jätkäporukalla bilettämään meille (toiselta paikkakunnalta) ja se on nähty monta kertaa mitä se touhu on." "Ei siihen tarvita kuin nainen tai pari miesten joukkoon niin johan kaikkia viedään... kun mietin asiaa toisinpäin, että mieheni lähtisi ilman mua vaikka samaisessa porukassa juhlimaan niin istuisko hän kädet ristissä hiljaa kun muilla olis meno päällä. En tällä nyt tarkoita sitä, että hän juoksisi ensimmäisenä naisten kimppuun. Miehille tää on harmitonta hauskanpitoa eikä ne tunne omantunnontuskia jälkeenpäin (ainakaan tuntemani miehet)..." Boldasin tuosta vielä selvyyden vuoksi muutaman kohdan, jotta pointtini tulisi paremmin selväksi. Eli korjaa toki, jos olen väärässä, mutta kyllä tuosta sellaisen kuvan saa, että sinä et oikein luottaisi siihen, että a)sinun b)miehet noin yleisemmälläkään tasolla pysyisivät niissä raameissa, mitä yhdessä on sovittu, mikäli sinä (tai miesten kumppanit ylipäätään) et/eivät ole perään katsomassa. Ja tämä on nyt minun nähdäkseni se suuri, periaatteellinen ero koko tämän väännön takana - toiset ovat sitä mieltä, että sen jälkeen, kun ne pelisäännöt on sovittu, on kummastakin puolisosta itsestään kiinni, miten näitä pelisääntöjä noudattaa, ja toiset taas katsovat, että sen pelisääntöjen sopimisen jälkeen pitää heidän vielä erikseen vahtia, että kumppani varmasti pysyy sovituissa rajoissa. (EDIT: Tähän kohtaan vielä sellainen lisäys, että erityisen ikävältä minusta kuulostaa se, että tässä keskustelussa tuntuu useammallakin nimimerkillä olevan selkeästi sellainen asenne, että miehet olisivat näissä asioissa lähtökohtaisesti jotenkin epäluotettavampia ja sortuisivat helpommin porukan painostukseen kuin naiset.) Se, kuuluuko suhteeseen strippauksen katseleminen/uimaripoikien tai luistelijatyttöjen pyllyjen ihaileminen/muiden ihmisten näkeminen alasti ikinä ja missään tilanteessa ei minun nähdäkseni ole ollut mitenkään oleellinen pointti tässä keskustelussa enää pitkään aikaan, vaan kyse on siitä periaatteesta siellä takana. Ja jos nyt sitten asia on niin, että kumpaakaan ei strippaus kiinnosta ja yhdessä on sovittu, että sellainen ei suhteeseen kuulu, niin hyvä niin - mutta kyllä minusta on silloin ihan legitiimi oletus, että se kumppani pitää tästä sopimuksesta kiinni myös miesporukalla liikkuessaan, myös omissa polttareissaan, ja tekee se ilman, että hänen puolisonsa täytyy häntä vahtia ja mahdollisesti jopa tällaiset menot erikseen etukäteen kieltää. Koska jos hän ei niin tee, niin mitä virkaa millään hänen lupauksellaan ja sanomisellaan ylipäätäänkään on? :-? Ymmärrän kyllä, että tässä on nyt niin suuri näkemyksellinen ero, että sopua tuskin syntyy vaikka maailman tappiin asti väännettäisiin, mutta yritän siis itse ajaa takaa sitä (kuten olen jo monet kerrat sanonut), että jos ei siihen kumppaniinsa voi sen vertaa luottaa, että uskoisi hänen pystyvän käyttäytymään esim. polttareissaan suhteen yhdessä sovittuja pelisääntöjä kunnioittaen ja niin, ettei loukkaa puolisoaan, niin minun mielestäni suhteessa on jotain vakavasti vialla. Ja minun näkökulmastani katsottuna nuo ylläolevat Bride-06:n posteista quottaamani pätkät edustavat juurikin sellaista ajatusmaailmaa, jossa siihen puolison käyttäytymiseen ei pohjimmiltaan luoteta, vaan uskotaan, että "se menee kumminkin porukan mukana kun on meno päällä" tjsp. (Korjaa toki edelleen, jos olen väärässä.) Minulle - edelleenkin - se aikuisuus ja suhteeseen aidosti sitoutuminen tarkoittavat mm. sitä, että kumppanini on "sanansa mittainen mies" niin arkielämässä kuin biletettäessäkin. Koska jos en voi luottaa häneen sanaansa asiassa X, mikä sen takaa, että hän olisi yhtään sen luotettavampi myöskään asiassa Y? :-? Lopuksi vielä quottaan itseäni tuolta aikaisemmasta postistani: "Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta mielestäni on melkoisen perseestä ja miehiä alentavaa ajatella, että "no miehet nyt vaan on semmoisia, niille on tärkeää olla "äijä" kavereiden silmissä ja siksi niitä pitää vähän vahtia ettei ne vaan petä". Sillähän nimittäin nainen epäsuorasti (tai itse asiassa ihan suoraankin) nostaa itsensä miehen yläpuolelle ---> hei-hei tasa-arvoinen parisuhde. Ja JOS taas tilanne tosiaan on se, että mies on niin lapsellinen ja kypsymätön, että elää ja toimii tuon ajattelutavan mukaisesti, niin eipä ole kyllä ko. äijässäkään silloin kehumista..." Ei henkilökohtaisesti, ei pahalla (eikä moottorisahalla), mutta tämä on minun näkemykseni asiasta, ja kyllä - sen kuuluisan Iän Ja ElämänkokemuksenTM muokkaama sellainen.

Yritän nyt vielä kerran selittää kantaani, kun se näköjään tuntuu ainakin Bride-06:lta olevan edelleen hukassa. Eli se, että luottaa toiseen eikä leiki lapsenvahtia aikuiselle ihmiselle, ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että "Annetaan kulkea ja mennä miten tahansa, koska tahansa, kenen kanssa tahansa" ja/tai "tee mitä vaan ja mee minne vaan ei mua haittaa". Itsehän nimenomaan korostin tuolla aikaisemmin useampaankin otteeseen sitä, että jos suhteen osapuolet ovat fiksuja ja henkisesti aikuisia (ei korreloi välttämättä fyysisen iän kanssa mitenkään, ettei kohta joku taas itke ikärasismista ) ja aidosti suhteeseen sitoutuneita, he kyllä tajuavat mikä on sopivaa ja mikä ei, ja pitävät kiinni niistä yhdessä sovituista rajoista. Kyse ei siis ole siitä, ettenkö minä(kin) odottaisi ja olettaisi kumppaniltani tietynlaista käyttäytymistä (ja hän minulta), vaan siitä, että minä katson, että on hänen oma asiansa pitää huoli siitä, että hän myös niin käyttäytyy. Ja jos hän ei siihen pysty, niin silloin hän ei ole sellainen mies, mitä minä kumppanini haluan olevan. Piste. End of story.

Sanoisin, että olet tässä varsin hyvin asian ytimessä. Ja juuri siksi itse kyllä aika lailla vierastan kovin nuorena naimisiin menemistä, kokemukseni mukaan kun ne tulevaisuuden intressit eivät ole juuri kenelläkään selvillä vielä teini-iässä... Ja ei, tämä ei ole tuomitsemista, vaan minun henk.koht. mielipiteeni ja kantani asiaan. Huomaathan, sugarhearts, että on kaksi aivan eri asiaa sanoa "olettepas tyhmiä kun menette noin nuorina naimisiin, ei siitä mitään tule kuitenkaan" ja "minun mielestäni ei ole järkevää avioitua teini-iässä, mutta toki jokainen tekee niinkuin haluaa". Ja tuota ensimmäistä tapaa - joka olisi sitä tuomitsemista - en ole tässä keskustelussa huomannut esiintyvän.

OK Tipi-lintu, peace vaan, ehkä reagoin itsekin vähän turhan ärhäkästi. Aivan näin, ja siksipä itsekin yritin korostaa sitä, että se vahtiminen, menojen rajoittaminen ja kieltolista tuskin mitään auttaa, sillä ei se ainakaan uskollisuutta takaa (tämä ei siis ole suunnattu sinulle Tipi-lintu, vaan noin ihan yleisenä kommenttina). Kuulostaa erinomaisen hyvältä, ja uskonkin, että tähän kategoriaan useimmat suhteet ajankäytölliseltä kannalta katsottuna menevät, ja tällaisella systeemillä parhaiten toimivat. Ääripäät ovat harvoin hyväksi, vaan totuus löytynee useimmissa tapauksissa sieltä puolivälin keskipaikkeilta.

Jos olet yhtään enempää Naikkareita seurannut, niin lienet huomannut, että itse en lukeudu siihen naisjoukkoon, joka naama punaisena ja sylki roiskuen vaahtoaa, että "MINUN mieheni ei petä IKINÄ, varppina ei!!!" Toki luotan häneen ja hänen uskollisuuteensa - kuten hän myös minun - mutta fakta on se, että kukaan meistä ei näe tulevaisuuteen, ja mitä tahansa voi elämässä tapahtua. Mutta fakta on myös se, että sillä niuhottamisella ja ylisitoutumisella ei myöskään sitä pettämistä estetä. EDIT: Se, että tiedostaa sen, ettei mikään asia (edes puolison uskollisuus) ole tässä elämässä varmaa, ei kyllä mielestäni tarkoita sitä, etteikö puolisoonsa voisi kuitenkin luottaa, mikäli hän on sen luottamuksen arvoiseksi aikaisemmin osoittautunut. Jos luit, Tipi-lintu, huolella nuo aikaisemmat postini, niin löysit sieltä varmasti kohdan, jossa sanottiin "... jos hän sitten tuon luottamuksen pettää, niin...". Eli luottamus ei ole yhtä kun sinisilmäisyys ja naiivius. Aika surkeaa on sitten mielestäni se, jos sitä luottamusta ei tosiaankaan sen vertaa ole, että sen korvikkeeksi pitää suhdetta pönkittää jatkuvasti kasvavalla kieltolistalla ja kyttäämisellä. :-/ EDIT: Catalina tuossa edellä kirjoittikin jo asiaa, näinhän siinä usein käy. Mitä taas tulee tuohon vieraiden miesten/naisten katseluun, niin yhä edelleenkään se katsominen ei ole minun mielestäni pettämistä, tapahtui se sitten strippibaarissa, urheilukilpailuja TV:stä seuratessa (pikaluistelijoiden reidet, aaaahhhhhh...) tai lähikaupan kassalla.